De Salimesta AFonsagradaan

Näin alkoi aamu mutta nyt on täydellisen onnen hetki. Päivän uurastus takana, superväsyneenä AFousadaan, yksityinen Alberga Cantabrio, suihku, nukkuminen, illallinen ja nyt LAkANOIDEN välissä blogin parissa.

Aamun valkenemiseen ja auringonnousuun ei väsy, varsinkin kun tietää että se ei ole jokapäiväistä. Huomiseksi on luvattu sadetta.

Uusia Vaminomerkkejä on ilmestynyt tielle. Tänään hyvästelimme hollantilaisen isän ja tyttären (kollegani). Heidän kanssaan olemme jakaneet majapaikat toisesta illasta lähtien. Heidän kanssaan olemme syöneet ja tyttäreltä saaneet apua moneen espanjankielen pulmaan. Heillä oli viikon isä-tytär camino. Nice.

Tuulimyllyt ja niiden pehmeä suhina on tullut tutuksi kun ylitämme tai sivusimme vuoria.

Portit ja vetäjät sisältävät avauksen uuteen. Mielenkiintoista että portit on usein aseteltu niin että kulkija voi avata ja käydä niistä, mutta eläimet eivät niitä voi avata, vaikkei niissä ole hakaa.

Näitä maisemia on turha yrittää kuvata. Puhelimen kameralla ei saa syvyyttä. Tämä avaruus ja kaukaisuudessa siintävät vuoret piirtyvät sydämeen. Kauneuden vuoksi täällä kuljetaan.

Päivän sininen kukka

Tuleeko syksy vai kuivuuttanko lehdet putoavat. En voi kehua hyvällä jaksamisella. Sunnuntain jälkeen olen ollut joka iltapäivä ja ilta erityisen väsynyt. Mikä onni ettei tarvitse tehdä muuta kuin viettää aikaa vaaka-asennossa. Ruokaa pitää syödä tahdon voimalla, ei nälkää tyydyttääkseen. Mies sanoo, että joillain caminoilla hän on ollut paljon väsyneempi. Nyt hän on ihan OK.

Ilahduttavaa, että Vöyrin mäkisellä kuntoradalla kävely ja laskettelurinteen ravaaminen tuotti toivotun tuloksen; jalkojen lihakset eivät ole kipeytyneet edes näissä nousuissa ja laskuissa. Muiltakin vaivoilta olemme säästyneet.

Olen nähnyt tällä matkalla yhden kirjaa lukevan peregriinon. Me muut selasimme kännykkämessuilla. No, voihan täälläkin olla kirjoja.