Friday, April 20, 2018

Briallos ja pitkä päivä Ukkonen pauhaa ulkona, mutta ei sada ainakaan vielä. Päivä on ollut suorastaan helteinen. Taivalsimme 30 km. Nyt kaikki loput Albergat ovat minulle uusia. Vältämme kaupungit.
Mitä päivä tuo tullessaan on jokapäiväinen kysymys. Mikä maisema aukeaa? Mitä mutkan takana? Siinä yksi Caminon viehätys. Jokainen päivä on ennalta arvaamaton. Vaikka olen kulkenut kahdesti tätä reittiä, mieleeni palautuu vain harva paikka.
Ponte Sampaio sentään oli tuttu. Tosin kahvila ORomana tuotti pettymyksen; olimme siinä kahdeksan maissa. Olin haaveillut aamiaisesta siinä, mutta paikka oli kiinni. Sitä paremmalta maistui aamiainen Sta Martassa ennen Ponteferdaa. Olen valmistanut matkalaisia siihen, että aamiaista ei tarjoilla kiinteässä aikataulussa.
Ponteverdan kivisilta on matkan neljäs. Joku kysyi, miten matka ikärouvien ryhmänä sujuu, siis verrattuna siihen että kuljen Miehen kanssa. En osaa verrata, mutta mukavaa meillä on. Välillä olemme hiljaa, välillä kerromme tarinoita elämästämme.Kuntomme on jokseenkin sama. Iloitsen siitä että matkakumppanit kulkevat silmät ja korvat auki ja osaavat ihmettelemisen ja nauttimisen taidon. Tänään lähdimme aamuhämärissä. Päivä valkeni varttitunnissa. Haluaisivat lähteä huomenna hämärissä, että näemme päivännousun. Tänään albergassa alkoi hissutteleva elämä puoli seitsemän maissa.
Tänään emme näe auringonlaskua rannalle kun se peittyi pilveen ja nyt sataa. Rantaa ei näy tähän Brialloksen albergaan, vaikka tätä rantapaikaksi sanotaankin.

1 comment:

  1. Teillä on ollut pitkä päivä. Tarvittiinko sadeviittoja? arto

    ReplyDelete