Saturday, April 30, 2016

Vapunaatto

Tämä on jo viides vapunaatto caminolla. Nyt Betanzoksen kaupungin Plaza Majorilla näemme ensI kertaa jotain vappuun valmistautumisesta. Motoristit ovat kokoontuneet ja samoin vanhoja Amerikan rautoja on näytillä. Aikaisemmin olemme huomanneet vapun vain siitä, että vappuaamuna on kovin hiljaista ja vasta puolen päivän aikaan näkyy ihmisiä tulevan kodeistaan ulos. Olemme olleet aina pienillä paikkakunnilla. Ei ilmapalloja puhumattakaan ylioppilaslakeista, joita espanjalainen bloggaaja Suomessa näyttää kummastuvan. Huomennakin vappu kuluu metsäteitä taivaltaessa, luvassa ei ole edes kyliä, joissa olisi baari. Mutta eipä huolehdita huomisesta, vaan iloitaan tästä päivästä.

Reitti on kovin caminoinen, ehkä asutuskeskuksia tiheämpään ja kaupunkeja on ollut kolme aamusta päätepisteeseen. Meri on vielä tänään pilkahdellut.
Piknikpaikkoja voi löytyä keskeltä ei mitään tai sitten jokien ääreltä
Pöydän ääressä voi syödä vaikka espanjalaisia mehukkaita appelsiinejä


Veden solinaa kuunnellen tai siltaa katsellen
Onhan tämä sellainen siltojen maa, että oikein päätä huimaa

EU on kuulema tukenut runsaskätisesti Espanjan tieverkon tehokkuutta. Teitä on paljon, moottoriteitä silmiinpistävän paljon ja kaikki ovat hyvässä kunnossa.

Tänään matkamme oli 20 km hyvässä säässä ylös ja alas. Alberga löytyi helposti, onhan reitti muutenkin huippuunsa hyvin merkitty



. Jaksan ihmetellä sitä, miten kasvit, joita ostamme ja vaalimme puutarhoissa, ovat täällä luonnonkasveja, kuten muratti, jota keväisin ostan a' 5 €.

Murattia kasvaa loisena puissa, kivimuureissa ja aidoissa.

Päivän kukka on keltainen lupiini, sellaista ei Suomessa näy. Tosin kukka on pienempi, mutta lehdet ovat lupiinin lehdet.

Päivän ääni katuharjan hankausääni asfalttia vasten. Monet näyttivät siivoavan katuosuuttansa tänään.

Kevään edistymisraportti; tämä on kolmas lauantai kun otan kuvaa viinitarhojen lehteen puhkeamisesta. Todettakoon, että se on tapahtunut kahdessa viikossa.

Päivän tuoksu; mintun ja nokkosen sekoittunut tuoksu, kun maantien laitoja niittävä traktori katkaisi kasvillisuutta. Meillä tuo homma tehdään heinäkuun alussa lupinien kukkimisen jälkeen. Mahtava elämää henkivä tuoksu.

Oksitosiinia virtasi pelkästä ilosta, että saan kävellä. Erityisesti eukanlyptysmetsien tuoksut aktivoivat myös mennyttää mielihyvää. Luulen, että oksitosiinia erittyy myös silloin, kun kävelyn päätyttyä saan heittää vaelluskengäT pois ja vapauttaa vangitut jalat.

Polveni on kunnossa aina iltapäivään saakka. Sekä eilen, että tänään loppumatkasta se antoi merkin olemassaolostaan, tosin ei tuskallisesti, mutta muistuttaen, että kunto ja terveys eivät ole itsestäänselvyksiä. Olen voidellut polvea Voltairgeelillä ja hevosille tarkoitetulla yrttivoiteella.
.......
Kummallinen ajatus; aamulla kuulimme ammuskelun tai räjähtelyn ääniä. Se toi heti mieleen sodat, joita käydään tälläkin hetkellä monessa paikassa ja ne tuhannet ihmiset jotka kärsivät, silloin tuli ajatus, että mikä minä olen kävelemään täällä joutilaana vain itseäni varten.

Ajatus sai jatkoa kun pari vanhaa ihmistä istui bussipysäkillä ja kuvittelin lukevani heidän katseestaan kummastelemista siitä, että vanhat ihmiset (me) rehkimme reppuinemme ylämäkeä auringonpaisteessa - eikö vaeltajilla ole tärkeämpää tekemistä. Muistan seitsemänkymppisen itävaltalaisen rouvan kysymyksen, miksi olemme lähteneet caminolle " Kaikkihan me caminon kulkijat olemme omalla tavallamme hulluja", hän totesi.

Ajatus ei jätä kokonaan rauhaan. Siis etsitäänpä tästä kaupungista menu del peregriino vappuaaton kunniaksi kunhan keittiöt aukeavat klo 20.00. Eilen tosin mies kävi kysymässä yhden ravintolan keittiön avautumisesta ja hänelle kerrottiin, että syömään voi tulla klo 23.

Friday, April 29, 2016

Uudet maisemat

Paikalliset tuntevat camino de Inglesin nimellä  camino Santiago. Monta kertaa tämän päivän aikana joku on viittelöinyt meille reittiä ja auto on peräti pysähtynyt kun olemme pysähtyneenä katselleet ympärillemme,

Tämä oli ensimmäinen pylväs, joka ositti meille reittiä Ferrolin rantabulevardilla.

Maisemiin on tullut lisävivahteena vesi. Ferrol lepäilee Atlantin lahden poukamassa.


Välillä kivettyä rantatietä


Välillä kestopuulla päällystettyä. Toki on paljon ihan perus caminopolkuja, eukanlyptusmetsiä, kiviaitojen reunustamia kärryteitä ja pikkukaupunkien sivukatuja. Nyt olemme olleet vielä kaupunkien tuntumassa. Tällä hetkellä olemme Pontedeumen albergassa.


Itse Pounte (silta) on 600 metriä pitkä. Laskuveden aikana lahti näytti aika surkealta, mutta nousuveden aikaan taas eloisalta hyvinkin.

Aamulla olin oikeassa paikassa väärään aikaan. Olimme aamukahvilla/kaakaolla ja bocadillolla panaderiassa,  josta olisi löytynyt monenlaisia herkkuna kahvin kanssa syötäväksi, mutta eihän ison bocadillon jälkeen enää jaksanut mitää  syödä.
Iltapäivällä sentään albergan avautumista odotellessa otimme kahvilassa espanjalaisten suosittelemat currokset. Niitä näillä seuduilla on useissa paikoissa. Ne kastellaan kahviin tai paksuun suklaaseen. Ne ovat varmaan munkkitaikinan tyyppisestä puristettuja ja rasvassa keitettyjä.

Suklaasta muistuu mieleen kerta kun seikkailimme Pietarissa ja Mies halusi kaakaota baarissa. Myyjän kanssa ei löytnyt yhteisymmärrystä ja niinpä mies selvensi "chokolad" Tarjoilijan kasvoille levisi oivaltava ilme ja niin mies sai eteensä kupin paksua suklaata ( currokset puuttuivat).

 Tämä kuva hypähti luvattomasti uudelleen eikä tekniset taitoni riitä sitä poistamaan
Maanviljelijä minussa ihailee kätevyyttä, millä Ferrolin kaupungin puiston ruohonleikkuu on ratkaistu. Kumpikin osapuoli voittaa.

 Päivän ääni: ne koirat, ne koirat. Että ne jaksavatkin haukkua. Mutta annas kun yritän ottaa niistä lapsenlapselle kuvia, niin jopa ne luikkivat pakoon.

Päivän tuoksu; fenkoli. Siitä voi sanoa myös maku. Jospa sitä kasvaisi meilläkin vaikka yrttitarhassa, kun täällä se on ojanvarsikasvi.


Päivän oksitosiini: uusi reitti innostaa, erityisesti nyt merimaisemat. Iloa on tuonut myös kahden vuoden takaisen Camino del Norten vaellus ja sen muisteleminen. Silloin sain kulkea viikon ajan Bilbausta Llanesiin tyttären ja hänen miehensä kanssa. Sain jakaa camino-kokemusta joittenkin jälkipolven edustajien kanssa. Nuoret näkevät matkassa paljon erilaista kuin minä. Sain myös viikosta upeat kuvat.....
........
En ole päässyt käymään monessakaan kirkossa tällä matkalla; Ourenen ja Santiagon katedraalit ja Oseiron luostari  kirkko ja kappelit. Olen miettinyt, miten paljon Euroopassa on aikojen saatossa rakennettu kivestä mahtavia rakennuksia Jumalan kohtaamista varten. Samaan sarjaan kuuluvat luostarit, joita niitäkin on Espanjassa paljon. Samaa mietin kun kuljemme pienempien kirkkojen ja ermitasien ohi. Niitä on rakennettu rakkaudesta ja kunnioituksesta Jumalaa kohtaan.Edelleen Jumala haluaa kohdata niissä luomiaan ihmisiä, rakastaa, palvella ja siunata heitä/meitä. Aistin rakennuksissa menneiden sukupolvien vilpittömän Jumala  kunnioituksen. Osa siitä on tänään kadonnut, kunkirkoista on tullut turistinähtävyyksiä. Silti voimme edelleen rukoilla Jumalan siunaavaa kohtaamista kirkkoihin astuville.

Thursday, April 28, 2016

Vielä vanhan muistelua, nyt Ferrolissa. Löysimme melkein hotellimatkan varrelta Vodafonen liikkeen ja nyt on taas internetyhteys taattu joksikin aikaa. Hotelli ei ollut hinnalla pilattu 26 € double-huone. Iso huone, kylppäri ja PYYHE. Sivukadulla eikä ihmeellistä maisemaa ikkunasta ja 11 min kävelymatkan päässä bussiasemalta.

Todistusaineisto, että olemme olleet Santiagon katedraalissa ja odotelleet messun alkamista.

Sisäkuva katedraalista alttarin suuntaan

Päivän kukka. Kukahan tietää, mikä puu tuo on? Isot ihanat kukat. Niitä voi olla valkeita, pinkkejä tai lilaan vivahtavia. Nyt on puiden kukinnan aika.

Eilen katselimme eukanlyptuspuita. Mies kertoi, että eukanlyptys kasvaa Brasiliassa kymmnessä vuodessa  sen minkä meillä mänty seitsemässäkymmenessä. Sitä käytetään selluteollisuudessa paperin/pahvin raaka-aineena. Mies on ollut entisessä elämässä laskemassa Brasilian paperitehtaita. Hän arveli, että eukanlyptyspuu suojautuu sammaloitumiselta  sillä, että sen kuori irtoaa monet kerrat sen kasvukauden aikana, joten alkava sammalkin irtoaa samalla.

Tuossa näkyy rungon kuoriutuminen

Selkiytän vielä viiden peregriinon ja viiden nuolen legendaa, jotta lukija pääsisi kärryille, että kymmenellä silmällä on ollut sokeuden hetki.

Nuolista osa oli muurissa ja osa pylväissä ja osa maassa ja kivissä

Sen pituinen se tarina. Uudet tarinat odottavat löytäjäänsä

Päivän ääni; traktorit pelloilla
Päivän tuoksu; eukanlyptyspuiden tuoksu. Se on ihan eri tuoksu kuin eukanlyptyspastilleilla. Tuo tuoksu assosioituu mielessäni camino tuoksuksi, niin monella caminolla
 Päivän laulu kauniita caminopolkuja kävellessä; monet ovat ennen meitä, samaa tietä kulkeneet
Maanviljelijä minussa kiitteli viljelijöitä, jotka olivat jättäneet maissipellon pieniä tähkiä linnuille tai hiirille naposteltavaksi!

Päivän kihelmöivä ajatus; mitähän on edessä, kun suuntaamme Camino del Inglesille eli The English Way.  Ei opaskirjaa, ei tarkempaa tietoa yksityiskohdista. Matkatoimistosta saatu yleisesite mukana. Matkaa 118 km ja aikaa 6 päivää. Kuulema hyvin merkitty reitti.
Santiago torstai 28.4.2016

Blogin kirjoituksessa on tauko, kun sim kortti loppui eilen eikä vielä ole läyynt Movistaria tai Vodafonea. Istumme Santiagon linja-autoasemalla ja näyttää siltä, että kaikkialla on nykyään Wi-fi, joten blogin kirjoitus onnistuisi niinkuin ennen vanhaan kuppiloissa.

Eilen kävelimme pitkän päivän ja yövyimme Outeiron albergassa. Galitsian albergat ovat uusittuja ja siistejä. Ne voisivat toimia vaikka leirikoulujen pitopaikkoina. Jotkut ovat oivia rakennustaiteen monumenttejä kuten Laxessa.

Tälle päivälle jäi 16 km ja ehdimme hyvin pyhiinvaeltajienmessuun klo kahdeksitoista. Paikalla oli hyvä olla jo yhdentoista jälkeen, sillä uskomatonta jälleen; kahdeltatoista kirkko oli jälleen täysi ja seisojia oli paljon.

Katedraaliin ei saanut mennä repun kanssa, mutt hyvä , että kirkon lähistöllä oli Finesterran matkatoimisto ja sieltä sai kahdella eurolla säilytyksen, wessa, wi-fin ja kahviakin olisi saanut.

Messun jälkeen Credentialien haku pyhiinvaeltajien toimistosta, yhteinen lähtöhetki pinchojen ja drinkkien kanssa with five peregrinos who did not see five flechas with 10 eyes, hyvästit heille, sillä tuon porukan kanssa olimme kulkeneet Tabarasta asti. Paljon ranskalaisia pusuja ja halauksia ja niin lähdimme tahoillemme jatkmaan camino del vitaa.

Jatkamme caminoa vielä 5 päivää eli menemme tänään Ferroliin, Espanjan pohjoisrannikolle ja sieltä alkaa Camino Ingles, the english way to Santiago. Uusi seikkailu odottaa, tuntematon reitti. Opaskirjan sivut on valokuvattuna puhelimeen.

Jatkan blogia kun saamme sim-kortin tai istumme baarissa joutilaana.

Oksitosiinia on virrannut eilisestä aamusta asri. Kävely oli ilo. Hyvät polut, kulkemisen helppous, ajatus, että huomenna olemme Santiagossa, yhdessä etapissamme ja kiehtova tunne myös matkasta Ferroliin. Kaikki se on totta tänään.

Tosin tänään sain esimakua jalkavaivoista. Jo eilen alamäissä tunsin kipua polven yläpuolella sisäreidessä ja tänään se oli sekä ala että ylämäissä melkein sietämätöntä. Ibusiiniä poskeen ja Voltairegeelillä hierontaa, niin kivut hellittivät. Tosin ei  ole ylä eikä alamäkiäkään. Voin vain aavistella, mitä kipuva on linkuttavien peregriinojen kokemuksissa. Santiagon kaduilla jalkavaivaisen näköiset ihmiset ovat tuttu näky. Sympatiat heille.
Se pakollinen kuva katedraalista. Useampi torni on remontissa.

Tuesday, April 26, 2016

Laxa

Tänään syntyi yksi caminolegenda about five peregriinos and five flechas (nuoli). Tarinan alku oli tämä. Lähdimme seitsemän jälkeen luostarista, kiipesimme tovin ja pysähdyimme ottamaan kuvia allamme näkyvästä luostarikompleksista.

Jatkoimme matkaa vähän harmitellen, että tie laskee taas alas, sillä tiedämme, että se olisi kohta kiivettävä ylös. Nuolia ei kuitenkaan näkynyt ja noin puolen kilometrin päästä käännyimme takaisin. Vastaamme tulivat kolme camino ystäväämme levitellen käsiään, hekään eivät olleet nähneet nuolia. Palasimme alkupisteeseen ja seurasimme nuolia kohtaan, jossa päällystetty tie kääntyi alamäkeen. Ja kas, siellä oli kaikkiaan viisi nuolta osoittamassa ylös jatkavaa polkua. Kaikki viisi peregriinoa olivat ottaneet valokuvia juuri siinä kohdassa eivätkä olleet huomanneet nuolia, vaikka heillä oli yhteensä 10 silmää.

Polku jatkui laskuineen ja nousuineen
Pakko vielä lisätä polkukuvia, ettei lukijalle tule liian kivinen, vetinen tai mutainen kuva caminopoluista. Sanottakoon, että tänäänkin on ollut kaikenlasia polkuja.

Tiemme on kulkenut pikkukylien halki, tai useasti karjapihojen vierestä. Tie on niissä betonoitu, mutta uudet ja vanhat karjan jäljet näkyvät, joten kengänpohjat eivät voi pysyä puhtaina. Edelleen jaksamme ihmetellä, miksi kylissä talot raknnetaan sen ainoan pääkadun varrelle vieriviereen, vaikka maata ja tilaa olisi vaikka kuinka paljon. Emme ole keksineet selitystä, vaikka joku synergiaetu siinä on oltava.

Ourensen kaupunkia lähestyttäessä huomasimme suomalaistyyppistä hajallaan olevaa omakotiasutusta. Talot olivat uusia.

 Tämä kuva hyppäsi tottelemattomasti tähän vaikka en sitä kutsunut.
Tässä on yksi pakollinen kuva galitsialaisista corredoirista. Ne ovat alunperin olleet eräänlaisia aittoja, mutta todennäköisesti nyt enemmän koristeita ja muistoja menneestä. Joskus olen nähnyt esim. Maissintähkiä siellä kuivumassa.

Olen seurannut usalaisen Ruthin ja Miken blogia (Ourboatleavestheharbour.blogspot.com.es) He ovat aloittaneet aikaisemmin ja kävelevät samaa Via de la Plataa. He valitsivat pohjoisen reitinAstorgan kautta Santiagoon. Astorgasta reitti yhtyy ranskalaiseen caminoon. He sanovat, että Astorgaan asti Via de la Plata on ollut hiking, mutta Astorgasta asti pilgrimate. Tietysti väkeä on siellä enemmän, mutta myös enemmän niitä, jotka vaeltavat pyhiinvaellus-mielessä. Via de la Plata on vaativa, sillä albergojen välit saattavat muodostua 30-35km pitkäksi ja nousuja on enemmän kuin ranskalaisella reitillä.. Täällä kulkevat ovat hyväkuntoista väkeä, vaikka keskimäärin iäkästä.

Kylien raiteilla on usein tällaisiA penkkejä, joilla erityisesti seniorit ja seniorat istuskelevat.

Lisää vessahavaintoja Vessat täällä ovat supersiistejä. Ne ovat kaakeloituja ja hyvin huollettuja. Lukkosysteemi on mutkaton, miksipä käyttämään monimutkaisempaa systeemiä kun yksinkertainen toimii.
Hajahavaintoja: täällä kehotetaan säästäväisyyteen. Meitä ohjeistetaan sammuttamaan valot, säästämään lämmintä vettä ja vessapaperia. Monessa albergassa saatetaan panna lämpö päälle illalla muutamaksi tunniksi, yöllä se sammuu. HyVä niin.

Maanviljelijä minussa katselee kun pelloille ovat ilmestyneet traktorit toukotöihin ja eilen ja tänään emäntiä ja isäntiä on näkynyt kasvimailla. Muutama kuiva päivä on tehnyt maan sopivaksi muokkaukselle.

Päivän ääni: uuttukyyhkyn huhuilu
Päivän tuoksu/ haju: lannan haju sekä karjapihojen läheisyydessä että kevätkylvöpelloilla ja kasvimailla

Luostarista vielä. Tutustumiskierros eilen mykisti. 42 000 neliötä on  iso määrä. Kun luostari 1600-luvulla paloi, päätettiin rakentaa se uudelleen kivestä ja graniitista. Kaikki tukikaaretkin ovat kiveä, samoin kymmenet, ellei sadat patsaat graniittia. Mikä rakennus ja käsityötaiteen monumentti. Kaikkea ei ole ehditty entisöimään. Onneksi paikassa käy turisteja ja koululaisryhmiä, että luostari saa edes jotain tuloja ylläpitokustannuksiin. Munkit tekevät suklaata (hyvää), viiniä, koruja yms hankkiakseen elantoaan. Vesperissä oli 10 munkkia ja yksi nunna, Kaksi oli siviilipukuista, liekö noviiseja tms.

Luostari saa miettimään monenlaista Kyseessä oli sikstiiniläisluostari, jossa keskitytään paljon kontemplaatioon ja rukoukseen. Toivoisin näkeväni iloa munkkien kasvoilla - vai eikö sitä voi näyttää. Mietin myös tarinoita kunkin valintojen takana, kutsumusta. Mietin luostarien tulevaisuutta. Niitten funktiohan on muuttunut. Enää ne eivät ole sivistyksen tai teologian kehtoja, lääkintötaidon osaajia ja lääkkeiden kehittäjiä tai maanviljelyksen edeltäkävijöitä tai kirjojen kopiojia. Oseiron luostarissa ei rahaa kulu lämmitykseen. Vain sairaiden munkkien huoneita lämmitetään. Meilläkin oli yöllä monta vilttiä päällämme. Asteita ehkä 12 C.

Vihjeeksi peregriinoille: peregriino ei valita, mutta voimme todeta että Oseiron ainoa baari on eräänlainen pohjanoteeraus. Sen maine oli kiirinyt jo edellisten paikkakuntien baareihin; kallis ruoka, ei menua, tympeä palvelu. Eli jos menet Oseiran luostariin, mitä ehdottomasti suosittelemme, syö lounas Ceassa eli viimeisessä mahdollisessa paikassa ennen Oseiraa.
Päivän kukka on sininen kello, täällä olisi botanisteille paljon tunnistettavaa ja tutkittavaa. Voin vielä lisätä paremman otoksen orkideasta
Päivän oksitosiini : makeita nauruja riitti moneksi kerraksi tänään kun tapasimme camino ystävämme ja aloimme keskustelun: oletteko kuulleet camino-tarinaa viidestä peregriinosta ja viidestä nuolesta ja kymmenestä silmästä. Sitten kehitimme yhdessä siihen uusi sivujuonteita.

Nyt kaipaamme täällä Laxan albergassa tutuksi tulleita camino amicos eli argentiinalaista Georgea ja kahta espanjalaista. Heidän kanssaan olemme yöpyneet yhdessä Tabarasta asti.

Monday, April 25, 2016

OSeiron monastri

Päivä valkeni aamusta aurinkoisena, mutta onneksi puoleen päivään asti oli kohtuullinen kävelyilma, sitten tuli kuumuus. Onneksi tiemme olivat metsässä, joten saatoimme edelleen nauttia kävelystä.

Aamulla oli kyllä tiukka nousu heti Ourensen kaupungista päästyämme. Kaikkiaan nousimme kahdesta sadasta reiluun kuuteen sataan. Vaikka olemme korkealla, silti camino voi olla poikki ja oli käytettävä luovuutta, miten pääsee eteenpäin.
Camino voi olla myös mutainen, mutta siihenhän olemme tottuneet ja kiittelemme kenkiämme.
Hyvästi Ourense ja tervetuloa mukatiet. Niitä oli paikoitellen, ei suinkaan aina. Tietysti otan kuvia ääri-ilmiöistä
Tapasimmepa tällä matkalla jotain kovin perinteistäkin, vessan jossa oli reikä lattiassa ja harja vieressä. Minä tämän ikäinen kankea mummoparka en kyllä taivu tuossa asioimaan. Olin kyllä hätää kärsimässä seuraavan etapin.
Pääsimme hyvin perille luostariin, näyttää siltä, että olemme ainoat. Makuusali on iso ja kolea, ulkona on lämpimämpää. Tämä on iso 1200-luvulla rakennettu luostari. Parhaimmillaan täällä on ollut 150 munkkia. 1800-luvun puolivälissä hallitus lakkautti luostarin ja se alkoi rapistua. Ihmiset rakensivat taloja lähelle, kiviä otettiin muistoksi. 1960-luvulla eräs ranskalainen munkki sai muutaman munkin innostumaan ja alkoi jälleenrakennus. Monet vapaehtoiset auttoivat ja järjestivät keräyksiä. Nyt munkkeja on 8. Menemme kohta tutustumiskierrokselle ja vesperiin.

Maanviljelijä minussa katselee  luonnossa kasvavia yrttejä, minttua on monenlaista eikä kenenkään tarvitse niitä kasvattaa. Olen alkanut myös fenkolinlehtien syömisen. Tuoreena ne ovat herkullisia.

Päivän kukka on kalla. Se on täällä pihakukka, joskus se kasvaa myös luonnossa.

Päivän ääni on lintujen moniääninen laulu aamuisin. Täällä olisi lintujen tuntijalle paljon herkullista erotettavaa. Minä vain nautin.

Oksitosiiniä saan ilon tunteesta: olen onnekas kun saan olla täällä. Mikä nautinto kävellä aina uusissa maisemissa. Tänäänkin saimme vielä kiipeämispalkinnoksi mahtavan vuoristomaiseman takanamme.

Vihjeeksi peregriinoille: jos olet tienhaarassa eikä kummassakaan ole nuolta tai muuta merkkiä, tutki kumpikin tie noin 100 m, löydät jonkun vihjeen, kumpi on oikea. Joskus nuoli saattaa olla kasvien peitossa, joskus nuoli on tehty kivistä. Kaikenkaikkiaan täällä on camino ollut hyvin merkittynä.

Santiagoon 79 km, kolmen päivän matka. Mahdollisesti torstaina perillä. Jäljellä 7 päivää + torstain junamatka Madridiin. Suunnitelmat ovat auki ja saavat ollakin.

Kiitos kaikille, jotka oletteva kommentoineet blogiani. Kiitos, kiitos, olen ollut niistä iloinen.

Vielä yksi kuva luostarista. Tämä on valtava kompleksi, mutta kamera ei talleta sitä. Ehkä huomenna lisää, ainakain munkkien tekemä mantelisuklaa oli hyvää. Kolme caminoystävää tuli tänne albergaan yöksi.


Sunday, April 24, 2016

Ourense

Ensimmäinen kesäpäivä. Aamulla tosin kylmää, mutta Ourense vastaanotti meidät lämpimällä auringolla. Ihmiset riisuivat arasti talvivaatteitaan kuin epäuskoisina, voiko tämä olla totta.

Viikko sitten laitoin kuvan kuolleen näköisistä viinipuiden rungoista. Tänään niissä on jo lupaus uudesta kasvusta.

Viikko sitten puut olivat lehdettömiä, pari päivää sitten koivuissa oli hiirenkorvat ja nyt tuntuu kuin lehti olisi puussa. Neljänä vuonna olemme aloittaneet caminon juuri näihin aikoihin. Silloin on lehti ollut puussa, omenapuut kukkineet ja maanviljelijät tekevät toukotöitä. Nyt ei vielä päästä pellolle märkyyden takia. Mutta silti kevät on tullut ja se näkyy ihmisten kasvoilta.

Nyt olemme malttaneet lähteä liikkeelle 7.10, jolloin aamu alkaa valjeta ja 7.30 on jo täysi päivä. Tänään reitti kulki paljon maantietä, tosin ei mitään isoa. Laskeuduimme kahteen sataan metriin tänne sadantuhannen ihmisen Ourensen kaupunkiin. Majoituimme vanhaan 1300 luvulta peräsin olevaan nunnaluostariin.

Luostareiden sisäpihat ovat usein saman näköisiä, kauniiden pylväikköjen ympäröimiä, monenlaisia tarinoita nähneitä ja kuulleita. Niissä on oma mystinen tunnelmansa.

Olimme perillä puolen päivän jälkeen jolloin jäi aikaa katsella kaupunkia. Kiertoajelulla näkee enemmän kuin mitä jaksaa kävellä.
Tällainen kaupunkijuna oli täpötäynnä ja parin tunni  ajelu maksoi 1.70 €. Päätepiste oli uimaranta ja virkistysalue, johin monet paikalliset jäivät.

Näitä puita jaksamme ihmetellä. Eikö kukaan ole sanonut; hakkaa se pois. Puu voi olla paljon paksumpi, rungostaan monesta kohdin halki, isot oksat on katkaistu, mutta rungosta kasvaa uusia, tuoreita versoja. Sammalpeite rungolla on tyypillinen.Huomaa, että lehdet ovat puhjenneet.

Joen törmällä ja muilla kauniilla paikoilla on piknikiin sopivia paikkoja pöytineen ja penkkeineen. Kiveä täällä käytetään monipuolisesti.

Tänään söimme lounasta. Kerrankin se oli mahdollista. Joskus harmittaa espanjalainen tapa valmistaa illallista puoli yhdeksän tai peräti yhdeksältä illalla. Monet ravintolat alkavat vasta silloin menu del peregriinon tarjoamisen. Hyvä kilpailuvaltti on paikoilla, joissa menua saa koko päivän tai viimeistään seitsemältä illalla. Menun hinta vaihtelee 8-10 € ja se sisältää alkuruuan, pääruuan, jälkiruuan juomat ja leivän. Kun  illalla syö, aamulla ei ole nälkä vaan matkaan voi lähteä ilman aamiaista.

Maanviljelijä minussa huomasi jo taimella olevaa perunaa. Kaaleja ihmettemme. Korkeat ylivuotiset kaalit ovat ilmeisesti ruusukaalia, mutta sen lehtiä voi hyödyntää monella tavalla pitkin talvea. Lehtikaali on yleinen. Sitten on talvikaalin näköinen kaali, siitä en tiedä, joko se on uusista taimista laitettu, mutta isoja ovat taimet, mutteivat vielä keri. Voi se olla parskaaliakin. Siis lehtivihreää on saatavilla koko talven.

Päivän kukka ; lupiini. Se alkaa hennosti kukkia, mutta on paljon vaatimattomampi kuin Suomen rehevä lupiini.

Päivän ääni; toisesta kengästäni kuuluva nahkan narina, kun kävelen asfaltilla

Päivän oksitosiini ;  kirkonkellot hiljaisessa sunnuntaiaamussa. Niitä kuului tänään usein. Itse asiassa puoleentoista viikkoon emme ole kuulleet kirkonkelloja. Portugalin kaminolla ne olivat jokapäiväinen ääni, joskus jopa iltayöstä kirkonkellot löivät aikaa aina puoleen yöhön asti.

Vihjeeksi peregriinoille ; kaikesta huolimatta huhtikuu puolesta välistä lähtien toukokuun alkupuolelle on hyvä aika vaeltaa. Kuumuus ei vaivaa, kevät puhkeaa, sadetta on kyllä, mutta ei sekään ole jatkuvaa. Viime vuoden Sevilla-Salamanca pätkällä muistan kolme sadepäivää. Viime kevättä muistelevat muutkin ihanteellisena keväänä. Eräskin kanadalainen Stean tuli uudelleen ja nyt hän on pettynyt, kun kokemus ei uusiinnu samanlaisena.

Jospas huomenna jaksaisimme Oseiraan (30 km) ja pääsisimme Monasterioon. Luostareissa on aidompi camino-tunnelma, sillä tiedän aikanaan peregriinojen yöpyneen juuri niissä. Siellä on mahdollisuus myös päästä vesperiin. Messuja ei ole sattunut kohdalle. Pienissä kylissä ei iltaisin ole messuja emmekä jaksaneet lähteä etsimään Zamorassa eikä täällä Ourensessa. Katedraalia sentään pääsimme katsomaan ja hämmästelemään jälleen vanhojen katedraalien suuria puitteita, mahtavaa kokoa.