Sunday, April 17, 2016

Santa Groya del Terra

Muistui mieleen, että joku (lähi-ihminen) sanoi, että blogini on pitkiä niin että niitä ei (kiireinen) jaksa lukea. Helpotanpa doing-ihmisten lukemista kirjoittamalla ensin informatoriset asiat ja sitten vasta mietteet.

Tänään oli aurinkoinen ja sopivan lämmin/viileä ilma vaeltaa. Lähdimme vaille kahdeksan, koska illallisella sovittiin, että musiikki herättää meidät klo 7 ja aamiainen on klo 7.30..

Eilen oli yhteinen illallinen. Almeida (hospitaliero) kertoi, että hän ei halua albergaansa wi-fiä eikä tv:tä, jotta ihmiset kohtaisivat toisiaan. Seinillä oli runsaasti kuvia yöpyjistä, jokainen lähtijä kuvattiin. Almeida oli tehnyt jokaiselle lahjat ja lisäksi saimme laminoidun mietelauseen. Ne luimme ja juttelimme niiden osuvista sisällöistä. Hän oli tehnyt useita kirjoja. Olin vaikuttunut hänen mietelauseistaan, joista oli kirja. Jokainen lause kuvitettu camino- valokuvilla. Tilasin sen itselleni eläkkeelle jäämislahjaksi. Hyvä minä, joka voin jo suoda hyvää itselleni.

Almeida pöydän päässä, vieressä argentiinalainen, hänen vieressään Serafin, joka on pappi.



Sateen jälkeen vesiä on kerääntynyt poluille ja ojat ja joet virtaavat vuolaina.
Maanviljelijä minussa ihmettelee, mitä kylvetään peltoon, jossa kasvaa valmiiksi puita.

Päivän kukka:kehäkukka, miksi kylvää ja kastella kotona, kun täällä se on jo valmiina
Päivän oksitosiini: italialaiset kuvasivat meitä kuin harvinaisia museoesineitä, olimmehan suomalaisia.Hauskaa.
........
Oma mietelauseeni kuului "Who longs only for the past and thinks only about the future, doesn't know how to live the present when he could make all his dreams come true"

Olimme jutelleet tuosta juuri aikaisemmin Serafin kanssa. Sanoin opettelevani elämään tätä hetkeä. Kohtaamiset caminolla ovat hetkessä kohtaamisia. Sergei kyseli motiivejani tehdä caminoita. Vasta yöllä tajusin, että minulle camino on haaste harjoitella hetkessä elämistä
- tämän päivän ihmisiä et ehkä tapaa enää
- tuskin näet samoja maisemia uudelleen samanlaisina
- aamulla et tiedä mitä päivä tuo tullessaan
- et voi tehdä monen päivän suunnitelmia
- et tiedä milloin olet perillä
- et tiedä mitä tänään syöt ja missä
-et tiedä, missä ensi yönä nukut ja kuka on vieressäni
-jne

Ehkä minua vetää caminolle hetkessä elämisen haaste. Sehän ei ole vahvuuteni. Päiväni ovat tarkasti suunniteltuja. Täällä olen pakotettu hetkessä elämiseen. Ehkä siitä tarttuu jotain mukaan.

Näin unta, että olin kotona keskittynyt johonkin tekemiseeen, kun ikkunaan koputettiin. Työkaverini olivat eri ikkunoiden takana ja koputtivat. Hämmennyin, mutta sitten panin työni pois edes harmittelematta mielessäni keskeytystä
 Kutsuin heidät sisään. En huolestunut tarjoilusta, sillä he toivat jotain mukanaan, ainakin itsensä.

Saturday, April 16, 2016

Tabaran alberga

Vaiheikas päivä. Aamulla satoi ja sitä oli luvattu aina puolille päiville asti. Pimeällä lähdimme aloittamaan caminoa. Vastoin eilistä vihjettä aloimme varsinaisen caminotien kulkemisen, mutta luovuimme ja mutaisuuden vuoksi ja käännyimme takaisin. 5 km kuntokilometriä. Hämärässä mutaisella tiellä on myös liukastunisen vaara. Muistan espanjalaisen Emmanuelin kaatuneen mutaan Camino de Nortella. Vaatteiden peseminen on hankalaa ja kuivuninen kostealla säällä vielä hankalampaa.

Satoi ja satoi ja satoi. Kuljimme tien reunaa kohti Montamartaa. Yhden rautatiesillan alle pysähdyimme aamiaiselle: patonkia, juustoa, banaania ja appelsiiniä. Sen voimalla jaksoimme lopun matkan.

Muistan opaskirjan varoituksen, että sadesäällä ei kannata mennä Riego del Caminon reitin kautta. Se on tulviva ja mutainen. Toisaalta 30 km maantienreunaa Tabaraan ei myöskään houkutellut. Entä jos sinne menisi bussi. No lauantaina niitä ei usein kuljekaan, mutta kahden tunnin odotus palkittiin. Bussi tuli. Tuuli oli yltynyt, mutta aurinko paistoi. Yksi hujaus ja olimme perillä 2.10 € köyhempänä.

Jotkut peregriinoista jäivät Montamartaan, jotkut jatkoivat Riegoon. Jotkut valitsivat huomenissa maantien ja 30 km. Näin kolmenkymmenen hengen ryhmä pääsi hajoamaan ja helpottamaan albergojen majoituspulmia.

Tässä 14 hengen albergassa meitä on nyt 7, privat hostelleihin näytti menevän joku. Vähemmän siis kuin Zamorassa. Se merkitsee sitä, että päivän matkoja voi tehdä kaikessa rauhassa.

Saimme realistisia terveisiä skippaamaltamme caminon pätkältä. Tsekkiläinen Serafin oli kahlannut tulviaa, pikemminkin vuolaasti virtaavaa jokea ja vesi oli yli polvien "Vain Maria auttoi minua selviämään, virta oli niin vuolas". Näimme linjA-auton ikkunasta jokien uomien tulvivan, pelloilla oli runsaasti vettä, kostea maa ei ehtinyt imeä sitä. Öiset sateet ovat olleet runsaat.
Maanviljelijä minussa katselee seisovaa vettä pelloilla, tässäkin lehtiä odottavassa viinitarhassa.

Tämä on taas varsinainen pyhiinvaeltajien alberga, yhteinen illallinen ja aamiainen ja hospitaliero pesee pyykit, saimme ne kuivana. Donativo!! Ensimmäisen kerran tapasin pyhiinvaeltajan, joka tuo pyhän läsnäoloa albergaan. Hän on reipas tsekki Sergei. Hän esitteli heti itsensä, kätteli, oli kiinnostunut  nimistämme, jutteli, toi iloa. Hän kokosi porukkaa keittiön pöydän ääreen, luki raamattua englanniksi, rukoili monella kielellä, siunasi tapaamiaan matkalaisia, muisti sairaita, siunasi läsnäolevia. Siunattu poika, lempeä koskettava hetki. Hän sanoi viettävänsä messun joka päivä.

Minulle on kerrottu tarinaa isästäni, jolla oli tapana yöpyä myllymatkalla, niinkuin muidenkin matkojen takaa tulevien. Hänellä oli tapana sanoa illalla:"Eiköhän miehet veisata iltavirsi". Niin tehtiin ja sitten  hän luki iltasiunauksen. Tuo muistui äsken mieleeni.

Tässä on paikallinen tapa kutsua hautajaisiin.



Albergat eivät ole ulkoisesti ihmeellisiä, mutta sisällä voi tapahtua merkittäviä hetken kohtaamisia. Täällä on opeteltava kohtaamista tässä ja nyt, emme tiedä kohtaammeko huomenna.

Päivän pincot ja kaakaot on esiteltävä, 4,40 € por favor. Olimmé sopivan nälkäisiä kun illalliseen on aikaa 4 h, kävimme kahdessa baarissa.

Päivän oksitosiini virtaa kun katselen vilpittömästi palvelevaa hospitalieroa ( ehkä 70). Aamun sateessa arvelin, että oksitosiini tyrehtyy ja kortisoli lisääntyy aamupäivän sateessa. Ensimmäinen ruiskaus kyllä tapahtui kun kahden tunnin odottelun jälkeen näimme linja-auton.
Illallinen tuoksuu!!!!

Friday, April 15, 2016

Zamora

Eilinen alberga oli kaikin puolin suositeltava. Illallinen oli kotoinen ja me jopa innostuimme laulamaan. Ranskalainen aloitti, sitten tuli italialaisten O sole mio australialainen soitti huuliharppua ja Edelweiseen osasimme yhtyä, mikäkin lauloin kansanlaulun " Mä olen paimentyttönen".

. Koska viime yönä oli satanut runsaasti, monet valitsivat maantien caminon sijasta pelätessään savea ja mutaa. Mekin kuljimme maantietä ja seuranamme oli eteläkorealainen Minzoo. Hänen äitinsä oli haudattu kuukausi sitten ja tyttö (39) lähti elämänsä toiselle caminolle. Saimme oppia paljon Etelä-Koreasta.


Ai miksikö kirjoitan blogia? Se on vanha vaiva, tarve jakaa asioita ja kokemuksia, jotka rikastuttavat elämääni ja tuovat iloa, sellaisia, joista arvelen jonkun kiinnostuva. Lapsenlapsille lähettelen päivittäin perhe FB:ssa kuvia heidän toivomistaan aiheista. Näin he ovat mielessäni joka päivä.

Palaan vielä Madridin lentokentälle vihjeeksi jollekin matkustavaiselle. Pääsimme hyvin avanzabussilla Salamancaan vajaassa kolmessa tunnissa. Sekin on hyvä paikka aloittaa Camino la Plata. Jos haluaa välttää 65 km tylsähkö alkumatka, voi siitä jatkaa bussilla Zamoraan, missä nyt olemme.

Endorfinit hyrräävät joka päivä kun päivän taipaleen ja suihkun jälkeen saa vetäyyä makuupussiin ja vain olla. Huomasin, että tuo hetki on sellainen, että minultakin sujuu oleminen (beeing). Väsyneenä on suloista vain olla. Kotona olen harvoin niin väsynyt, siksi doing on tavallisempi olomuoto.

Kaksi asiaa, joista kannoin huolta, mutta samalla ajattelin, että ne taitavat olla vähäpätöisiä rukousaiheita maailmankaikkeudessa ja itsekkäitäkin:
1. Madridin kentällä oli 1 1/2 h aikaa etsiä Vodafonen liike ja ostaa datakortti ja etsiä avanzabussin pysäkki. Kun nousimme luggage-alueelta transithalliin, ensimmäinen liike oli Vodafone ja bussipysäkki löytyi infosta kysymällä. Jäipä vielä aikaa syödä lentokentän kalliit bocadillot (7€).
2.Eilinen sääennustus kertoi, että tänään sataa. "Voisikohan pyytää sateetonta päivää?". Aamu valkeni sateettomana ja päivä levittäytyi aurinkoisena ympärillemme.

Täällä ei jaksa juoda kahvia niin paljon kuin mieli tekisi. Kahvi (cafe con leche) on erinomaisen hyvää ja se on alle euron kuppi!.

Oksitosiini pläjähti aina kun muistin Madridin kentän ja tämän aamun aurinkoisen sään. Silloin hymyilytti aina uudelleen. Huoneessamme Zamoran täydessä (30) albergassa on 6 henkilöä, josta kolme on irlantilaista. Täällä vitsit lentää ja nauru raikuu.
Maanviljelijä minussa ihmettelee rypsin kukkimista. Saadaankohan täällä kaksi satoa?
Hylätyt kirkot ovat surullisia, vaikka ne kelpaavatkin haikaralle pesäpaikaksi.
Arvelin, että runsas naava merkitsee tervettä ilmaa, mutta Mies arveli sen olevan kuoleman enne täällä.
Päivän kukka on sininen, mutta vailla nimeä. Olen aina ihmetellyt täällä sinisten kukkien runsautta.

Vihje peregriinoille: sateella ja kovan sateen jälkeisenä päivänä kannattaa käyttää tietä caminon sijaan jos haluaa välttää mutaan kääriytyneet kengät ja kuivin kengin ylittämättömät laakson pohjat. Tietty, jos tie on lähettyvillä.
Päivän ääni: käki kukkui.

Kun ihmettelimme, kuinka täällä on niin paljon yöpyjiä, kuulimme, että monet tulevat viikonlopuksi vaeltamaan ja Zamora on sopiva paikka aloittaa. Viimeyönä yöpyjiä oli kuulema 10.

Thursday, April 14, 2016

ElCubo del Vino

Aamu avautui tuulisena, välillä puuskaisena, mutta myötäisenä. Erittäin hyvä sää vaeltaa, aurinko nousi aikanaan.
Useat blogit sanovat, että tästä välistä ei ole paljon kerrottavaa. Via de la Platan luonnonkauniit maisemat antavat odottaa itseään. Nyt kuljimme kärrytietä, joka kulki moottoritietä ja maantietä myötäillen.

Haaveilimme aamiaisesta 16 km lähdön jälkeen Calzada de Valduncielissä, mutta missä baari? Mutustelimme hedelmä/siemenpatukkamme ja joimme vettä ja orientoiduimme 20 km lopputaipaleeseen ilman ruokaa. Sitten näimme muitten peregriinojen suuntaavan määrätietoisena kylän toiselle laidalle. Yes. Sieltä löytyi cafe con leche, muttei haaveilemaamme bocadilloa. Kauppakin löytyi.

Määränpääme oli privaati alberga Fyn, jossa todella kultainen pariskunta teki oloamme mukavaksi. Näyttää siltä, että kaikki 12 petiä ovat täynnä.
Olin hämilläni, kun itävaltalainen (70v) nainen sanoi, että hän voi siirtyä alapetistä yläpetille. Itävaltalaiset ovat tottuneet kiipeämään!!!!!Näytinköhän niin raihnaiselta, että hänen kävi sääliksi minua.Totta kyllä on, että inhoan yläpetejä.
Nainen soitteli huuliharppua, sanoi harjoittelevansa kisoihin toukokuussa.

Maanviljelijä minussa katselee peltoja. Toukotyöt eivät ole alkaneet, multa odottaa möyhentäjää ja kylväjää.
Syyskylvöt vihertävät. Ruoho kasvaa. Puut odottavat lehtiä.
Ostimme Jeesukselta banaania ja appelsiinejä loppumatkamme evääksi. Jeesus oli ystävällinen ja iloinen.

Nyt illalla sataa. Onnellista, että päivä oli mitä paras.

Päivän oksitosiiniannos pläjähti kun ranskalaisista suudelmista kun italialaiset ja ranskalainen kukittivat minut tuoksuvilla rosmariineilla ja laventelilla.
Vihjeeksi peregriinoille: etsikää kylistä baareja muualtakin kuin caminon varrelta.
Salamancasta 23 km päässä on uusi ylistyinen alberga, josta blogit kertovat hyvää. Se on varteenotettava etappi jos ei halua kävellä 37 ,km päivämatkaa.

Wednesday, April 13, 2016

Helsinķi-Vantaa 13.4.2016.
Lähdössä Caminolle. Määränpäänä ensin Madrid. Siellä yritämme saada data-cardin kentällä, jotta blogin kirjoitus olisi mahdollista. Sitten löydettävä Alsan bussi ja suunta kohti Salamancaa, jossa varattuna hotelli. Huomenaamulla tielle. Jos vanhat merkit täsmäävät, Mies on valmiina reppu pakattuna ennen kuutta.
Sitten avoimuutta sille mitä Tie tuo.
Pari vuotta sitten tutkin joka päivä mitä voisi tänään olla pyhiin vaeltaminen. Kun silmät, korvat ja sydän olivat avoimia, joka päivä sain kurkistaa pyhiin. Viime vuonna etsin päivän eucaristico, asioita ja hetkiä, jolloin Pyhä ja elämä kohtasivat, Jumalan hipaisuja.
NYT, mitä tällä matkalla. Ehkä aktivoin oksitosiinia virtaamaan, tuottamaan ruumiin, sielun ja hengen hyvinvointia. Perinteisesti tiedetään, että kosketus lisää heti oksitosiinin tuotantoa, mutta myös kaikki ilo, iloiset ihmiset, kaikki nautittava myös. Jospa minä kontrolloitua "ensin työ, sitten leikki"-elämää elänyt antaisin itselleni luvan ottaa enemmän leikkiä, luvan nauttia. Sille matkalle lähden. Etsimään hetkiä, mitkä herättävät ilon, nautinnollisuuden tunteen. Antaisin lapselle tyypillisen,pleasure-prinsiipin ohjata tietäni ja hengitystäni.
Tunnistettavissa kutkuttava jännitys.
Oksitosiinipläjäys: kiitollisuudesta, että olen saanut elää tähän hetkeen, terveydestä, joka mahdollistaa lähtemisen. Yhteisestä naurusta, kun toteamme, että kylläpä tämä on iso alberga mutta kerrossänkyjä ei näy missään, eikä bocadilloja kahviloissa. Vielä.
Buen Camino itsellemme ja kaikille Tien kulkijoille.
Reppuni paino lähtiessä 5,9. Vesi puuttuu. Mies ei punninnut.

Saturday, May 9, 2015

Turistina hengailua ja laskeutumista caminolta

Vielä tänä aamuna kaupungilla näimme tuttuja peregriinoja. Erikoisin oli hollantilaisen Antonion tapaaminen asemalla. Hän oli suuntaamassa Madridiin kun olimme ostamassa lippuja huomista varten. Me olimme ensimmäiset, jotka hän tapasi caminolla kaksi viikkoa sitten ja me olimme myös viimeiset. Näin ympyrä sulkeutui.

Tänään on pincho-päivä. Vasta kerran ennen Salamancaa olemme löytäneet pinchoja ja täällä niitä on sitäkin enemmän. Pinchoja aamiaisella, pinchoja kahvin kanssa, pinchoja lounaaksi, mitenhän käy illallisella.
Olenkin kertonut, että pinchot olivat Camino del Norten löytö, kun nuoremme innostuivat niistä. Kerrattakoon vielä joittenkin aamujen eväs, jos albergassa tai lähistöllä ei ollut aamiaista. Bocadillo ja zumo naturalis eikä bocadillo ollut mikään pikkuleipä.
Salada da mixta kuului suosikkiruokiini
Espanjalainen churros on kuulema pakollinen maisteltava. Täällä on Churrerioita, joissa myydään churroksia, joita kastellaan kahviin tai kuumaan suklaaseen.
Mies juo yleensä kaakaota (tai zumoa). Kerran myyjä ei oikein ymmärtänyt, mitä hän halusi ja kysyi varmuudeksi "Chocolat?", "Si, si", mies vastasi ja niinpä hän sai kupillisen paksua kuumaa suklaata.

Espanjalaiset ovat joissain asioissa hyvin käytännöllisiä ihmisiä. Kaikkien vessojen lukot olivat peruslukkoja. Mitäpäpä sitä monimutkaisemmaksi tekemään.

Sen verran turistina hengailusta, että vanhaan yliopistoontutustuminen sisältä oli suurenmoinen elämys. Rakennus on eräänlainen yliopistomuseo, tosin joitain luento ja juhlasaleja käytetään edelleen esim. valmistujaisiin tai kuten tänään, väitöstilaisuuteen. Yliopiston käytävillä oli aistittavissa satoja vuosia sitten ollut tunnelma, etuoikeus opiskella, lahjakkaiden tiedonhalu ja yhteentuleminen. Pian yliopisto juhlii 800vuotista taivaltaan. Kuva ehkä vanhimmasta luentosalista, jossa oli ajan patinoimat kapeat penkit istuimena ja vähän leveämmät hirret pöytinä.


Hyvästit roomalaisille silloille. Salamancan silta onkin erityisen pitkä. Sitä tulee päivittäin kulkemaan kymmenet peregriinot. Sitä kulkee sadat ja tuhannet oman arkisen elämän osana. Jos se osaisi kertoa kulkijoitten tarinat...

Uusia siltoja rakennetaan uusista materiaaleista. Yli jokien, yli virtojen, yli laaksojen...

Uusia sillanrakentajia tarvitaan erityisesti yhteydenrakentajiksi ihmisten välille, erilaisten näkemysten välille, erilaisten mielipiteiden välille. Erilaisuudesta huolimatta on mahdollista löytää yhteistä ja yhteys. Caminolla se toteutuu konkreettisesti. Jos vähänkin yhteistä kieltä löytyy, on myös yhteistä puhuttavaa: "Mistä aloiti caminon?", "Missä nukuit viime yön?",  "Nukuitko hyvin?", "Kuinka jalkasi voivat?", "Oletko aikaisemmin kulkenut caminolla?", "Mikä saa sinut lähtemään caminolle?". Sillat ovat olemassa yhteisen matkan ajan ja uskon niiden olevan, jos joskus sattumalta tapaisimme. Uusikin silta voi olla yksityiskohdiltaan kaunis.
Tämän päivän eucaristico
* kiitollisuus terveydestä ja jaksamisesta caminon aikana
* kaikki sulateltava muistojen varastoissa
* laskeutumisen hitauden mahdollisuus

Kiitos caminon kulkijoille, jotka olette olleet kanssakulkijoita lukemisen muodossa. Kiitos viesteistä. Näen tilastoista, että blogia on luettu. Camino del Vita jatkuu nyt, Via de la Plata joskus, jos Jumala suo.

Tie valmis on. Tie on valmis, edeltäkuljettu. Edeltäkulkija kulkee edelleen kulkijan kanssa.

Friday, May 8, 2015

Viimeinen vaelluspäivä ja Salamanca

Mies oli jo pakkaamassa viiden jälkeen kuN suurin osa pikku albergamme porukasta oli lähtöpuuhissa. Matkaan lähdimme 5.50, siis pimeässä. Harmittelen niitä kertoja, jolloin lähdemme pimeässä. Kerran menimme harhaan, nyt oli suora ja selkeä tie. Päivä valkenee seitsemän maissa. Osa maisemista jää näkemättä.

Sanoimme  hyvästejä Camino kävelylle. Camino del Vita jatkuu. Sanoimme hyvästejä kiviaidoille ja unikoille.
Sanoimme  hyvästejä avarille maisemille ja vuoristoille, kivisille teille ja poluille.
Saavuimme Salamancaan ennen puolta päivää. Roomalaisen sillan läheltä siinsi vanha kaupunki ja katedraali.
Katedraali on jotain niin valtavaa, että sana magnificant kuvaa sitä lähinnä. Pääkirkko on 104 m pitkä ja 43 m leveä. Sivukappeleiden lukumäärää en edes yrittänyt laskea. Kupolia katsoimme peilin kautta, että niskat eivät menneet nurin. Onneksi meillä oli käytettävissä englanninkielinen kapula, jossa oli selostusta kirkosta. Pää oli lievästisanottuna pyörällä kun tulimme sieltä ulos.

Kävimme kiertoajelulla, jotta saimme jonkunlaisen kuvan vanhasta kaupungista ja tietäisimme, mihin huomenna olisi mielenkiintoista tutustua. Olimme saaneet reput klo 12 albergaan ja klo 16 pääsimme kirjautumaan sisään.

Salamanca on kuuluisa yhdestä Euroopan vanhimmasta ja maineikkaimmasta yliopistosta. Se perustettiin 1218 ja kilpaili Pariisin, Bolognan ja Oxfordin yliopiston kanssa. Rakennuksista täällä on toivotonta ottaa kuvia. Muistan kun nuorena opiskelijana yritin kuvata Firentzen katedraalien mykistäviä pieniä puuveistoksia mm. Kirkon ovia. Kotona katsottaessa ne eivät kertoneet mitään siitä vaikutuksesta, jonka ne olivat tehneet minuun. Kuriositeetin vuoksi otin kuvan Vanhasta yliopston pääräkennuksesta tai sen julkisivusta.
Alkuperäisestä yliopistorakennuksesta on jäljellä jotain ja halusin ikuistaa pihaa, joka muistuttaa luostarien sisäpihojen puutarhoja. Taustalla katolisen yliopiston torni.
Olemme siis turisteja pari päivää. Sunnuntaina Madridiin ja maanantaina lento ja juna kotiin.

Tämän päivän eucaristico
* ristit, jotka caminon vatrella muistuttavat Edelläkulkijasta, jonka jalanjäljissä on armo
* Jumalalle rakennetut huoneet, niitten suuruus kertoo jotain Majesteetista
* lämpimät kohtaamiset kasvoilta tuttujen kanssa