Puoleksi Turistina Santiagossa

Tästä kuvakulmasta en ole saanut kuvattua katedraalia. Kävimme aamupäiväkävelyllä isossa puistossa katedraalin länsi puolella. Sen jälkeen muut ikärouvat alkoivat suvenier-shops kierroksen ja se päättyi vasta illalla klo 9 kirkon kiertämiseen. Messu sykähdyttää aina. Täysi kirkko. Tänne kaikki tulevat. Pyhitettyyn paikkaan. Rukouksen paikkaan. Lämmittävää on kohdata Caminolla tavattuja ihmisiä. Jotkut muutamankin kerran tavatut peregriinot saattavat olla erityisen ilahtuneita jälleennäkemisestä. Se on yksi Caminon herkistä asioista. Yllätykseksemme botafumeiro heilui messun jälkeen vaikkei ollut perjantai. Kymmenen miestä tarvitaan töihin, siksi ylimääräisistä botafumeironäytöksistä on jonkun maksettava.

Tuo ei anna mitään kuvaa katedraalista eikä botafumeirosta, mutta onpahan muisto lähtöasemista.

Koko matkan olin hehkuttanut Santiagon pinchoja. Niiden pariin pääsimme messun jälkeen. Minä en sentään syönyt noita kaikkia yksin.

Kuinka voi olla että en ole jakanut yhtään kuvaa salasana da mictasta. Siinä viimeisen illan alkuruoka.

Pääsin perille tämänkertaiseen päämäärään. Katedraalissa minulle on muodostunut erityisen merkittäväksi hiljaisen rukouksen kappeli. Koskettavaa ajatella, että sinne ovat tuhannet ja tuhannet polvistuneet taakkojen ja kiitoksen kanssa vuodesta toiseen. Yhteenveto varusteista: makuupussia en tarvinnut, silkkipussia kyllä. Sadevaatteita en tarvinnut. Tuulitakkia en pitänyt kertaakaan päällä. Merinovillakerraston käyttö jäi yhteen kertaan. Kaikki nuo ottaisin silti mukaan seuraavallakin kerralla. Meille sattui erinomaiset ilmat. Ryhmässä vaeltaminen on erilaista kuin yksin tai kaksin. Ikärouvien ryhmä on ollut verraton. Helppo. Tyytyväinen. Iloisen ihmettelevä. Jaksava. Sisukas. Jaamme yhteisen uskon ja luottamuksen Jumalaan. Voimme rukoilla yhdessä. Se tuo erityistä merkitystä matkallemme. Nyt siss Camino jatkuu - Camino del Vita. Ehkä jälleen herään vielä monena yönä albergassa.