Tabaran alberga

Vaiheikas päivä. Aamulla satoi ja sitä oli luvattu aina puolille päiville asti. Pimeällä lähdimme aloittamaan caminoa. Vastoin eilistä vihjettä aloimme varsinaisen caminotien kulkemisen, mutta luovuimme ja mutaisuuden vuoksi ja käännyimme takaisin. 5 km kuntokilometriä. Hämärässä mutaisella tiellä on myös liukastunisen vaara. Muistan espanjalaisen Emmanuelin kaatuneen mutaan Camino de Nortella. Vaatteiden peseminen on hankalaa ja kuivuninen kostealla säällä vielä hankalampaa.

Satoi ja satoi ja satoi. Kuljimme tien reunaa kohti Montamartaa. Yhden rautatiesillan alle pysähdyimme aamiaiselle: patonkia, juustoa, banaania ja appelsiiniä. Sen voimalla jaksoimme lopun matkan.

Muistan opaskirjan varoituksen, että sadesäällä ei kannata mennä Riego del Caminon reitin kautta. Se on tulviva ja mutainen. Toisaalta 30 km maantienreunaa Tabaraan ei myöskään houkutellut. Entä jos sinne menisi bussi. No lauantaina niitä ei usein kuljekaan, mutta kahden tunnin odotus palkittiin. Bussi tuli. Tuuli oli yltynyt, mutta aurinko paistoi. Yksi hujaus ja olimme perillä 2.10 € köyhempänä.

Jotkut peregriinoista jäivät Montamartaan, jotkut jatkoivat Riegoon. Jotkut valitsivat huomenissa maantien ja 30 km. Näin kolmenkymmenen hengen ryhmä pääsi hajoamaan ja helpottamaan albergojen majoituspulmia.

Tässä 14 hengen albergassa meitä on nyt 7, privat hostelleihin näytti menevän joku. Vähemmän siis kuin Zamorassa. Se merkitsee sitä, että päivän matkoja voi tehdä kaikessa rauhassa.

Saimme realistisia terveisiä skippaamaltamme caminon pätkältä. Tsekkiläinen Serafin oli kahlannut tulviaa, pikemminkin vuolaasti virtaavaa jokea ja vesi oli yli polvien "Vain Maria auttoi minua selviämään, virta oli niin vuolas". Näimme linjA-auton ikkunasta jokien uomien tulvivan, pelloilla oli runsaasti vettä, kostea maa ei ehtinyt imeä sitä. Öiset sateet ovat olleet runsaat.

Maanviljelijä minussa katselee seisovaa vettä pelloilla, tässäkin lehtiä odottavassa viinitarhassa.

Tämä on taas varsinainen pyhiinvaeltajien alberga, yhteinen illallinen ja aamiainen ja hospitaliero pesee pyykit, saimme ne kuivana. Donativo!! Ensimmäisen kerran tapasin pyhiinvaeltajan, joka tuo pyhän läsnäoloa albergaan. Hän on reipas tsekki Sergei. Hän esitteli heti itsensä, kätteli, oli kiinnostunut  nimistämme, jutteli, toi iloa. Hän kokosi porukkaa keittiön pöydän ääreen, luki raamattua englanniksi, rukoili monella kielellä, siunasi tapaamiaan matkalaisia, muisti sairaita, siunasi läsnäolevia. Siunattu poika, lempeä koskettava hetki. Hän sanoi viettävänsä messun joka päivä.

Minulle on kerrottu tarinaa isästäni, jolla oli tapana yöpyä myllymatkalla, niinkuin muidenkin matkojen takaa tulevien. Hänellä oli tapana sanoa illalla:"Eiköhän miehet veisata iltavirsi". Niin tehtiin ja sitten  hän luki iltasiunauksen. Tuo muistui äsken mieleeni.

Tässä on paikallinen tapa kutsua hautajaisiin.

Albergat eivät ole ulkoisesti ihmeellisiä, mutta sisällä voi tapahtua merkittäviä hetken kohtaamisia. Täällä on opeteltava kohtaamista tässä ja nyt, emme tiedä kohtaammeko huomenna.

Päivän pincot ja kaakaot on esiteltävä, 4,40 € por favor. Olimmé sopivan nälkäisiä kun illalliseen on aikaa 4 h, kävimme kahdessa baarissa.

Päivän oksitosiini virtaa kun katselen vilpittömästi palvelevaa hospitalieroa ( ehkä 70). Aamun sateessa arvelin, että oksitosiini tyrehtyy ja kortisoli lisääntyy aamupäivän sateessa. Ensimmäinen ruiskaus kyllä tapahtui kun kahden tunnin odottelun jälkeen näimme linja-auton.
Illallinen tuoksuu!!!!