Friday, May 12, 2017

12.5.2017 Santiago de Compostela ja Santiagon ihme
 Olisiko 1980-luvun alussa, jolloin  eräs piispa toivoi, että Santiagosta tulisi samanlainen pyhiinvaelluskohde kuin Roomasta ja Jerusalemista, kukaan uskonut että tästä todella tulisi suuri pyhiinvaelluskohde. 1985  tänne saapui 1250 pyhiinvaeltajaa ja nyt tuo määrä saapuu melkein päivittän. Paikallisen kirkon työntekijät näkivät ihmeen, joka toteutuu vain harvassa kirkossa: kirkko täyttyy kahdesti päivässä ääriään myöten niin että seisojia on joka puolella. Jos haluat istumapaikan pyhiinvaeltajien messuun, mene paikalle tunti ennen.

 Sateessa vaelsimme aamun 10 km. Paikalliset kertoivat, että Santiago on toiseksi sateisin kaupunki Espanjassa. San Sebastian on sateisin. Olen kokenut senkin sateen.
 Vaikka olen monesti ollut pyhiinvaeltajien messussa, joku siinä sykähdyttää. Miksi juuri Katedraali on matkan päämäärä, miksi sellaisetkin, joitten matkan motiivi ei ole hengellinen, tulevat kirkkoon, toki siellä on mahdollisuus tavata matkalta tuttuja, mutta uskon pyhän läsnäolon olevan jotain salattua, joka kutsuu.
 Kerroin kirkkojen elävistä kukista. Niitä ei ole säästelty katedraalissakaan..  Olen ilahtunut, että messussa lauletaan jotain latinaksi. Siihen on helppo yhtyä, varsinkin kun ennen messua harjoitellaan joitain yhdessä laulettavia osia "Jubilate Deo, laudate Dominum".
 Hiljaisuuden kappeli on eräs tärkeä viipymiseni kohde. Se on paikka hiljaiselle rukoukselle. Sinne vien ne rukousaiheet joita olen matkan ajan kantanut. Jätän ne tuohon kappeliin, paikkaan, joka on monen rukouksen kehto. Mieleen palautuu ne monet rukousaiheet, joita aikaisemmin olen tuolla kerrannut ja nyt mielen täyttää kiitollisuus.
 Huoneen olimme varanneet kahdeksi yöksi ihan katedraalin läheltä siististä, edullisesta Hospidaliente Santa Cruz nimisestä paikasta.
 Katu on pyhiinvaeltajien kansoittama, perus turistikatu, portaikoissa tervehtivät luonnon kukat. Iltapäivän soitti trubaduuri ikkunan alla kitaraa ja lauloi. Nyt klo kymmenen illalla totean, että katualbergan hiljaisuus ei alakaan vielä tähän aikaan. Toivottavasti kuitenkin lähitunteina.
Tämä pyhiinvaellus on fyysisesti tehty. Tämän portin kautta astumme konkreettisesti katedraalin aukiolle. Mitä avautuu siitä portista, joka aukenee tämän caminon jälkeen?. Vähenevät vuodet. Sen tiedän. Miten ne vietän? Miten haluan viettää? Mikä on Isompi suunnitelma näille vuosille? Avoimena siihen suuntaan.
  1.5.2017 Lavacolla
" Tässä on suuren urheilujuhlan tuntua", sanoi Mies kun aamulla lähdimme. Katsoipa eteen tai taakse, niin näköpiirissä oli kymmeniä peregriinoja.

 Näin oli kunnes tie alkoikin näyttää tyhjältä 20 km päässä. Suurin osa oli jäänyt albergoihin OPedreiron kaupunkiin. Sinne meidänkin piti jäädä, mutta sateessa  kuljimme joidenkin perässä ja huomasimme ohittaneemme paikan. Ei hätää. Päätimme kulkea eteenpäin, sillä jokainen kilometri lyhentäisi huomista matkaa Santiagoon. Pysähdyimme lentokenntän laidalla olevaan kylään ja löysimme yllätys yllätys alberga Labacollan, jota ei ollut opaskirjoissa. Alapetit olivat menneet, joten otimme private roomin a' 15 €. Vähän kirpaisi, kun viimeinen yhteisöllinen yö jäi väliin, mutta vältyttiin yläpeteiltä koko matalla ja kuorsaukselta viimeisenä yönä.

Päivä osoittautui satsimmaksi koko matkalla. Tuossa on sadevarustuksemme: pitkä poncho ja sadelahkekeet. Tuo on ilmava asu ja helposti puettavissa ja riisuttagißa. Kovalla sateella näissäkin kastuu. Eniten ihmettelemme sateenvarjon ja sortsien kanssa kulkevia lähinnä kenkien kastumisen vuonsi. Minunkin Hanwakini ovat pettäneet. Tämä on toinen matka, kengät ovat pykineet ja sateella kastuvat sisältä. Siirryn takaisin Meindeleihin.



Tämän päivän pyhiinvaellus on ajatusten suuntaamista Santiagoon kaikkien kymmenien, ehkä satojen kanssa, jotka toivovat olevansa huomenna perillä.
ps. Internet ei suostunut yhteistyöhön, siksi postitus jäi tuonemmaksi.

Wednesday, May 10, 2017

10.5.2017 Arzua, paikka jossa ranskalainen camino ja Norte yhtyvät.

Kertoisinko ihmisistä, joita olemme tavanneet. Brittiläisistä sisaruksita, jotka ovat kulkeneet monet caminot ja joitten kanssa istuin kahvilla ja vaihdoimme kokemuksiamme. Heiltä oli tilaisuus kysyä se, mitä usein mietin puhuessani englantia äidinkielenään puhuvien kanssa: miltä meidän "ulkomaalaisten " englannin kieli kuulostaa? "Lovely", he sanovat ja kertovat ihmettelevänsä miten paljon ihmiset osaavat kieliä.

Kertoisinko perulaisesta Mirjamista, joka asuu USA:ssa ( n 60 v) ja on tyypiltään kuin Kauniiden ja rohkeiden Sally muinoin, mutta kultainen, ystävällinen ja avulias. Hän osaa espanjan ja tietty englannin. Hän tupsahtaa tiellemme tuon tuostakin, muistaa nimemme ja kuulostelee mielialoja. Tänäänkin hän on Arzuassa kadunkulmassa, kun saavuimme (oli tullut autolla) ja sanoi, että meidän on tultava samaan albergaan kuin hän " Se on ihana, pidätte siitä". Seurasimme häntä ja totta tosiaan, alberga oli ihana Via Lactea. Ja surprise, surprise, täällä olin aikaisemmalla kerralla ja ihastuin paikkaan (10 €).Tänne toivoin salaisesti nytkin pääseväni, mutta olin unohtanut nimen ja sijainnin.


Tai kertoisinko hollantilaisesta äidistä ja pojasta (19 v). En tietenkään malttanut olla kysymättä, mikä sai äidin ja pojan lähtemään yhdessä neljän viikon caminolle. Äiti kertoi, että poika on ollut pari vuotta sairas (henkisesti), vuosi sitten he aloittivat kävelemisen 5 min kerrallaan. Äiti oli myöhemmin ehdottanut, mitä jos asettaisimme tavoitteeksi caminon. Äiti oli kulkenut ranskalaisen aikaisemmin ja kodin oli täyttänyt hänen kertomuksensa. Nyt he ovat kulkeneet kohta neljä viikkoa ja poika on voimistunut, hänellä on onnistuneentunne"Tein sen". Hän on puhelias ja iloinen. Voi miten iloitsen heidän puolestaan ja kanssaan.Paraneminen jälleen työkykyiseksi niin että aivot toimivat, näyttää todennäköiseltä.


Tai kerroisinko tsekkiläisestä Eevasta, jonka kanssa on lämmin yhteys, missä sitten tapaammekin. Erityinen ilo oli nähdä kirkossa illalla ja aamulla. Tai monista muista nimettömistä, joilla on vain kansallisuus tai joku nimi meidän puheessamme. Ymmärrän, että ihmisistä kertominen ei kommunikoi lukijalle, sillä tarinassa on iso osa kohtaamisessa ja se ei välity kirjoittamalla.

Peregriino ei valita säästä. Sade tulee ja menee, helteen jälkeen tulee toisenlainen sää. Tänään pilvistä, aurinkoista ja joku sadekuuro. Kahdelta olimme perillä ja katukuvaan on ilmestynyt paljon pyhiinvaeltajia. Itse asiassa lähdimme vasta yhdeksältä, kun ensin oli messu ja sitten olimme aamiaisella.

Kuulemme uutisia Suomen säästä. Mies sanoo, että ei haittaa, vaikka kesää ei tulisikaan. Hän on nähnyt kesän jo täällä ja keltaisia päivänkakkaroitakin. Se riittää kesään.

Pyhiin vaelsin jo aamulla messussa. Se tunne kun  tietää tuhansien ja taas tuhansien suuntaavan askeleensa samaan aikaan kirkkoon pyhän salaisuuden äärelle tai muuten kohtaamaan Jumalaa, paikassa, jossa on läsnä hänen ylistyksensä, Sana ja rukous ja muita jotka jakavat saman uskon.

Illalla Arzuassa olin erityisen vaikutettu, että messussa otettiin peregriinot huomioon. Pappi kulki käytävää ja kyseli, mistä olimme;Argentiinasta, Sloveniasta, Kroatiasta, Tsekista, Sveitsistä, Irlannista, Uudesta Seelannista, USAsta ja ties mistä. Lopuksi meidät kutsuttiin eteen siunattaviksi ja seurakunta yhtyi siunaukseen toistamalla rukouksen osia ja aamenta. Muutenkin messu oli osallistava, seurakuntalaiset palvelivat tekstin luvussa, rukouksissa, suntiona ja laulu kaikui voimakkaana ja moniäänisenä. Iloisia lauluja. "Kiitos nyt Herran " melodialla laulettuun saatoin yhtyä.
Siis tänään olen saanut valtaa pyhiin yhdessä toisten uskovien kanssa hyvin perinteisellä tavalla.

Tuesday, May 9, 2017

9.5.2017 Sobrado de Monxes eli luostarin muurien sisällä

Jälleen hyvä kävelypäivä, aamulla sumua. Kiipesimme 700 metriin ja siinä vaiheessa jo paistoi aurinko, tosin onneksi pilviverhon läpi.
Nyt alkaa matkaseura ja kahvilaan pysähtyneet olla tuttuja. Eteneminen käy samaa vuorokausivauhtia. Tosin osa jatkoi vielä 10km eteenpäin, kun halusivat aikaisemmin perille. Meillä on jäljellä 61 km ja voimme rauhoitella askeleitamme.

 Sumuinen aamu mutta vaellus jatkuu.
 Sumussa on oma kauneutensa, vaikka silloin ei näe kauas. Tämä on kolmas sumuinen aamu koko kahden viikon aikana.
 Sileät kalliot ovat harvinaisia, mutta tänään niitä oli paljon. Monesti maiseman peitti gingsteripensaikot - liekö sama kasvi jolle Joona vihastui. Kanervan varvut ovat isompia ja kellot myös, kuin meillä kotona. Saimme vielä tänäänkin kulkea
metsätaipaleita ilman asutustihentymiä tai maanteitä, siis hiljaisuudessa. Tosin loppumatkasta ilmestyi jo maantiekin. Tapasimme polveaan lynkyttävän pojan. Hän sanoi, että kipu yllätti kahvitauon jälkeen, eilinen kipu, joka aamulla oli poissa. Annoimme toisen Voltaren tuubimme ja ibumaksia. Myöhemmin tapasimme hänet luostarikylässä ja hän sanoi polven kulkeneen niin hyvin, että hän jatkoi vielä matkaa.

 Täällä luostarissa olen ennenkin ollut. 1800-luvulla kuninkaalliset antoivat käskyn hävittää luostarit ja silloin tämäkin 1100-luvulla alkunsa saanut sikstiiniläinen luostari alkoi rapistua. Vasta
 1970-luvulla alkoi korjaamistyö. Tällä hetkellä luostarin tehtävä on antaa suojaa, palvella ja etsiä  rukouksessa ja hiljaisuudessa Jumalaa. Sikstiiniläisten periaatteisiin kuuluu yksinkertaisuus, siksi rakennukset, kirkkoa myöten on koristeltu vain kiveen valetuilla koristeilla.

 Luostari oli kiinni 13.45-16.30. Lienee ollut väen siesta-aika. Vieraat saivat olla sisällä tai kylällä. Kävimme kahvilla ja salatilla/keitolla ja tutkimme hautausmaata. Miten kussakin maassa hautausmaat ovat niin erilaisia.
 Me olemme välillä kuin turistinähtävyys. Peregriinot haluavat kuvata meitä kolmesta syystä: olemme suomalaisia ja Suomi on eksoottinen maa, olemme vanhoja (olen vanhin nainen, jonka olen tällä matkalla tavannut, miehiä on ollut yli kahdeksankymppisiä) ja nuoret kukvaavat toiveenaan, että voisivat meidän ikäisinämme vielä kulkea caminoa.

En ole vielä tainnut laittaa yhtään salada da mixtan kuvaa. Ai miksi  kuvaan syötäviä. No täällä caminolla fokuksessa on harvat asiat; maisemat, syömiset, ihmiset ja  majapaikat. Älä siis ihmettele, jos jutut ja kuvat kulkevat niiden ympärillä.

Päivä päättyi konkreettisesti pyhiinvaellukseen, sillä pääsimme ensimmäistä kertaa kirkkoon munkkien iltavesperiin. Sinne tuli paljon muitakin peregriinoja, edellisellä kerralla olin ainoana yleisön puolella.
Kun kuvittelin noiden miesten elämäntarinoita pitkänä jatkuvana viivana, voin aavistaa pyhän ja pahan äärilaidat, niiden läsnäolon ja taistelun. Jokainen ehkä luostaritiensä aluksi ajatteli vaeltavansa  pyhiin, tulevansa paremmaksi ihmiseksi, mutta pettymykseksi joutui kohtaamaan pahan itsessä ja muissa. Oli opittava elämään pyhän ja pahan taistelukentässä. Siksi pyhä kasvoi yhä suuremmaksi. Pyhän läsnäolo.

Monday, May 8, 2017

8.5.2017 Miraz ja täydellinen päivä.

Nyt on ratkennyt taas yksi kysymys;miksi nuoria aikuisia on niin paljon liikkeellä. Saksalaiset kertoivat, että kun nuorilla on loma esim. 2 viikkoa, he eivät halua kaupunkilomia tai rantalomia, vaan jotain aktionia ja slowdown meininkiä. Täällä sitä on tarjolla ja vieläpä halvalla. Yksi lisäsi, että täällä saa tehdä päätöksiä ja valita. Näistä siis koostuu hyvä loma. Interesting.
Tilannepäivitys: kadonneita tavaroita yksi lakki ja yksi rinkan suojus. Molemmat ovat korvattavissa. Jalat erinomasessa kunnossa, ei rakkoja, ei kipuja, ei kolotuksia. Selkä voi hyvin. Mies sanoo, että nilkka ei ole palautunut ennalleen murtuman jälkeen, mutta sillä kävelee.



 Tänään olemme hidastaneet askelta. Edessä vain 16 km, koska ARoxia 26 km oli täynnä varauksia jaSobrado de Monxes (luostari) oli liian kaukana helteisenä päivänä 41 km). Meillä on päiviä  runsaasti jäljellä, joten pysähtelimme ja istuimme peregriinojen kuppilassa ja nautimme siitä, että oli todella kesän tuntu.


 Tämä Norten loppuosa kulkee Kaukana maanteistä, joidenkin pikkukylien läpi. Tämän muistan jo edelliseltä matkalta yhtenä helmenä. Tämäkin kirkon vieressä oleva lähde oli jotenkin puhutteleva. Ehkä alhaalla putkesta tuleva vesi on erityisen siunattua kun se on ristin alla. Kivisiä ristejä on täällä tankojen päässä ja maassa. Ne kyllä ohjaavat miettimään ristin merkitystä meille kristityille.

 Ah nämä ikipolut ja ikimetsät, sammaloituneet puut ja kivet. Ääninä vain lintujen laulu, kun liikenteen melu on kaukana.

 Tämä oli se pätkä, joka oli yksi syy miksi ehdotin Miehelle Norten loppuosaa, kun suunnittelimme tämän vuoden reittiä. Hän ei ole täällä ollut ja siksi halusin jakaa nämä maisemat hänen kanssaan. Miehen Norte 4 vuotta sitten supistui yhteen viikkoon, kun polvivamma yllätti.

 Kiveä on käytetty moneen. Nuo sammaloituneet aidat ovat hämmästyttäviä. Ja talot ja katot. Mikähän tuonkin talon tarina lienee? Mitä se kertoisi rakentajansa unelmien täyttymisestä, elämästä talossa ja niistä ajoista, kun elämä talossa hiljeni!!

 Pyhiinvaeltajien kahvilassa10 km Baamonden jälkeen sain tarta de Santiagon ja kahvia. Kakku oli erityisen hyvää, kun mantelijauhoja ei oltu säästelty. Santiago näyttää häämöttävän jo mielessä.

 Autotallin oven voi koristella näinkin. Yhtä matkaa kulkevia on ehkä 30. Baamondesta tuli sadan kilometrin vaeltajia. Nyt majoitumme Mirazissa olevaan Jaakobin tien ystävien
albergaan (Confraternity of saint Jaakob). Vapahetoiset palvelevat täällä. Nytkin on neljä eläkeläisrouvaa parin viikon pätkän. He nauttivat olostaan, pesevät lakanat ja tyynyliinat ja kylppärien pyyhkeet päivittäin, siivoavat ja ottavat vieraat vastaan ja laittavat aamupalan. Isossa dining roomin keittiössä on ruokatarvikkeita ja vieraat voivat laittaa ruokaa, jos haluavat. Me kävimme kylän tavernassa syömässä. Olen eläessäni kokannut niin paljon, että caminolla astun valmiiseen pöytään ja maksan siitä mieluusti.


Ristit johtavat ajatukset pyhiin.  Ne ovat jatkuva muistutus kristinuskon ytimestä, isän Jumalan äärettömästä rakkaudesta luotujaan ja langenneita lapsiaan kohtaan. Armo ja anteeksiantamus on läsnä ja tarjolla jatkuvasti. Parhaista yrityksistäkään huolimatta aina emme pysy oikealla  tiellä. Siksi risti muistuttaa ja kutsuu toivoon, pyhiin.  Nuorena toivoin, että joskus pystyisin hyvään, ihanteitteni mukaiseen elämään. Olin pettynyt kun niin ei tapahtunut. Tunsin itseni huonoksi kristityksi. Nyt ymmärrän jo katsoa useammin ristin suuntaan ja mielen valtaa kiitollisuus. Langenneen maailman ihmislapsille on olemassa lunastus ja sen suojaan saa sulkeutua joka päivä. Elämän ja arjen pyhiinvaellus.



Sunday, May 7, 2017

S7.5.2017 Baalmonde
 Aurinkoisena ja tyynenä alkanut päivä tiesi ensimmäistä hellepäivää.
 Mansikoita matkan varrella mutta maku ei vedä vertoja pohjolan valoisassa kesässä kasvaneille. Täällä muuten päivä valkenee klo 7 ja pimeää on kymmeneltä.
 Täälläkin näkee ruispeltoja, milloinkahan ruisleipä ilmestyy leipätiskille?
 Näitä hedelmän alkuja olemme ihmetelleet. Viikunoita??
Onkohan puutarhuri käynyt   opintomatkalla Versaillesissa kun tällaisiakin puita voi täällä tavata.

Täydellisen albergan olemassaolo ei vielä takaa täydellisiä yöunia, jos samaan huoneeseen sattuu ammattikuorsaaja. Valvoin kahdestatoista neljään ja kokeilin kaikki mahdolliset korvien sulkemiskeinot, kuuntelin jopa kolme puolen tunniñ opetusta, mutta en saanut unta. Toki huonoon nukkumiseen voi täällä olla syynä myös ylikierroksilla käyminen eikä elimistö osaa rauhoittua, vaikka saisi. Sama on ruokahalun kanssa. Elimistöparan on selvittävä kävelystä ja ruuan käsitteleminen on ylimääräinen vaiva. Näin olemme päätelleet kun molemmat pyörittelemme haarukkaa tortilla patatan ympärillä ja syöminen edistyy hitaasti. Muuten tuo munakas on oikein erinomaista proteiini- hiilihydraatti ja varmaan myös rasvatankkausta. Se on myös hyvää.

Albergassa tapasimme mielenkiintoisen espanjalaisen professorin, joka opettaa Japanissa yliopistossa Espanjan ja Italian kulttuuri- ja aatehistoriaa. Osaa japanin, italian, ranskan, englannin ja espanjan. Kun kysyimme jotain nyky Espanjasta, hän sanoi, ettei tiedä "  Tämä ei ole minun Espanjani. Tämä ei ole sama maa, josta olen lähtenyt. Sen kulttuuri on muuttunut. En tunne tätä maata". "Milloin muutos alkoi?" Kyseli me. Hän sanoi, että espanjalaiset myivät sielunsa, kulttuurin sielun turismille eli rahalle. Nyt maan sielu on kuollut.


Mistä nämä jättikuvat yhtäkkiä tupsahtivat. Ylin on kirkon pihalla oleva matkailunähtävyys, puu, joka on jo ontto sisältä. Alla näkyy puun sisään koverrettu Neitsyt Maria ja Jeesus. Paikallisen taiteilijan mestariteos.

Tarkoitus oli kuvata illallisravintolaa ja sen ykistyiskohtia, mutta ne taisivat häipyä marginaalin ulkopuolelle.

Olen saanut uuden kuolinviestin. Minulle tärkeä esirukoilija pääsi kotiin pitkän sairauden jälkeen. Pyhiinvaeltaja pääsi kotiin. Jatketaanko siellä vielä rukousta ....jotenkin olen ajatellut niin. Siellä näkee selvemmin, mitä alhaalla olevat oikeasti tarvitsevat. Kiitos uskollisesta esirukouksestasi. Olet onnellinen pyhiinvaeltaja. Perille päässyt.

Saturday, May 6, 2017

Castromaior 6.5.2017 ja ihan täydellinen päivä
Hyvillä mielin liikkeelle,Montenedossa (8 km) aamukahvi  ja  sitten vain kiipeämään 500 metriin tosin 14 km matkalla. Liikkeellä paljon peregriinoja, mihinhän mahdumme nukkumaan? Sitten vain kiipeämään
Tuolle vuorelle pitäisi päästä!

Alhaalla Montenedo, jossa olen aikaisemmin yöpyny ja josta minulla on kaunis kuva aamuruskon aikaan.Olin huomannut vieraskirjoista, että edellämme kulkee vaasalainen pariskunta pari päivää edellä esim Tapiassa. Haaveilin heidän tapaamisestaan, olimmehan tavallaan tuttuja, samoissa messuissa tavanneita. 

Tänään se tapahtui. He istuivat tien vierellä ja olivat kuulleet suomalaisesta pariskunnasta. Olipa rattoisa matka seuraavaan etappiin, mihin he jäivät. Vaimon jaloissa oli puolenkymmentä rakkoa. Oi, joi. Selfietaitoni eivät oli erityiset, mutta historiallinen hetki piti ikuistaa.

 Tämän päivän täydellisyyden kruunasi tämä alberga. Siitähän olimme varanneet paikat. Tämä on viime vuonna perustettu, ykistyinen ja siksi monet eivät tiedä siitä. Saksalaisessa opaskirjassa siitä kerrottiin.
Kuva pihalta ja pesuhuoneesta ja makuuhuoneesta.


Päivän suloisin hetki; suihkun jälkeen makuupussiin ja omien ajatusten pariin. Internetyhteys takkuilee ja tätä blogia olen aloittanut moneen kertaan. Ehkä luovutan, ennekuin koko teksti katoaa kokonaan. Odotamme illallista ja yhteistä illallista arvostan suuresti näillä caminoilla.

.

Friday, May 5, 2017

5.5.2017 Vilanuova de Loureza
Huomaan tarkistusvaiheessa, että viimeinen kappale on pompannut ensimmäiseksi.


Pyhiinvaellusta on hetket, jolloin kaksi tuntematonta ihmistä kohtaa. Se voi olla hetki, jolloin sanomme kyläläisille "Hola" tai "Buenos dias" tai vastaamme lasten vilkutukseen kun he sanovat "Hellow" tai kun kysymme neuvoa. Joka kerta ihmiset yrittävät auttaa parhaansa mukaan. Minulla vain on kynnys kysyä, yritän selvittää itse viimeiseen asti. Miten monta kohtaamista vaille jäänkään. Mies kyselee sitäkin enemmän. Minun osalleni jää"Mucho gracia" ja muut kiitokset. Luotujen kohtaaminen.

Eilinen blogi sekoili ja lukijat ovat nähneet tuloksen. Vanha tabletti ja tämä välillä lähtee omille teilleen. Enkä enää muista, mitä eilen olen kirjoittanut muuta kuin sen että albergaaan pästyäni taas nukuin. Se oli parantavaa unta, koska tänä aamuna olin virkeä herätessäni ja oli ilo lähteä taipaleelle. Tuntui, että tänään jaksaa vaikka mitä. Parasta oli jaksaakin, koska albergat olivat sijoittuneet matkan varrelle joko liian lähelle, tai paikkoihin joissa ei ollut kauppaa eikä baaria. Matkaa kertyi 41 km ja usko tai älä, en ollut edes kuolemanväsynyt.

 Aamun aurinko siivitti alkumatkaa. Muutama sadekuuro yllätti päivän mittaan.
 Sanoimme viimeisiä hyvästejä merelle. Ribadeossa   tie kääntyy lounaaseen ja sisämaahan. Edessä on vuorien ylityksiä  ja kiipeämistä tälle päivälle totisesti riitti.


Meren tilalle tulivat kaukana siintävät Vuoret, alhaalla olevat laaksot ja vuorten rinteillä pellot. Siis avarat maisemat, joissa on oma ihana viehätyksensä. Yhden huipun saavutettua  näkee kauas.
.
Kuvat eivät kyllä kerro mitään niistä maisemista, joissa saimme vaeltaa. Tapasimme jopa 2 saksalaista peregriinoa. Vaeltajat ovat tänä aamuna lähteneet Ribadeosta eli 13 km meidän alkumme jälkeen, joten he kulkevat edellä.


 Tässä hyvästit merelle. Ribadeon lahti siintää alhaalla ja meidän suuntamme on ylös.

Kun olimme perillä ja löytäneet albergan, meidän oli todettava että kaikki sen 20 petiä on täynnä. Uskomatonta, että Camino del Nortella huhti-toukokuun vaihteessa kymmenen päivän aikana 3 albergaa on täynnä. Tiesimme, että kylässä on Pensionaatteja, joten ei hätää. Albergan pihaan ajoi pyörällä nainen ja kysyi tarvitsemmeko huonetta. Hän tarjosi 11:lla eurolla huoneen omasta albergatyyppisestä paikasta. Sinne siis ja kuvasta näkyy mitä katselemme ikkunasta. Vau miten onnellisia olimme. Oma kylppärikin. Ei lakanoita eikä pyyhkeitä erotukseksi pensionaatista.

Huomista ajatellen tein sellaista mitä vain kerran olemme Caminolla tehneet; varasimme huoneen albergasta, joka tuntui olevan sopivan matkan päässä. Se on olematon pieni paikka, josssa ei ole muuta majoitusta. Opaskirjassa oli puhelinnumero, joten oletin, että varaaminen on mahdollista. Tarvitsimme toki soittoon ystävällisen hospitalieran apua ja hän soitti puolestamme.