Gernika-Lumo

Tämän päivän sää ei luvannut hyvää. Sadepontso ja lahkeet saivat olla usein päällä ja taas lahkeet ylös ja pontso repun päälle. Nyt illansuussa kun olemme Gernikassa, aurinko paistaa ja niin lupaa Foreca tulevillekin päiville.

Jos et oikein tiedä mitä mutaiset tiet ovat,niin tänä aamuna ne olivat pahimmillaan. Aikaisemmin muta on litissyt kenkien alla, nyt piti etsiä jalansijaa. Lähdimme 7 hengen porukkana viimeistä päivää; seatlelaiset Mikael ja John, itävaltalaiset Doris ja Wolfgang, japanilainen Jill, joka on kävellyt Belgiasta yli 2 kk ja espanjalainen  Juan. Kuljimme 20 min Caminoa, ettei maantietä pitkin tarvinnut palata Bolibarin kylään. Tuo luvattu 20 min venyi ja kyselimme monta kertaa kuinka monta minuuttia vielä. Sen jälkeen meistä tuli jälleen "katu caminolaisia" Gernikaan saakka.

Kuvasta voit päätellä, että sateella ja sateen jälkeen ei ole viisasta kulkea Caminoa, josta on sanottu  että se on mutainen..

 Tämän kertaisella matkalla uusi ilmiö ovat älypuhelimet (smartphones). Saksalainen nuori opettajatyttö sanoi häpeillen, että hän otti puhelimen koska haluaa pitää yhteyttä kavereihin. Sitten hän helpottui kun huomasi, että niitä on melkein jokaisella. Jilillä tosin ikivanha pieni perusnokia. Puhelimissa on navigaattorit ja niitä on meidänkin matkalla tarvittu usein. Kun olemme kulkeneet maantietä, navigaattori on paikantanut meidät ja näyttänyt lyhyimmän ajokelpoisen tien. Tosin kerran menimme kilometrin tietä, joka päättyy vuorille. Opimme, että pieni puhelimen ikkuna näyttää pienen alueen ja on hyvä varmistaa, mihin tie johtaa. Juan on ollut verraton apu kun hän on kysynyt tietä. Hän myös soittelee albergoihin ja kysyy onko tilaa. Tänäänkin hän soitti Meakaurin albergoihin ja sai kuulla että siellä on vain kylmää vettä. Muu porukka oli aikeissa jatkaa kun minä jään Gernikaan ja jatkan aamulla Bussilla tai junalla Bilbaohon, mihin tyttö ja hänen miehensä (S ja D) tulevat. Ehkä saan palan ruisleipää.

Olimme juuri jäähyväiskahveilla kun muu porukka päätti, etteivät jatka. Menimme Pension Gernikaan joka on Industri kadulla (6) kivenheiton päässä asemalta ja bussin lähdöstä. Kahden hengen huoneessa yö 15 €, vaatimaton, mutta toimiva pensionaatti ja PYYHKEET. Minulle on luksusta kuivata itsensä vauvanvaippaharson sijasta froteepyyhkeeseen.

NÄmä 5 vaelluspäivää ovat olleet erilaisia aikaisemmista caminoista siinä, että olen kulkenut ryhmässä kolme päivää. Ryhmä on ollut kuin enkeli, joka ilmestyy silloin kun on tarpeen. Tämä on ollut Camino del Norten hankalin osuus. Matkalla yksinäisiä taipaleita liukkailla teillä ja poluilla. Miten olisin  selvinnyt Deban jälkeisistä sotkuisista mustista merkeistä, kun niitä saattoi olla tienristeyksissä molempiin suuntiin ja piti tarkasti katsoa, minkä alle on jäänyt keltaista. Välillä Juan soitteli jonnekin ja varmisti suuntaa. Tai eilisellä tiellä en ehkä olisi uskaltanut poiketa Caminolta maantielle, vaikka Camino oli mutainen ja liukas. 

Porukka on auttavaista ja huolehtivaista. "How are you?", "Are you OK?", "May I help you?". Minä, joka porukoissa otan usein huolehtijan ja varmistajan roolin, olen ollut täysin huoleton, luottanut muiden valintoihin ja mukautunut niihin. Mielenkiintoista kokea olevansa yksi joukosta ja tasavertainen. Tänään olimme jo varautuneet sanomaan hyvästit kahvitauolla, kunnes paljastui, että muut jäävät myöskin Gernikaan. Hyvästit siirtyivät huomiseen. 

Kun Mies, vävy ja lapsenlaset siunasivat matkani, pikku J (6v), rukoili, että mummilla menisi kaikki hyvin ja että mitään pahaa ei tapahtuisi. Jumala kuulee lasten rukoukset. Huomisesta jatkan matkaa S ja D kanssa minulle tuttua reittiä.

Tienviittoja matkalla muistuttamassa, että kaikki on valmista

Camino on monimuotoista. Nämä ikivanhat polut viehättävät eniten. Näin nousemme luostariin.

Kylät Espanjassa voivat olla viehättäviä. Uutta ja vanhaa rinnakkain.

Joet ja sillat, niitä jaksan väsymättä katsella ja niiden äärelle pysähtyä. Jotenkin tunnen niissä ihmisen käden työn jäljen vahvasti.

Nyt kun kuvien lataaminen käy nopeasti palaan vielä alkumatkaan ja San Pedron 300:n portaaseen.

Ja vielä todistusaineisto, että olen täällä. Joka päivä saan vastata kysymykseen, eikä sinulla ole kylmä, tänäänkin 13 C. " Ei ole kylmä, olen suomalainen". Jaksan paremmin kun on mielummin vilpoisaa kuin lämmintä.

Tänään siis edessä viimeinen ilta yhdessä. Seatlen pojat jäävät Bilbaohon kahdeksi päiväksi, sitten John kotiin. Muut jatkavat samaa vauhtia tai omaansa.