Laxa

Tänään syntyi yksi caminolegenda about five peregriinos and five flechas (nuoli). Tarinan alku oli tämä. Lähdimme seitsemän jälkeen luostarista, kiipesimme tovin ja pysähdyimme ottamaan kuvia allamme näkyvästä luostarikompleksista.

Jatkoimme matkaa vähän harmitellen, että tie laskee taas alas, sillä tiedämme, että se olisi kohta kiivettävä ylös. Nuolia ei kuitenkaan näkynyt ja noin puolen kilometrin päästä käännyimme takaisin. Vastaamme tulivat kolme camino ystäväämme levitellen käsiään, hekään eivät olleet nähneet nuolia. Palasimme alkupisteeseen ja seurasimme nuolia kohtaan, jossa päällystetty tie kääntyi alamäkeen. Ja kas, siellä oli kaikkiaan viisi nuolta osoittamassa ylös jatkavaa polkua. Kaikki viisi peregriinoa olivat ottaneet valokuvia juuri siinä kohdassa eivätkä olleet huomanneet nuolia, vaikka heillä oli yhteensä 10 silmää.

Polku jatkui laskuineen ja nousuineen

Pakko vielä lisätä polkukuvia, ettei lukijalle tule liian kivinen, vetinen tai mutainen kuva caminopoluista. Sanottakoon, että tänäänkin on ollut kaikenlasia polkuja.

Tiemme on kulkenut pikkukylien halki, tai useasti karjapihojen vierestä. Tie on niissä betonoitu, mutta uudet ja vanhat karjan jäljet näkyvät, joten kengänpohjat eivät voi pysyä puhtaina. Edelleen jaksamme ihmetellä, miksi kylissä talot raknnetaan sen ainoan pääkadun varrelle vieriviereen, vaikka maata ja tilaa olisi vaikka kuinka paljon. Emme ole keksineet selitystä, vaikka joku synergiaetu siinä on oltava.

Ourensen kaupunkia lähestyttäessä huomasimme suomalaistyyppistä hajallaan olevaa omakotiasutusta. Talot olivat uusia.

 Tämä kuva hyppäsi tottelemattomasti tähän vaikka en sitä kutsunut.

Tässä on yksi pakollinen kuva galitsialaisista corredoirista. Ne ovat alunperin olleet eräänlaisia aittoja, mutta todennäköisesti nyt enemmän koristeita ja muistoja menneestä. Joskus olen nähnyt esim. Maissintähkiä siellä kuivumassa.

Olen seurannut usalaisen Ruthin ja Miken blogia (Ourboatleavestheharbour.blogspot.com.es) He ovat aloittaneet aikaisemmin ja kävelevät samaa Via de la Plataa. He valitsivat pohjoisen reitinAstorgan kautta Santiagoon. Astorgasta reitti yhtyy ranskalaiseen caminoon. He sanovat, että Astorgaan asti Via de la Plata on ollut hiking, mutta Astorgasta asti pilgrimate. Tietysti väkeä on siellä enemmän, mutta myös enemmän niitä, jotka vaeltavat pyhiinvaellus-mielessä. Via de la Plata on vaativa, sillä albergojen välit saattavat muodostua 30-35km pitkäksi ja nousuja on enemmän kuin ranskalaisella reitillä.. Täällä kulkevat ovat hyväkuntoista väkeä, vaikka keskimäärin iäkästä.

Kylien raiteilla on usein tällaisiA penkkejä, joilla erityisesti seniorit ja seniorat istuskelevat.

Lisää vessahavaintoja Vessat täällä ovat supersiistejä. Ne ovat kaakeloituja ja hyvin huollettuja. Lukkosysteemi on mutkaton, miksipä käyttämään monimutkaisempaa systeemiä kun yksinkertainen toimii.

Hajahavaintoja: täällä kehotetaan säästäväisyyteen. Meitä ohjeistetaan sammuttamaan valot, säästämään lämmintä vettä ja vessapaperia. Monessa albergassa saatetaan panna lämpö päälle illalla muutamaksi tunniksi, yöllä se sammuu. HyVä niin.

Maanviljelijä minussa katselee kun pelloille ovat ilmestyneet traktorit toukotöihin ja eilen ja tänään emäntiä ja isäntiä on näkynyt kasvimailla. Muutama kuiva päivä on tehnyt maan sopivaksi muokkaukselle.

Päivän ääni: uuttukyyhkyn huhuilu
Päivän tuoksu/ haju: lannan haju sekä karjapihojen läheisyydessä että kevätkylvöpelloilla ja kasvimailla

Luostarista vielä. Tutustumiskierros eilen mykisti. 42 000 neliötä on  iso määrä. Kun luostari 1600-luvulla paloi, päätettiin rakentaa se uudelleen kivestä ja graniitista. Kaikki tukikaaretkin ovat kiveä, samoin kymmenet, ellei sadat patsaat graniittia. Mikä rakennus ja käsityötaiteen monumentti. Kaikkea ei ole ehditty entisöimään. Onneksi paikassa käy turisteja ja koululaisryhmiä, että luostari saa edes jotain tuloja ylläpitokustannuksiin. Munkit tekevät suklaata (hyvää), viiniä, koruja yms hankkiakseen elantoaan. Vesperissä oli 10 munkkia ja yksi nunna, Kaksi oli siviilipukuista, liekö noviiseja tms.

Luostari saa miettimään monenlaista Kyseessä oli sikstiiniläisluostari, jossa keskitytään paljon kontemplaatioon ja rukoukseen. Toivoisin näkeväni iloa munkkien kasvoilla - vai eikö sitä voi näyttää. Mietin myös tarinoita kunkin valintojen takana, kutsumusta. Mietin luostarien tulevaisuutta. Niitten funktiohan on muuttunut. Enää ne eivät ole sivistyksen tai teologian kehtoja, lääkintötaidon osaajia ja lääkkeiden kehittäjiä tai maanviljelyksen edeltäkävijöitä tai kirjojen kopiojia. Oseiron luostarissa ei rahaa kulu lämmitykseen. Vain sairaiden munkkien huoneita lämmitetään. Meilläkin oli yöllä monta vilttiä päällämme. Asteita ehkä 12 C.

Vihjeeksi peregriinoille: peregriino ei valita, mutta voimme todeta että Oseiron ainoa baari on eräänlainen pohjanoteeraus. Sen maine oli kiirinyt jo edellisten paikkakuntien baareihin; kallis ruoka, ei menua, tympeä palvelu. Eli jos menet Oseiran luostariin, mitä ehdottomasti suosittelemme, syö lounas Ceassa eli viimeisessä mahdollisessa paikassa ennen Oseiraa.

Päivän kukka on sininen kello, täällä olisi botanisteille paljon tunnistettavaa ja tutkittavaa. Voin vielä lisätä paremman otoksen orkideasta

Päivän oksitosiini : makeita nauruja riitti moneksi kerraksi tänään kun tapasimme camino ystävämme ja aloimme keskustelun: oletteko kuulleet camino-tarinaa viidestä peregriinosta ja viidestä nuolesta ja kymmenestä silmästä. Sitten kehitimme yhdessä siihen uusi sivujuonteita.

Nyt kaipaamme täällä Laxan albergassa tutuksi tulleita camino amicos eli argentiinalaista Georgea ja kahta espanjalaista. Heidän kanssaan olemme yöpyneet yhdessä Tabarasta asti.