Puebla de Sanabria

Aamulla ei tiedä, millainen päivästä tulee. Sen tiesimme, että sataa, mutta emme antaneet sen murehduttaa. Jäädään vaikka Mombeoyhyn (9 km), jos sataa kissoja ja koiria. Pääsimmekin hyvin Asturianokseen kun kello oli 13. Pari kertaa olimme vetäneet sadeviitan päällemme. Mieltä alkoi kutkuttaa ajatus Pueblo de Sanabriasta (+14 km), kun tiesimme muutaman amicos de camino olevan siellä. Eniten kaipasin saksalaista tyttöä ja pater Serafinia.

Kymmenen kilometriä sateessa ja sitten perillä ja todentotta, albergassa oli useita tuttuja. Olimme kävelleet koko päivän tietä pitkin, sillä sateella se on järkevin vaihtoehto. Sinun on katsottava jalkoihin etkä ehdi nauttimaan maisemista, mitkä ovat yksi caminon herkku.

Rikastutimme kaikkia eteemme tulleita kuppiloita (3). Kahvi on niiiin hyvää kun olen muistanut pyytää poco caffe, mucho leche, muuten täkäläinen kahvi on vahvaa. Zumo natural  ei ole vielä osunut tiellemme, eikä yhtään pullaa, leivoksista puhumattakaan. Tosin emme ole juurikaan olleet kaupungeissa, joista voisi löytyä konditoria tai cafeteria. Muutenkin tuemme mielellämme espanjalaista yritteliäisyyttä kuppiloissa ja myös yksityisissä albergoissa. Jokaisella paikkakunnalla ei ole kunnallista albergaa. Nämä yksityiset maksavat noin 12€/henkilö ja ovat tavallisia makuusaleja. Tänään tosin meillä on neljän hengen huone ja olemme täällä kahden.

Suloinen hetki; märät vaatteet pois, suihkun kautta villakerrastoon pukeutuneena peitteen alle ja ulkona sataa edelleen.

Sadevaatteita on monenlaisia alkaen sateenvarjosta koretexpukuun. Me olemme parhaaksi havainneet pitkän sadeviitan ja sadelahkeet. Kengät eivät kastu valumavedestä, viitan saa helposti pois, kun sade lakkaa ja lahkeetkin voi kääriä shortsipituiseksi. Sadehousut ovat hiostovat, samoin sadetakki. Viitta on edes jollain tavalla tuulettava.

Päivän kukka. Tämä ei ole kuitenkaan timjami, vaikka sitä kasvaa tienvierissä ja rinteillä paljon. Täällä voisi rikastua keräämällä ja kuivattamalla sitä.

Maanviljelijä minussa tutkii kastelusysteemejä, kanavia, joihin joko johdetaan joista vesi tai pumpataan

Eiliseen Rionegroon saavuttaessa joet tulvivat, niinkuin monessa paikassa muutenkin

Tuli mieleen kotoisat Pohjanmaan tulvavedet.

Päivän ääni: talitintti ( tai joku tintti), joka lauloi titi-tyy ihan vanhanaikaisesti

Oksitosiinipläjäys: tuttujen tapaaminen ja yhteiset illallissuunnitelmat

Vihje peregriinoille: muistelen vielä menneitä päiviä. Olen kuullut tähän mennessä 8 ihmiseltä, että heillä oli vaikeuksia löytää camino Zamorasta lähdettäestä, jotkut harailivat, jotkut eksyivät, mekin käännyimme takaisin ja valitsinne maantien. Muistan kun eräs irlantilainen mies sanoi, että isoissa kaupungeissa on viisautta ottaa vaikka taxi ja ajaa kaupungin ulkopuolelle caminon alkuun mieluummi  kuin harhailla tunti kauoungissa camino erkkejä etsien.
........
Mikä on camino, oikea camino? Se ei ole kävely paikasta x Santiagoon, se ei ole kävely camino-poluilla ja teillä, se ei ole edes kävely. Kulkevathan monet jalkavaivaiset osan matkaa kävellen ja osan bussilla. Camino on elämäntapa, jota opettelemme täällä. Camino del vita kuten pater Abuelo Guamesin albergassa sanoi. Hän ei kysynyt ihmisiltä käveletkö he Santiagoon asti. Camino del vita on eri ihmisille erilaisia asioita, oman elämän haasteita, joillekin se on käännekohta elämässä, jolloin kuulostellaan suuntaa. Tällä hetkellä minulle se on hetkessä elämisen opettelua ja beeing asennetta.

Rionegro de Puente

Harvoin täällä kuljetaan metsässä, siksi tämän päivän metsämaisema piti kuvata harvinaisuutena. Enimmäkseen maisema on pusikkoa ja nyt kun ruoho ei vielä ole voittanut viimevuoden kuollutta ruohoa, maisemasta tulee usein Afrikan pusikot mieleen.

Tänään ja eilen olemme jättäneet maantiet taaksemme ja olemme nauttineet luonnosta ja erilaisista vaellusteistä.

Taustalla siintää jo Sanabrian lumihuippuiset vuoret, sinne suuntaan alamme nousta.

Tie voi olla myös päällystettyä. Tänään poikkesimme albergassa, jota ylläpitää etelä-afrikkalainen pariskunta. He ovat saaneet kutsumuksen tehdä pieni alberga ja kohtaamispaikka aivan caminon varteen. Isäntä keitteli meille teetä ja kyselin heidän työstään. Olin tutkinut siitä jo netistä www.pilgrimmission.org . Rattoisa hetki.

Aamiaisen saimme käveltyämme poutasäässä 14 km.
Uusitussa, keskiajalta peräisin olevasta albergassa olimme puoli kolme. Tältä näytti alberga ulkoa

Ja sisältä tältä

Oksitosiinipläjäys syntyi eilen myös siitä kun iltapäivällä söin puoli levyä pähkinäsuklaata kun kylästä ei löytynyt baaria ja illallinen luvattiin 20.30.

Maanviljelijä minussa katseli hyvin kasvuun lähteneitä kasvimaita. Niitä ei ole näkynyt montaa, olemmehan noin pari viikkoa aikaisemmin liikkeellä kuin viime vuosina.
Päivän ääni: voisiko aamulla kuulemani linnun vaihteleva laulu olla satakielen
.......
Opettelen hetkessä elämistä, kun tapaamillemme mukaville ihmisille pitää sanoa hyvästit. Monet jatkavat seuraavaan albergaan, jonne 9 km. Meille riittää 28 km tälle päivälle. Haikeus ja avoimuus uudelle. Nyt näyttää tänne majoittuvan ranskalaisia ja espanjalaisia.
Elän tätä hetkeä vaikka aamuksi on luvattu sadetta.

Santa Groya del Terra

Muistui mieleen, että joku (lähi-ihminen) sanoi, että blogini on pitkiä niin että niitä ei (kiireinen) jaksa lukea. Helpotanpa doing-ihmisten lukemista kirjoittamalla ensin informatoriset asiat ja sitten vasta mietteet.

Tänään oli aurinkoinen ja sopivan lämmin/viileä ilma vaeltaa. Lähdimme vaille kahdeksan, koska illallisella sovittiin, että musiikki herättää meidät klo 7 ja aamiainen on klo 7.30..

Eilen oli yhteinen illallinen. Almeida (hospitaliero) kertoi, että hän ei halua albergaansa wi-fiä eikä tv:tä, jotta ihmiset kohtaisivat toisiaan. Seinillä oli runsaasti kuvia yöpyjistä, jokainen lähtijä kuvattiin. Almeida oli tehnyt jokaiselle lahjat ja lisäksi saimme laminoidun mietelauseen. Ne luimme ja juttelimme niiden osuvista sisällöistä. Hän oli tehnyt useita kirjoja. Olin vaikuttunut hänen mietelauseistaan, joista oli kirja. Jokainen lause kuvitettu camino- valokuvilla. Tilasin sen itselleni eläkkeelle jäämislahjaksi. Hyvä minä, joka voin jo suoda hyvää itselleni.

Almeida pöydän päässä, vieressä argentiinalainen, hänen vieressään Serafin, joka on pappi.

Sateen jälkeen vesiä on kerääntynyt poluille ja ojat ja joet virtaavat vuolaina.

Maanviljelijä minussa ihmettelee, mitä kylvetään peltoon, jossa kasvaa valmiiksi puita.

Päivän kukka:kehäkukka, miksi kylvää ja kastella kotona, kun täällä se on jo valmiina
Päivän oksitosiini: italialaiset kuvasivat meitä kuin harvinaisia museoesineitä, olimmehan suomalaisia.Hauskaa.
........
Oma mietelauseeni kuului "Who longs only for the past and thinks only about the future, doesn't know how to live the present when he could make all his dreams come true"

Olimme jutelleet tuosta juuri aikaisemmin Serafin kanssa. Sanoin opettelevani elämään tätä hetkeä. Kohtaamiset caminolla ovat hetkessä kohtaamisia. Sergei kyseli motiivejani tehdä caminoita. Vasta yöllä tajusin, että minulle camino on haaste harjoitella hetkessä elämistä
- tämän päivän ihmisiä et ehkä tapaa enää
- tuskin näet samoja maisemia uudelleen samanlaisina
- aamulla et tiedä mitä päivä tuo tullessaan
- et voi tehdä monen päivän suunnitelmia
- et tiedä milloin olet perillä
- et tiedä mitä tänään syöt ja missä
-et tiedä, missä ensi yönä nukut ja kuka on vieressäni
-jne

Ehkä minua vetää caminolle hetkessä elämisen haaste. Sehän ei ole vahvuuteni. Päiväni ovat tarkasti suunniteltuja. Täällä olen pakotettu hetkessä elämiseen. Ehkä siitä tarttuu jotain mukaan.

Näin unta, että olin kotona keskittynyt johonkin tekemiseeen, kun ikkunaan koputettiin. Työkaverini olivat eri ikkunoiden takana ja koputtivat. Hämmennyin, mutta sitten panin työni pois edes harmittelematta mielessäni keskeytystä
 Kutsuin heidät sisään. En huolestunut tarjoilusta, sillä he toivat jotain mukanaan, ainakin itsensä.

Tabaran alberga

Vaiheikas päivä. Aamulla satoi ja sitä oli luvattu aina puolille päiville asti. Pimeällä lähdimme aloittamaan caminoa. Vastoin eilistä vihjettä aloimme varsinaisen caminotien kulkemisen, mutta luovuimme ja mutaisuuden vuoksi ja käännyimme takaisin. 5 km kuntokilometriä. Hämärässä mutaisella tiellä on myös liukastunisen vaara. Muistan espanjalaisen Emmanuelin kaatuneen mutaan Camino de Nortella. Vaatteiden peseminen on hankalaa ja kuivuninen kostealla säällä vielä hankalampaa.

Satoi ja satoi ja satoi. Kuljimme tien reunaa kohti Montamartaa. Yhden rautatiesillan alle pysähdyimme aamiaiselle: patonkia, juustoa, banaania ja appelsiiniä. Sen voimalla jaksoimme lopun matkan.

Muistan opaskirjan varoituksen, että sadesäällä ei kannata mennä Riego del Caminon reitin kautta. Se on tulviva ja mutainen. Toisaalta 30 km maantienreunaa Tabaraan ei myöskään houkutellut. Entä jos sinne menisi bussi. No lauantaina niitä ei usein kuljekaan, mutta kahden tunnin odotus palkittiin. Bussi tuli. Tuuli oli yltynyt, mutta aurinko paistoi. Yksi hujaus ja olimme perillä 2.10 € köyhempänä.

Jotkut peregriinoista jäivät Montamartaan, jotkut jatkoivat Riegoon. Jotkut valitsivat huomenissa maantien ja 30 km. Näin kolmenkymmenen hengen ryhmä pääsi hajoamaan ja helpottamaan albergojen majoituspulmia.

Tässä 14 hengen albergassa meitä on nyt 7, privat hostelleihin näytti menevän joku. Vähemmän siis kuin Zamorassa. Se merkitsee sitä, että päivän matkoja voi tehdä kaikessa rauhassa.

Saimme realistisia terveisiä skippaamaltamme caminon pätkältä. Tsekkiläinen Serafin oli kahlannut tulviaa, pikemminkin vuolaasti virtaavaa jokea ja vesi oli yli polvien "Vain Maria auttoi minua selviämään, virta oli niin vuolas". Näimme linjA-auton ikkunasta jokien uomien tulvivan, pelloilla oli runsaasti vettä, kostea maa ei ehtinyt imeä sitä. Öiset sateet ovat olleet runsaat.

Maanviljelijä minussa katselee seisovaa vettä pelloilla, tässäkin lehtiä odottavassa viinitarhassa.

Tämä on taas varsinainen pyhiinvaeltajien alberga, yhteinen illallinen ja aamiainen ja hospitaliero pesee pyykit, saimme ne kuivana. Donativo!! Ensimmäisen kerran tapasin pyhiinvaeltajan, joka tuo pyhän läsnäoloa albergaan. Hän on reipas tsekki Sergei. Hän esitteli heti itsensä, kätteli, oli kiinnostunut  nimistämme, jutteli, toi iloa. Hän kokosi porukkaa keittiön pöydän ääreen, luki raamattua englanniksi, rukoili monella kielellä, siunasi tapaamiaan matkalaisia, muisti sairaita, siunasi läsnäolevia. Siunattu poika, lempeä koskettava hetki. Hän sanoi viettävänsä messun joka päivä.

Minulle on kerrottu tarinaa isästäni, jolla oli tapana yöpyä myllymatkalla, niinkuin muidenkin matkojen takaa tulevien. Hänellä oli tapana sanoa illalla:"Eiköhän miehet veisata iltavirsi". Niin tehtiin ja sitten  hän luki iltasiunauksen. Tuo muistui äsken mieleeni.

Tässä on paikallinen tapa kutsua hautajaisiin.

Albergat eivät ole ulkoisesti ihmeellisiä, mutta sisällä voi tapahtua merkittäviä hetken kohtaamisia. Täällä on opeteltava kohtaamista tässä ja nyt, emme tiedä kohtaammeko huomenna.

Päivän pincot ja kaakaot on esiteltävä, 4,40 € por favor. Olimmé sopivan nälkäisiä kun illalliseen on aikaa 4 h, kävimme kahdessa baarissa.

Päivän oksitosiini virtaa kun katselen vilpittömästi palvelevaa hospitalieroa ( ehkä 70). Aamun sateessa arvelin, että oksitosiini tyrehtyy ja kortisoli lisääntyy aamupäivän sateessa. Ensimmäinen ruiskaus kyllä tapahtui kun kahden tunnin odottelun jälkeen näimme linja-auton.
Illallinen tuoksuu!!!!

Zamora

Eilinen alberga oli kaikin puolin suositeltava. Illallinen oli kotoinen ja me jopa innostuimme laulamaan. Ranskalainen aloitti, sitten tuli italialaisten O sole mio australialainen soitti huuliharppua ja Edelweiseen osasimme yhtyä, mikäkin lauloin kansanlaulun " Mä olen paimentyttönen".

. Koska viime yönä oli satanut runsaasti, monet valitsivat maantien caminon sijasta pelätessään savea ja mutaa. Mekin kuljimme maantietä ja seuranamme oli eteläkorealainen Minzoo. Hänen äitinsä oli haudattu kuukausi sitten ja tyttö (39) lähti elämänsä toiselle caminolle. Saimme oppia paljon Etelä-Koreasta.

Ai miksikö kirjoitan blogia? Se on vanha vaiva, tarve jakaa asioita ja kokemuksia, jotka rikastuttavat elämääni ja tuovat iloa, sellaisia, joista arvelen jonkun kiinnostuva. Lapsenlapsille lähettelen päivittäin perhe FB:ssa kuvia heidän toivomistaan aiheista. Näin he ovat mielessäni joka päivä.

Palaan vielä Madridin lentokentälle vihjeeksi jollekin matkustavaiselle. Pääsimme hyvin avanzabussilla Salamancaan vajaassa kolmessa tunnissa. Sekin on hyvä paikka aloittaa Camino la Plata. Jos haluaa välttää 65 km tylsähkö alkumatka, voi siitä jatkaa bussilla Zamoraan, missä nyt olemme.

Endorfinit hyrräävät joka päivä kun päivän taipaleen ja suihkun jälkeen saa vetäyyä makuupussiin ja vain olla. Huomasin, että tuo hetki on sellainen, että minultakin sujuu oleminen (beeing). Väsyneenä on suloista vain olla. Kotona olen harvoin niin väsynyt, siksi doing on tavallisempi olomuoto.

Kaksi asiaa, joista kannoin huolta, mutta samalla ajattelin, että ne taitavat olla vähäpätöisiä rukousaiheita maailmankaikkeudessa ja itsekkäitäkin:
1. Madridin kentällä oli 1 1/2 h aikaa etsiä Vodafonen liike ja ostaa datakortti ja etsiä avanzabussin pysäkki. Kun nousimme luggage-alueelta transithalliin, ensimmäinen liike oli Vodafone ja bussipysäkki löytyi infosta kysymällä. Jäipä vielä aikaa syödä lentokentän kalliit bocadillot (7€).
2.Eilinen sääennustus kertoi, että tänään sataa. "Voisikohan pyytää sateetonta päivää?". Aamu valkeni sateettomana ja päivä levittäytyi aurinkoisena ympärillemme.

Täällä ei jaksa juoda kahvia niin paljon kuin mieli tekisi. Kahvi (cafe con leche) on erinomaisen hyvää ja se on alle euron kuppi!.

Oksitosiini pläjähti aina kun muistin Madridin kentän ja tämän aamun aurinkoisen sään. Silloin hymyilytti aina uudelleen. Huoneessamme Zamoran täydessä (30) albergassa on 6 henkilöä, josta kolme on irlantilaista. Täällä vitsit lentää ja nauru raikuu.

Maanviljelijä minussa ihmettelee rypsin kukkimista. Saadaankohan täällä kaksi satoa?

Hylätyt kirkot ovat surullisia, vaikka ne kelpaavatkin haikaralle pesäpaikaksi.

Arvelin, että runsas naava merkitsee tervettä ilmaa, mutta Mies arveli sen olevan kuoleman enne täällä.

Päivän kukka on sininen, mutta vailla nimeä. Olen aina ihmetellyt täällä sinisten kukkien runsautta.

Vihje peregriinoille: sateella ja kovan sateen jälkeisenä päivänä kannattaa käyttää tietä caminon sijaan jos haluaa välttää mutaan kääriytyneet kengät ja kuivin kengin ylittämättömät laakson pohjat. Tietty, jos tie on lähettyvillä.
Päivän ääni: käki kukkui.

Kun ihmettelimme, kuinka täällä on niin paljon yöpyjiä, kuulimme, että monet tulevat viikonlopuksi vaeltamaan ja Zamora on sopiva paikka aloittaa. Viimeyönä yöpyjiä oli kuulema 10.

ElCubo del Vino

Aamu avautui tuulisena, välillä puuskaisena, mutta myötäisenä. Erittäin hyvä sää vaeltaa, aurinko nousi aikanaan.
Useat blogit sanovat, että tästä välistä ei ole paljon kerrottavaa. Via de la Platan luonnonkauniit maisemat antavat odottaa itseään. Nyt kuljimme kärrytietä, joka kulki moottoritietä ja maantietä myötäillen.

Haaveilimme aamiaisesta 16 km lähdön jälkeen Calzada de Valduncielissä, mutta missä baari? Mutustelimme hedelmä/siemenpatukkamme ja joimme vettä ja orientoiduimme 20 km lopputaipaleeseen ilman ruokaa. Sitten näimme muitten peregriinojen suuntaavan määrätietoisena kylän toiselle laidalle. Yes. Sieltä löytyi cafe con leche, muttei haaveilemaamme bocadilloa. Kauppakin löytyi.

Määränpääme oli privaati alberga Fyn, jossa todella kultainen pariskunta teki oloamme mukavaksi. Näyttää siltä, että kaikki 12 petiä ovat täynnä.
Olin hämilläni, kun itävaltalainen (70v) nainen sanoi, että hän voi siirtyä alapetistä yläpetille. Itävaltalaiset ovat tottuneet kiipeämään!!!!!Näytinköhän niin raihnaiselta, että hänen kävi sääliksi minua.Totta kyllä on, että inhoan yläpetejä.
Nainen soitteli huuliharppua, sanoi harjoittelevansa kisoihin toukokuussa.

Maanviljelijä minussa katselee peltoja. Toukotyöt eivät ole alkaneet, multa odottaa möyhentäjää ja kylväjää.

Syyskylvöt vihertävät. Ruoho kasvaa. Puut odottavat lehtiä.

Ostimme Jeesukselta banaania ja appelsiinejä loppumatkamme evääksi. Jeesus oli ystävällinen ja iloinen.

Nyt illalla sataa. Onnellista, että päivä oli mitä paras.

Päivän oksitosiiniannos pläjähti kun ranskalaisista suudelmista kun italialaiset ja ranskalainen kukittivat minut tuoksuvilla rosmariineilla ja laventelilla.
Vihjeeksi peregriinoille: etsikää kylistä baareja muualtakin kuin caminon varrelta.
Salamancasta 23 km päässä on uusi ylistyinen alberga, josta blogit kertovat hyvää. Se on varteenotettava etappi jos ei halua kävellä 37 ,km päivämatkaa.

Helsinķi-Vantaa 13.4.2016.
Lähdössä Caminolle. Määränpäänä ensin Madrid. Siellä yritämme saada data-cardin kentällä, jotta blogin kirjoitus olisi mahdollista. Sitten löydettävä Alsan bussi ja suunta kohti Salamancaa, jossa varattuna hotelli. Huomenaamulla tielle. Jos vanhat merkit täsmäävät, Mies on valmiina reppu pakattuna ennen kuutta.
Sitten avoimuutta sille mitä Tie tuo.
Pari vuotta sitten tutkin joka päivä mitä voisi tänään olla pyhiin vaeltaminen. Kun silmät, korvat ja sydän olivat avoimia, joka päivä sain kurkistaa pyhiin. Viime vuonna etsin päivän eucaristico, asioita ja hetkiä, jolloin Pyhä ja elämä kohtasivat, Jumalan hipaisuja.
NYT, mitä tällä matkalla. Ehkä aktivoin oksitosiinia virtaamaan, tuottamaan ruumiin, sielun ja hengen hyvinvointia. Perinteisesti tiedetään, että kosketus lisää heti oksitosiinin tuotantoa, mutta myös kaikki ilo, iloiset ihmiset, kaikki nautittava myös. Jospa minä kontrolloitua "ensin työ, sitten leikki"-elämää elänyt antaisin itselleni luvan ottaa enemmän leikkiä, luvan nauttia. Sille matkalle lähden. Etsimään hetkiä, mitkä herättävät ilon, nautinnollisuuden tunteen. Antaisin lapselle tyypillisen,pleasure-prinsiipin ohjata tietäni ja hengitystäni.
Tunnistettavissa kutkuttava jännitys.
Oksitosiinipläjäys: kiitollisuudesta, että olen saanut elää tähän hetkeen, terveydestä, joka mahdollistaa lähtemisen. Yhteisestä naurusta, kun toteamme, että kylläpä tämä on iso alberga mutta kerrossänkyjä ei näy missään, eikä bocadilloja kahviloissa. Vielä.
Buen Camino itsellemme ja kaikille Tien kulkijoille.

Reppuni paino lähtiessä 5,9. Vesi puuttuu. Mies ei punninnut.