Tasta aamusta voisi kirjoittaa melkein sankaritarinan. Herasimme klo 6 aika hyvin nukutun yon jalkeen ikivanhassa, parhaat paivansa jo nahneessa hotelliksi kutsutussa paikassa Albergariassa ja olimme lahtovalmiita 7.30. Ja kas, eilisen hyvan paivan jalkeen satoi, ja sadetta riuitta ja riitti eika kahviloita missaan, vaikka opaskirja lupasi niita matkan varrella. Odotamme aina ensimmaista kahvilaa saadaksemme sampylamme ja aamukaakaon. No, 14 km tuli taivallettua ja SATEESSA eika missaan pikkusateessa ja naytti etta taas meni kyla ohi ilman kahvilaa ja 7 km edessa seuraavaan isompaan paikkaan ja sitten se Jumalan ihme, edessa oli tama Pastelaria, siis oikein tuoreitten leivonnaisten kanssa. Asetuimme taloksi, etta vaatteet ehtisivat kuivua ja nautimme kahvilan monipuolisista antimista ja englantia puhuvan tarjoilijan seurasta.
Nyt nayttaa selkenevan....
Lauantaina yhdessa kahvilassa nuori poika tuli luoksemme ja osoitti TV:ta. Siella musiikki TV:ssa lauloi Lordi ja maassa luikertelevat tytot esittivat koreografiaa. Poika kertoi, etta Lordi oli ollut taalla jolloin musiikkifestareilla. HUomaavainen poika. Tosin sanoimme, etta Lordi ei ole meidan favorite.
Taalla joka kahvilassa on pauhaa TV ja ihmiset katsovat ja katsovat. Pyhiinvaellusta elaman keskella.
Coimbran kaupungissa oli yksi seikkailu ja se sisalsi myos ihmeen. Olimme saaneet pensionaatista passitulos lahtiessamme ja Arto pani ne lannelaukkuunsa. Internetkahvilasta tullessa han huomasi, etta toinen passi puuttui. Pudonnut siis jostain kumman syysta. Kavelimme jalkemme, ei havaintoa pasista. Menimme poliisilaitokselle ja siella se oli. Uskomatonta, tunnin kuluttua katoamisesta. Joku ihana rehellinen ihminen oli tuonut ja kaikki kortit, visaa myoten tallella. Praise the Lord. Tosin virkamies kirjoitti monta pumaskaa, ennekuin sain passinh. Sain ilmoitta isan ja aidin nimen ja tyopaikan ja osoitteen, ennekuin passi irtosi. Ihmeellista, etta Portugalissa ja heidan alkeellisilla tietokeneilaan nakyy koko maailman passireksiteri. Olimme niiiiiiiiiin onnellisia.
La aamuna Coimbrassa paasimme aamumessuun, kun se alkoi klo 8 ja silloin olimme lahtovalmiita. Isameidan, uskontunnustus ja Herran siunaus, sama usko ja Toivo, yhteinen Pyha naitten ihmisten kanssa, vaikka ei yhteista ehtoollispoytaa. Kirkosta oli hyva lahtea matkaan.
La iltana kavelimme pidemman paivan matkan ja jaimme yoksi Anadiaan, pieneen kylaan, jossa oli moderni hotelli. Mikapa siella oli nukkuessa (45 €) ja aamupala viela. Pyykitkin sai kuivaksi. Naissa Pensioinaateissa ja "hotelleissa" on uusi ilon ja suuren nautinnon aihe:KYLPYPYYHKEET. Caminolla kun on tottunut olemattoman pieneen retkipyyhkeeseen, minullakin tavallisesti pari yhteen ommeltua sifonettia. Eipa ne kunnolla pyyhi! Talla matkalla satsasin pyyhkeeseen 20x20 cm ohut froteepyyhe ja lisaksi monikaytto huivini; huivi on ohutta puuvillaa 1mx1,5m. Se on kaulahuivi, hartiahuivi, kietaisuhame, kylpytakki ja pyyheliina! Viela en ole sita pyyhkeena kayttanyt. Iloitkaa lukijat isoista froteepyyhkeistanne!
Eilinen oli pilvipoutaa ja valilla jopa lamminta aurinkoa. Saavuimme Albergariaan ja suuntasimme kirkkoon. Tarkoituksemme oli kokeilla opaskirjassa mainittua majoitusta seurakunsalin lattialla. Kirkossa tapasimme ranskalaisen ariskunnan; ei majoitusta kirkossa, eika Bombeiroksessa ja hotellisin on suljettu, Oh no!!!! Tapsimme kirkon pihalla vanhan pariskunnan ja elekielella nautimme nukkuma-asentoa ja kaytin ainoaa tietamaani aiheeseen liittyvaa portugalilaista sanaa dormir. Selostusta tuli pitkasti ja he esittivat hotellia, josta ranskalaiset sanoivat, etta se on kiinni. Sanoin "Nao aberto"...he ottivat meidat autoonsa ja veivat kyseiseen paikkaan ja ovelassa paikassa olevaa kelloa soittamalla ovi avattiin. Saimme majapaikan, mutta jain murehtimaan ranskalaisia. He sentaan osasivat espanjaa.
Lauantain kukka: akileija
Sunnuntain kukka:pelargonia. Ajattelen omia pelargonioitani, jotka ovat naapurin hyvassa hoidossa.
Paivan kukka keltainen paivankakkara, jota kukkii pellot keltaisena kuin meilla voikukat.
Paivan aani: uuttukyyhkyn huhuilua muistuttava lintu. Samantapainen, joka afrikassa piti huhuiluaan paivat pitkat
Paivan PYHIIN vaeltaminen. Aidin (kuoli 93 vuotiaana 3 vuotta sitten) vanhoihin villakalsareihin pukeutuminen ja lammon tunne. Samalla muistan aidin tuhannet esirukoukset. Eika aiti voinut aavistaa, etta hanen villahousunsa ovat hyvassa kautossa caminolla. Silmapakoa ei aiti enaa ollut jaksanut parsia.
Ja jalleen anteeksi kirjoitusvirheet. Aataminaikanen kone ei jaksa kirjoittaa kaikkia kirjaimia enka jaksa koko ajan valvoa teksita.
Bom camino!
No comments:
Post a Comment