Minun rytmini täällä on Suomen ajassa. Herään klo 8 täkäläistä aikaa (joka on 2 h edellä ja käyn nukkumaan noin klo 24. Muun väen aikataulu on kaksi tuntia myöhemmin, tai illalla en tiedä, milloin täällä käydään nukkumaan kun itse jo nukun, mutta aamulla kylla aikuisetkin nukkuisivat klo 10;een, jos ei ole pakko herätä. Ainakin miehet (isä ja eilen Moskovasta tullut veli jaivat nukkumaan kun tänään lähdimme taas uusiin seikkailuihin)
Aamulla on hyvää aikaa lukea. Tänään luin eilen eilistä Divine Lithurgy of Armenian Church. Mikä rikas jumalanpalvelus heillä onkaan. Voin kuvitella, miksi siinä piti olla niin paljon laulua, kulkueita ja muuta symboliikkaa 300-luvulla. Ihmiset eivät lukeneet. Opetus piti olla konkreettista ja toistoja piti olla jatkuvasti. Liturgia, jossa kuoro ja seurakunta laulaa osansa painuu ajan kanssa mieleen. Ohjeessa kehotetaankin opettelemaan liturgia ulkoa ja käymään kirkossa säännöllisesti, niin liturgian syvällinen sanoma painuu sieluun asti. Messun osat ovat samat kuin meillä; Jumalan lähestymistä, synnin tunnustusta, armoon turvaamista, ylistystä, sanaa ja esirukousta. Esipuheessa sanottiin, että sanat ja ajatukset eivät voi ilmaista kaikkea uskostamme, siksi uhraaminen, suitsukkeet, ristin kantaminen, kulkueet, Raamatun kantaminen, käsien kohottaminen, kumartuminen, ristin merkki, laulaminen ja polvistuminen ovat symboleja ja aktiivinen merkki, miten julistamme uskoamme. Kirjasta riittää vielä muiksikin aamuiksi.
Sitten pöydällä on myös Grigor Nerekatsin kirja The book of sadness. Nuoret antoivat sen minulle, kun se kuulema on auttanut ja parantanut sanoillaan monia. Se on keskiajan kristillisen kirjallisuuden helmiä, mutta kun se on armeniaksi kirjoitettu, vain muutamat ovat sitä voineet lukea. Nyt se on englanniksi.
Tässä Jedan ja Anna
No, tämän päivän seikkailut ovat taas luku sinänsä. Nuorisoseuraamme liittyi Satenikin pikkuserkku Anna. Hän on juristi (24v) ja saanut loppututkinnon sekä armenaliasesta että ranskalaisesta yliopistosta. Ranskalainen on täällä arvostetuin. Nuoret haluaisivat opiskelemaan ulkomaille, mutta heille ei myönnetä viisumeita, kun tiedetään, että he jäävät sille matkalleen eivätkä palaa kotimaahan kun täällä ei ole opintoja vastaavia työmahdollisuuksia. Siksi Lyonin yliopisto on perustanut ranskalaisen yliopiston tänne ja opiskelijat saavat Lyonin loppututkinnon. Puolet opetusta on ranskaksi. Annan alue on kansainvälisen kaupan laki. Nyt hän haluaisi jatkaa tohtorin tutkintoa kansainvälisen kaupan rikoksien suuntaan. Hän olisi ensimmäinen tuon alan ihminen Armeniassa. Keroin tämän että saamme käsityksen, miten vaikea nuorten on päästa täällä eteenpäin opinnoissaan, tai saada opintoja vastaavaa työtä täällä tai päästa ulkomaille.
Nuorisojoukkoomme kuuluu nyt siis Hamlet, Satenik, Jedan ja Anna ja suuntana Aragasin vuori. Sinne pääsimme autolla 3000 metriin ja siitä kiipesimme vuorelle kolmessa tunnissa. Oppaat lupasivat kahta tuntia, mutta kun valitsimme suoran kiipeämisen eikä polkua niin tietäähän sen että lyhyempi on vaativampi ja pitempi. Minä en ole mikään vuorien huiputtaja ihminen. Haltilla olen käynyt, mutta Kebnekaisenkin kiertänyt monta kertaa enkä ole edes mielinyt huipulle. Vaeltaminen, siis käveleminen on minun lajini.
Urhoollinen Satenik
Aragasille houkutteli se, että autolla pääsemme korkealle ja kiipeämistä jaa vain 1000 m. Lisäksi halusin kokea, mitä vuoristoilma vaikuttaa meikäläiseen. Nuoret ottivat apteekista lääkettä, jos syke kiihtyy liikaa. Sanoin, että ,minulla muutenkin on matala syke. Siihen vaivaan ottivat konjakkia, mutta sanoin, että minulle kahvi sopii paremmin kun en ole konjakkiin tottunut. Siis kahvipulveria myös mukaan.
Kaupungissa lämpötila oli noin 20 C, lähtöpaikalla 14C ja huipulla ehkä 3 C. Ihmettelin kulkemisen leppoutta. Tietysti hengästyminen tapahtui helposti ja jyrkemmissä kohdin pysähdyimme usein tasaamaan hengitystä. Välillä sydän löi vain 60/min ja kovemmissa nousuissa 120/min. Liekö hyvä vai huono – lääkärit arvioikoon. Ajattelin välillä läppävikaani kun kaulavaltimoa kuristi, muttahuipun lähestyessä vaivat unohtuivat. Vau, vau ja vau; mitkä näkymät. Pilvet kiersivät Aragasin kaukaa. Olenhan ollut vuorilla, joissa pilvet ovat alapuolellamme.
Loppurutistus mentiin neljällä jalalla, kuten Pältsan ja Paraksen kiipeilyssä aikanaan. “Täällä olen onnellinen, huoleton, vapaa”, ajattelin monta kertaa, kun istahdimme kivelle ja tasoitimme hengitystä. Teimme sen. Minä en edes syönyt koko aikana, kun muilta loppui energia ennen minua. Parempi, että he saivat tankkausta. Minä poltin rasvaa. Sitä on nahkan alla 5 kg enemmän kuin Espanjassa Caminolla 2 v sitten. Huipulta alas lähtevä tie oli loiva ja kivetön ja menin sitä juosten. Tuntui kuin tässä ilmanalassa voisi juosta vaikka puoli maratonin. Voihan se olla hurmioituneen mielen harhaa.
Perille päästiin.
Väsyneenä, mutta onnellisena söimme autolla eväitä. Hamlet tosin sanoi, ettei hän kävele enää ikinä ja että hän on aina vihannut kävelyä. Hänen pitää ehkä nukkua autossa, kun hän ei jaksa kävellä enää autolta kotiin. Huomenna uudet seikkailut odottavat ja kuljettajan pitää olla valmiina. Lähdemme ilmeisesti edemmäs maaseudulle. Yöpymisestäkin on ollut puhe. Etukäteen en yleensä tiedä tarkkaan, mitä temme ja kaikki on sitä hauskempaa.
Tullessa kävimme vielä Aragatsin rinteellä 2000 metrissä olevalla vanhan kylän raunioilla. Linnan kivimuureja oli jäljellä ja kirkko. Ihmettelin, miten joku kylä on rakennettu sellaiseen jyrkkään laaksoon. Sitä myös ihmettelin, että kaikki tällaiset paikat ovat ilmaisia. Tosin tiet saattavat olla sellaisia, että Vienankarjalan jyskyttävät ja kuoppaiset tiet ovat hyttysen hyrinää näiden kuoppien rinnalla. Mutta Hamlet on uskomattoman hyvä kuski. Hän pysähtyy pehmeästi kuoppien reunalle ja ajaa ne hiljaa läpi.
Raukeina tulimme kotiin “Haraso” on sana, jonka kaikki tässä talossa ymmärtävät. On kyllä aika ihana huomata, miten yhteys ihmisten välille voi syntyä ilman yhteistä kieltä. Isoäidit Satik ja Silva ja Amalia-äiti ovat sellaisia.
Edessä kuuma suihku, venyttely, teekuppi ja ehkä uni sitten jo maistaakin.
Urheat tytöt Aragasin huipulla tai 2. huipulla. Korkein huippu, joka on takana, on kuulema ammattilaisten hommaa.
No comments:
Post a Comment