Laza

Tästä ei päivä enää parane; olemme vaeltaneet vuorilla, panoraama oli fantastinen, pilvet osittain alapuolellamme. Lähdimme liikkeelle bananin voimalla ja ensimmäisen aamukahvin ja bocadillon saimme 20 km kuljettuamme.

Eihän kamera vangitse paljoa siitä, mitä näemme, mutta jotain kumminkin.

Isot järvet vuorten kainalossa ovat kaukana Espanjan aurinkorannoista, rannat ovat jyrkkiä, mutta kauniita silti katsella. Rautatie puikahteli vuorten välissä ja hävisi taas tunneliin. Jaksoin ihmetellä vuorten karuutta, mitään täällä ei voi viljellä, silti  vuorten kainaloissa saattoi olla pieniä kyliä.

Kiviset rakennukset jaksavat ilahduttaa silmää. Täällä on runsaasti liuskekiviä, ja niitä on käytetty rakentamiseen ja aitoihin.

Pari päivää sitten ihailin Lubianissa, miten vanhat kivirakennukset olivat yhä asumiskäytössä. Suurin osa kylästä oli kuin menneiltä vuosisadoilta peräisin.

Nykyajasta kertovat autotallit.

Kaikki rakennukset eivät ole asumiskäytössä, mutta ei niitä puretakaan jostain syystä.

Silmä lepää tarkoituksettomuudessa.

Päivän kukka voisi olla tuo varpu, jota ensin ajattelin kinsteriksi, mutta siitä en ole varma. Vuorten rinteet ovat keltaisenaan tuota kasvia ja se pysyy kukassa koko kesän.

Päivän ääni; pääskysen sirkutus/liverrys - mitähän verbiä käytetään pääskysen laulusta. Yritin husutella niitä menemään Suomeen samoin kuin käkeä, joka jaksaa kukkua joka päivä.

Vihjeeksi peregriinoille: jos satut kulkemaan Via de la Plataa ja lähestyt Campobecerrosta, voisit valita pari kilometriä Venda Bolanon jälkeen maantien caminon sijasta. Se on ehkä kilometrin pidempi, mutta ehdottomasti helpompi kuin camino, sillä camino laskeutuu puoli kilometriä tosi jyrkästi liuskekivistä polkua kaupunkiin johtavalle tielle.

Päivän oksitosiini; olimme saaneet vastaantulevalta peregriinolta Nikon kameran linssisuojuksen, jonka italialainen Bernando oli kadottanut. Tapasimme Bernandon, vanhan tutun, baarin pihalla ja voi sitä riemua kun hän sai kadottamansa takaisin.
........
Tänä aamuna oli hetkessä eläminen koetteilla, kun puolet albergan porukasta alkoi pakata 5.15 ja lähtivät matkaan ennen kuutta. Mies oli valvonut jo tunnin, pari. Aavistin, että hänkin haluaa lähteä. Niinpä olimme matkassa klo 6. Pimeässä ei tietenkään nähdä maisemia. Harmittelin, että hukkaamme ainakin viiden kilometrin vuoristomaisemat. Tätä väliä sanotaan yhdeksi Via la Platan kauneimmaksi. Minä en ole koskaan nähnyt mitään järkeä pimeässä lähtemisessä. Ehkä hetkessä elämistä oli noitten tuntojen ääneen mariseminen, mutta se ei tietenkään voimaannuta mihinkään suuntaan.

Senkin edestä sain sitten nauttia maisemista päivän valjettua. Tie oli helppoa, pieniä nousuja, tasaista ja laskua 1000 metristä 488 metriin. Se tietää luonnollisesti nousuja huomenna, sillä emme vielä jätä vuoristoa.

Santiagoon on matkaa jäljellä 165 km ja päiviä käytettävissä 13.