Helsinķi-Vantaa 13.4.2016.
Lähdössä Caminolle. Määränpäänä ensin Madrid. Siellä yritämme saada data-cardin kentällä, jotta blogin kirjoitus olisi mahdollista. Sitten löydettävä Alsan bussi ja suunta kohti Salamancaa, jossa varattuna hotelli. Huomenaamulla tielle. Jos vanhat merkit täsmäävät, Mies on valmiina reppu pakattuna ennen kuutta.
Sitten avoimuutta sille mitä Tie tuo.
Pari vuotta sitten tutkin joka päivä mitä voisi tänään olla pyhiin vaeltaminen. Kun silmät, korvat ja sydän olivat avoimia, joka päivä sain kurkistaa pyhiin. Viime vuonna etsin päivän eucaristico, asioita ja hetkiä, jolloin Pyhä ja elämä kohtasivat, Jumalan hipaisuja.
NYT, mitä tällä matkalla. Ehkä aktivoin oksitosiinia virtaamaan, tuottamaan ruumiin, sielun ja hengen hyvinvointia. Perinteisesti tiedetään, että kosketus lisää heti oksitosiinin tuotantoa, mutta myös kaikki ilo, iloiset ihmiset, kaikki nautittava myös. Jospa minä kontrolloitua "ensin työ, sitten leikki"-elämää elänyt antaisin itselleni luvan ottaa enemmän leikkiä, luvan nauttia. Sille matkalle lähden. Etsimään hetkiä, mitkä herättävät ilon, nautinnollisuuden tunteen. Antaisin lapselle tyypillisen,pleasure-prinsiipin ohjata tietäni ja hengitystäni.
Tunnistettavissa kutkuttava jännitys.
Oksitosiinipläjäys: kiitollisuudesta, että olen saanut elää tähän hetkeen, terveydestä, joka mahdollistaa lähtemisen. Yhteisestä naurusta, kun toteamme, että kylläpä tämä on iso alberga mutta kerrossänkyjä ei näy missään, eikä bocadilloja kahviloissa. Vielä.
Buen Camino itsellemme ja kaikille Tien kulkijoille.

Reppuni paino lähtiessä 5,9. Vesi puuttuu. Mies ei punninnut.