Saturday, September 2, 2017

Nigran ja lauantai

Tavoillemme uskollisina kuljimme ihan meren tuntumassa ja Caminoon tavoitimme vasta täällä  Ramalosan sillalla juuri ennen Nigrania. Albergan pihalla tapaamamme kanadalaiset ystävämme kertoivat että Caminolta oli huikeat näköalat moneen suuntaan ja tietysti merelle. Myös puolalaiset ystävämme ovat täällä.

 Eipä tullut mieleen että on lauantai ja viikonlopun viettäjät ovat liikkeellä majoittumassa. Luotimme että Nigran Albergan 20+40 paikkaa riittävät, mutta paikka oli yksityinen ja se oli myyty ryhmille ja muutamille aikaisemmin tulleille peregriinoille. Receptioni kyseli lähihotelleista. Ei löytynyt. "No, ehkä meiltä löytyy yksi huone" ja löytyihän se. Perus-perus kahden sängyn huone ja lavuaari yht. 30€, mutta saamme nukkua lakanoiden välissä ja nauttia jälleen KYLPYPYYHKEESTÄ. Taas olemme onnellisia.
 Tässä Albergan käytävää. Opimme, että viikonloppuina on hyvä ennakoida ja varmistaa majapaikka ja että yksityisiin paikkoihin voi tehdä varauksia. Aina löytyy joku, joka voi auttaa.
Päivän etappien väli oli vai 16 km, siksi kiersimme rannikkoa ja Baionen kaupungissa maleksimme, söimme aamiaista. Opettelin vaikean aamiaissanan espanjaksi; desayono. Kahvi, puristettu tuoremehu ja isoiso croissantti 3,40€. Kiersimme myös kaupungin edustalla olevan linnoitusniemen.
Tänään näimme ensimmäiset ihmiset uimassa. Rannoilla on ihmisiä, mutta ei uimassa. Viime päivinä hiekkarannat ovat olleet harvassa, sen sijaan rannat ovat tuulen pieksämää kivikkoa ja kalliota.

Olemme taas saapuneet köyhän kahvilakulttuurin maahan. Pitäisi varmaan osata pyytää kahvileipää, mutta sitä ei ole muuten näkyvissä. Mies sentään löytää kaakaonsa seuraksi tortilla patatan. Kun laskimme reppumme yhteen kuppilaan, eikä kahvileipää näkynyt, tilasin poco Café, poco leche ja sain mitä halusin eli espressokupin verran maitokahvia, mutta sitten omistajaherra toi alla kuvatut täytetyt simpukat. Oli hyvää. Näitä tilausten lisäksi tulevia yllätyksiä täällä kyllä on.

Yllätyin huoneessamme, kun näin tutun taulun. Tuollaisen antoi Mies, kun Esikoinen syntyi. Annoin taulun uudelleen kehystettynä Esikoiselleen, kun hän sai Esikoisen. Tapasin saman taulun Camino del Nortella Buen Pastor albergassa ennen Santonan venematkaa!

Mihin vie meidän veneentekijöitä seuraavaksi. Caminosta taitettu 130 km, matkamittari näyttää 185 km, sen verran olemme kiertäneet ja toki välillä askel on myös lyhyt. Huomenna sunnuntai ja Vigon iso kaupunki. Sitten alkaa sisämaan taival ja Camino Centralin kulkijat yhtyvät tälle tielle.

Kerrottakoon vielä, että aamulla lähdimme klo 8, hyvin nukutun yön jälkeen. Ensimmäinen kahvipaikka Baionen kaupungissa.

1 comment:

  1. Kiitos!
    Olette saaneet kulkea tähän asti merenrantaa. :) - kuten Nortella. Onko tämä kuitenkin Nortea helpompi?

    ReplyDelete