Lumiset vuoret

Caminon kulkeneet tietavat, miten tie(camino) kutsuu. Vaikka illalla olet vasynyt ja jalkasi voivat huonosti, ajatus huomisen vaelluksesta innostaa. Ja taas aamulla ajatus:"Matkaan". Eilen tein testin. Kun kuljin sateessa, yhdessa pihassa nainen astui autoon ja kysyin itseltani; haluaisinko mielummin hypata kyytiin ja kulkea autolla. En. Toinen testi. Perhe istui ruokapoydan aaressa varmaankin lampimassa kodissa. Kysyin taas itseltani: haluaisinko vaihtaa kavelyn tuohon. En. Caminon kulkija on valinnut tiensa. Valinta muuttuu asenteeksi ja asenne auttaa jaksamaan. Samaa mietin joskus talvella kun olimme suunnitelleen pitkia hiihtopaivia perakkain tai pitkia kevelyharjoituksia pariksi paivaksi. Sama tunne; ilo lahtea eika kysymysta, jaksanko, haluanko?

Tanaan siis lumiset vuoret, ei Kantabrin vuoret vaan lahivuorten huipuilla oli lunta. Eilinen ja yollinen vesisade oli ilmeisesti tullut lumena. Siis eilen satoi ja paistoi ja tihuutti ja oli poutaa. Kaikkea mahdollista. Yritin pitaa sadetta isojen kuurojen aikana. Rukoilin, etta loytyisi sadesuoja silloin kun sita tarvitsisin. Se loytyi milloin puun alta, milloin bussipysakilta, milloin kirkon rapuilta tai jonkun rakennuksen raystaan alta. Rakeina tullut sade oli parempi siksi, etta se ei kastele niinkuin isot pisarat. Sadepontso ja sadelahkeet ovat hyvat, mutta eivat nekaan suurta sadetta pida.

Olen kuullut, etta Caminolla on enkeleita. Nyt olen sen itsekin todennut. Eilen olin yhden pikkukylan rapistuneen kirkon raystaan alla kun satoi. Ihmettelin naista, joka seisoi omalla pihalla (luulen, etta omalla) sateenvarjon kanssa. Kun sade lakkasi, lahdin jatkamaan matkaa tarkistamatta merkkeja. Silloin nainen juoksi peraan ja sanoi, etta se ei ole Camino del Santiago ja ohjasi minut ihan painvastaiseen suuntaan. Olin ihan ihmeissani, miten kadotin suuntvaistoni - ehka tulin kiireisin askelin sateen suojaan. Toinen enkeli pysaytti auton kun seisoin isossa sateessa 5 km ennen Villaviciosaa, joka oli matkani kohde lauantaina. Nuori poika autosta kysyi, mihin menen ja haluanko kyydin. Hanen ystavallinen tarjouksensa sai minut vastaamaan kylla. Olin yhden talon seinalta napannut Villaviciosassa olevan Hostellin nimen . Poika vei minut suoraan sinne ja siella oli luvattu peregriinohinnat (20 E) vaeltajille. Ah, Caminon kulkijalle on luxusta PYYHELIINA. Silloin voi pesta hiukset. Vauvan harsovaippa on juuri ja juuri riittava suihkuun.

Kuluneeksi sunnuntaiksi oli luvattu sadetta ja niin sita tulikin ajoittain. Taas enkeleita matkassa. Tie oli erittain huonosti merkitty ja monesti olin kovin epavarma, olenko oikealla tiella, kun piti ylittaa Alto de la Cruzin vuori (436m) - korkein tahan asti. Mies olisi sanonut: "Kysy" Kysyisin, mutta oli sunnuntai aamu eika ihmisa missaan. Kun olin tarpeeksi epavarma, koputin yhden talon oveen. Ei vastausta. Talojakaan ei ollut tiheasti. Seuraavassa talossa pikkutytto avasi ja kutsui isan. Viittomakielesta ymmarsin mihin suuntaan on mentava. Kiitos. Sitten olin melkein vuorella ja tulin T-risteykseen. Ei merkin merkkia. Kumpi vain olisi voinut olla oikea suunta. Niinpa tuli eras mies koiransa kanssa ja taas puhuimme viittomakielta. Camino del Santiago on avainsana, jota ihmiset ymmartavat.

Viela yhdet enkelit ilmestyivat tielleni, kun olin Gijonin kaupungissa. Iso kaupunki eika merkkeja. Opaskirjassa kylla pieni kuva kaupungista, mutta kun liikenneympyroita on tarpeeksi monta, epavarmuus yltyy. Kysyin pariskunnalta "Centro urbano?" ja he sanoivat jotain "Compannio"- tapaista ja kuljin heidan perassaan varmaan 3-4 km. Sitten paasin kartalle ja loysin kuin loysinkin majapaikan opaskiran perusteella taas Pensionaatista ( 12 E) kun Albergat eivat satu nyt sopivasti reitilleni. Olisin kylla jaksanut viela kavella, mutta opaskirja ei ehdottele majapaikkaa ennenkuin 25 km perasta. Huomiseksi luvataan parempaa saata.

Onneksi et aamulla tieda, millaisia vuoria on edessasi tai millaisia pilvia tulee tiellesi. Eihan Caminon kulkija tieda, missa han syo tai missa nukkuu. Taalla eletaan hetkessa. Toki joku suunnitelma paivalle on oltava, jonkinlainen arvio, missa voi saada aamupalaa tai kahvia tai missa on kauppa. Poika muistuttu FB:ssa, etta ei pida ottaa sellaisia huolia kannettavakseen, jotka eivat ole viela tulleet. Opettelen pyhaa huolettomuutta. Camino opettaa rukoilemaan arkisia rukouksia, kuten etta isosta kaupungista loytyisi Internet-paikka. Se loytyy harvoin kysymalla. Kahvilat tarjoavat omaa WiFi yhteyttaan, mutta se ei auta kun haluan kirjoittaa.

Kuinka monesti tanaan ilahduinkaan merkeista. Kun kilometritolkulla olin kulkenut nakematta kelataista nuolta tai simpukkaa, levottomuus valtasi mieleni: olenko oikealla tiella? Itamaantietajat tulivat mieleeni monta kertaa. He ilahtuivat suuresti kun nakivat tahden. Rukoilin samalla, etta oman sydameni saisi vallata samanlainen levottomuus aina kun olen poikkeamassa omille teilleni, tielle, joka ei ole Jumalan suunnitelma.

Yksin vaeltaminen on kahtalainen juttu. Kun ei ole juttukaveria, puhun aaneen. Laulan. Varmaan monet teiden valinnat olisivat olleet helpompia kahden. Miehen logiikka ja suuntavaisto toimivat paremmin kuin minun. Olen asennoitunut vaeltamaan yksin ja se on taman hetken realiteetti, siksi en kapinoi sita vastaan. Laittelemme viesteja. Mies on onnellisesti kotona ja odottaa polvensa paranemista. Viela ei kaannetta mihinkaan. Tosin matkalla kohtaan ihmettelevia kysymyksia: "Solo?" Tulkitsen, etta silloin kysytaan, kuljenko yksin. Si, si. Jos kysyja on englannin kielitaitoinen, selitan, etta matka alkoi kaksin ja jatkuu yksin.

Olen ihmeissani taman Gijonin kaupungin mahtavuudesta. Asukkaita 300 000. Valtavia vanhoja rakennuksia, sairaaloita, kasvitieteellisia puutarhoja, kulttuurikeskuksia, teattereita, puistoja, museoita, hotelleita,  kirkkoja, urheilukeskuksia ja useita yliopiston camuksia. Vaasankin yliopisto on kuin pieni piste naiden rinnalla. Taalla on eletty vaurauden ja suuruuden aikaa. Tapasimme joku paiva sitten englantia puhuvan juoksijan. Han sanoi, etta Espanjassa on eletty yli varojen. Yksityiset ihmisetkin ovat hankkineet hyvat autot ja asunnot, vaikka niihin ei olisi oikeastaan varaa ollut silloinkaan. Nyt kaikki ovat suurissa vaikeuksissa, ei vain maan kokonaistalous, vaan yksityiset ihmiset myos. Toden totta, taalla ajataan hyvilla uuden nakoisilla autoilla. Tuskin olen nahnyt yhtaan sen ikaista autoa, milla mekin ajamme. No, tuo nyt oli poikkeama politiikkaan, mutta kaikkea taalla ehtii ajattelemaan´.

Paivan aani: uuttukyyhky - sen aanen kuullessani ajattelen vavya, joka on opettanut tuntemaan tuon linnun aanen

Paivan tuoksu; fenkoli, sen tuoksun erottaa joskus voimakkaana. Sita olemme myos syoneet, kun polun varrelle niita on osunut

Paivan high light: merkkien loytyminen

Paivan makuelamys: rusinat vuorta noustessa, kun sunnuntai aamuna mikaan kahvipaikka ole ollut viela auki

Paivan ihmetys: sadetta pitaessani ostin kahvin ja kysin "Caces or bisquits???" ja minulle tuotiin lautasellinen ( 6kpl) erilaisia kekseja ja minileivoksia ja hinta oli 1.10 E

Paivan elain: kolme kaurista, kun harhailin sivupolulla, joka paattyi ei mihinkaan.

Paivan pettymys: kyseisella polulla  "tie ei tullut vastaan", vaikka sita laulua olen laulanut usein ("Tulkoon tie sinua vastaan")

Paivan lohdutus: sadevesi tekee hyvaa iholle ja hiuksille

Paivan ilo; sateesta huolimatta paasin kuivana ja vaatteet kuivana majapaikkaan. Maraksi paasseiden vaatteiden ja kenkien kuivuminen ei ole ongelmatonta, kun useinkaan huoneissa ei ole lammitysta.