Kotona maanantai-iltana. Armenialainen liturgia taustamusiikkina ja vielä kertaus, miten matkan loppuosa sujui.
Eilen opin kaksi uutta rukoilemisen tapaa. Olimme iltapäivällä Annan perheen luona päivällisellä ( Amalian serkun perhe). Isäntä kertoi, että tämä päivällinen kuului armenialaiseen traditioon ja oli eräänlainen kiitosuhri. Kun on tapahtunut jotain hyvää, ”uhrataan” lammas, se suolataan kirkossa pyhitetyllä suolalla ja siitä valmistetaan paljon ruokaa. Sitä syödään suvun ja joskus naapureidenkin kanssa. Paikalla oli kymmnenkunta henkeä.
Niin, se uusi rukoustapa oli se, että perheen isä kohotti maljan ja rukoili. Yhdellä kierroksella kiitettiin, sitten siunattiin perheiden lapsia. Sitten siunattiin naisia, koska jos naiset voivat perheessä hyvin, koko perhe voi hyvin. Minä puolestani rukoilin maljan kera, että miehet oppisivat tekemään vaimonsa onnelliseksi, että perhe voisi olla onnellinen. Ja pakko minun oli myös kohottaa yksi maljarukous Sinin ja Hannun pienen murusen puolesta, kun häntä on odotettu syntyväksi koko viikon. Aina kun puhelimeni on ilmaissut, että tekstiviesti tuli, joku porukasta on huudahtanut; ”Nyt vauva on syntynyt”. Vauva on odottanut, että mummi saa olla matkalla rauhassa ja sitten syntyy.
Toinen uusi rukoustapa oli iltapäivällä International Evangelical Churchissa. Se oli kodikas jumalanpalvelus, jossa mm. kysyttiin, onko kenellä rukousaiheita. Niitä oli monella. Sitten pastori jakoi kirkkoväen neljään ja antoi kullekin salinosalle omat rukousaiheet äsken mainituista. Sitten rukoilimme niiden puolesta kukin oman rukouksemme ja omalla tavallamme, mutta yhtä aikaa. Toiset rukoilivat puoliääneen, toiset hiljaa. Tehokasta; kukin osallistui ja aikaa kului muutama minuutti.
Muistui mieleen Namibiassa Apostolisen kirkon rukouskokoukset iltapäivällä puoli neljä. Ensin muutama laulu. Sitten pappi rukoili, sitten kaikki polvistuimme ja rukoilimme yhteen ääneen kukin omien asioiden puolesta. Viisitoista minuuttia ja rukouskokous oli ohi. Minulle oli vahva elämys rukoilla omalla kielelläni tuon
monikielisen joukon keskellä oman perheeni puolesta.
Eilinen päivä siis alkoi Apostolisen kirkon jumalanpalveluksella. Lähdimme uskontunnustuksen jälkeen pois, koska viimeiseen päivään oli vielä suunniteltu monta ohjelmaa. Sunnuntai oli yksi Armenia kirkon viidestä suuresta juhlapyhästä. Siksi nuoret ehdottivat laitakaupungin kirkkoa, koska keskusta kirkot olisivat tupaten täynnä. Täynnä oli tuokin kirkko ja jälleen nuoria ja vanhoja, miehiä ja naisia. Ymmärsin messun symboliikasta jo enemmän. Kaikki toistuu viikosta toiseen samana. Ehkä se on turvallista ja tuttua. Huomasin, että ihmiset kirjoittivat lappuja. Ne olivat esirukousaiheita, joitten puolesta diakonit rukoilivat hiljaisesti rukousjakson aikana. Ihmisille näytti olevan tärkeää, että kulkueen aikana (kerroin, että se symbolisoi Jeesuksen kulkemista kansan keskellä) he saivat koskettaa papin ristiä tai diakonin kantamaa viiriä/lippua. Viime sunnuntaista unohdin kertoa, että messun päätyttyä Katolikos tuli kulkueen jäljessä ja ihmiset tulivat lähelle, että hän koskettaa heitä. Varmaan se on siunaus tai esirukous.
Katolikos kansan keskellä ensimmäisenä sunnuntaina.
Jedan oli kutsunut kirkkoon ystävänsä Nikolayn ja Gayanen (ja pikkuprinsessa Naden) He ovat opiskelleet USAssa, joten he osasivat hyvin englantia ja heiltä saatoin kysellä kirkon toiminnasta. Minua kiinnosti erityisesti, onko heillä messun lisäksi muuta toimintaa ja onko nuorille jotain omaa. Kuulemma vaihtelevasti. Joissain seurakunnissa on erityistä nuorten toimintaa. Siihen sisältyy mm humanitaarista vapaaehtoistyötä . Kuulin Annelilta että joissain seurakunnissa on myös raamattupiirejä ja muita kokoontumisia, kuten meilläkin herätysliikkeitten piirissä. Niistä ei julkisesti puhuta eikä ilmoitella.Ja hämmästuksekseni Gayannella oli lahjana minulle kaksi pussillista erilaista yrttiteetä. Siu, siu. Ja noomi antoi kirkkomusiikkia, jota olin toivonut löytäväni.
Uskontunnustukseen oli hyvä päättää kirkkoreissu. Se on meille yhteistä. Menimme Vernassais-markkinoille. Ne ovat lauantaisin ja sunnuntaisin eräässä puistossa. Siellä on edustettuna kaikki kädentaito, mitä Armeniasta löytyy. Sieltä löytyy matkamuistot ja käyttöesineet. Hand made. Minun tapani on ostaa matkamuistoksi joulukuusen koriste, jos suinkin löydän. Joulunsa sitten kertaamme koriteiden tarinoita. Löysin puisen joulunkellon, jossa oli Maria ja Jeesus-lapsi ja granaattiomenasta kuivatun koristeen ja muutaman taidekirjan.
Sitten kiitospäivällinen, joista mainitsin. Kysyin, kokoontuuko suku näin usein syömään yhdessä, nythän olimme olleet kolme kertaa koolla viikossa. Kuulemma pari kertaa kuukaudessa. Nyt oli Venäjällä ja Georgiassa asuvia sukulaisia käymässä, niin se oli hyvä syy kokoontua. Ihmettelen sitä, että emännät eivät istu pöydässä, vaan palvelevat meitä vieraita ja muita perheenjäseniä. Nytkin perheen äiti ja Anna kulkivat keittiön ja ruokailuhuoneen väliä.
Perheen isä oikealla, Satenikin isä ja äiti ja perheen isän Georgiassa asuva veli. Ja ruokaa
Puoli viideksi menin International Evagelical Churchin jumalanpalvelukseen yhdessä Annelin kanssa. Se oli kotoinen ja vapaamuotoinen kokoontuminen. Läsnä oli viitisenkymmentä etenkin opiskelijaa ja muutamia lapsiperheitä. Opiskelijat tulevat läheisistä maista Jerevanin yliopistoon ja löytävät seurakunnan tästä englanninkielisestä kirkosta. Kun uusia esiteltiin, huomasin, että moni osoitti jotain toveriaan, joka oli kutsunut hänet kirkkoon. Great. Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että kristillinen opiskelijatyö on avainasemassa.
Sitten yllätys yllätys. Vieressäni istui paikallisen IFESin työntekjä. IFES on kansainvälinen opiskelijajärjestö, jolla on toimintaa yli 150 maassa. Suomessa Opiskelija- ja koululaislähetyksen työ on osa IFESin työtä. Olen ollut opiskeluaikana mukana tuossa järjestössä aktiivisesti ja nyt olen sen liittohallituksessa ja mielelläni palvelen opiskelijailloissa ja leireillä. Ja nyt ilmielävä IFESin työntekijä oli vieressäni. Arvata saattaa, että yhteys syntyi heti.
Alla olevista kuvita voi nähdä tämän päivän kahden jumalanpalveluksen eron. Oikeastaan ne edustivat äärilaitoja; toinen traditioon perustuva, samana toistuva. Toinen epämuodollinen, tässä ajassa oleva, kuulijoiden elämäntilannetta reflektoiva. Viimeksi mainitussa oli myös osio, jossa pappi kysyi, halusiko joku jakaa, mitä hänen elämässään oli viime viikkoina tapahtunut tai mitä Jumala oli tehnyt. Muutama käytti pienen puheenvuoron. Hyvä on, että tarjolla on monenlaista tapaa olla Jumalan edessä. Ehkä kukin löytää omalle persoonalleen sopivan.
Nyt sunnuntaina liturgiaa toimittamassa oli yksi pappi ja viisi diakonia ja kolme kuoripoikaa ( ehkä 9 v)
International Churchin koruton versio. Papilla voi olla t-paita ja hyvä saarna.
Illalla vielä kävin Marun äidin ja siskon kanssa syömässä eksoottisessa armenialaisessa paikassa. Siellä sain nähdä, miten lavash-leipää tehdään
.Kumpi on äiti ja kumpi on tytär?
Lavash on tehnyt minuun niin suuren vaikutukuksen, että haluan lukijoille selventää, miten sitä tehdään. Ensin kaulitaan ohut levy.
Sitten se pannaan kankaiselle alustalle. Ilmeisesti se irtoaa siitä hvyin.
Uuni on kaivettu lattiaan, pohjalla hiillos ja äskeisellä levyllä ohut lavash painetaan uunin seinään. Miten ihmeessä kädet ei pala??? Liike oli nopea.
Kepillä se otetaan pois.
Tässä yksi käyttötapa. Pane lavashin päälle mitä sattuu olemaan.
Ja sitten syömään.
Nykyään lavashia paistetaan uunissa. Kuva on sunnuntain kirkon alakerrasta, jossa paistetaan leipää ja myydään kirkon työn hyväksi.
..........takaisin illalliselle.......
Ja sitten vielä armenialainen tanssi jälkiruuaksi. Marun sisko halusin opettaa minulle armenialaista tanssia. No mikäs siinä, ravintolan iso piha oli täynnä tanssijoita, kyllä sinne joukkoon yksi mummo mahtuu omine korografioineen. Oli hauska havaita, että tanssimassa oli mummot ja vaarit ja nuoret ja vanhat ja lapset ja pikkulapset isänsä hartioilla. Ehkä armenialaisessa tanssissa on joku koreografiakin, mutta näytti siltä, että kukin etsi oman responsinsa musiikkiin tai vuoropuhelun ryhmänsä tai parinsa kanssa. Hauskaa se oli ja sopii minullekin oikein hyvin. Kun on nuorena jäänyt perustanssit oppimatta, niin kuvioita ei enää vanhana opi valssia enempää. Ja kuitenkin kun on hauska tanssia niin tämä ei vaadi virtuoosista taitoa. Toki joukossa oli virtuoosejakin, mutta erityisen hauska minusta oli kun pyylevät mummotkin olivat mukana.
Armeniassa voi tavata elämää laidasta laitaan. Kansa on älyllisesti lahjakasta. David sanoi, että Neuvostoliiton vallan aikana heidän maassaan suoritettiin eniten yliopiston loppututkintoja, mitä missään muussa NL;n alaisessa maassa. Kansa on yritteliästä ja erityisesti he haluavat löytää väyliä vientiin. Kun olimme vuorilla, siellä saattoi nähdä elämää toisesta laidasta. Telttarykelmiä, kuin koko joukkueen telttoja. Jezdi-niminen etninen ryhmä harjoittaa elinkeinonaan karjan kasvatusta ja asuu kesät vuorilla teltoissa. Näimme isoja lammas ja lehmälaumoja. Miehet olivat paimenina. Ramadan aikaan he myyvät muslimeille lampaansa ja saavat aikamoiset määrät rahaa. Heillä on kaupungeissa asunnot talveksi ja autoilla he kulkevat vuorille.
Nyt alkaa olla loppulauseen aika. Eilen illalla/yössä tuli kirjoittamisen raja vastaan. Kello oli kaksi kun nuoriso sai poltettua kuvat ja netistä löytyvää messumusiikkia. Sitten en enää jaksanut kirjoittaa, kun aamulla oli herätys klo 4 ja lento kotimaahan alkoi klo 7. Aeroflotissa näyttää olevan tapana taputtaa voimallisesti, kun kone laskeutuu. No, viimeviikon uutisten jälkeen saa olla onnellinen, että olemme saaneet lentää turvallisesti. Vaan eipä Finnairin koneessa taputella, kun tullaan Hkiin, vaikka kone on täynnä samoja ulkomaalaisia kuin Jerevanissa tai Moskovassa.
Oli muuten aikamoinen tunne, kun Moskovassa koneeseen noustessa saatoin sanoa; ”Päivää” tai Hgin lentoasemalla mennä melkein ainoana passin tarkistukseen paikassa, jossa luki KANSALAISET.
Kotona. Onnellisena. Kiitollisena. Matkasta rikkaana. Vielä riittää paljon sulateltavaa, kuvien katselua, musiikin kuuntelua, hedelmien syöntiä. Ja myös ruuan sulattelua.
Armeniassa käynti tuskin jää viimeiseksi. niin paljon koin vilpitöntä ystävyyttä ja tutustuin ihmisiin, joita voi sanoa ystäviksi. Ihmettelen voita nuoria, jotka innolla jaksoivat kulkea tällaisen vanhan ladyn kanssa. Ja olimme jopa samalla aaltopituudella. Meillä oli hauskaa yhdessä. Viimekin yönä lopuksi nauroimme kuin teini-ikäiset. Tomaateista saimme vitsin aiheen. Olin sanonut, että haluan neljä tomaattia Suomeen, että saan kotona ja työpaikalla näyttää, miten hyviä armenialaiset tomaatit ovat. Satenikin suomen taito on vielä vähän kesken; olin kirjoittanut 4 kpl ja hän luki 4 kg. Niinpä tomaatteja oli ostettu neljä kiloa. Niistä riitti hauskuutta moneen lähtöön. Kuvittelimme, että kuljen viemässä kahta tomaattia Turkuun ja Tampereelle ja Helsinkiin ja Espooseen ja työpaikalle yms…..Ihanat ihmiset.
Niin ja yhteys Anneliin varmasti jatkuu. Miten vieraan ihmisen kanssa voi syntyä muutamassa hetkessä sellainen yhteys ja ymmärrys. Ja vähän minulla on sellainenkin tuntu, että kontakti Armenian IFESiin tulee jatkumaan, Tuleehan heidän pääsihteerinsä Annelin vieraaksi helmikuussa Suomeen.
Kiitos Jumalalle kaikista niistä pienistä johdatuksista, jotka ovat kuljettaneet tähän hetkeen. Kaikki alkoi Jedanin rukouksesta, että Jumala lähettäisi Satenikin tielle enkelin. Ensimmäinen enkeli oli Säde syyskuussa kaksi vuotta sitten Seinäjoen asemalla.
Avoinna tulevaisuudelle.
Näkemiin Armenia, näkemiin Araratin vuori, näkemiin kaikki hyvät ystävät, joista vain osa on kuvassa!
No comments:
Post a Comment