Konstaileva internet

La Benazasta Astorgaan ja Leoniin. Matka 24 km, mittarissa 38.
Ihmeelliset asiat jatkuvat. Internet toimii ja ei toimi. Astorgan laitakaupungilla hävisivät nuolet ja kohta lakkasi interaktiivinen kauttakin toimimasta. No, maantieviitoissa sentään luki Astorga. Tien viertä loppukilometrit. Eipä toiminut internet edes Leonin kaupungissa tai Hostellissamme Hostal Queredossakaan. Mitenhän SAN Salvadorin reitillä? Olemme oppineet turvautumaan interaktiivisen Wise Pilgrimiin.

Luonto tarjosi taas ihmeteltävää.

Mikä ihme lie tuo kalkittu alue ? Siinä oli isoja ja pieniä koloja ja onkaloita vierivieressä. Ilmeisesti ainakin kanien ja kettujen koloja. Kumpiakin vilisteli karkuun sen kun ehti katsoa. Mikä eläintarha, miksi kalkki?

Tiemme kulki tasaista, miellyttävää ja sopivan vaihtelevaa asumatonta maastoa. Eväänä bocaillot, jotka Mies osti illalla kun kauppoja ei ollut auki. Astorgassa äitienpäiväkahvilla. Olen ollut puolenkymmentä kertaa tarkoituksella äitienpäivänä Caminolla. Kun lapset perheellistyivät, en halunnut kenenkään tuntevan velvollisuudeksi tehdä äitienpäivä vierailuja, vaan nyt he voivat keskittyä oman perheen äitienpäivänä. Taustalla lienee vanhoja traumoja.

Juuri nyt äitienpäivänä syventelin suhde ja yhteydenkaipuu teemaa. Kyllä syvimmät yhteyden ja kiitollisuuden elämässä ovat liittyneet lapsiin, vaikkapa äitienpäivän aamuihin, innosta hehkuviin silmiin kun kahvia ja kakkua tuodaan sänkyyn ja kortteja ja itsetehtyjä lahjoja ihastellaan. Kun pienet kädet kiertyvät kaulaan ja lapsi kuiskaa: ” Olet maailman paras äiti”. Nyt sain sellaisen mummiviestin lapsenlapselta. Uskoin siihen.

Iloa äitiydestä jokaiselle äidille. Erityinen ilonilmaus äitienpäivänä tyttärille ja miniälle, jotka ovat tehneet minusta 12 lapsen isoäidin.

Nyt olemme uuden alussa. Kävelyn harjoittelun  viisipäiväinen jakso on takana. Mäkiä emme ole päässeet harjoittelemaan. Takana reilut 150 km. Ruumis tuntee ponnistelleensa. Miehen polvi ilmoittaa retkiluistelusta tulleesta vaivasta. Ei kuulema vielä liikaa.

Kävimme Benediktiiniläisten nunnien luostarin albergasta hakemassa SAN Salvadorin Caminon passit. Kertoivat, että reitti on yksinäinen. Varoittivat poikkeamasta carrateralta (onneksi olin oppinut tällä matkalla että sana tarkoittaa maantietä). No, tuntuu mahdottomalta ajatella, että tallustelisimme maantien laitaa koko matkan. Meillä on Ellien toimittama ”Pilgrimtravaller” seikkaperäinen matkakertomus ja opas E-kirjana ja Wise Pilgrim offline versiona.Molemmat tuoreita versioita.

 Leonin ihmispaljous hämmensi. Pois täältä. Ymmärrän peregriinoja jotka eivät pysähdy suuriin kaupunkeihin. Koimme yhden suloisen kotoisen hetken, jonka sisällöstä emme ymmärtäneet, mutta yhtäkkiä tunsimme kuuluvamme joukkoon. Suuren katedraalin aukiolla lauloi ”kitarakuoro”. ”Hallelujan” ja ”Glorian” ymmärsimme ja lauluun ja taputuksiin pystyimme yhtymään.

 Lavalla pidettiin pieniä puheita. Yksi pappi istui lavalla, yleisön joukossa oli useita nuoria pappeja. Puhujat olivat ei-pappeja. Julisteessa luki Missio Leon. Kirkko oli tullut rakennuksesta ulos ja messu oli saanut kohtaavamman muodon.

 Ensimmäinen Tarta de Santiago. Mantelijauho tekee siitä erityisen.

Historiaa lapsenlapselle: roomalaisen tien silta. Toinen tällä matkalla.