Laskeutuminen Caminolle alkoi siita kun ymparillamme oli vain outoja kielia. Lentokentilla, busseissa, kaduilla. Meilla oli oma maailmamme. Kukaan ei hairinnyt, vaikka ymparilla oli elamaa. Camino on oma matka. Osin yhteinen, osin yksityinen.
Eilen aloimme Bilbaosta kavelun. Alku oli paras mahdollinen, silla kuljimme kaupungin teollisuusalueen ja takapihojen kautta majapaikkaamme Portugalenteen. Paras mahdollinen siksi, etta siita voi vain maisemat parantua. Aloimme karusta arjesta.
Taksi paivaksi oli luvattu kolme pisaraa sadetta. Huono ennuste alkuun, vaikka toki olemme tottuneet sateeseen. Yolla kuulostelin ikkunaa pieksavaa sadetta. Vetta tuli. No aamulla oli pilvipouta ja iloisena lahdimme matkaan. Tuttua askellusta ja kuitenkin jalleen uutta. Pisaraakaan emme saaneet sadetta, aurinkoa sentaan jo iltapaivalla. Taydellinen paiva siksikin, etta meri avautui jo alkumatkasta. Vaahtopaat aallot, meren kohina, jokseenkin lammin tuuli. Ensimmainen café con leche La Areenassa meren rannalla. Ehka joku ystavamme oli rukoillut meille taksi paivaksi hyvaa saata. Kiitos siita.
Eukanlyptusmetsien tuoksu heráttaa muistot aikaisemmista Caminoista. Olemme juuri heranneessa ´kesassa. "Taas niityt vihannoivat", oli ensimmainen ajatus kun laskeuduimme Espanjan maaperalle. Puut eivat ole viela taydessa lehdessa, kukkia paljon niinkuin meilla voikukka-aikaan. Tassa siis maisema, missa kuljemme. Paamaaramme oli Castro Urdiales ja sinne paasimme hvyissa ajoin iltapaivalla. Albergassa oli ihmeeksemme 3 muuta matkalaista. Sama tie yhdistaa.
Tanaan saimme ensimmaisen "God Bless"-toivotuksen. Eras juoksija pysahtyi juttelemaan ja lahtiessa toivotti siunausta. Kiitos. Toivottelemme vastaantulijoille "Hola" tai "Buenos días" ja saamme iloisia vastauksia. Toki moni tervehtii meita ensin. Jostain luin, etta turistin ja pyhiinvaeltajan ero on siina, etta turista vaatii ja ottaa, pyhiinvaeltaja kiittaa ja antaa. Voimme antaa edes tervehdyksen tai kiitoksen.
Paivan elain:kukko
Paivan kukka:niittyleinikki
Paivan high light: ensimmaista kertaa avautuva meri
No comments:
Post a Comment