Tuesday, September 5, 2017

Ponteverda ja kansainvaellus

Lähdimme kukon laulun aikaan. Siis oikeasti ihmettelimme, miten kaupungissa voi olla niin paljon kukkoja. Kello oli 7.45. Albergassa alkoi klo 6 kuhina; pakkaaminen, vessassa käynnit ja jotkut alkoivat aamupalalla. Olimme suunnitelleet lähtöä puoli tuntia myöhemmäksi, mutta niin vain löysimme itsemme tien päältä pimeässä. Luotimme kaupungin katuvaloihin, että reitti löytyisi. Aamukahvi Arcadessa.

 Ponte Sampaio 1700-luvulta veimeidät Rio Verdugon yli. Siihenpähän kahvipaikat loppuivatkin.
 Tänään saimme totutella nousuihin pari kertaa. Rantareitillä niitä ei ollutkaan. Päivä oli onneksi pilvessä, mutta hiki virtasi. Ilmassa oli paljon kosteutta. Mitenhän käy kahtena seuraavana päivänä; lämpöä on luvattu 28 astetta.
Jos minun kurpitsani jäi pienen nyrkin kokoiseksi, täällä ne kukoistavat.


 Nyt on paljon peregriinoja liikkeellä.En olisi uskonut että Albergat täyttyvät heti kun jonottajat on saatu rekisteröityä. Ikävä viesti uusille tulijoille sekä eilen että tänään; completo. Me kun olemme nopeita kävelijöitä, olemme tuntia ennen avautumista Albergan ovella. Tänään meillä oli hyvä aikomus mennä itse yksityiseen albergaan ja niin joku tarvitsija saisi kunnallisesta paikan. Arto oli kunnallisen Albergan jonossa ja minä kävin kysymässä mahtuuko yksityiseen albergaan (50 paikkaa), mutta sielläkin sanottiin completo. Saman vastauksen sain kun soitin  Caldas de Reisin yksityiseen albergaan. Vasta torstai-illaksi onnituimme saamaan yksityisen Albergan petipaikan Teon kylästä. Yksityiset Albergat ovat täällä Galiciassa vaatimattomampia kuin kunnalliset. Ne ovatkin hulppeita, tilavia, siistejä. Tänäänkin albergassa hulppea piha ja pyykki kuivui hetkessä. Nuoriso soitti ja lauloi pihalla kun ilta on lämmin.
Kävimme katsastamassa vanhan kaupungin ja Ponteverdan sillan -aamulla kun on pimeä, kun lähdemme. En pidä tästä kilpajuoksusta majapaikkoihin mutta huomenna siihen on vielä suostuttava.
 Santiagoon matkaa 67 km. Käytämme siihen kolme päivää.

Monet tutuistamme ovat saaneet varattua majapaikat. Nyt on paljon nuorisoa liikkeellä!!!! Ja meitä varttineita myös. En uskonut, että reitin loppuosa kansoitti näin paljon. Asummehan rantareitillä kävellä tapaamatta muita peregriinoja.

Edessä hikinen yö. Toivottavasti ikkuna saa olla auki hyttysten on uhalla.

1 comment:

  1. Ei hyvältä tunnu tuo kilpajuoksu. Mihinköhän aikaan vuodesta sinne mahtuisi ?

    ReplyDelete