Llanes

Aamu alkoi sumuisena, melkein  tihkuisena. Alberga Santa Marinan hospitaliera oli erityisen ystävällinen. Eilen pesimme koneella pyykit ja kuivasimme rummussa. Eka kerta näillä matkoilla. Olemme luottaneet nyrkkipyykkiin ja kuivateleet repun päällä seuraavana päivänä, jos yöllä eivät ole kuivuneet.

Päivän matka oli lyhyt eli 17 km Llanesiin. "Tuossa taitaa olla meidän albergamme", sanoi vävy ja osoitti hotelli Paraisoa. Siinä oli äitienpäivälahja ja kiitoslahja matkaseurasta ja matkaideasta. Peregriinon oli yhtäkkiä vaikea kääntää alberga mielikuva hotellin lakanasänkyyn ja PYYHKEISIIN. Fantastico.

Kun Receptionissa sanoin "Alberga del peregrinos", virkailija oikaisi, että tämä on hotelli.

Saimme vaeltaa vielä merimaisemissa, nuorethan päättävät Caminon tähän, mutta camino del vita jatkuu. Viikon vaellus on kuulema kiteyttänyt kymmenen elämän arvoa/tärkeää asiaa. Niitä jaetaan, jos joku haluaa kuulla. Ehkä tänään illallisella kuulen jotain. Tiedossa siis Miehen kauko-ohjaama äitienpäiväillallinen. Perfecto.

Tämän päiväinen ihmetyksen aihe oli meren pieksämät kalliot, joissa oli luolia/onkaloita, joista saattoi pärskyä vettä ilmoille,"bufones". Voin vain kuvitella mitä uskomuksia kallion sisältä ajoittain kuuluva aaltojen pauhu ja jylinä ovat aikanaan ohikulkijoissa synnyttäneet.

Päivä kirkastui puoleen päivään mentäessä ja yhtäkkiä olivat Kantabrian vuoret silmien edessä. Siitäpä päivän aforismi: Kaikille vuorille ei tarvitse kiivetä.

Kuva on kuin pokkarikameralla otettu kuva Lapin linnuista;katseltaessa pitää karttakepillä osoittaa, missä kuvauksen kohde on maastoutuneena.

Buelnasta lähtiessä ihailin taloja, joissa on huolehdittu esteettisestä ilmeestä. Kuumassa ilmastossa kukkien kastelu on oma projektinsa.

Tai krassit joita vaivalla kasvatamme. Täällä nuo puhdasväriset ja monimuotoiset ihanat kukat kasvavat missä vain.

Kyllä kelpaa eläinten laiduntaa tällaisissa maisemissa. Sitä vain ihmettelen, kun härkä, lehmät, hiehot ja vasikat ovat samoilla laitumilla. Perin luomua. Ei tietääkseni ikinä Suomessa. Lapsuuteni muistikuva väkivahvasta naapurin härästä oli, että se oli pidettävä aina sisällä ja kuljetettava nenärenkaasta silloin kun sen oli määrä täyttää elämäntehtäväänsä eli astuttaa lehmiä. Täällä härillä lienee monimuotoisempi tehtävä, siitä muistutuksena Plazas de toros eli härkätaisteluareenat.

Usein ulkomailla kuvaan hautausmaita. Ihmettelen  miten erilaisia ne saattavat olla.

Jannelle kysymys; mikähän lintu on istahtanut portinpieleen?

Viimeiset sillat, viimeiset maisemat, viimeiset raunioihin tutustumiset ja viimeiset pysähtelyt nuorten kanssa.

Viikon vaellus tyttären ja vävyn kanssa ja heillä viikon vaellus äidin ja anopin kanssa. Tuossa ajassa ehtii puhua ja olla hiljaa, kulkea samaan tahtiin ja eri tahtiin. Puhua ennen puhumattomia, selventää luuloja. Hyvä mieli molemmin puolin. Kokemus, joka on ainutkertainen eikä toistu samanlaisena. Nyt sanoivat tietävänsä jotain siitä,mikä vetää minua uudestaan Caminolle.

Hyvää äitienpäivää kaikki äidit. Sydämemme läpi on käynyt miekka monta kertaa. Se tulee käymään vielä tulevaisuudessakin. Se on äidin osa. Silti emme vaihtaisi osaamme pois. Äitiyteen on liittynyt myös lukemattomia pakahduttavan onnen hetkiä. Siunatkoon  Jumala äitiytemme ja lapsemme ja parantakoon kivut, jotka ymmärtämättömyyttämme olemme aiheuttaneet. Se on äitienpäivärukoukseni kaikkien blogia lukevien äitien puolesta, kuka lienetkin.

Siunatkoon Jumala myös miehet, jotka ovat tehneet meistä äitejä. Kiitos siitä.

Buelna

Näissä maisemissa vietimme yhteisöllisen yön. Nyt saivat nuoret kokemuksen alberga-elämästä. Herätyskelloa ei tarvita, kun rapina ja pehmeät askeleet alkavat kuulua kuuden, puoli seitsemän maissa. Aamiainen oli tyypillinen alberga-aamiainen: kahvi/tee/kaakao, paketissa oleva paahtoleipäpalat, voi, marmeladi. Hyvin sillä pääsee liikkeelle ja voi odotella seuraavaa kahvipaikkaa.

Kahvipaikkaa olisi kannattanut odotella hiukan pidempään. Pysähdyimme surkeahkossa kuppilassa Pesuessa Nansa joen varrella. Baari tarjosi menneisyyden tuulahduksen vessallaan, jossa on reikä lattiassa. Kahviloiden runsaus olisi löytynyt Unquerasta parin kilometrin päästä. Se piti ohittaa kun puistossa olimme syöneet muitakin eväitämme. Reitti Pesuen ja Unqueran välillä poikkeaa opaskirjojen reitistä. Onneksi emme kiipeä pusikkoista metsäpolkua ja laskeudu kivikkoista alas kylään, vaan kävelemme junaradan vartta. Helpooa ja tasaista.

Unquerasta tiukka nousu Colombrekseen, jonka kahvipaikat taas osoittautuivat niukaksi. Kaupunkiin tullessa on alberga vastassa. Sen ohitimme, pihalla oli nuorisoa, albergassa 200 paikkaa ja se majoittaa koululaisryhmiä ja urheilujoukkoja.

Vuosi sitten olimme yöpyneet albergassa viimeisen yhteisen yömme ennen kuin mies siirtyi juna/bussi/lentomatkustajaksi polvensa kanssa. Alberga oli kaikin puolin miellyttävä. Ruuankin sai illalla, jos varasi.

Meidän tavoitteemme oli Buelnan uusi alberga. Siitä olin lukenut netissä ja halusin nähdä sen. He mainostavat itseään pohjoisen reitin parhaaksi albergaksi. Petipaikkoja 40. Siisti. Yö 8 €; aamiainen 2 €, ruoka illallinen 5€ - tuskin kolmen ruokalajin menu. Mainoksissa kerrotiin saunasta, sitä emme nähneet ja hieronnasta, mutta hieroja olisi ilmeisesti pitänyt tilata. Ah mikä menetetty mahdollisuus. Varjopuolena on seinän takana oleva moottoritien tietyömaa, jossa koneet jylläävät ja hakkaavat. Toivoa sopii, että he eivät tee kolmivuorotyötä,

Tänään olisi pitänt näkyä Kantabrian vuoret ja Pico. Ne näkyivätkin, mutta pilviä oli sen verran alhaalla, että niistä ei saanut kuvaa. Tie koostui tänään sekä metsäteistä että maanteistä. Pätkä oli jopa aika vilkasliikenteistä, kun moottoritie on vasta rakenteilla.

Viimevuodelta sattui olemaan kuva Picosta, en tosin tiedä oliko kuvassa juuri Picon huippu, mutta samaa vuoristoa kuitenkin,,

.

Pohdimme myös miten paljon Espanjan työttömyyslukuihin vaikuttaa se, että Liikennettä ohjaa robotit eikä ihmiset. Tuo ukkeli ylä kuvassa heilutti lippua maantien varressa ja oli aikamoisen huvittava näky.Vuohipukki taas osoitti käytännössä miten ruoho on aidan takana vihreämpää.

Saksan kieli on täällä eniten puhuttu. Saksalaisia ja itävaltalaisia on liikkeellä. Enimmäkseen kävelijät ovat eläkeläisiä, etenkin miehet. Joitain keski-ikään ehtineitä naisia myös mukana.
Tänäänkin pilvipouta. Suihkussa oli valittavana kylmä cesi tai jääkylmä vesi. No kun siitä kerrottiin hospitalierolle, hän lisäsi lämpöä.

San Vincente de la Barquera

Tänään näimme auringonnousun. Nuoret olivat asettaneet herätyksen klo 6.10 (!!!). Lähdimme ennen klo puoli kahdeksaa. Aamubokadilloa sai odottaa Sierraan asti, kello oli silloin puoli kaksitoista. Cobreceessa teimme tutun virheen; ensimmäisessä kahvilassa ei ollut pintcoja, joita nuoret halusivat ja joihin minäkin olen ihastunut ja toista kahvilaa ei tullut.

Cobresessa väistimme onneksi viime vuotisen harmituksen. Opaskirjan reunaan olin kirjoittanut: Älä mene rotkoon. Opaskirjakin näyttää toisen reitin tietä pitkin ja molemmat päätyvät punaisen kaksitornisen kirkon luo. Viime vuonna turhauduimme laskusta ja noususta ja mielestämme reitin varrella ei ollut  mitään erityistä nähtävää.

Comillaksen albergan ympärillä pyöri toistakymmentä peregriinoa pari tuntia ennen avautumisaikaa. Tiesimme että takanamme oli monia, siksi pienen tuumauksen jälkeen päätimme jatkaa 12 km seuraavaan paikkaan, jossa on 40 petipaikkaa, Comillaksessa vain 20. Viime vuonna pidin paljon tuosta albergasta. Olimme siellä kahden. Kahvit ja muita herkkuja ComillaksEssa ja matkaan. Tänään oli pilvipouta, siksi oli hyvä kävellä, vaikka matkaa tuli 35 km. Olimme perillä puolen viiden maissa. Väkeä oli tänään 17.

Tie oli koko päivän enimmäkseen kapeita päällystettyjä kyläteitä metsien ja peltojen poikki.

Tältä näytti Santillana del Marin peregriinojen ja muun köyhälistön bungalot, nimeltään David's Park. Leirintäalueella oli toki parempiakin bungaloita.

Tämä päivä oli eläinten päivä. Laamoja pellolla, aaseja vapaina kulkemassa ja aitauksessa. Vasikat tuijottamassa aasiryhmää. Eivät olleet heikäläisiä.

Otimme kuvan Sierran jälkeen samassa paikassa, missä viime vuonna kuvasimme. Kyseessä on vesipaikka, josta saa raikasta juomavettä ja vieressä on vanha kylän pyykinpesupaikka.

Kun eilen kerroin Boon asumattomista taloista, tänään näimme useampaan kertaan, että taloja oli alettu rakentaa, mutta työt ovat pysähtyneet

Toinen pysähdyttävä asia ovat rappeutuneet kirkot, noissa ei todennäköisesti ole enää messuja. Conchan allue teki yllättävän poikkeuksen kuten myös Cobresesin alue. Yhtä aikaa saattoi nähdä monta kirkkoa ja ne olivat käytössä. Vaikutuksensa lienee luostarilla, joca on Conchassa ja pappisseminaarilla, jonka rakennukset olivat Cobresessa. Aukiolevia kirkkoja on toistaiseksi ollut  matkalla yksi. Sieltä sai myös leiman pyhiinvaeltajan passiin. Se oli Conchan alueella.

Tyhjistä kirkoista jotenkin surullisin oli San  Marinan Golf-klubin sisäänkäynnisttä ollut kivikirkko, jonka tornissa kasvoi puu. Tuo fasaadi oli otettu myös golf-klubin logoon.

San Vincente de la Barquera aukeaa silmien eteen Caminolta ja tuttu silta odottaa kaupunkiin tulijaa. Albergan etsiminen oli taas haaste. Onneksi D osaa saksaa meikäläistä paremmin, joten tekstin hahmottaminen on vähän helpompaa.

Peregriinon onnen hetki: suihkun jälkeen makuupussiin. Siihen hetkeen mahtuu myös blogin kirjoitus.  Nuoret menivät kaupungille. Pyysin heitä etsimään illallispaikan. Se on alberguen etsimisen ohella haasteellinen juttu: "Olisikohan jossain toisessa paikassa halvempaa tai parempaa tai erilaista...".

Santillana del Mar

Abuelo kysyi eilen meiltä, menemmekö Santiagoon. Kun hän kuuli, että kuljemme vain osan matkaa, hän näytti kädellä päätä ja sydäntä:"Camino ei ole matka Santiagoon, tärkeintä että pää ja sydän on Elämän Caminolla". Elämän Caminon tarkoitus on palvella ja jakaa. Jotta voi jakaa, pitää ensin itse saada. Pienikin pätkä Caminolla vaellusta voi selkiyttää ajatuksia ja arvoja.

Guameksessä katselin erästä osittain kyllästyneen näköistä teinityttöä kahden aikuisen miehen ja naisen seurassa. Viime vuonna kuulin, että lastensuojelusta annetaan joskus vaaravyöhykkeessä oleville harhateille lipsahtaneille nuorille vaihtoehto: Camino ohjaajan kanssa tai nuorisokoti/vankila.  "Kuka maksaa?", kysytään. Yhteiskunta tietenkin, niinkuin maksaisi nuorisovankilankin. Tulokset ovat olleet hyviä. Yksi/kaksi aikuista vain nuorta varten. Tänä aamuna miesohjaaja hoiteli tytön jalkoja. Onnea heidän matkalleen, buen camino.

Guomeksesta saavutaa tuotapikaa meren rannalle. Edessä on kappale kauneinta Camino del Nortea. Jyhkeitä rantakallioita, välillä surffausrantoja.

Aurinko paistoi koko päivän. Somosta oli ostettava uutta aurinkovoidetta ja käsivarret suojattava monikäyttöhuivilla.

Somon rannat ovat oivallisia surffaajille. Nuoriso kulki avojaloin vedessä ja yksi laine tavoitti minut. Silloin oli todettava, että Meindelitkaan eivät pidä varresta vettä.

Matka jatkui Somosta laivalla Santanderiin (2.75€). Lounaan jälkeen posti ja kortteihin postimerkit. Termibussista Alsan toimistosta nuorisolle liput ensi pyhäksi Llanesista Bilbaohon, asemalle ja junaliput Barredaan. Viime vuonna tulimme junalla Santanderista de Mogroon. Ison kaupungin kadut ja teollisuusalueet eivät houkuttele kulkemaan. Lisäksi opaskirjat suosittelevat junan käyttämistä Boon ja de Mogron välillä, sillä Camino tekee noin 7 km lenkin ylittäessään Rio Pasin, rautatiesillalla ylitys on kielletty. Tosin monet kulkevat siitä. Juna on virkistävä vaihtoehto ja niitä kulkee usein. Boossa edelleen lohduton määrä uusia, asumattomia rivitaloja, kerrostaloja ja omakotitaloja.

Barredan valitsemme määränpääksemme siksi, koska viime vuonna kulkemamme Camino välillä de Morgon ja Barreda oli harvinaisen tylsä. En tiedä, johtuuko muistikuva tunnelmasta, säästä vai mistä, mutta erityisesti loppuosassa kuljetaan loputtoman pitkästi maantietä Solvayn kemiantehtaiden ohi ja sitä ennen seurataan useampi kilometri paksua kaasuputkea. Pienessä Marin albergassa Mies kosketti polvensa kohtalokkain seurauksin.

Barreioksessa kahvitauko ja viimeistä 8 km taivalta ympäröivät kumpuilevat maalaismaisemat joka puolella. Yhdellä silmäyksellä voi nähdä monia kyliä, laaksoja ja horisontissa siintävät vuoret. Meidän oli päätettävä, jäämmekö pari kilometriä ennen Santillana del Maria olevaan albergaan. Siellä on 60 petipaikkaa. Se siis olisi varma vaihtoehto. Kuitenkin jatkoimme kaupunkiin. Tuo pieni ikivanha kivikaupunki on yksi viehättävimmistä kaupungeista mitä tiedän. Kaduilla on paljon iäkkäämpiä turisteja, jotka ovat kiinnostuneet historiasta. Vanha kaupunki on ki estä, sekä kadut että rakennukset. Kuvat on paremman kuvaajan eli D:n kamerassa ja niitä en saa valitettavasti tänne.

Kaupungin albergassa on 16 paikkaa. Luotimme onneemme, että meille löytyisi paikat. Ohitimme viimeisellä kilometrillä 5 peregriinoa. Albergassa oli 2 paikkaa jäljellä. Nuori pari ei voinut nukkua samassa sängyssä, vaikka heille itselleen se olisi sopinut. Säännöt ja määräykset sanovat että henkilöluku on oltava 16. Harvinainenpiirre Espanjassa sääntöjen noudattamisen kirjaimellisuudessa. Meille tarjottiin mäellä olevan Campingin bungaloa 10 €/henki. Mikäs siinä.Näyttikin siltä että parhaat päivänsä nähneet puubungalot oli  varattu peregriinoille. Joka neliö oli käytetty hyväksi. Tässäkin huoneessa kolmikerroksinen kerrossänky.Nuorenparin huoneessa parivuode ja vielä piippuhyllyllä tilaa nukkujalle. Näyttää siltä, että muita ei tule. Saavuimme kaupunkiin klo 18 jälkeen.

Tänäänkään ei vielä toteutunut toiveeni yhteisöllisestä majoituksesta. Guomeksessakin meille annettiin kolmen hengen bungalo, Santoniassa olimme ainoat isossa makuusalissa. Ehkä ennen nuorten matkan loppua sellainenkin tulee tielle.

Täällä voisi tehdä vaikka tutkielman kukista. Muuten, aika ihana pitää bungalossa ikkunaa auki vuoteen vieressä ilman että hyttyset hyökkäisivät sisään.

Guames

Aloitetaan hiekkarantakuvalla, koska tänään jätimme taaksemme meren hetkeksi. Santoniasta oli entinen kiipeäminen, tosin lyhyt, jotta pääsi taas Nojan puolelle katselemaan rantaa ja kulkenaan sillä.

Nousuun oli tuotu hiekkaa, mutta jyrkimmät kohdat ovat entisellään. Vuosi sitten istuimme sunnuntai aamuna samalla mättäällä ja söimme eväitä.

Tänään oli pilvipouta. Hyvä eilisen helteen jälkeen. Harjanteen juuressa oli erikoinen meren pieksämä kivikko. Nuorisolla oli voimaa ja energiaa kipeillä.

Tavan mukaan vapaaehtoiset ottivat meidät vastaan raikkaalla vesilasilla ja kekseillä. Kaikkiaan meitä oli 26 yöpyjää. Paikan isäntä valkohapsinen nestor Abuela Peuto kyseli matkastamme ja meistä ja kertoi käyneensä Suomessa.

Tämä on isännän lapsuuskoti, jonka ympärille on syntynyt yhteisö: vapaehtoistyöntekijöitä, sosiaalikuntoutettavia, jotka pitävät yllä paikkaa ja palvelevat peregriinoja.Viime vuonna isäntä ei ollut paikalla kun olimme täällä.

Miehet asettelivat tauluja ympäri pihaa, seinustoille, ovan vierelle käytäville. Jo viime vuonna vaikutuin Ermitas ecumenikossa olleista seinämaalauksista. Ne olivat latinalaisamerikkalaisen Cerezo Barredo taiteilijan käsialaa. Erityisesti minua puhutteli maalaus pyhiinvaeltajista, jotka suunnistavat määrätietoisesti kohti Santiagoa.

Määrätietoisuudessaan ja kiireessään he (me) kulkevat tarvitsevien ja kaatuneitten ohi, pitäähän matkan joutua.

Paikan filosofiaan kuuluu kohtaaminen, pysähtyminen ja caritas ( laupeus ja hyvän tekeminen). Olennaisen tärkeää on yhteisen leivän jakaminen ja palveleminen.

Illalla: Kello 8 piti Abuela esityksen kappelissa, joka ei kuulema ole liturginen kappeli, vaan elämän kappale. Hän kertoi Cerezon maalauksista. Aikamoinen juttu, että82 vuotias mies maalaa nuo kuvat viikossa. "Kuin olisin synnyttänyt lapsen" oli mies väsyneenä sanonut.

Illlallisella sosekeittoa ja paellaa ja iloinen puheensorina seitsemällä kielellä.  Täällä tulee puhuttua enemmän kuin osaa. Taas hyvä päivä,vähemmän ja helpo paa käveltävää kuin eilen. Hyvä mieli.

Santoniasta albergaa etsiville tiedoksi: eilinen alberga oli villan takana ihan sen kupeessa vasemmalla puolella. Meidän opaskirja ei oikein anna selvää kuvaa. Tänään saimme muutakin infoa Santonian albergoista. Olin nimittäin kuullut, että siellä on uusi, hyvä alberga. Niin kuulema onkin ja ihan keskellä kaupunkia La Bilbaina albergue de peregrinos osoitteessa Plaza de san Antonio n* 1 ( puh 942661952 ja movil 647709013. Oli kuulema uusi ja tosi hyvä, pari itävaltalaista kertoi, että olivat ainoat, kun monet ei vielä siitä tiedä.

Päivän kukka;akijeija. Täällä tienvarsikukka, kotona kukkapenkissä.

Vaelsimme kuumassa auringossa Santonian Jouth Hostelliin. Hyvä paikka. Aamiaisen kanssa 10 €. Tänään näimme matkalla 16 pyhiinvaeltajaa, perillä jopa alkumatkasta tuttuja, joten väkeä on liikkeellä.

Valitsimme maantiereitin Isralesin jälkeen. Muuten päivä olisi ollut liian pitkä. Halusin Santoniaan, kun joku oli kehunut albergaa ja se oli mukava nähdä omin silmin. Hospitaliero esitteli, että täällä on käytössä kuntosali, mutta arvelimme, että emme tarvitse sitä. Sitten hän esitti, miten ovi avataan 10 jälkeen illalla. Arvelimme nukkuvamme silloin. Toinen syy oli se, että Laredon pensionaattien sijasta halusin nuorten tutustuvan albergaelämään. Tosin olemme kolmen toistaiseksi 18 hengen huoneessa. Kolmas syy valintaan on se, että nuorilla on viikko aikaa, on valittava sopivat yöpymispaikat, jotta ovat sunnuntaina paikassa, jossa kulkeE Alsan bussi Bilbaohon

Tietoja matkan varrelta; Isralesin Vapaa-ajan keskuksen ravintola ei ole halvimmasta päästä, sen huomasimme jo viime vuonna. Bocadillo vähintään 5.50. Tosin iso ja valittavana monia täytteitä.

Maantietaival on tietysti tylsä, mutta nousut eivät olleet liian jyrkkiä. Liedossa on baari ja kaksi ravintolaa. Rähjäinen baari on ensimmäisenä. Tämän mainitsen siksi, että joskus kun saavumme kylään, menemme ensimmäiseen baariin. Se voi osoittautua paikaksi, josta juuri ja juuri saa kahvin ja drinkkejä moneen makuun. Sitten hetken perästä onkin hyvä kahvila, joskus jopa Panaderia, mutta siis liian  myöhään. Joskus taas käy niin ikävästi, että hylkäämme ensimmäksen eikä toista tulekaan. Isralesissa puristettiin appelsiinimehu paikan päällä.

Laredon vanhaan kaupunkiin laskeutuminen oli jälleen yllätys. Ylhäälle ei voi nähdä tuota kaupunginosaa, mutta kun laskeudut rappuja tarpeeksi, olet vanhassa kaupungissa. Olimme siellä 15.30, olimme lähteneet liikkeelle klo 9.

Kuusi kilometriä pitkän rantabulevardin varrella on vain loma-asuntokerrostaloja. Bulevardi oli nyt tyhjä verrattuna eilisen Castro Urdialiksen väenpaljouteen. Paikalliset olivat sunnuntaina illansuussa liikkeellä perheineen.

HIEKKARANTAA melkein silmänkantamattomiin.

Tästä kävelimme venerantaan, josta pieni paatti vei meidät Santonian puolelle (2 €). Muita matkustajia ei ollut.

Kuuma päivä, lämpimin tähän asti. Koko päivä oli suojauduttava auringolta. Eilen olin jo huomaamattani melkein polttanut käsivarret. Nyt jälleen monitoimihuivi sai toimia suojana. Olin unohtanut ohuen pitkähihaisen kotiin eikä fliisi ollut tämän kelin vaate. Nuorison kuvat julkaistaan asianomaisten luvalla.