Santiago uudemman kerran

Aamut ovat olleet kylmiä. Tänäänkin mittari kävi laakson pohjissa miinuksen puolella. Ei hätää, käsineet käteen ja pitkähihaista ylle. Päivällä oltiin jo hellelukemissa.

Tie kutsui viimeisen päivän vaellukseen. Ajatukset tuovat iloa; viimeinen päivä, Santiago, ehkä tuttujen tapaamisia, ajatus kävi myös lapsenlapsissa ja sekin tuotti iloa. Heidän tapaamisensa on lähempänä, vaikka en tiedäkään milloin näen heitä. Siis saatoin lähestyä Santiagoa onsitosiinin virratessa.

Katedraali oli taas täynnä. Portosta lähteneet ja eilen Santiagoon saapuneet suomalaiset mainittiin. Kuulin sivukorvalla puhuttavan suomea. Ryhmän koko oli tällä hetkellä 19. Siis meitä suomalaisia oli aika paljon yhtä aikaa messussa. Juhlallisella mielellä yhdyin lauluun Laudate Dominum, laudate Dominum, omnes ge tes, halleluja. Latinassa löytyi yhteinen kieli. Sitä oli myös gloriassa ja kyrie eleisonissa.

Botafumeiro ei heilunut tänään. Oli arkipäivä, eikä kukaan eikä mikään ryhmä ollut maksanut 250 €, jotta botafumeiro lähtisi liikkeelle.

Tuttujakin tapasimme; itävaltalaisen pariskunnan, italialaiset mohikaanit, joille veimme kameran linssin suojuksen pari viikkoa sitten ja yllätys yllätys yllätys; pisimmät matkaystävämme argentiinalaisen ja italialaisen vaeltajan.

Aamupalaksi sämpylää, kahvia ja kaakaota 4,40 €, por favor. Hyvästit Espanjan halvat kahvit!

Tämä päivä oli pinchojen juhlapäivä. Löysin jopa kaksi hyvää pinchopaikkaa. Olen niin kaivannut matkalla pinchoja, mutta niitä ei ole näkynyt ja kielipuolena en ole osannut pyytää.

Mies on ennakkoluuloinen kaiken uuden ruuan suhteen, siksi hän pitäytyy usein tortillassa (perunamunakas).

Esitelläänpä tässä samalla muutakin ruokaa. Mies söi tuttua filettä usein pääruuaksi, minulla vaihteli kala ja kana.

Uusi tuttavuus oli Ensalada de pollo. Sillä tuli täyteen silloin kun emme löytäneet paikkaa, jossa olisi tarjottu päivän menu.

Mies oli varannut hostellin aseman läheltä, koska aamulla lähdemme aikaisin junalla Madridiin hengailemaan turistina pari päivää. Lento Suomeen on perjantai aamuna. Tämä on yhden tähden hostelli, mutta erinomainen palvelulta ja ystävällisyydeltä ja huolenpidolta. Hinta 35 €. "Mitä haluaisitte juoda?", kysyttiin heti baarissa olevassa receptionissa. Ilmaiseksi tietenkin. Koska emme ole aamiaisen aikaan enää täällä,  saamme picknik pussit mukaamme.

Eteisen kaksi seinää oli täynnä vieraiden kirjoittamia kiitoslappuja. Internetissä hostellin hyvyysarvio oli 8,9 ja Santiagon hotelleista tälle on annettu  5.6 kun maksimi on 6. Siis palvelulla ja ystävällisyydellä ansaitaan enemmän kuin viidellä tähdellä. Paikan nimi on Hostel Abrente, jos joku sattuu tarvitsemaan yöpaikkaa aseman läheltä.

Päivän kukka atsalea, joka täällä kasvaa pensaina ja kotimaassa sitä annettiin vanhoille äideille äitienpäiväkukaksi.

Arvio Camino Inglesistä: hyvin merkitty reitti. Ystävälliset ihmiset baareissa, avuliaat ihmiset teitten varsilla. Vaihtelevat maisemat. Kaksi tiukkaa nousua, mutta ne ovat pieni osa kokonaisuutta. Erinomaiset albergat a' 6 €. Siqueirassa ei ole vielä albergaa. Opaskirjoissa suositellaan Hostal Miras-nimistä paikkaa. Me emme kuitenkaan suosittele muuten kuin hinnan, lakanoiden ja pyyhleen vuoksi. Paikka sijaitsee vilkasliikenteisen kadun varrella, joten korvatulpistakaan ei ollut apua liikenteen melua vaimentamaan. Jopa Mirasin seinällä oli mainos toisesta paikasta. www.siqueirohostal.com. Ingles on hyvä myös ensikertalaisille ja esim. jos joku lapsi tai nuori lähtee mukaan, sillä majapaikkoja on myös noin 15 km välein. Baareja on riittävästi, mutta ne on hyvä tietää etukäteen.

...........

Viineisen camino-illan mietteitä. Viime yönä liikenteen melun keskellä tavoitin ajatuksen; loppu elämäsi aikana pyri tekemään asioita, joilla on merkitystä. Tuo ajatus oli kypsynyt katsellessani ihmisiä caminon varrella. Heissä oli joutilaita, paikalleen jähmettyneitä, päämäärättömänä kulkevia sekä vanhoja että nuoria, heissä oli myös vanhoja, kumaraisia, ryppyiseksi käyneitä, jotka kuokkivat kasvimaata, haravoivat ruohoa tai askartelivat pihamaalla. Heidän olemisessaan näin merkityksen. Työ ei ollut enää suorittamista, mutta elämän sisältö tuli siitä, että voi tehdä jotain millä oli merkitystä.

Juuri ennen lähtöä kustantajalle jättämäni kirjan (Isän kaipuu) ensimmäinen luku oli otsikoitu Elämän kolme kaipuuta  ja ne ovat kaipuu yhteyteen, kaipuu kokea olevansa arvokas ja rakastettu ja kaipuu kokea merkitystä. Viimeksi mainittu avautuu hitaammin esim. kuulijoille kun olen aiheesta puhunut. Kaipuu kokea, että sanoillani, ajatuksillani tai tekemisilläni on merkitystä - tuon kaipuun täyttymys antaa mielekkyyttä elämälle.

Caminoni sijoittuu yhteen elämäni käännekohtaan; eläkkeelle jäämiseen. Mitä teen loppuelämälläni? Olisiko mottoni: Pyrin tekemään asioita, joilla on merkitystä. Muulla ei ole väliä. Merkitystä itselleni, lähimmäisille ja Jumalalle. Luulen, että kahdessa ensimmäisessä toteutuu  myös merkitys Jumalan ajatuksissa.  Lähimmäisille merkityksellisyys laajenee jopa globaaliin ulottuvuuteen.

Siispä peruskysymykseni olkoon, mikä on tärkeää, millä on merkitystä. Siinä ybdistyy myös beeing ja doing. En voi kuvitella pelkkää being olotilaa. Kun doingista karsitaan pois suorittaminen ollaan beeing-doing olotilassa, jossa on merkitystä.

Caminolla on paljon merkityksiä; pysähtymisen mahdollisuus, ajattelemisen tila, hetkessä elämisen opettelu, ihmisten kohtaaminen, ihmettely, tila Jumalan läsnäolossa olemiselle, rutiiniksi muodostunut käveleminen tuo mukanaan myös terveyttä ja kohentunutta kuntoa. Meillä vielä erityismerkitys sillä, että voimme kulkea caminoa kahden.

Kolme merkityksellistä viikkoa. Laskeutuminen camino del vitalle alkaa kolmen päivän siirtymisellä kohti Suomea.

Erityiskiitos jokaiselle, joka on lukenut blogia. Te olette tehneet jakamisen merkitykselliseksi. Kiitos jokaiselle kommentoijalle. Kommentit ovat olleet vastakaiku.

Sigueiro

Camino Ingles näyttää olevan  verkkaisten ihmisten camino. Aamulla klo 7 alberga nukkuu. Me alamme pikkuhiljaa pakkailemaan ja astumme ulos 7.30. Olen oikein iloinen, että olemme päässeet aikaisin lähtemisen vimmasta ja lähdemme vasta valoisan tultua.

Tältä näytti alberga aamuauringossa, pyöreä uloke on valtaisa uuni, jäänne menneiltä hostalin ajoilta.

Alberga oli puron varrella. Täällä olemme ihmetelleet jokien kirkkaita vesiä. Ihan sateen jälkeen  voi vedessä olla sameutta, mutta muuten vesi on kirkasta kuin vuoripuroissa.

Tämän päivän tie oli helppo, alamäkeä ja tasaista enimmäkseen. Suurin osa tiestä oli päällystettyä kylätietä, jokunen metsätaival mukana. Tavoitimme kaksi baaria, ensimmäinen oli 7 km päässä Brumasta (tosi  albergan viereisestä baarista olisi saanut aamiaisen, mutta Miehellä ei ollut vielä nälkä). Toista baaria mainostettiin viimeisenä stoppina ennen Siqueiroa, mutta se ei ollut auki ainakaan vielä klo 11.

Siispä olimme perillä kahden maissa ja suuntasimme ensimmäiseen peregriinoille tarkoitettuun hostalliin, hostal Miras, josta joku vanha opaskirja mainitsee. Se oli tien vierellä, halpa, doubleroom 24 €, siisti, mutta varmaan parhaat päivänsä nähnyt, koska muita ei tänne tullut. Jotkut näyttivät suuntaavan Hostal Siqueiroon, se on parin korttelin päässä katu alas ja siellä on myös eräänlainen aukio. Sitä mainostetaan bed&brekfast paikkana.

Matkoillamme olemme nähneet paljon kesken jääneitä rakennuksia. Jopa kerrostaloja, joissa ikkunat ammottavat tyhjyyttään, mutta paljon myös omakotitaloja. Liekö rakennusliike mennyt konkurssiin tai yksityiseltä loppuneet työt ja samalla rahat.

Unelmat ja niiden romahtaminen.

Tänään sain jopa kuvattua aasin. Se tuli ihmettelemään ohikulkijoita.

Päivän oksitosiini alkoi virrata jo sängyssä, kun ajattelin, että pian pääsen kävelemään. Kävellessä tuntui hyvältä, kun mistään ei kolottanut, tie oli hyvä, kengät eivät painaneet, polvi ei valittanut ja aurinko paistoi. Erityistä iloa on tuonut myös se, että kahvia ostaessamme  myyjä panee peregriinon lautaselle kakkupalan, muffinssin tai pikkuleivän. Uskon, että hän itsekin saa antaessaan mielihyvää, sillä sanotaanhan että antaessaan saa. Nyt neurotieteet on sen todistanut toteamalla, että antaessa tai auttaessa alkaa erittyä dopamiinia, joka on myös mielihyvähormoni, mutta sillä on riippuvuutta tuova vaikutus. Antaja haluaa antaa muulloinkin. Samaa hormonia erittyy hyvän syömisessä (suklaa), juomisessa ja seksissä...... haluan lisää. Ihmettelen tässäkin Luojan suurta viisautta;  tehdä ihminen riippuvaiseksi altruistisesta toiminnasta, niinpä maailmassa autetaan ja ilahdutetaan muita. Eihän se aina toimi, mutta alunperin oli näin. Luulen, että lukija voi allekirjoittaa kokemuksen, että antaessaan tai auttaessaan ei suinkaan jää itse surkuttelemaan että voi miksi tuon tein, vaan päinvastoin mielen ilo kannattelee pitkään.

Päivän ääni  oli käpytikka tai joku tikka, niin tuttu tokotus seurasi meitä

Maanviljelijä minussa miettii miten voisin monipuolistaa kaalin käyttöä. Täällä kaalia viljellään ympäri vuoden. Lehtikaaliakin on isot alueet. Minä olen kasvattanut sitä muutaman yksilön, pakastanut ja käyttänyt persiljan tapaan, mutta nyt voisin runsastaa sen käyttöä.

Päivän kukka metsäorvokki. Tänään sitä on ollut erityisen suuria mättäitä.

Tämän päivän peregriinosaldo 13 itsemme mukaan lukien. Vapun aattona tapasimme usalaisen pojan (varmaan mies), joka asui Madridissa ja opetti englantia. Hän sanoi lähteneensä viikonlopuksi vaeltamaan (117 km viikonloppuna - aika, hyvä, tosin linja-autojakin kulkee) Saksalaisia on paljon tällä reitillä, melkein kaikkien vaeltajien kanssa voi puhua englantia onhan tämä the english Way.

Eilisen Meson Museon pihan risti oli koskettava. Sen päällä ja poikkipuulla oli paljon kolikoita.

Joskus mietin, miksi camino kulkee kaupunkien sivukatuja ja kylän laitakatuja, ei suinkaan pääväylää. Joku tarina kertoo, että sivukaduilla asuvat ovat toivoneet caminoa kulkevaksi talojensa ohi, että pyhiinvaeltajat voivat siunata seutua, heidän talojaan ja heitä ja rukoilla heidän puolestaan. Kunpa muistaisimme.

Bruma ja vappupäivä

Yksi päivä voi sisältää monta yllätystä. Ne alkoivat kun astuimme albergan ovesta ja saavuimme Petanzosen Platza de Majorille. Puoli kahdeksan aikaan siellä koottiin myyntipöytiä isolla touhulla. Siis vapputoria. Poissa olivat eiliset moottoripyörät ja Amerikan raudat. Vapputori ei ollut suomalainen krääsätori, vaan sillä myytiin taimia, laatikoittain erilaisia salaatteja, kaaleja, tomattia, isoja nippuja purjon taimia ja muita sipuleita yms., sitten siellä oli vihanneksia, hedelmiä ja vaatekojujakin. Siis tavallinen toripäivä tai markkinat.

Toinen yllätys oli 200 m korkeudessa. Maa oli kuurassa ja lämpömittari näytti + 1.

Pellolla voit nähdä kuuran. Kymmenen maissa kun istuimme auringossa mutustelemassa leipää ja juustoa aamiaiseksi, lämpötila oli jo 24. Kävellessä lämpötila vaihteli 12-18 välillä. Kiipeämisessä auttoi tuuli.

Kolmas yllätys oli siinä, kun olimme varautuneet baarittomaan taipaleeseen, niin puolivälissä olikin vuoden vanha Meson Museo Xente no Camino. Se on erityisen siisti kahvila/ravintola/majoituspaikka. Emäntä puhuu hiukan englantia. Isäntä saksaa. Netistä Camino forumilta  olin lukenut, että moni käytti sitä lounaspaikkanaan sopivasti ennen vaativia loppunousuja.

Tänään laitan vähän kuvia, koska yhden kuvan latautuminen kestää vähintään 5 minuuttia, olemme huonon internet-yhteyden alueella.

Olimme psyykanneet itsemme vaativaan nousuun. 350 m kolmella kilometrillä on aika ponnistus ja niin  se olikin. Kuitenkin kun olimme varautuneet vielä pahempaan, saimme ihmetellä vuoren huipulla, että tässäkö se nyt oli. Mieskään ei tarvinnut suklaata energialähteeksi. Yhdet banaanit söimme puolessa välissä.

Tämä Bruman alberga noudattaa muitten Ingesin  alberkojen tyyliä; tilava, siisti, puulattia, valoisa. Edellinen ja tämä on tehty uudistaen vanha peregriinojen hospital (tarkoittaneeko sairaalaa vai majapaikkaa). Olen tainnut todeta, että muutenkin Galitsian albergat ovat olleet erinomaisia. Kaikissa on kertakäyttölakanat ja tyynyliinat.

Päivän ääni   on ollut aasien mylvähdykset tai mölinät. Mikähän sana kuvaisi niiden ääntelyä parhaiten. Ääni tuttu Afrikasta öiseen aikaan, kun nukuimme kuistilla tai ikkunat muuten auki (verkot ikkunoissa).

Maanviljelijä minussa ihmettelee ruokamultakerroksia. Tien laidalla voi olla monta metriä korkea penger ja se on kokonaan ruokamultaa. Siinä olisi myyntiartikkeli jos oltaisiin Suomessa.

Päivän oksitosiiniannos lisääntyi kun pari kertaa näimme pieniä lapsia. Ensimmäinen lapsi oli äitinsä sylissä kun väki tuli kirkosta. Lähellä olevat ihmiset kiinnittivät kaiken huomionsa lapseen ja hymyilivät. Sammoin kävi baariin isänsä kanssa tuleiden kahden pienokaisen kohdalla. Asikkaat hymyilivät ja me myös. Samalla kouraisi suloinen lastenlasten ikävä.

.....

KAHTA asiaa mietin. Luin Ruthin ja Miken blogista, että he olivat tavanneet yhdessä kylässä perheen, joille oli syntynyt pieni poika. Lapsi oli ensimmäinen 17 vuoteen tuossa kylässä. Nuori perhe oli kertonut, että kylistä tulee maanviljelys loppumaan, kun vanhat kuolevat tai eivät jaksa. Nuoret eivät jatka. Mitä tapahtuu kylille? Monissa pienissä kylissä ei ole mitään muuta elinkeinoa kuin maanviljelys, kasvimaat ja karja.

Mitä tapahtuu luostareille? R ja M olivat Samoan luostarissa, kuten mekin ranskalaisella reitillä. Se on hyväkuntoinen, elinvoimaisen näköinen suuri luostari. Sielläkin on vain 8 munkkia. Miten katolinen kirkko voisi kehittää luostarilaitosta, että se voisi pysyä elinvoimaisena? Rakennukset ovat olemassa ja historia. Enää ei ehkä löydy koko elämäksi sitoutuneita munkkeja. Luulen, että on olemassa keinoja, joilla luostarit voisivat uudistua ja säilyä.

Meikäläisten päivä voi olla tällainen (esimerkkinä tämä päivä); herätys 6.30, liikkelle 7-7.30.Albergoista poistuttava 8 mennessä. Pari tuntia kävelyä, aamukahvi ja bocadillo, tänään vettä, leipää ja juustoa. Kävelyä, kävelyä. Mies sanoo, että hänelle päivän matka on projekti. Siksi hän ei hengaile turistina. Toki voimme pysähtyä ja syödä hedelmät, käydä kaupassa, jos sattuu matkan varrelle, käydä toisessa kuppilassa kahvilla tai zumolla ( ja kaakaolla). Perillä olemme 14-15.30. Tänään 28 km matka nousuineen taittui setsemässä tunnissa. Sitten suihku ja pyykki. Päivän h-hetki endorfiineineen on vetäyyä makuupusiin ja katsella opaskirjoja mistä on tultu ja mihin huomenna. Sitten lepoa, valokuvien lataus tabletille ja blogin kirjoitus. Tämä on minulle ilo.

Tänään pääsimme syömään jo klo 16.30. Albergan lähellä on baari joka on auki aamiaisen aikaan ja klo 13-20.30. Opaskirjat kertovat epämääräisesti mahdollisesta baarista ja kahden kilometrin päässä olevasta kylästä, josta saa ruokaa, mutta tuo baari näyttää olevan tukevasti kylään kuuluva. Siellä oli jopa paljon vappuruokailijoita.

Näin kuluu päivä, näin kului vappu. Seuraavaksi on pidettävä itsensä pari tuntia hereillä  jotta unta riittäisi yöksi. Myöhäinen illallinen auttaa siinä, nyt olemme jo oikeastaan tottuneet siihen, että illalla viimeksi syödään.

Säät ovat suosineet meitä. 17 vaelluspäivää, joista komena on satanut. Lopuiksi päiviksikin on luvassa hyvää säätä.

Vihjeeksi peregriinoille: villakerrasto tai silkkivilla on ehdottoman hyvä. Albergat ovat usein kylmiä. Kesöllä niitä voi kutsua ihanan viileiksi. Suihkun jälkeen kaipaa lämmintä ylleen. Suihkutilat ovat kylmiä, joten lämmin on kovaa valuuttaa. Yöksi kyllä vaihdan 80 g painavan silkkipaitulin, sillä suon muille vaatteille yönajaksi oman levon ja tuuletuksen ajan. Villakerrasto on minulla ollut aina mukana - se on mukava myös illalla ulkona muiden vaatteiden alla.

Vapunaatto

Tämä on jo viides vapunaatto caminolla. Nyt Betanzoksen kaupungin Plaza Majorilla näemme ensI kertaa jotain vappuun valmistautumisesta. Motoristit ovat kokoontuneet ja samoin vanhoja Amerikan rautoja on näytillä. Aikaisemmin olemme huomanneet vapun vain siitä, että vappuaamuna on kovin hiljaista ja vasta puolen päivän aikaan näkyy ihmisiä tulevan kodeistaan ulos. Olemme olleet aina pienillä paikkakunnilla. Ei ilmapalloja puhumattakaan ylioppilaslakeista, joita espanjalainen bloggaaja Suomessa näyttää kummastuvan. Huomennakin vappu kuluu metsäteitä taivaltaessa, luvassa ei ole edes kyliä, joissa olisi baari. Mutta eipä huolehdita huomisesta, vaan iloitaan tästä päivästä.

Reitti on kovin caminoinen, ehkä asutuskeskuksia tiheämpään ja kaupunkeja on ollut kolme aamusta päätepisteeseen. Meri on vielä tänään pilkahdellut.

Piknikpaikkoja voi löytyä keskeltä ei mitään tai sitten jokien ääreltä

Pöydän ääressä voi syödä vaikka espanjalaisia mehukkaita appelsiinejä

Veden solinaa kuunnellen tai siltaa katsellen

Onhan tämä sellainen siltojen maa, että oikein päätä huimaa

EU on kuulema tukenut runsaskätisesti Espanjan tieverkon tehokkuutta. Teitä on paljon, moottoriteitä silmiinpistävän paljon ja kaikki ovat hyvässä kunnossa.

Tänään matkamme oli 20 km hyvässä säässä ylös ja alas. Alberga löytyi helposti, onhan reitti muutenkin huippuunsa hyvin merkitty

. Jaksan ihmetellä sitä, miten kasvit, joita ostamme ja vaalimme puutarhoissa, ovat täällä luonnonkasveja, kuten muratti, jota keväisin ostan a' 5 €.

Murattia kasvaa loisena puissa, kivimuureissa ja aidoissa.

Päivän kukka on keltainen lupiini, sellaista ei Suomessa näy. Tosin kukka on pienempi, mutta lehdet ovat lupiinin lehdet.

Päivän ääni katuharjan hankausääni asfalttia vasten. Monet näyttivät siivoavan katuosuuttansa tänään.

Kevään edistymisraportti; tämä on kolmas lauantai kun otan kuvaa viinitarhojen lehteen puhkeamisesta. Todettakoon, että se on tapahtunut kahdessa viikossa.

Päivän tuoksu; mintun ja nokkosen sekoittunut tuoksu, kun maantien laitoja niittävä traktori katkaisi kasvillisuutta. Meillä tuo homma tehdään heinäkuun alussa lupinien kukkimisen jälkeen. Mahtava elämää henkivä tuoksu.

Oksitosiinia virtasi pelkästä ilosta, että saan kävellä. Erityisesti eukanlyptysmetsien tuoksut aktivoivat myös mennyttää mielihyvää. Luulen, että oksitosiinia erittyy myös silloin, kun kävelyn päätyttyä saan heittää vaelluskengäT pois ja vapauttaa vangitut jalat.

Polveni on kunnossa aina iltapäivään saakka. Sekä eilen, että tänään loppumatkasta se antoi merkin olemassaolostaan, tosin ei tuskallisesti, mutta muistuttaen, että kunto ja terveys eivät ole itsestäänselvyksiä. Olen voidellut polvea Voltairgeelillä ja hevosille tarkoitetulla yrttivoiteella.
.......
Kummallinen ajatus; aamulla kuulimme ammuskelun tai räjähtelyn ääniä. Se toi heti mieleen sodat, joita käydään tälläkin hetkellä monessa paikassa ja ne tuhannet ihmiset jotka kärsivät, silloin tuli ajatus, että mikä minä olen kävelemään täällä joutilaana vain itseäni varten.

Ajatus sai jatkoa kun pari vanhaa ihmistä istui bussipysäkillä ja kuvittelin lukevani heidän katseestaan kummastelemista siitä, että vanhat ihmiset (me) rehkimme reppuinemme ylämäkeä auringonpaisteessa - eikö vaeltajilla ole tärkeämpää tekemistä. Muistan seitsemänkymppisen itävaltalaisen rouvan kysymyksen, miksi olemme lähteneet caminolle " Kaikkihan me caminon kulkijat olemme omalla tavallamme hulluja", hän totesi.

Ajatus ei jätä kokonaan rauhaan. Siis etsitäänpä tästä kaupungista menu del peregriino vappuaaton kunniaksi kunhan keittiöt aukeavat klo 20.00. Eilen tosin mies kävi kysymässä yhden ravintolan keittiön avautumisesta ja hänelle kerrottiin, että syömään voi tulla klo 23.

Uudet maisemat

Paikalliset tuntevat camino de Inglesin nimellä  camino Santiago. Monta kertaa tämän päivän aikana joku on viittelöinyt meille reittiä ja auto on peräti pysähtynyt kun olemme pysähtyneenä katselleet ympärillemme,

Tämä oli ensimmäinen pylväs, joka ositti meille reittiä Ferrolin rantabulevardilla.

Maisemiin on tullut lisävivahteena vesi. Ferrol lepäilee Atlantin lahden poukamassa.

Välillä kivettyä rantatietä

Välillä kestopuulla päällystettyä. Toki on paljon ihan perus caminopolkuja, eukanlyptusmetsiä, kiviaitojen reunustamia kärryteitä ja pikkukaupunkien sivukatuja. Nyt olemme olleet vielä kaupunkien tuntumassa. Tällä hetkellä olemme Pontedeumen albergassa.

Itse Pounte (silta) on 600 metriä pitkä. Laskuveden aikana lahti näytti aika surkealta, mutta nousuveden aikaan taas eloisalta hyvinkin.

Aamulla olin oikeassa paikassa väärään aikaan. Olimme aamukahvilla/kaakaolla ja bocadillolla panaderiassa,  josta olisi löytynyt monenlaisia herkkuna kahvin kanssa syötäväksi, mutta eihän ison bocadillon jälkeen enää jaksanut mitää  syödä.

Iltapäivällä sentään albergan avautumista odotellessa otimme kahvilassa espanjalaisten suosittelemat currokset. Niitä näillä seuduilla on useissa paikoissa. Ne kastellaan kahviin tai paksuun suklaaseen. Ne ovat varmaan munkkitaikinan tyyppisestä puristettuja ja rasvassa keitettyjä.

Suklaasta muistuu mieleen kerta kun seikkailimme Pietarissa ja Mies halusi kaakaota baarissa. Myyjän kanssa ei löytnyt yhteisymmärrystä ja niinpä mies selvensi "chokolad" Tarjoilijan kasvoille levisi oivaltava ilme ja niin mies sai eteensä kupin paksua suklaata ( currokset puuttuivat).

 Tämä kuva hypähti luvattomasti uudelleen eikä tekniset taitoni riitä sitä poistamaan

Maanviljelijä minussa ihailee kätevyyttä, millä Ferrolin kaupungin puiston ruohonleikkuu on ratkaistu. Kumpikin osapuoli voittaa.

 Päivän ääni: ne koirat, ne koirat. Että ne jaksavatkin haukkua. Mutta annas kun yritän ottaa niistä lapsenlapselle kuvia, niin jopa ne luikkivat pakoon.

Päivän tuoksu; fenkoli. Siitä voi sanoa myös maku. Jospa sitä kasvaisi meilläkin vaikka yrttitarhassa, kun täällä se on ojanvarsikasvi.

Päivän oksitosiini: uusi reitti innostaa, erityisesti nyt merimaisemat. Iloa on tuonut myös kahden vuoden takaisen Camino del Norten vaellus ja sen muisteleminen. Silloin sain kulkea viikon ajan Bilbausta Llanesiin tyttären ja hänen miehensä kanssa. Sain jakaa camino-kokemusta joittenkin jälkipolven edustajien kanssa. Nuoret näkevät matkassa paljon erilaista kuin minä. Sain myös viikosta upeat kuvat.....

........

En ole päässyt käymään monessakaan kirkossa tällä matkalla; Ourenen ja Santiagon katedraalit ja Oseiron luostari  kirkko ja kappelit. Olen miettinyt, miten paljon Euroopassa on aikojen saatossa rakennettu kivestä mahtavia rakennuksia Jumalan kohtaamista varten. Samaan sarjaan kuuluvat luostarit, joita niitäkin on Espanjassa paljon. Samaa mietin kun kuljemme pienempien kirkkojen ja ermitasien ohi. Niitä on rakennettu rakkaudesta ja kunnioituksesta Jumalaa kohtaan.Edelleen Jumala haluaa kohdata niissä luomiaan ihmisiä, rakastaa, palvella ja siunata heitä/meitä. Aistin rakennuksissa menneiden sukupolvien vilpittömän Jumala  kunnioituksen. Osa siitä on tänään kadonnut, kunkirkoista on tullut turistinähtävyyksiä. Silti voimme edelleen rukoilla Jumalan siunaavaa kohtaamista kirkkoihin astuville.

Vielä vanhan muistelua, nyt Ferrolissa. Löysimme melkein hotellimatkan varrelta Vodafonen liikkeen ja nyt on taas internetyhteys taattu joksikin aikaa. Hotelli ei ollut hinnalla pilattu 26 € double-huone. Iso huone, kylppäri ja PYYHE. Sivukadulla eikä ihmeellistä maisemaa ikkunasta ja 11 min kävelymatkan päässä bussiasemalta.

Todistusaineisto, että olemme olleet Santiagon katedraalissa ja odotelleet messun alkamista.

Sisäkuva katedraalista alttarin suuntaan

Päivän kukka. Kukahan tietää, mikä puu tuo on? Isot ihanat kukat. Niitä voi olla valkeita, pinkkejä tai lilaan vivahtavia. Nyt on puiden kukinnan aika.

Eilen katselimme eukanlyptuspuita. Mies kertoi, että eukanlyptys kasvaa Brasiliassa kymmnessä vuodessa  sen minkä meillä mänty seitsemässäkymmenessä. Sitä käytetään selluteollisuudessa paperin/pahvin raaka-aineena. Mies on ollut entisessä elämässä laskemassa Brasilian paperitehtaita. Hän arveli, että eukanlyptyspuu suojautuu sammaloitumiselta  sillä, että sen kuori irtoaa monet kerrat sen kasvukauden aikana, joten alkava sammalkin irtoaa samalla.

Tuossa näkyy rungon kuoriutuminen

Selkiytän vielä viiden peregriinon ja viiden nuolen legendaa, jotta lukija pääsisi kärryille, että kymmenellä silmällä on ollut sokeuden hetki.

Nuolista osa oli muurissa ja osa pylväissä ja osa maassa ja kivissä

Sen pituinen se tarina. Uudet tarinat odottavat löytäjäänsä

Päivän ääni; traktorit pelloilla
Päivän tuoksu; eukanlyptyspuiden tuoksu. Se on ihan eri tuoksu kuin eukanlyptyspastilleilla. Tuo tuoksu assosioituu mielessäni camino tuoksuksi, niin monella caminolla

 Päivän laulu kauniita caminopolkuja kävellessä; monet ovat ennen meitä, samaa tietä kulkeneet

Maanviljelijä minussa kiitteli viljelijöitä, jotka olivat jättäneet maissipellon pieniä tähkiä linnuille tai hiirille naposteltavaksi!

Päivän kihelmöivä ajatus; mitähän on edessä, kun suuntaamme Camino del Inglesille eli The English Way.  Ei opaskirjaa, ei tarkempaa tietoa yksityiskohdista. Matkatoimistosta saatu yleisesite mukana. Matkaa 118 km ja aikaa 6 päivää. Kuulema hyvin merkitty reitti.

Santiago torstai 28.4.2016

Blogin kirjoituksessa on tauko, kun sim kortti loppui eilen eikä vielä ole läyynt Movistaria tai Vodafonea. Istumme Santiagon linja-autoasemalla ja näyttää siltä, että kaikkialla on nykyään Wi-fi, joten blogin kirjoitus onnistuisi niinkuin ennen vanhaan kuppiloissa.

Eilen kävelimme pitkän päivän ja yövyimme Outeiron albergassa. Galitsian albergat ovat uusittuja ja siistejä. Ne voisivat toimia vaikka leirikoulujen pitopaikkoina. Jotkut ovat oivia rakennustaiteen monumenttejä kuten Laxessa.

Tälle päivälle jäi 16 km ja ehdimme hyvin pyhiinvaeltajienmessuun klo kahdeksitoista. Paikalla oli hyvä olla jo yhdentoista jälkeen, sillä uskomatonta jälleen; kahdeltatoista kirkko oli jälleen täysi ja seisojia oli paljon.

Katedraaliin ei saanut mennä repun kanssa, mutt hyvä , että kirkon lähistöllä oli Finesterran matkatoimisto ja sieltä sai kahdella eurolla säilytyksen, wessa, wi-fin ja kahviakin olisi saanut.

Messun jälkeen Credentialien haku pyhiinvaeltajien toimistosta, yhteinen lähtöhetki pinchojen ja drinkkien kanssa with five peregrinos who did not see five flechas with 10 eyes, hyvästit heille, sillä tuon porukan kanssa olimme kulkeneet Tabarasta asti. Paljon ranskalaisia pusuja ja halauksia ja niin lähdimme tahoillemme jatkmaan camino del vitaa.

Jatkamme caminoa vielä 5 päivää eli menemme tänään Ferroliin, Espanjan pohjoisrannikolle ja sieltä alkaa Camino Ingles, the english way to Santiago. Uusi seikkailu odottaa, tuntematon reitti. Opaskirjan sivut on valokuvattuna puhelimeen.

Jatkan blogia kun saamme sim-kortin tai istumme baarissa joutilaana.

Oksitosiinia on virrannut eilisestä aamusta asri. Kävely oli ilo. Hyvät polut, kulkemisen helppous, ajatus, että huomenna olemme Santiagossa, yhdessä etapissamme ja kiehtova tunne myös matkasta Ferroliin. Kaikki se on totta tänään.

Tosin tänään sain esimakua jalkavaivoista. Jo eilen alamäissä tunsin kipua polven yläpuolella sisäreidessä ja tänään se oli sekä ala että ylämäissä melkein sietämätöntä. Ibusiiniä poskeen ja Voltairegeelillä hierontaa, niin kivut hellittivät. Tosin ei  ole ylä eikä alamäkiäkään. Voin vain aavistella, mitä kipuva on linkuttavien peregriinojen kokemuksissa. Santiagon kaduilla jalkavaivaisen näköiset ihmiset ovat tuttu näky. Sympatiat heille.

Se pakollinen kuva katedraalista. Useampi torni on remontissa.

Laxa

Tänään syntyi yksi caminolegenda about five peregriinos and five flechas (nuoli). Tarinan alku oli tämä. Lähdimme seitsemän jälkeen luostarista, kiipesimme tovin ja pysähdyimme ottamaan kuvia allamme näkyvästä luostarikompleksista.

Jatkoimme matkaa vähän harmitellen, että tie laskee taas alas, sillä tiedämme, että se olisi kohta kiivettävä ylös. Nuolia ei kuitenkaan näkynyt ja noin puolen kilometrin päästä käännyimme takaisin. Vastaamme tulivat kolme camino ystäväämme levitellen käsiään, hekään eivät olleet nähneet nuolia. Palasimme alkupisteeseen ja seurasimme nuolia kohtaan, jossa päällystetty tie kääntyi alamäkeen. Ja kas, siellä oli kaikkiaan viisi nuolta osoittamassa ylös jatkavaa polkua. Kaikki viisi peregriinoa olivat ottaneet valokuvia juuri siinä kohdassa eivätkä olleet huomanneet nuolia, vaikka heillä oli yhteensä 10 silmää.

Polku jatkui laskuineen ja nousuineen

Pakko vielä lisätä polkukuvia, ettei lukijalle tule liian kivinen, vetinen tai mutainen kuva caminopoluista. Sanottakoon, että tänäänkin on ollut kaikenlasia polkuja.

Tiemme on kulkenut pikkukylien halki, tai useasti karjapihojen vierestä. Tie on niissä betonoitu, mutta uudet ja vanhat karjan jäljet näkyvät, joten kengänpohjat eivät voi pysyä puhtaina. Edelleen jaksamme ihmetellä, miksi kylissä talot raknnetaan sen ainoan pääkadun varrelle vieriviereen, vaikka maata ja tilaa olisi vaikka kuinka paljon. Emme ole keksineet selitystä, vaikka joku synergiaetu siinä on oltava.

Ourensen kaupunkia lähestyttäessä huomasimme suomalaistyyppistä hajallaan olevaa omakotiasutusta. Talot olivat uusia.

 Tämä kuva hyppäsi tottelemattomasti tähän vaikka en sitä kutsunut.

Tässä on yksi pakollinen kuva galitsialaisista corredoirista. Ne ovat alunperin olleet eräänlaisia aittoja, mutta todennäköisesti nyt enemmän koristeita ja muistoja menneestä. Joskus olen nähnyt esim. Maissintähkiä siellä kuivumassa.

Olen seurannut usalaisen Ruthin ja Miken blogia (Ourboatleavestheharbour.blogspot.com.es) He ovat aloittaneet aikaisemmin ja kävelevät samaa Via de la Plataa. He valitsivat pohjoisen reitinAstorgan kautta Santiagoon. Astorgasta reitti yhtyy ranskalaiseen caminoon. He sanovat, että Astorgaan asti Via de la Plata on ollut hiking, mutta Astorgasta asti pilgrimate. Tietysti väkeä on siellä enemmän, mutta myös enemmän niitä, jotka vaeltavat pyhiinvaellus-mielessä. Via de la Plata on vaativa, sillä albergojen välit saattavat muodostua 30-35km pitkäksi ja nousuja on enemmän kuin ranskalaisella reitillä.. Täällä kulkevat ovat hyväkuntoista väkeä, vaikka keskimäärin iäkästä.

Kylien raiteilla on usein tällaisiA penkkejä, joilla erityisesti seniorit ja seniorat istuskelevat.

Lisää vessahavaintoja Vessat täällä ovat supersiistejä. Ne ovat kaakeloituja ja hyvin huollettuja. Lukkosysteemi on mutkaton, miksipä käyttämään monimutkaisempaa systeemiä kun yksinkertainen toimii.

Hajahavaintoja: täällä kehotetaan säästäväisyyteen. Meitä ohjeistetaan sammuttamaan valot, säästämään lämmintä vettä ja vessapaperia. Monessa albergassa saatetaan panna lämpö päälle illalla muutamaksi tunniksi, yöllä se sammuu. HyVä niin.

Maanviljelijä minussa katselee kun pelloille ovat ilmestyneet traktorit toukotöihin ja eilen ja tänään emäntiä ja isäntiä on näkynyt kasvimailla. Muutama kuiva päivä on tehnyt maan sopivaksi muokkaukselle.

Päivän ääni: uuttukyyhkyn huhuilu
Päivän tuoksu/ haju: lannan haju sekä karjapihojen läheisyydessä että kevätkylvöpelloilla ja kasvimailla

Luostarista vielä. Tutustumiskierros eilen mykisti. 42 000 neliötä on  iso määrä. Kun luostari 1600-luvulla paloi, päätettiin rakentaa se uudelleen kivestä ja graniitista. Kaikki tukikaaretkin ovat kiveä, samoin kymmenet, ellei sadat patsaat graniittia. Mikä rakennus ja käsityötaiteen monumentti. Kaikkea ei ole ehditty entisöimään. Onneksi paikassa käy turisteja ja koululaisryhmiä, että luostari saa edes jotain tuloja ylläpitokustannuksiin. Munkit tekevät suklaata (hyvää), viiniä, koruja yms hankkiakseen elantoaan. Vesperissä oli 10 munkkia ja yksi nunna, Kaksi oli siviilipukuista, liekö noviiseja tms.

Luostari saa miettimään monenlaista Kyseessä oli sikstiiniläisluostari, jossa keskitytään paljon kontemplaatioon ja rukoukseen. Toivoisin näkeväni iloa munkkien kasvoilla - vai eikö sitä voi näyttää. Mietin myös tarinoita kunkin valintojen takana, kutsumusta. Mietin luostarien tulevaisuutta. Niitten funktiohan on muuttunut. Enää ne eivät ole sivistyksen tai teologian kehtoja, lääkintötaidon osaajia ja lääkkeiden kehittäjiä tai maanviljelyksen edeltäkävijöitä tai kirjojen kopiojia. Oseiron luostarissa ei rahaa kulu lämmitykseen. Vain sairaiden munkkien huoneita lämmitetään. Meilläkin oli yöllä monta vilttiä päällämme. Asteita ehkä 12 C.

Vihjeeksi peregriinoille: peregriino ei valita, mutta voimme todeta että Oseiron ainoa baari on eräänlainen pohjanoteeraus. Sen maine oli kiirinyt jo edellisten paikkakuntien baareihin; kallis ruoka, ei menua, tympeä palvelu. Eli jos menet Oseiran luostariin, mitä ehdottomasti suosittelemme, syö lounas Ceassa eli viimeisessä mahdollisessa paikassa ennen Oseiraa.

Päivän kukka on sininen kello, täällä olisi botanisteille paljon tunnistettavaa ja tutkittavaa. Voin vielä lisätä paremman otoksen orkideasta

Päivän oksitosiini : makeita nauruja riitti moneksi kerraksi tänään kun tapasimme camino ystävämme ja aloimme keskustelun: oletteko kuulleet camino-tarinaa viidestä peregriinosta ja viidestä nuolesta ja kymmenestä silmästä. Sitten kehitimme yhdessä siihen uusi sivujuonteita.

Nyt kaipaamme täällä Laxan albergassa tutuksi tulleita camino amicos eli argentiinalaista Georgea ja kahta espanjalaista. Heidän kanssaan olemme yöpyneet yhdessä Tabarasta asti.