Monday, September 10, 2018

Perillä Santiagossa

Aamun viileydessä saavuimme Santiagoon.
Tähän on jo totuttu; ensin aamuhämärässä, sitten aamusumua ja yhdeksän maissa alamme nähdä missä liikumme.
Kaikenlaisia maailmanihmeitä pienen maan tyttö näkeekin kuten kymmenkaistaisen moottoritien.
Monte de Gotzon maamerkeistä tiedämme että perille on enää viitisen kilometriä. Päivä oli edelleen pilvinen. Siitä tykkäämme.


Olimme varanneet yösijan Mundoalbergasta 100 metriä Katedraalista. Olin bongannut sen edelläkulkeneen Jyrkin blogista. Valinta oli hyvä, sillä Mies haluaa halpaa ja vielä camino-tunnelmia. Minulle olisi maistunut jo yksityisyyskin. Iltapäivällä albergaan tulivat sveitsiläiset ystävämme, joiden kanssa olimme samoissa albergoissa suurimman osan öistä. Jälleennäkemiset ovat mukavia. Niitä on tänään ollut muitakin; kolumbialainen Phelippe, joka on kärsinyt polvivaivasta koko matkan ajan, italialaiset pojat, jotka lauloivat meille matkan varrella aamulaulun ja itävaltalaiset miehet, jotka tapasimme eilen.

Mundoalberga on avara ja siisti ja erikoisuutena, että alapetit ovat parivuoteita.

Ennennäkemätöntä että kirkkoon jonotetaan 300 m jonossa. Aikaisemmin olen mennyt messuun noin tuntia aikaisemmin. Jo silloin kirkko on harvakseltaan täynnä. Nyt ajattelimme että menemme puolen jälkeen, hyvät paikat eivät ole tärkeitä, olemmehan olleet jo monessa messussa. Kun 20 min jonotuksen jälkeen pääsimme sisälle, kirkko oli täynnä. Seisojia oli paljon. Pääsimme istumaan uloskäyntien viereisille portaille.
Ilahduin ensimmäisestä virrestä, se oli tuttu ylistysvirsi,  joten saatoin laulaa sen omalla kielelläni.  Messun päätteeksi heilutettiin taas botafumeiroa.  Pappi sanoi, että tänään se saa symboloida kaikkia niitä rukouksia, joita peregriinot ovat lähettäneet Jumalan puoleen.
Tämän Caminon jälkeen olen väsyneempi kuin tavallisesti. Kerranhan lähdimme vielä samana päivänä bussilla Ferroliin ja aloimme huomenissa Camino Inglesin (100km). Nyt tuskin jaksoimme kirkon jälkeen lounaalle ja kävelylle puistoon, jonka löysin oikeastaan viime keväänä. Sieltä Katedraali näyttää erilaiselta, ikäänkuin kokonaiselta.

Takana kaunein ja raskain Camino. Teimme sen. Jaksoimme tässä iässä. Sen maisemista ja kokemuksista jää ikuisia muistijälkiä. Huomenna junalla Madridiin, siellä keskiviikko ja torstaina kotiin. 
Nyt siirryn sulatteluosastoon. Kokemamme palautuu palasina mieliimme. Osan yksinkertaisuudesta kuljetaan mukanani, samoin hiljaisuuden, ainakin kaipuun, jakaminen on olennainen osa elämää ja hengellisyys. Mutta huolettomuus  ja kiireettömyys ovat vasta opeteltavien listalla.

Kiitollisena toivon muille ja itselleni Buen Camino del Vita.

Kaupallisten vihjeiden osastoon olin panevinani mainoksen Pension Santa Cruzista  Se on yksityinen majoitus Rua de Vilarilla. Lähempänä Katedraalia ei voi enää olla. Olemme olleet siellä kaksi kertaa ja viihtyneet. En tiedä, mihin kuva sijoitti itsensä.





Sunday, September 9, 2018

Ripadisosta Lavacollaan

Varmistaaksemme viimeisten kävelypäivien huolettomuuden varasimme majapaikat epostilla.Lavacollan Albergassa olimme viime vuonnakin ja nyt meidät pantiin samaan privaattihuoneeseen kuin silloin. Hauska sattuma. Toiveena meillä oli alapetit. Jokaisessa paikassa olemme onnistuneet saamaan ne. Great. Tästä on enää 10 Santiagoon.

Edelleen kuuma päivä. Se tietää sitä että iltapäivän kilometrit ovat pitkiä, kuten tšekkiläinen ystävämme asian ilmaisi. Keskimäärin olemme olleet noin 14.30 perillä, yli 30km päivinä kolmen jälkeen. Kaksi yötä olen nukkunut pelkällä silkkipussilla. Merinorsu päällä ja niillä tarkenee. No, nyt on ollut erityisen lämmintä, joten en voi vastata kysymykseen, pärjääkö ilmanmakuupusdia pelkällä silkkipussilla. Yksityisissä albergoissa on suurella todennäköisyydellä filtit. Tuulitakkia en ottanut mukaan. Sitä en ole tarvinnut enkä ole sitä käyttänyt muillakaan Caminoilla. Sadevaatteita ei ole tarvittu, mutta ilman niitä ei voi lähteä matkaan. Kaikkea muuta olen käyttänyt, mutta joko fliisi tai merinovillapaita olisi riittänyt.
Ribadeoa silta näkyi Albergan ikkunasta. Joessa vilvoiteltiin pimeän tuloon asti. Yhdeksän vuotta sitten liottelin jalkojani siinä ja sain vuotavan nenän, joten nyt jätin väliin.
Kuljimme tänään paljon ihmisasumusten vieritse. Kauneutta voi luoda myös ohikulkijoille. Kylät eivät ole enää pienistä harmaakivistä koostuvasta rakennuksista tuttuja vaan enemmänkin urbaania elämää myötäileviä.

Onneksi saimme kulkea paljon metsäteitä ja varjossa. Tämä kuva selventää sitä kun kerroin, että välistä tie kulkee pari metriä syvässä urassa, jota kivet, puitten juuret ja kivet ympäröivät.
Maisema muuttui muulakin tavalla. Katsoitpa eteen tai taakse, kaikkialla oli peregriinoja. Jokainen teki omaa Caminoa sa kuka pidemmän kuka lyhyemmän matkan. Nyt oli matkassa paljon iäkästäkin väkeä. Melidessä oli Ranskan reitti ja Primitivo yhtyneet, Arzuassa lisäksi tulivat Camino del Norten kulkijat. Mukana on paljon 100 km kulkijoita. Istuimme  yhdessä kuppilassa ja laskin että puolen tunnin aikana paikan ohitti 130 peregriinoa.Pyöräilijät ovat oma lukunsa, heitä on viikonloppuna paljon ja heidän ohi suhahteluaan säikymme usein.

Päivä alkoi maxi croissantin voimin, niinkuin monena muunakin aamuna. Nimittäin tostada vaihtoehto on alkanut kyllästyttää. Tostada on korpuksi paahdettu leipäpala, jonka päälle laitetaan voita ja marmeladia. Toki nälkäänsä syö sitäkin. Usein 10-11 maissa pysähdymme kahville tai tuoremehulle ja bocadillolle. Noilla eväillä jaksaa pitkälle iltapäivään.

Päivän sininen kukka. Sinut voi löytää kotipihastakin maanpeitekasvina.
Tämä kuva on masentava. Joku paikallinen oli kerännyt peregriinojen jättämiä roskia. Oi joi miten kurjaa. Tosiasiassa käsitykseni on että tämä ihmislaji huolehtii roskistaan.  Ne eivät kyllä pistä mitenkään silmään teiden varsilla.

Vihjeeksi jollekin perässä tulevalle voin mainita hyvän Albergan Arzuasta. Olen yöpynyt siellä kahdesti. Se on Alberga Via LACTEA kirkon lähellä eli kaupungista pois päin mentäessä. Se on siisti, avara, kaunis ja hyvin varustettu. Sieltä on hyvin löytynyt peti, koska usein ihmiset jäävät kaupungin alkupäässä oleviin useisiin albergoihin. 

Huomenna siis Santiago. Miksi ajatus kiehtoo? Ensimmäisellä Caminolla en osannut odottaa mitään. Ihmettelin kun jotkut matkalaiset hehkuttivat perille saapumista ”Ah Santiago, siellä itken, itken, itken.”, muistan erään korealaisen rouvan sanoneen. Kun tulin Katedraalille, kirkko oli yhtäkkiä siinä. AI, tässäkö tämä. Joka kerta kuitenkin messu on ollut sykähdyttävä. Kirkko täyttyy kaksi kertaa päivässä peregriinoista. Vaikka kulkijoilla ei olisi mitään uskonnollista motiivia kulkea Caminoa, jokainen tulee messuun.

Santiagossa top juttuja on tuttujen kanssamatkaajien kohtaaminen. Siinä on jotain TÄSSÄ ja NYT hetkestä. Kohtaamisella ei ole huomista. Joku menneisyyden kohtaaminen aktivoi tämän hetken tapaamisen ilon. Tosin nyt tuskin tapaamme  montaa kun kahtena päivänä olemme tehneet pidemmät matkat ja olemme päivää ennen perillä kuin monet muut. We shall see. 

Ja tietysti odotan Santiagon pinchoja.



Saturday, September 8, 2018

Ponte Ferreirasta Ribadisoon

Näitä avaria maisemia saimme vielä tänä aamuna ihailla ennenkuin aloimme laskeutua.
Valmistauduimme sanomaan hyvästejä Camino Primitivon maisemille ja kulttuurille.
Eilinen ilta säilyy vielä mielessä. Kuvasta välittyy ehkä hiukan illan tunnelma. Kaksi kertaa saimme tällä Caminolla nauttia yhteisestä illallisesta.







Aamun tunnelmat: mitä lähemmäksi tulemme Santiagoa, sitä iloisemman ja innostuneemmin tunnelman vallassa aloitan päivän. Tunne on sama kuin silloin kun saan tiedon tulevasta vauvasta tai saan pitää vastasyntynyttä sylissä. Dawn of Creation. Uuden, kiehtovan edessä.



Koska olemme kulkeneet paljon asfaltilla (ei lonkkavaivoja), ilahduin erityisesti kun pääsemme metsätielle. Joskus Camino kulkee ikäänkuin montussa, jonka syvyys on pari metriä, reunoilla vahvat puut juurineen tai korkeiden sammaleiden kiviaitojen ympäröimänä. Silloin tulee vahva tunne, että tietä on kuljettu ennenkin.

Yllätys, yllätys. Täälläkin tapasimme millestonen. Ne ovat Rooman vallan ajoilta.. Via de la Platalla  niitä oli kymmeniä. Joku kulki sitä Caminoa kuvatakseen jokaisen.
Nelisen kaupungissa Primitivo ja ranskalainen reitti yhtyvät. Kulttuurin muutos näkyy kaupallisuudesta, ihmisten määrän lisääntymisessä ja enää ei jutella toisille peregriinoille. Primitivolla olimme yhtä joukkoa; tutut ja tuntemattomat. Vaihdoimme kokemuksia, huokailimme yhdessä ja tsemppasimme toisiamme.
Valitsimme yöpaikaksemme nostalgisia muistoja sisältävän Ribadison kunnallisen Albergan. Yövyimme siellä ensimmäisellä Caminollamme 2009. Se sijaitsee joen rannalla. Joki on suosittu jalkojen vilvoittelupaikka. 



Päivä oli kuuma heti iltapäivästä. 26-30C on minulle kyllä hellelukemiia, mutta onneksi osa tiestä oli varjoisassa metsässä. Silti suositeltavampi varllusajankohta olisi syyskuun puolenvälin jälkeen, jos vaeltaa sisämaassa. Olemme kulkeneet monet Caminomme huhtikuussa ja toukokuun alussa. Silloin on viileämpää, mutta sateen todennäköisyys kasvaa.


Tämä Ribadison alberga on avara, siisti ja viehättävä. Viimeksi kävelimme täältä Monte de Casaan, joka on 6 km ennen Santiagoa. Viimeisten päivien innostus.
Silta se on tämäkin. Muita siltoja ei ole näkynyt. Nuo kivirakennelmat ovat sangen tarpeen keväällä, kun vuorilta vedet vyöryvät jokiin.

Päivän sininen kukka. Mikä lie posliinikukka - yhden talon aita oli ympäröity näillä köynöskukilla.


Friday, September 7, 2018

Lugosta Ponte Ferradaan

Tänään on laiska internet, joten saa nähdä mitä kirjoittamisesta tulee. Päivä on illassa. Tulimme juuri PonteFerrada-Albergan yhteiseltä vegetariselta illallisella. Olin nähnyt Camino Forumilla, että hollantilainen pariskunta on aloittanut Albergan täällä. Mainostin tätä matkalla muillekin ja kyllä tämä on mainostamisen arvoinen paikka 27 km Lugosta.

Toinenkin erinomainen kulinaarinen paikka tavattiin tänään. Se oli noin 11 km Lugosta.
Tämä baari

Tämän kirkon lähellä. Ja siellä sain parhaan bocadilloihin ikinä. Patongilla oli valutettu öljyä( ihmettelen miksei sitä tehdä aina kun usein bocadilloihin ovat kuivia), sitten toisella runsaasti Iberian kinkun siivuja ja toisella paksut siivut mozzarella tyyppistä juustoa. Mainostin niitä saksalaisille Juralle ja Nomenille (heistä olen aikaisemmin maininnut).

Tässä kuvassa siis pääasia esitellä bocadilloja. Sää oli aamulla iloksemme pilvinen, Turistit ovat ehkä toista mieltä. Suurimman osan kuljimme maantietä tai öljysorattuja pikkuteitä. Pelkäsin lonkkien puolesta, mutta nyt illalla ei niissä ole valittamista. Onneksi, sillä juuri tänään luin että Voltarin sisältää ainetta, joka voi aiheuttaa sydänkohtauksia ja aivohalvauksia (!). Parempi kun kaikkea ei sattuisi silmiin.

T
Tämä on päivän silta. Aamuvalaistus Lugosta lähdettäessä.



Loput tämän päivän kuvat eivät suostu tulemaan esiin. Kertokoot nuo Blackberry, että niitä täällä on ja niitä syömme kulkiessamme.

Älköön lukija pahastikin korjaamattomia kirjoitusvirheisiin. Joskus teksti kaappaa ikäänkuin automaattikirjoituksen sanoja. Eilenkin kun piti vaivoja valittaa, valitinkin vauvoja. Ja totisesti en valita vauvoja. Jokainen on tervetullut. Viimeisistäkin heinäkuun lopussa syntynyttä ajattelen usein. Ja kuten jo kerroin, aina ei teksti suostu tulemaan esiin uudelleen että voisin korjata virheet.

Kerronpa vielä sauvoista.En ole käyttänyt Caminoilla sauvoja ensimmäisen Ranskan Caminon jälkeen. Huomaan että ne vievät energiaa ja sitä minun on säästettävä. Primitivosta olin lukenut,että sauvat ovat tarpeen tasapainon säilyttämiseksi jyrkissä laskuissa ja nousuissakin niistä on hyötyä. Siispä sauvat matkaan , mutta miten? Käsimatkatavaroihin niitä ei saa ottaa ja rankkoja emme halua ruumaan. Olemme nähneet monta peregriinoa, jotka odottelevat päiviä harhailemaan lähteneitä rankkoja. Viimeksikin Oviedosta Albino hotellissa norjalainen tyttö odotteli kadonnutta rinkka. Kyselin Camino Forumilta voiko Oviedosta ostaa sauvat. Yes Dekatlonin urheiluliikkeestä. Se oli alle kilometrin Katedraalista. Miehelle huolettomuutta merkitsee asioiden varmistamista. Siispähän tilasi Dekatlonin postimyynnistä sauvat ja pyysi lähettämään ne Oviedoon Hostel Albinoon. Saimme Espanjankielisen tilauksen varmennuksen ja aikanaan selostuksen että ne ovat lähteneet. Googlekääntäjän kanssa saimmme käsityksen,että sauvat ovat Santanderissa. Oh dear. No, menimme Dekadlonin liikkeeseen ja annoimme laput. Yes, sauvat on Santanderissa, vaikka ymmärtääksemme emme olleet tilauksessa puhuneet mistään santanderista vaan Hostel Albinosta Oviedossa. Kiltti englantia osaava myyjä soitti postimyyntiin. Tilaus peruttiin ja rahat luvattiin palauttaa tilillemme. Saimme ostaa samat sauvat. Mies on kiitellyt sauvoja ja sanoo, että hänen hyvä draivinsa johtuu sauvoista. Hengitys kulkee paremmin. Totta onkin että hän ei ole hengästynyt niinkuin vuosi sitten Portugalin Caminolla. Minä käytin sauvoja pahimmissa ylä- ja alamäissä. Kannoin niitä paljon käsissäni ja nyt ne ovat olleet päiviä Miehen reppuun kiinnitettynä. Olisimme käytännössä pärjänneet yksillä sauvoilla. Olisin voinut lainata ne muutamat kerrat Miehen toista sauvaa. Nyt oma seikkailunsa on, miten saamme sauvat Suomeen.

Thursday, September 6, 2018

OGadavo Baleirasta Logoon

Albergan automaatista kahvit ja kaakaot ja muutama hedelmä poskeen ja matkaan. Eipä kylässä ainakaan matkan varrella ollut aamiaispaikkaa, joten vanhasta tottumuksesta odottelemaan Castroverden aamiaisia (8km). Kilometri ennen Castroverdeä olisi ollut hyvin varustettu peregriinojen kioski kahveineen ja bocadilloineen, mutta mielessä välkkyivät Castroverden kahvilat.Samassa paikassa oli kirkko auki ja sieltä saimme sellon, sillä nyt loppumatkasta pitää olla 2 leimaa passissa, jolla todistetaan että olemme kävelleet.

Castroverden kahvilat (4 kpl) eivät olleet ajan tasalla peregriinojen tarpeisiin nähden, sillä yksikään ei tarjonnut bocadilloja ” Tähän aikaan (klo 9) juodaan kahvia pikku pillerin/kakkumurun kanssa”. No yhdestä sentään sai espanjalaisille tyypillistä aamiaista eli tostadaa. Se on paahdettu leipäpala marmeladin ja voin kanssa.
Sillä tallustelimme pari tuntia kunnes edessä oli ”Kylmäkoski” eli tosi monipuolinen automaattien kokoelma. Sieltä löytyi kuumaa ja kylmää juomista, bocadilloa, salattia, karkkia, pullantapaista ja ties mitä. Paikalla oli myös mikro.


Samanlainen mukava paikka oli ollut jo noin 6 km Castroverdessä Alberga Turisticon yhteydessä. Sen ohitimme. Tällä haluan kertoa että evästä ei ole pakko kantaa kun tietää mitä tienvarresta löytyy.
Galitsian puolella näkyy krusifikseistä ja ristejä Caminon varrella ikäänkuin muistuttamassa että olemme peregriinoja. Minulle ne ovat muistutus ” Sinun edestäsi” ja  ”Sinua kuullaan”.

Avarat maisemat ovat jääneet taakse. Vuoret saattavat pilkahtaa, mutta enimmäkseen maisema on kuin mitä tahansa Caminoa.
Ihmettelin että kiviaitoja voidaan tehdä näinkin, kiviä pystyyn asetellen. Kiviaidat jaksavat aina herättää ihastusta kauneudellaan ja kunnioitusta ihmisen käden työllä.
Päivän sininen kukka on uudelleen hortensia, mutta lähempää.
Päivän silta löytyi Lugosta, joka oli päämäärämme. Sillalla ajelivat autot edelleen joten keskiajallakin on osattu tehdä lujuuslaskelmia.
Lugon vanhan kaupungin portista ei voinut erehtyä. Muurien sisäpuolella oli myös kunnallinen alberga johon olimme matkalla. Viime öinä olemme olleet neljästi yksityisissä albergoissa. Tiesin saavani peitteen, jota harvoissa kunnallisissa on. Repun painoa minimoidakseni olin lähtenyt ilman makuupussia, kun on lämmin vuodenaika. Lugon albergassa ei ole peitteitä, tiedän sen ja testaan miten pärjään silkkipussillani. Albergassa on 40 paikkaa ja tiedämme tapaavamme paljon tuttuja niinkuin tapahtuikin. Mukavaa.
Lugossa 2 km pitkän muurin päällä kävely on must. Kuva ei kerro sen paksuudesta mitään, mutta lähenee se kuitenkin kymmentä metriä. Sisäpuolella  on vanha kaupunki ja mm Katedraali - sekin valtava rakennus- enemmän se muistutti museota kuin elävän seurakunnan kokoontumispaikkaa.  

Tänään olisi vauvojakin kerrottavaksi. Olemme kävelleet osan matkasta öljysoralla eli kovalla alustalla ja lonkkani valittivat kun pääsin makuuasentoon. Oli vaikea löytää sopivaa leposentoa  jaloille. Voltarenia hieroin  sitten runsaasti sinne, missä arvelin lonkkien olevan. VAu, se helpotti ihanasti. No muutenkaan mikään kivistys ei ole ihme, kun matkamittarissa on 37 km tälle päivälle. Kulku on ollut tavallisen Caminon tyyppistä, ei isoja, pitkiä nousuja tai laskuja. Toinen vaiva oli usea metsässä käynti vessojen puutteessa. Olen juonut raanavettä, sekö lie sekoittanut vatsan vai joku muu.Sekin vaiva on ollut kohtuullinen eikä huoleta. Maitohappobakteeritabletteja poskeen ja vielä runsaampaa käsien pesua. 

Satta kilometriä jäljellä. Elämä on yksinkertaista. Vaellus on koostunut hiljaisuudesta, mutta nyt siirrymme lähemmä asutusta ja liikennettä. Huolettomuutta on monenlaista, nytkin varmistamme huolettomuutta etsiessämme sopivaa liikennevälineitä Santiagossa Madridiin tiistaina. Jakamista kyllä. Hengellisyys tällä kertaa on rukouksen virtaa. Hitaus; sitä emme vielä osaa, paitsi iltapäivisin kun minun askeleeni jo laahustavat.  Ehkä kiireettömyys vaaka-asennossa iltapäivisin on siunattua hitautta. Vapaus - täällä vapaus on valita päivän ohjelma ja tehdä muutama yksinkertainen valinta! Ja vapautta kotona olevista huolista, jotka ovat enimmäkseen tekemättömiä tai keskeneräisiä puuhia. Eivätkä nekään ole välttämättömiä.





Wednesday, September 5, 2018

AFonsagradasta O Gadavo Baleiraan

Tänä aamuna oli ilo lähteä, voinet tuntuivat palanneen ja mieli oli valmiina uusiin seikkailuihin. Säätiedotus oli luvannut sadetta koko päiväksi. Yöllä kävi ukkonen ja sade tuntui voimakkaalta. Vastustimme sadevaatteet käden ulottuville, mutta ei niitä onneksi tarvittu koko päivänä. Enimmäkseen kuljemme metsäpolkua ja kärryteitä.
Ne voivat näyttää tältä
tai tältä
Tänään oli jossain kohdin muta eliminoitu kivetyksillä. Jaksan yhä uudelleen ihmetellä, miten täällä vuorillakin eletään. Elinkeino on maatalous. Taloja on siellä ja täällä. Tosin paljon on myös asumattomia taloja. Nuoriso ei ilmeisesti ole valmis jatkamaan vanhempiensa työtä.
Ah tätä avaruutta joka puolella.
Kävimme vielä 1000 metrissä. Huipulla oli pyhiinvaelluksen alkuajoilta peräisin oleva kappeli. Näitä pieniä kappaleita oon täällä vuorilla useita. Ihmettelen, miksi ne eivät ole auki.
Ikkuna tai takaseinä on säleikköä joten sisälle kurkistaminen  onnistuu.
Samassa paikassa PN keskiaikaisen Hospitaleksen rauniot. Tämä on yksi Camino Primitivon historian helmiä Hospitaleksen pyhiinvaeltajien ” sairaalan” raunioitten rinnalla. Tuntui vahvalta ajatella, että fyysisesti tässä paikassa ovat keskiajan pyhiinvaeltajat kulkeneet. Sairaita on hoidettu ja nälkäisiä ruokittu.

Vaikka Primitivo on nousua ja laskua, tuntui tämän päivän yhtäjaksoinen ja jyrkkä nousu erityisen vaativalta. Selvittiin kyllä ja illalla oli vielä voimia tallella muuhunkin kuin vaaka-asentoon.
Päivän sininen kukka; hortensia, jota meillä ruukussa kasvatetaan, täällä se voi olla jopa pensasaitana.Huomenna Lugo ja siitä 100 km Santiagoon.








Tuesday, September 4, 2018

De Salimesta AFonsagradaan

Näin alkoi aamu mutta nyt on täydellisen onnen hetki. Päivän uurastus takana, superväsyneenä AFousadaan, yksityinen Alberga Cantabrio, suihku, nukkuminen, illallinen ja nyt LAkANOIDEN välissä blogin parissa.
Aamun valkenemiseen ja auringonnousuun ei väsy, varsinkin kun tietää että se ei ole jokapäiväistä. Huomiseksi on luvattu sadetta.
Uusia Vaminomerkkejä on ilmestynyt tielle. Tänään hyvästelimme hollantilaisen isän ja tyttären (kollegani). Heidän kanssaan olemme jakaneet majapaikat toisesta illasta lähtien. Heidän kanssaan olemme syöneet ja tyttäreltä saaneet apua moneen espanjankielen pulmaan. Heillä oli viikon isä-tytär camino. Nice.
Tuulimyllyt ja niiden pehmeä suhina on tullut tutuksi kun ylitämme tai sivusimme vuoria.
Portit ja vetäjät sisältävät avauksen uuteen. Mielenkiintoista että portit on usein aseteltu niin että kulkija voi avata ja käydä niistä, mutta eläimet eivät niitä voi avata, vaikkei niissä ole hakaa.
Näitä maisemia on turha yrittää kuvata. Puhelimen kameralla ei saa syvyyttä. Tämä avaruus ja kaukaisuudessa siintävät vuoret piirtyvät sydämeen. Kauneuden vuoksi täällä kuljetaan.
Päivän sininen kukka

Tuleeko syksy vai kuivuuttanko lehdet putoavat. En voi kehua hyvällä jaksamisella. Sunnuntain jälkeen olen ollut joka iltapäivä ja ilta erityisen väsynyt. Mikä onni ettei tarvitse tehdä muuta kuin viettää aikaa vaaka-asennossa. Ruokaa pitää syödä tahdon voimalla, ei nälkää tyydyttääkseen. Mies sanoo, että joillain caminoilla hän on ollut paljon väsyneempi. Nyt hän on ihan OK.

Ilahduttavaa, että Vöyrin mäkisellä kuntoradalla kävely ja laskettelurinteen ravaaminen tuotti toivotun tuloksen; jalkojen lihakset eivät ole kipeytyneet edes näissä nousuissa ja laskuissa. Muiltakin vaivoilta olemme säästyneet.

Olen nähnyt tällä matkalla yhden kirjaa lukevan peregriinon. Me muut selasimme kännykkämessuilla. No, voihan täälläkin olla kirjoja.