Llanes

Aamu alkoi sumuisena, melkein  tihkuisena. Alberga Santa Marinan hospitaliera oli erityisen ystävällinen. Eilen pesimme koneella pyykit ja kuivasimme rummussa. Eka kerta näillä matkoilla. Olemme luottaneet nyrkkipyykkiin ja kuivateleet repun päällä seuraavana päivänä, jos yöllä eivät ole kuivuneet.

Päivän matka oli lyhyt eli 17 km Llanesiin. "Tuossa taitaa olla meidän albergamme", sanoi vävy ja osoitti hotelli Paraisoa. Siinä oli äitienpäivälahja ja kiitoslahja matkaseurasta ja matkaideasta. Peregriinon oli yhtäkkiä vaikea kääntää alberga mielikuva hotellin lakanasänkyyn ja PYYHKEISIIN. Fantastico.

Kun Receptionissa sanoin "Alberga del peregrinos", virkailija oikaisi, että tämä on hotelli.

Saimme vaeltaa vielä merimaisemissa, nuorethan päättävät Caminon tähän, mutta camino del vita jatkuu. Viikon vaellus on kuulema kiteyttänyt kymmenen elämän arvoa/tärkeää asiaa. Niitä jaetaan, jos joku haluaa kuulla. Ehkä tänään illallisella kuulen jotain. Tiedossa siis Miehen kauko-ohjaama äitienpäiväillallinen. Perfecto.

Tämän päiväinen ihmetyksen aihe oli meren pieksämät kalliot, joissa oli luolia/onkaloita, joista saattoi pärskyä vettä ilmoille,"bufones". Voin vain kuvitella mitä uskomuksia kallion sisältä ajoittain kuuluva aaltojen pauhu ja jylinä ovat aikanaan ohikulkijoissa synnyttäneet.

Päivä kirkastui puoleen päivään mentäessä ja yhtäkkiä olivat Kantabrian vuoret silmien edessä. Siitäpä päivän aforismi: Kaikille vuorille ei tarvitse kiivetä.

Kuva on kuin pokkarikameralla otettu kuva Lapin linnuista;katseltaessa pitää karttakepillä osoittaa, missä kuvauksen kohde on maastoutuneena.

Buelnasta lähtiessä ihailin taloja, joissa on huolehdittu esteettisestä ilmeestä. Kuumassa ilmastossa kukkien kastelu on oma projektinsa.

Tai krassit joita vaivalla kasvatamme. Täällä nuo puhdasväriset ja monimuotoiset ihanat kukat kasvavat missä vain.

Kyllä kelpaa eläinten laiduntaa tällaisissa maisemissa. Sitä vain ihmettelen, kun härkä, lehmät, hiehot ja vasikat ovat samoilla laitumilla. Perin luomua. Ei tietääkseni ikinä Suomessa. Lapsuuteni muistikuva väkivahvasta naapurin härästä oli, että se oli pidettävä aina sisällä ja kuljetettava nenärenkaasta silloin kun sen oli määrä täyttää elämäntehtäväänsä eli astuttaa lehmiä. Täällä härillä lienee monimuotoisempi tehtävä, siitä muistutuksena Plazas de toros eli härkätaisteluareenat.

Usein ulkomailla kuvaan hautausmaita. Ihmettelen  miten erilaisia ne saattavat olla.

Jannelle kysymys; mikähän lintu on istahtanut portinpieleen?

Viimeiset sillat, viimeiset maisemat, viimeiset raunioihin tutustumiset ja viimeiset pysähtelyt nuorten kanssa.

Viikon vaellus tyttären ja vävyn kanssa ja heillä viikon vaellus äidin ja anopin kanssa. Tuossa ajassa ehtii puhua ja olla hiljaa, kulkea samaan tahtiin ja eri tahtiin. Puhua ennen puhumattomia, selventää luuloja. Hyvä mieli molemmin puolin. Kokemus, joka on ainutkertainen eikä toistu samanlaisena. Nyt sanoivat tietävänsä jotain siitä,mikä vetää minua uudestaan Caminolle.

Hyvää äitienpäivää kaikki äidit. Sydämemme läpi on käynyt miekka monta kertaa. Se tulee käymään vielä tulevaisuudessakin. Se on äidin osa. Silti emme vaihtaisi osaamme pois. Äitiyteen on liittynyt myös lukemattomia pakahduttavan onnen hetkiä. Siunatkoon  Jumala äitiytemme ja lapsemme ja parantakoon kivut, jotka ymmärtämättömyyttämme olemme aiheuttaneet. Se on äitienpäivärukoukseni kaikkien blogia lukevien äitien puolesta, kuka lienetkin.

Siunatkoon Jumala myös miehet, jotka ovat tehneet meistä äitejä. Kiitos siitä.