Tosin viime vuonnakin vapunaatto kului Caminolla, mutta hiukan aurinkoisemmissa merkeissa. Tanaan on ollut todellinen sadepaiva. Tihkuavaa sadetta tanne iltapaivaan asti. Saatiedotus piti tata sataisimpana paivana seuraavaan kymmeneen paivaan nahden. Taivalsin suunnittelemani 20 km Soto de Luinaan. Voimia olisi ollut kavella eteenpain. Istuin yhdessa baarissa, soin peregriinon lounaan (kaksi paistettua munaa, yksi ruokaisa makkara ja ranskalaiset perunat). Kylla tuolla parjaa vappuun asti. Onkin aikaa kun olen syonyt ranskalaisia tai paistettua makkaraa. Odottelin poutaantumista. Tiesin kylla etta kylassa on Alberga, joten ei hataa. Kun kaksi tuntia oli kulunut, paatin jaada tahan kylaan. Alberga on vanhassa, kauniin nakoisessa koulussa, eika maksa mitaan, ei edes vapaehtoista maksua.
Eilen paatin ohittaa Avileksen kaupungin junalla. Eksyn niin perusteellisesti isoissa kaupungeissa ja eksyksissa olin etsiessani asemaa. Kun vihdoin kysyin, missa asema mahtaa olla, eras iakas mies tuli ja ymmarsi sen verran englantia, etta kysyi voiko han saattaa minut asemalle. Matkaa kertyi varmaan pari kilometria liikenteen valissa puikkelehtien. Han opasti viela lipun ostamisessa ja oikean laiturin loytymisessa. Sanoin hanelle, etta han oli taman paivan enkeli. Han vahatteli ja sanoi, etta han ei ole enkeli van muuten hyva ihminen. Nyt minulla oli kayttoa eilen oppimallani sanonnalla Deo te bendigo. Sen sanoin kun kiittelin hanta ja lisaksi sain vuolaat espanjalaiset poskisuudelmat. Eilisen enkeli.
Olen kayttanyt valilla pyorareitteja. Ne saattavat olla pidempia, ehka joskus saattavat oikaista.
Sateella nimittain laaksoissa kulkevat polut ovat todella marat ja mutaiset. Suuri osa metsateista
on jollain tavalla pallystettyja. Ehka vuoristojen sateessa ne kuluisivat kulkukelvottomisi. Silti jaa paallystamattomia polkuja.
Olen luopunut yhdesta paivan high lightista eli café con lechesta. Olen nukkunut harvinaisen huonosti yoni. Milloin en saa unta, milloin herailen tavan takaa. Kokeilen, auttaako kahvittomuus. Viime yon nukuin erinomaisesti. Tosin otin myos Buranan kuvitellen, etta se voisi relaksoida. Voihan olla, etta ruumiini on ylivirittyneessa tilassa ja siksi sen on vaikea rauhoittua.
Halusin viime yoksi Albergaan (kaksi edellista pensionaateissa) ihan albergan tunnelman ja kanssamatkaajien vuoksi. Huonetoverinani oli ikaiseni hollantilainen nainen. Hanella polvi oli kipea ja han jatkoi junalla. Eilen tapasin liettualaisen Jorgenin, jonka olin tavannut perjantai-illan Albergassa. Han jatkoi viela matkaa, kun itse jain San Estebain meren rannassa olevaan Albergaan. Tapaan harvoin niita, joita olen aikaisemmin tavannut, koska paivamatkani ovat ehka keskimaaraista piudempia. Tanaankin sadevaelluksella tapasin saksalaisen miehen ja amerikkailen opiskelijapojan. Molemmat sanoivat etta 25 km on paivan maksimi. Amerikkalainen oli aloittanut eilen. Han kulki lenkkareissa ja ilman opaskirjaa. Kehotin hanta hankkimaan edes luettelon Albergoista, koska han halusi majoittua mahdollisimman halvalla eika majapaikkoja ole tarjolla joka kylassa. Albergojen valimatka talla reitilla on 20-30 km. Mielenkiintoista taas, keta taman paivan majapaikassa tapaan.
Caminolla vallitseva tunne on ILO. Se voi syntya kun sade hellittaa, tai sateensuoja loytyy. Se voi vallata, kun tajuan taas uudelleen, etta nyt olen todella taalla. Se syntyy nuolen/merkin nakemisesta tai kanssamatkaajan tapaamisesta. Yksinaisilla taipaleillakin ilo seuraa mukana. Huolet ovat kaukana, silla taman hetken huolia on yleensa vain; missa seuraava baari, kauppa, internet tai majapaikka.
Eilisen opetus kertoi huolehtimisesta. Meilla on kahdenlaisia huolia; niita, joihin voimme vaikuttaa ja 90% on niita, joihin emme voi vaikuttaa. SIIS johtopaatos; tee ihmeessa jotain niille huolille, joihin voit vaikuttaa ja opettele sivuuttamaan ne huolet, joihin et silla hetkella voi vaikuttaa. Jos huolehdin nyt, mista Santiagossa loydan paikan, jossa voin tehda chek-in lennolleni ja tulostaa maihinnousukortin, huolehdin asiasta, johon tuskin voin talla hetkella vaikuttaa. "Riittaa kullekin paivalle oma huolensa". Sita opettelen ja huolettomuus on taalla suhteellisen helppoa.
Paivan kukka: pasunakukka. Kukat jopa 20 cm. Ja Suomessa sita yritetaan epatoivoisesti kasvattaa ruukussa puutarhassa. "Kun pasuna antaa epaselvan aanen, kuka silloin valmistautuu taisteluun".
Paivan aani: eiliset teollisuusalueiden aanet; kolina, koputus, suhina, pauhina, natina ja jyskytys. Teollisuusaluetta oli kilometritolkulla matkallani, siksikin halusin valttaa Avileksen teollisuusalueen.
Paivan ihmetys; sanomalehdissa olevat kuvat lumipalloja heittelevista espanjalaisista ja puistossa hiihtavista lapsista. Ilmeisesti maan keskiosassa sateet ovat tuleet lumena.
Paivan ilo: sateen valissaolevat vahemman sateiset jaksot. Ilo ovat myos kengat, jotka pitavat vetta.
Hyvaa vappua.
Tuesday, April 30, 2013
Sunday, April 28, 2013
Lumiset vuoret
Caminon kulkeneet tietavat, miten tie(camino) kutsuu. Vaikka illalla olet vasynyt ja jalkasi voivat huonosti, ajatus huomisen vaelluksesta innostaa. Ja taas aamulla ajatus:"Matkaan". Eilen tein testin. Kun kuljin sateessa, yhdessa pihassa nainen astui autoon ja kysyin itseltani; haluaisinko mielummin hypata kyytiin ja kulkea autolla. En. Toinen testi. Perhe istui ruokapoydan aaressa varmaankin lampimassa kodissa. Kysyin taas itseltani: haluaisinko vaihtaa kavelyn tuohon. En. Caminon kulkija on valinnut tiensa. Valinta muuttuu asenteeksi ja asenne auttaa jaksamaan. Samaa mietin joskus talvella kun olimme suunnitelleen pitkia hiihtopaivia perakkain tai pitkia kevelyharjoituksia pariksi paivaksi. Sama tunne; ilo lahtea eika kysymysta, jaksanko, haluanko?
Tanaan siis lumiset vuoret, ei Kantabrin vuoret vaan lahivuorten huipuilla oli lunta. Eilinen ja yollinen vesisade oli ilmeisesti tullut lumena. Siis eilen satoi ja paistoi ja tihuutti ja oli poutaa. Kaikkea mahdollista. Yritin pitaa sadetta isojen kuurojen aikana. Rukoilin, etta loytyisi sadesuoja silloin kun sita tarvitsisin. Se loytyi milloin puun alta, milloin bussipysakilta, milloin kirkon rapuilta tai jonkun rakennuksen raystaan alta. Rakeina tullut sade oli parempi siksi, etta se ei kastele niinkuin isot pisarat. Sadepontso ja sadelahkeet ovat hyvat, mutta eivat nekaan suurta sadetta pida.
Olen kuullut, etta Caminolla on enkeleita. Nyt olen sen itsekin todennut. Eilen olin yhden pikkukylan rapistuneen kirkon raystaan alla kun satoi. Ihmettelin naista, joka seisoi omalla pihalla (luulen, etta omalla) sateenvarjon kanssa. Kun sade lakkasi, lahdin jatkamaan matkaa tarkistamatta merkkeja. Silloin nainen juoksi peraan ja sanoi, etta se ei ole Camino del Santiago ja ohjasi minut ihan painvastaiseen suuntaan. Olin ihan ihmeissani, miten kadotin suuntvaistoni - ehka tulin kiireisin askelin sateen suojaan. Toinen enkeli pysaytti auton kun seisoin isossa sateessa 5 km ennen Villaviciosaa, joka oli matkani kohde lauantaina. Nuori poika autosta kysyi, mihin menen ja haluanko kyydin. Hanen ystavallinen tarjouksensa sai minut vastaamaan kylla. Olin yhden talon seinalta napannut Villaviciosassa olevan Hostellin nimen . Poika vei minut suoraan sinne ja siella oli luvattu peregriinohinnat (20 E) vaeltajille. Ah, Caminon kulkijalle on luxusta PYYHELIINA. Silloin voi pesta hiukset. Vauvan harsovaippa on juuri ja juuri riittava suihkuun.
Kuluneeksi sunnuntaiksi oli luvattu sadetta ja niin sita tulikin ajoittain. Taas enkeleita matkassa. Tie oli erittain huonosti merkitty ja monesti olin kovin epavarma, olenko oikealla tiella, kun piti ylittaa Alto de la Cruzin vuori (436m) - korkein tahan asti. Mies olisi sanonut: "Kysy" Kysyisin, mutta oli sunnuntai aamu eika ihmisa missaan. Kun olin tarpeeksi epavarma, koputin yhden talon oveen. Ei vastausta. Talojakaan ei ollut tiheasti. Seuraavassa talossa pikkutytto avasi ja kutsui isan. Viittomakielesta ymmarsin mihin suuntaan on mentava. Kiitos. Sitten olin melkein vuorella ja tulin T-risteykseen. Ei merkin merkkia. Kumpi vain olisi voinut olla oikea suunta. Niinpa tuli eras mies koiransa kanssa ja taas puhuimme viittomakielta. Camino del Santiago on avainsana, jota ihmiset ymmartavat.
Viela yhdet enkelit ilmestyivat tielleni, kun olin Gijonin kaupungissa. Iso kaupunki eika merkkeja. Opaskirjassa kylla pieni kuva kaupungista, mutta kun liikenneympyroita on tarpeeksi monta, epavarmuus yltyy. Kysyin pariskunnalta "Centro urbano?" ja he sanoivat jotain "Compannio"- tapaista ja kuljin heidan perassaan varmaan 3-4 km. Sitten paasin kartalle ja loysin kuin loysinkin majapaikan opaskiran perusteella taas Pensionaatista ( 12 E) kun Albergat eivat satu nyt sopivasti reitilleni. Olisin kylla jaksanut viela kavella, mutta opaskirja ei ehdottele majapaikkaa ennenkuin 25 km perasta. Huomiseksi luvataan parempaa saata.
Onneksi et aamulla tieda, millaisia vuoria on edessasi tai millaisia pilvia tulee tiellesi. Eihan Caminon kulkija tieda, missa han syo tai missa nukkuu. Taalla eletaan hetkessa. Toki joku suunnitelma paivalle on oltava, jonkinlainen arvio, missa voi saada aamupalaa tai kahvia tai missa on kauppa. Poika muistuttu FB:ssa, etta ei pida ottaa sellaisia huolia kannettavakseen, jotka eivat ole viela tulleet. Opettelen pyhaa huolettomuutta. Camino opettaa rukoilemaan arkisia rukouksia, kuten etta isosta kaupungista loytyisi Internet-paikka. Se loytyy harvoin kysymalla. Kahvilat tarjoavat omaa WiFi yhteyttaan, mutta se ei auta kun haluan kirjoittaa.
Kuinka monesti tanaan ilahduinkaan merkeista. Kun kilometritolkulla olin kulkenut nakematta kelataista nuolta tai simpukkaa, levottomuus valtasi mieleni: olenko oikealla tiella? Itamaantietajat tulivat mieleeni monta kertaa. He ilahtuivat suuresti kun nakivat tahden. Rukoilin samalla, etta oman sydameni saisi vallata samanlainen levottomuus aina kun olen poikkeamassa omille teilleni, tielle, joka ei ole Jumalan suunnitelma.
Yksin vaeltaminen on kahtalainen juttu. Kun ei ole juttukaveria, puhun aaneen. Laulan. Varmaan monet teiden valinnat olisivat olleet helpompia kahden. Miehen logiikka ja suuntavaisto toimivat paremmin kuin minun. Olen asennoitunut vaeltamaan yksin ja se on taman hetken realiteetti, siksi en kapinoi sita vastaan. Laittelemme viesteja. Mies on onnellisesti kotona ja odottaa polvensa paranemista. Viela ei kaannetta mihinkaan. Tosin matkalla kohtaan ihmettelevia kysymyksia: "Solo?" Tulkitsen, etta silloin kysytaan, kuljenko yksin. Si, si. Jos kysyja on englannin kielitaitoinen, selitan, etta matka alkoi kaksin ja jatkuu yksin.
Olen ihmeissani taman Gijonin kaupungin mahtavuudesta. Asukkaita 300 000. Valtavia vanhoja rakennuksia, sairaaloita, kasvitieteellisia puutarhoja, kulttuurikeskuksia, teattereita, puistoja, museoita, hotelleita, kirkkoja, urheilukeskuksia ja useita yliopiston camuksia. Vaasankin yliopisto on kuin pieni piste naiden rinnalla. Taalla on eletty vaurauden ja suuruuden aikaa. Tapasimme joku paiva sitten englantia puhuvan juoksijan. Han sanoi, etta Espanjassa on eletty yli varojen. Yksityiset ihmisetkin ovat hankkineet hyvat autot ja asunnot, vaikka niihin ei olisi oikeastaan varaa ollut silloinkaan. Nyt kaikki ovat suurissa vaikeuksissa, ei vain maan kokonaistalous, vaan yksityiset ihmiset myos. Toden totta, taalla ajataan hyvilla uuden nakoisilla autoilla. Tuskin olen nahnyt yhtaan sen ikaista autoa, milla mekin ajamme. No, tuo nyt oli poikkeama politiikkaan, mutta kaikkea taalla ehtii ajattelemaan´.
Paivan aani: uuttukyyhky - sen aanen kuullessani ajattelen vavya, joka on opettanut tuntemaan tuon linnun aanen
Paivan tuoksu; fenkoli, sen tuoksun erottaa joskus voimakkaana. Sita olemme myos syoneet, kun polun varrelle niita on osunut
Paivan high light: merkkien loytyminen
Paivan makuelamys: rusinat vuorta noustessa, kun sunnuntai aamuna mikaan kahvipaikka ole ollut viela auki
Paivan ihmetys: sadetta pitaessani ostin kahvin ja kysin "Caces or bisquits???" ja minulle tuotiin lautasellinen ( 6kpl) erilaisia kekseja ja minileivoksia ja hinta oli 1.10 E
Paivan elain: kolme kaurista, kun harhailin sivupolulla, joka paattyi ei mihinkaan.
Paivan pettymys: kyseisella polulla "tie ei tullut vastaan", vaikka sita laulua olen laulanut usein ("Tulkoon tie sinua vastaan")
Paivan lohdutus: sadevesi tekee hyvaa iholle ja hiuksille
Paivan ilo; sateesta huolimatta paasin kuivana ja vaatteet kuivana majapaikkaan. Maraksi paasseiden vaatteiden ja kenkien kuivuminen ei ole ongelmatonta, kun useinkaan huoneissa ei ole lammitysta.
Tanaan siis lumiset vuoret, ei Kantabrin vuoret vaan lahivuorten huipuilla oli lunta. Eilinen ja yollinen vesisade oli ilmeisesti tullut lumena. Siis eilen satoi ja paistoi ja tihuutti ja oli poutaa. Kaikkea mahdollista. Yritin pitaa sadetta isojen kuurojen aikana. Rukoilin, etta loytyisi sadesuoja silloin kun sita tarvitsisin. Se loytyi milloin puun alta, milloin bussipysakilta, milloin kirkon rapuilta tai jonkun rakennuksen raystaan alta. Rakeina tullut sade oli parempi siksi, etta se ei kastele niinkuin isot pisarat. Sadepontso ja sadelahkeet ovat hyvat, mutta eivat nekaan suurta sadetta pida.
Olen kuullut, etta Caminolla on enkeleita. Nyt olen sen itsekin todennut. Eilen olin yhden pikkukylan rapistuneen kirkon raystaan alla kun satoi. Ihmettelin naista, joka seisoi omalla pihalla (luulen, etta omalla) sateenvarjon kanssa. Kun sade lakkasi, lahdin jatkamaan matkaa tarkistamatta merkkeja. Silloin nainen juoksi peraan ja sanoi, etta se ei ole Camino del Santiago ja ohjasi minut ihan painvastaiseen suuntaan. Olin ihan ihmeissani, miten kadotin suuntvaistoni - ehka tulin kiireisin askelin sateen suojaan. Toinen enkeli pysaytti auton kun seisoin isossa sateessa 5 km ennen Villaviciosaa, joka oli matkani kohde lauantaina. Nuori poika autosta kysyi, mihin menen ja haluanko kyydin. Hanen ystavallinen tarjouksensa sai minut vastaamaan kylla. Olin yhden talon seinalta napannut Villaviciosassa olevan Hostellin nimen . Poika vei minut suoraan sinne ja siella oli luvattu peregriinohinnat (20 E) vaeltajille. Ah, Caminon kulkijalle on luxusta PYYHELIINA. Silloin voi pesta hiukset. Vauvan harsovaippa on juuri ja juuri riittava suihkuun.
Kuluneeksi sunnuntaiksi oli luvattu sadetta ja niin sita tulikin ajoittain. Taas enkeleita matkassa. Tie oli erittain huonosti merkitty ja monesti olin kovin epavarma, olenko oikealla tiella, kun piti ylittaa Alto de la Cruzin vuori (436m) - korkein tahan asti. Mies olisi sanonut: "Kysy" Kysyisin, mutta oli sunnuntai aamu eika ihmisa missaan. Kun olin tarpeeksi epavarma, koputin yhden talon oveen. Ei vastausta. Talojakaan ei ollut tiheasti. Seuraavassa talossa pikkutytto avasi ja kutsui isan. Viittomakielesta ymmarsin mihin suuntaan on mentava. Kiitos. Sitten olin melkein vuorella ja tulin T-risteykseen. Ei merkin merkkia. Kumpi vain olisi voinut olla oikea suunta. Niinpa tuli eras mies koiransa kanssa ja taas puhuimme viittomakielta. Camino del Santiago on avainsana, jota ihmiset ymmartavat.
Viela yhdet enkelit ilmestyivat tielleni, kun olin Gijonin kaupungissa. Iso kaupunki eika merkkeja. Opaskirjassa kylla pieni kuva kaupungista, mutta kun liikenneympyroita on tarpeeksi monta, epavarmuus yltyy. Kysyin pariskunnalta "Centro urbano?" ja he sanoivat jotain "Compannio"- tapaista ja kuljin heidan perassaan varmaan 3-4 km. Sitten paasin kartalle ja loysin kuin loysinkin majapaikan opaskiran perusteella taas Pensionaatista ( 12 E) kun Albergat eivat satu nyt sopivasti reitilleni. Olisin kylla jaksanut viela kavella, mutta opaskirja ei ehdottele majapaikkaa ennenkuin 25 km perasta. Huomiseksi luvataan parempaa saata.
Onneksi et aamulla tieda, millaisia vuoria on edessasi tai millaisia pilvia tulee tiellesi. Eihan Caminon kulkija tieda, missa han syo tai missa nukkuu. Taalla eletaan hetkessa. Toki joku suunnitelma paivalle on oltava, jonkinlainen arvio, missa voi saada aamupalaa tai kahvia tai missa on kauppa. Poika muistuttu FB:ssa, etta ei pida ottaa sellaisia huolia kannettavakseen, jotka eivat ole viela tulleet. Opettelen pyhaa huolettomuutta. Camino opettaa rukoilemaan arkisia rukouksia, kuten etta isosta kaupungista loytyisi Internet-paikka. Se loytyy harvoin kysymalla. Kahvilat tarjoavat omaa WiFi yhteyttaan, mutta se ei auta kun haluan kirjoittaa.
Kuinka monesti tanaan ilahduinkaan merkeista. Kun kilometritolkulla olin kulkenut nakematta kelataista nuolta tai simpukkaa, levottomuus valtasi mieleni: olenko oikealla tiella? Itamaantietajat tulivat mieleeni monta kertaa. He ilahtuivat suuresti kun nakivat tahden. Rukoilin samalla, etta oman sydameni saisi vallata samanlainen levottomuus aina kun olen poikkeamassa omille teilleni, tielle, joka ei ole Jumalan suunnitelma.
Yksin vaeltaminen on kahtalainen juttu. Kun ei ole juttukaveria, puhun aaneen. Laulan. Varmaan monet teiden valinnat olisivat olleet helpompia kahden. Miehen logiikka ja suuntavaisto toimivat paremmin kuin minun. Olen asennoitunut vaeltamaan yksin ja se on taman hetken realiteetti, siksi en kapinoi sita vastaan. Laittelemme viesteja. Mies on onnellisesti kotona ja odottaa polvensa paranemista. Viela ei kaannetta mihinkaan. Tosin matkalla kohtaan ihmettelevia kysymyksia: "Solo?" Tulkitsen, etta silloin kysytaan, kuljenko yksin. Si, si. Jos kysyja on englannin kielitaitoinen, selitan, etta matka alkoi kaksin ja jatkuu yksin.
Olen ihmeissani taman Gijonin kaupungin mahtavuudesta. Asukkaita 300 000. Valtavia vanhoja rakennuksia, sairaaloita, kasvitieteellisia puutarhoja, kulttuurikeskuksia, teattereita, puistoja, museoita, hotelleita, kirkkoja, urheilukeskuksia ja useita yliopiston camuksia. Vaasankin yliopisto on kuin pieni piste naiden rinnalla. Taalla on eletty vaurauden ja suuruuden aikaa. Tapasimme joku paiva sitten englantia puhuvan juoksijan. Han sanoi, etta Espanjassa on eletty yli varojen. Yksityiset ihmisetkin ovat hankkineet hyvat autot ja asunnot, vaikka niihin ei olisi oikeastaan varaa ollut silloinkaan. Nyt kaikki ovat suurissa vaikeuksissa, ei vain maan kokonaistalous, vaan yksityiset ihmiset myos. Toden totta, taalla ajataan hyvilla uuden nakoisilla autoilla. Tuskin olen nahnyt yhtaan sen ikaista autoa, milla mekin ajamme. No, tuo nyt oli poikkeama politiikkaan, mutta kaikkea taalla ehtii ajattelemaan´.
Paivan aani: uuttukyyhky - sen aanen kuullessani ajattelen vavya, joka on opettanut tuntemaan tuon linnun aanen
Paivan tuoksu; fenkoli, sen tuoksun erottaa joskus voimakkaana. Sita olemme myos syoneet, kun polun varrelle niita on osunut
Paivan high light: merkkien loytyminen
Paivan makuelamys: rusinat vuorta noustessa, kun sunnuntai aamuna mikaan kahvipaikka ole ollut viela auki
Paivan ihmetys: sadetta pitaessani ostin kahvin ja kysin "Caces or bisquits???" ja minulle tuotiin lautasellinen ( 6kpl) erilaisia kekseja ja minileivoksia ja hinta oli 1.10 E
Paivan elain: kolme kaurista, kun harhailin sivupolulla, joka paattyi ei mihinkaan.
Paivan pettymys: kyseisella polulla "tie ei tullut vastaan", vaikka sita laulua olen laulanut usein ("Tulkoon tie sinua vastaan")
Paivan lohdutus: sadevesi tekee hyvaa iholle ja hiuksille
Paivan ilo; sateesta huolimatta paasin kuivana ja vaatteet kuivana majapaikkaan. Maraksi paasseiden vaatteiden ja kenkien kuivuminen ei ole ongelmatonta, kun useinkaan huoneissa ei ole lammitysta.
Thursday, April 25, 2013
Uusi alku
Eilinen paiva osoitti, etta miehen polvella ei kavella. Hanen arvionsa nettia selattuaan oli nivelsiteitten venahdys ja tulehdus. Siispa etsimaan paluulentoa. No se loytyi taksi illaksi ja niin tiemme eroavat.
Taman aamun opetuksissa puhuttiin vastoinkaymisita ja sanottiin etta tarkein kysymys ei ole Miksi, vaan miten selviamme taman uuden todellisuuden kanssa. Siispa on otettava uusi alku, jossa on uudet realiteetit. Siis yksin matkaan. Onneksi olemme kavelleet Camonoita enka pelkaa lahtea yksin. Vastuu tulee kylla toisenlainen. Vastuu kaikesta yksin; nuolista, reitista, allbergojen loytymisista yms. Kommunikaatio muuttuu. Enaa emme me jaa kokemuksiamme. Tekstiviestien valityksella se on rajoitettua. Siis siirryn keskusteluun itseni kanssa. Kysyn itseltani, mita nakemani, kuulemani merkitsee minulle.
Uusi vaihe on myos se, etta tanaa puolen paivan aikaan alkaa sade ja epavakaa saa jatkuu viikon. Siihen totuimme jo viime vuonna, mutta kylla aurinkoinen saa on ihana. Kuluneen viikon muisto kuitenkin on kaunis, ehyt ja hyva.
Kiitos tahanastisesta matkasta. Camino jatkuu.
Taman aamun opetuksissa puhuttiin vastoinkaymisita ja sanottiin etta tarkein kysymys ei ole Miksi, vaan miten selviamme taman uuden todellisuuden kanssa. Siispa on otettava uusi alku, jossa on uudet realiteetit. Siis yksin matkaan. Onneksi olemme kavelleet Camonoita enka pelkaa lahtea yksin. Vastuu tulee kylla toisenlainen. Vastuu kaikesta yksin; nuolista, reitista, allbergojen loytymisista yms. Kommunikaatio muuttuu. Enaa emme me jaa kokemuksiamme. Tekstiviestien valityksella se on rajoitettua. Siis siirryn keskusteluun itseni kanssa. Kysyn itseltani, mita nakemani, kuulemani merkitsee minulle.
Uusi vaihe on myos se, etta tanaa puolen paivan aikaan alkaa sade ja epavakaa saa jatkuu viikon. Siihen totuimme jo viime vuonna, mutta kylla aurinkoinen saa on ihana. Kuluneen viikon muisto kuitenkin on kaunis, ehyt ja hyva.
Kiitos tahanastisesta matkasta. Camino jatkuu.
Kantabrian vuoriston kainalossa
Kouluaikana en oppinut Kantabrian vuoriston nimea kun silloin en viela osannut ottaa muistisanaksi Kantasta. Vasemmalla puolellamme siintaa tuo vuoristo lumihuippuineen, oikealla meri ajoittain.
Eilen pidimme monta kahvi ja hedelmataukoa. Ei siksi, etta taalla on halpa kahvi ( kahvi+kaakao+lautasellinen pikkuleipia+pieni kolmioleipa 4 E) vaan siksi, etta miehen polvi on kipea. Kaksi paivaa han sinnitteli kipealla polvella. Eilen illalla han sanoi, etta talla polvella ei kavella(rukoilijat huom!). Jos han sanoo noin, silloin on tosi kysymyksessa. Kaksi Buranaa (2x400) ei hellittanyt kipua).Mies jatkoi aamulla junalla Lanekseen ja mina kavelin. Camino jatkuu junaillen.
Edelleen kaunis paiva. Huomiseksi ja ylihuomiseksi luvataan sadetta. Mita silloin, siita ei ole aavistustakaan.
Nousemme ja laskemme paivittain noin 700 m. Tosin olemme kayneet vain noin 200 m korkeudessa. Sieltakin nakee kauas. Nousuissa minua auttaa kihelmoiva ajatus siita, mita nousun jalkeen avautuu. Usein avautuu uusi nousu, mutta joskus huikea maisema laaksoon tai vuoristoon tai merelle. Nousun vaivoissa voi katsoa taakse ja muistuttaa itsea, mista on tullut. Naina paivina on riittanyt kuumuutta. Tosin metsatiet tuovat varjoa ja eukanlyptysmetsat lisaksi oman Camino-tuoksunsa.
Kaksi paivaa ilman eksymista. Merkkeja on tarkattava. Vaikka edessa oleva helpompi tie houkuttaisi, Caminon merkki on etsittava ja suostuttava kapeaan tai nousevaan tiehen. Edes edellakukijoiden valintoihin ei aina ole luottamista. Hekin voivat menna harhaan.
Matkaa on tehty viikko. Jos haluat seurata reittiamme, etsi internetista Camino del Norte. Siella on monia reittikarttoja ja kuviakin.
Paivan aani: kaki kukkuu. Ehka matkalla Suomeen
Paivan kukka; omenapuut ja kirsikkapuut
Paivan elain; sisiliskot, joita vilisee tien vieruksilla
Paivan high light; saapuminen allbergaan, joka on rakennettu entiseen asemarakennukseen
Paivan vaeltajat: kaksi hollantilasta sisarusta, toinen jalkavaivainen (bussilla) toinen
Eilen pidimme monta kahvi ja hedelmataukoa. Ei siksi, etta taalla on halpa kahvi ( kahvi+kaakao+lautasellinen pikkuleipia+pieni kolmioleipa 4 E) vaan siksi, etta miehen polvi on kipea. Kaksi paivaa han sinnitteli kipealla polvella. Eilen illalla han sanoi, etta talla polvella ei kavella(rukoilijat huom!). Jos han sanoo noin, silloin on tosi kysymyksessa. Kaksi Buranaa (2x400) ei hellittanyt kipua).Mies jatkoi aamulla junalla Lanekseen ja mina kavelin. Camino jatkuu junaillen.
Edelleen kaunis paiva. Huomiseksi ja ylihuomiseksi luvataan sadetta. Mita silloin, siita ei ole aavistustakaan.
Nousemme ja laskemme paivittain noin 700 m. Tosin olemme kayneet vain noin 200 m korkeudessa. Sieltakin nakee kauas. Nousuissa minua auttaa kihelmoiva ajatus siita, mita nousun jalkeen avautuu. Usein avautuu uusi nousu, mutta joskus huikea maisema laaksoon tai vuoristoon tai merelle. Nousun vaivoissa voi katsoa taakse ja muistuttaa itsea, mista on tullut. Naina paivina on riittanyt kuumuutta. Tosin metsatiet tuovat varjoa ja eukanlyptysmetsat lisaksi oman Camino-tuoksunsa.
Kaksi paivaa ilman eksymista. Merkkeja on tarkattava. Vaikka edessa oleva helpompi tie houkuttaisi, Caminon merkki on etsittava ja suostuttava kapeaan tai nousevaan tiehen. Edes edellakukijoiden valintoihin ei aina ole luottamista. Hekin voivat menna harhaan.
Matkaa on tehty viikko. Jos haluat seurata reittiamme, etsi internetista Camino del Norte. Siella on monia reittikarttoja ja kuviakin.
Paivan aani: kaki kukkuu. Ehka matkalla Suomeen
Paivan kukka; omenapuut ja kirsikkapuut
Paivan elain; sisiliskot, joita vilisee tien vieruksilla
Paivan high light; saapuminen allbergaan, joka on rakennettu entiseen asemarakennukseen
Paivan vaeltajat: kaksi hollantilasta sisarusta, toinen jalkavaivainen (bussilla) toinen
Tuesday, April 23, 2013
Vaeltajat Comillaksessa
Internetin aaressa kavaisin yhtena paivana Suomen uutisissa. Kiireesti pois. En halua tayttaa ajatuksiani ulkopuolisilla asioilla. Jopa FB:kiin katsominen sai minut lopettamaan sen alkuunsa. Kerrottakoon, etta rakastan FB:ia, mutta tunne oli sama kuin uutisissa; nyt olemme vain taalla. Reagoimme vaikutelmiin, mita on ymparilla; aaniin, nakohavaintoihin, tuoksuihin. Niista puhumme. Huvimme on kehitella tarinoita kummallisista asioista tai asioista, joita ihmettelemme"Mikahan tuonkin tarkoitus?". Loydamme monta mahdollista versiota ja olemme jo oppineet jattamaan selitykset auki. Voi se olla niin tai voi se olla nainkin. Eipa tule riitaa vaan ilmaan jaa monia mahdollisuuksia. Ajatuksissa virtaa muistoja, ihmisia. Ei mitaan isoja asioita, pienta ajatuksen liiketta vain, mutta niin rauhoittavaa.
maisemat ovat edelleen vaihdellen merta ja maaseutua. Tosin talla reitilla on enemman paallystettyja teita ja maanteiden reunoja kuin aikaisemmilla reiteilla. Merimaisema korvaa kuitenkin sen.
Paivajarjestyksemme: Aamu alkaa valjeta noin 6.45, silloin alkaa pakkaaminen. Noin 7.30 matkaan. 5-10 km jalkeen loytyy toivottavasti bocadilloa, teeta ja kaakaota tarjoava baari. Parin tunnin kuluttua hedelmatauko tai cafe con leche ja toivottavasti edes jonkunlainen tarte tai pulla. Iltapaivalla hedelmia. klo 16-17 olemme maaranpaassa ja loytaneet albergan. Suihku, pyykki, ehka lepo. Sitten etsimaan internettia tai postimerkkeja, katselemaan ymparille tai huomisia hedelmia ostamaan, jos kauppaa ei ole tiedossa matkan varrella. Sitten syodaan kun joku paikka suostuu ruokaa tekemaan. Tavallisesti vasta kahdeksan jalkeen, mutta pienemmilla paikoilla baarit tekevat mita sattuu varastosta loytymaan jo aikaisemmin. Tanaan odotamme kahdeksaan kun tama merenrantakaupunki Comillas nauttaa olevan oikein ravintoloita pullollaan.
Olemme tanaan kulkeneet monen pienen keskiaikaisen kaupungin lapi. Kivisia taloja, kapeita katuja. Santiliano del Marissa sanottiin viela 20 vuotta sitten talojen alakerroissa olleen karjaa, mutta nyt ne ovat tayttyneet turistikaupoista. Aikamoisen vaikuttava vanha kaupunki.
Paivan opetus: Kuuntelin aamulla opetusta, jossa kerrottiin amerikkalaisesta miljonaarista, jonka piti pitaa puhe New Yorkin slummin koulussa. Han kysyi rehtorilta, miten oppilaat menestyvat ja kuuli vastauksen etta vain muutama prosentti saa kaytya koulun loppuun ja todistuksen. Silloin miljonaari sanoi pueessaan: "Kaykaa ahkerasti koulua. Mina maksan teille collegen taman koulun jalkeen". 90 % oppilasta sai paastotodistuksen. Joku nuorista sanoi: "Tama on ensimmainen kerta elamassani, kun minulla on toivoa tulevaisuudessa, siksi haluan opiskella ahkerasti". Toivo on sielun ankkuri.
Paivan kukka: kukkaniitty paivankakkaroita, niittyleinikkeja, pellavia, kaunokkeja yms, kuin Suomen luonnonniityt. Voikukat ovat jo lakastuneet
Paivan aani: lehman kello
Paivan ilo: kaksi avointa kirkkoa, niiten kutsuva hiljaisuus.
Paivan ihmetys: miten onnistummekin eksymaan joka paiva
Monday, April 22, 2013
Camino jatkuu
Viiden paivan vaellus takana. Olemme Santanderissa ja ihmettlemme miten hyvassa saassa olemme saaneet vaeltaa. Todennakoisyyksien mukaan loput paivat pitaisi olla sadetta, jos verrataan viime vuoteen.
Miksiko kirjoitan blogia, miksi en ole vain omalla caminollani ilman kontaktia ulkomaailmaan. Ensimmaisen caminon blogin kirjoittaminen alkoi ajatuksesta kertoa kuulumiset perhevaelle ja samalla niille, jotka olivat matkastamme kiinnostuneita. Sittemmin olen kokenut mukavaksi pistaytya kirjastossa tai Internet Cafessa sellaisissa paikoissa joissa se on mahdollista. Se on yksi paivan/viikon juttu. Muutenkin esim. MB-soitin on hyva ystava aamulla kun muut nukkuvat eika uni tule eika viela ole aika herata. Sielta kuulluista opetuksista olen saanut paivaan ajattelun evasta.
Nyt olemme tavanneet jo muita vaeltajia. Castro Urdialeksessa meita oli 6. Huhut kertoivat, etta albergan hospitaliero on nice and charming ja sita han oli. Han oli gambialainen poika, joka huolehti hyvinvoinnistamme ja oli kiinnostunut matkalaisista.
"We are lucky" huokasi saksalainen Isabella kun kiipesimme sunnuntai aamuna merenrannasta rinteelle auringon paisteessa, aaltojen laulaessa, kiireettomyydessa ja levossa.
Olen ihmetellyt miten vahan taman caminon varrella on kaytossa olevia kirkkoja. Monia rapsituneita kirkkoja, joitten seinissa kasvavat pensaat, pihalla pitka ruoho ja ovet ovat kiinni. Pienissa kylissa ei ole niitkaan. Kerran olemme kuulleet kirkonkellojen soivan (toisin kuin Portugalissa joskus jopa joka puoles tunti). Sunnuntaina paasimme Nojan kirkkoon sisalle. Messu oli mesossa ja ihmiset nousivat lausumaan uskontunnustusta. Se oli vahva kokemus yhteisesta maailmanlaajasta uskosta.
Opaskirjat kertovat, etta Guameksen Alberga on MUST. Niin olikin. Siella otettiin jokainen henkilokohtaisesti vastaan. Illalla oli tunnin info paikasta ja sen missiosta, sen jalkeen yhteinen ateria. Meille kerrottiin, etta alberga ei ole Alberga del Santiago vaan elaman alberga, eli paikka jossa pysahdyttaan elamaa varten. Pyhiinvaelluksen paamaara ei ole Santiago vaan elaman ja oman elamantehtavan oppiminen. Paikan perustaja on pappi, jka on sitoutunut vapautuksen teologiaan ja on toiminut paljon sorrettujen ja vaarin kohdeltujen puolesta (jopa vankilaan asti). Guameksen alberga muistuttaa pyhiinvaeltajia omaa elamaa isommasta tehtavasta ja vastuusta. Jain miettimaan. kappelin seinalla oli perulaisen taiteilijan Maximo Cerezon maalaukset pyhiinvaeltjien teh´tavasta, tai erilaisista vaeltajista (Cerezon maalaamaia risteja myytiin yhtena vuonna yhteisvastuun hyvaksi). Oli niita, jotka etsivat caminon nuolia ja tahtasivat Santiagoon ja oli niita, jotka pitivat silmat auki ja pysahtyivat kun joku tarvitsi apua. Albergassa on jatkuvasti muutama vankilasta vapautumsivaiheessa oleva vanki tekemassa toita ja totuttelemassa sosiaaliseen elamaan. Paikka teki vaikutuksen.
Paivan aani: aasin mylvahdykset, jotka toivat mieleen Afrikan yon ja nukkumisen avoimella verannalla
Paivan haju; levitettavan lannan tuoksut
Paivan ihmetys muutaman paivan takaa: liukuportaan Castro Urdialeksen rannasta ylos kaupunkiin
Paivan kukka:ruusu
Paivan uutinen; painokoneet jauhavat uusimman kirjani kimpussa talla viikolla (Sovintoon elaman kanssa)
Miksiko kirjoitan blogia, miksi en ole vain omalla caminollani ilman kontaktia ulkomaailmaan. Ensimmaisen caminon blogin kirjoittaminen alkoi ajatuksesta kertoa kuulumiset perhevaelle ja samalla niille, jotka olivat matkastamme kiinnostuneita. Sittemmin olen kokenut mukavaksi pistaytya kirjastossa tai Internet Cafessa sellaisissa paikoissa joissa se on mahdollista. Se on yksi paivan/viikon juttu. Muutenkin esim. MB-soitin on hyva ystava aamulla kun muut nukkuvat eika uni tule eika viela ole aika herata. Sielta kuulluista opetuksista olen saanut paivaan ajattelun evasta.
Nyt olemme tavanneet jo muita vaeltajia. Castro Urdialeksessa meita oli 6. Huhut kertoivat, etta albergan hospitaliero on nice and charming ja sita han oli. Han oli gambialainen poika, joka huolehti hyvinvoinnistamme ja oli kiinnostunut matkalaisista.
"We are lucky" huokasi saksalainen Isabella kun kiipesimme sunnuntai aamuna merenrannasta rinteelle auringon paisteessa, aaltojen laulaessa, kiireettomyydessa ja levossa.
Olen ihmetellyt miten vahan taman caminon varrella on kaytossa olevia kirkkoja. Monia rapsituneita kirkkoja, joitten seinissa kasvavat pensaat, pihalla pitka ruoho ja ovet ovat kiinni. Pienissa kylissa ei ole niitkaan. Kerran olemme kuulleet kirkonkellojen soivan (toisin kuin Portugalissa joskus jopa joka puoles tunti). Sunnuntaina paasimme Nojan kirkkoon sisalle. Messu oli mesossa ja ihmiset nousivat lausumaan uskontunnustusta. Se oli vahva kokemus yhteisesta maailmanlaajasta uskosta.
Opaskirjat kertovat, etta Guameksen Alberga on MUST. Niin olikin. Siella otettiin jokainen henkilokohtaisesti vastaan. Illalla oli tunnin info paikasta ja sen missiosta, sen jalkeen yhteinen ateria. Meille kerrottiin, etta alberga ei ole Alberga del Santiago vaan elaman alberga, eli paikka jossa pysahdyttaan elamaa varten. Pyhiinvaelluksen paamaara ei ole Santiago vaan elaman ja oman elamantehtavan oppiminen. Paikan perustaja on pappi, jka on sitoutunut vapautuksen teologiaan ja on toiminut paljon sorrettujen ja vaarin kohdeltujen puolesta (jopa vankilaan asti). Guameksen alberga muistuttaa pyhiinvaeltajia omaa elamaa isommasta tehtavasta ja vastuusta. Jain miettimaan. kappelin seinalla oli perulaisen taiteilijan Maximo Cerezon maalaukset pyhiinvaeltjien teh´tavasta, tai erilaisista vaeltajista (Cerezon maalaamaia risteja myytiin yhtena vuonna yhteisvastuun hyvaksi). Oli niita, jotka etsivat caminon nuolia ja tahtasivat Santiagoon ja oli niita, jotka pitivat silmat auki ja pysahtyivat kun joku tarvitsi apua. Albergassa on jatkuvasti muutama vankilasta vapautumsivaiheessa oleva vanki tekemassa toita ja totuttelemassa sosiaaliseen elamaan. Paikka teki vaikutuksen.
Paivan aani: aasin mylvahdykset, jotka toivat mieleen Afrikan yon ja nukkumisen avoimella verannalla
Paivan haju; levitettavan lannan tuoksut
Paivan ihmetys muutaman paivan takaa: liukuportaan Castro Urdialeksen rannasta ylos kaupunkiin
Paivan kukka:ruusu
Paivan uutinen; painokoneet jauhavat uusimman kirjani kimpussa talla viikolla (Sovintoon elaman kanssa)
Friday, April 19, 2013
Laskeudumme Caminolle
Laskeutuminen Caminolle alkoi siita kun ymparillamme oli vain outoja kielia. Lentokentilla, busseissa, kaduilla. Meilla oli oma maailmamme. Kukaan ei hairinnyt, vaikka ymparilla oli elamaa. Camino on oma matka. Osin yhteinen, osin yksityinen.
Eilen aloimme Bilbaosta kavelun. Alku oli paras mahdollinen, silla kuljimme kaupungin teollisuusalueen ja takapihojen kautta majapaikkaamme Portugalenteen. Paras mahdollinen siksi, etta siita voi vain maisemat parantua. Aloimme karusta arjesta.
Taksi paivaksi oli luvattu kolme pisaraa sadetta. Huono ennuste alkuun, vaikka toki olemme tottuneet sateeseen. Yolla kuulostelin ikkunaa pieksavaa sadetta. Vetta tuli. No aamulla oli pilvipouta ja iloisena lahdimme matkaan. Tuttua askellusta ja kuitenkin jalleen uutta. Pisaraakaan emme saaneet sadetta, aurinkoa sentaan jo iltapaivalla. Taydellinen paiva siksikin, etta meri avautui jo alkumatkasta. Vaahtopaat aallot, meren kohina, jokseenkin lammin tuuli. Ensimmainen café con leche La Areenassa meren rannalla. Ehka joku ystavamme oli rukoillut meille taksi paivaksi hyvaa saata. Kiitos siita.
Eukanlyptusmetsien tuoksu heráttaa muistot aikaisemmista Caminoista. Olemme juuri heranneessa ´kesassa. "Taas niityt vihannoivat", oli ensimmainen ajatus kun laskeuduimme Espanjan maaperalle. Puut eivat ole viela taydessa lehdessa, kukkia paljon niinkuin meilla voikukka-aikaan. Tassa siis maisema, missa kuljemme. Paamaaramme oli Castro Urdiales ja sinne paasimme hvyissa ajoin iltapaivalla. Albergassa oli ihmeeksemme 3 muuta matkalaista. Sama tie yhdistaa.
Tanaan saimme ensimmaisen "God Bless"-toivotuksen. Eras juoksija pysahtyi juttelemaan ja lahtiessa toivotti siunausta. Kiitos. Toivottelemme vastaantulijoille "Hola" tai "Buenos días" ja saamme iloisia vastauksia. Toki moni tervehtii meita ensin. Jostain luin, etta turistin ja pyhiinvaeltajan ero on siina, etta turista vaatii ja ottaa, pyhiinvaeltaja kiittaa ja antaa. Voimme antaa edes tervehdyksen tai kiitoksen.
Paivan elain:kukko
Paivan kukka:niittyleinikki
Paivan high light: ensimmaista kertaa avautuva meri
Eilen aloimme Bilbaosta kavelun. Alku oli paras mahdollinen, silla kuljimme kaupungin teollisuusalueen ja takapihojen kautta majapaikkaamme Portugalenteen. Paras mahdollinen siksi, etta siita voi vain maisemat parantua. Aloimme karusta arjesta.
Taksi paivaksi oli luvattu kolme pisaraa sadetta. Huono ennuste alkuun, vaikka toki olemme tottuneet sateeseen. Yolla kuulostelin ikkunaa pieksavaa sadetta. Vetta tuli. No aamulla oli pilvipouta ja iloisena lahdimme matkaan. Tuttua askellusta ja kuitenkin jalleen uutta. Pisaraakaan emme saaneet sadetta, aurinkoa sentaan jo iltapaivalla. Taydellinen paiva siksikin, etta meri avautui jo alkumatkasta. Vaahtopaat aallot, meren kohina, jokseenkin lammin tuuli. Ensimmainen café con leche La Areenassa meren rannalla. Ehka joku ystavamme oli rukoillut meille taksi paivaksi hyvaa saata. Kiitos siita.
Eukanlyptusmetsien tuoksu heráttaa muistot aikaisemmista Caminoista. Olemme juuri heranneessa ´kesassa. "Taas niityt vihannoivat", oli ensimmainen ajatus kun laskeuduimme Espanjan maaperalle. Puut eivat ole viela taydessa lehdessa, kukkia paljon niinkuin meilla voikukka-aikaan. Tassa siis maisema, missa kuljemme. Paamaaramme oli Castro Urdiales ja sinne paasimme hvyissa ajoin iltapaivalla. Albergassa oli ihmeeksemme 3 muuta matkalaista. Sama tie yhdistaa.
Tanaan saimme ensimmaisen "God Bless"-toivotuksen. Eras juoksija pysahtyi juttelemaan ja lahtiessa toivotti siunausta. Kiitos. Toivottelemme vastaantulijoille "Hola" tai "Buenos días" ja saamme iloisia vastauksia. Toki moni tervehtii meita ensin. Jostain luin, etta turistin ja pyhiinvaeltajan ero on siina, etta turista vaatii ja ottaa, pyhiinvaeltaja kiittaa ja antaa. Voimme antaa edes tervehdyksen tai kiitoksen.
Paivan elain:kukko
Paivan kukka:niittyleinikki
Paivan high light: ensimmaista kertaa avautuva meri
Tuesday, April 16, 2013
Lähdössä jälleen
Miksi lähdemme? Miksi lähdemme kolmannen kerran? Molemmat odotamme lähtöä yhtä suurella innolla. Se on jo sinänsä ilo, että Camino on meidän yhteinen juttumme. Yhteinen suunnittelu, yhteinen kuvittelu, yhteinen kulkeminen. Ja kuitenkin kummankin oma Camino.
Melkein neljä viikkoa edessä eikä mikään päivä ole ennalta ennustettavissa. Viime vuonna totuimme sateeseen. Nytkin lähtöpäiväksi Bilbaossa on ennustettu kolme pisaraa. Ehkä odotamme seuraavaan päivään.
Reput on pakattu. Omani painaa 6 kg ja miehen 9 kg. Lento Helsingistä Frankfurtin kautta Bilbaohon torstaina. Nyt ohjelmassa Camino del Norte. Emme tavoittele Santiago de Compostelaa, vaan kävelemme sinne, mihin aika ja voimat riittävät.
Fyysinen valmistautuminen omalla kohdalla on sisältänyt reilut 700 km hiihtoa, pyöräilyä töihin 2x5km ja nyt pääsiäisen jälkeen kävelyä noin 100 km. Muutama 15 -20 km kävely. Kengät ovat tutut vanhat. Uudet villasukat neulottu.
Tällä kertaa matkallani on erityinen tehtävä. Viime vuonna kuulostelin, mitä on PYHIINvaeltaminen. Sinun haltuusi Jumala jätämme itsemme, toinen toisemme ja kaikki rakkamme.
Miksi lähdemme? Miksi lähdemme kolmannen kerran? Molemmat odotamme lähtöä yhtä suurella innolla. Se on jo sinänsä ilo, että Camino on meidän yhteinen juttumme. Yhteinen suunnittelu, yhteinen kuvittelu, yhteinen kulkeminen. Ja kuitenkin kummankin oma Camino.
Melkein neljä viikkoa edessä eikä mikään päivä ole ennalta ennustettavissa. Viime vuonna totuimme sateeseen. Nytkin lähtöpäiväksi Bilbaossa on ennustettu kolme pisaraa. Ehkä odotamme seuraavaan päivään.
Reput on pakattu. Omani painaa 6 kg ja miehen 9 kg. Lento Helsingistä Frankfurtin kautta Bilbaohon torstaina. Nyt ohjelmassa Camino del Norte. Emme tavoittele Santiago de Compostelaa, vaan kävelemme sinne, mihin aika ja voimat riittävät.
Fyysinen valmistautuminen omalla kohdalla on sisältänyt reilut 700 km hiihtoa, pyöräilyä töihin 2x5km ja nyt pääsiäisen jälkeen kävelyä noin 100 km. Muutama 15 -20 km kävely. Kengät ovat tutut vanhat. Uudet villasukat neulottu.
Tällä kertaa matkallani on erityinen tehtävä. Viime vuonna kuulostelin, mitä on PYHIINvaeltaminen. Sinun haltuusi Jumala jätämme itsemme, toinen toisemme ja kaikki rakkamme.
Subscribe to:
Posts (Atom)