Wednesday, September 5, 2018

AFonsagradasta O Gadavo Baleiraan

Tänä aamuna oli ilo lähteä, voinet tuntuivat palanneen ja mieli oli valmiina uusiin seikkailuihin. Säätiedotus oli luvannut sadetta koko päiväksi. Yöllä kävi ukkonen ja sade tuntui voimakkaalta. Vastustimme sadevaatteet käden ulottuville, mutta ei niitä onneksi tarvittu koko päivänä. Enimmäkseen kuljemme metsäpolkua ja kärryteitä.
Ne voivat näyttää tältä
tai tältä
Tänään oli jossain kohdin muta eliminoitu kivetyksillä. Jaksan yhä uudelleen ihmetellä, miten täällä vuorillakin eletään. Elinkeino on maatalous. Taloja on siellä ja täällä. Tosin paljon on myös asumattomia taloja. Nuoriso ei ilmeisesti ole valmis jatkamaan vanhempiensa työtä.
Ah tätä avaruutta joka puolella.
Kävimme vielä 1000 metrissä. Huipulla oli pyhiinvaelluksen alkuajoilta peräisin oleva kappeli. Näitä pieniä kappaleita oon täällä vuorilla useita. Ihmettelen, miksi ne eivät ole auki.
Ikkuna tai takaseinä on säleikköä joten sisälle kurkistaminen  onnistuu.
Samassa paikassa PN keskiaikaisen Hospitaleksen rauniot. Tämä on yksi Camino Primitivon historian helmiä Hospitaleksen pyhiinvaeltajien ” sairaalan” raunioitten rinnalla. Tuntui vahvalta ajatella, että fyysisesti tässä paikassa ovat keskiajan pyhiinvaeltajat kulkeneet. Sairaita on hoidettu ja nälkäisiä ruokittu.

Vaikka Primitivo on nousua ja laskua, tuntui tämän päivän yhtäjaksoinen ja jyrkkä nousu erityisen vaativalta. Selvittiin kyllä ja illalla oli vielä voimia tallella muuhunkin kuin vaaka-asentoon.
Päivän sininen kukka; hortensia, jota meillä ruukussa kasvatetaan, täällä se voi olla jopa pensasaitana.Huomenna Lugo ja siitä 100 km Santiagoon.








Tuesday, September 4, 2018

De Salimesta AFonsagradaan

Näin alkoi aamu mutta nyt on täydellisen onnen hetki. Päivän uurastus takana, superväsyneenä AFousadaan, yksityinen Alberga Cantabrio, suihku, nukkuminen, illallinen ja nyt LAkANOIDEN välissä blogin parissa.
Aamun valkenemiseen ja auringonnousuun ei väsy, varsinkin kun tietää että se ei ole jokapäiväistä. Huomiseksi on luvattu sadetta.
Uusia Vaminomerkkejä on ilmestynyt tielle. Tänään hyvästelimme hollantilaisen isän ja tyttären (kollegani). Heidän kanssaan olemme jakaneet majapaikat toisesta illasta lähtien. Heidän kanssaan olemme syöneet ja tyttäreltä saaneet apua moneen espanjankielen pulmaan. Heillä oli viikon isä-tytär camino. Nice.
Tuulimyllyt ja niiden pehmeä suhina on tullut tutuksi kun ylitämme tai sivusimme vuoria.
Portit ja vetäjät sisältävät avauksen uuteen. Mielenkiintoista että portit on usein aseteltu niin että kulkija voi avata ja käydä niistä, mutta eläimet eivät niitä voi avata, vaikkei niissä ole hakaa.
Näitä maisemia on turha yrittää kuvata. Puhelimen kameralla ei saa syvyyttä. Tämä avaruus ja kaukaisuudessa siintävät vuoret piirtyvät sydämeen. Kauneuden vuoksi täällä kuljetaan.
Päivän sininen kukka

Tuleeko syksy vai kuivuuttanko lehdet putoavat. En voi kehua hyvällä jaksamisella. Sunnuntain jälkeen olen ollut joka iltapäivä ja ilta erityisen väsynyt. Mikä onni ettei tarvitse tehdä muuta kuin viettää aikaa vaaka-asennossa. Ruokaa pitää syödä tahdon voimalla, ei nälkää tyydyttääkseen. Mies sanoo, että joillain caminoilla hän on ollut paljon väsyneempi. Nyt hän on ihan OK.

Ilahduttavaa, että Vöyrin mäkisellä kuntoradalla kävely ja laskettelurinteen ravaaminen tuotti toivotun tuloksen; jalkojen lihakset eivät ole kipeytyneet edes näissä nousuissa ja laskuissa. Muiltakin vaivoilta olemme säästyneet.

Olen nähnyt tällä matkalla yhden kirjaa lukevan peregriinon. Me muut selasimme kännykkämessuilla. No, voihan täälläkin olla kirjoja.








Monday, September 3, 2018

Berducedosta Grandas de Salimeen

Mikäs on aloittaessa päivä näissä merkeissä. Edessä 20 km, täysin riittävä, jotta eilisestä voisi palautua. Tätä on sanottu Primitivon kauneimmaksi pitkäksi
Huikeista maisemista ei ole iloa, jos pilvet ovat alhaalla tai sumu peittää maisemat. Tiesimme että tänään päivä selkenee. Oikeastaan oli ihanteellinen vaellussää; puolipilvistä, asteita parikymmentä ja ilma kirkastui kun pääsimme vuorille.

Usein leikittelen ajatuksella, mitä tuon mutkan takana. Täällä voi ajatella, mitä tuon mäen takana.



Aamutuimaan oli tien varressa telttailemassa italialaiskolmikko. Pyysimme heiltä aamulaulua ja niin saimme yllättävästi nauttia kitaralla säestetystä laulusta.


Täälläkin päin Espanjaa lienee viime vuonna riehuneet tulipalot, kun paljon puita on kuollut ja jotkut sinnittelevät vielä elävien kirjoissa. Tänään tuntui ilmassa savunhajua, helikopterit pörräsivät ja koneesta roikkui joku taakka. Voimme myös kuvitella savuksi vuorien takana näkyvän vaalean harson.
Busbolin kappeli on must kuvattava. Se on keskelllä ei mitään tai oikeammin lehmien laitumella. Täällä siis kuljetaan lehmien, härkien ja hevosten keskellä ja vetäjät on muistettava sulkea.

Näitä mustia vadelmia on valtavat märät(Blackberry). Niitä syömme. Ihmettelen että niitä ei kerätä, mutta toisaalta ymmärrä, koska pensas on valtavan piikkinen.
Sinisten kukkien puutteessa jaan sukulaisvärisen. Yllättäen näitä kasvoi maassa ylhäällä vuorilla ilman mitään vartta. Muistui mieleen Lapin vaellus, jossa ihmettelimme tunturikukkien värikkyyttä ja runsaista. Joku meistä totesi:”Ajatella että Jumalalla on halu luoda kauneutta sen itsensä vuoksi - ei ketään varten”. Niin täälläkin.

Campiellosta Berducereen, uusi yritys

Sunnuntai oli superlatiivien päivä. Aikaisimmin liikkeelle (6.15), olemme vanhimpia mitä muut ovat tavanneet.Pisimmät ja jyrkimmät nousut, jyrkimmät laskut, kuumin ilma (34C), vähiten kahvipaikkoja ( 28 km eikä yhtään) ja tapahtui pahin mitä helteessä ja keskellä erämaata voi peregriinoille tapahtua; lounastauolla istuin reppuni päällä ja kaikki juomavesi tyhjentyi huomaamatta. Matkaa oli jäljellä noin 15 km ja miehellä jäljellä yksi litra vettä. Eikä tienvarrella yhtään taloa mistä pyytää vettä. Lisää superlatiivejä; väsyttävän päivä ehkä juuri kuumuuden takia. Vedenpuutekin vei voimat. MUTTA kauneimmat maisemat mitä koskaan olen nähnyt. Olimme 1200 metrissä, ilma oli selkeä, joten näimme kauas. Lappi, Norja ja Alpitkin jäivät toiseksi.
Eilisen reitin profiilin alku, mustat numerot kuvaa meidän reittiä, vaihtoehtoinenkin on olemassa, kaunis sekin, pidempi, mutta kahviloita ja alberga matkalla.
Loppuosa reitistä. Viimeiset kahdeksan kilometriä olivat pisimmät ikinä. Välillä kuljimme maantietä kun nouseminen ja laskeminen ei enää houkutellut.
Mutta jos saat aloittaa päiväsi tällaisessa aamuruskossa, olet onnekas.
ja ihailla auringonnousua kaikessa rauhassa....
ja kulkea näissä maisemissa
Laaksossa leijaili sumu tai pilvet puoleen päivään. Riittäköön nämä kuvat kertomaan että Hospitaleksen reitti on kaunis. Sade, sumu ja sanoisin 25C yli menevä lämpötila ovat riittävä syy valita toinen reitti. Oikeastaan olin lohduteta kun kaikki illalla tapaamamme sanoivat että kuumuus oli terrible ja teki päivästä raskaan. Mies oli nimittäin sanonut, että päivä oli tavallinen eikä erityisen haastava. Albergaan päästyämme vaaka-asento oli mieluisin. Ja yhteinen voivottelu muiden peregriinojen kanssa.

AI miksi lähdimme Primitivolle. Ennen päätöstä olin kulkenut pitkän tien, jonka teemana on ollut; vältä vuoret, vältä kiipeäminen. Jo Ranskan reitillä valitsin kiertotien, jos toinen vaihtoehto oli maisemareitti vuorilla. Toiseksi caminoksi valitsin Portugalin reitin, kun se on tasaisin. Camino del Norten aloitimme Bilbaosta, jotta vältämme alun vuoret. Kun kuljin yksin Nortea, kun miehen polvi ei ollut kuntoutunut, aloitin kyllä Iranista, mutta kiersin ensimmäisen ja haastavamman nousun. Kun joku suosittelee Alppeja, torjun ajatuksen korkeuserojen vuoksi. Tiesin että Primitivoa pidetään kauneimpana. Naapurin Anu Primitivon kulkeneena ja meidät tuntien, sanoi, että kyllä te sen menette. Ajatus alkoi houkuttaa; nyt kun vielä. Lähdimme asenteella; hitaasti, lyhyin askelin, jos tarpeen. Tiesimme haasteet, nousut ja laskut, siksi emme valita niitä. Toteamme usein että tämä on intensiivinen kuntokoulu, joka kotona jäisi käymättä.
Päivän sininen kukka. Siniset alkavat vähentyä, mutta muuten kukkaloisto jatkuu.

Blogin lukijat harvenevat. Ehkä lukijat ovat sitäkin laadukkaampia. Tšad.







Sunday, September 2, 2018

Campielle-Berducere

Superlatiivien päivä. Mm. huonoin ja hitain mahdollinen internet.Perille päästiin superlatiivi väsyneenä. Kirjoitan huomenna lisää, jos yhteydet toimivat paremmin.

Saturday, September 1, 2018

La Espina-Campinello

Alberga Texu oli miellyttävä kokemus. Naisia laittoi illallisen ja runsaan aamiaisen. Matkaan lähdettiin 8.30.

Vaikka aamu alkoi sumuisessa, päivä selkeni kymmeneen mennessä.
Mikäs oli kävellessä kun tie näytti tältä

...tai tältä, vaikka nousimme taas monen kilometrin matkan




... kun  maisemat näyttävät tältä. Aurinko paistoi, mutta enimmäkseen saimme kulkea puiden suojaamassa varjossa. Kävimme tänään 900 metrissä.
Päivän silta. Kun tulemme vuorille, täällä ei ole enää isoja jokia, joten tyydymme siihen että silta kuin silta.
Camino on hyvin merkitty. Saamme syyttää keskittymiskyvyn herpaantumista, kun kuljemme harhaan. Eilen Illallisella saimme kuulla katalonialainen näkökulman heidän itsenäisyyspyrkimyksiinsä. Sitten kuulimme nuoren saksalaisen bussines pariskunnan motiivit kulkea Caminoita. He tekevät 70h/viikko töitä. Täällä pää tyhjenee. Täällä ratkaistavat ongelmat ovat pieniä; missä kahvila, missä nukun, miten saan pyykin kuivaksi? He sanoivat, että täällä he kyllä tekevät luovia oivalluksia kun päässä ei ole ruuhkaa.
Kolmen maissa saavuimme Campielloon ja sieltä varaamaamme majapaikkaan Casa Ricardossa. Huolettomuuteen voi auttaa myös varattu majapaikka. Viikonloppuna espanjalaiset saattavat vallata yksityiset Albergat. Tässä kylässä oli vain yksityisiä paikkoja. Joskus mietimme valintaa yksityisen ja kunnallisen Albergan välillä; kunnallista on hyvä tukea kiitollisuudesta että tällainen halpa (5€) majoitusjärjestelmä on olemassa. Yksityistä taas haluaisi tule kiitollisena heidän yritteliäisyydestään. Yksityisissä on usein erityisen ystävällistä ja huolehtivaa henkilökuntaa.

Huominen kyllä hiukan pelottaa; Hospitales-reitti  nousee 1400 metriin. Sen kauneudesta on moni sanonut, että tämä pitäisi jokaisen ihmisen nähdä. Paljon sanottu. Matkan pituus n 27 km, mutta huollettavin  asia on helle. Luvassa 27 astetta eikä vuorilla ole varjoja puista. Nyt on lähdettävä aikaisin ja pimeässä, jotta helteessä kulkemiseen ei jäisi niiin paljon matkaa. Huomenna on turha haaveilla kahviloista!!!

Aamulla herään viideltä. Mitä sitten kun kanssanukkujia ei halua häiritä ennen 6.30.No siinäpä mitä paras aika rukoilla. Pyydän että mieleeni tulisi ihmiset ja assist, jotka tarvitsevat tänään rukousta. On mielenkiintoista, mikä ihmisten ja asioiden virta ehtii virrata tunnin aikana. Siunattu flow-tila. Ehkä sinäkin vilahda siellä. God knows.
Lukija, please kulje kirjoitusvirheiden ohi. Blogialusta ei ole tänään yhteistyöhaluinen eikä näytä vanhaa tekstiä.





Friday, August 31, 2018

Cortellanasta La Espinaan

Eilen blogipohja lopetti yhteistyön eikä suostunut lisäämään tekstiin kuvia. Yritin olla tehokas ja kirjoittaa loppuosan tekstin yhteen pötkön ja lisätä monta kuvaa kerralla. Muutenkin blogin kirjoitus on haaste kun teen tekstin yhdellä sormella ja samalla melkein kadehdin nuorisoa, joka naputtelee puhelinta kuin tietokoneen näppäimistöä. Ja kuvien liittäminen se vasta kärsivällisyyttä vaativa taitolaji onkin. No, tässä kuvat tulevat tämän päivän alkupaloiksi.
Päivän sininen kukka.
Päivän silta

Päivän yksinkertainen kauneuselämys.

Cornellanassa ei ollut enää yhteistä ateriaa vaikka viimeaikaiset bloginkin niin kertoivat. Mukavaa oli löytää kylältä Casa Comida, jossa menu del peregrinon sai syödä vaikka klo 17.00.

Aamulla nousin 6.30. Keittiössä saattoi keittää kahvia ja keittelin espressopannullisen, joten muutkin aamukahvi-ihmiset saivat siitä osansa. Lähdimme 7.15. Salas oli 11 km päässä ja siellä saimme aamukahville.

Yritän asettua huolettomuusmoodiin, koska mitään ei voi ennakoida tarkasti. Niinpä saimme huomata, että monen mainostama Bodenayan alberga oli täyteen varattu. Siis jos haluat ehdottomasti sinne, varaa paikka, koska se on suosittu.

Ei hätää. Kilometrin päässä La Espinassa oli useampi alberga. Menimme ensimmäiseen Alberga Texuun. Sitä pitää nuori puolalainen tyttö, joka kyllästyi akateemiseen uraan, lähti Caminolle kyselemään, mitä tekee elämällään ja siellä sai idean oman Albergan perustamisesta. Täällä on yhteinen ateria ja aamiainen. Hienojakin löytyi, vapaaehtoinen kanadalainen eläkkeellä oleva ammattilainen Robin. Hyvä on, saa hieroa hartiani, joihin olen jo kauan toivonut käsittelyä.

Vaivoja:  eipä ole vaivoja valitettavaksi. Ainoa on hiertymä lantiolla, jonka repun lannevyö on painanut. Ostin apteekista espanjalaisen version Bepanten salvaa. 20g tuubi on erittäin matkailijaystävällinen. Tiesin kyllä että tuollainenkin vaiva voi tulla, mutta kerta se on ensimmäinenkin kun kohdalle sattuu.

Jalat ovat olleet tyytyväisiä kenkiin. Etenkin kivikkoisissa ylä- ja alamäissä on nilkalle oltava tuki. Minua ovat palvelleet kahdet Meindelit ja nämä ovat Hanwakit, jotka partiokaupan myyjä sai ylipuhuttua ostamaan. En huomaa eroa. Molemmat ovat vanhoja saksalaisia kenkiä.


Päivän silta. Tänään olemme vaeltaneet moi 23 C auringossa, mutta suurin osa teistä on ollut metsäpolkua ja olemme saaneet kulkea varjossa. Vaikka tänään on noustu 7 km, miehen mielestä emme ole vielä päässeet kunnolla kiipeämään vuorille. Huomenna olisi tavoitteena Campiello 25 km matkan päässä.
Päivän sininen kukka on päivänsini. Sitä kasvaa sinisenään aidoissa. Sitä kasvatimme lasten ollessa pieniä kesäkuukausina. Aamuisin kiiruhdimme laskemaan kuinka monta kukkaa sille päivälle on puhjennut. Kukat kestivät yhden päivän. Ne opettivat hetkessä elämistä ja sinä hetkenä läsnäolevasta nauttimista. Sitä opettelemme vahvasti täälläkin.

Opettelen yhtä Caminon avainsana ja sen elämistä todeksi. Tänään se on huolettomuus. Huominen pitää huolen itsestään: sää, kahvi ja ruokapaikat, majapaikka, jaksaminen. Huolettomana on kevyempi elää.