Sunnuntai ja San Esteban.
 Opettelen luopumista ja sitä että ei ole vain yhtä vaihtoehtoa. Eilen odotin koko aamupäivän Unqueran kahvilaa, jonka bongasin kolme vuotta sitten, mutta en voinut käydä siinä, kun hetki sitten olin juonut kahvit edellisessä surkeassa baarissa, jonka vessan lattiassa oli reikä, porsliinialtaassa tosin. No juna tuli juuri ja kahvila jäi haaveeksi - lauantaina kun ei voi luottaa, että seuraava juna tulisi kohta. Sitten haaveilin Llanesin kahvilasta, mutta sellaista ei tielle sattunut. Olin unelmoinut  Cuerresin albergasta. Sitä pitää saksalainen pariskunta, yhteinen illallinen on aina erityistä caminoa. Lisäksi heillä on kappeli ja hartaus klo 16. No, olimme siellä klo 12, joten oli aikaista pysähtyä varsinkin kun sää oli silloin sateen jälkeen aurinkoinen.. Kävimme kuitenkin kappelissa. Istahdin ja siunasin niitä, jotka sinne tulevat. Oletan, että paikka on Taize tyyppinen laulukirjoista päätellen. Olkoot kaikki tuohon paikkaan pysähtyneet siunattuja kuten paikan isäntäväki. Tähän kohtaan piti tulla tuon kappelin sisäkuva, mutta se on alenpana.


Tämä San Estebane la Lecesin  basic, basic alberga, vaikka ajattelin, että tänne en tule. Hospitaliero on harvinaisen ystävällinen, joten mieli asettuu täällä lepoon kun saa tuulisen päivän jälkeen sujahtaa makuupussiin ja viltin alle.

Aamu valkeni aurrinkoisena ja tapasimme Juanin, viime caminon viimeisen ja tämän caminon ensimmäisen peregriinon. Hänen vaimonsa tykkää olla beachillä ja Juan vaeltaa. Molemmat ovat tyytyväisiä. Han on ollut kalastaja ja heidän kotinsa on Katalaniassa merenrannalla.

Hylätyt ja raunioituneet luostarit ovat jotenkin surullisia. Niissä on ennen ollut paljon elämää ja ne ovat levittäneet hyvää ja siunausta ympäristöön. Voin vain kuvitella luopumisen surun niillä jotka ovat aavistelleet, että paikalla ei ole enää kauaa elinmahdollisuuksia.

Päivän

meri. Se pilkahteli silloin tällöin ja Ribadeselassa tunsimme tuulen voiman ja vaahtopäät aallot. Kukahan lienee antanut luovuuden kukkia ja kuvittanut roskiksen ja kiviä camino aiheilla. Ehkä joku ryhmä tai koululuokka.

Roomalainen silta ja camino merkki. Tänään kävely sujui hyvin vaikka tunnin ajan satoikin. Pidimme sadetta Nuevassa ja söimme aamiaista. Mies sanoo, että jalka kuntoutuu koko ajan ja eiliseen verrattuna vointikin oli hyvä.

Tässä on se unelmista luopumisen symboli eli  Cuerresin albergan kappeli.

Pyhiinvaellus voi olla myös pahaanvaellusta, omaan pimeään puoleen ja sokeisiin pisteisiin tutustumista. Sitä olen tehnyt tämän vuoden, tosin varovaisesti, koska ensin en voinut uskoa omikseni piirteitä, joita minulle kerrottiin. Lapset alkoivat tämän  prosessin, tai sysäsivät sén tietämättään liikkeelle. Ei voi olla totta, ajattelin ja odotin varmistusta toisilta lapsilta. Ei tullut. Ei auttanut muu kuin ryhtyä tarkkailemaan itseä, asenteita ja käyttäytmmistä. Tämä caminokin on  eräänlainen laboratorio. Sokea pisteeni on selkeät ja varmat mielipiteet ja toiveet,  joita  odotan otettavaksi huomioon. Ensin estelin; enhän komentele, vaadi, neuvo, käske. Mutta se näkyykin toisella tavalla.
Voi miten paljon pahaa olenkaan tällä aiheuttanut. Olen orjuuttanut toisia .Sitä en tässä erittele enenpää, että lukijan ei tarvitsisi tuntea myötähäpeää. Kuitenkin tässä prosessissa olen, raottelen muistojen ovia. Noista ovista ei  pääse pyhiin. Ei.Se mikä tässä kaikessa on pyhää, on tietoisuus Jumalan ehdottomasta armosta ja hyväksymisestä. Pahan ja pyhän kohtaaminen on jotain käsittämätöntä ja pehmittää sydäntä. Se tuo turvaa, jossa voi kulkea syvemmälle vaikka näkymät eivät olisi kauniita.

Pyhiinvaeltaja on matkalla.