Hallitsemme jo sadesaassa kulñkemisen. Juttelimme tanaan, etta nyt ei enaa esta mitkaan saat retkille lahtoa. Sadevarusteet vain lahelle helposti saataville ja matkaan. Eniten taalla kaytetaan sadepontsoja... muta kumma kylla - aika pienia ja ilman mitaan lahkeita. Meidan sadalahkeet ovat olkleet hyva suoja. Minullakaan ei kengat ole koskaan olleet markina, vaikka 15:na seitsemastatoista on satanut. Tosin jos kovasti sataa, niin kylla naissakin kastuu. Pieni sade ei haittaa.
Tanaan saavuimme Santiagoon yhden maissa. Santiaaghoon tulemisen ihmiset kokevat eri tavalla; toiset itkevat, toiset nauravat, toiset ovat pettyneita, toisille se on tayttymys. Katedraali tulee yllattaen, se ei nay mistaan etukateen. Se aivan kuin yllattaa. Nytkin tulimme sivukatuja, metsikoita pitkin kaupunkiin. Toki vaelsimme myos muutaman kilometrin kaupungissa ja kun rakennukset alkoivat olla vanhoja, arvasimme, etta katedraali on kohta edessa.
Minulle Santiagoon saapuminen on yksi etappi. Ei paamaara, vaan etappi, josta matka jatku. Caminolla korostetaan, etta TIE on yhta tarkea kuin paamaara. Kuitenkin pitaa olla paamaara, etta voi pitaa suunnan. Taalla vahvistuu, eta tama hetki, tama patka Tiesta on tarkein. Siihen on pysahdyttava, se on aistittava, se on elettava. Viikon kuluttua et ehka muista tasta hetkesta mitaan.
No Santiagoon saapumisen toki muitsaa aina. Pyhiinvaeltajien toimisto, todistus omalla latinakielisella nimella varustettuna ja sen jalkeen ihmetyksen tunne. Nyt Se matka on tehty. Katedraaliin meno on edessa. Sita en tahtonut tehda kiireessa. Etsimme majapaikan kuten viimekin kerralla isosta seminaarinmaen albergasta. Tama on valtava raeknnus ja taalla on aikaisemmin ollut seminaari.
Peregriinoja tulee virtana kaupunkiin. Meita on jonoksi asti toimistossa. Iloisia ilmeita. jalleennakemisia. Meille tutut tulevat perasta.
Nyt mietimaan, minne suuntaamme polkumme seuraavaksi. Sateet ainakaan eivat pelota. Mieli tekee Portugaliin, iloisten ihmisten maahan.
No comments:
Post a Comment