10.5.2017 Arzua, paikka jossa ranskalainen camino ja Norte yhtyvät.

Kertoisinko ihmisistä, joita olemme tavanneet. Brittiläisistä sisaruksita, jotka ovat kulkeneet monet caminot ja joitten kanssa istuin kahvilla ja vaihdoimme kokemuksiamme. Heiltä oli tilaisuus kysyä se, mitä usein mietin puhuessani englantia äidinkielenään puhuvien kanssa: miltä meidän "ulkomaalaisten " englannin kieli kuulostaa? "Lovely", he sanovat ja kertovat ihmettelevänsä miten paljon ihmiset osaavat kieliä.

Kertoisinko perulaisesta Mirjamista, joka asuu USA:ssa ( n 60 v) ja on tyypiltään kuin Kauniiden ja rohkeiden Sally muinoin, mutta kultainen, ystävällinen ja avulias. Hän osaa espanjan ja tietty englannin. Hän tupsahtaa tiellemme tuon tuostakin, muistaa nimemme ja kuulostelee mielialoja. Tänäänkin hän on Arzuassa kadunkulmassa, kun saavuimme (oli tullut autolla) ja sanoi, että meidän on tultava samaan albergaan kuin hän " Se on ihana, pidätte siitä". Seurasimme häntä ja totta tosiaan, alberga oli ihana Via Lactea. Ja surprise, surprise, täällä olin aikaisemmalla kerralla ja ihastuin paikkaan (10 €).Tänne toivoin salaisesti nytkin pääseväni, mutta olin unohtanut nimen ja sijainnin.

Tai kertoisinko hollantilaisesta äidistä ja pojasta (19 v). En tietenkään malttanut olla kysymättä, mikä sai äidin ja pojan lähtemään yhdessä neljän viikon caminolle. Äiti kertoi, että poika on ollut pari vuotta sairas (henkisesti), vuosi sitten he aloittivat kävelemisen 5 min kerrallaan. Äiti oli myöhemmin ehdottanut, mitä jos asettaisimme tavoitteeksi caminon. Äiti oli kulkenut ranskalaisen aikaisemmin ja kodin oli täyttänyt hänen kertomuksensa. Nyt he ovat kulkeneet kohta neljä viikkoa ja poika on voimistunut, hänellä on onnistuneentunne"Tein sen". Hän on puhelias ja iloinen. Voi miten iloitsen heidän puolestaan ja kanssaan.Paraneminen jälleen työkykyiseksi niin että aivot toimivat, näyttää todennäköiseltä.

Tai kerroisinko tsekkiläisestä Eevasta, jonka kanssa on lämmin yhteys, missä sitten tapaammekin. Erityinen ilo oli nähdä kirkossa illalla ja aamulla. Tai monista muista nimettömistä, joilla on vain kansallisuus tai joku nimi meidän puheessamme. Ymmärrän, että ihmisistä kertominen ei kommunikoi lukijalle, sillä tarinassa on iso osa kohtaamisessa ja se ei välity kirjoittamalla.

Peregriino ei valita säästä. Sade tulee ja menee, helteen jälkeen tulee toisenlainen sää. Tänään pilvistä, aurinkoista ja joku sadekuuro. Kahdelta olimme perillä ja katukuvaan on ilmestynyt paljon pyhiinvaeltajia. Itse asiassa lähdimme vasta yhdeksältä, kun ensin oli messu ja sitten olimme aamiaisella.

Kuulemme uutisia Suomen säästä. Mies sanoo, että ei haittaa, vaikka kesää ei tulisikaan. Hän on nähnyt kesän jo täällä ja keltaisia päivänkakkaroitakin. Se riittää kesään.

Pyhiin vaelsin jo aamulla messussa. Se tunne kun  tietää tuhansien ja taas tuhansien suuntaavan askeleensa samaan aikaan kirkkoon pyhän salaisuuden äärelle tai muuten kohtaamaan Jumalaa, paikassa, jossa on läsnä hänen ylistyksensä, Sana ja rukous ja muita jotka jakavat saman uskon.

Illalla Arzuassa olin erityisen vaikutettu, että messussa otettiin peregriinot huomioon. Pappi kulki käytävää ja kyseli, mistä olimme;Argentiinasta, Sloveniasta, Kroatiasta, Tsekista, Sveitsistä, Irlannista, Uudesta Seelannista, USAsta ja ties mistä. Lopuksi meidät kutsuttiin eteen siunattaviksi ja seurakunta yhtyi siunaukseen toistamalla rukouksen osia ja aamenta. Muutenkin messu oli osallistava, seurakuntalaiset palvelivat tekstin luvussa, rukouksissa, suntiona ja laulu kaikui voimakkaana ja moniäänisenä. Iloisia lauluja. "Kiitos nyt Herran " melodialla laulettuun saatoin yhtyä.
Siis tänään olen saanut valtaa pyhiin yhdessä toisten uskovien kanssa hyvin perinteisellä tavalla.