Naves 3..5.2017
Täysin erilainen päivä. Aamulla puuttui kävelemisen ilo. Tie kyllä kutsui. Halusin olla auringon nousun aikaan Luarcan yläpuolella näköalapaikalla. Kuva merestä nousevasta auringosta olisi unelma.

 Pilvet olivat kuitenkin liian vahvat. Kymmenen minutin perästä pilvet hävisivät,, mutta olimme jo jättäneet rannan.

 Kulku ei luistanut. Aloin ehdotella että ottaisimme huoneen Navesista. Sinne matkaa on Luarcasta noin 23 km. Aamulla oli kummankin vatsa ollut suihku-tilassa, mutta rauhoittunut muutaman vessakäynnin jälkeen.
Löysimme caminon varresta Pension La  Caridan. Neljännestä kerroksesta huone kylppärillä, lakanoilla ja pyyheliinalla 30 €. Kävin heti nukkumaan ja heräsin noin klo 19. Kuumetta 37,9. Ilmankos en jaksanut ajatella huoneesta poistumista tai syömään lähtemistä. Ihana lepo, kaikki peitteet päällä, jotta viluttaminen tasaantuisi. Ja ikkunasta paistaa ilta-aurinko. Ei siis mitään hätää.

 Tämän talon kohdalla ajattelin prinsessa-ikäisiä lapsenlapsia, jotka samalla ovat pinkki-faneja. Talo on todella pinkki vaikka aamuaurinko muuttaa väriä.
Prinsessatalon portinpielessä voisi olla vartioimassa leijona, yksi lastenlasten äideistä kun tykkää leijonasta pihalla.

Eilen illalla kun aloitin Isä meidän rukoukseni tavalliseen tapaan ihmetellen ja kiittäen, että kaikkeuden Jumala on isäni, kuulin ikäänkuin kuiskauksen: "Rakastan sinua niinkuin muita. Paljon olet erehtynyt, mutta silti rakastan sinua." Tuohon olin nukahtanut, suloiseen syvään uneen. Yöllä heräsin ja ihmettelin niinkuin usein ennenkin, mihinkä Isä meidän rukouksessa jäinkään.

Minut  kuljetettiin pyhiin ja vielä tänäänkin tuo lause sykähdyttää mieltäni.

Päivä vapun jälkeen. Luarca 2.2.2017
Eilinen oli kovin  erilainen päivä kun eksyimme toisistamme. Puolen päivän aikoihin, kun olimme saaneet ensimmäsen aamukahvimme ja pinchomme ( jotka näillä seuduilla ovat muuttuneet meidän suikuloiksi sämpylöiksemme ja maksavat 1.20 €). Mies halusi lähteä pyöräilijöille tarkoitettua tietä loivempien mäkien toivossa ja minä lähdin caminoa. Hän uskoi teitten yhtyvän, mutta niin ei tapahtunutkaan, vaan hän kulki maantietä Villaviciosaan asti tavoittamatta caminoa. Hänellä oli tabletti mukana ja siinä Noren kartta, josta näki missä kulloinkin kulki - siis ei mitään hätää. Meillä oli suunitelmissa uusi alberga Tornonissa. No, minä saavuin sinne kahdelta edelliseltä caminolta tuttua reittiä.
Puhelimeni ei lähettänyt viestejä Miehen puhelimeen eikä hän tiennyt minun Espanjan numeroa. Tyttären kautta hän sai viestin minulle ja sitten teki hänenkin puhelimensa lakon. "Not delivered" kertoi kummankin puhelin. Onneksi olimme viestitelleet tyttären kanssa, että hänellä oli numeroni. Tämä selostus siksi, että aina on hyvä olla varasuunnitelma yhteyden saamiseksi, jos puhelimet jostain syystä eivät yhdistä. Sähköposti on varmempi, jos niin on sovittu.

Minä siis yövyin kauniissa parvekkeellisessa huoneessa ja söin yksin minulle laitetun illallisen . Saimme sovituksi että aamulla tapaamme Villaviciosan linja-autoasemalla, olihan tarkoitus pitää tänä päivänä lepopäivä ja ajaa bussilla Luarcaan asti.

Tämän välin olimme valinneet bussimatkaksi, koska reitti kulkee kahden ison kaupungin läpi ja lisäksi osa matkasta on ylös alas, ylös alas laaksoon ja taas ylös eikä merta näy kuin vilaukselta.Näin tasoitamme aikataulumme ja pääsemme Santiagoon käytettävissä olevan ajan puitteissa. Miehen kunto alkaa olla normaali.

 Eilen meressä oli isot aallot, suurimmat, mitä koskaan olen nähnyt, olenhan maakrapu, vaikka merenrantakaupungissa asunkin.

 Tämä on kirkko, jossa ensimmäisellä Nortellani tapasin caminoenkelin. Olin noussut pitkän serpentiininousun sateessa ja pidin rankimman sadekuuron aikana sadetta kirkon räystään alla. Ihmettelin kun läheisen talon pihalla seisoo vanha naiNen sateenvarjon alla koko sen ajan kuin minäkin. Sade lakkasi ja lähdin jatkamaan matkaa, silloin tuo nainen viittoili ihan päinvastaiseen suuntaan, mihin olin aikeissa lähteä. Ķuinka olinkin niin pyörällä päästäni, etten tajunnut katsella merkkejä.Kirkko on nimeltään Ermita de San Salvador de Priesca ja se on 900-luvulla paikalle rakennettu. Kirkossa on kirjan mukaan nähtävissä vieläkin jotain alkuperäisistä maalauksista. Kirkko oli kiinni niinkuin useimmat muutkin.

 Ah näitä siltoja jaksan kuvata. Niissä minua puhuttelee ihmisen käden työn jälki. Mielessä käy myös ajatukset  niistä ihmisistä, jotka ovat siltaa kulkeneet.

 Poikkeuksen kirkoista teki tänään arkipäivänä Avileksen kirkko. Se oli auki ja messuja on arkenakin kolme kertaa. Kukkia oli joka alttarilla ja paljon. Mieleen muistui pastori Yrjö Niemen lausahdus eräässä Itävallan kirkossa, joka oli ihanasti koristeltu auringonkukin "Katsokaa miten katoliset rakastavat kirkkojaan. Kiinnittäkää huomiota kukkien määrään". Sen jälkeen olen todellakin huomioinut kukka-asetelmat kirkoissa.

 Tämän päivän meri pilkotti monesti horisontissa ku n porhalsimme ylhäällä vuoren rinteillä moottoritietä. Luarcassa pääsimme meren rantaan. Tämä on ihmeellinen pieni, tiheään rakennettu kaupunki vuoren kainalossa ja meren sylissä.

Tällä kuvalla esitellään Luarcaa monissa opaskirjoissa. Oletan, että kalastus on täällä iso elinkeino. Meren rannassa on paljon kalaravintoloita.

Voisiko pyhiinvaeltamista olla sekin, kun täällä on kerrankin aikaa ajatella. Esimerkiksi eilen olin albergassa kahden jälkeen ja vietin koko illan yksin ilman juttukaveria. Ei ollut internettiä eikä edes kirjaa. Mitä muuta teet kuin ajattelet ja rukoilet. Silloin oli hyvää aikaa antautua muistamaan kaikkia niitä, jotka tarvitsevat esirukousta, asioita, jotka ovat oman sydämeni kuormana, kuunnella hiljaa, mitä ajatukisa tulee mieleen ja muuttaa ne rukoukseksi. Miten paljon ihmisiä muistuikaan mieleen. Saattelin heitä mielessäni pyhiin.

 Sunnuntai ja San Esteban.
 Opettelen luopumista ja sitä että ei ole vain yhtä vaihtoehtoa. Eilen odotin koko aamupäivän Unqueran kahvilaa, jonka bongasin kolme vuotta sitten, mutta en voinut käydä siinä, kun hetki sitten olin juonut kahvit edellisessä surkeassa baarissa, jonka vessan lattiassa oli reikä, porsliinialtaassa tosin. No juna tuli juuri ja kahvila jäi haaveeksi - lauantaina kun ei voi luottaa, että seuraava juna tulisi kohta. Sitten haaveilin Llanesin kahvilasta, mutta sellaista ei tielle sattunut. Olin unelmoinut  Cuerresin albergasta. Sitä pitää saksalainen pariskunta, yhteinen illallinen on aina erityistä caminoa. Lisäksi heillä on kappeli ja hartaus klo 16. No, olimme siellä klo 12, joten oli aikaista pysähtyä varsinkin kun sää oli silloin sateen jälkeen aurinkoinen.. Kävimme kuitenkin kappelissa. Istahdin ja siunasin niitä, jotka sinne tulevat. Oletan, että paikka on Taize tyyppinen laulukirjoista päätellen. Olkoot kaikki tuohon paikkaan pysähtyneet siunattuja kuten paikan isäntäväki. Tähän kohtaan piti tulla tuon kappelin sisäkuva, mutta se on alenpana.


Tämä San Estebane la Lecesin  basic, basic alberga, vaikka ajattelin, että tänne en tule. Hospitaliero on harvinaisen ystävällinen, joten mieli asettuu täällä lepoon kun saa tuulisen päivän jälkeen sujahtaa makuupussiin ja viltin alle.

Aamu valkeni aurrinkoisena ja tapasimme Juanin, viime caminon viimeisen ja tämän caminon ensimmäisen peregriinon. Hänen vaimonsa tykkää olla beachillä ja Juan vaeltaa. Molemmat ovat tyytyväisiä. Han on ollut kalastaja ja heidän kotinsa on Katalaniassa merenrannalla.

Hylätyt ja raunioituneet luostarit ovat jotenkin surullisia. Niissä on ennen ollut paljon elämää ja ne ovat levittäneet hyvää ja siunausta ympäristöön. Voin vain kuvitella luopumisen surun niillä jotka ovat aavistelleet, että paikalla ei ole enää kauaa elinmahdollisuuksia.

Päivän

meri. Se pilkahteli silloin tällöin ja Ribadeselassa tunsimme tuulen voiman ja vaahtopäät aallot. Kukahan lienee antanut luovuuden kukkia ja kuvittanut roskiksen ja kiviä camino aiheilla. Ehkä joku ryhmä tai koululuokka.

Roomalainen silta ja camino merkki. Tänään kävely sujui hyvin vaikka tunnin ajan satoikin. Pidimme sadetta Nuevassa ja söimme aamiaista. Mies sanoo, että jalka kuntoutuu koko ajan ja eiliseen verrattuna vointikin oli hyvä.

Tässä on se unelmista luopumisen symboli eli  Cuerresin albergan kappeli.

Pyhiinvaellus voi olla myös pahaanvaellusta, omaan pimeään puoleen ja sokeisiin pisteisiin tutustumista. Sitä olen tehnyt tämän vuoden, tosin varovaisesti, koska ensin en voinut uskoa omikseni piirteitä, joita minulle kerrottiin. Lapset alkoivat tämän  prosessin, tai sysäsivät sén tietämättään liikkeelle. Ei voi olla totta, ajattelin ja odotin varmistusta toisilta lapsilta. Ei tullut. Ei auttanut muu kuin ryhtyä tarkkailemaan itseä, asenteita ja käyttäytmmistä. Tämä caminokin on  eräänlainen laboratorio. Sokea pisteeni on selkeät ja varmat mielipiteet ja toiveet,  joita  odotan otettavaksi huomioon. Ensin estelin; enhän komentele, vaadi, neuvo, käske. Mutta se näkyykin toisella tavalla.
Voi miten paljon pahaa olenkaan tällä aiheuttanut. Olen orjuuttanut toisia .Sitä en tässä erittele enenpää, että lukijan ei tarvitsisi tuntea myötähäpeää. Kuitenkin tässä prosessissa olen, raottelen muistojen ovia. Noista ovista ei  pääse pyhiin. Ei.Se mikä tässä kaikessa on pyhää, on tietoisuus Jumalan ehdottomasta armosta ja hyväksymisestä. Pahan ja pyhän kohtaaminen on jotain käsittämätöntä ja pehmittää sydäntä. Se tuo turvaa, jossa voi kulkea syvemmälle vaikka näkymät eivät olisi kauniita.

Pyhiinvaeltaja on matkalla.

Celoria alberga privado 29.4.2017

Pitkä päivä, aurinkoinen ja oharit albergan suhteen.

 Olipa mukava nähdä nousuvesi kun lähdimme San Vinsentestä.

 Kun uusi päivä valkenee, se on Kuin portista kurkistaisi. Kauas ei näe, mutta odotus on herännyt.

 Joku on kysellyt, miten osaamme kulkea. Reitti on merkitty hyvin. Tässä mm. Katukiveyksessä oleva merkki. Enkeleitäkin tarvitaan matkalle. Tänään oli harvinainen t-risteys eikä mitään merkkiä. Paikalle sattui auto ja mies näytti mihin suuntaan on mentävä. Toinen enkeli oli odottaessamme Sotossa venettä. Mies näytti lappua, jossa kerrotiin, että juuri tuona päivänä vene ei päässyt veden mataluuden vuoksi Sotoon. Siinä olisimme odotelleet kaikessa rauhassa, kun emme espanjankielisistä lapuista mitään ymmärrä eikä muita veneeseen pyrkijöitä ollut laiturilla.

@  €??

Olemme saaneet katsella lumihuippuisia vuoria. Viime päivien sateet ovat laskeutuneet vuorille lumena. Kyseessä on Kantabrian vuoristo, jossa korkein huippu Pico on aina luminen.

Matkalla on maistettava ainakin kerran curroksia ja suklaata, paikallinen herkku tai seurustelu naposteltava, ajaa hyvin tippaleivän tai vappumunkin asian, sekin juhla kun lähestyy.

Tämän päivän meri avautui valtoimenaan tullessamme Llanesiin, muualla se pilkahteli ja häipyi taas jonkun mäen taakse.
Mies sai eilen kylmää kun tuuli oli niin kova. Nenä vuoti ja olo oli väsynyt. Hän ei sitkeänä sissinä halunnut pitää lepopäivää, siksi teimme kompromossin; noin 12 km käveltyämme hyppäsimme Unquerassa junaan, kun se juuri saapui asemalle. Lippu 1,50 € ja sillä ajelimme Penduelesin asemalle. Ajoimme noin 14 km matkan. Toinen motiivi oli Välttää nousu ja lasku Colombriaan, siitä noususta ei ole yhtään rohkaisevaa muistoa.

Kevät tai keä on puhjennut   ja metsätiet ovat virkistäviä asfalttiteiden lomassa.
Andrinin Ravintola La fuente on joka kerta osoittautunut pettymykseksi; kohtaamaton palvelu ja kalliit hinnat. Nyt huomasin, että tuon paikan jälkeen olisikin ravintola La Ester, voisikohan siinä olla iloisempaa palvelua. Pienissä kylissä kun ei voi oikein riskeerata ja hyljätä ensimmäistä kuppilaa, kun toista ei ehkä tulekaan.
.Albergan oharit oli siinä, että ajattelimme ohittaa Llanesin albergan, jossa olemme jo olleet (rautatieasemalle rakennettu alberga) ja kävelimme 3 km lisää, mutta Poon albergapa olikin täynnä. Fb:ssa on kyllä varoitettu viikonlopuista ja erityisesti pitkistä viikonlopuista, jolloin ihmiset lähtevät retkeilemään, Siispä kokosimme voimamme ja menimme hospitalieron suosittelemaan Celoriassa sijaitsevaan yksityiseen albergaan La Palmeriaan. Saimme kahden hengen huoneen. Haaveilemani kylpypyyhkeen olisi saanut eri hintaan. Nyt yö oli
12.50/henki.

Tämä on tyypillinen kirkon fasaadi, eilenhän kerroin poikkeuksista näillä seuduilla. Tämän päivän pyhiinvaellus on pysähtyilemistä kirkkojen pihoille ja kaikkien niitten satojen vuosien aikana kirkossa käyneiden ajattelua. He ovat tulleet ikävöiden pyhän kosketusta ja moni on lähtent voimaantuneena pois messun jälkeen. Pyhiinvaellus on myös kaikkien tulevien kirkoissa kävijöiden siunaamista, pyhän kosketuksen pyytämistä.

San Vinsente de la Barquera ja hyisen kylmä aurinkoinen ilma sisällä ja ulkona. Tämä albergue on ihan peruspaikka, joten lämmitykset eivät toimi, mutta lämmintä vettä sentään saatiin. Miehen jalka ilmoittelee, että vielä se ei ole entisensä joulukuun pohjeluun murtuman jälkeen. Määritelmä: ei pahempi kuin eilen. Näillä kävellään!!

 Tie kutsuu joka aamu. Lähdemme ilman aamupalaa ja odottelemme, milloin ensimmäinen kuppila putkahtaa esiin. Tänään 10 km perästä.

 Tästä Combresesin kirkosta on joka matkalla jäänyt ottamatta kuva, kun se on yleensä kaikissa opaskirjoissa. Tällä seudulla kirkkojen erikoisuutena ovat olleet suipot tornit, mikä ei suinkaan ole ollut muualla tavallista. Ja tuo värikin yllättää. Pikkutytöt pitäisivät pinkistä kirkosta.

 Joku kertoi, että sitruuna antaa satoa ympäri vuoden. Ohitimme ison sitruunatarhan.

 Tällä kaivolla ja vieressä olevalla pyykkipaikalla olemme ottaneet kuvan joka kerta. Päivällä oli lämmin, tuuli alkoi vasta iltapäivällä.

 Tämän päivän meri. Condulan uusi opaskirja kulki uusia rannikkoreittejä, joten rannat siinsivät etäällä vähän väliä. Tänään oli kylmä pohjoistuuli, mitä en muista aikaisemmilta Caminoilta. Nytkin albergassa kaikki vaatteet päällä tuulitakkia lukuunottamatta. Ehkä otan senkin kun lähdemme ulos syömään.

Kirkot ovat yleensä kiinni. Tämä Comillaksen jäleen tuleva kirkko on ollut aina poikkeus.

Tämän päivän pyhiinvaellus tuli sanattomaksi tekevän yllättävästi. FBsta näin että tuttu Etiopian lähetystyöntekijä  löydettiin kuolleena kotoaan. Hän pääsi vaeltamaan kaikkein pyhimpään odottamatta ja äkkiä. Uutinen pysäytti monella tapaa. Jokainen hetki voi olla viimeinen. Olenko valmis astumaan pyhiin? Jumaö0lan ihmisen kotiin lähtö tuo pyhän kosketuksen käden ulottuville. Sinne olemme matkalla. Kenen vuoro on lähteä seuraavana?

Jumala, ympäröi lohdutuksellasi läheiset ja koko sureva seurakunta. Anna pyhän koskettaa.

Santillana del Mar 27.4.2017
Kunnallinen alberga Jesus Otero

Ah, caminolla on aikaa ajatella.  Muistelen edelleen eilistä iltaa ja ennen illallista ollutta yhteistä kokoontumista. Nestor (Abuelo ) sanoi että se mitä omistat (any proporty) ei ole sinun, ei sinun ansiotasi, että sinulla se on, vaan monet ovat tehneet työtä (efort) että sinulla se on tänään. Miten oikeassa hän on. Hän halusi näyttää isovanhempiensa kuvat muistutuksena, että Guames tänään on seurausta heidän elämänyöstään, vaikka tämä paikka on palvellut pyhiinvaeltajia vasta 18 vuotta.

Solidaarisuuden perusta on tuo mainittu ajatus. Nimittäin Nestorin elämäntyö on ollut solidaarisuuden viljelyä. Kun hän oli ensimmäisessä papin paikassaan Pico vuoristossa kaukaisessa, eristyksessä olevassa kylässä, hän tutustui uuteen kulttuuriin, jonka arvoina oli solidaarisuus ja henkinen vahvuus (mental strenght). Kolmen vuoden työjakson jälkeen hän lähti kulkemaan ympäri maailmaa ja käymään elämän yliopistoa (university of life)  ja tutkimaan noita kahta arvoa, miten ne näkyvät ja miten niitä voi viljellä.

Tässä on elämän yliopisto, jolla hän matkusti ympäri maailmaa. Hän ilmaisi käyneensä myös Suomessa. Kun kuuli, että olimme Vaasasta, hän kyseli sen kauniin valoisan puukirkon nimeä, joka on lähellä Vaasaa. Mustasaaren kirkkohan se on. Ja niin kaunis, että se on ollut komen lapsemme vihkikirkko.

 Ruokailuhuoneen seinältä löytyi myös eksoottinen kuva Suomesta. Me emme osaisi ajatella tukkilautasta, että se on turistinähtävyys. Lähelle näkee joskus huonosti. Joku ulkopuolinen voi avata silmät ja auttaa ihmettelemään.

Nestor alleviivasi kohtaamisia, vuorovaikutusta, erilaisten ihmisten kohtaamista, eri kielien, eri ajattelutapojen. Hän toivoo caminon olevan sellainen paikka. Kieltämättä yhteiset ateriat illalla, missä niitä sattuu olemaan ovat yksi caminon high light.

Guamesissa voidaan tarjota ateriayhteyttä suurellekin joukolle. Pyhiinvaellukset alkoivat  noin 18 vuotta sitten ja silloin Guameksessa kävi alle 10 vaeltajaa. Viime vuonna lukumäärä on 10 000... Olisi mielenkiintoista tietää, mitä kukin ottaa mukaansa.

 Eilinen oli luxus päivä kun tapasimme saksalaisia, jotka puhuvat englantia ja USAlaisia... Tämän päivän albergassa saamme olla kielitaidottomia suomalaisia kun huoneessamme on italialaisia ja ranskalaisia. Ateriayhteys; se on minulle ollut aina tärkeä ja se yhdistää kaikkia kulttuureita enkä soisi sen katoavan pikaruoka-aikakauden ja kiireen myötä.

Kirjoitin Albergan vieraskirjaan sivun kaikesta siitä, mitä siellä käynnit ovat minussa saaneet liikkeelle. Katsoin vanhoja blogeja ja huomaan että olen aikaisemminkin seisonut samojen kuvien äärellä ja tallentanut ne blogiin. Miksi oppiminen on niin hidasta heräämisestä toimintaan? Tosin olen ottanut jo ensimmäiset askeleet doing-ihmisestä beeing suuntaan. Tavoitteeni ei kyllä ole beeing, ehkä seeing and hearing paremminkin.

Tämän päivän meri. Saimme valtaa noin 8 km tuossa rantapenkereellä ja myöhemmin hiekkarannalla (playa). Tänään me ja monet muutkin jouduimme olemaan meren armoilla. Meidän oli määrä mennä veneellä/laivalla Sotosta Santanderiin (1/2h) mutta meri oli niin alhaalla, että laskuveden aikaan juuri tänä päivänä laiva ei päässyt rantaan vaan 2 km kauemmas. Mukavaa sadevaellusta.

Eipä siinä hymy hyytynyt vaan iloisina odotimme laivaa ja jatkoimme Santanderista junalla Barrenaan ja taas satoi. Siitä 7 km kävely ja tämä viehättävä kivinen turistikaupunki odottaa pinchojen metsästäjiä.

Pyhä on käännettynä Jumalalle erotettu. Minä laajennan käsitettä tutkiessani pyhiinvaellusta koskemaan kaikkea sellaista mitä Jumala on saanut aikaan, sellaista, missä on ollut mukana Jumalan kosketus, hänen salattu luomistyönsä, mihin ihminen ei olisi viisaudessaan pystynyt. Siis kaikessa arkisuudessaan siinä on jotain transsendendalista.

Tämän päivän pyhiin vaellus on kohtaamisissa. Siis niissä kohtaamisissa, joissa peregriinot tapaavat. Tunnistamme toisemme repusta. Silloin tervehdimme iloisesti ja koemme häivähdyksen samaan joukkoon kuulumisesta. Siinä  hetkessä on tuokioksi vaellettu pyhiin. Kokemus vahvistuu, jos seuraavana päivänä kohtaamme samat ihmiset.

26.4.2017 Guames, paikka, joka on monelle Norten kävijälle yksi high-light alberga. aikka jossa odotetaan  vesilasin kanssa ja jossa kylmänä päivänä saa asettua takkatulen ääreen. Yhteisöllinen paikka. Tämä on kolmas kerta täällä. Jokainen kerta on pysähtymisen paikka, ikäänkuin rauhaan laskeutumisen hetki.

 Jokainen paikka on siististi hoidettu ja luovasti suunniteltu.

 Tässä meidän huoneemme sisäänkäynti. Valoisa huone ja mikä luxus; lämmitys päällä.

Lämmitys on tarpeen, sillä tänään oli se sadepäivä, mitä jo eilen ennustettiin. Matkalla muistelimme entisiä caminon sadepäiviä. Ihmeen paljon muistimme yksityiskohtia, enemmän kuin aurinkoisista päivistä. Tosin camino-sade tuli tutuksi Camino Portugisillä, jolloin satoi 19/24.  Sadehan ei yleensä kestä koko päivää ja ilma on lämmin paitsi tännään oli ehkä noin 13 C.

 Tänään saimme vielä maisemareittejä Santonian ja Nojan välillä. Tosin jouduimme rykäisemään tiukan nousun, saadaksemme avaran merimaiseman ja päästäksemme hiekkarannalle. Tämän tasoisia nousuja ja laskuja ei ole onneksi monta tällä reitillä.

 Guamesiin  menimme Cordula Risen kirjassa näkyvää uutta, lyhempää etelän reittiä. Sitä ei oltu kuitenkaan merkitty, joten kännykkään ladattu Norten tiedosto karttoineen kertoi, missä olimme ja mihin suuntaan oli mentävä. Tie oli päällystetty kylätie, jota reunustivat monen kilometrin matkan lehmukset.

Guamesissa on ekumeninen kappeli, johon perulainen (?) taiteilija on kuvannut koskettavasti caminoa. Joka kerta olen pysähtynyt näiden kahden taulun ääreen. Caminoa/elämää kiiruhtavat määrätietoiset ihmiset. Ehkä suorittajat

 jotka omassa määrätietoisuudessaan kiiruhtavat sinne mihin ovat päättäneet mennä. Näkemättä ja kuulematta lähellä olevan elämän haasteita. Joku onneksi pysähtyy.
Nämä taulut eivät jätä rauhaan. Ne haastavat minua enemmän pysähymään. Ehkä caminolla voin kiiruhtaa sinne minne olemme suunnitelleet, mutta elämä haastaa herkistämään aistit, kuulemaan ja näkemään. Tarttumaan.

 Tapasin pater Abuelo Peuton viime kerralla.  Joku kysyi menemmekö Santiagoon. "Emme mene"  Siihen Abuelo sanoi, että ei caminossa ole pääasia Santiago vaan camino del Vita. Camino voi näyttää suuntaa, mutta elämä on tärkeintäelämässä.

Tämän päivän pyhiinvaellus on Abuelo Peuton elämäntyön ihmettely. Hänellä, pienen maalaiskylän papilla oli näky  yhteisöstä, jossa ihmiset eri puolilta maailmaa voivat kohdata, paikka jossa rakennettaisiin ymmärrystä ja rauhaa. Tuosta siemenestä kasvoi pyhiinvaeltajien kohtaamispaikka. Rauha ja kansojen ymmärrys alkaa ruohonjuuritason kohtaamisista. Näky (unelma) on vasta alku, lopultakin vasta toteutuksella on merkitys. Abuelo toteutti näkynsä tästä paikasta oman lapsuudenkotinsa ympäristöön. Hän on tehnyt paljon yhteyden rakentamisen työtä ja laupeuden työtä. Mm. keittiössä täällä ovat työskennelleet Santonian vankilan vangit. Siis tämän päivän pyhän kosketus on Abuelon näky ja määrätietoinen työ näyn toteuttamiseksi. Se on pysäyttänyt ja siunannut monia.