Saturday, April 23, 2016

Xungueira de Ambia

Via la Plata on tänään näyttänyt parhaat puolensa. Aamu alkoi kirsikkapuitten kukkiessa ja käen kukkuessa. Nyt alan ymmärtää, miksi Via la Plataa saatetaan sanoa kauneimmaksi caminoksi. Maisemat vaihtelevat suurenmoisesti; etelässä oliivilehdot, viiniviljelmät, luonnonpuistot, kukkakedot, karut avarat maisemat, pellot ja tietysti pienet kylät niinkuin muuallakin Espanjassa. Pohjoisempana vuoret, kosket, järvet ja joet.

Koskemattoman näköinen luonto pysähdyttää. Mitenhän monta vuosisataa kestää, ennen kuin nuo sammalkerrokset ovat ehtineet kehittyä. Sammalta on kiviaidoissa, puissa ja kivisissä rakennuksissa.
Kirkkoja voisi kuvata paljonkin, sillä niitä on välistä joka kylässä. Moni on kovin asumattoman näköinen.

Päivä sisälsi taas vuorimaisemia, kiipeämistä ja alas laskeutumista. Välillä satoi, muttei kärsimykseksi asti. Olemmehan tottuneet sateeseen caminolla, sillä Portugalin caminolla vaelsimme 23 päivää ja 19 päivänä satoi. Ei tietenkään koko päivää  vaan kuurottain.

Tänään pääsin herkkuni Salada da mixtan kimppuun lounastauolla. Tavallisesti emme syö lounasta, mutta nyt olimme matkan suhteen kahden vaiheilla;kävelläkö tänään 34 km sateen riskillä vai 36 km huomenna 23 C säässä. Välillä ei ole albergoita ja lyhyempi matka tietäisi 14 km päivämatkaa, mutta se ei houkuttele, sillä olisimme aamupäivällä perillä ja päivä pienessä kylässä kauniilla säällä ei houkuttele. Pieni kylä tarkoittaa yhtä katua ja yhtä baaria keskimäärin. Päädyimme jatkamaan matkaa Xungueira de Ambiaan. Täällä on hieno uusittu alberga niinkuin eilen Laxassakin a' 6 €.

Aamiaisen söimme mainiossa Alberguerian baarissa. Siellä koko rakennus seiniä ja kattoa ja sivuhuoneita myöten on peitetty simpukoilla, joihin peregriinot ovat kirjoittaneet nimensä, päiväyksen ja kotimaan. Niin teimme mekin. Baarissa kuului kaunis worship musiikki, jonka halleluja-kertoon oli helppo yhtyä. Se oli suloinen hetki keske llä lauantai aamupäivää.


Ketäkö on kulkemassa Via de la Plataa? Enimmäkseen espanjalaisia 60-70 vuotiaita miehiä. Naisia noin 10 % ja me tulemme muista maista. Italialaiset ovat toisekI suurin ryhmä. Sitten yksittäisiä saksalaisia, englantilaisia, itävaltalaisia, hollantilaisia, belgialaisia, tsekki, usalaisia, ranskalaisia. Meidän kansallisuuttamme pidetään jotenkin eksoottisena.

Maanviljelijä minussa huomaa istutetun varhaisperunan. VilardeBarrion kylä on kuuluisia perunaviljelystä, onpa siellä lokakuussa peruhakarnevaalitkin!!!

Päivän kukka; oŕkidea (niin kuvittelen), pieni hento valkoinen kukka jyrkillä penkereillä pohjoisrinteillä. Tunnistin ajattelevani omaa kukkivaa orkideaani ja miettiväni, miten se voi vävyn kasteluhoidossa.

Päivän ääni: lammastarhan määkinä, isälampaiden bassot, äitien altot ja karitsoiden kimeät sopraanot. Kuinka lampaista voikaan lähteä niin erilaisia ääniä.

Päivän oksitosiini: aina kun katson FB:ssa lastenlasten kuvaa, jossa he istuvat vierekkäin lattialla ja pitävät silmillään lähettämiämme kortteja ja kiittävät niistä. Jo pelkkä kuvan ajatteleminen tekee iloiseksi.

Vihjeeksi peregriinoille: jos ehdottomasti et rakasta jyrkkää kiipeämistä, voi Lazan jälkeen valita maantien. Se on yhtä pitkä kuin camino ja muistuttaa enemmän kylätietä kuin liikennöityä maantietä. Camino yhyy tiehen ennen Albergueriaa. Caminoa pitkin kulkijoille  on epäselvä kohta Tamilecelacen kylän jälkeen, kun nousu on jo alkanut kolmen tien/polun risteys. Oikealle lähtevä näyttää caminon jatkeelta, mutta se jatkaa alas, keskimmäinen ja vasen vievät samaan pisteeseen ylempänä. Risteyksessä ei ole mitään camino-merkkiä.

Huomenna matkaa  22 km ja Ourensen kaupunki.

Ristin luona voi huoltaa ja saada huoltoa.

Friday, April 22, 2016

Laza

Tästä ei päivä enää parane; olemme vaeltaneet vuorilla, panoraama oli fantastinen, pilvet osittain alapuolellamme. Lähdimme liikkeelle bananin voimalla ja ensimmäisen aamukahvin ja bocadillon saimme 20 km kuljettuamme.
Eihän kamera vangitse paljoa siitä, mitä näemme, mutta jotain kumminkin.
Isot järvet vuorten kainalossa ovat kaukana Espanjan aurinkorannoista, rannat ovat jyrkkiä, mutta kauniita silti katsella. Rautatie puikahteli vuorten välissä ja hävisi taas tunneliin. Jaksoin ihmetellä vuorten karuutta, mitään täällä ei voi viljellä, silti  vuorten kainaloissa saattoi olla pieniä kyliä.

Kiviset rakennukset jaksavat ilahduttaa silmää. Täällä on runsaasti liuskekiviä, ja niitä on käytetty rakentamiseen ja aitoihin.


Pari päivää sitten ihailin Lubianissa, miten vanhat kivirakennukset olivat yhä asumiskäytössä. Suurin osa kylästä oli kuin menneiltä vuosisadoilta peräisin.

Nykyajasta kertovat autotallit.

Kaikki rakennukset eivät ole asumiskäytössä, mutta ei niitä puretakaan jostain syystä.

Silmä lepää tarkoituksettomuudessa.

Päivän kukka voisi olla tuo varpu, jota ensin ajattelin kinsteriksi, mutta siitä en ole varma. Vuorten rinteet ovat keltaisenaan tuota kasvia ja se pysyy kukassa koko kesän.

Päivän ääni; pääskysen sirkutus/liverrys - mitähän verbiä käytetään pääskysen laulusta. Yritin husutella niitä menemään Suomeen samoin kuin käkeä, joka jaksaa kukkua joka päivä.

Vihjeeksi peregriinoille: jos satut kulkemaan Via de la Plataa ja lähestyt Campobecerrosta, voisit valita pari kilometriä Venda Bolanon jälkeen maantien caminon sijasta. Se on ehkä kilometrin pidempi, mutta ehdottomasti helpompi kuin camino, sillä camino laskeutuu puoli kilometriä tosi jyrkästi liuskekivistä polkua kaupunkiin johtavalle tielle.

Päivän oksitosiini; olimme saaneet vastaantulevalta peregriinolta Nikon kameran linssisuojuksen, jonka italialainen Bernando oli kadottanut. Tapasimme Bernandon, vanhan tutun, baarin pihalla ja voi sitä riemua kun hän sai kadottamansa takaisin.
........
Tänä aamuna oli hetkessä eläminen koetteilla, kun puolet albergan porukasta alkoi pakata 5.15 ja lähtivät matkaan ennen kuutta. Mies oli valvonut jo tunnin, pari. Aavistin, että hänkin haluaa lähteä. Niinpä olimme matkassa klo 6. Pimeässä ei tietenkään nähdä maisemia. Harmittelin, että hukkaamme ainakin viiden kilometrin vuoristomaisemat. Tätä väliä sanotaan yhdeksi Via la Platan kauneimmaksi. Minä en ole koskaan nähnyt mitään järkeä pimeässä lähtemisessä. Ehkä hetkessä elämistä oli noitten tuntojen ääneen mariseminen, mutta se ei tietenkään voimaannuta mihinkään suuntaan.

Senkin edestä sain sitten nauttia maisemista päivän valjettua. Tie oli helppoa, pieniä nousuja, tasaista ja laskua 1000 metristä 488 metriin. Se tietää luonnollisesti nousuja huomenna, sillä emme vielä jätä vuoristoa.

Santiagoon on matkaa jäljellä 165 km ja päiviä käytettävissä 13.

Thursday, April 21, 2016

Cudina

Mitä tapahtuu albergassa iltapäivällä? Makuupusseihin kääriytyneitä ihmisiä, puhinaa ja lievää kuorsausta. Joku ehkä kirjoittaa muistiinpanoja, joku selaa puhelintaan. Olemme perusperus albergassa, varsinainen on remontissa. Tämä on vanha koululuokka ja 12 kerrossänkyä. Suihku ja vessa sentään löytyvät ja pikku kaupunki palveluineen ihan vieressä. Siis kaikki hyvin.

Pääsimme tänne hyvän sään aikana. Pilvistä, lämpöä noin 10 C, sade alkoi kun pääsimme perille. Nyt jo paistaa aurinko. Olemme noin 1000 m korkeudessa. Voiko karumpaa maata enää olla kuin matkalla näkemämme kivinen vuoristo. Täällä ei voi viljellä mitään, silti täällä on kyliä vuorten kainaloissa ja ilmeisesti jotain pienteollisuutta. Moottoritie on lähellä, samoin rautatie.

Aamulla kuljimme caminoa, puolesta välistä siirryimme taas maantielle.

Camino voi olla tällaista. Kivillä on hyvä kulkea, vaikka vesi virtaa ympärillä.

Tai tällaista, jolloin voi arvuutella, mitä mutkan takana

Tai tällaista, jolloin on kiitollinen hyvistä vettäpitävistä kengistä. Lenkkareissa kulkevat älkööt vaivautuko caminolle ainakaan huhtikuussa.

Tai tällaista. Vuorilta tulevat lumensulamisvedet ja sadevedet ryhtyvät yhteistyöhön caminopolkujen kanssa ja tuovat haasteita kulkijoille.

Eikä tiekään ole aina taattua tavaraa, sekin voi katketa. Kaikesta olemme selvinneet iloisella mielellä. Onneksi molemmat olemme luonteeltamme haasteita pelkäämättömiä emmekä pienestä hermostu tai lannistu. Hetkessä eläminen ei suo sijaa pelolle, mitä kaikkea vielä eteen voi tullakaan.
Esikot jaksoivat kukkia uupumatta päivän kukkana pitkin metsiä.

Päivän ääni oli purojen solina, jokien kohina ja veden jatkuva laulu. Monet ihmettelevät vesien määrää. Lumet sulavat ja kevät on ollut sateinen. Ehkä minun on jo lopetettava aiheen käsittely, lukijat varmaan jo tietävät, että vettä on paljon, camino välillä poikki, mutaisia paikkoja enemmän kuin aikaisemmin.

Lubianissa peregriinoja havaintojemme mukaan oli noin 15. Luku kuvastaa, paljonko ihmisiä  on liikkeellä samanaikaisesti. Tässä albergassa 12, mutta osa ihmisistä majoittuu vaihteeksi casa ruraliin tai hostelleihin.

Päivän oksitosiiniä virtasi kun 11 aamukilometrin ja 7 km caminokiipeämisen ja laskun jälkeen saimme aamukahvin ja bocadillon. Kun siirryimme tielle, tuntui iloiselta ja suloiselta. Se on sellainen kupliva caminotunne. Ja iltapäivän suklaa sängyssä makuuasennossa lisäsi sitä.

Vihjeitä peregriinoille: silkkipussi/lakana on absoluuttisen hyvä kapistus. 1. Se suojaa makuupussisi 2. Monissa albergoissa on peitteet, silloin ryömit vain silkkipussiisi ja käytät peitettä ja makuupussi saa vapaapäivän 3. Muutenkin silkkipussia voi käyttää makuupussina ja oikeaa makuupussia voi käyttää ikäänkuin peitteenä. Olen huomannut, että usein ohuenkin makuupusin käyttö makuupussina tuntuu liian kuumalta.
.........

Ottaisin mielelläni kuvia vuoriston panoraamasta, mutta tiedän, että kamera ei vangitse sitä, mitä haluaisin. Muistan ensimmäisen kesävaellukseni Lapissa opiskeluaikaan. Olin niin vaikutettu avarista tunturimaisemista ja otin pokkarikameralla kuvia. Kun ne aikanaan kehitettiin paperikuviksi, pettymys oli suuri. Lattea kuva ilman mitään syvyyttä. Siksi olen luopunut avarien maisemien kuvaamisesta. Puhelimen kameralla on rajoitteensa, taivasta ei saa juurikaan näkyä  muuten kuvasta tulee tumma. Muistoiksi nuo kuvat kuitenkin kelpaavat.

Huomaan, että jakamisen ajatus kulkee mukanani. Haluan jakaa kuvien kautta. Havainnot synnyttävät ajatuksia tai ihmetystä ja niitä jaan. FB:ssa jaan lapsenlapsille kuvia kohteista, joista ajattelen heidän pitävän. He ovat kertoneet myös toiveista, mistä haluaisivat kuvia. Antilooppeja eikä prinsessoja ole vielä näkynyt, työmiehiä ja isoja koneita kyllä. Kissat juoksevat kuvaajaa karkuun....

Wednesday, April 20, 2016

Lubian

Tänään alkoi vuoristo. Kiipesimme via la Platan korkeinpaan kohtaan 1351 m. Kymmenen kilometriä nousua ja kahdeksan laskua. Eilen ei kannata päättää, mitä tänään tekee, koska säätiedotukset eivät ole 100 % luotettavia. Vvuoria ei kannata ylittää sateella eikä sumussa. Ennusteista huolimatta oli hyvä kävelysää; jälleen tietä pitkin. Eiliset sateet ovat pehmittäneet caminon.

Serafin ja Martina olivat ihmiset, joiden tapaamisen takia kävelimme kymmenen kilometriä sateessa. Serafin muisti, että olin sanonut, että mielelläni osallistuisin hänen rukoushetkeensä. "Haluatko tulla tänään rukoushetkeen?" ja  niinpä pidimme sen huonéessamme. Pyhä hetki voi olla keskellä arkea ja hyvin epämuodollisesti. Serafin piti rukoushetken kapusiinien tavalla. KapusiiniT ovat tuttuja kirkon palkitsemasta ranskalaisesta sarjasta " Tapahtukoon sinun tahtosi".

Aikaisemmin otin kuvia silloista, mutta luovutin viimeistään Amsterdamissa, kun kuulin että siellä on 12 000 siltaa. Täällä pitää kuitenkin ottaa joku siltakuva, kun sillat ovat paljon puhuvia, paljon nähneitä.
Haluaisin ottaa kuvia kiviaidoista, mutta otokset eivät kuvaa sitä mitä ne luonnossa ovat. Kiviaitoja on paljon, ne ovat vanhoja ja ne on tehy pienistä kivistä. Mikä työmäärä. Ja kauniita ne ovat.
Olipa virkistävä nähdä mäntymetsää...
Maanviljelijä minussa ihailee lehtikaaleja, jotka ovat kasvimaalla talven. Täällä niistä tehdään ruokaa koko ajan, eilenkin alkuruuaksi oli lehtikaalikeitto. Pitääpä kehitellä sellaista Suomessakin.

Peregriinot, jotka ovat vaeltaneet 2-3 viikkoa, sanovat, että säät ovat olleet huonoja, on satanut harva se päivä. Viime vuoden sää oli loistava, sen mekin muistamme.

Vihjeitä peregriinoille: sateella valitse tie ehdottomasti. Tänään pieni pätkä caminoa ja se on kyllä hidasta kun täytyy kiertää ja etsiä lujaa maata. Lubiaa lähestyttäessä monet käyttivät kylätietä, vaikka se oli pidempi, mutta silloin pääsi perille kuivin jaloin

Päivän ääni; joka aamu, kun kuljemme maaseudulla, kuulemme kukkojen kiekuvan. Tulee Afrikan ajat mieleen.

Ensimmäinen oksitosiinipläjäys oli aamuhämärissä kun lähdimme ja italialainen Manuela puristi kättäni hyvän huomenen merkiksi. Hän joutuu joka päivä turvautumaan osittain autokyyteihin kipeän säärensä vuoksi.

Ruumiin kunto: erinomainen. Jalat, nilkat, polvet, lonkat kaikki ok. Olkapäät moittivat aluksi reppua, mutta nyt nekin ovat alistuneet. Ainoa vaivani on peukalo, joka ei aamusin suostu yhteistyöhön. Kipu, jäykkyys ja puristusvoiman puute vaivaavat, mutta se eivät ole caminon syytä.

Yksi 450 m tunneli lyhensi matkaamme. Maantiethän täällä ovat erinomaisessa kunnossa, moottoritieverkosto koko maan kattava ja niitä rekennetaan kaiken aikaa lisää. Maanteillä kulkeminen ei ole ongelma, kun lähistöllä on moottoritie, jota suurin osa liikenteestä käyttää, silloin maanteillä on hiljaista.

Tuesday, April 19, 2016

Puebla de Sanabria

Aamulla ei tiedä, millainen päivästä tulee. Sen tiesimme, että sataa, mutta emme antaneet sen murehduttaa. Jäädään vaikka Mombeoyhyn (9 km), jos sataa kissoja ja koiria. Pääsimmekin hyvin Asturianokseen kun kello oli 13. Pari kertaa olimme vetäneet sadeviitan päällemme. Mieltä alkoi kutkuttaa ajatus Pueblo de Sanabriasta (+14 km), kun tiesimme muutaman amicos de camino olevan siellä. Eniten kaipasin saksalaista tyttöä ja pater Serafinia.

Kymmenen kilometriä sateessa ja sitten perillä ja todentotta, albergassa oli useita tuttuja. Olimme kävelleet koko päivän tietä pitkin, sillä sateella se on järkevin vaihtoehto. Sinun on katsottava jalkoihin etkä ehdi nauttimaan maisemista, mitkä ovat yksi caminon herkku.

Rikastutimme kaikkia eteemme tulleita kuppiloita (3). Kahvi on niiiin hyvää kun olen muistanut pyytää poco caffe, mucho leche, muuten täkäläinen kahvi on vahvaa. Zumo natural  ei ole vielä osunut tiellemme, eikä yhtään pullaa, leivoksista puhumattakaan. Tosin emme ole juurikaan olleet kaupungeissa, joista voisi löytyä konditoria tai cafeteria. Muutenkin tuemme mielellämme espanjalaista yritteliäisyyttä kuppiloissa ja myös yksityisissä albergoissa. Jokaisella paikkakunnalla ei ole kunnallista albergaa. Nämä yksityiset maksavat noin 12€/henkilö ja ovat tavallisia makuusaleja. Tänään tosin meillä on neljän hengen huone ja olemme täällä kahden.

Suloinen hetki; märät vaatteet pois, suihkun kautta villakerrastoon pukeutuneena peitteen alle ja ulkona sataa edelleen.

Sadevaatteita on monenlaisia alkaen sateenvarjosta koretexpukuun. Me olemme parhaaksi havainneet pitkän sadeviitan ja sadelahkeet. Kengät eivät kastu valumavedestä, viitan saa helposti pois, kun sade lakkaa ja lahkeetkin voi kääriä shortsipituiseksi. Sadehousut ovat hiostovat, samoin sadetakki. Viitta on edes jollain tavalla tuulettava.

Päivän kukka. Tämä ei ole kuitenkaan timjami, vaikka sitä kasvaa tienvierissä ja rinteillä paljon. Täällä voisi rikastua keräämällä ja kuivattamalla sitä.

Maanviljelijä minussa tutkii kastelusysteemejä, kanavia, joihin joko johdetaan joista vesi tai pumpataan

Eiliseen Rionegroon saavuttaessa joet tulvivat, niinkuin monessa paikassa muutenkin
Tuli mieleen kotoisat Pohjanmaan tulvavedet.

Päivän ääni: talitintti ( tai joku tintti), joka lauloi titi-tyy ihan vanhanaikaisesti

Oksitosiinipläjäys: tuttujen tapaaminen ja yhteiset illallissuunnitelmat

Vihje peregriinoille: muistelen vielä menneitä päiviä. Olen kuullut tähän mennessä 8 ihmiseltä, että heillä oli vaikeuksia löytää camino Zamorasta lähdettäestä, jotkut harailivat, jotkut eksyivät, mekin käännyimme takaisin ja valitsinne maantien. Muistan kun eräs irlantilainen mies sanoi, että isoissa kaupungeissa on viisautta ottaa vaikka taxi ja ajaa kaupungin ulkopuolelle caminon alkuun mieluummi  kuin harhailla tunti kauoungissa camino erkkejä etsien.
........
Mikä on camino, oikea camino? Se ei ole kävely paikasta x Santiagoon, se ei ole kävely camino-poluilla ja teillä, se ei ole edes kävely. Kulkevathan monet jalkavaivaiset osan matkaa kävellen ja osan bussilla. Camino on elämäntapa, jota opettelemme täällä. Camino del vita kuten pater Abuelo Guamesin albergassa sanoi. Hän ei kysynyt ihmisiltä käveletkö he Santiagoon asti. Camino del vita on eri ihmisille erilaisia asioita, oman elämän haasteita, joillekin se on käännekohta elämässä, jolloin kuulostellaan suuntaa. Tällä hetkellä minulle se on hetkessä elämisen opettelua ja beeing asennetta.

Monday, April 18, 2016

Rionegro de Puente

Harvoin täällä kuljetaan metsässä, siksi tämän päivän metsämaisema piti kuvata harvinaisuutena. Enimmäkseen maisema on pusikkoa ja nyt kun ruoho ei vielä ole voittanut viimevuoden kuollutta ruohoa, maisemasta tulee usein Afrikan pusikot mieleen.
Tänään ja eilen olemme jättäneet maantiet taaksemme ja olemme nauttineet luonnosta ja erilaisista vaellusteistä.
Taustalla siintää jo Sanabrian lumihuippuiset vuoret, sinne suuntaan alamme nousta.
Tie voi olla myös päällystettyä. Tänään poikkesimme albergassa, jota ylläpitää etelä-afrikkalainen pariskunta. He ovat saaneet kutsumuksen tehdä pieni alberga ja kohtaamispaikka aivan caminon varteen. Isäntä keitteli meille teetä ja kyselin heidän työstään. Olin tutkinut siitä jo netistä www.pilgrimmission.org . Rattoisa hetki.
Aamiaisen saimme käveltyämme poutasäässä 14 km.
Uusitussa, keskiajalta peräisin olevasta albergassa olimme puoli kolme. Tältä näytti alberga ulkoa
Ja sisältä tältä
Oksitosiinipläjäys syntyi eilen myös siitä kun iltapäivällä söin puoli levyä pähkinäsuklaata kun kylästä ei löytynyt baaria ja illallinen luvattiin 20.30.
Maanviljelijä minussa katseli hyvin kasvuun lähteneitä kasvimaita. Niitä ei ole näkynyt montaa, olemmehan noin pari viikkoa aikaisemmin liikkeellä kuin viime vuosina.
Päivän ääni: voisiko aamulla kuulemani linnun vaihteleva laulu olla satakielen
.......
Opettelen hetkessä elämistä, kun tapaamillemme mukaville ihmisille pitää sanoa hyvästit. Monet jatkavat seuraavaan albergaan, jonne 9 km. Meille riittää 28 km tälle päivälle. Haikeus ja avoimuus uudelle. Nyt näyttää tänne majoittuvan ranskalaisia ja espanjalaisia.
Elän tätä hetkeä vaikka aamuksi on luvattu sadetta.

Sunday, April 17, 2016

Santa Groya del Terra

Muistui mieleen, että joku (lähi-ihminen) sanoi, että blogini on pitkiä niin että niitä ei (kiireinen) jaksa lukea. Helpotanpa doing-ihmisten lukemista kirjoittamalla ensin informatoriset asiat ja sitten vasta mietteet.

Tänään oli aurinkoinen ja sopivan lämmin/viileä ilma vaeltaa. Lähdimme vaille kahdeksan, koska illallisella sovittiin, että musiikki herättää meidät klo 7 ja aamiainen on klo 7.30..

Eilen oli yhteinen illallinen. Almeida (hospitaliero) kertoi, että hän ei halua albergaansa wi-fiä eikä tv:tä, jotta ihmiset kohtaisivat toisiaan. Seinillä oli runsaasti kuvia yöpyjistä, jokainen lähtijä kuvattiin. Almeida oli tehnyt jokaiselle lahjat ja lisäksi saimme laminoidun mietelauseen. Ne luimme ja juttelimme niiden osuvista sisällöistä. Hän oli tehnyt useita kirjoja. Olin vaikuttunut hänen mietelauseistaan, joista oli kirja. Jokainen lause kuvitettu camino- valokuvilla. Tilasin sen itselleni eläkkeelle jäämislahjaksi. Hyvä minä, joka voin jo suoda hyvää itselleni.

Almeida pöydän päässä, vieressä argentiinalainen, hänen vieressään Serafin, joka on pappi.



Sateen jälkeen vesiä on kerääntynyt poluille ja ojat ja joet virtaavat vuolaina.
Maanviljelijä minussa ihmettelee, mitä kylvetään peltoon, jossa kasvaa valmiiksi puita.

Päivän kukka:kehäkukka, miksi kylvää ja kastella kotona, kun täällä se on jo valmiina
Päivän oksitosiini: italialaiset kuvasivat meitä kuin harvinaisia museoesineitä, olimmehan suomalaisia.Hauskaa.
........
Oma mietelauseeni kuului "Who longs only for the past and thinks only about the future, doesn't know how to live the present when he could make all his dreams come true"

Olimme jutelleet tuosta juuri aikaisemmin Serafin kanssa. Sanoin opettelevani elämään tätä hetkeä. Kohtaamiset caminolla ovat hetkessä kohtaamisia. Sergei kyseli motiivejani tehdä caminoita. Vasta yöllä tajusin, että minulle camino on haaste harjoitella hetkessä elämistä
- tämän päivän ihmisiä et ehkä tapaa enää
- tuskin näet samoja maisemia uudelleen samanlaisina
- aamulla et tiedä mitä päivä tuo tullessaan
- et voi tehdä monen päivän suunnitelmia
- et tiedä milloin olet perillä
- et tiedä mitä tänään syöt ja missä
-et tiedä, missä ensi yönä nukut ja kuka on vieressäni
-jne

Ehkä minua vetää caminolle hetkessä elämisen haaste. Sehän ei ole vahvuuteni. Päiväni ovat tarkasti suunniteltuja. Täällä olen pakotettu hetkessä elämiseen. Ehkä siitä tarttuu jotain mukaan.

Näin unta, että olin kotona keskittynyt johonkin tekemiseeen, kun ikkunaan koputettiin. Työkaverini olivat eri ikkunoiden takana ja koputtivat. Hämmennyin, mutta sitten panin työni pois edes harmittelematta mielessäni keskeytystä
 Kutsuin heidät sisään. En huolestunut tarjoilusta, sillä he toivat jotain mukanaan, ainakin itsensä.