Laxa
Tänään syntyi yksi caminolegenda about five peregriinos and five flechas (nuoli). Tarinan alku oli tämä. Lähdimme seitsemän jälkeen luostarista, kiipesimme tovin ja pysähdyimme ottamaan kuvia allamme näkyvästä luostarikompleksista.
Jatkoimme matkaa vähän harmitellen, että tie laskee taas alas, sillä tiedämme, että se olisi kohta kiivettävä ylös. Nuolia ei kuitenkaan näkynyt ja noin puolen kilometrin päästä käännyimme takaisin. Vastaamme tulivat kolme camino ystäväämme levitellen käsiään, hekään eivät olleet nähneet nuolia. Palasimme alkupisteeseen ja seurasimme nuolia kohtaan, jossa päällystetty tie kääntyi alamäkeen. Ja kas, siellä oli kaikkiaan viisi nuolta osoittamassa ylös jatkavaa polkua. Kaikki viisi peregriinoa olivat ottaneet valokuvia juuri siinä kohdassa eivätkä olleet huomanneet nuolia, vaikka heillä oli yhteensä 10 silmää.
Polku jatkui laskuineen ja nousuineen
Pakko vielä lisätä polkukuvia, ettei lukijalle tule liian kivinen, vetinen tai mutainen kuva caminopoluista. Sanottakoon, että tänäänkin on ollut kaikenlasia polkuja.
Tiemme on kulkenut pikkukylien halki, tai useasti karjapihojen vierestä. Tie on niissä betonoitu, mutta uudet ja vanhat karjan jäljet näkyvät, joten kengänpohjat eivät voi pysyä puhtaina. Edelleen jaksamme ihmetellä, miksi kylissä talot raknnetaan sen ainoan pääkadun varrelle vieriviereen, vaikka maata ja tilaa olisi vaikka kuinka paljon. Emme ole keksineet selitystä, vaikka joku synergiaetu siinä on oltava.
Ourensen kaupunkia lähestyttäessä huomasimme suomalaistyyppistä hajallaan olevaa omakotiasutusta. Talot olivat uusia.
Tämä kuva hyppäsi tottelemattomasti tähän vaikka en sitä kutsunut.
Tässä on yksi pakollinen kuva galitsialaisista corredoirista. Ne ovat alunperin olleet eräänlaisia aittoja, mutta todennäköisesti nyt enemmän koristeita ja muistoja menneestä. Joskus olen nähnyt esim. Maissintähkiä siellä kuivumassa.
Olen seurannut usalaisen Ruthin ja Miken blogia (Ourboatleavestheharbour.blogspot.com.es) He ovat aloittaneet aikaisemmin ja kävelevät samaa Via de la Plataa. He valitsivat pohjoisen reitinAstorgan kautta Santiagoon. Astorgasta reitti yhtyy ranskalaiseen caminoon. He sanovat, että Astorgaan asti Via de la Plata on ollut hiking, mutta Astorgasta asti pilgrimate. Tietysti väkeä on siellä enemmän, mutta myös enemmän niitä, jotka vaeltavat pyhiinvaellus-mielessä. Via de la Plata on vaativa, sillä albergojen välit saattavat muodostua 30-35km pitkäksi ja nousuja on enemmän kuin ranskalaisella reitillä.. Täällä kulkevat ovat hyväkuntoista väkeä, vaikka keskimäärin iäkästä.
Kylien raiteilla on usein tällaisiA penkkejä, joilla erityisesti seniorit ja seniorat istuskelevat.
Lisää vessahavaintoja Vessat täällä ovat supersiistejä. Ne ovat kaakeloituja ja hyvin huollettuja. Lukkosysteemi on mutkaton, miksipä käyttämään monimutkaisempaa systeemiä kun yksinkertainen toimii.
Hajahavaintoja: täällä kehotetaan säästäväisyyteen. Meitä ohjeistetaan sammuttamaan valot, säästämään lämmintä vettä ja vessapaperia. Monessa albergassa saatetaan panna lämpö päälle illalla muutamaksi tunniksi, yöllä se sammuu. HyVä niin.
Maanviljelijä minussa katselee kun pelloille ovat ilmestyneet traktorit toukotöihin ja eilen ja tänään emäntiä ja isäntiä on näkynyt kasvimailla. Muutama kuiva päivä on tehnyt maan sopivaksi muokkaukselle.
Päivän ääni: uuttukyyhkyn huhuilu
Päivän tuoksu/ haju: lannan haju sekä karjapihojen läheisyydessä että kevätkylvöpelloilla ja kasvimailla
Luostarista vielä. Tutustumiskierros eilen mykisti. 42 000 neliötä on iso määrä. Kun luostari 1600-luvulla paloi, päätettiin rakentaa se uudelleen kivestä ja graniitista. Kaikki tukikaaretkin ovat kiveä, samoin kymmenet, ellei sadat patsaat graniittia. Mikä rakennus ja käsityötaiteen monumentti. Kaikkea ei ole ehditty entisöimään. Onneksi paikassa käy turisteja ja koululaisryhmiä, että luostari saa edes jotain tuloja ylläpitokustannuksiin. Munkit tekevät suklaata (hyvää), viiniä, koruja yms hankkiakseen elantoaan. Vesperissä oli 10 munkkia ja yksi nunna, Kaksi oli siviilipukuista, liekö noviiseja tms.
Luostari saa miettimään monenlaista Kyseessä oli sikstiiniläisluostari, jossa keskitytään paljon kontemplaatioon ja rukoukseen. Toivoisin näkeväni iloa munkkien kasvoilla - vai eikö sitä voi näyttää. Mietin myös tarinoita kunkin valintojen takana, kutsumusta. Mietin luostarien tulevaisuutta. Niitten funktiohan on muuttunut. Enää ne eivät ole sivistyksen tai teologian kehtoja, lääkintötaidon osaajia ja lääkkeiden kehittäjiä tai maanviljelyksen edeltäkävijöitä tai kirjojen kopiojia. Oseiron luostarissa ei rahaa kulu lämmitykseen. Vain sairaiden munkkien huoneita lämmitetään. Meilläkin oli yöllä monta vilttiä päällämme. Asteita ehkä 12 C.
Vihjeeksi peregriinoille: peregriino ei valita, mutta voimme todeta että Oseiron ainoa baari on eräänlainen pohjanoteeraus. Sen maine oli kiirinyt jo edellisten paikkakuntien baareihin; kallis ruoka, ei menua, tympeä palvelu. Eli jos menet Oseiran luostariin, mitä ehdottomasti suosittelemme, syö lounas Ceassa eli viimeisessä mahdollisessa paikassa ennen Oseiraa.
Päivän kukka on sininen kello, täällä olisi botanisteille paljon tunnistettavaa ja tutkittavaa. Voin vielä lisätä paremman otoksen orkideasta
Päivän oksitosiini : makeita nauruja riitti moneksi kerraksi tänään kun tapasimme camino ystävämme ja aloimme keskustelun: oletteko kuulleet camino-tarinaa viidestä peregriinosta ja viidestä nuolesta ja kymmenestä silmästä. Sitten kehitimme yhdessä siihen uusi sivujuonteita.
Nyt kaipaamme täällä Laxan albergassa tutuksi tulleita camino amicos eli argentiinalaista Georgea ja kahta espanjalaista. Heidän kanssaan olemme yöpyneet yhdessä Tabarasta asti.
Tuesday, April 26, 2016
Monday, April 25, 2016
OSeiron monastri
Päivä valkeni aamusta aurinkoisena, mutta onneksi puoleen päivään asti oli kohtuullinen kävelyilma, sitten tuli kuumuus. Onneksi tiemme olivat metsässä, joten saatoimme edelleen nauttia kävelystä.
Aamulla oli kyllä tiukka nousu heti Ourensen kaupungista päästyämme. Kaikkiaan nousimme kahdesta sadasta reiluun kuuteen sataan. Vaikka olemme korkealla, silti camino voi olla poikki ja oli käytettävä luovuutta, miten pääsee eteenpäin.
Camino voi olla myös mutainen, mutta siihenhän olemme tottuneet ja kiittelemme kenkiämme.
Hyvästi Ourense ja tervetuloa mukatiet. Niitä oli paikoitellen, ei suinkaan aina. Tietysti otan kuvia ääri-ilmiöistä
Tapasimmepa tällä matkalla jotain kovin perinteistäkin, vessan jossa oli reikä lattiassa ja harja vieressä. Minä tämän ikäinen kankea mummoparka en kyllä taivu tuossa asioimaan. Olin kyllä hätää kärsimässä seuraavan etapin.
Pääsimme hyvin perille luostariin, näyttää siltä, että olemme ainoat. Makuusali on iso ja kolea, ulkona on lämpimämpää. Tämä on iso 1200-luvulla rakennettu luostari. Parhaimmillaan täällä on ollut 150 munkkia. 1800-luvun puolivälissä hallitus lakkautti luostarin ja se alkoi rapistua. Ihmiset rakensivat taloja lähelle, kiviä otettiin muistoksi. 1960-luvulla eräs ranskalainen munkki sai muutaman munkin innostumaan ja alkoi jälleenrakennus. Monet vapaehtoiset auttoivat ja järjestivät keräyksiä. Nyt munkkeja on 8. Menemme kohta tutustumiskierrokselle ja vesperiin.
Maanviljelijä minussa katselee luonnossa kasvavia yrttejä, minttua on monenlaista eikä kenenkään tarvitse niitä kasvattaa. Olen alkanut myös fenkolinlehtien syömisen. Tuoreena ne ovat herkullisia.
Päivän kukka on kalla. Se on täällä pihakukka, joskus se kasvaa myös luonnossa.

Päivän ääni on lintujen moniääninen laulu aamuisin. Täällä olisi lintujen tuntijalle paljon herkullista erotettavaa. Minä vain nautin.
Oksitosiiniä saan ilon tunteesta: olen onnekas kun saan olla täällä. Mikä nautinto kävellä aina uusissa maisemissa. Tänäänkin saimme vielä kiipeämispalkinnoksi mahtavan vuoristomaiseman takanamme.
Vihjeeksi peregriinoille: jos olet tienhaarassa eikä kummassakaan ole nuolta tai muuta merkkiä, tutki kumpikin tie noin 100 m, löydät jonkun vihjeen, kumpi on oikea. Joskus nuoli saattaa olla kasvien peitossa, joskus nuoli on tehty kivistä. Kaikenkaikkiaan täällä on camino ollut hyvin merkittynä.
Santiagoon 79 km, kolmen päivän matka. Mahdollisesti torstaina perillä. Jäljellä 7 päivää + torstain junamatka Madridiin. Suunnitelmat ovat auki ja saavat ollakin.
Kiitos kaikille, jotka oletteva kommentoineet blogiani. Kiitos, kiitos, olen ollut niistä iloinen.
Vielä yksi kuva luostarista. Tämä on valtava kompleksi, mutta kamera ei talleta sitä. Ehkä huomenna lisää, ainakain munkkien tekemä mantelisuklaa oli hyvää. Kolme caminoystävää tuli tänne albergaan yöksi.

Sunday, April 24, 2016
Ourense
Ensimmäinen kesäpäivä. Aamulla tosin kylmää, mutta Ourense vastaanotti meidät lämpimällä auringolla. Ihmiset riisuivat arasti talvivaatteitaan kuin epäuskoisina, voiko tämä olla totta.
Viikko sitten laitoin kuvan kuolleen näköisistä viinipuiden rungoista. Tänään niissä on jo lupaus uudesta kasvusta.
Viikko sitten puut olivat lehdettömiä, pari päivää sitten koivuissa oli hiirenkorvat ja nyt tuntuu kuin lehti olisi puussa. Neljänä vuonna olemme aloittaneet caminon juuri näihin aikoihin. Silloin on lehti ollut puussa, omenapuut kukkineet ja maanviljelijät tekevät toukotöitä. Nyt ei vielä päästä pellolle märkyyden takia. Mutta silti kevät on tullut ja se näkyy ihmisten kasvoilta.
Nyt olemme malttaneet lähteä liikkeelle 7.10, jolloin aamu alkaa valjeta ja 7.30 on jo täysi päivä. Tänään reitti kulki paljon maantietä, tosin ei mitään isoa. Laskeuduimme kahteen sataan metriin tänne sadantuhannen ihmisen Ourensen kaupunkiin. Majoituimme vanhaan 1300 luvulta peräsin olevaan nunnaluostariin.
Luostareiden sisäpihat ovat usein saman näköisiä, kauniiden pylväikköjen ympäröimiä, monenlaisia tarinoita nähneitä ja kuulleita. Niissä on oma mystinen tunnelmansa.
Olimme perillä puolen päivän jälkeen jolloin jäi aikaa katsella kaupunkia. Kiertoajelulla näkee enemmän kuin mitä jaksaa kävellä.
Tällainen kaupunkijuna oli täpötäynnä ja parin tunni ajelu maksoi 1.70 €. Päätepiste oli uimaranta ja virkistysalue, johin monet paikalliset jäivät.
Näitä puita jaksamme ihmetellä. Eikö kukaan ole sanonut; hakkaa se pois. Puu voi olla paljon paksumpi, rungostaan monesta kohdin halki, isot oksat on katkaistu, mutta rungosta kasvaa uusia, tuoreita versoja. Sammalpeite rungolla on tyypillinen.Huomaa, että lehdet ovat puhjenneet.
Joen törmällä ja muilla kauniilla paikoilla on piknikiin sopivia paikkoja pöytineen ja penkkeineen. Kiveä täällä käytetään monipuolisesti.
Tänään söimme lounasta. Kerrankin se oli mahdollista. Joskus harmittaa espanjalainen tapa valmistaa illallista puoli yhdeksän tai peräti yhdeksältä illalla. Monet ravintolat alkavat vasta silloin menu del peregriinon tarjoamisen. Hyvä kilpailuvaltti on paikoilla, joissa menua saa koko päivän tai viimeistään seitsemältä illalla. Menun hinta vaihtelee 8-10 € ja se sisältää alkuruuan, pääruuan, jälkiruuan juomat ja leivän. Kun illalla syö, aamulla ei ole nälkä vaan matkaan voi lähteä ilman aamiaista.
Maanviljelijä minussa huomasi jo taimella olevaa perunaa. Kaaleja ihmettemme. Korkeat ylivuotiset kaalit ovat ilmeisesti ruusukaalia, mutta sen lehtiä voi hyödyntää monella tavalla pitkin talvea. Lehtikaali on yleinen. Sitten on talvikaalin näköinen kaali, siitä en tiedä, joko se on uusista taimista laitettu, mutta isoja ovat taimet, mutteivat vielä keri. Voi se olla parskaaliakin. Siis lehtivihreää on saatavilla koko talven.
Päivän kukka ; lupiini. Se alkaa hennosti kukkia, mutta on paljon vaatimattomampi kuin Suomen rehevä lupiini.
Päivän ääni; toisesta kengästäni kuuluva nahkan narina, kun kävelen asfaltilla
Päivän oksitosiini ; kirkonkellot hiljaisessa sunnuntaiaamussa. Niitä kuului tänään usein. Itse asiassa puoleentoista viikkoon emme ole kuulleet kirkonkelloja. Portugalin kaminolla ne olivat jokapäiväinen ääni, joskus jopa iltayöstä kirkonkellot löivät aikaa aina puoleen yöhön asti.
Vihjeeksi peregriinoille ; kaikesta huolimatta huhtikuu puolesta välistä lähtien toukokuun alkupuolelle on hyvä aika vaeltaa. Kuumuus ei vaivaa, kevät puhkeaa, sadetta on kyllä, mutta ei sekään ole jatkuvaa. Viime vuoden Sevilla-Salamanca pätkällä muistan kolme sadepäivää. Viime kevättä muistelevat muutkin ihanteellisena keväänä. Eräskin kanadalainen Stean tuli uudelleen ja nyt hän on pettynyt, kun kokemus ei uusiinnu samanlaisena.
Jospas huomenna jaksaisimme Oseiraan (30 km) ja pääsisimme Monasterioon. Luostareissa on aidompi camino-tunnelma, sillä tiedän aikanaan peregriinojen yöpyneen juuri niissä. Siellä on mahdollisuus myös päästä vesperiin. Messuja ei ole sattunut kohdalle. Pienissä kylissä ei iltaisin ole messuja emmekä jaksaneet lähteä etsimään Zamorassa eikä täällä Ourensessa. Katedraalia sentään pääsimme katsomaan ja hämmästelemään jälleen vanhojen katedraalien suuria puitteita, mahtavaa kokoa.

Saturday, April 23, 2016
Xungueira de Ambia
Via la Plata on tänään näyttänyt parhaat puolensa. Aamu alkoi kirsikkapuitten kukkiessa ja käen kukkuessa. Nyt alan ymmärtää, miksi Via la Plataa saatetaan sanoa kauneimmaksi caminoksi. Maisemat vaihtelevat suurenmoisesti; etelässä oliivilehdot, viiniviljelmät, luonnonpuistot, kukkakedot, karut avarat maisemat, pellot ja tietysti pienet kylät niinkuin muuallakin Espanjassa. Pohjoisempana vuoret, kosket, järvet ja joet.
Koskemattoman näköinen luonto pysähdyttää. Mitenhän monta vuosisataa kestää, ennen kuin nuo sammalkerrokset ovat ehtineet kehittyä. Sammalta on kiviaidoissa, puissa ja kivisissä rakennuksissa.
Kirkkoja voisi kuvata paljonkin, sillä niitä on välistä joka kylässä. Moni on kovin asumattoman näköinen.
Päivä sisälsi taas vuorimaisemia, kiipeämistä ja alas laskeutumista. Välillä satoi, muttei kärsimykseksi asti. Olemmehan tottuneet sateeseen caminolla, sillä Portugalin caminolla vaelsimme 23 päivää ja 19 päivänä satoi. Ei tietenkään koko päivää vaan kuurottain.
Tänään pääsin herkkuni Salada da mixtan kimppuun lounastauolla. Tavallisesti emme syö lounasta, mutta nyt olimme matkan suhteen kahden vaiheilla;kävelläkö tänään 34 km sateen riskillä vai 36 km huomenna 23 C säässä. Välillä ei ole albergoita ja lyhyempi matka tietäisi 14 km päivämatkaa, mutta se ei houkuttele, sillä olisimme aamupäivällä perillä ja päivä pienessä kylässä kauniilla säällä ei houkuttele. Pieni kylä tarkoittaa yhtä katua ja yhtä baaria keskimäärin. Päädyimme jatkamaan matkaa Xungueira de Ambiaan. Täällä on hieno uusittu alberga niinkuin eilen Laxassakin a' 6 €.
Aamiaisen söimme mainiossa Alberguerian baarissa. Siellä koko rakennus seiniä ja kattoa ja sivuhuoneita myöten on peitetty simpukoilla, joihin peregriinot ovat kirjoittaneet nimensä, päiväyksen ja kotimaan. Niin teimme mekin. Baarissa kuului kaunis worship musiikki, jonka halleluja-kertoon oli helppo yhtyä. Se oli suloinen hetki keske llä lauantai aamupäivää.
Ketäkö on kulkemassa Via de la Plataa? Enimmäkseen espanjalaisia 60-70 vuotiaita miehiä. Naisia noin 10 % ja me tulemme muista maista. Italialaiset ovat toisekI suurin ryhmä. Sitten yksittäisiä saksalaisia, englantilaisia, itävaltalaisia, hollantilaisia, belgialaisia, tsekki, usalaisia, ranskalaisia. Meidän kansallisuuttamme pidetään jotenkin eksoottisena.
Maanviljelijä minussa huomaa istutetun varhaisperunan. VilardeBarrion kylä on kuuluisia perunaviljelystä, onpa siellä lokakuussa peruhakarnevaalitkin!!!
Päivän kukka; oŕkidea (niin kuvittelen), pieni hento valkoinen kukka jyrkillä penkereillä pohjoisrinteillä. Tunnistin ajattelevani omaa kukkivaa orkideaani ja miettiväni, miten se voi vävyn kasteluhoidossa.
Päivän ääni: lammastarhan määkinä, isälampaiden bassot, äitien altot ja karitsoiden kimeät sopraanot. Kuinka lampaista voikaan lähteä niin erilaisia ääniä.
Päivän oksitosiini: aina kun katson FB:ssa lastenlasten kuvaa, jossa he istuvat vierekkäin lattialla ja pitävät silmillään lähettämiämme kortteja ja kiittävät niistä. Jo pelkkä kuvan ajatteleminen tekee iloiseksi.
Vihjeeksi peregriinoille: jos ehdottomasti et rakasta jyrkkää kiipeämistä, voi Lazan jälkeen valita maantien. Se on yhtä pitkä kuin camino ja muistuttaa enemmän kylätietä kuin liikennöityä maantietä. Camino yhyy tiehen ennen Albergueriaa. Caminoa pitkin kulkijoille on epäselvä kohta Tamilecelacen kylän jälkeen, kun nousu on jo alkanut kolmen tien/polun risteys. Oikealle lähtevä näyttää caminon jatkeelta, mutta se jatkaa alas, keskimmäinen ja vasen vievät samaan pisteeseen ylempänä. Risteyksessä ei ole mitään camino-merkkiä.
Huomenna matkaa 22 km ja Ourensen kaupunki.
Ristin luona voi huoltaa ja saada huoltoa.

Friday, April 22, 2016
Laza
Tästä ei päivä enää parane; olemme vaeltaneet vuorilla, panoraama oli fantastinen, pilvet osittain alapuolellamme. Lähdimme liikkeelle bananin voimalla ja ensimmäisen aamukahvin ja bocadillon saimme 20 km kuljettuamme.
Eihän kamera vangitse paljoa siitä, mitä näemme, mutta jotain kumminkin.
Isot järvet vuorten kainalossa ovat kaukana Espanjan aurinkorannoista, rannat ovat jyrkkiä, mutta kauniita silti katsella. Rautatie puikahteli vuorten välissä ja hävisi taas tunneliin. Jaksoin ihmetellä vuorten karuutta, mitään täällä ei voi viljellä, silti vuorten kainaloissa saattoi olla pieniä kyliä.
Kiviset rakennukset jaksavat ilahduttaa silmää. Täällä on runsaasti liuskekiviä, ja niitä on käytetty rakentamiseen ja aitoihin.
Pari päivää sitten ihailin Lubianissa, miten vanhat kivirakennukset olivat yhä asumiskäytössä. Suurin osa kylästä oli kuin menneiltä vuosisadoilta peräisin.
Nykyajasta kertovat autotallit.
Kaikki rakennukset eivät ole asumiskäytössä, mutta ei niitä puretakaan jostain syystä.
Silmä lepää tarkoituksettomuudessa.
Päivän kukka voisi olla tuo varpu, jota ensin ajattelin kinsteriksi, mutta siitä en ole varma. Vuorten rinteet ovat keltaisenaan tuota kasvia ja se pysyy kukassa koko kesän.
Päivän ääni; pääskysen sirkutus/liverrys - mitähän verbiä käytetään pääskysen laulusta. Yritin husutella niitä menemään Suomeen samoin kuin käkeä, joka jaksaa kukkua joka päivä.
Vihjeeksi peregriinoille: jos satut kulkemaan Via de la Plataa ja lähestyt Campobecerrosta, voisit valita pari kilometriä Venda Bolanon jälkeen maantien caminon sijasta. Se on ehkä kilometrin pidempi, mutta ehdottomasti helpompi kuin camino, sillä camino laskeutuu puoli kilometriä tosi jyrkästi liuskekivistä polkua kaupunkiin johtavalle tielle.
Päivän oksitosiini; olimme saaneet vastaantulevalta peregriinolta Nikon kameran linssisuojuksen, jonka italialainen Bernando oli kadottanut. Tapasimme Bernandon, vanhan tutun, baarin pihalla ja voi sitä riemua kun hän sai kadottamansa takaisin.
........
Tänä aamuna oli hetkessä eläminen koetteilla, kun puolet albergan porukasta alkoi pakata 5.15 ja lähtivät matkaan ennen kuutta. Mies oli valvonut jo tunnin, pari. Aavistin, että hänkin haluaa lähteä. Niinpä olimme matkassa klo 6. Pimeässä ei tietenkään nähdä maisemia. Harmittelin, että hukkaamme ainakin viiden kilometrin vuoristomaisemat. Tätä väliä sanotaan yhdeksi Via la Platan kauneimmaksi. Minä en ole koskaan nähnyt mitään järkeä pimeässä lähtemisessä. Ehkä hetkessä elämistä oli noitten tuntojen ääneen mariseminen, mutta se ei tietenkään voimaannuta mihinkään suuntaan.
Senkin edestä sain sitten nauttia maisemista päivän valjettua. Tie oli helppoa, pieniä nousuja, tasaista ja laskua 1000 metristä 488 metriin. Se tietää luonnollisesti nousuja huomenna, sillä emme vielä jätä vuoristoa.
Santiagoon on matkaa jäljellä 165 km ja päiviä käytettävissä 13.

Thursday, April 21, 2016
Cudina
Mitä tapahtuu albergassa iltapäivällä? Makuupusseihin kääriytyneitä ihmisiä, puhinaa ja lievää kuorsausta. Joku ehkä kirjoittaa muistiinpanoja, joku selaa puhelintaan. Olemme perusperus albergassa, varsinainen on remontissa. Tämä on vanha koululuokka ja 12 kerrossänkyä. Suihku ja vessa sentään löytyvät ja pikku kaupunki palveluineen ihan vieressä. Siis kaikki hyvin.
Pääsimme tänne hyvän sään aikana. Pilvistä, lämpöä noin 10 C, sade alkoi kun pääsimme perille. Nyt jo paistaa aurinko. Olemme noin 1000 m korkeudessa. Voiko karumpaa maata enää olla kuin matkalla näkemämme kivinen vuoristo. Täällä ei voi viljellä mitään, silti täällä on kyliä vuorten kainaloissa ja ilmeisesti jotain pienteollisuutta. Moottoritie on lähellä, samoin rautatie.
Aamulla kuljimme caminoa, puolesta välistä siirryimme taas maantielle.
Camino voi olla tällaista. Kivillä on hyvä kulkea, vaikka vesi virtaa ympärillä.
Tai tällaista, jolloin voi arvuutella, mitä mutkan takana
Tai tällaista, jolloin on kiitollinen hyvistä vettäpitävistä kengistä. Lenkkareissa kulkevat älkööt vaivautuko caminolle ainakaan huhtikuussa.
Tai tällaista. Vuorilta tulevat lumensulamisvedet ja sadevedet ryhtyvät yhteistyöhön caminopolkujen kanssa ja tuovat haasteita kulkijoille.
Eikä tiekään ole aina taattua tavaraa, sekin voi katketa. Kaikesta olemme selvinneet iloisella mielellä. Onneksi molemmat olemme luonteeltamme haasteita pelkäämättömiä emmekä pienestä hermostu tai lannistu. Hetkessä eläminen ei suo sijaa pelolle, mitä kaikkea vielä eteen voi tullakaan.
Esikot jaksoivat kukkia uupumatta päivän kukkana pitkin metsiä.
Päivän ääni oli purojen solina, jokien kohina ja veden jatkuva laulu. Monet ihmettelevät vesien määrää. Lumet sulavat ja kevät on ollut sateinen. Ehkä minun on jo lopetettava aiheen käsittely, lukijat varmaan jo tietävät, että vettä on paljon, camino välillä poikki, mutaisia paikkoja enemmän kuin aikaisemmin.
Lubianissa peregriinoja havaintojemme mukaan oli noin 15. Luku kuvastaa, paljonko ihmisiä on liikkeellä samanaikaisesti. Tässä albergassa 12, mutta osa ihmisistä majoittuu vaihteeksi casa ruraliin tai hostelleihin.
Päivän oksitosiiniä virtasi kun 11 aamukilometrin ja 7 km caminokiipeämisen ja laskun jälkeen saimme aamukahvin ja bocadillon. Kun siirryimme tielle, tuntui iloiselta ja suloiselta. Se on sellainen kupliva caminotunne. Ja iltapäivän suklaa sängyssä makuuasennossa lisäsi sitä.
Vihjeitä peregriinoille: silkkipussi/lakana on absoluuttisen hyvä kapistus. 1. Se suojaa makuupussisi 2. Monissa albergoissa on peitteet, silloin ryömit vain silkkipussiisi ja käytät peitettä ja makuupussi saa vapaapäivän 3. Muutenkin silkkipussia voi käyttää makuupussina ja oikeaa makuupussia voi käyttää ikäänkuin peitteenä. Olen huomannut, että usein ohuenkin makuupusin käyttö makuupussina tuntuu liian kuumalta.
.........
Ottaisin mielelläni kuvia vuoriston panoraamasta, mutta tiedän, että kamera ei vangitse sitä, mitä haluaisin. Muistan ensimmäisen kesävaellukseni Lapissa opiskeluaikaan. Olin niin vaikutettu avarista tunturimaisemista ja otin pokkarikameralla kuvia. Kun ne aikanaan kehitettiin paperikuviksi, pettymys oli suuri. Lattea kuva ilman mitään syvyyttä. Siksi olen luopunut avarien maisemien kuvaamisesta. Puhelimen kameralla on rajoitteensa, taivasta ei saa juurikaan näkyä muuten kuvasta tulee tumma. Muistoiksi nuo kuvat kuitenkin kelpaavat.
Huomaan, että jakamisen ajatus kulkee mukanani. Haluan jakaa kuvien kautta. Havainnot synnyttävät ajatuksia tai ihmetystä ja niitä jaan. FB:ssa jaan lapsenlapsille kuvia kohteista, joista ajattelen heidän pitävän. He ovat kertoneet myös toiveista, mistä haluaisivat kuvia. Antilooppeja eikä prinsessoja ole vielä näkynyt, työmiehiä ja isoja koneita kyllä. Kissat juoksevat kuvaajaa karkuun....

Wednesday, April 20, 2016
Lubian
Tänään alkoi vuoristo. Kiipesimme via la Platan korkeinpaan kohtaan 1351 m. Kymmenen kilometriä nousua ja kahdeksan laskua. Eilen ei kannata päättää, mitä tänään tekee, koska säätiedotukset eivät ole 100 % luotettavia. Vvuoria ei kannata ylittää sateella eikä sumussa. Ennusteista huolimatta oli hyvä kävelysää; jälleen tietä pitkin. Eiliset sateet ovat pehmittäneet caminon.
Serafin ja Martina olivat ihmiset, joiden tapaamisen takia kävelimme kymmenen kilometriä sateessa. Serafin muisti, että olin sanonut, että mielelläni osallistuisin hänen rukoushetkeensä. "Haluatko tulla tänään rukoushetkeen?" ja niinpä pidimme sen huonéessamme. Pyhä hetki voi olla keskellä arkea ja hyvin epämuodollisesti. Serafin piti rukoushetken kapusiinien tavalla. KapusiiniT ovat tuttuja kirkon palkitsemasta ranskalaisesta sarjasta " Tapahtukoon sinun tahtosi".
Aikaisemmin otin kuvia silloista, mutta luovutin viimeistään Amsterdamissa, kun kuulin että siellä on 12 000 siltaa. Täällä pitää kuitenkin ottaa joku siltakuva, kun sillat ovat paljon puhuvia, paljon nähneitä.
Haluaisin ottaa kuvia kiviaidoista, mutta otokset eivät kuvaa sitä mitä ne luonnossa ovat. Kiviaitoja on paljon, ne ovat vanhoja ja ne on tehy pienistä kivistä. Mikä työmäärä. Ja kauniita ne ovat.
Olipa virkistävä nähdä mäntymetsää...
Maanviljelijä minussa ihailee lehtikaaleja, jotka ovat kasvimaalla talven. Täällä niistä tehdään ruokaa koko ajan, eilenkin alkuruuaksi oli lehtikaalikeitto. Pitääpä kehitellä sellaista Suomessakin.
Peregriinot, jotka ovat vaeltaneet 2-3 viikkoa, sanovat, että säät ovat olleet huonoja, on satanut harva se päivä. Viime vuoden sää oli loistava, sen mekin muistamme.
Vihjeitä peregriinoille: sateella valitse tie ehdottomasti. Tänään pieni pätkä caminoa ja se on kyllä hidasta kun täytyy kiertää ja etsiä lujaa maata. Lubiaa lähestyttäessä monet käyttivät kylätietä, vaikka se oli pidempi, mutta silloin pääsi perille kuivin jaloin
Päivän ääni; joka aamu, kun kuljemme maaseudulla, kuulemme kukkojen kiekuvan. Tulee Afrikan ajat mieleen.
Ensimmäinen oksitosiinipläjäys oli aamuhämärissä kun lähdimme ja italialainen Manuela puristi kättäni hyvän huomenen merkiksi. Hän joutuu joka päivä turvautumaan osittain autokyyteihin kipeän säärensä vuoksi.
Ruumiin kunto: erinomainen. Jalat, nilkat, polvet, lonkat kaikki ok. Olkapäät moittivat aluksi reppua, mutta nyt nekin ovat alistuneet. Ainoa vaivani on peukalo, joka ei aamusin suostu yhteistyöhön. Kipu, jäykkyys ja puristusvoiman puute vaivaavat, mutta se eivät ole caminon syytä.
Yksi 450 m tunneli lyhensi matkaamme. Maantiethän täällä ovat erinomaisessa kunnossa, moottoritieverkosto koko maan kattava ja niitä rekennetaan kaiken aikaa lisää. Maanteillä kulkeminen ei ole ongelma, kun lähistöllä on moottoritie, jota suurin osa liikenteestä käyttää, silloin maanteillä on hiljaista.

Subscribe to:
Posts (Atom)