Azuabajan

Tana aamuna Vila Franca de Xiran asemalla olimme SUORITTANEET jo puolet paivaan kuuluvista hommista; stoneet aamuvoileivat ja teen ja juoneet kahvin pullan kera. Olimme lahtopisteessa ja satoi kovasti. Odotimme pienempaa sadetta ja siirryimme kuppilasta kuppilaan... Kuitenkaan ei tullut houkutusta hypata junaa ja hurahtaa 15 minutissa seuraavaan kohdepaikkaan. Katselimme muuten vain asemaelamaa ja kun sita pinempaa sadetta ei tullut, aloimme kavelymme sateessa. Se olikin tanaan suurempi kuin minaan paivana, nimittain nyt ei ollut taukoja ja odotettuja pilven rakoja.
Taalla luovuus kehittyy miettimaan aina hyvia puolia asioista, etenkin saasta, koska saahan turhautuminen on energian kayttoa ihan hukkakohteeseen.
Onhan sentaan hyva, etta sade on lammin. Tanaankin asteita varmaan 12-14 C, Hyva kun ei kahta paivaa perakkain porota aurinko, etta iho ei pala vaan ehtii sulattaa eiliset sateilyt. Kavellessa ehtii katsella sadepisaroiden monimuotoisuutta latakoissa. Ja Sateen ropina hupussa tuntuu yhta mukavalta kuin sateen aani teltan suojassa.Ja hyva kun on niin sumuista/sateista, ettei nae tata pitkaa suoraa josta nternetissa sanottiiin etta kms and kms and there is norhing mut teollisuusaluetta...
Sitten ajattelin elaman  kovia asioita, jotka ovat jattimaisesti isompia kuin se, etta Caminollamme on ollut harvinaisen huonot saat (16/19): Laheisten laheisen sairaus on edennyt terminaalivaiheeseen. Laheisten laheinen on eilen tullut matkansa paahan. Sain kuolinviestin. Ja laheiset ovat olleet 31 v isan hautajaisissa (suicide). Sateessa kaveleminen kulkee kovin eri sarjassa.
Alkaa blogin lukijat murehtiko naita saita, emme mekaan, vaan nautimme edelleen kavelemisesta. Eilinen oli ihanan aurinkoinen paiva ja kavelimme Lissabonista Vila Franca de Xiraan. Tanaan olemme onnellisia siitakin, etta emme oli yhtaan kertaa kadottaneet Caminoa ja merkkeja. Eilen niin kavi 2 kertaa. Silloin ei auta muuta kuin etsiytya jollekin tielle, joka vie seuraavaan reitilla olevaan kylaan.
Eilen tutustuimme oikeaan Bombeiros-elamaan (palokunta). Sielta etsimme majapaikan. Portugalissa nimenomaan Bombeirokset ovat valmiina majoittamaan pyhiinvaeltajia. He tarjoavat suihkun ja lattia/patja/sankypaikan. Eilen se oli lattiapaikka juhlasalissa. Sen saimme kunhan VPK:n tanssit olivat loppuneet. Taalla nayttaa olevan joka sunnuntai 15-19 VPKn juhlasalissa tanssit. Mika hyva ajankohta. Sitten ihmiset menevat syomaan. Miksi tanssien pitaa meilla olla yolla...
Taman paivan Bombeiros oli patjalla varustettu. Salissa oli 30 patjaa. Ja se ystavallisyys, milla meita palvellaan on jotain aivan tajutonta: "Miten voisimme olla avuksi?", "Tarvitsetteko jotain?", "Mita haluatte tehda seuraavaksi?", "Onko jotain mita tarvitsette?", "Jos haluatte kysya jotain, kysykaa, olemme palveluksessanne?". Nuori palomies, englannin taitoinen palvelee meita ja nytkin han etsi kissojen ja koirien kanssa internet paikkaa meille. Kirjasto kiinni maanataina, Internet-cafe kiinni taman viikon. Sitten han lahtyi viemaan meita nuorisotalolle, jossa on tietokoneita ja selitti virkailijallçe, etta tarvitsisimme nettia.. ja niin olemme tunnin molemmat oman koneen aarella. Mies yrittaa loytaa sellaisen saaennustuksen, joka lupaisi hyvaa saata huomiseksi.
Olemme tietamattamme ja sattumalta joutuneet keskelle Portugalin yhta tarkeaa tapahtumaa. Fatimassa juhlitaan ensi sunnuntaina Neitsyt Marian ilmestymista (1917) ja sinnoin miljoona pyhiinvaeltajaa tulee tuohon pieneen kaupunkiin. Luku tuntuu huikelta, mutta niin eilisen Bombeiroksen palomies sanoi ja tanaan olemme nahneet uutislahetyksista, miten kaupungissa valmistaudutaan juhlapaivaan. Miten siella on talkoolaisia tekemassa ruokaa jo nyt. No vaikka luvussa olisi yksi nolla liikaa, niin pyhiinvaeltajia on paljon. Useimmat tulevat autoilla  ja paivaksi. Kerron kun saan oikeaan lukumaaraan varmistuksen. Olemme Fatimassa torstaina, jos Jumala suo ja jatkamme siita varmaankin bussilla Portoon.
Nykyinen matkan vaihe on seikkailua, silla emme aamulla voi aavistaa, missa olemme paivalla ja mihin paadymme illalla. Kun opaskirja puuttuu, niin elamme hetkessa. Nyt olemme jo tavanneet Fatima-peregriinoja yhden ranskalaisen miehen, joka jai pitamaan sadetta Vila Francaan ja Bombeiroksessa on kanssamme yksi portugalilainen pariskunta. Fatimaan johtaa puolenkymmenta reittia  eri puolelta Portugalia ja tama meidan on lyhin.
Huomenna tavoitteena Santarem, josta aloimme Caminomme ma 16.4.
Paivan kummallisuus: taalla Portugalissa vessapaperi laitetaan aina roskikseen, ei vessan ponttoon. Sita olemme kummastelleet koko ajan. Vain Venajan sisavesilaivoissa olen tavannut saman kaytannon.
Paivan kasvi: eilen fenkoli. Sita kasvaa tien varsilla ja olen syonyt sita ilokseni. Vihreaa ja flavonoideja siina. Tanaan tukkiruusu, joka hentona kasvaa heinikossa. Sita olen yrittanyt saada kukkapenkkiini mokille, kun se on lapsuudestani tuttu.
Paivan maku; hunajamelooni. Nama hedelmat taalla ovat ihania. Niita syon iltapaivalla kilotolkulla. Illalla sitten kaymme syomassa muuta.
Paivan aani; rekkojen suhahdukset. Taman paivan tie oli kokonaan maanteiden varsilla kulkemista. Onneksi kavelykaistat olivat leveita.
Paivan PYHIIN vaellus: eilisesta asti olen ajatellut kuolinviestia, jok tuli eilen. Mainitsemani kuolenvuoteella oleva korkeassa iassa oleva tuttu on paassyt kotiin. Laiheiset olivat lasna lahdon hetkella. Myos lapset. "Kristuksen kasiin jatimme hanet", luki viestissa. Taivas kosketti maata taalla asti.