Olipa outoa herätä maanantaiaamuna kylmässä kotiSuomessa. Olisin olettanut, että täällä on hiukan keväisempää. Eipä haittaa, saammmepa nähdä vielä kevään puhkeavan.
Onnellisina, iloisina ja kaikin puolin tyytyväisinä palasimme kotiin. Matka antoi sitä mitä odotimme . Tai oikeastaan olimme avoimena vastaanottamaan, mitä tulee eteen. PYHIIN vaeltamisen sisältöä en selvittänyt vielä kokonaan. Hitaassa vauhdissa ehtii nähdä pyhän vilauksia.
Miehen kanssa oli hyvä tehdä tämä matka. Vauhtimme ja kuntomme on samaa luokkaa. Toki hän pystyisi kulkemaan enemmän, mutta hän sanooa, että näyttämisen aika on ohi ja on hyvä tyytyä vähempään. Meillä oli paljon yhteistä huumoriA. osaamme elää vaatimattomasti emmekä vaadi olosuhteilta paljoa ja silti olemme tyytyväisiä. Etsimme yhdessä valoisia näkökulmia: "On se sentään hyvä...." Meillä oli rattoisaa yhdessä. kaksin oli parempi kuin yksin.
Kartan ääressä saimme aikaan erimielisyyksiä. Minun suuntavaistoni on erittäin huono ja pelkällä intuitiolla menisin ties minne. Kuitenkin hahmotan kartan aika äkkiä, mutta silti olen epävarma. Matkalla oli aikaa harkita sanoja. Yritin opetella Dr. Philin neuvoa: "Mieti, rakentaako tämä puhe." Aina kannattaa opetella, vaikka oppiminen olisi hidasta..
Lauantai aamuna matkasimme reilut puoli tuntia metrolla ja sitten kävelimme meren rantaa Merkadoon ja siitä Metrolla keskustaan ja lentokentälle Residencialiin, jotta olisimme aamulla kentällä klo 6.00 lähtevässä koneessa. Päivä Frankfurtin kentällä. Tuli sekin paikka käveltyä moneen suuntaan kun metsästimme Finnairin tiskiä ja boarding passia välille Hki-Vaasa, kun vaihtoaikaa on vähän. Kaikki sujui hyvin ja kotona odotti kolme tytärtä, kolme vävyä ja kolme lastenlasta. Ja äitienpäiväkukat ja kortit.
PYHIINvaellus jatkuu kotimaisemissa. Siihen ei tarvita edes kävelyä; avoimet silmät, kuulevat korvat ja herkistynyt mieli.
Monday, May 14, 2012
Friday, May 11, 2012
Porto
Eilen illalla toteutui yksi unelmani taman matkan suhteen. Toivoin voivani istua jonain iltana ulkona vaikka katukahvilassa ja olisi niin lammin kuin etelan kesaisessa pimenevassa illassa voi olla. Eilen istuin sen kadun varrella, josta tuli pyhiinvaeltajien ryhmia Fatimaan. Isoja ja pienia ryhmia. Laulaen, hiljaa, rukoillen, lippuja kantaen, kukkia ja isoa Marian patsasta kantaen. Yksikin ryhma oli varmaan tuhat henkea. Silloin tavoitin jotain siita Jeesus-marssin tunnelmasta, kun vuonna 2000 kesakuun alussa koko Suomen Jeesus-marssi oli Tampereella.
Kun ryhma on paassyt Santuarion alueelle, he poysahtyvat, halailevat toisiaan, itkevat, nauravat. Vaellusosuus on takana. Toiset ovat vaeltaneet viikon, toiset ryhmat lyhyemman aikaa.
Tana aamuna kavin viela juhlan infosta kyselemasssa, mita tarkoittaa kun ryhmat/yksilot kulkevat noin puolen kilometrin vaelluksen Sanktuarin halki hitaasti, toiset polvillaan. "Kukin tekee mika on itselle tarkeaa, toiset rukoilevat, toiset.... se on kunkin henkilokohtainen matka" Polvillaan kulkijat ovat tehneet jonkun lupauksen. He kulkevat polvillaan kiitollisuudesta. Jotain hyvaa on tapahtunut. Joskus lupaus liittyy kaupankayntiin: "Jos saan/ onnistun/tulen terveeksi, kuljen Fatiman rukoustein polvillani" Jotkut kulkevat sen monta kertaa. Aikaa yhteen kertaan menee noin puoli tuntia. Usein polvikavelijalla on saattaja vieressa.
Missaan maailmassa ei ole taman viikonlopun aikana niin paljon jalkavaivaisia kuin Fatimassa. Suorastaan tunnen myotatuntoa linkkaajia ja konkkaajia kohtaan. Useat lahtevat huonoissa kengissa, jopa grokseissa ja tottumattomalle hyvissakin kengissa jo yhden paivan 20 km voi olla kohtalokas. Huomasin terveyssiteille uusiokayton. Monien sandaalien pohjalla ikaankuin pohjallisena oli pehmea vaippa. Monia talutettiiin jopa kahden puolen, kun voimat tai jalat olivat lopussa.
Eilen illalla 21.30 oli kansainvalinen Rosario. Nyt oli jo tuhatmaarin ihmisa Sanktuariossa. Heilla oli kynttilat ja niihin levisi tuli alttarilta. Vaikuttava naky. Tietyissa kohdin ihmiset nosativat kynttilan ylos. Nousin ylemmas kirkon portaille, jotta nain koko ihmisjoukon. Tilaisuudessa lueteltiin mista ryhmia oli paivan aikana tullut ja luettiin eri maiden tervehdyksia. Rosario on viuela epaselva. Se on eraanlainen rukous. Aikanaan 1916 lapsille ilmestynyt enkeli kehotti lapsia rukoilemaan Rosariota joka paiva ja paljon. Rosario-rukoushetkia on kirkoissa tiettyna aikoina. Siina on esilukija ja yhteen aaneen luettua osuutta. Kysyin infosta myos tuosta Rosariosta ja ostin pienen kirjasen englanniksi "My Rosario"
Sanktuariossa on myos museoituna pala oikeaa Berliinin muuria. Fatimassa "Our Lady" oli aikanaan ennustanut, etta kommunismi kaatuu ja Berliinin muurin murtuminen nahtiin ensimmaisena merkkina siita. Myos Paavia vastaan tehdyt murhayritykset mm. 1981 liittyivat Paavin kommunismin vastaisuuteen.
Nyt on aika jattaa Fatima ja Fatiman tarina. Olen siita viela pyoralla paastani. Tietysti taman viikonlopun juhla on tietylla tavalla Marian juhla, siksi neitsyt Maria oli niin paljon esilla lauluissa ja rukouksissa. Se on minulle vieras korostus. Sanottakoon viela, etta paimenlapset eivat koskaan sanoneet heille ilmestynytta valoissa henkiloa Mariaksi, mutta katolinen kirkko on nimennyt sen Mariaksi.
Tana aamuna olimme saksankielisessa messussa. Siina oli jo jotain tuttua. Lauluissa tavoittaa kylla tuttuja lauluja "Helig, helig, helig..." mahtava yhteinen laulu. Monien ryhmien kuulin laulavan joitain meillekin tuttuja ylistyslauluja.
Sitten bussiin ja Portoon. Menimme samaan Residencialiin, kahden tahden hotelliksi kutsuttuun. Hengailin kaupungilla, kirkoissa ja puistoissa ja kahviloissa. Sanoin hyvasteja maitokahville ja pastelaarian herkuille. Niista pitaa taas tehda lakko kun tulen Suomeen.
Huomenna Metrolla Vila de Conden pohjoispuolella olevaan kaupunkiin ja merenrantaa Mercadon metropysakille, josta lahdimme Portosta Caminolle viikkoja sitten. Teemme matkan nyt toisin perin. Merenrantakavely on hpoukuttelevaa nain Camino-retken lopuksi.
Tanaan tapasimme Fatimassa tanskalaisen psykiatrin, jonka kanssa olimme olleet samassa Bombeiroksessa Santaremissa. Han totesi, etta vaikka han ei ole katolinen, han arvostaa sita hartautta ja omistautumista, milla ihmiset toteuttavat uskontoaan, esim. pyhiinvaelluksella Fatimaan. Hanan asiakkaillaan ei ole omistautumista mihinkaan asiaan. Heilla on ollut vain itsensa ja kaikkivoipaisuutensa ja nyt psyyken voimien pettaessa ei ole mitaan pohjaa, ei tulevaisuutta ei uskoa. Ihmiset odottavat, etta psykiatri tekee ihmeen ja parantaa, mutta han kieltaytyy siita. Han sanoo auttavansa paranemisessa, mutta pohja pitaa loytya muualata. Mielenkiintoiset keskustelut. Tuli Viktor Franklin ajatus mieleen: "Kun ihmisella on syy elaa, han jaksaa elaa" siis elaman tarkoitus. Taman aamun MB3 opetuksessa puhutiin, etta antaminen on elaman tarkoitus. Jeesuskin antoi itsensa. Aika vaikuttava nakoala.
VIHJE; jos ikina kuljet Caminoa Portugalin reitilla, kuje Fatiman kautta. Varaa aikaa ainakin puoli paivaa. Jos satutat itsesi touko-lokakuun 12-13 paivien tienoille, naet PYHIINVAELTAJIA toisessa merkityksessa kuin Caminon kulkijat keskimaarin ovat. Olen joutunut yha enemman miettimaan mita on PYHIIN vaeltaminen.
Kun ryhma on paassyt Santuarion alueelle, he poysahtyvat, halailevat toisiaan, itkevat, nauravat. Vaellusosuus on takana. Toiset ovat vaeltaneet viikon, toiset ryhmat lyhyemman aikaa.
Tana aamuna kavin viela juhlan infosta kyselemasssa, mita tarkoittaa kun ryhmat/yksilot kulkevat noin puolen kilometrin vaelluksen Sanktuarin halki hitaasti, toiset polvillaan. "Kukin tekee mika on itselle tarkeaa, toiset rukoilevat, toiset.... se on kunkin henkilokohtainen matka" Polvillaan kulkijat ovat tehneet jonkun lupauksen. He kulkevat polvillaan kiitollisuudesta. Jotain hyvaa on tapahtunut. Joskus lupaus liittyy kaupankayntiin: "Jos saan/ onnistun/tulen terveeksi, kuljen Fatiman rukoustein polvillani" Jotkut kulkevat sen monta kertaa. Aikaa yhteen kertaan menee noin puoli tuntia. Usein polvikavelijalla on saattaja vieressa.
Missaan maailmassa ei ole taman viikonlopun aikana niin paljon jalkavaivaisia kuin Fatimassa. Suorastaan tunnen myotatuntoa linkkaajia ja konkkaajia kohtaan. Useat lahtevat huonoissa kengissa, jopa grokseissa ja tottumattomalle hyvissakin kengissa jo yhden paivan 20 km voi olla kohtalokas. Huomasin terveyssiteille uusiokayton. Monien sandaalien pohjalla ikaankuin pohjallisena oli pehmea vaippa. Monia talutettiiin jopa kahden puolen, kun voimat tai jalat olivat lopussa.
Eilen illalla 21.30 oli kansainvalinen Rosario. Nyt oli jo tuhatmaarin ihmisa Sanktuariossa. Heilla oli kynttilat ja niihin levisi tuli alttarilta. Vaikuttava naky. Tietyissa kohdin ihmiset nosativat kynttilan ylos. Nousin ylemmas kirkon portaille, jotta nain koko ihmisjoukon. Tilaisuudessa lueteltiin mista ryhmia oli paivan aikana tullut ja luettiin eri maiden tervehdyksia. Rosario on viuela epaselva. Se on eraanlainen rukous. Aikanaan 1916 lapsille ilmestynyt enkeli kehotti lapsia rukoilemaan Rosariota joka paiva ja paljon. Rosario-rukoushetkia on kirkoissa tiettyna aikoina. Siina on esilukija ja yhteen aaneen luettua osuutta. Kysyin infosta myos tuosta Rosariosta ja ostin pienen kirjasen englanniksi "My Rosario"
Sanktuariossa on myos museoituna pala oikeaa Berliinin muuria. Fatimassa "Our Lady" oli aikanaan ennustanut, etta kommunismi kaatuu ja Berliinin muurin murtuminen nahtiin ensimmaisena merkkina siita. Myos Paavia vastaan tehdyt murhayritykset mm. 1981 liittyivat Paavin kommunismin vastaisuuteen.
Nyt on aika jattaa Fatima ja Fatiman tarina. Olen siita viela pyoralla paastani. Tietysti taman viikonlopun juhla on tietylla tavalla Marian juhla, siksi neitsyt Maria oli niin paljon esilla lauluissa ja rukouksissa. Se on minulle vieras korostus. Sanottakoon viela, etta paimenlapset eivat koskaan sanoneet heille ilmestynytta valoissa henkiloa Mariaksi, mutta katolinen kirkko on nimennyt sen Mariaksi.
Tana aamuna olimme saksankielisessa messussa. Siina oli jo jotain tuttua. Lauluissa tavoittaa kylla tuttuja lauluja "Helig, helig, helig..." mahtava yhteinen laulu. Monien ryhmien kuulin laulavan joitain meillekin tuttuja ylistyslauluja.
Sitten bussiin ja Portoon. Menimme samaan Residencialiin, kahden tahden hotelliksi kutsuttuun. Hengailin kaupungilla, kirkoissa ja puistoissa ja kahviloissa. Sanoin hyvasteja maitokahville ja pastelaarian herkuille. Niista pitaa taas tehda lakko kun tulen Suomeen.
Huomenna Metrolla Vila de Conden pohjoispuolella olevaan kaupunkiin ja merenrantaa Mercadon metropysakille, josta lahdimme Portosta Caminolle viikkoja sitten. Teemme matkan nyt toisin perin. Merenrantakavely on hpoukuttelevaa nain Camino-retken lopuksi.
Tanaan tapasimme Fatimassa tanskalaisen psykiatrin, jonka kanssa olimme olleet samassa Bombeiroksessa Santaremissa. Han totesi, etta vaikka han ei ole katolinen, han arvostaa sita hartautta ja omistautumista, milla ihmiset toteuttavat uskontoaan, esim. pyhiinvaelluksella Fatimaan. Hanan asiakkaillaan ei ole omistautumista mihinkaan asiaan. Heilla on ollut vain itsensa ja kaikkivoipaisuutensa ja nyt psyyken voimien pettaessa ei ole mitaan pohjaa, ei tulevaisuutta ei uskoa. Ihmiset odottavat, etta psykiatri tekee ihmeen ja parantaa, mutta han kieltaytyy siita. Han sanoo auttavansa paranemisessa, mutta pohja pitaa loytya muualata. Mielenkiintoiset keskustelut. Tuli Viktor Franklin ajatus mieleen: "Kun ihmisella on syy elaa, han jaksaa elaa" siis elaman tarkoitus. Taman aamun MB3 opetuksessa puhutiin, etta antaminen on elaman tarkoitus. Jeesuskin antoi itsensa. Aika vaikuttava nakoala.
VIHJE; jos ikina kuljet Caminoa Portugalin reitilla, kuje Fatiman kautta. Varaa aikaa ainakin puoli paivaa. Jos satutat itsesi touko-lokakuun 12-13 paivien tienoille, naet PYHIINVAELTAJIA toisessa merkityksessa kuin Caminon kulkijat keskimaarin ovat. Olen joutunut yha enemman miettimaan mita on PYHIIN vaeltaminen.
Thursday, May 10, 2012
Fatima
Nyt olemme mukana jossain niin suuressa ja isossa jutussa, etta ennen ei ole sellaista nahty. Mutta ei menna viela sinne vaan katsaus eiliseen.
Siis kavelimme kohti Fatimaa Santaremista. Suunnitelmissa oli yopya puolessa valissa Alcanenassa Bombeiroksessa. Matka jatkui ja jatkui ja helteessa tuli jo ikava sateisia paivia. Viiden maissa olimme Alcanenan Bombeiroksessa, jossa sanottiin, etta heilla ei voi majoittaa ketaan (kunnallinen laitos eika valuntarios, niikuin aikaisemmat). Ovalla oli myos kaksi iakkaampaa naista matkalla Fatimaan ja jalat vaivaisina. Yksi palomies sanoi, etta han voi vieda meidat Milesiin, joka on 10 km paassa ja siella Bombeiroksessa majoitetaan peregriinoja.
Milesin Bombeiroksessa varauduttiin pyhiinvaellus-viikonloppuun. Juhlasalin lattialla oli 100 patjaa. Kaytavilla ja paloautojen katoksessa oli varmaan toinenmokoma. Ryntays olisi to ja pe iltana, me siis liikkeella keskiviikkona. Meita oli 10 majoittujaa.
Lahdimme illalla etsimaan ravintolaa, mutta saimme yhdelta autokuskilta tietaa, etta nain pienessa kylassa ei ole ravintolaa (eika internettia), mutta han ohjasi meidat englantia puhuvan snack-baarin pitajan luo. "Mita haluasistte syoda?" han kyseli "Sopa", "Kylla jarjestyy", "Salada mixda" "Jarjestyy, kylla" ja puolen tunnin kuluttua tilasimme ko. ruuat ja saimme myos a` 4 €.
Majoituksessa oli 4 nuorta miesta. Heilta kysyin, miksi he ovat matkalla Fatimaan. Yksi sanoi, etta han oli tehnyt lupauksen, etta jos han saa lapsen, niin han kavelee Fatimaan. Nyt hanella on lapsi (odotettu useita vuosia) 4 kk ja han kutsui matkaan 3 lapsuudenkaveria ja silla tiella he ovat.
Saavuimme Fatimaan noin klo 11. Etsimme Albergan ja vau, sielta saimme sangyt pyyhkeineen ja peitteineen ja viela keittolounaan ja liput illan ruokailuun. Maksu vapaaehtoinen. Siis tuo majapaikan saaminen ihmisia kuhisevassa Fatimassa ei ole mikaan itsestaanselvyys. Ilmeisesti Alberga on vain pitkan matkan pyhiinvaeltajille.
Kaupunki on 8000 asukkaan paikka, jossa hotellipaikkoja on 10 000. Siita voi paatella, etta tama on todellinen pyhiinvaelluspaikka ympari vuoden. Ja nyt on vuoden suurin juhlaviikonloppu. Telttoja on kaikki puistot taynna, asuntovaunuja parkkipaikat taynna ja nyt on vasta torstai.
Mika se mahtavuus sitten on. Taalla on kolossiaaliset rakennukset pyhiinvaelluksen raameiksi. Juhla-aukio on varmaan yli puoli kilometria pitka ja muutama satametria levea, kappeleita ymparilla "Our Ladyn" ilmestymisen kappeli yms. Maan alla mm. valtava kirkkosali ainakin 3000 hengelle....Maria siis ilmestyi 1917 ensin komelle paimenessa oleelle lapselle ja sanoi "Rukoilkaa paljon". Lapsista tulçi rukoilijoita. "Our Lady" sanoi, etta han ilmestyy joka kuun 13. Lapsia ei uskottu ja esim. eli«okuussa heidat siirrettiin Fatimasta pois. Mutta lokakuussa "Our Ladyn" naki 70 000 ihmista. Siina on ollut teologeilla selittamista ja ihmettelemista. Vuonna 1939 silloinen paavi julisti, etta ilmestymiset ovat totta. Pyhiinvaellukset olivat jo taydessa kaynnissa. Vuonna 2000 paavi julisti Fatiman pyhaksi paikaksi ja kaupunkia on kehitetty monipuoliseksi pyhiinvaelluskeskukseksi.
Nyt joka kuun 12 ja 13 paiva toukokuusta lokakuuhun on erityista ohjelmaa,mutta pyhiinvaeltajia tulee viikonloppuisin ja monet tekevat Caminon Portugalin reitin Fatiman kautta. Kannattaa kylla. Tapsimme korealaisen liikemiehen. Han oli vaeltanut Ranskan reitin Santiagoon ja sielta tanne (1300 km) Miksi?, kysyin tietenkin. Han sanoi, etta heille roomalaiskatolisille on 3 pyhaa paikkaa; Rooma, Santiago ja Jerusalem. JOhonkin onhyva vaeltaa. Lisaksi on kaksi uudempaa pyhaa paikkaa (paavin pyhaksi julistamaa) jossa on tapahtunut ilmestyksia. Toinen on Fatima ja toinen on Ranskassa
Nyt tanne on saapunut jo ryhmia eri puolelta maailmaa. Ryhmat kulkevat rukousvaelluksen Santuariolla; he rukoilevat, jotkut ryhmat laulavat , jotkut kulkevat matkan polvillaan(pyhiinvaellusaukio). Yksittaisia ihmisia, kaveruksia tai pariskuntia tekee samaa rukouskavelya. Sitten Ilmestymisen kirkossa on melkein jatkuvasti messuja eri kielilla. Kilometrin paassa on kauniit oliivilehdot, jossa mainitut paimenlapset olivat nahneet jo 1916 kolme kertaa enkeli-ilmestyksen ja sinne on tehty rukous- ja hartausreitteja. Enkelilla oli jokaisella kerralla eri rukousaihe annettavana lapsille; ylistys ja Jeesuksen pelastusteon ihmettely, katumusrukous ja esirukous ja oman elaman luovuttaminen Jumalalle. Noilla poluilla kulki ryhmia ja yksityisia. He pysahtyivat pikkukappeleiden kohdalla ja rukoilivat tai ryhmilla oli johdettu rukoushetki; esilukua ja yhdessa lausumista. Ihmisilla naytti olevan kirja kadessa.
Olen aikamoisen vaikutettu tasta kaikesta. Nyt uskon, etta taman viikonlopun aikana taalla on satojatuhansia ihmisia. Vuosittain kavijoita on 4 milj. Siis massiiviset rukouskavelyt, ylistyskavelyt, itsetutkistelukavelyt, esirukouskavelyt, Jumalan kohtaamisen messut. Ilmapiirissa on selvasti PYHAA. Markkinat ja kaupallisuus (jota toki on) on Sanktuario-alueen ulkopuolella. Ihmiset ovat pukeutuneita, ei juhlapukeutuneita, mutta ei lomahepenissa. Voin aavistaa jotain pyhiinvaellukselle paasemisen kaipauksesta. Taalla sittel on yhteisolliset puitteet. Santiago on niin toisen luonteinen. Ehka enemman yksilon pyhiinvaelluksen kohde. Caminolla pyhiinvaellus on jokaisen henkilokohtainen, sisainen asia. Puitteet esim. hiljentymiselle tai messuun osallistumiselle on itse luotava. Meidankin tiellemme osui tasan yksi messu klo 8.00 yhtena lauantaina. Kirkot olivat harvoin auki.
Tietenkin olemme taalla ulkopuolisia, mutta mielellani aisin tata PYHIIN vaeltamista. Koko kaupunki on saanut leimansa tasta asiasta. Kavimme mm Vita de Christo-museossa. Siella oli vaikuttavalla tavalla koottu Jeesuksen elaman tapahtumat patsaina ja konstellaatioina. Kaikkiaan yli 30 Jeesuksen elamaan liittyvaa tilannetta hyvin esitettyna. Taidokkaat patsaat ilmeita myoten. Olimme ainoat vierailijat tuohon aikaan.
Nyt saimme englanninkielista materiaalia Fatimasta, historiasta ja pyhiinvaelluksista tanne. Mielenkiintoista. Arvostan sita, etta ihmisilla on jotain, mika on PYHAA, mika hiljentaa Jumalan pyhyyden aarelle. Se mahtavuus, mista alussa mainitsin, on sita, etta valtavat maarat ihmisia kokoontuu kohtaamaan PYHAA. Kukin tavallaan. Ihminen tarvitsee muotoa, joka auttaa kohtaamisessa.
Ehka Vivamon Raamattukylassa on jotain samaa kokemisen mahdollisuutta... siella ollaan mukana, osana kertomusta, pyhan lasnaolossa.
No, Fatimailta jatkuu, katotaan miten. Tasta on otettava kaikki irti ennekuin huomenna suuntaamme kohti Portoa loppuseikkailuihin.
Paivan kukka; isot karhot, jotka jo kukkivat. Nyrkin kokoiset ja pienemmat. Tai se voisi olla kaikki siniset kukat, koska niita on taalla paljon ja Suomessa minusta vahemman.
Paivan ihmeellisyys: sika liekassa laitumella. JOku rengas oli jalan ymparilla ja siina emakko pysyi ja soi ruohoa.
Paivan PYHIIN vaeltaminen; kaikki tama miksi ihmiset tulevat Fatimaan
Paivan tuoksu; jasmiini. Ihmeellista, etta se on jo kukassa
Siis kavelimme kohti Fatimaa Santaremista. Suunnitelmissa oli yopya puolessa valissa Alcanenassa Bombeiroksessa. Matka jatkui ja jatkui ja helteessa tuli jo ikava sateisia paivia. Viiden maissa olimme Alcanenan Bombeiroksessa, jossa sanottiin, etta heilla ei voi majoittaa ketaan (kunnallinen laitos eika valuntarios, niikuin aikaisemmat). Ovalla oli myos kaksi iakkaampaa naista matkalla Fatimaan ja jalat vaivaisina. Yksi palomies sanoi, etta han voi vieda meidat Milesiin, joka on 10 km paassa ja siella Bombeiroksessa majoitetaan peregriinoja.
Milesin Bombeiroksessa varauduttiin pyhiinvaellus-viikonloppuun. Juhlasalin lattialla oli 100 patjaa. Kaytavilla ja paloautojen katoksessa oli varmaan toinenmokoma. Ryntays olisi to ja pe iltana, me siis liikkeella keskiviikkona. Meita oli 10 majoittujaa.
Lahdimme illalla etsimaan ravintolaa, mutta saimme yhdelta autokuskilta tietaa, etta nain pienessa kylassa ei ole ravintolaa (eika internettia), mutta han ohjasi meidat englantia puhuvan snack-baarin pitajan luo. "Mita haluasistte syoda?" han kyseli "Sopa", "Kylla jarjestyy", "Salada mixda" "Jarjestyy, kylla" ja puolen tunnin kuluttua tilasimme ko. ruuat ja saimme myos a` 4 €.
Majoituksessa oli 4 nuorta miesta. Heilta kysyin, miksi he ovat matkalla Fatimaan. Yksi sanoi, etta han oli tehnyt lupauksen, etta jos han saa lapsen, niin han kavelee Fatimaan. Nyt hanella on lapsi (odotettu useita vuosia) 4 kk ja han kutsui matkaan 3 lapsuudenkaveria ja silla tiella he ovat.
Saavuimme Fatimaan noin klo 11. Etsimme Albergan ja vau, sielta saimme sangyt pyyhkeineen ja peitteineen ja viela keittolounaan ja liput illan ruokailuun. Maksu vapaaehtoinen. Siis tuo majapaikan saaminen ihmisia kuhisevassa Fatimassa ei ole mikaan itsestaanselvyys. Ilmeisesti Alberga on vain pitkan matkan pyhiinvaeltajille.
Kaupunki on 8000 asukkaan paikka, jossa hotellipaikkoja on 10 000. Siita voi paatella, etta tama on todellinen pyhiinvaelluspaikka ympari vuoden. Ja nyt on vuoden suurin juhlaviikonloppu. Telttoja on kaikki puistot taynna, asuntovaunuja parkkipaikat taynna ja nyt on vasta torstai.
Mika se mahtavuus sitten on. Taalla on kolossiaaliset rakennukset pyhiinvaelluksen raameiksi. Juhla-aukio on varmaan yli puoli kilometria pitka ja muutama satametria levea, kappeleita ymparilla "Our Ladyn" ilmestymisen kappeli yms. Maan alla mm. valtava kirkkosali ainakin 3000 hengelle....Maria siis ilmestyi 1917 ensin komelle paimenessa oleelle lapselle ja sanoi "Rukoilkaa paljon". Lapsista tulçi rukoilijoita. "Our Lady" sanoi, etta han ilmestyy joka kuun 13. Lapsia ei uskottu ja esim. eli«okuussa heidat siirrettiin Fatimasta pois. Mutta lokakuussa "Our Ladyn" naki 70 000 ihmista. Siina on ollut teologeilla selittamista ja ihmettelemista. Vuonna 1939 silloinen paavi julisti, etta ilmestymiset ovat totta. Pyhiinvaellukset olivat jo taydessa kaynnissa. Vuonna 2000 paavi julisti Fatiman pyhaksi paikaksi ja kaupunkia on kehitetty monipuoliseksi pyhiinvaelluskeskukseksi.
Nyt joka kuun 12 ja 13 paiva toukokuusta lokakuuhun on erityista ohjelmaa,mutta pyhiinvaeltajia tulee viikonloppuisin ja monet tekevat Caminon Portugalin reitin Fatiman kautta. Kannattaa kylla. Tapsimme korealaisen liikemiehen. Han oli vaeltanut Ranskan reitin Santiagoon ja sielta tanne (1300 km) Miksi?, kysyin tietenkin. Han sanoi, etta heille roomalaiskatolisille on 3 pyhaa paikkaa; Rooma, Santiago ja Jerusalem. JOhonkin onhyva vaeltaa. Lisaksi on kaksi uudempaa pyhaa paikkaa (paavin pyhaksi julistamaa) jossa on tapahtunut ilmestyksia. Toinen on Fatima ja toinen on Ranskassa
Nyt tanne on saapunut jo ryhmia eri puolelta maailmaa. Ryhmat kulkevat rukousvaelluksen Santuariolla; he rukoilevat, jotkut ryhmat laulavat , jotkut kulkevat matkan polvillaan(pyhiinvaellusaukio). Yksittaisia ihmisia, kaveruksia tai pariskuntia tekee samaa rukouskavelya. Sitten Ilmestymisen kirkossa on melkein jatkuvasti messuja eri kielilla. Kilometrin paassa on kauniit oliivilehdot, jossa mainitut paimenlapset olivat nahneet jo 1916 kolme kertaa enkeli-ilmestyksen ja sinne on tehty rukous- ja hartausreitteja. Enkelilla oli jokaisella kerralla eri rukousaihe annettavana lapsille; ylistys ja Jeesuksen pelastusteon ihmettely, katumusrukous ja esirukous ja oman elaman luovuttaminen Jumalalle. Noilla poluilla kulki ryhmia ja yksityisia. He pysahtyivat pikkukappeleiden kohdalla ja rukoilivat tai ryhmilla oli johdettu rukoushetki; esilukua ja yhdessa lausumista. Ihmisilla naytti olevan kirja kadessa.
Olen aikamoisen vaikutettu tasta kaikesta. Nyt uskon, etta taman viikonlopun aikana taalla on satojatuhansia ihmisia. Vuosittain kavijoita on 4 milj. Siis massiiviset rukouskavelyt, ylistyskavelyt, itsetutkistelukavelyt, esirukouskavelyt, Jumalan kohtaamisen messut. Ilmapiirissa on selvasti PYHAA. Markkinat ja kaupallisuus (jota toki on) on Sanktuario-alueen ulkopuolella. Ihmiset ovat pukeutuneita, ei juhlapukeutuneita, mutta ei lomahepenissa. Voin aavistaa jotain pyhiinvaellukselle paasemisen kaipauksesta. Taalla sittel on yhteisolliset puitteet. Santiago on niin toisen luonteinen. Ehka enemman yksilon pyhiinvaelluksen kohde. Caminolla pyhiinvaellus on jokaisen henkilokohtainen, sisainen asia. Puitteet esim. hiljentymiselle tai messuun osallistumiselle on itse luotava. Meidankin tiellemme osui tasan yksi messu klo 8.00 yhtena lauantaina. Kirkot olivat harvoin auki.
Tietenkin olemme taalla ulkopuolisia, mutta mielellani aisin tata PYHIIN vaeltamista. Koko kaupunki on saanut leimansa tasta asiasta. Kavimme mm Vita de Christo-museossa. Siella oli vaikuttavalla tavalla koottu Jeesuksen elaman tapahtumat patsaina ja konstellaatioina. Kaikkiaan yli 30 Jeesuksen elamaan liittyvaa tilannetta hyvin esitettyna. Taidokkaat patsaat ilmeita myoten. Olimme ainoat vierailijat tuohon aikaan.
Nyt saimme englanninkielista materiaalia Fatimasta, historiasta ja pyhiinvaelluksista tanne. Mielenkiintoista. Arvostan sita, etta ihmisilla on jotain, mika on PYHAA, mika hiljentaa Jumalan pyhyyden aarelle. Se mahtavuus, mista alussa mainitsin, on sita, etta valtavat maarat ihmisia kokoontuu kohtaamaan PYHAA. Kukin tavallaan. Ihminen tarvitsee muotoa, joka auttaa kohtaamisessa.
Ehka Vivamon Raamattukylassa on jotain samaa kokemisen mahdollisuutta... siella ollaan mukana, osana kertomusta, pyhan lasnaolossa.
No, Fatimailta jatkuu, katotaan miten. Tasta on otettava kaikki irti ennekuin huomenna suuntaamme kohti Portoa loppuseikkailuihin.
Paivan kukka; isot karhot, jotka jo kukkivat. Nyrkin kokoiset ja pienemmat. Tai se voisi olla kaikki siniset kukat, koska niita on taalla paljon ja Suomessa minusta vahemman.
Paivan ihmeellisyys: sika liekassa laitumella. JOku rengas oli jalan ymparilla ja siina emakko pysyi ja soi ruohoa.
Paivan PYHIIN vaeltaminen; kaikki tama miksi ihmiset tulevat Fatimaan
Paivan tuoksu; jasmiini. Ihmeellista, etta se on jo kukassa
Tuesday, May 8, 2012
Santarem. Ympyra sulkeutuu
Emme lakkaa ihmettelemasta tata portugalilaisten ystavallisyytta. Eilen sadesaassa kun menimme yhteen kahvilaan, vanha nainen toi meille pyyhkeen, etta saimme pyyhkia itseamme. Olimme kirjaimellisesti vettavaluvia. Tanaan yhdessa kahvilassa, kun mies naki, etta otamme esille juomapusseja, han otti ne ja taytti keittiossa. Sa asken taalla Santaremissa kun yhdelta nuorelta miehelta kysyimme tieta kirjastoon, niin han lahti opastamaan. Kulki ainakin puoli kilometria. Niin ja kun istuimme puiston penkilla ja soimme paivan hedelma-annosta, viereisella penkilla oleva vasyneena torkkuva mies alkoi viittoilla ja naytti kelloa ja naytti penkin taakse. Yritin katsoa, mita han tarkoittaa ja kun en ymmartanyt niin han nousi kainalosauvaansa nojaten ja nosti maasta KELLONI. Se oli pudonnut sinne. Oisin anatnut kuoritun appelsiinin mutta han naytti reppuaan - ilmeisesti siella oli evasta.
Tanaan jouduin luopumaan silkkipaidastani. Se kirjaimellisesti hajosi paalleni. Onhan se palvellut kaksi Caminoa ja pari Kungledenin patkaa (Kirpparilta 1 €). Uuden etsinta pitaa aloittaa, kun pitkahihainen silkkipaita on tosi hyva matkavaruste; kevyt, kuivuu helposti, ei kuuma, ei kylma. No muutaman tunnin kuluttua huomasin, etta kasivarret alkavat palaa lyhythihaisessa puserossa. Mika neuvoksi, silkkinen meni jo. Nyt sai monitoimihuivini uutta kayttoa. Siita solmin hihat, jotka ylettyivat molempien kasivarsien peitteeksi.
Tarkkaavainen lukija huomaa, etta olemme vaeltaneet poudassa ja auringossa taman paivan. Valilla ihana tuuli on hellinyt meita. Mies loysi saatiedotuksia, jotka lupaavat poutaa ja lamminta loppupaiviksi.
Nyt siis Santaremissa. Fatiman kolmesta paivareissusta meilla ei ole mitaan kuvaa muuta kuin valilla olevien kaupunkien nimet. Kahdessa on Bombeiros eli niissa yovymme. Siis seikkailu tiivistyy. Sopii odottaa, etta reitti on yhta hyvin merkitty kuin Camino Portugal.
Saamme talla matkalla ansiotonta arvonantoa, kun kerromme, etta olemme matkalla Fatimaan. Monen silmat kirkastuvat, monet alakvat kertoa ensi pyhan juhlista. Vahan nolottaa kun me emme ole oikeita Fatiman peregriinoja, reitti vain sattui tiellemme juuri tahan aikaan. Toki kunnoitamme sita, mika Fatiman pyhiinvaeltajille on pyhaa ja haluamme itsekin ottaa siita enemman selvaa kun tulemme kotiin. Taalla on tietoa vain portugaliksi ja netissa emme sen takia istu.
Ennekuin matka loppuu, kerrottakoon, mita olen kantanut mukanani. Olen nimittain viilannut grammat ja olen liikkeella minimaalisilla tavaroilla. 2 alusvaatekertaa, yhdet villakalsaret ja yhdet tavalliset legginsit, yksi silkkivillapaita, se silkkipusero, 2 lyhythihaista puseroa, vaellushame, illaksi kevyet pitkikset ja ohut tunika. Ja sitten se monikayttohuivi. 20X20 cm pyyheliina, makuupussi, silkkipussi makuupussin sisaan ja silkkinen yopaita ( 40 g). Kolmet alussukat (coolmax) ja kahdet villaiset sukat. Toiset oikein itse neulotut. Sandaalit iltakayttoon ja Meindelin vaelluskengat. Kerrottakoon, etta jalkani eivat ole kertaakaan kastuneet kovista sateista huolimatta. Mies on kavellyt tanaan muovipussit kengissa, kun kengat ovat lapimarat. Sanon vain, etta hyvat kengat on hyvat kengat. Tallaisella vaelluksella on oltava jaykka pohja, kun kuljemme kivettyja ja kivikkoisia teita, nilkassa on oltava tuki ja sisalla sukkacoretex - ei siis sateenvarjocoretex riita. Mies rasvasi kenkani hyvin lahtiessa ja kylla ne ovat hyvin vetta pitaneet.
Niin se varustelista: Riittavasti hygieniatarvikkeita, kolme ohutta kirjasta aamu- ja iltaharatudeksi, aurinkolasit, hattu, joka ei ole kevyista kevyin vaan virkattu vihrea, hametyyliin sopiva.... Veitsen ja kynsisakset ostimme matkalta, kun meilla oli vain kasimatkatavaraa lentokoneessa. Lahetan ne postina Suomeen matkan lopuksi. Niin ja olihan meilla kevyt , puhallettava ilmapatja... onneksi yhdessa Bombeiroksessa ei ollut patjoja ja noillekin kantamuksille tuli kayttoa, muuten olisin harmitellut, etta olen kantanut 300 g turhaa. Siina tavarat, jotka talla hetkella muistan. Lahtiessa reppu painoi 6,5 kg.
Ai niin, viela minulla on ollut mukanai pikku kourallinen mustaa lampaan VILLAA, sen hankin ekrran Yllaksella palelevien varpaiden lohdutukseksi. Nyt olen pannut villaa sellaisten varpaiden ymparille, jotka valittavat epamukavuutta tai ovat epasovussa naapurinsa kanssa. Kenkien karkeen olen sita myos laittanut ja vaelluksen jalkeen villa on kosteaa, eli villa toimii kosteuden kokoajana myoskin. Etta terveiset vaan Sinikalle, jonka kanssa tuon ostoksen teimme. Siis monikayttovilla.
Paivan lintu; paaskynen.
Paivan kukka; iiris, niita on taalla kirkkaan keltaisia, sinisia, oransseja ja mitaan sanomattoman varisia.
Paivan kasvi; kesakurpitsa, jota taalla kasvaa hehtaaritolkulla. Tai kasvi voisi olla myçs tomaatti, koska olemme tanaan nahneet satoja hehtaareja tomattiviljelmia. Ne kasvavat avomaalla, juurella kasteluletki. Pelloilla ei ole rikkaruohoja. Mita siita ajattelisin!
Paivan PYHIIN vaeltaminen; ajatukset ovat edelleen olleet vavyn paapan kuolinviestissa. Juuri ennen paapan viimeista hetkea lapsi (6v) oli laulanut "I love you" ja "Jumalan kammenella". Sitten paappa oli hengahtanyt viimeisen henkayksen. Kaunis lahto. Olen ajatellut: Kun huollat aikanasi suhdetta lapsiisi ja lastenlapsiisi, he huolehtivat suhteesta sinuun, kun olet jo uupunut etka enaa jaksa. Paapan kohdalla se toteutui kauniisti.
PYHIIN vaeltaminen on myoskin muiden Fatiman matkalaisten PYHAn kunnioittamista ja niiden, joille muuten Fatima on tarkea.
Tanaan jouduin luopumaan silkkipaidastani. Se kirjaimellisesti hajosi paalleni. Onhan se palvellut kaksi Caminoa ja pari Kungledenin patkaa (Kirpparilta 1 €). Uuden etsinta pitaa aloittaa, kun pitkahihainen silkkipaita on tosi hyva matkavaruste; kevyt, kuivuu helposti, ei kuuma, ei kylma. No muutaman tunnin kuluttua huomasin, etta kasivarret alkavat palaa lyhythihaisessa puserossa. Mika neuvoksi, silkkinen meni jo. Nyt sai monitoimihuivini uutta kayttoa. Siita solmin hihat, jotka ylettyivat molempien kasivarsien peitteeksi.
Tarkkaavainen lukija huomaa, etta olemme vaeltaneet poudassa ja auringossa taman paivan. Valilla ihana tuuli on hellinyt meita. Mies loysi saatiedotuksia, jotka lupaavat poutaa ja lamminta loppupaiviksi.
Nyt siis Santaremissa. Fatiman kolmesta paivareissusta meilla ei ole mitaan kuvaa muuta kuin valilla olevien kaupunkien nimet. Kahdessa on Bombeiros eli niissa yovymme. Siis seikkailu tiivistyy. Sopii odottaa, etta reitti on yhta hyvin merkitty kuin Camino Portugal.
Saamme talla matkalla ansiotonta arvonantoa, kun kerromme, etta olemme matkalla Fatimaan. Monen silmat kirkastuvat, monet alakvat kertoa ensi pyhan juhlista. Vahan nolottaa kun me emme ole oikeita Fatiman peregriinoja, reitti vain sattui tiellemme juuri tahan aikaan. Toki kunnoitamme sita, mika Fatiman pyhiinvaeltajille on pyhaa ja haluamme itsekin ottaa siita enemman selvaa kun tulemme kotiin. Taalla on tietoa vain portugaliksi ja netissa emme sen takia istu.
Ennekuin matka loppuu, kerrottakoon, mita olen kantanut mukanani. Olen nimittain viilannut grammat ja olen liikkeella minimaalisilla tavaroilla. 2 alusvaatekertaa, yhdet villakalsaret ja yhdet tavalliset legginsit, yksi silkkivillapaita, se silkkipusero, 2 lyhythihaista puseroa, vaellushame, illaksi kevyet pitkikset ja ohut tunika. Ja sitten se monikayttohuivi. 20X20 cm pyyheliina, makuupussi, silkkipussi makuupussin sisaan ja silkkinen yopaita ( 40 g). Kolmet alussukat (coolmax) ja kahdet villaiset sukat. Toiset oikein itse neulotut. Sandaalit iltakayttoon ja Meindelin vaelluskengat. Kerrottakoon, etta jalkani eivat ole kertaakaan kastuneet kovista sateista huolimatta. Mies on kavellyt tanaan muovipussit kengissa, kun kengat ovat lapimarat. Sanon vain, etta hyvat kengat on hyvat kengat. Tallaisella vaelluksella on oltava jaykka pohja, kun kuljemme kivettyja ja kivikkoisia teita, nilkassa on oltava tuki ja sisalla sukkacoretex - ei siis sateenvarjocoretex riita. Mies rasvasi kenkani hyvin lahtiessa ja kylla ne ovat hyvin vetta pitaneet.
Niin se varustelista: Riittavasti hygieniatarvikkeita, kolme ohutta kirjasta aamu- ja iltaharatudeksi, aurinkolasit, hattu, joka ei ole kevyista kevyin vaan virkattu vihrea, hametyyliin sopiva.... Veitsen ja kynsisakset ostimme matkalta, kun meilla oli vain kasimatkatavaraa lentokoneessa. Lahetan ne postina Suomeen matkan lopuksi. Niin ja olihan meilla kevyt , puhallettava ilmapatja... onneksi yhdessa Bombeiroksessa ei ollut patjoja ja noillekin kantamuksille tuli kayttoa, muuten olisin harmitellut, etta olen kantanut 300 g turhaa. Siina tavarat, jotka talla hetkella muistan. Lahtiessa reppu painoi 6,5 kg.
Ai niin, viela minulla on ollut mukanai pikku kourallinen mustaa lampaan VILLAA, sen hankin ekrran Yllaksella palelevien varpaiden lohdutukseksi. Nyt olen pannut villaa sellaisten varpaiden ymparille, jotka valittavat epamukavuutta tai ovat epasovussa naapurinsa kanssa. Kenkien karkeen olen sita myos laittanut ja vaelluksen jalkeen villa on kosteaa, eli villa toimii kosteuden kokoajana myoskin. Etta terveiset vaan Sinikalle, jonka kanssa tuon ostoksen teimme. Siis monikayttovilla.
Paivan lintu; paaskynen.
Paivan kukka; iiris, niita on taalla kirkkaan keltaisia, sinisia, oransseja ja mitaan sanomattoman varisia.
Paivan kasvi; kesakurpitsa, jota taalla kasvaa hehtaaritolkulla. Tai kasvi voisi olla myçs tomaatti, koska olemme tanaan nahneet satoja hehtaareja tomattiviljelmia. Ne kasvavat avomaalla, juurella kasteluletki. Pelloilla ei ole rikkaruohoja. Mita siita ajattelisin!
Paivan PYHIIN vaeltaminen; ajatukset ovat edelleen olleet vavyn paapan kuolinviestissa. Juuri ennen paapan viimeista hetkea lapsi (6v) oli laulanut "I love you" ja "Jumalan kammenella". Sitten paappa oli hengahtanyt viimeisen henkayksen. Kaunis lahto. Olen ajatellut: Kun huollat aikanasi suhdetta lapsiisi ja lastenlapsiisi, he huolehtivat suhteesta sinuun, kun olet jo uupunut etka enaa jaksa. Paapan kohdalla se toteutui kauniisti.
PYHIIN vaeltaminen on myoskin muiden Fatiman matkalaisten PYHAn kunnioittamista ja niiden, joille muuten Fatima on tarkea.
Monday, May 7, 2012
Azuabajan
Tana aamuna Vila Franca de Xiran asemalla olimme SUORITTANEET jo puolet paivaan kuuluvista hommista; stoneet aamuvoileivat ja teen ja juoneet kahvin pullan kera. Olimme lahtopisteessa ja satoi kovasti. Odotimme pienempaa sadetta ja siirryimme kuppilasta kuppilaan... Kuitenkaan ei tullut houkutusta hypata junaa ja hurahtaa 15 minutissa seuraavaan kohdepaikkaan. Katselimme muuten vain asemaelamaa ja kun sita pinempaa sadetta ei tullut, aloimme kavelymme sateessa. Se olikin tanaan suurempi kuin minaan paivana, nimittain nyt ei ollut taukoja ja odotettuja pilven rakoja.
Taalla luovuus kehittyy miettimaan aina hyvia puolia asioista, etenkin saasta, koska saahan turhautuminen on energian kayttoa ihan hukkakohteeseen.
Onhan sentaan hyva, etta sade on lammin. Tanaankin asteita varmaan 12-14 C, Hyva kun ei kahta paivaa perakkain porota aurinko, etta iho ei pala vaan ehtii sulattaa eiliset sateilyt. Kavellessa ehtii katsella sadepisaroiden monimuotoisuutta latakoissa. Ja Sateen ropina hupussa tuntuu yhta mukavalta kuin sateen aani teltan suojassa.Ja hyva kun on niin sumuista/sateista, ettei nae tata pitkaa suoraa josta nternetissa sanottiiin etta kms and kms and there is norhing mut teollisuusaluetta...
Sitten ajattelin elaman kovia asioita, jotka ovat jattimaisesti isompia kuin se, etta Caminollamme on ollut harvinaisen huonot saat (16/19): Laheisten laheisen sairaus on edennyt terminaalivaiheeseen. Laheisten laheinen on eilen tullut matkansa paahan. Sain kuolinviestin. Ja laheiset ovat olleet 31 v isan hautajaisissa (suicide). Sateessa kaveleminen kulkee kovin eri sarjassa.
Alkaa blogin lukijat murehtiko naita saita, emme mekaan, vaan nautimme edelleen kavelemisesta. Eilinen oli ihanan aurinkoinen paiva ja kavelimme Lissabonista Vila Franca de Xiraan. Tanaan olemme onnellisia siitakin, etta emme oli yhtaan kertaa kadottaneet Caminoa ja merkkeja. Eilen niin kavi 2 kertaa. Silloin ei auta muuta kuin etsiytya jollekin tielle, joka vie seuraavaan reitilla olevaan kylaan.
Eilen tutustuimme oikeaan Bombeiros-elamaan (palokunta). Sielta etsimme majapaikan. Portugalissa nimenomaan Bombeirokset ovat valmiina majoittamaan pyhiinvaeltajia. He tarjoavat suihkun ja lattia/patja/sankypaikan. Eilen se oli lattiapaikka juhlasalissa. Sen saimme kunhan VPK:n tanssit olivat loppuneet. Taalla nayttaa olevan joka sunnuntai 15-19 VPKn juhlasalissa tanssit. Mika hyva ajankohta. Sitten ihmiset menevat syomaan. Miksi tanssien pitaa meilla olla yolla...
Taman paivan Bombeiros oli patjalla varustettu. Salissa oli 30 patjaa. Ja se ystavallisyys, milla meita palvellaan on jotain aivan tajutonta: "Miten voisimme olla avuksi?", "Tarvitsetteko jotain?", "Mita haluatte tehda seuraavaksi?", "Onko jotain mita tarvitsette?", "Jos haluatte kysya jotain, kysykaa, olemme palveluksessanne?". Nuori palomies, englannin taitoinen palvelee meita ja nytkin han etsi kissojen ja koirien kanssa internet paikkaa meille. Kirjasto kiinni maanataina, Internet-cafe kiinni taman viikon. Sitten han lahtyi viemaan meita nuorisotalolle, jossa on tietokoneita ja selitti virkailijallçe, etta tarvitsisimme nettia.. ja niin olemme tunnin molemmat oman koneen aarella. Mies yrittaa loytaa sellaisen saaennustuksen, joka lupaisi hyvaa saata huomiseksi.
Olemme tietamattamme ja sattumalta joutuneet keskelle Portugalin yhta tarkeaa tapahtumaa. Fatimassa juhlitaan ensi sunnuntaina Neitsyt Marian ilmestymista (1917) ja sinnoin miljoona pyhiinvaeltajaa tulee tuohon pieneen kaupunkiin. Luku tuntuu huikelta, mutta niin eilisen Bombeiroksen palomies sanoi ja tanaan olemme nahneet uutislahetyksista, miten kaupungissa valmistaudutaan juhlapaivaan. Miten siella on talkoolaisia tekemassa ruokaa jo nyt. No vaikka luvussa olisi yksi nolla liikaa, niin pyhiinvaeltajia on paljon. Useimmat tulevat autoilla ja paivaksi. Kerron kun saan oikeaan lukumaaraan varmistuksen. Olemme Fatimassa torstaina, jos Jumala suo ja jatkamme siita varmaankin bussilla Portoon.
Nykyinen matkan vaihe on seikkailua, silla emme aamulla voi aavistaa, missa olemme paivalla ja mihin paadymme illalla. Kun opaskirja puuttuu, niin elamme hetkessa. Nyt olemme jo tavanneet Fatima-peregriinoja yhden ranskalaisen miehen, joka jai pitamaan sadetta Vila Francaan ja Bombeiroksessa on kanssamme yksi portugalilainen pariskunta. Fatimaan johtaa puolenkymmenta reittia eri puolelta Portugalia ja tama meidan on lyhin.
Huomenna tavoitteena Santarem, josta aloimme Caminomme ma 16.4.
Paivan kummallisuus: taalla Portugalissa vessapaperi laitetaan aina roskikseen, ei vessan ponttoon. Sita olemme kummastelleet koko ajan. Vain Venajan sisavesilaivoissa olen tavannut saman kaytannon.
Paivan kasvi: eilen fenkoli. Sita kasvaa tien varsilla ja olen syonyt sita ilokseni. Vihreaa ja flavonoideja siina. Tanaan tukkiruusu, joka hentona kasvaa heinikossa. Sita olen yrittanyt saada kukkapenkkiini mokille, kun se on lapsuudestani tuttu.
Paivan maku; hunajamelooni. Nama hedelmat taalla ovat ihania. Niita syon iltapaivalla kilotolkulla. Illalla sitten kaymme syomassa muuta.
Paivan aani; rekkojen suhahdukset. Taman paivan tie oli kokonaan maanteiden varsilla kulkemista. Onneksi kavelykaistat olivat leveita.
Paivan PYHIIN vaellus: eilisesta asti olen ajatellut kuolinviestia, jok tuli eilen. Mainitsemani kuolenvuoteella oleva korkeassa iassa oleva tuttu on paassyt kotiin. Laiheiset olivat lasna lahdon hetkella. Myos lapset. "Kristuksen kasiin jatimme hanet", luki viestissa. Taivas kosketti maata taalla asti.
Taalla luovuus kehittyy miettimaan aina hyvia puolia asioista, etenkin saasta, koska saahan turhautuminen on energian kayttoa ihan hukkakohteeseen.
Onhan sentaan hyva, etta sade on lammin. Tanaankin asteita varmaan 12-14 C, Hyva kun ei kahta paivaa perakkain porota aurinko, etta iho ei pala vaan ehtii sulattaa eiliset sateilyt. Kavellessa ehtii katsella sadepisaroiden monimuotoisuutta latakoissa. Ja Sateen ropina hupussa tuntuu yhta mukavalta kuin sateen aani teltan suojassa.Ja hyva kun on niin sumuista/sateista, ettei nae tata pitkaa suoraa josta nternetissa sanottiiin etta kms and kms and there is norhing mut teollisuusaluetta...
Sitten ajattelin elaman kovia asioita, jotka ovat jattimaisesti isompia kuin se, etta Caminollamme on ollut harvinaisen huonot saat (16/19): Laheisten laheisen sairaus on edennyt terminaalivaiheeseen. Laheisten laheinen on eilen tullut matkansa paahan. Sain kuolinviestin. Ja laheiset ovat olleet 31 v isan hautajaisissa (suicide). Sateessa kaveleminen kulkee kovin eri sarjassa.
Alkaa blogin lukijat murehtiko naita saita, emme mekaan, vaan nautimme edelleen kavelemisesta. Eilinen oli ihanan aurinkoinen paiva ja kavelimme Lissabonista Vila Franca de Xiraan. Tanaan olemme onnellisia siitakin, etta emme oli yhtaan kertaa kadottaneet Caminoa ja merkkeja. Eilen niin kavi 2 kertaa. Silloin ei auta muuta kuin etsiytya jollekin tielle, joka vie seuraavaan reitilla olevaan kylaan.
Eilen tutustuimme oikeaan Bombeiros-elamaan (palokunta). Sielta etsimme majapaikan. Portugalissa nimenomaan Bombeirokset ovat valmiina majoittamaan pyhiinvaeltajia. He tarjoavat suihkun ja lattia/patja/sankypaikan. Eilen se oli lattiapaikka juhlasalissa. Sen saimme kunhan VPK:n tanssit olivat loppuneet. Taalla nayttaa olevan joka sunnuntai 15-19 VPKn juhlasalissa tanssit. Mika hyva ajankohta. Sitten ihmiset menevat syomaan. Miksi tanssien pitaa meilla olla yolla...
Taman paivan Bombeiros oli patjalla varustettu. Salissa oli 30 patjaa. Ja se ystavallisyys, milla meita palvellaan on jotain aivan tajutonta: "Miten voisimme olla avuksi?", "Tarvitsetteko jotain?", "Mita haluatte tehda seuraavaksi?", "Onko jotain mita tarvitsette?", "Jos haluatte kysya jotain, kysykaa, olemme palveluksessanne?". Nuori palomies, englannin taitoinen palvelee meita ja nytkin han etsi kissojen ja koirien kanssa internet paikkaa meille. Kirjasto kiinni maanataina, Internet-cafe kiinni taman viikon. Sitten han lahtyi viemaan meita nuorisotalolle, jossa on tietokoneita ja selitti virkailijallçe, etta tarvitsisimme nettia.. ja niin olemme tunnin molemmat oman koneen aarella. Mies yrittaa loytaa sellaisen saaennustuksen, joka lupaisi hyvaa saata huomiseksi.
Olemme tietamattamme ja sattumalta joutuneet keskelle Portugalin yhta tarkeaa tapahtumaa. Fatimassa juhlitaan ensi sunnuntaina Neitsyt Marian ilmestymista (1917) ja sinnoin miljoona pyhiinvaeltajaa tulee tuohon pieneen kaupunkiin. Luku tuntuu huikelta, mutta niin eilisen Bombeiroksen palomies sanoi ja tanaan olemme nahneet uutislahetyksista, miten kaupungissa valmistaudutaan juhlapaivaan. Miten siella on talkoolaisia tekemassa ruokaa jo nyt. No vaikka luvussa olisi yksi nolla liikaa, niin pyhiinvaeltajia on paljon. Useimmat tulevat autoilla ja paivaksi. Kerron kun saan oikeaan lukumaaraan varmistuksen. Olemme Fatimassa torstaina, jos Jumala suo ja jatkamme siita varmaankin bussilla Portoon.
Nykyinen matkan vaihe on seikkailua, silla emme aamulla voi aavistaa, missa olemme paivalla ja mihin paadymme illalla. Kun opaskirja puuttuu, niin elamme hetkessa. Nyt olemme jo tavanneet Fatima-peregriinoja yhden ranskalaisen miehen, joka jai pitamaan sadetta Vila Francaan ja Bombeiroksessa on kanssamme yksi portugalilainen pariskunta. Fatimaan johtaa puolenkymmenta reittia eri puolelta Portugalia ja tama meidan on lyhin.
Huomenna tavoitteena Santarem, josta aloimme Caminomme ma 16.4.
Paivan kummallisuus: taalla Portugalissa vessapaperi laitetaan aina roskikseen, ei vessan ponttoon. Sita olemme kummastelleet koko ajan. Vain Venajan sisavesilaivoissa olen tavannut saman kaytannon.
Paivan kasvi: eilen fenkoli. Sita kasvaa tien varsilla ja olen syonyt sita ilokseni. Vihreaa ja flavonoideja siina. Tanaan tukkiruusu, joka hentona kasvaa heinikossa. Sita olen yrittanyt saada kukkapenkkiini mokille, kun se on lapsuudestani tuttu.
Paivan maku; hunajamelooni. Nama hedelmat taalla ovat ihania. Niita syon iltapaivalla kilotolkulla. Illalla sitten kaymme syomassa muuta.
Paivan aani; rekkojen suhahdukset. Taman paivan tie oli kokonaan maanteiden varsilla kulkemista. Onneksi kavelykaistat olivat leveita.
Paivan PYHIIN vaellus: eilisesta asti olen ajatellut kuolinviestia, jok tuli eilen. Mainitsemani kuolenvuoteella oleva korkeassa iassa oleva tuttu on paassyt kotiin. Laiheiset olivat lasna lahdon hetkella. Myos lapset. "Kristuksen kasiin jatimme hanet", luki viestissa. Taivas kosketti maata taalla asti.
Saturday, May 5, 2012
Lissabon
Aika hassua kirjoittaa, kun ei tieda kenelle kirjoittaa. Kommenteista paatellen kirjoitan lahinna itselleni muistiinpanoja.
Miksi Caminoa vaelletaan. Sita ainakin paikalliset ihmiset ihmettelevat. KAVELLEN???? kyseli taxikuskikin. Pyhiinvaeltajien toimistossa kysytaan syyta kolmella vaihtoehdolla 1) uskonnollinen, 2) uskonnollinen ja muu 3) muu. Yhdella A4:lla oli yksi uskonnollinen muutama muuta ja loput uskonnollinen ja muu. Sita se on meillakin.
Mutta olemme jatkaneet seikkailujamme ja todella jatkaneet, silla eilisen istuimme bussissa Lissaboniin. Oma seikkailunsa oli etsia nukkumapaikka klo 9 illalla tuntemattomassa kaupungissa. Keksimme ottaa taksin ja kolmella portugalin sanalla ilmaista tarpeemme; dormir - nukkua, pension-majapaikka, barato-halpa. Ja taas sita portugalilaista ystavallisyytta. Taksi soitti tutulleen, jolla on keskustassa residenssi ja vei meidat sinne ihan ovelle asti kolmantee kerrokseen ja sielta loytyi hyva huone.
Tanaan olemme tehneet kiertoajelun kaupungissa, kohta menemme urkukonserttiin ja kaiken aikaa olemme valmistelleet kavelyn jatkamista Lissabonista Fatimaan. Se on alussa sama Portugalin reitti, joka meilla on kavelematta ja sitten pari paivaa Fatimaan. Se on Portugalin pyhiinvaellusreitti. Siella Neitsyt Maria on ilmestynyt jollekin toukokuun 13 v.1917. Reittia ei arvosteta oikeana historialisen pyhiinvaellusreittina, mutta portugalilaiset sita kulkevat. Pulmamme on se, etta osasta reitista ei ole englanninkielista kirjaa. Nyt meilla on portugalin kielinen.... No nakee siita ainakin kartat ja mahdolliset majapaikat ja tarkeat cafeet.
Aina kun olemme turistibyrosta tai kirjakaupasta kysyneet infoa tai kirjaa kun haluamme kavella Fatimaan niin olemme saaneet saman hammastyneen ilmaan ja kysymyksen kuin ennenkin!!!!
Paivan aani; kaupungin aanet. Santiagosta piti paasta akkia pois kun se tuntui niin suurelta kaupungilta ja turisteiksi muuttuneita peregriinoja parveili joka puolella. No, kylla Lissabonkin on iso kaupunki ja turisti sellainen, mutta me olemme menettaneet sydamen Portugalille, niin se ei haittaa.
Paivan PYHIIN; se oli taas se hyva sydan, minka kohtasimme eilisessa taxikuskissa. Ja johadatukselta tuntui koko pensionin loytymisprosessi.
Paivan maku; aamutee Lissadonin kahvilassa, taalla saamme taas puoli litraa teeta kerralla. Tosin kaupunki on kalliinpi kuin maaseudulla.
Paivan ilo; Kinnusen kiitajat ovat osallistuneet Hki City puolimaratoniin. Toivomme juoksun iloa.
Miksi Caminoa vaelletaan. Sita ainakin paikalliset ihmiset ihmettelevat. KAVELLEN???? kyseli taxikuskikin. Pyhiinvaeltajien toimistossa kysytaan syyta kolmella vaihtoehdolla 1) uskonnollinen, 2) uskonnollinen ja muu 3) muu. Yhdella A4:lla oli yksi uskonnollinen muutama muuta ja loput uskonnollinen ja muu. Sita se on meillakin.
Mutta olemme jatkaneet seikkailujamme ja todella jatkaneet, silla eilisen istuimme bussissa Lissaboniin. Oma seikkailunsa oli etsia nukkumapaikka klo 9 illalla tuntemattomassa kaupungissa. Keksimme ottaa taksin ja kolmella portugalin sanalla ilmaista tarpeemme; dormir - nukkua, pension-majapaikka, barato-halpa. Ja taas sita portugalilaista ystavallisyytta. Taksi soitti tutulleen, jolla on keskustassa residenssi ja vei meidat sinne ihan ovelle asti kolmantee kerrokseen ja sielta loytyi hyva huone.
Tanaan olemme tehneet kiertoajelun kaupungissa, kohta menemme urkukonserttiin ja kaiken aikaa olemme valmistelleet kavelyn jatkamista Lissabonista Fatimaan. Se on alussa sama Portugalin reitti, joka meilla on kavelematta ja sitten pari paivaa Fatimaan. Se on Portugalin pyhiinvaellusreitti. Siella Neitsyt Maria on ilmestynyt jollekin toukokuun 13 v.1917. Reittia ei arvosteta oikeana historialisen pyhiinvaellusreittina, mutta portugalilaiset sita kulkevat. Pulmamme on se, etta osasta reitista ei ole englanninkielista kirjaa. Nyt meilla on portugalin kielinen.... No nakee siita ainakin kartat ja mahdolliset majapaikat ja tarkeat cafeet.
Aina kun olemme turistibyrosta tai kirjakaupasta kysyneet infoa tai kirjaa kun haluamme kavella Fatimaan niin olemme saaneet saman hammastyneen ilmaan ja kysymyksen kuin ennenkin!!!!
Paivan aani; kaupungin aanet. Santiagosta piti paasta akkia pois kun se tuntui niin suurelta kaupungilta ja turisteiksi muuttuneita peregriinoja parveili joka puolella. No, kylla Lissabonkin on iso kaupunki ja turisti sellainen, mutta me olemme menettaneet sydamen Portugalille, niin se ei haittaa.
Paivan PYHIIN; se oli taas se hyva sydan, minka kohtasimme eilisessa taxikuskissa. Ja johadatukselta tuntui koko pensionin loytymisprosessi.
Paivan maku; aamutee Lissadonin kahvilassa, taalla saamme taas puoli litraa teeta kerralla. Tosin kaupunki on kalliinpi kuin maaseudulla.
Paivan ilo; Kinnusen kiitajat ovat osallistuneet Hki City puolimaratoniin. Toivomme juoksun iloa.
Thursday, May 3, 2012
Santiago de Compostela
Hallitsemme jo sadesaassa kulñkemisen. Juttelimme tanaan, etta nyt ei enaa esta mitkaan saat retkille lahtoa. Sadevarusteet vain lahelle helposti saataville ja matkaan. Eniten taalla kaytetaan sadepontsoja... muta kumma kylla - aika pienia ja ilman mitaan lahkeita. Meidan sadalahkeet ovat olkleet hyva suoja. Minullakaan ei kengat ole koskaan olleet markina, vaikka 15:na seitsemastatoista on satanut. Tosin jos kovasti sataa, niin kylla naissakin kastuu. Pieni sade ei haittaa.
Tanaan saavuimme Santiagoon yhden maissa. Santiaaghoon tulemisen ihmiset kokevat eri tavalla; toiset itkevat, toiset nauravat, toiset ovat pettyneita, toisille se on tayttymys. Katedraali tulee yllattaen, se ei nay mistaan etukateen. Se aivan kuin yllattaa. Nytkin tulimme sivukatuja, metsikoita pitkin kaupunkiin. Toki vaelsimme myos muutaman kilometrin kaupungissa ja kun rakennukset alkoivat olla vanhoja, arvasimme, etta katedraali on kohta edessa.
Minulle Santiagoon saapuminen on yksi etappi. Ei paamaara, vaan etappi, josta matka jatku. Caminolla korostetaan, etta TIE on yhta tarkea kuin paamaara. Kuitenkin pitaa olla paamaara, etta voi pitaa suunnan. Taalla vahvistuu, eta tama hetki, tama patka Tiesta on tarkein. Siihen on pysahdyttava, se on aistittava, se on elettava. Viikon kuluttua et ehka muista tasta hetkesta mitaan.
No Santiagoon saapumisen toki muitsaa aina. Pyhiinvaeltajien toimisto, todistus omalla latinakielisella nimella varustettuna ja sen jalkeen ihmetyksen tunne. Nyt Se matka on tehty. Katedraaliin meno on edessa. Sita en tahtonut tehda kiireessa. Etsimme majapaikan kuten viimekin kerralla isosta seminaarinmaen albergasta. Tama on valtava raeknnus ja taalla on aikaisemmin ollut seminaari.
Peregriinoja tulee virtana kaupunkiin. Meita on jonoksi asti toimistossa. Iloisia ilmeita. jalleennakemisia. Meille tutut tulevat perasta.
Nyt mietimaan, minne suuntaamme polkumme seuraavaksi. Sateet ainakaan eivat pelota. Mieli tekee Portugaliin, iloisten ihmisten maahan.
Tanaan saavuimme Santiagoon yhden maissa. Santiaaghoon tulemisen ihmiset kokevat eri tavalla; toiset itkevat, toiset nauravat, toiset ovat pettyneita, toisille se on tayttymys. Katedraali tulee yllattaen, se ei nay mistaan etukateen. Se aivan kuin yllattaa. Nytkin tulimme sivukatuja, metsikoita pitkin kaupunkiin. Toki vaelsimme myos muutaman kilometrin kaupungissa ja kun rakennukset alkoivat olla vanhoja, arvasimme, etta katedraali on kohta edessa.
Minulle Santiagoon saapuminen on yksi etappi. Ei paamaara, vaan etappi, josta matka jatku. Caminolla korostetaan, etta TIE on yhta tarkea kuin paamaara. Kuitenkin pitaa olla paamaara, etta voi pitaa suunnan. Taalla vahvistuu, eta tama hetki, tama patka Tiesta on tarkein. Siihen on pysahdyttava, se on aistittava, se on elettava. Viikon kuluttua et ehka muista tasta hetkesta mitaan.
No Santiagoon saapumisen toki muitsaa aina. Pyhiinvaeltajien toimisto, todistus omalla latinakielisella nimella varustettuna ja sen jalkeen ihmetyksen tunne. Nyt Se matka on tehty. Katedraaliin meno on edessa. Sita en tahtonut tehda kiireessa. Etsimme majapaikan kuten viimekin kerralla isosta seminaarinmaen albergasta. Tama on valtava raeknnus ja taalla on aikaisemmin ollut seminaari.
Peregriinoja tulee virtana kaupunkiin. Meita on jonoksi asti toimistossa. Iloisia ilmeita. jalleennakemisia. Meille tutut tulevat perasta.
Nyt mietimaan, minne suuntaamme polkumme seuraavaksi. Sateet ainakaan eivat pelota. Mieli tekee Portugaliin, iloisten ihmisten maahan.
Wednesday, May 2, 2012
Padron ja sadesaa
Vappu meni kavellessa. Oli vahan tuntu kuin olisimme olleet Forrest Camp (han tosin juoksi ja juoksi). Tahtasimme yhteen valialbergaan Ponteverdan jalkeen, mutta se ei ollut auki, eika ollut seuraavakaan, joten taivalta tuli 44 km, mutta ihme ja kumma, emme oleet vasuneita ja jalatkin olivat harvinaisen tyytyvaisia. Mika olikaa kavellessa kun aurinko paistoi, oli lamminta ja vain muutama pieni sadekuuro saikytteli meita. Saimme viimeiset paikat Caldas da Rein Albergasta.
No vapusta tosin saimme tuntumaa Espanjassakin. Ensimmainen tuntuma oli aamulla, kun kylat ja kadut olivat tyhjia ja kuppilat tietysti kiinni aina puoleen paivaan asti. Siis aamupala syotiin 19 km kavelyn jalkeen. Kyllapa bocadillo ja tee maistuivat. Niin etta nauttikaa siella kotimaassa siita, etta aamupalaa loytyy kun jaksaa menna keittioon asti. Eipa silla, olemme tahan rytmiin tottuneet kun illalla syomme myohaan niin aamulla ei ole nalka ja ennenkin pyha-aamuna olenmme kavelleet parikymmenta ennen ensimmaista avointa kuppilaa. Yksi appelsiini oli sentaan mukana!
Sitten Ponteverdassa oli juuri vappukulkue menossa. Se oli PITKA, PITKA ja siina naytti olevan oikein sanomaakin, miksi marssittiin, banderolleja ja esihuutoja ja yhteishuutoa. Sitten kaupungilla oli esiintyjia useammassa paikassa, yhdessakin teltassa oli ilmeisesti lasten juhlat. Ja vappupuu oli ihmeellinen. Sellaista koristeltiin myos edellisessa majapaikassammekin. Se on kartion muotoinen, siis ei puu, vaan kartio, sitten siina on hedelmia ja kananmunanauhoja ja kukkanauhoja... Ja yksi MUST vappukoriste naytti olevan keltaisen kukkivan puu/pensaan oksat. Niita oli oven rivoissa, porteissa, aurojen etuosassa yms. yms. En tietenkaa tieda kasvin nimea, mutta se kukkii parhaillaan kuin tuomi meilla kevaalla luonnossa nayttavan nakoisesti.
Vimeiset albergat ovat olleet kerrossanky makuusaleja, taallakin 60 samassa makuusalissa. Tuttua kielta taala ei kuule. Nayttaa, etta ihmiset ovat Portugalista, Espanjasta ja Italiasta.
Talle paivalle jatimme lyhyen matkan (18 km) kun Pojan saaenustus lupasi talle paivalle sadetta ja kylla se piti paikkansa. Aamusta sade oli kastelevaa, sitten kuurottaista. Suomiseksi matkaa Santiaagoon jaa 25 km. Matka on joutunut suunnitetua nopeammin. Nyt saamme kayttaa luovaa mielikuvitusta, mita teemme reilulla viikolla, kun paluuliput ovat su 13.5. Ei hataa, mielemme halajaa takaisin Portugaliin. Portugalin reitin alkupaasta jai 100 km kavelematta. Muutenkin Portugalin ihmiset olivat vertaansa vailla ystavallisia ja hinnat halvempia. Kolmen paivan kokemuksella taalla Espanjan puolella vaikka katsot kahvilan pitajaa natisti silmiin ja yritat sanakirjaespanjalla tehda tilauksen, ei hymya tule vastaukseksi. Hinnoista esim. applesiini, joka on taalla herkkuani on 3 kertaa kalliinpaa kuin Portugalissa ( yksi vertailu, ei varmaan voi yleistaa).
Paivan tuoksu; laventeli. Sita kasvaa luonnossa ja muistuu mieleen ainoa oma evasaamupalamme - sen soimme oliivilehdossa laventelien keskella.
Paivan kukka; hortensia. Se alkaa taalla kukkia. Tulee mieleeni aitienpaiva, kun muutama vuosi sitten pyysin Interflooraa viemaan aidille hortensian aitienpaivaksi. Sanoin, etta ISO hortensia. Enpa ajatellut, etta iso hortensia ja aidin pieni poyta eivat oikein sovi yhteen. Mita lienen mahtaillut, kun muka pieni sieva kukka ei kelvannut... Kun muutaman viikon perasta kavin aidin uona oli hortensia kuollut. Kai se olisi tarvinnut enemman vetta kuin aiti dementian keskelta ymmarsi antaa. Miten nuo aitienpaivakukkatarinat nyt niin taalla muistuvat mieleen. Eipa niita muita olekaan.
Paivan PYHIIN vaeltaminen; eilen kavin monessa kirkossa, niita on ollut Espanjan puolella enemman auki. Olen ajatellut tuttua ihmista, joka on kuolinvuoteellaan. Kirkon hiljaisuudessa ikaankuin Pyhan lahesiyydessa on ollut helppo puhua hanen lahdostaan Jumalalle. Katsellessani lempean neitsyt Marian patsaita, ymmarran, miten luonnollista roomalaiskatolisten on tassa tilanteessa rukoilla Mariaa: "Ole kuin aiti lahtevan turvana tuntemattomassa maastossa, ota kuin aiti syliin, etta rajan ylitysta ei tarvitse pelata, vie hyvin perille..." Samalla muistan Jumalan oman sanan:"Niinkuin aiti lohduttaa lastaan, niin mina lohdutan teita". Muutan tuon upauksen rukoukseksi; "OLe sina rakas Jumala lahtevan lahella kuin aiti pelkaavan lapsen vierella, ota syliin turvaan, lohduta ja taluta Kotiin". Talla PYHIINvaellusmatkalla kuolema on ollut monella tavalla lahella. Elama ja kuolema ja ajatus siita, etta kaikella on aikansa. Ja etta tassa hetkessa elaminen on jatkuvasti opeteltava asia.
Paivan PYHIIN vaeltaminen; usein kaupunkeihin ja kyliin tullessa Camino kulkee sivukatuja. Jos pyhiinvaeltajan yksi tehtava on rukoilla ja siunata kylia ja ihmisia, niin siunauksen kohteena ovat erityisesti laidoilla elavat. Pyhat polut eivat kulje paakatuja.
Paivan maku; teekupin mukana tullut kinuskikaramelli. Etta karkki voikin maistua niin hyvalta.
Paivan huippuhetki; Albergaan asettumisen jalkeen (klo 13.30) makuupussiin kaariytyminen ja pienten paivaunien ottaminen.
Sitten odotimmekin pilverakoa ja etsimme internetkahvilan kasiimme. Iltapaiva tutkailla tata pikkukaupunkia.
Huomenna siis Santiago, jos Jumala suo.
No vapusta tosin saimme tuntumaa Espanjassakin. Ensimmainen tuntuma oli aamulla, kun kylat ja kadut olivat tyhjia ja kuppilat tietysti kiinni aina puoleen paivaan asti. Siis aamupala syotiin 19 km kavelyn jalkeen. Kyllapa bocadillo ja tee maistuivat. Niin etta nauttikaa siella kotimaassa siita, etta aamupalaa loytyy kun jaksaa menna keittioon asti. Eipa silla, olemme tahan rytmiin tottuneet kun illalla syomme myohaan niin aamulla ei ole nalka ja ennenkin pyha-aamuna olenmme kavelleet parikymmenta ennen ensimmaista avointa kuppilaa. Yksi appelsiini oli sentaan mukana!
Sitten Ponteverdassa oli juuri vappukulkue menossa. Se oli PITKA, PITKA ja siina naytti olevan oikein sanomaakin, miksi marssittiin, banderolleja ja esihuutoja ja yhteishuutoa. Sitten kaupungilla oli esiintyjia useammassa paikassa, yhdessakin teltassa oli ilmeisesti lasten juhlat. Ja vappupuu oli ihmeellinen. Sellaista koristeltiin myos edellisessa majapaikassammekin. Se on kartion muotoinen, siis ei puu, vaan kartio, sitten siina on hedelmia ja kananmunanauhoja ja kukkanauhoja... Ja yksi MUST vappukoriste naytti olevan keltaisen kukkivan puu/pensaan oksat. Niita oli oven rivoissa, porteissa, aurojen etuosassa yms. yms. En tietenkaa tieda kasvin nimea, mutta se kukkii parhaillaan kuin tuomi meilla kevaalla luonnossa nayttavan nakoisesti.
Vimeiset albergat ovat olleet kerrossanky makuusaleja, taallakin 60 samassa makuusalissa. Tuttua kielta taala ei kuule. Nayttaa, etta ihmiset ovat Portugalista, Espanjasta ja Italiasta.
Talle paivalle jatimme lyhyen matkan (18 km) kun Pojan saaenustus lupasi talle paivalle sadetta ja kylla se piti paikkansa. Aamusta sade oli kastelevaa, sitten kuurottaista. Suomiseksi matkaa Santiaagoon jaa 25 km. Matka on joutunut suunnitetua nopeammin. Nyt saamme kayttaa luovaa mielikuvitusta, mita teemme reilulla viikolla, kun paluuliput ovat su 13.5. Ei hataa, mielemme halajaa takaisin Portugaliin. Portugalin reitin alkupaasta jai 100 km kavelematta. Muutenkin Portugalin ihmiset olivat vertaansa vailla ystavallisia ja hinnat halvempia. Kolmen paivan kokemuksella taalla Espanjan puolella vaikka katsot kahvilan pitajaa natisti silmiin ja yritat sanakirjaespanjalla tehda tilauksen, ei hymya tule vastaukseksi. Hinnoista esim. applesiini, joka on taalla herkkuani on 3 kertaa kalliinpaa kuin Portugalissa ( yksi vertailu, ei varmaan voi yleistaa).
Paivan tuoksu; laventeli. Sita kasvaa luonnossa ja muistuu mieleen ainoa oma evasaamupalamme - sen soimme oliivilehdossa laventelien keskella.
Paivan kukka; hortensia. Se alkaa taalla kukkia. Tulee mieleeni aitienpaiva, kun muutama vuosi sitten pyysin Interflooraa viemaan aidille hortensian aitienpaivaksi. Sanoin, etta ISO hortensia. Enpa ajatellut, etta iso hortensia ja aidin pieni poyta eivat oikein sovi yhteen. Mita lienen mahtaillut, kun muka pieni sieva kukka ei kelvannut... Kun muutaman viikon perasta kavin aidin uona oli hortensia kuollut. Kai se olisi tarvinnut enemman vetta kuin aiti dementian keskelta ymmarsi antaa. Miten nuo aitienpaivakukkatarinat nyt niin taalla muistuvat mieleen. Eipa niita muita olekaan.
Paivan PYHIIN vaeltaminen; eilen kavin monessa kirkossa, niita on ollut Espanjan puolella enemman auki. Olen ajatellut tuttua ihmista, joka on kuolinvuoteellaan. Kirkon hiljaisuudessa ikaankuin Pyhan lahesiyydessa on ollut helppo puhua hanen lahdostaan Jumalalle. Katsellessani lempean neitsyt Marian patsaita, ymmarran, miten luonnollista roomalaiskatolisten on tassa tilanteessa rukoilla Mariaa: "Ole kuin aiti lahtevan turvana tuntemattomassa maastossa, ota kuin aiti syliin, etta rajan ylitysta ei tarvitse pelata, vie hyvin perille..." Samalla muistan Jumalan oman sanan:"Niinkuin aiti lohduttaa lastaan, niin mina lohdutan teita". Muutan tuon upauksen rukoukseksi; "OLe sina rakas Jumala lahtevan lahella kuin aiti pelkaavan lapsen vierella, ota syliin turvaan, lohduta ja taluta Kotiin". Talla PYHIINvaellusmatkalla kuolema on ollut monella tavalla lahella. Elama ja kuolema ja ajatus siita, etta kaikella on aikansa. Ja etta tassa hetkessa elaminen on jatkuvasti opeteltava asia.
Paivan PYHIIN vaeltaminen; usein kaupunkeihin ja kyliin tullessa Camino kulkee sivukatuja. Jos pyhiinvaeltajan yksi tehtava on rukoilla ja siunata kylia ja ihmisia, niin siunauksen kohteena ovat erityisesti laidoilla elavat. Pyhat polut eivat kulje paakatuja.
Paivan maku; teekupin mukana tullut kinuskikaramelli. Etta karkki voikin maistua niin hyvalta.
Paivan huippuhetki; Albergaan asettumisen jalkeen (klo 13.30) makuupussiin kaariytyminen ja pienten paivaunien ottaminen.
Sitten odotimmekin pilverakoa ja etsimme internetkahvilan kasiimme. Iltapaiva tutkailla tata pikkukaupunkia.
Huomenna siis Santiago, jos Jumala suo.
Monday, April 30, 2012
Adondendela Vappuaatto
Olemme paasseet Albergojen aitoon tunnelmaan. Kuvittele mielessasi 15 m pitka harjakattoinen ullakkohuone tai hyvakuntoinen navetanvintti. Sankyja rivissa molemmilla seinamilla 15 kpl ja valissa puolen metrin kautava. Varusteena muovipaallysteinen hyva patja. Muovi ilmeisesti hygieniasyista ja pikkuelaimia vastaan.
Lauantai-iltana kun tulimme illalliselta, oli makuusali jop pimea. Suurin osa matkalaisista nukkui tai odotti unta. Jokainen sisaantulija aasettui yopuulle hiirenhiljaa. Taalla yritetaan kaikin keinoin ottaa toinen toisiaan huomioon. Vahin erin alkoi kuulua tasainen hengityys - jostain vahvempi ja jostain kuorsauksen tapainen. Mikas tassa on ollessa, hyvassa makuupussissa ja odotellessa unta.
Sitten jotain epaalbergamaista; klo 22 pamahti jossain kayntiin disko. Lieneeko ollut joen toisella puolella olevalla kaupungin piazzalla, mutta musdiikki kuului kuin olisi ollut alakerrassa. Diskoa kesti 01. asti. Mina siirryin oman musiikin kuunteluun ja haravoin mb-soittimestani kuuluville sinne ladatut CD:t rattoisastihan aika kului niinkin.
Albergan vieressa oleva kirkon kello soitti pelmean soittonsa joka puoles tunti. Kaipa valilla nukuin, kun en kakkia lyonteja muista.
Aaamulla klo kuusi hiivimme repun ja makuupussin kanssa maukuusalista kaytavaan ja siella pakkasimme ja pesuhuoneessa pukeuduimme, etta emme hairitse niita, jotka viela haluavat nukkua. Joku muukin oli lahdossa samaan aikaan. Eddessa oli pitka paivanmatka, joten lahdimme ajoissa liikkeelle.
Oikestaan oli aika juhlallista kavella hiljaisessa sunnuntaiaamussa metsa- ja kylateita. Kirkkojen kellot soivat joka 15 minuutti, joten se loi oman varinsa aamun juhlallisuuteen. Tuolle aamulle sattui rankin/jyrkin nousu 405 metriin. Huikeat nakoalat yli laaksojen ymproiviin vuoriin asti.
Jos alkumatkasta ennen Portoa emme olleet tavanneet yhtaan pyhiinvaeltajaa, nyt heita on sitakin enemman. Viikonloppuna kuvaan ilmestyivat pyorailijaryhmat ja heita riitti ja riitti. Satoja varmaan. Nyt Espànjan `puolella on vaeltajiakin paljon, esim. tana aamuna saattoin kerralla nahda parikymmenta vaeltajaa ja nytkin nayttaa meidan Albergamme taalla Adondendelassa olevan melkein taysi (50 paikkaa).
Eilen tulimme Portugalin viimeiseen etappiin eli vanhaan Valencian kaupunkiin. Uskomaattomat linnoitukset ja niitten sisalla pikkukauppoja ja ravintoloita sisaltava vanha/turistikaupunki. Tunnelma kuin Tukholman vanhassa kaupungissa. Eilinen oli vaellusta ihanassa auringonpaisteessa. Tanaan saimme muutaman pienen sadekuuron.
Portugalissa ihmettyelimme maan autokantaa. Hyvia autoja ja hyvassa kunnossa;Mersut, Audit, Peugeotit, Volvot, Wolskwagenit, Renaultit.....ja autot olivat puhtaita, minka yleensa huomioin autoista helposti. Siis raihnaisia autoja ei juuri nakynyt. Varmaan suurella osalla kansaa ei ole autoa ollenkaan. Toinen piirre tuossa maassa oli siisteys ja sitten ystavalliset ihmiset. Vaikka portugalilaiset (esim. pyorailijapojat/miehet) saattavat olla meluisaa sakkia, niin he ovat hammentavan ystavallisia, juttelevat ja kyselevat, jos sattuvat osaamaan englantia. Palvelu oli aina ystavasllista, vaikka yhteista kielta ei ollut.
Tana aamuna siis HYVASTI PORTUGAL. Tuin kasupungin kautta tulimme Espanjan puolelle ja jo taman paivan aikana huomasimme, etta maa on kalliinpi. Edelleen kunto on hyva. Jalat valittavat vasymysta, kun tulemme majapaikkaan, mutta suihkun ja hetken levon jalkeen olemme valmiita etsimaan ruokapaikkaa. No, tanaan se on taas uusi seikkailu, kun kielikin on vaihtunut. Piti kaivaa espanjan sanakirja esille!
Eilisen kukka; sormustinkujkka, joka alkaa kukintansa. Sita olen epatoivoisesti yrittanyt istuttaa mokin pihaan, mutta huonolla mesestyksella. Jonain vuonna se tulee itsekseen ja haviaa taas. Cornwallissa niita kasvoi kuin meilla horsmia. Taman paivan kujkka ja tuoksu; freesia, sen tuoksusta muistan aina aitienpaivan, jolloin oli oppikoulun eka luokalla ja kavin koulua toisella paikkakunnalla. Olin saastanyt kitkemisrahoja ja halusin ostaa aidille oikein kukkakaupasta aitienpaivakukat (eka kerran meidan talossa). Sain viidella markalla yhden ruusun ja kaksi freesia. Ne olivat jo nuutuneessa kunnossa kun annoin ne aidille, mutta se tuoksu jai mieleeni. Aiti kiitti kuylla mutta tapansa mukaan sanoi:"Mita sie nyt vahia rahojasi panit tuommoiseen turhuuteen". Silti edelleen ilahdun, kun tunnen freesian tuoksun. Se kertoo pienen 11-vuotiaan onnellisesta halusta ilahduttaa aitia.
Paivan aani; kahden kalkkunan keskustelu - ehka ennen pataan joutumista.
Paivan PYHIIN vaeltaminen; eilen se oli tuo kirkonkellojen soitto. Tai se on tavallista joka paiva. Se kuitenkin kertoo siita, etta kirkko ei ole marginaalissa, vaan nakyvana ja kuuluvana jokapaivaisessa elamassa. Tman paivan PYHIIN vaeltaminen on kaikkien kiviristien, pikkukappeleiden, Jeesuksen patsaiden/kuvien, Marian ja pyhimysten patsaiden ja kuvien muistelemista, mita olen matkallamme nahnyt. Ne ovat arjen keskella ikaankuin muistutuksena toisesta todellisuudesta, pyhasta, joka on nakymattomana lasna. Arvostan, etta merkit ja symbolit ovat nakyvana lasna. Muistutuksena.
Lauantai-iltana kun tulimme illalliselta, oli makuusali jop pimea. Suurin osa matkalaisista nukkui tai odotti unta. Jokainen sisaantulija aasettui yopuulle hiirenhiljaa. Taalla yritetaan kaikin keinoin ottaa toinen toisiaan huomioon. Vahin erin alkoi kuulua tasainen hengityys - jostain vahvempi ja jostain kuorsauksen tapainen. Mikas tassa on ollessa, hyvassa makuupussissa ja odotellessa unta.
Sitten jotain epaalbergamaista; klo 22 pamahti jossain kayntiin disko. Lieneeko ollut joen toisella puolella olevalla kaupungin piazzalla, mutta musdiikki kuului kuin olisi ollut alakerrassa. Diskoa kesti 01. asti. Mina siirryin oman musiikin kuunteluun ja haravoin mb-soittimestani kuuluville sinne ladatut CD:t rattoisastihan aika kului niinkin.
Albergan vieressa oleva kirkon kello soitti pelmean soittonsa joka puoles tunti. Kaipa valilla nukuin, kun en kakkia lyonteja muista.
Aaamulla klo kuusi hiivimme repun ja makuupussin kanssa maukuusalista kaytavaan ja siella pakkasimme ja pesuhuoneessa pukeuduimme, etta emme hairitse niita, jotka viela haluavat nukkua. Joku muukin oli lahdossa samaan aikaan. Eddessa oli pitka paivanmatka, joten lahdimme ajoissa liikkeelle.
Oikestaan oli aika juhlallista kavella hiljaisessa sunnuntaiaamussa metsa- ja kylateita. Kirkkojen kellot soivat joka 15 minuutti, joten se loi oman varinsa aamun juhlallisuuteen. Tuolle aamulle sattui rankin/jyrkin nousu 405 metriin. Huikeat nakoalat yli laaksojen ymproiviin vuoriin asti.
Jos alkumatkasta ennen Portoa emme olleet tavanneet yhtaan pyhiinvaeltajaa, nyt heita on sitakin enemman. Viikonloppuna kuvaan ilmestyivat pyorailijaryhmat ja heita riitti ja riitti. Satoja varmaan. Nyt Espànjan `puolella on vaeltajiakin paljon, esim. tana aamuna saattoin kerralla nahda parikymmenta vaeltajaa ja nytkin nayttaa meidan Albergamme taalla Adondendelassa olevan melkein taysi (50 paikkaa).
Eilen tulimme Portugalin viimeiseen etappiin eli vanhaan Valencian kaupunkiin. Uskomaattomat linnoitukset ja niitten sisalla pikkukauppoja ja ravintoloita sisaltava vanha/turistikaupunki. Tunnelma kuin Tukholman vanhassa kaupungissa. Eilinen oli vaellusta ihanassa auringonpaisteessa. Tanaan saimme muutaman pienen sadekuuron.
Portugalissa ihmettyelimme maan autokantaa. Hyvia autoja ja hyvassa kunnossa;Mersut, Audit, Peugeotit, Volvot, Wolskwagenit, Renaultit.....ja autot olivat puhtaita, minka yleensa huomioin autoista helposti. Siis raihnaisia autoja ei juuri nakynyt. Varmaan suurella osalla kansaa ei ole autoa ollenkaan. Toinen piirre tuossa maassa oli siisteys ja sitten ystavalliset ihmiset. Vaikka portugalilaiset (esim. pyorailijapojat/miehet) saattavat olla meluisaa sakkia, niin he ovat hammentavan ystavallisia, juttelevat ja kyselevat, jos sattuvat osaamaan englantia. Palvelu oli aina ystavasllista, vaikka yhteista kielta ei ollut.
Tana aamuna siis HYVASTI PORTUGAL. Tuin kasupungin kautta tulimme Espanjan puolelle ja jo taman paivan aikana huomasimme, etta maa on kalliinpi. Edelleen kunto on hyva. Jalat valittavat vasymysta, kun tulemme majapaikkaan, mutta suihkun ja hetken levon jalkeen olemme valmiita etsimaan ruokapaikkaa. No, tanaan se on taas uusi seikkailu, kun kielikin on vaihtunut. Piti kaivaa espanjan sanakirja esille!
Eilisen kukka; sormustinkujkka, joka alkaa kukintansa. Sita olen epatoivoisesti yrittanyt istuttaa mokin pihaan, mutta huonolla mesestyksella. Jonain vuonna se tulee itsekseen ja haviaa taas. Cornwallissa niita kasvoi kuin meilla horsmia. Taman paivan kujkka ja tuoksu; freesia, sen tuoksusta muistan aina aitienpaivan, jolloin oli oppikoulun eka luokalla ja kavin koulua toisella paikkakunnalla. Olin saastanyt kitkemisrahoja ja halusin ostaa aidille oikein kukkakaupasta aitienpaivakukat (eka kerran meidan talossa). Sain viidella markalla yhden ruusun ja kaksi freesia. Ne olivat jo nuutuneessa kunnossa kun annoin ne aidille, mutta se tuoksu jai mieleeni. Aiti kiitti kuylla mutta tapansa mukaan sanoi:"Mita sie nyt vahia rahojasi panit tuommoiseen turhuuteen". Silti edelleen ilahdun, kun tunnen freesian tuoksun. Se kertoo pienen 11-vuotiaan onnellisesta halusta ilahduttaa aitia.
Paivan aani; kahden kalkkunan keskustelu - ehka ennen pataan joutumista.
Paivan PYHIIN vaeltaminen; eilen se oli tuo kirkonkellojen soitto. Tai se on tavallista joka paiva. Se kuitenkin kertoo siita, etta kirkko ei ole marginaalissa, vaan nakyvana ja kuuluvana jokapaivaisessa elamassa. Tman paivan PYHIIN vaeltaminen on kaikkien kiviristien, pikkukappeleiden, Jeesuksen patsaiden/kuvien, Marian ja pyhimysten patsaiden ja kuvien muistelemista, mita olen matkallamme nahnyt. Ne ovat arjen keskella ikaankuin muistutuksena toisesta todellisuudesta, pyhasta, joka on nakymattomana lasna. Arvostan, etta merkit ja symbolit ovat nakyvana lasna. Muistutuksena.
Saturday, April 28, 2012
Pomte de Lima, lauantai-ilta
Kyllapa Allbergan pihalla kavi kameroiden kuhina tanaan kun ovella jonossa oli kolmisenkymmenta reppua. Aikamoinen naky. Ja jonottajia tietysti saman verran ja pyorailijat lisaksi. Tanaan on tiella ollut Camino I tuntu. Vaeltajia kymmenia ja pyorailjijat eivat mahdu sataan. Monet aloittavat Portosta, siksi liikenne vilkastuu. Useimmat ovat saksalaisia, joku italialainen, muutaman ranskalainen ja yksi pariskunta Australiasta. Rouva ilahtui kun kuuli, etta olemme Suomesta. Han kavaisi pari paivaa Hgissa, kun oli opettajavaihdossa Linkopingin Yliopistossa Ruotsissa.
Albergoihin paasevat kavelçijat ensin ja sitten pyorailijat, jos jaa tilaa. Eilinen Portelan Alberga oli uusi ja HIENO, puuparkettilattiat ja valoa ja lampoakin. Tamakin on uusi. Tanne mahtuu ehka 60 majoittujaa.
Alamme hahmottamaan portugalilaisen kylan elamaa. Aamulla kun koirat ja kukot ovat heranneet, tulee leipa-auto ja jattaa muovipussissa talojen oven ripaan leipaa. Kohta ilmestyvat portinpieliin roskapussit ja roska-auto korjaa ne. Ehka ei joka paiva. Sitten tulee vihannes- ja hedelma-auto ja kala-auto ja puolen paivan jalkeen sosiaalihuollon pakettiauto, joka tuo ruokapaketit todennakoisesti vanhuksille.
Emannat ja vanhat isannat ahkeroivat kasvimailla kitkemispuuhissa. Kasvimaat ovat kuin meilla heinakuun lopulla. Maissia istutetaan pelloille ja jotkut pellot ovat muhevalla mustalla mullalla, mita odottanevat istutettavaksi! Kasvimaalla on syotavaa vaikka milla mitalla. Ja joissain multapellolla haaraa traktori rikkaruohoruisku perassa. Voi kun tuli ikava omia luomupeltoja.Oi niita parsakaalin maaria, mita taalla kasvatetaan. Onneksi olemme saaneet niita myos ruuaksi.
Tanaan kevyt paiva (25 km), istuskelimme valilla, soimme aamiaista 12 km jalkeen, hedelmia matkalla ja sitten olimmekin kolmen maissa Ponte de Limassa. Jalleen yksi kaupunki, joka sijaitsee ison joen rannalla. Alberga avautui 17, jten ehdimme Pastelariaan...
Portugalilaiset ovat iloista vakea ja jarjestavat juhlia ja elamaniloa mennen tullen. Olemme nahneet monta katukonserttia; kansallisena juhlapaivana mustiin jakkupukuihin ja mustaan viittaan pukeutuneetoikeustieteellisen tiedekunnan tytot soittivat ja lauloivat aseman edessa; rummut, kitarat, mandolinit, huilu, tamburiinit ja laulu ynna koreografia. Kertoivat esiintyvansa harva se viikko (kerroinkohan jo taman?), elilen Barveloksessa oli soittokunta marssimassa ja vanha nainen kantoi lippua edessa. Lapset sanoisivat, etta oli han vanhempi kuin sina..., tanaan taalla kaupungissa valkopaitaisten nuorten miesten rumpujoukko marssi pitkin katuja ja sitten yhdesta ravintolasta tuli kadolli viitisenkymmenta ihmsita punaiset neilikat kadessa, soittajina kitaristi, huuliharpisti ja haitarin soittaja ja vaki lauloi ja tanssi. Kuvittelimme, etta he kuuluivat samaan sukuun ja juhlivat jotain perheenjasenta. He olivat jokseenkin tavallisissa arkivaatteissa, vanhoja ja nuoria. Niin etta kuvittelepa tallaista Suomen kaduilla.
Paivan aani; kaki, joka kukkui, lieko ollut matkalla Suomeen. Vavy tietaisi kaen liikeista tahan aikaan.
Paivan kukka; kummallinen lupinin nakoinen kukka, jota kasvaa isoja aloja, ihan kuin viljeltyna. Kukinto harvempi kuin lupinilla, vareja haalea lila, sininen ja kirkkaan keltainen. Mita lie?
Paivan maku; tai eilisen oli hunaajameloni. Mangoja ja meloneja loytyy vain kaupungeista. Greippeja en loyda mistaan, vaikka len nahnyt greippipuita.
Paivan PYHIIN vaeltaminen; jotain sykahdyttavaa oli siina kun yksi pyorailija pysahtyi kun naki meidat kamera kadessa. "Haluatteko etta otan teista kuvan " "Yes, yes, very kind of you" Ja se tapahtui viela toistamiseen, kun pidimme lepotaukoa samassa kohdassa toisen pyorailijaryhman kanssa. Hyva jatkoi kirtamista kun tuossa kaupungin rannassa yksi pyorailijaryhma asettui kuvaan ja yksi oli sen nakoinen, etta mistahan loytaisi kuvaajan. Silloin Mies pompahti pystyyn ja meni ottamaan kuvan. Hyvan tekemisessa on siemen pyhyytta.
Paivan tuoksu; lantaloita tyjennetaan pelloille. Se tietaa hyvaa satoa.
Albergoihin paasevat kavelçijat ensin ja sitten pyorailijat, jos jaa tilaa. Eilinen Portelan Alberga oli uusi ja HIENO, puuparkettilattiat ja valoa ja lampoakin. Tamakin on uusi. Tanne mahtuu ehka 60 majoittujaa.
Alamme hahmottamaan portugalilaisen kylan elamaa. Aamulla kun koirat ja kukot ovat heranneet, tulee leipa-auto ja jattaa muovipussissa talojen oven ripaan leipaa. Kohta ilmestyvat portinpieliin roskapussit ja roska-auto korjaa ne. Ehka ei joka paiva. Sitten tulee vihannes- ja hedelma-auto ja kala-auto ja puolen paivan jalkeen sosiaalihuollon pakettiauto, joka tuo ruokapaketit todennakoisesti vanhuksille.
Emannat ja vanhat isannat ahkeroivat kasvimailla kitkemispuuhissa. Kasvimaat ovat kuin meilla heinakuun lopulla. Maissia istutetaan pelloille ja jotkut pellot ovat muhevalla mustalla mullalla, mita odottanevat istutettavaksi! Kasvimaalla on syotavaa vaikka milla mitalla. Ja joissain multapellolla haaraa traktori rikkaruohoruisku perassa. Voi kun tuli ikava omia luomupeltoja.Oi niita parsakaalin maaria, mita taalla kasvatetaan. Onneksi olemme saaneet niita myos ruuaksi.
Tanaan kevyt paiva (25 km), istuskelimme valilla, soimme aamiaista 12 km jalkeen, hedelmia matkalla ja sitten olimmekin kolmen maissa Ponte de Limassa. Jalleen yksi kaupunki, joka sijaitsee ison joen rannalla. Alberga avautui 17, jten ehdimme Pastelariaan...
Portugalilaiset ovat iloista vakea ja jarjestavat juhlia ja elamaniloa mennen tullen. Olemme nahneet monta katukonserttia; kansallisena juhlapaivana mustiin jakkupukuihin ja mustaan viittaan pukeutuneetoikeustieteellisen tiedekunnan tytot soittivat ja lauloivat aseman edessa; rummut, kitarat, mandolinit, huilu, tamburiinit ja laulu ynna koreografia. Kertoivat esiintyvansa harva se viikko (kerroinkohan jo taman?), elilen Barveloksessa oli soittokunta marssimassa ja vanha nainen kantoi lippua edessa. Lapset sanoisivat, etta oli han vanhempi kuin sina..., tanaan taalla kaupungissa valkopaitaisten nuorten miesten rumpujoukko marssi pitkin katuja ja sitten yhdesta ravintolasta tuli kadolli viitisenkymmenta ihmsita punaiset neilikat kadessa, soittajina kitaristi, huuliharpisti ja haitarin soittaja ja vaki lauloi ja tanssi. Kuvittelimme, etta he kuuluivat samaan sukuun ja juhlivat jotain perheenjasenta. He olivat jokseenkin tavallisissa arkivaatteissa, vanhoja ja nuoria. Niin etta kuvittelepa tallaista Suomen kaduilla.
Paivan aani; kaki, joka kukkui, lieko ollut matkalla Suomeen. Vavy tietaisi kaen liikeista tahan aikaan.
Paivan kukka; kummallinen lupinin nakoinen kukka, jota kasvaa isoja aloja, ihan kuin viljeltyna. Kukinto harvempi kuin lupinilla, vareja haalea lila, sininen ja kirkkaan keltainen. Mita lie?
Paivan maku; tai eilisen oli hunaajameloni. Mangoja ja meloneja loytyy vain kaupungeista. Greippeja en loyda mistaan, vaikka len nahnyt greippipuita.
Paivan PYHIIN vaeltaminen; jotain sykahdyttavaa oli siina kun yksi pyorailija pysahtyi kun naki meidat kamera kadessa. "Haluatteko etta otan teista kuvan " "Yes, yes, very kind of you" Ja se tapahtui viela toistamiseen, kun pidimme lepotaukoa samassa kohdassa toisen pyorailijaryhman kanssa. Hyva jatkoi kirtamista kun tuossa kaupungin rannassa yksi pyorailijaryhma asettui kuvaan ja yksi oli sen nakoinen, etta mistahan loytaisi kuvaajan. Silloin Mies pompahti pystyyn ja meni ottamaan kuvan. Hyvan tekemisessa on siemen pyhyytta.
Paivan tuoksu; lantaloita tyjennetaan pelloille. Se tietaa hyvaa satoa.
Friday, April 27, 2012
Barcelos
Olemme tahan asti juoneet raanavetta, eika siita nayta ainakaan viela olevan mitaan ongelmia.
Keskiviikkona pidimme Potossa sadetta. Aamulla satoi kuin aisaa (mista tuokin sanonta). Iltapaivalla jo saatoimme tehda kaupunkijunalla sight Seeing-kierroksen ja ihmetella isoa kaupunkia. Kun kaupungin historia alkaa 1200-luvulta niin kaupunkikuvaan mahtuu vanhaa ja uutta.
Keskiviikko muuttui puhapaivaksi myos meidan silmissamme kun 25.4 on kansallinen vapaapaiva eili 1974 tapahtuneen vallankumouksen muistopaiva. Hotellimme oli aivan yhden kaupungin paa-aukion vieressa, joten paasimme osalliseksi konsertista ja yolla klo 24 valtaisasta ilotulituksesta. Aurinkoiseen iltapaivaan alkoi ilmaantua turestejakin katukuvaan omista piiloistaan. Sateella kaupunki on tyhja.
Istuin klo 11 katedraalissa odottamassa messua, niinkuin moni muukin, mutta eipa sita ollutkaan. Samoin kavi Sao de Madeirassa illalla kun messun piti olla 17.30. Ihmiset odottivat aikansa, osa jai vielakin odottamaan. Monissa isommissa kirkoissa on messuja 4-5 kertaa paivassa. Aina niihin riittaa ihmisia. Mutta missa ovat nuoret?
Eilinen alkoi metrolla Portosta Mercadokseen eli kaupungin laidalle meren rantaan. Wau, mika paiva kavella meren rantaa. Pilvipouta tai aurinkoinen ilma. Valilla kavelimme pitkoospuita, jotka olivat poikkisuuntaan pitkospuut leveydeltaan 1-2 m. Helppoa kulkea. Valilla kuljimme rantateita tai niittyja pitkin. Suunnistaminen oli helppoa, vaikka merkkeja ei ollutkaan. Jakoimme viela Vila de Condesta 14 km ensimmaiseen matkallemme osuneeseen Albergaan. Alberga on pyhiinvaeltajille tarkoitettu majapikka, joka tarjoaa sangyn, suihkun ja pyykkipaikan. Meita oli kymmenkunta nukkujaa, etupaassa saksalaisia ja tallaista samanlaista ikaantynytta vakea. Nyt alkaa tiella olla muitakin vaeltajia, koska monet alkavat Portugalin reitin Potosta.
Vala de Condessa suoritin kaikkien aikojen postimerkkijonotuksen. Edellani yli 20 numeroa ja jono kulki hitaasti. Odottelin noin 45 min ja vihdoin olin onnellinen postimerkkien omistaja. Taalla taidetaan viela hoitaa monet asiat postissa ja manuaalisesti.
Tanaan taas aurinkoinen paiva. Ensi kerran panin hihattoman puseron paalleni. Matkalle sattui myos taman ja myos viime kaminoa ajatellen hienoin maisema. Nousimme 290 metriin ja siella avautui panoraama joka suuntaan ja silmankantamattomiin aina merelle saakka. Se naytti olevan paikka, johon ihmiset tulevat piknikille. Siella oli vanhat linnan rauniot,, kirkko, ravintola ja kymmenittain kivi poytia ja tuoleja. Wau, olipa se elamys.
Kirjoitin eilen viestissa pojalle: taalla olen hyvin onnellinen. Eilenkin ajattelin niin monta kertaa. Kavella; sita osaan ja sita jaksan. Joka paiva olen kiitollinen terveydesta, toistaiseksi terveista jaloista ja riittavasta kunnosta. Kun olemme nahneet sadepaivat ja kastuneetkin, ovat poutapaivat puhumattakaan auringosta yhta juhlaa.
Paivan kukka/kasvi; keskiviikkona neilikka. Kaupungilla myytiin punaisia neilikoita ja miehet nayttivat ostavan niita naisille kansallisen juhlapaivan kunniaksi. Neilikoita oli mysokin valtavat kukkaasetelmat Katedraalissa. Jokaisella 10:lla sivualttarillakin isot asetelmat. Oikein koettelin, ovatko ne tuoreita. Olivat kylla. Katoliset kirkot on useimmiten koriteltu isoilla kukka-asetelmilla. kerran ihmettelin niita aaneen Itavallassa, niin Nimen Yrjo, Hameenlinnan kappapainen sanoi, etta katoliset rakastavat kirkkoaan ja haluavat pitaan kirkkotilan kauniina. Olimme silloin kylakirkossa, jossa oli valtavasti auringonkukkia.
Eilinen kukka oli valkea kallankukka, niita kasvaa puutarjoissa ja villina luonnossa.
Taman paivan kasvi; parsakaali. Se nayttaa olevan ymaprivuotisessa kasvussa. Viimevuotiset ovat nyt miehen mittaisia ja latvat kukkivat. Niita otetaan parhaillaan pois, kun uusia istutetaan tilalle.
Paivan makuelamys; eilisesta se voisi olla mango. Sain yhtena iltana jalkiruuaksi mangoa ja miten se olikaan ihanaa. Nyt olen ostanut sita aina kun on ollut tarjolla. Olen ajatellut kahta mangopuuta lastenlasten perheen pihalla Afrikassa. Mahan taydelta mangoja. Taalla koristellaan levoksia ja kakkuja mangoraasteella, joka ensinakemalta muistuttaa porkkanaraastetta.
Taman paivan makuelamys; se voisi olla usemmankin paivan. Ihanat isot pullat ja hilloa sisalla. Niita on pastelarioissa ja niita on pakko ostaa (hinta alle euron). Nyt huomaatte kollegat, etta kahvia ja pullaa taas syodaan. Lopetan sitten kun tulen toihin!!!!!
Paivan PYHIIN vaeltaminen; voisiko se olla vaikka sita, kun jatkuvasti naemme ilmoituksia (A4) kuolleista ihmisista kauppojen ikkunoissa, seinilla, ilmoitustauluilla, kirkkojen ilmoitustauluilla. Kuolema on osa elamaan, elaman keskella. Samalla ilmoitetaan, milloin ja missa on siunausmessu. Yha muistelen pyhan juhlan tunteen vallassa ystavani Tertun siunausjumalanpalvelusta maaliskuun alussa. Ensimmainen siunausjumalanpalvelus, johon olen osallistunut. Tertun arkku alttarin aaressa, me saattovaki ehtoollisella ikaankuin yhdessa nakymattomien perille paasseiden pyhien kanssa.
Loysimme taalta Barceloksen kaupungista Nuorisotalon, jossa on lukematon maara tietokoneita ja niissa perati aika uudet ohjelmat. Siksi bloginkin kirjoittaminen onnistuu. Valilla blogisivut eivat avaudu ja sahkopostin liitetiedostot ovat ihmeellisella salakielella. Taalla saatoin lukea niita jopa suomeksi.
Mies parantelee kantapaata. Lukee netista hoito-ohjeita ja hakee apteekista laaketta, tytto laittaa etaohjeita. Elamassa on myos vaivoja, vaikka nautimmekin matkasta. Nyt osallistumaan Barceloksen Partyyn, Jose Novaisin aukiolle tulee ristin mutoinen tautekakku. Sita maistamaan.
Keskiviikkona pidimme Potossa sadetta. Aamulla satoi kuin aisaa (mista tuokin sanonta). Iltapaivalla jo saatoimme tehda kaupunkijunalla sight Seeing-kierroksen ja ihmetella isoa kaupunkia. Kun kaupungin historia alkaa 1200-luvulta niin kaupunkikuvaan mahtuu vanhaa ja uutta.
Keskiviikko muuttui puhapaivaksi myos meidan silmissamme kun 25.4 on kansallinen vapaapaiva eili 1974 tapahtuneen vallankumouksen muistopaiva. Hotellimme oli aivan yhden kaupungin paa-aukion vieressa, joten paasimme osalliseksi konsertista ja yolla klo 24 valtaisasta ilotulituksesta. Aurinkoiseen iltapaivaan alkoi ilmaantua turestejakin katukuvaan omista piiloistaan. Sateella kaupunki on tyhja.
Istuin klo 11 katedraalissa odottamassa messua, niinkuin moni muukin, mutta eipa sita ollutkaan. Samoin kavi Sao de Madeirassa illalla kun messun piti olla 17.30. Ihmiset odottivat aikansa, osa jai vielakin odottamaan. Monissa isommissa kirkoissa on messuja 4-5 kertaa paivassa. Aina niihin riittaa ihmisia. Mutta missa ovat nuoret?
Eilinen alkoi metrolla Portosta Mercadokseen eli kaupungin laidalle meren rantaan. Wau, mika paiva kavella meren rantaa. Pilvipouta tai aurinkoinen ilma. Valilla kavelimme pitkoospuita, jotka olivat poikkisuuntaan pitkospuut leveydeltaan 1-2 m. Helppoa kulkea. Valilla kuljimme rantateita tai niittyja pitkin. Suunnistaminen oli helppoa, vaikka merkkeja ei ollutkaan. Jakoimme viela Vila de Condesta 14 km ensimmaiseen matkallemme osuneeseen Albergaan. Alberga on pyhiinvaeltajille tarkoitettu majapikka, joka tarjoaa sangyn, suihkun ja pyykkipaikan. Meita oli kymmenkunta nukkujaa, etupaassa saksalaisia ja tallaista samanlaista ikaantynytta vakea. Nyt alkaa tiella olla muitakin vaeltajia, koska monet alkavat Portugalin reitin Potosta.
Vala de Condessa suoritin kaikkien aikojen postimerkkijonotuksen. Edellani yli 20 numeroa ja jono kulki hitaasti. Odottelin noin 45 min ja vihdoin olin onnellinen postimerkkien omistaja. Taalla taidetaan viela hoitaa monet asiat postissa ja manuaalisesti.
Tanaan taas aurinkoinen paiva. Ensi kerran panin hihattoman puseron paalleni. Matkalle sattui myos taman ja myos viime kaminoa ajatellen hienoin maisema. Nousimme 290 metriin ja siella avautui panoraama joka suuntaan ja silmankantamattomiin aina merelle saakka. Se naytti olevan paikka, johon ihmiset tulevat piknikille. Siella oli vanhat linnan rauniot,, kirkko, ravintola ja kymmenittain kivi poytia ja tuoleja. Wau, olipa se elamys.
Kirjoitin eilen viestissa pojalle: taalla olen hyvin onnellinen. Eilenkin ajattelin niin monta kertaa. Kavella; sita osaan ja sita jaksan. Joka paiva olen kiitollinen terveydesta, toistaiseksi terveista jaloista ja riittavasta kunnosta. Kun olemme nahneet sadepaivat ja kastuneetkin, ovat poutapaivat puhumattakaan auringosta yhta juhlaa.
Paivan kukka/kasvi; keskiviikkona neilikka. Kaupungilla myytiin punaisia neilikoita ja miehet nayttivat ostavan niita naisille kansallisen juhlapaivan kunniaksi. Neilikoita oli mysokin valtavat kukkaasetelmat Katedraalissa. Jokaisella 10:lla sivualttarillakin isot asetelmat. Oikein koettelin, ovatko ne tuoreita. Olivat kylla. Katoliset kirkot on useimmiten koriteltu isoilla kukka-asetelmilla. kerran ihmettelin niita aaneen Itavallassa, niin Nimen Yrjo, Hameenlinnan kappapainen sanoi, etta katoliset rakastavat kirkkoaan ja haluavat pitaan kirkkotilan kauniina. Olimme silloin kylakirkossa, jossa oli valtavasti auringonkukkia.
Eilinen kukka oli valkea kallankukka, niita kasvaa puutarjoissa ja villina luonnossa.
Taman paivan kasvi; parsakaali. Se nayttaa olevan ymaprivuotisessa kasvussa. Viimevuotiset ovat nyt miehen mittaisia ja latvat kukkivat. Niita otetaan parhaillaan pois, kun uusia istutetaan tilalle.
Paivan makuelamys; eilisesta se voisi olla mango. Sain yhtena iltana jalkiruuaksi mangoa ja miten se olikaan ihanaa. Nyt olen ostanut sita aina kun on ollut tarjolla. Olen ajatellut kahta mangopuuta lastenlasten perheen pihalla Afrikassa. Mahan taydelta mangoja. Taalla koristellaan levoksia ja kakkuja mangoraasteella, joka ensinakemalta muistuttaa porkkanaraastetta.
Taman paivan makuelamys; se voisi olla usemmankin paivan. Ihanat isot pullat ja hilloa sisalla. Niita on pastelarioissa ja niita on pakko ostaa (hinta alle euron). Nyt huomaatte kollegat, etta kahvia ja pullaa taas syodaan. Lopetan sitten kun tulen toihin!!!!!
Paivan PYHIIN vaeltaminen; voisiko se olla vaikka sita, kun jatkuvasti naemme ilmoituksia (A4) kuolleista ihmisista kauppojen ikkunoissa, seinilla, ilmoitustauluilla, kirkkojen ilmoitustauluilla. Kuolema on osa elamaan, elaman keskella. Samalla ilmoitetaan, milloin ja missa on siunausmessu. Yha muistelen pyhan juhlan tunteen vallassa ystavani Tertun siunausjumalanpalvelusta maaliskuun alussa. Ensimmainen siunausjumalanpalvelus, johon olen osallistunut. Tertun arkku alttarin aaressa, me saattovaki ehtoollisella ikaankuin yhdessa nakymattomien perille paasseiden pyhien kanssa.
Loysimme taalta Barceloksen kaupungista Nuorisotalon, jossa on lukematon maara tietokoneita ja niissa perati aika uudet ohjelmat. Siksi bloginkin kirjoittaminen onnistuu. Valilla blogisivut eivat avaudu ja sahkopostin liitetiedostot ovat ihmeellisella salakielella. Taalla saatoin lukea niita jopa suomeksi.
Mies parantelee kantapaata. Lukee netista hoito-ohjeita ja hakee apteekista laaketta, tytto laittaa etaohjeita. Elamassa on myos vaivoja, vaikka nautimmekin matkasta. Nyt osallistumaan Barceloksen Partyyn, Jose Novaisin aukiolle tulee ristin mutoinen tautekakku. Sita maistamaan.
Tuesday, April 24, 2012
Oporto
Ruumiin kunto: jalat ovat voineet hyvin- Ei rakkoja, iltapaivisin tietysti erilaisia tuntemuksia jaloissa, mutta kai jalkaterat ovat alistuneet kun levon vaihtoehtoa ei ole. Alkava vaivaisenluukin on tehnyt pesan kengan uumeniin. Miehen kantapaa vaivaa. Joku luupiikin tapainen ilmeisesti, joten siita on jonkun verran vaivaa. Alkumatkasta ehka elimisto kavi ylikierroksilla, kun uni ei tullut helposti, mutta nyt on sekin vaiva korjautunut ja tanakin aamuna nukuin aina puoleen seitsemaan.
Taman paivan ihmetys: ihmiset kulkevat toppatakeissa ja sarkatakeissa ja me kuljemme saaret paljaina ja lyhythahaisessa puserossa!!! Olen niita harvoja, joilla on hame. Minun vaellusasuni on jo monta vuotta ollut kauhtuneen varinen vihrea hame. Se on kuumalla vilpoinen ja viileina aamuina panen legginssit jalkaan, mutta pian saan riisua ne pois.No kylla meita vahan katsotaan kummisssaan, mutta kun ihmiset hoksaavat reppumme, niin kai he osaavat yhdistaa meidat kummallisiksi pyhiinvaeltajiksi.
Taalla naiset pitavat paljon esiliinoja. Monessa talossa pestaan pyykki kasin. Olemme nahneet betonibaljuja, joissa on betoninen pyykkilauta ja siina naiset hankaavat vaatteita. Kun automaattikone ei pese, on saastettava vaatteita.
Yhdessa kahvilassa yksi englantia mielellaan puhuva mies kyseli ensin, mmita me noin muuten sisilissa teemme ja sitten mika saa meidat lahtemaan NELJAKSI viikoksi kavelemaan - erityisesti kun han kuuli, etta mina teen sen lomallani. Kerroin, etta minulle tekee hyvaa time out kaikesta; aikaa kahden oloon, havaintojen tekemiseen, levollisuuteen laskeutuminen, Jumalan kuuntelemisen mahdollisuus ja sitten pidamme kavelysta ja tama on meille sopiva urheilemisen muoto. Han pyçritti paataan.
Tanaan vaelsimme hyvassa saassa noin 35 km Porton kaupunkiin. Aamulla lahtiessamme oli 6,5 C. Paivalla varmaan 18, auringossa oikein lammin.Taalla suunnittelemme viettavamme vapaapaivan, kun huomiseksi on luvattu sadesaata ja haluasisimme seuraavaksi kulkea vaihtoehtoista rannikkoreittia. Se ei ole mukava sateella ja tuulella. Majapaikaksi saimme keskelta kaupunkia Hotelli Chiquen ( 40€). Kuten huomaat, hotellien hinnat ovat halooja, eihan ole viela mikaan turistisesonki. No, eivathan nama ole mitaan tahtisikermia, tamakin **, mutta lamminta vetta ja sankya loytyy.
Eilen oli luksus-hetki kun majapaikassamme oli kylpyamme ja otin kuuman kylvyn. Tosin ajattelin, etta kuuman kylvyn nautinto on kaukana alkuperaisten pyhiinvaeltajien elamasta, mutta kun kylpyvaahtopurkin kyljessa luki "Enjoy your life", nautin taysin siemauksin tasta ilosta - ja tietysti kylpypyyhkeesta.
Yksi pyhiinvaelluksen juttu on siina, etta taalla ehtivat aistit avautua; naen paljon mita en ehdi muuten huomata, taalla erityisesti vaalitaan estertiikkaa monessa muodossa, kuulen enemman, tahan vuodenaikaan lintujen koko paivan jatkuvan konsertin, haistan tarkemmin; eukanlypsyspuut, laventelin tuoksun, appelsiinin kukat, ruusutarhat....Makunautintoja loytyy uusia paivasta toiseen. Kehumme aina tarjoilijoille ruokaa. Nalkaiselle maistuu kaikki hyvalta. Ja sitten viela tuntoaistikin saa ravintoa, kun kylman jalkeen tulee lammin.
Taman paivan matka vaihteli maanteiden reunoista, kaupunkien ohittamisista aina Via Romanan kulkemiseen. Patkittain saamme kulkea vanhoja keskiaikaisia pyhiinvaeltajien polkuja. Tanaankin oli kiviaitojen ja muurin ymparoimaa tieta. Osittain se oli kivin paallystetty. Jos tie osaisi kertoa mietteita, joita kulkijat ovat ajatelleet, taakoista, joita he ovat kantaneet ja iloista joita kokeneet.
Paivan kukka: pasunakukka, oikeasti pasuna puu. M;uistelin niita muutamia ruukuissa kasvavia pasunakukkia, joita jotkut tutut ovat yrittaneet kasvattaa puutarhoissaan. Taalla kukat ovat isoja ja puut omenapuun kokoisia.
Paivan maku: ihana appelsiini yha uudelleen.
Paivan PYHIIN vaeltaminen. Se voi olla sitakin, etta yhteinen huumori ja nauru on loytynyt, se joka meita hauskutti tusutumisen alkuaikoina ja se voi olla myçs sita, etta saman peitteen alla on lampimampi kuin kahden erillisen peitteen alla. Huoneet taalla eivat ole lampimia.
Taman paivan ihmetys: ihmiset kulkevat toppatakeissa ja sarkatakeissa ja me kuljemme saaret paljaina ja lyhythahaisessa puserossa!!! Olen niita harvoja, joilla on hame. Minun vaellusasuni on jo monta vuotta ollut kauhtuneen varinen vihrea hame. Se on kuumalla vilpoinen ja viileina aamuina panen legginssit jalkaan, mutta pian saan riisua ne pois.No kylla meita vahan katsotaan kummisssaan, mutta kun ihmiset hoksaavat reppumme, niin kai he osaavat yhdistaa meidat kummallisiksi pyhiinvaeltajiksi.
Taalla naiset pitavat paljon esiliinoja. Monessa talossa pestaan pyykki kasin. Olemme nahneet betonibaljuja, joissa on betoninen pyykkilauta ja siina naiset hankaavat vaatteita. Kun automaattikone ei pese, on saastettava vaatteita.
Yhdessa kahvilassa yksi englantia mielellaan puhuva mies kyseli ensin, mmita me noin muuten sisilissa teemme ja sitten mika saa meidat lahtemaan NELJAKSI viikoksi kavelemaan - erityisesti kun han kuuli, etta mina teen sen lomallani. Kerroin, etta minulle tekee hyvaa time out kaikesta; aikaa kahden oloon, havaintojen tekemiseen, levollisuuteen laskeutuminen, Jumalan kuuntelemisen mahdollisuus ja sitten pidamme kavelysta ja tama on meille sopiva urheilemisen muoto. Han pyçritti paataan.
Tanaan vaelsimme hyvassa saassa noin 35 km Porton kaupunkiin. Aamulla lahtiessamme oli 6,5 C. Paivalla varmaan 18, auringossa oikein lammin.Taalla suunnittelemme viettavamme vapaapaivan, kun huomiseksi on luvattu sadesaata ja haluasisimme seuraavaksi kulkea vaihtoehtoista rannikkoreittia. Se ei ole mukava sateella ja tuulella. Majapaikaksi saimme keskelta kaupunkia Hotelli Chiquen ( 40€). Kuten huomaat, hotellien hinnat ovat halooja, eihan ole viela mikaan turistisesonki. No, eivathan nama ole mitaan tahtisikermia, tamakin **, mutta lamminta vetta ja sankya loytyy.
Eilen oli luksus-hetki kun majapaikassamme oli kylpyamme ja otin kuuman kylvyn. Tosin ajattelin, etta kuuman kylvyn nautinto on kaukana alkuperaisten pyhiinvaeltajien elamasta, mutta kun kylpyvaahtopurkin kyljessa luki "Enjoy your life", nautin taysin siemauksin tasta ilosta - ja tietysti kylpypyyhkeesta.
Yksi pyhiinvaelluksen juttu on siina, etta taalla ehtivat aistit avautua; naen paljon mita en ehdi muuten huomata, taalla erityisesti vaalitaan estertiikkaa monessa muodossa, kuulen enemman, tahan vuodenaikaan lintujen koko paivan jatkuvan konsertin, haistan tarkemmin; eukanlypsyspuut, laventelin tuoksun, appelsiinin kukat, ruusutarhat....Makunautintoja loytyy uusia paivasta toiseen. Kehumme aina tarjoilijoille ruokaa. Nalkaiselle maistuu kaikki hyvalta. Ja sitten viela tuntoaistikin saa ravintoa, kun kylman jalkeen tulee lammin.
Taman paivan matka vaihteli maanteiden reunoista, kaupunkien ohittamisista aina Via Romanan kulkemiseen. Patkittain saamme kulkea vanhoja keskiaikaisia pyhiinvaeltajien polkuja. Tanaankin oli kiviaitojen ja muurin ymparoimaa tieta. Osittain se oli kivin paallystetty. Jos tie osaisi kertoa mietteita, joita kulkijat ovat ajatelleet, taakoista, joita he ovat kantaneet ja iloista joita kokeneet.
Paivan kukka: pasunakukka, oikeasti pasuna puu. M;uistelin niita muutamia ruukuissa kasvavia pasunakukkia, joita jotkut tutut ovat yrittaneet kasvattaa puutarhoissaan. Taalla kukat ovat isoja ja puut omenapuun kokoisia.
Paivan maku: ihana appelsiini yha uudelleen.
Paivan PYHIIN vaeltaminen. Se voi olla sitakin, etta yhteinen huumori ja nauru on loytynyt, se joka meita hauskutti tusutumisen alkuaikoina ja se voi olla myçs sita, etta saman peitteen alla on lampimampi kuin kahden erillisen peitteen alla. Huoneet taalla eivat ole lampimia.
Monday, April 23, 2012
Cafe Pastelaria Sorveto Pinheiro da Bemposta
Tasta aamusta voisi kirjoittaa melkein sankaritarinan. Herasimme klo 6 aika hyvin nukutun yon jalkeen ikivanhassa, parhaat paivansa jo nahneessa hotelliksi kutsutussa paikassa Albergariassa ja olimme lahtovalmiita 7.30. Ja kas, eilisen hyvan paivan jalkeen satoi, ja sadetta riuitta ja riitti eika kahviloita missaan, vaikka opaskirja lupasi niita matkan varrella. Odotamme aina ensimmaista kahvilaa saadaksemme sampylamme ja aamukaakaon. No, 14 km tuli taivallettua ja SATEESSA eika missaan pikkusateessa ja naytti etta taas meni kyla ohi ilman kahvilaa ja 7 km edessa seuraavaan isompaan paikkaan ja sitten se Jumalan ihme, edessa oli tama Pastelaria, siis oikein tuoreitten leivonnaisten kanssa. Asetuimme taloksi, etta vaatteet ehtisivat kuivua ja nautimme kahvilan monipuolisista antimista ja englantia puhuvan tarjoilijan seurasta.
Nyt nayttaa selkenevan....
Lauantaina yhdessa kahvilassa nuori poika tuli luoksemme ja osoitti TV:ta. Siella musiikki TV:ssa lauloi Lordi ja maassa luikertelevat tytot esittivat koreografiaa. Poika kertoi, etta Lordi oli ollut taalla jolloin musiikkifestareilla. HUomaavainen poika. Tosin sanoimme, etta Lordi ei ole meidan favorite.
Taalla joka kahvilassa on pauhaa TV ja ihmiset katsovat ja katsovat. Pyhiinvaellusta elaman keskella.
Coimbran kaupungissa oli yksi seikkailu ja se sisalsi myos ihmeen. Olimme saaneet pensionaatista passitulos lahtiessamme ja Arto pani ne lannelaukkuunsa. Internetkahvilasta tullessa han huomasi, etta toinen passi puuttui. Pudonnut siis jostain kumman syysta. Kavelimme jalkemme, ei havaintoa pasista. Menimme poliisilaitokselle ja siella se oli. Uskomatonta, tunnin kuluttua katoamisesta. Joku ihana rehellinen ihminen oli tuonut ja kaikki kortit, visaa myoten tallella. Praise the Lord. Tosin virkamies kirjoitti monta pumaskaa, ennekuin sain passinh. Sain ilmoitta isan ja aidin nimen ja tyopaikan ja osoitteen, ennekuin passi irtosi. Ihmeellista, etta Portugalissa ja heidan alkeellisilla tietokeneilaan nakyy koko maailman passireksiteri. Olimme niiiiiiiiiin onnellisia.
La aamuna Coimbrassa paasimme aamumessuun, kun se alkoi klo 8 ja silloin olimme lahtovalmiita. Isameidan, uskontunnustus ja Herran siunaus, sama usko ja Toivo, yhteinen Pyha naitten ihmisten kanssa, vaikka ei yhteista ehtoollispoytaa. Kirkosta oli hyva lahtea matkaan.
La iltana kavelimme pidemman paivan matkan ja jaimme yoksi Anadiaan, pieneen kylaan, jossa oli moderni hotelli. Mikapa siella oli nukkuessa (45 €) ja aamupala viela. Pyykitkin sai kuivaksi. Naissa Pensioinaateissa ja "hotelleissa" on uusi ilon ja suuren nautinnon aihe:KYLPYPYYHKEET. Caminolla kun on tottunut olemattoman pieneen retkipyyhkeeseen, minullakin tavallisesti pari yhteen ommeltua sifonettia. Eipa ne kunnolla pyyhi! Talla matkalla satsasin pyyhkeeseen 20x20 cm ohut froteepyyhe ja lisaksi monikaytto huivini; huivi on ohutta puuvillaa 1mx1,5m. Se on kaulahuivi, hartiahuivi, kietaisuhame, kylpytakki ja pyyheliina! Viela en ole sita pyyhkeena kayttanyt. Iloitkaa lukijat isoista froteepyyhkeistanne!
Eilinen oli pilvipoutaa ja valilla jopa lamminta aurinkoa. Saavuimme Albergariaan ja suuntasimme kirkkoon. Tarkoituksemme oli kokeilla opaskirjassa mainittua majoitusta seurakunsalin lattialla. Kirkossa tapasimme ranskalaisen ariskunnan; ei majoitusta kirkossa, eika Bombeiroksessa ja hotellisin on suljettu, Oh no!!!! Tapsimme kirkon pihalla vanhan pariskunnan ja elekielella nautimme nukkuma-asentoa ja kaytin ainoaa tietamaani aiheeseen liittyvaa portugalilaista sanaa dormir. Selostusta tuli pitkasti ja he esittivat hotellia, josta ranskalaiset sanoivat, etta se on kiinni. Sanoin "Nao aberto"...he ottivat meidat autoonsa ja veivat kyseiseen paikkaan ja ovelassa paikassa olevaa kelloa soittamalla ovi avattiin. Saimme majapaikan, mutta jain murehtimaan ranskalaisia. He sentaan osasivat espanjaa.
Lauantain kukka: akileija
Sunnuntain kukka:pelargonia. Ajattelen omia pelargonioitani, jotka ovat naapurin hyvassa hoidossa.
Paivan kukka keltainen paivankakkara, jota kukkii pellot keltaisena kuin meilla voikukat.
Paivan aani: uuttukyyhkyn huhuilua muistuttava lintu. Samantapainen, joka afrikassa piti huhuiluaan paivat pitkat
Paivan PYHIIN vaeltaminen. Aidin (kuoli 93 vuotiaana 3 vuotta sitten) vanhoihin villakalsareihin pukeutuminen ja lammon tunne. Samalla muistan aidin tuhannet esirukoukset. Eika aiti voinut aavistaa, etta hanen villahousunsa ovat hyvassa kautossa caminolla. Silmapakoa ei aiti enaa ollut jaksanut parsia.
Ja jalleen anteeksi kirjoitusvirheet. Aataminaikanen kone ei jaksa kirjoittaa kaikkia kirjaimia enka jaksa koko ajan valvoa teksita.
Bom camino!
Nyt nayttaa selkenevan....
Lauantaina yhdessa kahvilassa nuori poika tuli luoksemme ja osoitti TV:ta. Siella musiikki TV:ssa lauloi Lordi ja maassa luikertelevat tytot esittivat koreografiaa. Poika kertoi, etta Lordi oli ollut taalla jolloin musiikkifestareilla. HUomaavainen poika. Tosin sanoimme, etta Lordi ei ole meidan favorite.
Taalla joka kahvilassa on pauhaa TV ja ihmiset katsovat ja katsovat. Pyhiinvaellusta elaman keskella.
Coimbran kaupungissa oli yksi seikkailu ja se sisalsi myos ihmeen. Olimme saaneet pensionaatista passitulos lahtiessamme ja Arto pani ne lannelaukkuunsa. Internetkahvilasta tullessa han huomasi, etta toinen passi puuttui. Pudonnut siis jostain kumman syysta. Kavelimme jalkemme, ei havaintoa pasista. Menimme poliisilaitokselle ja siella se oli. Uskomatonta, tunnin kuluttua katoamisesta. Joku ihana rehellinen ihminen oli tuonut ja kaikki kortit, visaa myoten tallella. Praise the Lord. Tosin virkamies kirjoitti monta pumaskaa, ennekuin sain passinh. Sain ilmoitta isan ja aidin nimen ja tyopaikan ja osoitteen, ennekuin passi irtosi. Ihmeellista, etta Portugalissa ja heidan alkeellisilla tietokeneilaan nakyy koko maailman passireksiteri. Olimme niiiiiiiiiin onnellisia.
La aamuna Coimbrassa paasimme aamumessuun, kun se alkoi klo 8 ja silloin olimme lahtovalmiita. Isameidan, uskontunnustus ja Herran siunaus, sama usko ja Toivo, yhteinen Pyha naitten ihmisten kanssa, vaikka ei yhteista ehtoollispoytaa. Kirkosta oli hyva lahtea matkaan.
La iltana kavelimme pidemman paivan matkan ja jaimme yoksi Anadiaan, pieneen kylaan, jossa oli moderni hotelli. Mikapa siella oli nukkuessa (45 €) ja aamupala viela. Pyykitkin sai kuivaksi. Naissa Pensioinaateissa ja "hotelleissa" on uusi ilon ja suuren nautinnon aihe:KYLPYPYYHKEET. Caminolla kun on tottunut olemattoman pieneen retkipyyhkeeseen, minullakin tavallisesti pari yhteen ommeltua sifonettia. Eipa ne kunnolla pyyhi! Talla matkalla satsasin pyyhkeeseen 20x20 cm ohut froteepyyhe ja lisaksi monikaytto huivini; huivi on ohutta puuvillaa 1mx1,5m. Se on kaulahuivi, hartiahuivi, kietaisuhame, kylpytakki ja pyyheliina! Viela en ole sita pyyhkeena kayttanyt. Iloitkaa lukijat isoista froteepyyhkeistanne!
Eilinen oli pilvipoutaa ja valilla jopa lamminta aurinkoa. Saavuimme Albergariaan ja suuntasimme kirkkoon. Tarkoituksemme oli kokeilla opaskirjassa mainittua majoitusta seurakunsalin lattialla. Kirkossa tapasimme ranskalaisen ariskunnan; ei majoitusta kirkossa, eika Bombeiroksessa ja hotellisin on suljettu, Oh no!!!! Tapsimme kirkon pihalla vanhan pariskunnan ja elekielella nautimme nukkuma-asentoa ja kaytin ainoaa tietamaani aiheeseen liittyvaa portugalilaista sanaa dormir. Selostusta tuli pitkasti ja he esittivat hotellia, josta ranskalaiset sanoivat, etta se on kiinni. Sanoin "Nao aberto"...he ottivat meidat autoonsa ja veivat kyseiseen paikkaan ja ovelassa paikassa olevaa kelloa soittamalla ovi avattiin. Saimme majapaikan, mutta jain murehtimaan ranskalaisia. He sentaan osasivat espanjaa.
Lauantain kukka: akileija
Sunnuntain kukka:pelargonia. Ajattelen omia pelargonioitani, jotka ovat naapurin hyvassa hoidossa.
Paivan kukka keltainen paivankakkara, jota kukkii pellot keltaisena kuin meilla voikukat.
Paivan aani: uuttukyyhkyn huhuilua muistuttava lintu. Samantapainen, joka afrikassa piti huhuiluaan paivat pitkat
Paivan PYHIIN vaeltaminen. Aidin (kuoli 93 vuotiaana 3 vuotta sitten) vanhoihin villakalsareihin pukeutuminen ja lammon tunne. Samalla muistan aidin tuhannet esirukoukset. Eika aiti voinut aavistaa, etta hanen villahousunsa ovat hyvassa kautossa caminolla. Silmapakoa ei aiti enaa ollut jaksanut parsia.
Ja jalleen anteeksi kirjoitusvirheet. Aataminaikanen kone ei jaksa kirjoittaa kaikkia kirjaimia enka jaksa koko ajan valvoa teksita.
Bom camino!
Friday, April 20, 2012
Coimbra
Nyt ei kenenkaan tarvitse kadehtia, etta taalla vain auringossa kavelemme unikkoniittyjen ja oçliivilehtojen halki. Koko paivan on satanut. Aaamupaivalla jopa niin rankasti, etta eilen kehumamme sadevarustus petti meidat. Puseroni oli marka. Onneksi se oli silkkia ja kuivui jossain pilven raossa. Iltapaivalla oli vahemman sadetta ja selvisimme Coimbran vanhaan suurkaupunkiin (160 000) kolmen maissa. Huone halvasta pensionaatista, mutta lammin suihku, ah miten ihanaa. Eilisessa Rabacalin paikassa nimittain suihkusta tuli vain kylmaa vetta.
Miksi nailta matkoilta kirjoitetaan paljon syomisesta, majapaikasta, saasta ja jalkojen voinnista. Siksipa hyvinkin, etta taalla ihmisen perustarpeet ovat minimissa. Tuossa ne ovat. Kun nuo ovat kunnossa, sitten voi katsella maisemia, vaipua ajatuksiin, kuunnella sisintaan.
Tanaan keskustelimme elaman unelmista. Kesan unelmista ja siita edelleen. Mies sanoi, etta unelma sanoi, etta unelmasana on vieras; toive sopii paremmin.
Paivan kukka; kehakukka.
Paivan tuoksu; luulen etta se on appelsiininpuiden kukkien tuoksu. Vahvempi kuin jasmiini, mutta niin hyva.
Paivan PYHIIN vaeltaminen loytyi mukanani seuraavasta Urho MUroman; Aamun ensimmainen. Siina vakuutettiin, etta Jeesus rukoilee jatkuvasti omiensa puolesta. Vau. Aika suurenmoinen ajatus. Ne rukoukset on ainakin sanoitettu oikein.
Matkalukemisena vanhaa taattua tavaraa edellisen lisaksi Wilkoksin Kallis hunajan pisara ja Markus evangeliet (sattui loytymaan ohut kappale).
Olemme hyvillamme siita, etta nyt on kolme sadepaivaa eletty, eikohan kohta huhtikuun sadepaivat ole jo lopussa, sitten on tiedossa parempaa. Onneksi on lammin. Ja maanviljelijat iloitsevat maissipelloillaan.
Ja lopuksdi pahoittelut kirjoitusvirheista. Nama koneet ovat nahneet parhaat paivansa ja internetin kayttoaika on rajattu. Jono takana. Tsau.
Miksi nailta matkoilta kirjoitetaan paljon syomisesta, majapaikasta, saasta ja jalkojen voinnista. Siksipa hyvinkin, etta taalla ihmisen perustarpeet ovat minimissa. Tuossa ne ovat. Kun nuo ovat kunnossa, sitten voi katsella maisemia, vaipua ajatuksiin, kuunnella sisintaan.
Tanaan keskustelimme elaman unelmista. Kesan unelmista ja siita edelleen. Mies sanoi, etta unelma sanoi, etta unelmasana on vieras; toive sopii paremmin.
Paivan kukka; kehakukka.
Paivan tuoksu; luulen etta se on appelsiininpuiden kukkien tuoksu. Vahvempi kuin jasmiini, mutta niin hyva.
Paivan PYHIIN vaeltaminen loytyi mukanani seuraavasta Urho MUroman; Aamun ensimmainen. Siina vakuutettiin, etta Jeesus rukoilee jatkuvasti omiensa puolesta. Vau. Aika suurenmoinen ajatus. Ne rukoukset on ainakin sanoitettu oikein.
Matkalukemisena vanhaa taattua tavaraa edellisen lisaksi Wilkoksin Kallis hunajan pisara ja Markus evangeliet (sattui loytymaan ohut kappale).
Olemme hyvillamme siita, etta nyt on kolme sadepaivaa eletty, eikohan kohta huhtikuun sadepaivat ole jo lopussa, sitten on tiedossa parempaa. Onneksi on lammin. Ja maanviljelijat iloitsevat maissipelloillaan.
Ja lopuksdi pahoittelut kirjoitusvirheista. Nama koneet ovat nahneet parhaat paivansa ja internetin kayttoaika on rajattu. Jono takana. Tsau.
Thursday, April 19, 2012
Ansiao 19.4.2012
Eilen saimme harjoitella sateessa kulkemista ja testata sadevaatteita. Sama jatkuu tanaan ja huomenna ja kai vielº lauantainakin. Arto tutkii Forecaa ja sunnuntai lupaisi jo parempaa. Eipa haittaa; sadeviitta ja sadelahkeet ovat osoittautuneet hyaksi sadevarustukseksi aihakin toistaiseksi, kun emme ole olleet rankkasateessa.
Taalla sita vaan istutaan keskella aamupaivaa Ansaiaon pikkukaupungin kirjastossa ja selataan sahkopostia ja kirjitetaan blogia-. Takana on 15 km aamutuimaan ja aamukaakao ja sampyla olivat nautittava elamys tielle sattuneessa kahvilassa tassa lahella. Paalle piti viela ottaa maitokahvi ja paikallinen vaniljaleivos, nimittain kylien kahviloissa ei juurikaan ole tarjolla kahvileipaa. Niin etta joskus voi palkita itseaan tasta raatamissta. Edessa 18 km ja maaranpaana Rabacal.
Kaksi yota olemme viettaneet Bombeiroksissa. Ne ovat palokuntien taloissa ilmeisesti huoneita, joissa aikaisemmin palomiehet ovat nukkuneet oitaan tyovuorerojen aikana. Sanky ja peite ja suihku; siina kaikki mita peregriino tarvitsee. Tosin lampoa vahan lisaa please. Huoneet ovat kieltamatta kylmia. Kaksi peittoa tiukasti korvia myoten, niin tarkenemme. Bombeiros on ilmainen majapaikka. Illalla olemme kayneet syomassa pyhiinvaeltajan menun ja toistaiseksi ne ovat hinnaltaan 7-10 €. Ruhtinaallinen ateria; soppa, salaatti, Paaruoka kala/liha ja jalkiruoka viela ja leivat ja juomat tietysti. Mies sanoi olevansa eilen illalla niin taysi, etta ei tarvitse tanaan ruokaa ollenkaan.
Portugaln reitti on hyvin merkitty, vakka jotkut ovat pelotelleet, etta taalla ei ole tarpeeksi merkkeja. Risteyksissa n aina hyvat nuolet menosuuntaan ja viela rasti suuntaan, jonne ei pida menna. Maantieta puolet matkasta ja metsateita ja polkuja puolet. Maantietkin enimmakseen hiljaisia kylateita.
Voi naita vanhoja maisemia; vuosisatojen ikaiset sammaloituneet kiviaidat, satoja vuosia vanhat oliivitarhat, somasti rapistuneet kiviset rakennukset. Sann somasti, kun se ohikulkijan silmaan on somaa ja maisemaan sopivaa, mutta paikallisille edustaa ehka jtain muuta.
Eilen pysahdymme hdelmaostoksille pieneen kylaan. Juttelimme yhden miehen kanssa ja saksa loytyi yhteiseksi kieleksi. Han kylla paivittel, etta aimme kavella Santiago de Cmpostelaan asti. Kun tulimme kaupasta, han tuli appelsiinipussin kanssa. Ne olivat hanen omasta pihastaan ja lman myrkkyja kasvatettuja. Enpa ole ikina niin mehukkaita appelsiineja syonyt. Taalla muutenkin tomaatit ja appelsiinit ovat omaa luokkaansa!!!
Talla matkalla ajatus ei le paassyt viela pyhiin asti. Nimittain haluan tutkia mita on PYHIIN vaellus. Jotain pyhaa on ihmisten kohtaamisessa. Lammin kohtaaminen syntyy kun sanomme jotain portugaliksi ja saamme paljon ystavallisyytta osaksemme. Siis emme todellakaan osaa portugalia, mutta sanakirjasta katsomme sopivia sanoja. Palvetu taalla on harvinaisen ystavallista, ihan kuin turistikirjat sanovat. Kun eilen kysyimme yhdelta naiselta, missa Bombeiros on, han lahti kulkemaan vesisateessa kanssamme siihen suuntaan, vaikka itse oli matkalla muualle.
Jospa Pyha koskettaisi kaikkia noita kohtaamiamme ihmisia, kun lausumme siunauksen heidan jalkeensa.
Paivan kukka/kasvi; rosmariini ylhaalla vuorilla. OLemme 400 m korkeudessa, joten ehka tama ei viela ole vuoristoa.
Matka jatkuu. Sadeviitta ylle ja lahkeet myos. Sadeviitta pois ja lahkeiden kaariminen ylos. Sadeviitta paalle.....Iloinen ja kiitollinen mieli, etta saamme olla taalla.
Taalla sita vaan istutaan keskella aamupaivaa Ansaiaon pikkukaupungin kirjastossa ja selataan sahkopostia ja kirjitetaan blogia-. Takana on 15 km aamutuimaan ja aamukaakao ja sampyla olivat nautittava elamys tielle sattuneessa kahvilassa tassa lahella. Paalle piti viela ottaa maitokahvi ja paikallinen vaniljaleivos, nimittain kylien kahviloissa ei juurikaan ole tarjolla kahvileipaa. Niin etta joskus voi palkita itseaan tasta raatamissta. Edessa 18 km ja maaranpaana Rabacal.
Kaksi yota olemme viettaneet Bombeiroksissa. Ne ovat palokuntien taloissa ilmeisesti huoneita, joissa aikaisemmin palomiehet ovat nukkuneet oitaan tyovuorerojen aikana. Sanky ja peite ja suihku; siina kaikki mita peregriino tarvitsee. Tosin lampoa vahan lisaa please. Huoneet ovat kieltamatta kylmia. Kaksi peittoa tiukasti korvia myoten, niin tarkenemme. Bombeiros on ilmainen majapaikka. Illalla olemme kayneet syomassa pyhiinvaeltajan menun ja toistaiseksi ne ovat hinnaltaan 7-10 €. Ruhtinaallinen ateria; soppa, salaatti, Paaruoka kala/liha ja jalkiruoka viela ja leivat ja juomat tietysti. Mies sanoi olevansa eilen illalla niin taysi, etta ei tarvitse tanaan ruokaa ollenkaan.
Portugaln reitti on hyvin merkitty, vakka jotkut ovat pelotelleet, etta taalla ei ole tarpeeksi merkkeja. Risteyksissa n aina hyvat nuolet menosuuntaan ja viela rasti suuntaan, jonne ei pida menna. Maantieta puolet matkasta ja metsateita ja polkuja puolet. Maantietkin enimmakseen hiljaisia kylateita.
Voi naita vanhoja maisemia; vuosisatojen ikaiset sammaloituneet kiviaidat, satoja vuosia vanhat oliivitarhat, somasti rapistuneet kiviset rakennukset. Sann somasti, kun se ohikulkijan silmaan on somaa ja maisemaan sopivaa, mutta paikallisille edustaa ehka jtain muuta.
Eilen pysahdymme hdelmaostoksille pieneen kylaan. Juttelimme yhden miehen kanssa ja saksa loytyi yhteiseksi kieleksi. Han kylla paivittel, etta aimme kavella Santiago de Cmpostelaan asti. Kun tulimme kaupasta, han tuli appelsiinipussin kanssa. Ne olivat hanen omasta pihastaan ja lman myrkkyja kasvatettuja. Enpa ole ikina niin mehukkaita appelsiineja syonyt. Taalla muutenkin tomaatit ja appelsiinit ovat omaa luokkaansa!!!
Talla matkalla ajatus ei le paassyt viela pyhiin asti. Nimittain haluan tutkia mita on PYHIIN vaellus. Jotain pyhaa on ihmisten kohtaamisessa. Lammin kohtaaminen syntyy kun sanomme jotain portugaliksi ja saamme paljon ystavallisyytta osaksemme. Siis emme todellakaan osaa portugalia, mutta sanakirjasta katsomme sopivia sanoja. Palvetu taalla on harvinaisen ystavallista, ihan kuin turistikirjat sanovat. Kun eilen kysyimme yhdelta naiselta, missa Bombeiros on, han lahti kulkemaan vesisateessa kanssamme siihen suuntaan, vaikka itse oli matkalla muualle.
Jospa Pyha koskettaisi kaikkia noita kohtaamiamme ihmisia, kun lausumme siunauksen heidan jalkeensa.
Paivan kukka/kasvi; rosmariini ylhaalla vuorilla. OLemme 400 m korkeudessa, joten ehka tama ei viela ole vuoristoa.
Matka jatkuu. Sadeviitta ylle ja lahkeet myos. Sadeviitta pois ja lahkeiden kaariminen ylos. Sadeviitta paalle.....Iloinen ja kiitollinen mieli, etta saamme olla taalla.
Tuesday, April 17, 2012
Camino 2
17.4.2012
Taalla Portugalissa ei paasekaan niin vain internettiin, joten enpa tieda, miten usein voin blogia pitaa.
Aloimme matkamme sunnuntaina 15.4 lentamalla Hgista Portoon ja sielta junalla Santaremiin. Iltahamarissa etsimme majapaikan vanhan ladyn luota. Han pitaa pensionaattia lahella asemaa.
Aaamulla 6.45 matkaan. Silloin nousee aurinko, eika meita enaa mikaan pitele sisalla. Ylhaalla vuoren rinteella katselimme heraavaa paivaa ja laskeuduimme caminollemme. Askel loi kevyt. Tietaahan sen ensimmaisena paivana.
Lahdimme banaanin voimalla matkaan. Kymmenen kilometrin paassa joimme aamukaakaot ja soimme juusto-tomattisampylan. Tanaan kuljimme peltojen halki. Maanviljelijat olivat parhaillaan istuttamassa maissia kuivaan maahan. Sadettajat toimivat.
Kyllahan he katsoivat kahta reppuretkelaista: "Kuka joutaa toukotoiden aikaan kulkemaan joutilaana...." He odottivat varmaans adetta - ja me tietenkin poutaa. Toivotaan yosateita, ei paivalla.
Kahdenkymmenen kilometrin jalkeen oli hedelmatankkaus ja kahvi. Sitten jasoimmekin jo perille Goleigaan. Takana 30 km. Majapaikan loysimme taas vanhan herran majatalosta. Huone 30 €. Talo oli parhaat paivansa nahnyt (Restaurante O Te) ja menussa vain possua. No nalka silla lahti. Ranskalaisten perunoiden sijaan pyysin normaalit perunat ja sekos oli ihme.
Tanaan ilostutimme vastaantulijoita sanomalla "Bom dia" ja dian i piti venyttaaa pitkaksi. Nyt nousimme jo ensimmaisille vuorille tai maelle - korkeutta noin 13o m. Huomenna on edessa nousua koko paiva 400:aan metriin.
Tanaan manapaikkana on Bombeiros Voluntarios Tumarin kaupungissa. Palokunnan talossa on pyhiinvaeltajia varten muutama huone. Nyt oli sangytkin. Se ei kuulema ole tavallista. Tanaan oli pilvinen paiva ja laaksossa nakyi satavan, me saimme muutaman pisaran niskaamme. Nyt etsimme ruokapaikkaa ja olemme kiitollisia lampimasta suihkusta, eilenhan saimme tyytya kylmaan.
Aamuisin kun heraamme eika viela viitsi nousta pimeyden tahden, kuuntelmee MB-soittimiamme. Taman aamun opetuksessa jain miettimaan mm. "Kun lapsi epaonnistuu tai tekee virheita, se on vanhemmalle haaste vahvistaa suhdetta lapseen, silloin lapsella on mahdollista oppia virheistaan" Aika viisas ajatus, nimittain turvallisessa suhteessa lapsella on vara pysahtya ja kuunnella ja oppia. Harmistunut vanhempi sulkee lapselta oppimisen ovan.
Lupasin perheenjasenille, etta blogin lukijoita ei saa vaivata pitkilla blogeilla, joten olkoon tama nyt aluksi.
Ja viela se, etta muita pyhiinvaeltajia emme ole nahneet. Tamahan on harvineisempi reitti. Aikaa jutella. Aikaa miettia. Aikaa rukoilla. Aikaa kiittaa.
Taalla Portugalissa ei paasekaan niin vain internettiin, joten enpa tieda, miten usein voin blogia pitaa.
Aloimme matkamme sunnuntaina 15.4 lentamalla Hgista Portoon ja sielta junalla Santaremiin. Iltahamarissa etsimme majapaikan vanhan ladyn luota. Han pitaa pensionaattia lahella asemaa.
Aaamulla 6.45 matkaan. Silloin nousee aurinko, eika meita enaa mikaan pitele sisalla. Ylhaalla vuoren rinteella katselimme heraavaa paivaa ja laskeuduimme caminollemme. Askel loi kevyt. Tietaahan sen ensimmaisena paivana.
Lahdimme banaanin voimalla matkaan. Kymmenen kilometrin paassa joimme aamukaakaot ja soimme juusto-tomattisampylan. Tanaan kuljimme peltojen halki. Maanviljelijat olivat parhaillaan istuttamassa maissia kuivaan maahan. Sadettajat toimivat.
Kyllahan he katsoivat kahta reppuretkelaista: "Kuka joutaa toukotoiden aikaan kulkemaan joutilaana...." He odottivat varmaans adetta - ja me tietenkin poutaa. Toivotaan yosateita, ei paivalla.
Kahdenkymmenen kilometrin jalkeen oli hedelmatankkaus ja kahvi. Sitten jasoimmekin jo perille Goleigaan. Takana 30 km. Majapaikan loysimme taas vanhan herran majatalosta. Huone 30 €. Talo oli parhaat paivansa nahnyt (Restaurante O Te) ja menussa vain possua. No nalka silla lahti. Ranskalaisten perunoiden sijaan pyysin normaalit perunat ja sekos oli ihme.
Tanaan ilostutimme vastaantulijoita sanomalla "Bom dia" ja dian i piti venyttaaa pitkaksi. Nyt nousimme jo ensimmaisille vuorille tai maelle - korkeutta noin 13o m. Huomenna on edessa nousua koko paiva 400:aan metriin.
Tanaan manapaikkana on Bombeiros Voluntarios Tumarin kaupungissa. Palokunnan talossa on pyhiinvaeltajia varten muutama huone. Nyt oli sangytkin. Se ei kuulema ole tavallista. Tanaan oli pilvinen paiva ja laaksossa nakyi satavan, me saimme muutaman pisaran niskaamme. Nyt etsimme ruokapaikkaa ja olemme kiitollisia lampimasta suihkusta, eilenhan saimme tyytya kylmaan.
Aamuisin kun heraamme eika viela viitsi nousta pimeyden tahden, kuuntelmee MB-soittimiamme. Taman aamun opetuksessa jain miettimaan mm. "Kun lapsi epaonnistuu tai tekee virheita, se on vanhemmalle haaste vahvistaa suhdetta lapseen, silloin lapsella on mahdollista oppia virheistaan" Aika viisas ajatus, nimittain turvallisessa suhteessa lapsella on vara pysahtya ja kuunnella ja oppia. Harmistunut vanhempi sulkee lapselta oppimisen ovan.
Lupasin perheenjasenille, etta blogin lukijoita ei saa vaivata pitkilla blogeilla, joten olkoon tama nyt aluksi.
Ja viela se, etta muita pyhiinvaeltajia emme ole nahneet. Tamahan on harvineisempi reitti. Aikaa jutella. Aikaa miettia. Aikaa rukoilla. Aikaa kiittaa.
Subscribe to:
Posts (Atom)