Perillä Santiagossa

Aamun viileydessä saavuimme Santiagoon.

Tähän on jo totuttu; ensin aamuhämärässä, sitten aamusumua ja yhdeksän maissa alamme nähdä missä liikumme.

Kaikenlaisia maailmanihmeitä pienen maan tyttö näkeekin kuten kymmenkaistaisen moottoritien.

Monte de Gotzon maamerkeistä tiedämme että perille on enää viitisen kilometriä. Päivä oli edelleen pilvinen. Siitä tykkäämme.

Olimme varanneet yösijan Mundoalbergasta 100 metriä Katedraalista. Olin bongannut sen edelläkulkeneen Jyrkin blogista. Valinta oli hyvä, sillä Mies haluaa halpaa ja vielä camino-tunnelmia. Minulle olisi maistunut jo yksityisyyskin. Iltapäivällä albergaan tulivat sveitsiläiset ystävämme, joiden kanssa olimme samoissa albergoissa suurimman osan öistä. Jälleennäkemiset ovat mukavia. Niitä on tänään ollut muitakin; kolumbialainen Phelippe, joka on kärsinyt polvivaivasta koko matkan ajan, italialaiset pojat, jotka lauloivat meille matkan varrella aamulaulun ja itävaltalaiset miehet, jotka tapasimme eilen.

Mundoalberga on avara ja siisti ja erikoisuutena, että alapetit ovat parivuoteita.

Ennennäkemätöntä että kirkkoon jonotetaan 300 m jonossa. Aikaisemmin olen mennyt messuun noin tuntia aikaisemmin. Jo silloin kirkko on harvakseltaan täynnä. Nyt ajattelimme että menemme puolen jälkeen, hyvät paikat eivät ole tärkeitä, olemmehan olleet jo monessa messussa. Kun 20 min jonotuksen jälkeen pääsimme sisälle, kirkko oli täynnä. Seisojia oli paljon. Pääsimme istumaan uloskäyntien viereisille portaille.

Ilahduin ensimmäisestä virrestä, se oli tuttu ylistysvirsi,  joten saatoin laulaa sen omalla kielelläni.  Messun päätteeksi heilutettiin taas botafumeiroa.  Pappi sanoi, että tänään se saa symboloida kaikkia niitä rukouksia, joita peregriinot ovat lähettäneet Jumalan puoleen.

Tämän Caminon jälkeen olen väsyneempi kuin tavallisesti. Kerranhan lähdimme vielä samana päivänä bussilla Ferroliin ja aloimme huomenissa Camino Inglesin (100km). Nyt tuskin jaksoimme kirkon jälkeen lounaalle ja kävelylle puistoon, jonka löysin oikeastaan viime keväänä. Sieltä Katedraali näyttää erilaiselta, ikäänkuin kokonaiselta.

Takana kaunein ja raskain Camino. Teimme sen. Jaksoimme tässä iässä. Sen maisemista ja kokemuksista jää ikuisia muistijälkiä. Huomenna junalla Madridiin, siellä keskiviikko ja torstaina kotiin. 

Nyt siirryn sulatteluosastoon. Kokemamme palautuu palasina mieliimme. Osan yksinkertaisuudesta kuljetaan mukanani, samoin hiljaisuuden, ainakin kaipuun, jakaminen on olennainen osa elämää ja hengellisyys. Mutta huolettomuus  ja kiireettömyys ovat vasta opeteltavien listalla.

Kiitollisena toivon muille ja itselleni Buen Camino del Vita.

Kaupallisten vihjeiden osastoon olin panevinani mainoksen Pension Santa Cruzista  Se on yksityinen majoitus Rua de Vilarilla. Lähempänä Katedraalia ei voi enää olla. Olemme olleet siellä kaksi kertaa ja viihtyneet. En tiedä, mihin kuva sijoitti itsensä.