Castromaior 6.5.2017 ja ihan täydellinen päivä
Hyvillä mielin liikkeelle,Montenedossa (8 km) aamukahvi  ja  sitten vain kiipeämään 500 metriin tosin 14 km matkalla. Liikkeellä paljon peregriinoja, mihinhän mahdumme nukkumaan? Sitten vain kiipeämään

Tuolle vuorelle pitäisi päästä!

Alhaalla Montenedo, jossa olen aikaisemmin yöpyny ja josta minulla on kaunis kuva aamuruskon aikaan.Olin huomannut vieraskirjoista, että edellämme kulkee vaasalainen pariskunta pari päivää edellä esim Tapiassa. Haaveilin heidän tapaamisestaan, olimmehan tavallaan tuttuja, samoissa messuissa tavanneita. 

Tänään se tapahtui. He istuivat tien vierellä ja olivat kuulleet suomalaisesta pariskunnasta. Olipa rattoisa matka seuraavaan etappiin, mihin he jäivät. Vaimon jaloissa oli puolenkymmentä rakkoa. Oi, joi. Selfietaitoni eivät oli erityiset, mutta historiallinen hetki piti ikuistaa.

 Tämän päivän täydellisyyden kruunasi tämä alberga. Siitähän olimme varanneet paikat. Tämä on viime vuonna perustettu, ykistyinen ja siksi monet eivät tiedä siitä. Saksalaisessa opaskirjassa siitä kerrottiin.

Kuva pihalta ja pesuhuoneesta ja makuuhuoneesta.

Päivän suloisin hetki; suihkun jälkeen makuupussiin ja omien ajatusten pariin. Internetyhteys takkuilee ja tätä blogia olen aloittanut moneen kertaan. Ehkä luovutan, ennekuin koko teksti katoaa kokonaan. Odotamme illallista ja yhteistä illallista arvostan suuresti näillä caminoilla.

.

5.5.2017 Vilanuova de Loureza
Huomaan tarkistusvaiheessa, että viimeinen kappale on pompannut ensimmäiseksi.


Pyhiinvaellusta on hetket, jolloin kaksi tuntematonta ihmistä kohtaa. Se voi olla hetki, jolloin sanomme kyläläisille "Hola" tai "Buenos dias" tai vastaamme lasten vilkutukseen kun he sanovat "Hellow" tai kun kysymme neuvoa. Joka kerta ihmiset yrittävät auttaa parhaansa mukaan. Minulla vain on kynnys kysyä, yritän selvittää itse viimeiseen asti. Miten monta kohtaamista vaille jäänkään. Mies kyselee sitäkin enemmän. Minun osalleni jää"Mucho gracia" ja muut kiitokset. Luotujen kohtaaminen.

Eilinen blogi sekoili ja lukijat ovat nähneet tuloksen. Vanha tabletti ja tämä välillä lähtee omille teilleen. Enkä enää muista, mitä eilen olen kirjoittanut muuta kuin sen että albergaaan pästyäni taas nukuin. Se oli parantavaa unta, koska tänä aamuna olin virkeä herätessäni ja oli ilo lähteä taipaleelle. Tuntui, että tänään jaksaa vaikka mitä. Parasta oli jaksaakin, koska albergat olivat sijoittuneet matkan varrelle joko liian lähelle, tai paikkoihin joissa ei ollut kauppaa eikä baaria. Matkaa kertyi 41 km ja usko tai älä, en ollut edes kuolemanväsynyt.

 Aamun aurinko siivitti alkumatkaa. Muutama sadekuuro yllätti päivän mittaan.

 Sanoimme viimeisiä hyvästejä merelle. Ribadeossa   tie kääntyy lounaaseen ja sisämaahan. Edessä on vuorien ylityksiä  ja kiipeämistä tälle päivälle totisesti riitti.

Meren tilalle tulivat kaukana siintävät Vuoret, alhaalla olevat laaksot ja vuorten rinteillä pellot. Siis avarat maisemat, joissa on oma ihana viehätyksensä. Yhden huipun saavutettua  näkee kauas.

.

Kuvat eivät kyllä kerro mitään niistä maisemista, joissa saimme vaeltaa. Tapasimme jopa 2 saksalaista peregriinoa. Vaeltajat ovat tänä aamuna lähteneet Ribadeosta eli 13 km meidän alkumme jälkeen, joten he kulkevat edellä.

 Tässä hyvästit merelle. Ribadeon lahti siintää alhaalla ja meidän suuntamme on ylös.

Kun olimme perillä ja löytäneet albergan, meidän oli todettava että kaikki sen 20 petiä on täynnä. Uskomatonta, että Camino del Nortella huhti-toukokuun vaihteessa kymmenen päivän aikana 3 albergaa on täynnä. Tiesimme, että kylässä on Pensionaatteja, joten ei hätää. Albergan pihaan ajoi pyörällä nainen ja kysyi tarvitsemmeko huonetta. Hän tarjosi 11:lla eurolla huoneen omasta albergatyyppisestä paikasta. Sinne siis ja kuvasta näkyy mitä katselemme ikkunasta. Vau miten onnellisia olimme. Oma kylppärikin. Ei lakanoita eikä pyyhkeitä erotukseksi pensionaatista.

Huomista ajatellen tein sellaista mitä vain kerran olemme Caminolla tehneet; varasimme huoneen albergasta, joka tuntui olevan sopivan matkan päässä. Se on olematon pieni paikka, josssa ei ole muuta majoitusta. Opaskirjassa oli puhelinnumero, joten oletin, että varaaminen on mahdollista. Tarvitsimme toki soittoon ystävällisen hospitalieran apua ja hän soitti puolestamme.

Tapia de Casariego 4.5.2017 ja tyhjä alberga vaikka täällä edellisenä yönä on ollut 15.
Jo edellisellä kerralla olin haaveillut tästä albergasta, onhan se ihan meren äärellä ja kallioiden kainalossa. Silloin reitti kulki  kauenpaa  eikä tämä muutenkaan sopinut matkan rytmiin. Nyt kaksi päivää huonovointisena tämä sopi meille hyvin.

 Tässä on kuva albergan pihalta. Tänään ajattelin, että jos vaellus oLisi aina näin vaivaista, minulta jäisi caminot kulkematta. Väsymys, huono . Olo, ruokahaluttomuus ja ilottomuus yhdessä ovat uutta caminolla. Aamulla ei ollut kuumetta ja ajattelin että hissykseen kävelemällä selvitetään 24 km seuraavaan majapaikkaan ja toki selvitettiinkin.K

Naves 3..5.2017
Täysin erilainen päivä. Aamulla puuttui kävelemisen ilo. Tie kyllä kutsui. Halusin olla auringon nousun aikaan Luarcan yläpuolella näköalapaikalla. Kuva merestä nousevasta auringosta olisi unelma.

 Pilvet olivat kuitenkin liian vahvat. Kymmenen minutin perästä pilvet hävisivät,, mutta olimme jo jättäneet rannan.

 Kulku ei luistanut. Aloin ehdotella että ottaisimme huoneen Navesista. Sinne matkaa on Luarcasta noin 23 km. Aamulla oli kummankin vatsa ollut suihku-tilassa, mutta rauhoittunut muutaman vessakäynnin jälkeen.
Löysimme caminon varresta Pension La  Caridan. Neljännestä kerroksesta huone kylppärillä, lakanoilla ja pyyheliinalla 30 €. Kävin heti nukkumaan ja heräsin noin klo 19. Kuumetta 37,9. Ilmankos en jaksanut ajatella huoneesta poistumista tai syömään lähtemistä. Ihana lepo, kaikki peitteet päällä, jotta viluttaminen tasaantuisi. Ja ikkunasta paistaa ilta-aurinko. Ei siis mitään hätää.

 Tämän talon kohdalla ajattelin prinsessa-ikäisiä lapsenlapsia, jotka samalla ovat pinkki-faneja. Talo on todella pinkki vaikka aamuaurinko muuttaa väriä.
Prinsessatalon portinpielessä voisi olla vartioimassa leijona, yksi lastenlasten äideistä kun tykkää leijonasta pihalla.

Eilen illalla kun aloitin Isä meidän rukoukseni tavalliseen tapaan ihmetellen ja kiittäen, että kaikkeuden Jumala on isäni, kuulin ikäänkuin kuiskauksen: "Rakastan sinua niinkuin muita. Paljon olet erehtynyt, mutta silti rakastan sinua." Tuohon olin nukahtanut, suloiseen syvään uneen. Yöllä heräsin ja ihmettelin niinkuin usein ennenkin, mihinkä Isä meidän rukouksessa jäinkään.

Minut  kuljetettiin pyhiin ja vielä tänäänkin tuo lause sykähdyttää mieltäni.

Päivä vapun jälkeen. Luarca 2.2.2017
Eilinen oli kovin  erilainen päivä kun eksyimme toisistamme. Puolen päivän aikoihin, kun olimme saaneet ensimmäsen aamukahvimme ja pinchomme ( jotka näillä seuduilla ovat muuttuneet meidän suikuloiksi sämpylöiksemme ja maksavat 1.20 €). Mies halusi lähteä pyöräilijöille tarkoitettua tietä loivempien mäkien toivossa ja minä lähdin caminoa. Hän uskoi teitten yhtyvän, mutta niin ei tapahtunutkaan, vaan hän kulki maantietä Villaviciosaan asti tavoittamatta caminoa. Hänellä oli tabletti mukana ja siinä Noren kartta, josta näki missä kulloinkin kulki - siis ei mitään hätää. Meillä oli suunitelmissa uusi alberga Tornonissa. No, minä saavuin sinne kahdelta edelliseltä caminolta tuttua reittiä.
Puhelimeni ei lähettänyt viestejä Miehen puhelimeen eikä hän tiennyt minun Espanjan numeroa. Tyttären kautta hän sai viestin minulle ja sitten teki hänenkin puhelimensa lakon. "Not delivered" kertoi kummankin puhelin. Onneksi olimme viestitelleet tyttären kanssa, että hänellä oli numeroni. Tämä selostus siksi, että aina on hyvä olla varasuunnitelma yhteyden saamiseksi, jos puhelimet jostain syystä eivät yhdistä. Sähköposti on varmempi, jos niin on sovittu.

Minä siis yövyin kauniissa parvekkeellisessa huoneessa ja söin yksin minulle laitetun illallisen . Saimme sovituksi että aamulla tapaamme Villaviciosan linja-autoasemalla, olihan tarkoitus pitää tänä päivänä lepopäivä ja ajaa bussilla Luarcaan asti.

Tämän välin olimme valinneet bussimatkaksi, koska reitti kulkee kahden ison kaupungin läpi ja lisäksi osa matkasta on ylös alas, ylös alas laaksoon ja taas ylös eikä merta näy kuin vilaukselta.Näin tasoitamme aikataulumme ja pääsemme Santiagoon käytettävissä olevan ajan puitteissa. Miehen kunto alkaa olla normaali.

 Eilen meressä oli isot aallot, suurimmat, mitä koskaan olen nähnyt, olenhan maakrapu, vaikka merenrantakaupungissa asunkin.

 Tämä on kirkko, jossa ensimmäisellä Nortellani tapasin caminoenkelin. Olin noussut pitkän serpentiininousun sateessa ja pidin rankimman sadekuuron aikana sadetta kirkon räystään alla. Ihmettelin kun läheisen talon pihalla seisoo vanha naiNen sateenvarjon alla koko sen ajan kuin minäkin. Sade lakkasi ja lähdin jatkamaan matkaa, silloin tuo nainen viittoili ihan päinvastaiseen suuntaan, mihin olin aikeissa lähteä. Ķuinka olinkin niin pyörällä päästäni, etten tajunnut katsella merkkejä.Kirkko on nimeltään Ermita de San Salvador de Priesca ja se on 900-luvulla paikalle rakennettu. Kirkossa on kirjan mukaan nähtävissä vieläkin jotain alkuperäisistä maalauksista. Kirkko oli kiinni niinkuin useimmat muutkin.

 Ah näitä siltoja jaksan kuvata. Niissä minua puhuttelee ihmisen käden työn jälki. Mielessä käy myös ajatukset  niistä ihmisistä, jotka ovat siltaa kulkeneet.

 Poikkeuksen kirkoista teki tänään arkipäivänä Avileksen kirkko. Se oli auki ja messuja on arkenakin kolme kertaa. Kukkia oli joka alttarilla ja paljon. Mieleen muistui pastori Yrjö Niemen lausahdus eräässä Itävallan kirkossa, joka oli ihanasti koristeltu auringonkukin "Katsokaa miten katoliset rakastavat kirkkojaan. Kiinnittäkää huomiota kukkien määrään". Sen jälkeen olen todellakin huomioinut kukka-asetelmat kirkoissa.

 Tämän päivän meri pilkotti monesti horisontissa ku n porhalsimme ylhäällä vuoren rinteillä moottoritietä. Luarcassa pääsimme meren rantaan. Tämä on ihmeellinen pieni, tiheään rakennettu kaupunki vuoren kainalossa ja meren sylissä.

Tällä kuvalla esitellään Luarcaa monissa opaskirjoissa. Oletan, että kalastus on täällä iso elinkeino. Meren rannassa on paljon kalaravintoloita.

Voisiko pyhiinvaeltamista olla sekin, kun täällä on kerrankin aikaa ajatella. Esimerkiksi eilen olin albergassa kahden jälkeen ja vietin koko illan yksin ilman juttukaveria. Ei ollut internettiä eikä edes kirjaa. Mitä muuta teet kuin ajattelet ja rukoilet. Silloin oli hyvää aikaa antautua muistamaan kaikkia niitä, jotka tarvitsevat esirukousta, asioita, jotka ovat oman sydämeni kuormana, kuunnella hiljaa, mitä ajatukisa tulee mieleen ja muuttaa ne rukoukseksi. Miten paljon ihmisiä muistuikaan mieleen. Saattelin heitä mielessäni pyhiin.

 Sunnuntai ja San Esteban.
 Opettelen luopumista ja sitä että ei ole vain yhtä vaihtoehtoa. Eilen odotin koko aamupäivän Unqueran kahvilaa, jonka bongasin kolme vuotta sitten, mutta en voinut käydä siinä, kun hetki sitten olin juonut kahvit edellisessä surkeassa baarissa, jonka vessan lattiassa oli reikä, porsliinialtaassa tosin. No juna tuli juuri ja kahvila jäi haaveeksi - lauantaina kun ei voi luottaa, että seuraava juna tulisi kohta. Sitten haaveilin Llanesin kahvilasta, mutta sellaista ei tielle sattunut. Olin unelmoinut  Cuerresin albergasta. Sitä pitää saksalainen pariskunta, yhteinen illallinen on aina erityistä caminoa. Lisäksi heillä on kappeli ja hartaus klo 16. No, olimme siellä klo 12, joten oli aikaista pysähtyä varsinkin kun sää oli silloin sateen jälkeen aurinkoinen.. Kävimme kuitenkin kappelissa. Istahdin ja siunasin niitä, jotka sinne tulevat. Oletan, että paikka on Taize tyyppinen laulukirjoista päätellen. Olkoot kaikki tuohon paikkaan pysähtyneet siunattuja kuten paikan isäntäväki. Tähän kohtaan piti tulla tuon kappelin sisäkuva, mutta se on alenpana.


Tämä San Estebane la Lecesin  basic, basic alberga, vaikka ajattelin, että tänne en tule. Hospitaliero on harvinaisen ystävällinen, joten mieli asettuu täällä lepoon kun saa tuulisen päivän jälkeen sujahtaa makuupussiin ja viltin alle.

Aamu valkeni aurrinkoisena ja tapasimme Juanin, viime caminon viimeisen ja tämän caminon ensimmäisen peregriinon. Hänen vaimonsa tykkää olla beachillä ja Juan vaeltaa. Molemmat ovat tyytyväisiä. Han on ollut kalastaja ja heidän kotinsa on Katalaniassa merenrannalla.

Hylätyt ja raunioituneet luostarit ovat jotenkin surullisia. Niissä on ennen ollut paljon elämää ja ne ovat levittäneet hyvää ja siunausta ympäristöön. Voin vain kuvitella luopumisen surun niillä jotka ovat aavistelleet, että paikalla ei ole enää kauaa elinmahdollisuuksia.

Päivän

meri. Se pilkahteli silloin tällöin ja Ribadeselassa tunsimme tuulen voiman ja vaahtopäät aallot. Kukahan lienee antanut luovuuden kukkia ja kuvittanut roskiksen ja kiviä camino aiheilla. Ehkä joku ryhmä tai koululuokka.

Roomalainen silta ja camino merkki. Tänään kävely sujui hyvin vaikka tunnin ajan satoikin. Pidimme sadetta Nuevassa ja söimme aamiaista. Mies sanoo, että jalka kuntoutuu koko ajan ja eiliseen verrattuna vointikin oli hyvä.

Tässä on se unelmista luopumisen symboli eli  Cuerresin albergan kappeli.

Pyhiinvaellus voi olla myös pahaanvaellusta, omaan pimeään puoleen ja sokeisiin pisteisiin tutustumista. Sitä olen tehnyt tämän vuoden, tosin varovaisesti, koska ensin en voinut uskoa omikseni piirteitä, joita minulle kerrottiin. Lapset alkoivat tämän  prosessin, tai sysäsivät sén tietämättään liikkeelle. Ei voi olla totta, ajattelin ja odotin varmistusta toisilta lapsilta. Ei tullut. Ei auttanut muu kuin ryhtyä tarkkailemaan itseä, asenteita ja käyttäytmmistä. Tämä caminokin on  eräänlainen laboratorio. Sokea pisteeni on selkeät ja varmat mielipiteet ja toiveet,  joita  odotan otettavaksi huomioon. Ensin estelin; enhän komentele, vaadi, neuvo, käske. Mutta se näkyykin toisella tavalla.
Voi miten paljon pahaa olenkaan tällä aiheuttanut. Olen orjuuttanut toisia .Sitä en tässä erittele enenpää, että lukijan ei tarvitsisi tuntea myötähäpeää. Kuitenkin tässä prosessissa olen, raottelen muistojen ovia. Noista ovista ei  pääse pyhiin. Ei.Se mikä tässä kaikessa on pyhää, on tietoisuus Jumalan ehdottomasta armosta ja hyväksymisestä. Pahan ja pyhän kohtaaminen on jotain käsittämätöntä ja pehmittää sydäntä. Se tuo turvaa, jossa voi kulkea syvemmälle vaikka näkymät eivät olisi kauniita.

Pyhiinvaeltaja on matkalla.

Celoria alberga privado 29.4.2017

Pitkä päivä, aurinkoinen ja oharit albergan suhteen.

 Olipa mukava nähdä nousuvesi kun lähdimme San Vinsentestä.

 Kun uusi päivä valkenee, se on Kuin portista kurkistaisi. Kauas ei näe, mutta odotus on herännyt.

 Joku on kysellyt, miten osaamme kulkea. Reitti on merkitty hyvin. Tässä mm. Katukiveyksessä oleva merkki. Enkeleitäkin tarvitaan matkalle. Tänään oli harvinainen t-risteys eikä mitään merkkiä. Paikalle sattui auto ja mies näytti mihin suuntaan on mentävä. Toinen enkeli oli odottaessamme Sotossa venettä. Mies näytti lappua, jossa kerrotiin, että juuri tuona päivänä vene ei päässyt veden mataluuden vuoksi Sotoon. Siinä olisimme odotelleet kaikessa rauhassa, kun emme espanjankielisistä lapuista mitään ymmärrä eikä muita veneeseen pyrkijöitä ollut laiturilla.

@  €??

Olemme saaneet katsella lumihuippuisia vuoria. Viime päivien sateet ovat laskeutuneet vuorille lumena. Kyseessä on Kantabrian vuoristo, jossa korkein huippu Pico on aina luminen.

Matkalla on maistettava ainakin kerran curroksia ja suklaata, paikallinen herkku tai seurustelu naposteltava, ajaa hyvin tippaleivän tai vappumunkin asian, sekin juhla kun lähestyy.

Tämän päivän meri avautui valtoimenaan tullessamme Llanesiin, muualla se pilkahteli ja häipyi taas jonkun mäen taakse.
Mies sai eilen kylmää kun tuuli oli niin kova. Nenä vuoti ja olo oli väsynyt. Hän ei sitkeänä sissinä halunnut pitää lepopäivää, siksi teimme kompromossin; noin 12 km käveltyämme hyppäsimme Unquerassa junaan, kun se juuri saapui asemalle. Lippu 1,50 € ja sillä ajelimme Penduelesin asemalle. Ajoimme noin 14 km matkan. Toinen motiivi oli Välttää nousu ja lasku Colombriaan, siitä noususta ei ole yhtään rohkaisevaa muistoa.

Kevät tai keä on puhjennut   ja metsätiet ovat virkistäviä asfalttiteiden lomassa.
Andrinin Ravintola La fuente on joka kerta osoittautunut pettymykseksi; kohtaamaton palvelu ja kalliit hinnat. Nyt huomasin, että tuon paikan jälkeen olisikin ravintola La Ester, voisikohan siinä olla iloisempaa palvelua. Pienissä kylissä kun ei voi oikein riskeerata ja hyljätä ensimmäistä kuppilaa, kun toista ei ehkä tulekaan.
.Albergan oharit oli siinä, että ajattelimme ohittaa Llanesin albergan, jossa olemme jo olleet (rautatieasemalle rakennettu alberga) ja kävelimme 3 km lisää, mutta Poon albergapa olikin täynnä. Fb:ssa on kyllä varoitettu viikonlopuista ja erityisesti pitkistä viikonlopuista, jolloin ihmiset lähtevät retkeilemään, Siispä kokosimme voimamme ja menimme hospitalieron suosittelemaan Celoriassa sijaitsevaan yksityiseen albergaan La Palmeriaan. Saimme kahden hengen huoneen. Haaveilemani kylpypyyhkeen olisi saanut eri hintaan. Nyt yö oli
12.50/henki.

Tämä on tyypillinen kirkon fasaadi, eilenhän kerroin poikkeuksista näillä seuduilla. Tämän päivän pyhiinvaellus on pysähtyilemistä kirkkojen pihoille ja kaikkien niitten satojen vuosien aikana kirkossa käyneiden ajattelua. He ovat tulleet ikävöiden pyhän kosketusta ja moni on lähtent voimaantuneena pois messun jälkeen. Pyhiinvaellus on myös kaikkien tulevien kirkoissa kävijöiden siunaamista, pyhän kosketuksen pyytämistä.