Sateen jälkeen Villafranca de los Barroksessa

Kehittelin aforismin: "Älä anna huomisen sateen pelon muuttaa tämän päivän suunnitelmia". Saksalainen nuori mies oli perjantaina kulkenut pitkän matkan siinä pelossa että lauantaina sataa. Eilinen oli hyvä kävelysää ja hänelle jäi vain lyhyt matka kuljettavaksi. Meidän Forecamme ennusti tälle aamulle sadetta klo 11 saakka ja sitten yhtä pisaraa kolmeen ja sitten taas sadetta iltaa kohti. Varustauduimme viivyttelemään aamulla lähtöä, mutta aamu valkenikin poutaisena joten lähdimme matkaan 7.30 jälkeen. Pilvinen ja hiven tuulinen sää oli hyvä kulkea. Pilvet kulkivat kaukana lännessä.

Kun ensimmäinen kylä tai kaupunki siintää alapuolellamme, mietin, löytyisikö kuppilaa. Joskus löytyy, mutta sunnuntai aamuisin on melkein turha toivo.

Villafranca de los Barros ( 17 km) oli kuin yllättäen silmiemme edessä. Tosin matkaa oli vielä pikälti varsinkin kun taivaalle alkoi kerääntyä tummia pilviä varsin lähelle.

Sadeviitat päälle ja kohta satoikin oikein kovasti. Matkaa oli puolen tunnin verran. En viitsinyt ottaa sadelahkeita, siispä kengät kastuivat. Mies laittoi urhoollisesti lahkeet ja kengät säilyivät kuivana. Tosin huomasin, että uskolliset Lady Meindelini ovat pykineet ja todennäköisesti eivät pidä enää vettä. Mies lupasi uudet syntymäpäivälahjaksi. Wau.

Vettävaluvina saavuille alberga la Carmeniin. Pari tuttavaamme, italialainen ja espanjalainen olivat ehtineet kuivana perille. Tunnin kuluttua tulivat kanadalaiset John ja Wendy ja muutama muu vettävaluvana.....sitä on camino. Siis murehtiako huomisen sadetta vai ei?

Tosin olemme camino-sade eksperttejä, sillä Portugalin caminoa kävelimme 24 päivää ja 19 oli sadepäiviä. Tietenkään sade ei kestä koko päivää, enemmänkin sade on kuurotyyppistä.

Kohta paistoi aurinko ja kävelimme valkean kaupungin katuja etsien kahvia. Kaupunkien yleisvaikutelma täällä on valkea.

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli että kaupungin halki kulki kaksi tyhjää betonilla pohjustettua jokea (sateella tosin vesi tulvi, mutta kohta se oli tyhjä).

Löysimme eilen illalla messun Santa Claran kirkosta. Hospitaliero kertoi, että siellä kuorona on nunnien kuoro, niinkuin olikin. Eilen korviani hellittiin hyvällä musiikilla, ensin albergassa ja sitten kirkossa. Ai miksi menen messuun, josta en ymmärrä mitään enkä voi osallistua kristittyjen yhteiselle ehtoolliselle. Koen messussa aavistuksen pyhästä yhteisestä maailmanlaajasta  kirkosta. Meitä kristittyjä yhdistävät asiat, joita kuvaavat sanat ymmärrän; Dios, Jesus, Sanctus Spiritus. Kun nuo ovat yhteisiä sekä uskontunnustus ja Isä meidän rukous, voikin sanoa amen ja halleluja.

Eilen illalla  camino del Santiagon ystävien albergassa koimme yllättävää camino-ystävyyttä. Kun olimme tulleet messusta ja kömpineet makuupusseihin, kuului huoneen ovelta "Saara" ja varsin suomalaisittain äännettynä. Zafirassa asuva Seppo oli lukenut FB:ssa postaukseni ja nähnyt että suomalaisia on yöpymässä albergassa, hän oitis tuli töistä tullessaan käymään. Hän on yksi amigos, jotka liittyvät kiinteästi siihen albergaan. Hän käy harva se ilta kuulostelemassa peregriinojen tuulia. Olipa hauska tavata ja kuulla hänen tarinansa, kuinka Espanjasta ja espanjan kielen osaamisesta haaveilevasta nuoresta nurmelaisesta  miehestä tulee espanjalainen joka asettuu Zafraan ja hoitelee ohjelmatoimistoa. Kiitos Seppo käynnistä. Kerro Antoniolle, että tänään olivat hänen antamansa Sisut tarpeen. Kiitos Viveca, sisun alkulähde.

Tämän päivän eucaristico
* aurinko sateen jälkeen tuntuu erityiseltä lahjalta
* camino-rukouslistani tulee mieleen yöllä herätessäkin
* iloa toi oivallus, että FB:ssa voi kuvilla kertoa lapsenlapsille caminosta ja saada heidän kommenttejaan.