26.4.2017 Guames, paikka, joka on monelle Norten kävijälle yksi high-light alberga. aikka jossa odotetaan  vesilasin kanssa ja jossa kylmänä päivänä saa asettua takkatulen ääreen. Yhteisöllinen paikka. Tämä on kolmas kerta täällä. Jokainen kerta on pysähtymisen paikka, ikäänkuin rauhaan laskeutumisen hetki.

 Jokainen paikka on siististi hoidettu ja luovasti suunniteltu.

 Tässä meidän huoneemme sisäänkäynti. Valoisa huone ja mikä luxus; lämmitys päällä.

Lämmitys on tarpeen, sillä tänään oli se sadepäivä, mitä jo eilen ennustettiin. Matkalla muistelimme entisiä caminon sadepäiviä. Ihmeen paljon muistimme yksityiskohtia, enemmän kuin aurinkoisista päivistä. Tosin camino-sade tuli tutuksi Camino Portugisillä, jolloin satoi 19/24.  Sadehan ei yleensä kestä koko päivää ja ilma on lämmin paitsi tännään oli ehkä noin 13 C.

 Tänään saimme vielä maisemareittejä Santonian ja Nojan välillä. Tosin jouduimme rykäisemään tiukan nousun, saadaksemme avaran merimaiseman ja päästäksemme hiekkarannalle. Tämän tasoisia nousuja ja laskuja ei ole onneksi monta tällä reitillä.

 Guamesiin  menimme Cordula Risen kirjassa näkyvää uutta, lyhempää etelän reittiä. Sitä ei oltu kuitenkaan merkitty, joten kännykkään ladattu Norten tiedosto karttoineen kertoi, missä olimme ja mihin suuntaan oli mentävä. Tie oli päällystetty kylätie, jota reunustivat monen kilometrin matkan lehmukset.

Guamesissa on ekumeninen kappeli, johon perulainen (?) taiteilija on kuvannut koskettavasti caminoa. Joka kerta olen pysähtynyt näiden kahden taulun ääreen. Caminoa/elämää kiiruhtavat määrätietoiset ihmiset. Ehkä suorittajat

 jotka omassa määrätietoisuudessaan kiiruhtavat sinne mihin ovat päättäneet mennä. Näkemättä ja kuulematta lähellä olevan elämän haasteita. Joku onneksi pysähtyy.
Nämä taulut eivät jätä rauhaan. Ne haastavat minua enemmän pysähymään. Ehkä caminolla voin kiiruhtaa sinne minne olemme suunnitelleet, mutta elämä haastaa herkistämään aistit, kuulemaan ja näkemään. Tarttumaan.

 Tapasin pater Abuelo Peuton viime kerralla.  Joku kysyi menemmekö Santiagoon. "Emme mene"  Siihen Abuelo sanoi, että ei caminossa ole pääasia Santiago vaan camino del Vita. Camino voi näyttää suuntaa, mutta elämä on tärkeintäelämässä.

Tämän päivän pyhiinvaellus on Abuelo Peuton elämäntyön ihmettely. Hänellä, pienen maalaiskylän papilla oli näky  yhteisöstä, jossa ihmiset eri puolilta maailmaa voivat kohdata, paikka jossa rakennettaisiin ymmärrystä ja rauhaa. Tuosta siemenestä kasvoi pyhiinvaeltajien kohtaamispaikka. Rauha ja kansojen ymmärrys alkaa ruohonjuuritason kohtaamisista. Näky (unelma) on vasta alku, lopultakin vasta toteutuksella on merkitys. Abuelo toteutti näkynsä tästä paikasta oman lapsuudenkotinsa ympäristöön. Hän on tehnyt paljon yhteyden rakentamisen työtä ja laupeuden työtä. Mm. keittiössä täällä ovat työskennelleet Santonian vankilan vangit. Siis tämän päivän pyhän kosketus on Abuelon näky ja määrätietoinen työ näyn toteuttamiseksi. Se on pysäyttänyt ja siunannut monia.