Lisää kiviä ja vuoria ja ihania ihmisiä

Tämän päivän retki päättyi auringon loaskuun Araratin rinteillä. Siinä oli samaa ilmapiiriä kuin Namibian auringonlaskuissa klo 18 illalla.  Ararat on kyllä armenialaisille tärkeä symboli. Heillä on Ararat hotellit ja ravintolat ja viinit ja kaupat ja tuoremehut ja ties mitkä. Eilen Khor Virapissa (kirkko lähellä Araratia) oli kyyhkysen myyjiä. He myvät lintuja dollarilla ja ihmiset päästävät ne lentoon ja tietysti toivovat jotain hyvää. Kyyhkynenhän oli Nooan arkin toivon lintu. Nämäkin kyyhkyset ovat niin viisaita, että ne palaavat asiakkaiden lähdettyä myyjälle takaisin. Aika kiva liikeidea.

Minä alan päästa armenialaiseen elämän rytmiin. Viime yönä kävin nukkumaan kahden maissa ja tänä aamuna heräsin kmmeneltä ja nytkin on klo kohta puoli yö ja aloittelen blogin kirjoitusta. Nyt olen huomannut, että aamiainen on täällä tuntematon käsite. Kun väki nukkuu pitkään, ensimmäinen ruokailu on melkein lounaan aikaan. Tänä aamuna Ani oli laittanut pari salaattia vihanneksista ja papumunakasta ja hapankaalia ja etikkasäilykkeitä ja tietysti leipää. Täällä “kotona” syömme aamulla eilisen ruokia, kun armenialaiset tekevät tunnetusti paljon ja maistuvaa ruokaa. Sitten lähdemmekin päivän seikkailuihin.

Tänä aamuna tuli muuten lapsuus mieleen, kun aamiaisella oli oikeaa limonaadia. Hyvää. Anin ja Rubenin talo oli iso, tällä hetkellä käytössä oli 5 isoa huonetta ja keittiö ja remontoitavana vielä monta huonetta. Puutarha oli iso ja myös kasvimaa. Siellä tomatit kypsyivät pitkin maata ja kurkut ja keäkurpitsat, luumut, kirsikat ja ties mitkä. Anin äiti tuli käymään ja kyselin, miten hän käyttää hedelmät. Hilloaj a ja kuivatusta. Hän näytti mm. millaisia ovat kuivatut vaaleat kirsikat; kuin vaaleita rusinoita. Luumuja hän kuivaa myös ja kaikki kuivatus tapahtuu auringossa.

Ani ja Ruben lähtivät alkumatkaan mukaamme. Kävimme Armenian Stonehencejä katsomassa. Ne ovat ilmeisesti olleet astronomian palveluksessa. Kiviin hakatuista pyöreistä aukoista tutkittiin tähtiä ja niiden asentoja ja niistä sitten taas pääteltiin jotain muuta.

Aukoista voi tutkia myös muuta kuten Amaliaa ja minua

Muuten Aragasin vuorelle menevän maantien päässä oli maailman korkeimmalla oleva tieteellinen astronominen tutkimusasema, johon tulee tiedemiehiä ympäri maailmaa. Siellä keskellä ei mitään oli myös heille hotelli.

Tässä putous padottuna

Ja tässä kaikessa leveydessään ja korkeudessaan

Tässä Ani ja Ruben. Kapteeni Ruben näytti olevan tosi tehokas; hän hoiti työasioita samalla kun seurusteli vaimon kanssa ja opasti meitä vieraita ja varmaan vartioi Aserbaitsanin rajaa.

Saimme ihailla myös korkeaa ja leveää vesiputousta, joka avattiin meitä varten. Ruben on kapteeni armeijassa ja kai hänen vaikutusvaltansa riittää antamaan käskyn patojen avaamisesta. Imatran koski on toki kuohuvampi ja pitempi, mutta se ei ole luonnontilassa. Voisin verrata tätä Pisuskönkääseen tai Mallan luonnonpuistossa olevaan putoukseen, jos niihin lisättäisiin leveyttä 25 m. Victorian putous on tietysti vielä omaa luokkaansa.

Ystävykset luostarin pihalla

Täältä löytää yksityiskohtia niin paljon kuin jaksaa kuvata

Ajelimme vielä Tatevin luostariin. Sinne vei todellinen serpentiinitie alas ja ylös. Luostariin on olemassa hissi viereiseltä vuorelta, mutta nyt se oli korjattavana. Nyt olimme taas uudenlaisella vuoristoalueella. Jos Jerevanin ympäristössä vuoret ovat kulottuneita, ruskeita ja tietyllä tavalla loivia, kuten Siinain erämaassa kuvittelisin, niin Tatevin ympäristön vuoret ovat jyrkkiä kallioita ja niitten rinteillä on kuitenkin metsää. Tai puskien ja puiden välimuotoja. Sitten kolmas laji on ruskeaa tai ruosteen väristä pelkkää kiveä. Se voi olla muotoutunut mitä erilaisempaan muotoon.

Nyt alan ymmärtää, miksi armenialaiset eivät kiipeile vuorille tai vaella siellä. Heillä on vuoria kaikkialla. He pääsevät monille vuorille autolla ja näkevät huikeita näköaloja. Minulla ainakin yksi vaeltamisen idea on saada vastaus kysymykseen; Mitä tuon tunturin, mutkan, mäen, vuoren takana on? Se antaa uteliaisuutta ja innostusta kävellä ja kiivetä. Silti voisin kyllä täälläkin vaeltaa, en niinkään kiivetä vuorille, mutta kävellä ja kävellä. Kyllä täällä nähtävää riittää.

Etureidet ovat tänään kipeät maanantain kiipeämisestä ja ilmeisesti erityisesti Aragatsilta alastulemisesta. En ole vielä löytänyt minulle sopivia venytyksiä tuohon vaivaan, kun se tulee aina päivä jyrkkien alastulojen jälkeen. Satenik ei tunne mitään vaivaa jaloissaan, vaikka hän ei ole mitenkään harjoittanut liikuntaa.

Tänään pääsin vesimelonin kimppuun. Totta on, että se on täällä makeampaa kuin Suomessa. Kerroinkohan jo, että kun Maru osti ensimmäisen kerran Suomessa melonia, hän vei sen takaisin ja sanoi, ettei tämä maistu melonilta. Ja Anin ja Rubenin puutarhan keltaiset luumut; voiko mehukkaampia löytää mistään.

Armenialainen hunaja on maailman kuulua hunajaa. Ja uskon kyllä että se on puhdasta, kun pesiä tapaa lhäällä vuoristossa ja laaksoissa yms, missä ei ole myrkkyjä eikä liikennettä.

Ja sarjassa ihania ihmisiä; kun pysähdyimme hedelmiä ja säilykkeitä myyvien kojujen ääreen ja Hamlet teki ostoksia, menin hänen luokseen niin vanha myyjä nainen otti viininrypälekimpun ja antoi minulle. Siis antoi ilmaiseksi. Käytin kyllä kaikki osaamani "kiitos" sanat. Armeniaksi tuo sana on liian vaikea, mutta venäjää täällä ymmärretään. Olkoon tuo nainen siunattu ja tulkoon hyvä takaisin.

Huomenna tapaan suomalaisen Anneli Turjan. Kuulin Radio Deistä Patmoslähetyksen ohjelman Jerevanin lastenkodista ja Annelin haastattelun. Sitten joku päivä myöhemmin haastateltiin Helena Turjaa, joka oli vapaehtoistössä vuorotteluvapaalla ollessaan siellä. Helena on pastori Seinäjoella ja oitis otin häneen yhteyden ja sain yhteyden myös lomalla olevaan Anneliin. Teimme treffit ja menen tutustumaan heidän laitoksiinsa. Siis taas erilainen päivä.