OSeiron monastri

Päivä valkeni aamusta aurinkoisena, mutta onneksi puoleen päivään asti oli kohtuullinen kävelyilma, sitten tuli kuumuus. Onneksi tiemme olivat metsässä, joten saatoimme edelleen nauttia kävelystä.

Aamulla oli kyllä tiukka nousu heti Ourensen kaupungista päästyämme. Kaikkiaan nousimme kahdesta sadasta reiluun kuuteen sataan. Vaikka olemme korkealla, silti camino voi olla poikki ja oli käytettävä luovuutta, miten pääsee eteenpäin.

Camino voi olla myös mutainen, mutta siihenhän olemme tottuneet ja kiittelemme kenkiämme.

Hyvästi Ourense ja tervetuloa mukatiet. Niitä oli paikoitellen, ei suinkaan aina. Tietysti otan kuvia ääri-ilmiöistä

Tapasimmepa tällä matkalla jotain kovin perinteistäkin, vessan jossa oli reikä lattiassa ja harja vieressä. Minä tämän ikäinen kankea mummoparka en kyllä taivu tuossa asioimaan. Olin kyllä hätää kärsimässä seuraavan etapin.

Pääsimme hyvin perille luostariin, näyttää siltä, että olemme ainoat. Makuusali on iso ja kolea, ulkona on lämpimämpää. Tämä on iso 1200-luvulla rakennettu luostari. Parhaimmillaan täällä on ollut 150 munkkia. 1800-luvun puolivälissä hallitus lakkautti luostarin ja se alkoi rapistua. Ihmiset rakensivat taloja lähelle, kiviä otettiin muistoksi. 1960-luvulla eräs ranskalainen munkki sai muutaman munkin innostumaan ja alkoi jälleenrakennus. Monet vapaehtoiset auttoivat ja järjestivät keräyksiä. Nyt munkkeja on 8. Menemme kohta tutustumiskierrokselle ja vesperiin.

Maanviljelijä minussa katselee  luonnossa kasvavia yrttejä, minttua on monenlaista eikä kenenkään tarvitse niitä kasvattaa. Olen alkanut myös fenkolinlehtien syömisen. Tuoreena ne ovat herkullisia.

Päivän kukka on kalla. Se on täällä pihakukka, joskus se kasvaa myös luonnossa.

Päivän ääni on lintujen moniääninen laulu aamuisin. Täällä olisi lintujen tuntijalle paljon herkullista erotettavaa. Minä vain nautin.

Oksitosiiniä saan ilon tunteesta: olen onnekas kun saan olla täällä. Mikä nautinto kävellä aina uusissa maisemissa. Tänäänkin saimme vielä kiipeämispalkinnoksi mahtavan vuoristomaiseman takanamme.

Vihjeeksi peregriinoille: jos olet tienhaarassa eikä kummassakaan ole nuolta tai muuta merkkiä, tutki kumpikin tie noin 100 m, löydät jonkun vihjeen, kumpi on oikea. Joskus nuoli saattaa olla kasvien peitossa, joskus nuoli on tehty kivistä. Kaikenkaikkiaan täällä on camino ollut hyvin merkittynä.

Santiagoon 79 km, kolmen päivän matka. Mahdollisesti torstaina perillä. Jäljellä 7 päivää + torstain junamatka Madridiin. Suunnitelmat ovat auki ja saavat ollakin.

Kiitos kaikille, jotka oletteva kommentoineet blogiani. Kiitos, kiitos, olen ollut niistä iloinen.

Vielä yksi kuva luostarista. Tämä on valtava kompleksi, mutta kamera ei talleta sitä. Ehkä huomenna lisää, ainakain munkkien tekemä mantelisuklaa oli hyvää. Kolme caminoystävää tuli tänne albergaan yöksi.