Thursday, April 23, 2015

Monesterio ja helteinen päivä

Kuntoraportti: jalkaterät voivat hyvin. Ei rakkoja, ei hiertymiä. Tosin vanha vaiva eli oikeassa jalassa tuntu, että sukka on kurtussa vaivaa ajoittain. Sitä ei saa poistettua. Mutta jalat muuten - apua. Ne ovat jäykät ja välillä särkevät pohkeesta. Kun kuppilassa istumisen jälkeen lähden liikkeelle, tunnen myötätuntoisia katseita selässäni. En kuitenkaan ehtinyt tehdä tarpeeksi pitkiä lenkkejä (15-20 km) ennen lähtöä Edeltävällä viikolla. Aikaisemmin tein muutaman sellaisen ja viimeisellä viikolla oli aikaa vain noin 5 km päivittäisiin kävelyihin. Parina viime vuonna kävelin viimeisenä viikkona muutaman pidemmän ja sain jalat kipeäksi, mutta ne tervehtyivät ennen lähtöä. Ajattelin herätellä uinuvia jalkalihaksia, jolloin matkan alkaessa ne ovat jo  palautuneet normaaliolotilaan. Tätä kankeutta on kestettävä vielä pari päivää, sitten ehkä askeleet alkavat käydä reippahasti.

Jaksamiskunto aikamoisen hyvä, onhan päivämatkat olleet yli 30. Viime talvi oli kunnon kohottamisen kannalta minulle hyvä hiihtotalvi ( 900 km) ja lisäksi pyöräilin töihin 2x 5 km kolmesti viikossa ja vesijuoksin ja jumppasin noin kerran viikossa.

Aamu alkoi vaelluksella mm. laitumilla missä oli sikoja.

Aamun sopivassa säässä pääsimme El Real de la Jaraan (14 km), jossa aamiainen. Sitten aurinko alkoikin porottaa edellisten päivien tapaan. Saimme kävellä kyläteitä ja polkuja. Hyvä niin. Luonnonpuisto jatkui. Virkistäviä maiseman kaunistajia olivat pienet lammet, joihin ilmeisesti kerätään valumavesiäkarjalle. Luonnonpuistossa oli joissain kohdin karjaa aidattuna laitumella.Jotain roomalaisesta tiestä kertoi ehkä muutama linnan jäänne polun läheisyydessä.

Jos satuin ajattelemaan, että Via la Plata on tasainen niin erehdyin. Katselin opaskirjoista että nousemme viiteensataan metriin, joskus seitsemään ja kerran tuhanteen. Eipä tullut mieleen, että matalampikin mäki on mäki ja kun mennään ylös ja alas, niin siinä on nousua ja laskua,  tänäänkin nousua 630 ja laskua parisataa. No nousuissa pysähtelemme puiden varjojen alle. Aamusta askeleemme on ripeä, kun haluamme ehtiä sopivassa säässä pitkälle. Iltapäivän sitten hidastelemme väsymyksen ja kuumuuden tähden.

Tänään olen ryhtynyt sosiaaliseksi. Matkalla tapasimme espanjalaisen 73 vuotiaan miehen joka osasi vähän saksaa. Yhteisellä kielellä tuli selvitettyä maratonit (hän juossut Helsingin maratonin ja monta muuta), Caminot, saksan opiskelut ja Catalonian poliittinen tilanne. Haluaisivat olla itsenäisiä, mutta heidät pakotetaan puhumaan oman kielen sijasta espanjaa, he ovat ahkeria ja saavat tehdä työtä muitten eteen. Päätin taas kerrata uudelleen lukion saksan kurssin. Saksa on yllättävän hyödyllinen caminolla.

Tulimme kirkon ylläpitämään 6 vuotta vanhaan Albergaan. Yksi opaskirja kertoi tästä. Tämä on monella tavalla viehättävä paikka, terassi, hEdelmiä pöydällä syötäväksi, ystävällinen hospitaliero, 10 €. Tulimme viimeisiä joten tarjolla vain yläpetejä. Oh no. Tyydyimme. Voihan yläpetilläkin kokea päivän huippuhetken suihkun ja pyykin jälkeen;relax. Täällä löytyi kanadalaisia, joitten kanssa oli hyvä jatkaa sosiaaliseksi muuttunutta elämää.
Päivän eucaristico
* aamulla herätessä tunne, tie kutsuu, mitähän päivä tuo tullessaan
* päivän heräämisen ihme: klo 7 syvä hämärä ja 7.30 valoisaa
* sammakoiden kova-ääninen kurnutus

Päivän heräämisen ihme tapahtui Namibiassa 5.30-6.00. Se oli aika jolloin kävin juoksulenkillä, että kyläläisten ei tarvinnut ihmetellä, mitä kummaa vanha nainen juoksee!!! Kuudelta alkoivat ensimmäiset tulla savimajoistaan joelle peseytymään tai hakemaan vettä.

Tämä olisi paratiisi parille vävylleni. Toinen nimeäisi lintuja, jotka laulavat moniäänisenä orkesterina ja toinen matkisi niiden ääniä. Ihmettelen, että linnut jaksavat laulaa siestankin aikana.
Tämän päivän lintu: uuttukyyhky tai sepelkyyhky, sama mikä huhuilee mökillä alkukesästä.

Viimeinen miete; mistä kuppiloiden ja ravintoloiden pitäjät saavat asikkaansa. Kuppiloissa on kyllä miehiä kahvilla aamusta iltaan. Illalla syömässä olemme tavanneet vain pergriinoja. Siis ei montakaan kappaletta. Tuleeko syöjät vielä myöhemmin, pikemminkin ajattelen, että kylissä ihmiset eivät käy ulkona syömässä.

Wednesday, April 22, 2015

Almaden de la Plata

Saimmekin pilvipoudan. Tosin aurinko välillä pilkisti, mutta oli hyvä vaeltaa, kun ei ollut liian kuuma. Aamulla lähdimme vaille 7 ja kävimme aamiaisella ensimmäisessä sitä tarjoavassa kuppilassa. Ikuinen Camino probleema: mennäkö ensimmäiseen kuppilaan - ehkä jäljempänä tulee parempi. Joskus sitten käy niin että jäljempänä ei tule mitään tai päinvastoin löytyisi ihana kuppila. Ehkä on opeteltava elämään hetkessä ja ajateltava että elämässä ei ole vain yhtÄ vaihtoehtoa. Jos kuppila menee ohi, yleensä seuraava löytyy viimeistään ennen 20 km.

Tänään maantien reunaa 29 km. Liikennettä tuolla tiellä ei ole paljon ja maisema on kaunis.

Loppu matka (12 km) oli luonnonpuistoa, jossa mm. korkkipuut ihmetyttivät. Puittenvälissä niitty saattoi sinipunertaa lavendelin kukista. Muistelin omaa laventeliani viime kesänä ruukussa a' 5 €.

Pakko vielä ihailla kukkia. Tätäkin isokukkaista pensasta saattoi olla vuoren rinteet valkoisina. Liekö jotain hanhikin sukuista, sen näköisiä on eri näköisinä.


Tämä Via de la Plata on vanha roomalainen tie. Olen odottanut merkkejä siitä tiestä. Toistaiseksi yksi luonnonpuiston portti ehkä muistutti tuosta aikakaudesta. Olimmehan missanneet eilisaamun pimeydessä Anfiteatro Romanon Itallicassa. Katsomoon on mahtunut 20 000 ihmistä. Sopisi vaikka kesäjuhlien pitopaikaksi.


Nyt olemme viidessäsadassa metrissä. Nousemme koko ajan, toisinaan hengästymiseen asti. Majoituimme yksityiseen Albergaan (10 €). Monet eilispäivän majoituksesta tutut jatkoivat kunnalliseen albergaan. Sanoivat että sen tuotto menee Caminon ystäville, jotka ylläpitävät muutamaa albergaa Caminolla. Minä taas ehdin ajatella, että haluamme kannataa yksityisyritteliäisyyttä. Molempi parempi.

Tämän päivän eucaristico;
* pilvet sekä monimuotoisuudessaan että auringon suojana
* levänneet jäsenet, vaikka illalla ajattelin, että aamulla ei kangistuneilla jaloilla kävellä
* suklaakakku ja kahvi

Tänään majoittumisrutiineiden jälkeen kiersimme kylällä ja haaveilin kahvista. Tavallisten kuppiloitten vitriineissä ei ole juurikaan kahvileipää, no sellaisia ikuisesti säilyviä kakkuja ehkä. Taas oli tyhjä vitriini, mutta sanoin kysyvällä äänellä: "Tarta?". Mies  vastasi samalla äänellä: " Tarta de cokolade?". "Si, si" ja sain maistuvan sacherkakun oloisen suklaatortu ja kahvin 3,5 €.

Jälleen menossa yksi päivän tähtihetkistä; loikoilua päivän uurastuksen jälkeen, lukemista ja tämä kirjoittaminen. Kukahan tätä muuten lukee? Kenelle kirjoitan? Ensimmäisenä päivänä lukijoita oli 57 ja blogin suosio romahti heti seuraavana päivänä; 10 lukijaa. Mielessäni kirjoitan tätä Caminosta kiinnostuneille, siksi tietoa reitistä, kirjoitan perheenjäsenille, jos joku haluaa seurata kuulumisia, kirjoitan ystäville, jotka satunnaisesti käyvät sivuilla.

Tuesday, April 21, 2015

 

Innostuneena  siitä, että sain Bluetooth yhteyden kameran puhelimesta toimimaan tälle laitteelle, laitan muutaman kuvan. Katedraalin nurkka. Kokonaisuutta on turha edes yrittää kuvata.

Edessä reitti tuntematon aukeaa. Se virittää ainakin keskustelun; mitähän tuon mäen takana on?

Kaikeanlaista voi kysellä, kuten mitä ihmettä tuo härkäpari ja kaksi ajajaa tekevät. Vankkureita oli useita ja ne kiersivät isoa niittyä, lienee joku rata. Kaikkiin kysymuksiin ei ole vastausta.

 Eukanlyptuspuu kasvaa nopeasti ja se hyödynnetään teollisuudessa äkkiä. Joku vanhus oli jäänyt joen partaalle.
Kati antoi luvan kuvan julkaisemiseen. Kaunis, energinen ihminen, jonka "sattuma" on tuonut polulleni!

Castiblanco de los Arroys

Alberga täynnä kankeita ja väsyneitä ihmisiä. Jokaisella toinen päivä ja silloin käyttämättömät lihakset ilmoittavat olemassaolostaan. Tänään majoittujia on 18 kotoisasti kerrossängyissä.
Aamulla lähdimme klo 6.00, kun Mies oli herännyt jo neljältä ja minäkin kohta sen jälkeen. Tietysti oli pimeää, enkä todellakaan ole innostunut näkymättömistä maisemista. Onneksi aloimme Santiponcen kaupungista (Sevillan nukkumalähiö). Italicasta löysimme 6.30 kuppilan, josta saimme zumon ja bocadillon. Uskomatonta, että kuppilassa oli jo kymmekunta kulmakunnan miestä aamukahvilla!
Guillenassa olimme jo yhdeksän jälkeen. Jälleen zumolle (yhteen tuoremehulasiin puristetaan 4 appelsiinia), kauppaan ja jatkoimme matkaa. Nyt saimme jättää esikaupungin ja teollisuusalueet ja pääsimme oliivilehtoihin ja karjan laidunmaille. Saksalainen opaskirja kertoi, että lehmät ovat ujoja, ettei tarvitse pelätä, mutta silti ei ole hyvä närkästyttää niitä.
Tänään ihmettelen kuten ennenkin kukkien värikkyyttä. Sinisiä kukkia paljon, mikä meillä on harvinaisempaa
Portinpielessä kukkiva Mikä? toi mieleen Afrikan ja äitienpäivän. Vävy ja lapset toivat ison kimpun tuota kukkaa. 

Monena vuonna olen päivitellyt sitä, että meillä hartaasti viljellyt kukat kasvavat täällä luonnossa tai että keväällä kukkivat meidän syksykukat (esim. Keäkukkia).. Nyt voin ihmetellä muuta kuten esim. sitä että kaktuksia täällä on kuin Namibiassa. Tuo iso lehtikaktus on nupussa ja toivon hartaasti, että näkisin sen kukkivan.
En ollut ajatellut, että tämä seutu on niin etelässä, siksi sääkin on kuumempaa kuin muina keväinä vaeltaessamme.
Tänään jatkui helle. Auringolta oli suojauduttava. Puoleen päivään asti aurinko oli sentään pilviverhon takana. Perillä olimme 14.30. Suihku, pyykki, tavaroiden järjestys, opaskirjojen kertaus tämän päivän osalta ja huomisen vilkuilu, siinä kohdassa usein torkahdan ja olo on autuaallinen.
Tänään olen vielä kielitaidoton suomalainen. Kysymyksiin osaan sentään vastata.

Tämän päivän eucaristico:
* kuvien lataustaidon löytyminen
* muistin sanoa kuppilassa: poco caffe mucho leche ja kyllä maistui
* eväät oliivilehdon varjossa ja erityisesti täkäläinen maistuva tomatti
Hintatietoja Caminosta kiinnostuneille:
Lento Hki-Malaga alle 100 €
Alsan bussi Malaga-Sevilla 23€
Hotelliyö (***) 35 €
Tuoremehulasi 1,50€
Yöpyminen tässä albergassa 5 €

Huomisesta varoitellaan: pitkä päivä 30 km talotonta taivalta, ei siis kauppoja eikä kuppiloita. Nyt kaupungille etsimään eväitä ja syömään menu del peregrino, kunhan ruokapaikat suvaitsevat aukaista ovensa (täällä usein klo 20 jälkeen).

Päivän lintu: käki.

Monday, April 20, 2015

20.4.2015 Santipone

Eilen saimme kaksi opetusta ennen lähtöä. Olimme aikoneet jättää Alsan bussilippujen oston välille Malaga-Sevilla   siksi kunnes olemme Malagassa ja tiedämme mihin bussiin ehdimme. Päätimme kuitenkin testata, saako lippuja netistä. Huomasimme, että suunnittelemaamme bussiin oli 2 paikkaa jäljellä. Siispä riskillä otimme ne ja tänään Malagassa totesimme, että eipä olisi bussiin päästy ilman etukäteislippuja.
Toine opetus liittyi varaamaamme Hostelliin täksi illaksi. Tarkoituksemme oli kävellä noin 8 km Sevillasta, jotta matka saadaan alkuun. Olimme varanneet Hostellin. Vahvistuksen olimme saaneet, mutta meiltä oli jäänyt huomaamatta Booking.comin kaksi sähköpostia, jolla varaus piti varmistaa omalla sähköpostiosoitteella. No onneksi huone oli jäljellä ja saatoimme huojentuneena lähteä.
Nyt lepäilemme helteisen päivän jälkeen Santiponessa. Lento Malagaan kesti 4.20, kentältä bussilla kaupunkiin ja Alsan bussilla Sevillaan 2.45. Siellä mielenkiintoinen tapaaminen iranilaisen Katin kanssa. Hänet ja isänsä olimme tavanneet 3 vuotta sitten Punkaharjulla Runebergin muistokiven luona. Katin isä, 80-vuotias armeijan upseeri on uskomattoman kiinnostunut Runebergista ja tuli kulkenaan Runebergin paikkoja Iranista asti. Kati puolestaan pakeni 19-vuotiaana Saksaan, protestoi islamia vastaan ja halusi vapauteen. Opiskeli lääkäriksi ja on nyt ollut Tanskassa 14 vuotta. Meille syntyi FB-tuttavuus ja kun kuulin että hän on Sevillassa 3 viikon kielikurssilla, päätimme tavata, jos suinkin mahdollista. Sinänsä ihmeellistä, että vieraan kaupungin isolla bussiasemalla satuimme vastakkain. KävelimmE Katedraalille (Euroopan suurin goottilainen) ja menimme kahville. Mukava tapaaminen.
Tänään oli kuulema ensimmäinen hellepäivä täällä ja sitä tämä totisesti oli - +28 näytti joku mittari.
Löysimme Katedraalin vierestä Telefonica-liikkeen ja saimme Ipadiin inretnet liittymän. Nyt siis tämä blogin kirjoittaminen onnistuu.
Tämän päivän eucaristio:
* Silmiemme eteen räjähtänyt vihreys
* Tutustuminen tapaksiin
* Hetkessä kuivunut pyykki
Kuvat ovat tänään vaiheessa. Ehkä huomenna olen viisaampi.
Vielä yksi havainto. Jo lentokoneesta katsoimme, että Malagaa lähestyttäessä pellot, laaksot ja vuorten rinteet näyttivät olevan oliivipuitten vallassa,  Sama havainto jatkui kun tulimme bussilla. Tuli vaikutelma, että koko Andalusia on yhtä oliivilehtoa! Ehkä pääsen herkuttelemaan paikallisilla oliiveilla.








Saturday, April 18, 2015

Lähdössä

Tästä se alkaa - viidennen Caminon toteutusvaihe. Camino del Vita on toki meneillään koko ajan, niin opetti pater Abuelo.
Reput pakattu ja kengät rasvattu. Mieskin liittyi grammanviilaajiin kun vahingoittunut kylkiluu muistuttaa itsestään oikean käden liikkuessa. Tuo vaiva ei onneksi estänyt häntä lähtemästä. Tänä vuonna saamme siis lähteä jälleen kahden. Minun reppuni painaa alle kuusi ja hänen noin seitsemän ilman vettä ja mahdollisia päivän eväitä.

Tänään junalla Helsinkiin, aamulla Malagaan, siitä bussilla Sevillaan ja sieltä alkaa vaellus kolmen viikon ajaksi. Tavoitteena on Salamanca, sieltä olemme katsoneet yhteyden Madriin, josta lento takaisin äitienpäivän jälkeen.

Olen lukenut kirjaa "Tuhat lahjaa" siinä maanviljelin vaimo, kuuden lapsen äiti Ann öysi kivun, tyytymättömyyden, tyhjyyden ja työntäysien vuosien jälkeen elämänilon opetellessan avaamaan silmänsä ja näkemään jokaisessa päivässä kolme  kiitollisuuden aihetta. Esikuvakseen hän sai Danielin, joka ulkoisesta ahdistuksesta huolimatta polvistui kolme kertaa päivässä ja kiitti Jumalaa.
Eucaristio - sitä opettelen tällä matkalla, opettelen näkemään ja kiittämään kolmesta asiasta päivässä.

*kevyt reppu ja kävelemään kutsuvat kengät
*liikkuvat ja toimivat jalat
* ystävien majatalo tänä iltana

Buen Camino itselleni ja kaikille Caminon kulkijoille tällä hetkellä. Buen Camino Camino del Vitan kulkijoille

Monday, May 19, 2014

Kotona

Vaikka olen ollut jo kolme yötä Suomessa ja niistä kaksi kotona, yhä yöllä olen Caminolla. Olin viisas kun aloin hitaasti laskeutua kotimaata kohti;keskiviikkoiltana Oviedossa, torstaina bussimatka Bilbaohon, perjantaina lento ja lauantaina junalla kotiin. Sielu ei siltikään meinaa ehtiä mukaan, niin voimakas kokemus caminon kulkeminen on.
Yhä edelleen vaellan siellä kylissä jatähyän vuorille

 Ihmettelen kukkien runsautta, monimuotoisuutta ja värikkyyttä. Tässäkin nuo pinjan näköiset ovat täynnä puhkeavia sinisiä kukkia.
Joet ja sillat ilahduttivat silloin kun meri oli kaukana
Vaikka en ole meren rannalla elänyt, eikä edes järvi ole ollut kotikonnuilla - tai ehkä juuri siksi meri jaksoi aina ilahduttaa.


Leijonat portinpielessä toivat mieleen miniän, joka rakastaa patsasleijonia ja linnut porttipylväissä muistuttivat vävystä, joka on johdatellut sukua lintujen maailmaan.


Mitä ajattelen Espanjasta? Masemat vaihtuvat sekä maalla että rannalla. Bussimatkalla en raaskinut edes nukkua, vaikka väsytti, sillä halusin vielä kokea kaikki vaikutelmat, mitä maisemat tarjoavat.

Ruoka maassa on halpaa. Kolmen ruokalajin ateria juomineen ja leipineen 8-12€. Tällä matkalla löysin pinchot. Aikaisemmin en uskaltanut niihin koskea kun ajatteelin niiden lojuneen lämpimällä tiskillä ties kuinka kauan. Siis pieni sämpylä tai vinoon leikattu patongin pala päällystettynä mitä erilaisemmilla aineksilla. Hinta 1-1.70 €. Muutamana viimeisenä aamuna otin aamuteen kanssa pinchon, jossa oli välillä kalkkunapihvi. Aikaisemmin olin turvautunut bocadilloon con gueso y tomato ( 15-20 cm patonkia).

Yöpyminenkin on halpaa ellei tavoittele viiden tähden hotellia. Kolme tähteä on hyvä tasoinen peregriinolle ja hinta voi olla 30-50 €/huone. Muut hinnat ovat kyllä samaa tasoa kuin Suomessa. Esim asuntojen hintoja ihmettelin, sillä ne saattavat olla paljon kalliinpia kuin täällä. Millä rahalla ne irtoavat!!!

Vessat ovat kahviloissa erittäin siistejä, kivilattiat, kaakeloidut seinät, riittävästi tilaa. Poikkeuksena se yksi surkea Pesuessa (reikä lattiassa). Taloja on ilo katsella, paljon kukkia ja ruukkuja pihoissa. Kasvimaita ja kukoistavia kasveja!

Kun maksat isolla rahalla, on hyvä olla tarkkana, miten saat takaisin. Kerran maksoin 50 € setelillä kahvin. "Tässä ei ole tarpeeksi", sanoin. Heti tyttö meni takaisin kassalle ja toi 5 € laskematta edes mitä puuttuu. Kerran pyysin aamiaisen eli teen ja pinchon. Listassa oli hinta 2.70, mutta laskussa 4.40, jolloin molemmat oli laskettu erikseen. En viitsinyt huomauttaa. Kahvilan pitäjä oli puku päällä oleva mustaihoinen mies, joka jutteli iloisesti ja musiikkina klassinen. Menköön miellyttävyyslisästä.

Maisemassa on myös paljon hyljättyjä rakennuksia. Joskus ajattelen, miten vaarallisia sortuneet rakennukset voivat olla. Näen sieluni silmillä J 6v seikkailemassa raunioilla ja houkuttelisi seikkailu varamaan J 8 v ja muita lapsia. Ehkä on liian vaivalloista purkaa kivirakennelmia, en tiedä.

Hylätty luostari kosketti. Siellä on ollut joskus paljon elämää, työtä, hengen elämää. Siellä on onllut kutsumus ja kilvoitus.... sitten elämä on hiipunut.

Caminolle ei voi jäädä. Camino del vita, korosti pater Abuelo. Haluan muistuttaa itseäni Guameksen kuvilla elämän caminon vaarasta; kiiruhtamisesta ja suorittamisesta ja ohi kulkemisesta
ja samalla muistutan elämän caminon motosta; pysähtymisestä, jakamisesta ja palvelemisesta

Caminon jäleen on monta tienhaaraa, monta valintaa; mihin suuntaan? Millä kriteereillä valitsen?

Caminolla kulkiessa en jaksa olla turisti. Bilbaohon päästyäni pitää kuitenkin ottaa pakolliset kuvat Guggenhaimista
ja Guggenhaimin koirasta, joka oli juuri istutettu tämän kesän kasveja täyteen niin että vesi vain tippui ympäristään. Kesällä varmaan uniikki ilmestys

Kun aamulla olin liikkeellä, seurasin kun isät ja äidit, mummit ja vaarit taluttivat lapsia kouluun ja päivähoitoon. Kaikilla koulupuvut. Ne olisivat tervetulleet Suomeenkin. Vaatekiistat kodeissa vähenisivät ainakin jonkun verran.

Ja lopuksi suvun jalkapalloilijoille ja tuleville jalkapalloilijoille ja kaikille jalkapallosta kiinnostuneille. Bilbaon jalkapallostadionia rakennetaan kuin Iisakin kirkkoa. Viime vuonna jo otin kuvia rakennustyömaalta. Yhä se on kesken.

Osa siitä on jo valmistumassa

Ja yksi puoli näytti jo valmiin näköiseltä


Kun katselin viimevuotista blogiani, huomaan kirjoittaneeni huomattavasti monipuolisemmin kuin tänä vuonna. kerroin havainnoista ja niiden synnyttämistä ajatuksista. Muistan kuinka vaeltaessani saatoin ajatella lauseita, joita kirjoittaisian. Tänä vuonna olivat kuvat. Kieli on köyhempää ja ilmaisu kapeampaa. Ajattelin kuvien kautta; tuosta kuva blogiin. Kumpi parempi? Ehkäpä joku lukija kertoisi kommentissaan tai muuten ajatuksensa asiasta.

Kun tulin kotiin, Mies tilasi Camino La Platan opaskirjan ja näytteli Seviljan reitin profiileja ja albergojen tiheyksiä!!!!!!!