Tanaan oli aika henkeasalpaava kirkkopaiva. Ai miten niin henkea salpaava? Paiva joka liikuttaa ajatuksia ja tunteita.
Aamulla lahdimme Satenik, Jeda, Hamlet ja Noomi pikkupoikansa kanssa kirkkoon. Tai oikeastaan moneen kirkkoon. Pienen hetken olimme valoisassa Jerevanissa kirkossa. Siella oli juuri alkukulkue menossa. Se tarkoittaa sita, etta diakonien ja papin ja avustajen kulkue kulkee kirkon ympari ja kantaa tauluja tai alttarivaatteita, kynttiloita yms. Ihmiset panevat ilmeisesti lahjoituksia koriin. Papin kantamaa liinaa suudellaan, pappi voi koskettaa ihmisia ilmeisesti rukous tai siunausmielessa. Kulkue symboloi sita kun Jeesus oli maan paalla ja siunasi ihmisia.
Alkukulkueen aikana naiskanttori lauloi. Ilmiset olivat kaiken ikaisia. Ihmeen paljon nuoria, tytot huivit paassa seisoi alttariosa kaiteen vieressa. Olikohan joku juhla tms? Ihmiset tulivat, tekivat ristin merkin ovella, toiset suutelivat oven karmia. Kaikista huokui vakavuus, pyhan kohtaamisen kaipuu. Alttaria peittavat samettiverhot olivat viela kiinni.
Olisin halunnut pysahtya ja viipya, mutta nuoret olivat suunnitelleet, etta kaymme kolmessa kirkossa ja viimeiseen pysahdymme. Toinen oli St. Hripsimen. Sen perustamiseen liitty tarina roomalaisesta nunnasta, joka pakeni kuningas Tridant III:sta, joka oli yrittanyt raiskata hanet 300;luvulla. Nunnan arkku tai muisto siita on edelleen pyhiinvaelluskohteena kirkon alakerrassa. Kirkko on merkittava siitakin, etta se on pysynyt ehjana kaikissa maanjaristyksissa. Siita on otettu mallia kun Armenian kirkot on tehty tasaristin muotoon. Kuulema kestavat jaristykset pystyssa.
Sitten menimme Armenian apostolisen ortodoksisen kirkon paapaikalle Eijmiatsiniin. Se on oikeastaan kampus luostareineen, pappisseminareineen, katolikoksen asunteoineen, museoineen ja tietyisti kirkkoineen. Turisteja paljon, mutta paljon oli vakea kirkossakin. Mika vaikuttava kuoro, kuin ammattilaulaujia. Messu perustuu pitkalle liturgialle papin, diakonin ja kuoron vuorolaulannalle. Noomi antoi minulle englanninkielisen version liturgiasta ja sita oli hyva seurata. Psalminlukua, rukousta, kiitosta, valtavasti Jumalan ylistysta, evankeliumin lukua….
Olin haltioissani. Vaikka menossa oli minun silmissani toistuva rituaali, tavoitin sen sydamen, ihmisten rukoukset, yhteisen uskon, heidan vuosisataisen tapansa lahestya Jumalaa. Ymmarran, etta he eivat halua kuullakaan muusta kuin tuosta tavasta viettaa jumalanpalvelusta.
Toteuttajia oli kymmenia. Toki Jumalan aidin kirkko on heidan paakirkkonsa, mutta kuoro oli iso, diakoneja lahes kaksikymmenta, pappeja ehka vain yksi, katolikos istui paikallaan omassa aitiossaan, kymmenen mustahiippaiset munkit omalla paikallaan ja pappisseminaarilaiset mustassa viitassaan ja punaisessa olkanauhassaan olivat kuorissa ja levittaytyneina yleison joukkoon. Joskus he natisti huomauttivat jotain supisevile turisteille. Joukossa oli myos siviilipukuisia poliiseja, sen kuulin myöhemmin. Poliiseja oli myos pihalla, suuressa kirkkotarhassa. Kuitenkan siella ei ollut mikaan miliisitunnelma. Olin vaikutettu munkeista ja pappiskokelaista. He olivat nuoria miehia. Kirkolla on tulevaisuus. Pappeinakaan en nahnyt vanhoja missaan kolmesta kirkosta.
Jedan kertoi, etta vuosittain satoja nuoria miehia alkaa seminarian. Se kestaa 7 vuotta ja sitten he valitsevat papin tien tai munkin tien. Munkkien tiehen liittyy vaikutava 3 paivainen juhla kirkossa. Ensimmainen paiva rukoillaan Jumalaa antamaan heille Pyhan Hengen ja armolahjat, mita he tarvitsevat. Toiseen paivaan sisaltyy 3 h polvillaan rukoilemista, syntien tunnustamista ja etta Jumala varustaa tuleviin tehtaviin. Kolmas paiva on juhlallista liturgiaa. Papin tien valinneet voivat menna naimisiin. He saattavat taydentaa opintojaan ulkomailla. Munkeilla on palvelutehtavia luostarissa, kirkoissa, kirjojen kirjoittamista, tieteen tekemista.
Tuo kirkko seisoo vahvasti jaloillaan. Nain on aina tehty, nain tehdaan. Ja koko ajan on sellainen tunne, etta muoto ei ole tarkein vaan se on palvelija. Eipa heidan kirkossaan tarvitse pitaa tulevaisuus scenario seminaareja eika muita strategia neuvotteluja.
Jedan ja Noomi ovat vahvasti sitoutuneet kirkoon, uskoon ja jumalanpalvleukseen, heilta saatoin kysella paljon. He ovat tulevia ystavia FB:ssa jotta keskustelu voi jatkua.
Ihmettelin Noomille, miksi ihmiset kuvaavat ja videoivat kirkossa, vaikka se on kiellettya. No, usein olen kuullut, etta Armeniassa on saannot ja lait, mutta niita ei noudateta. Noomilla oli kylla jalostuneempi selitys. Saannot on hyvia, mutta jokainen ratkaisee omassatunnossaan mita noudattaa, silla jokainen tekee tilin Jumalan edessa. Myohemmin palasin aiheeseen, silla se kuulosti niin tutulta suomalaisessa kirkollisessa keskustelussa. Sanoin, etta monet ajattelevat, etta silloin voi tehda mita vain kun Jumala kuitenkina antaa anteeksi. Se ei kuitenkaan ollut Noomin ajatus. Jumalan lain ja Rtun opetusten edessa ei ole kompromisseja, vaikka niitakin rikomme, silti emme vahattele niita.
No, ehka ihmissaantojen kohdalla minullakin voisi olla loysaamisen varaa. Ehka voisin kulkea pain punaista kun kukaan ei ole tulossa. Kirkkomatkassa oli paljon sulattelemista ja se jatkuu. Mukava kun sain jatkaa keskustelua tyttojen kanssa.
Museossa oli pala jopa Nooan arkkia, mutta olen ollut epailevainen tamantapaisten pyhainjaannosten aitoudesta, mutta eipa se haittaa. Ararat nayttaa olevan Armenian tunnusmerkki. Se kuuluu meille, vaikka se on Turkin puolella, he sanovat. Eilen naimme vilauksen siita, mutta kuumuuden tekema sumu esti sen tarkan nakemisen. Totta on, etta maisema muistuttaa silkkitaulua, jonka sain IA ystavien tekemana IA:n 15 v juhlissa. Sen sanoi Satenik jo meilla. Hyva niin. Armenia on aina kotonani ja sydamessani.
Tahan voisi jo taman paivan kertomus loppua, mutta sitten seurasi viela toinen mielta positiivisesti hammentava tapahtuma. Satenikin aidin 52 syntymapaiva oli tanaan. Aamulla jo lauloin ja annoin pienen Aaltomaljakon/ Onneksi saastin sen tahan paivaan. Illansuussa tuli suku: Amalian aiti, kaksi veljea puolisoineen, isan veli Moskovasta, kaksi serkkua, Amalian tyokaveri ja Jedan ja Hamlet ja tietysti kotivaki myos. Nuoret saavat olla koko ajan tulkkeina kun haluan jutella niin monen kanssa. Olen kayttanyt jo kaikki venajan sanani. Onneksi osaan sanoa: Minja savut Saara ja kohteliaisuussanat myos.
Aghasi on Satenikin isa.
Talon poydat koottiin olohuoneeseen. Poyta notkui herkuja. Ruokailu yhdessa on tapa kokoontua. Kahvi on sivuseikka. Pieneen huoneeseen kokoontui sukua kolmisenkymmenta. Nyt alan ymmartaa, miksi kirjoissakin sanotaan, etta kun armenialaiset laittavat vieraille ruokaa, sita on paaallljooon. Lajeja en edes laskenut. Pienta, kasityota vaativaa. Isoaiti Satik oli ahertanut koko paivan Amalian kanssa. Monta puhetta pidettiin ja maljoja kohotettiin. Miehet istuvat omassa paassaan ja naiset toisessa.
Amalian aiti on Silva ja siita tulikin illan juttu. Sanoin, etta sen nimen muistan, koska Ruotsin kuningatar on Silvia. Han sattui olemaan joukon vanhin 78 vuotias ja hanesta tuli illan kuningatar. Minutkin hyvaksyttiin perheeseen, koska olen Satenikin Suomen aiti. Yksi ja toinen kertoi, etta tietaa minusta paljon. Mitahan tietavat!!!??? Halusivat tavata. Iloista porukkaa, sosiaalista ja perhetta ja sukua rakastavaa. David veljen morsian tuli myos vanhempiensa kanssa. Mika kaunis, mutta ujoista ujoin tytto puheliaan Davidin rinnalla.
Onpa nyt ollut taas vaiherikas paiva. Haastavat viela keskustaan kavelemaan. Siella on joka ilta varivaloiset suihkulahteet ja musiikki. Iloitsen noista nuorista ystavista. God bless them all. Expecially Noomi and her family to night.
No comments:
Post a Comment