Tuesday, August 28, 2018
Hidas laskeutuminen camino moodiin
Camino alkoi kotiportailta ma 27.8 aamupäivällä.Käveltiin asemalle ja juotiin lähtökahvit ja kaakaot. Junalla Tikkurilaan ja ystävien mökille saunomaan pois kotimaan kesän pölyt ja rentouttamaan jäykistynyt ruumis kävelyasentoon. Aamulla herätys 4.15 ja kentälle. Olin ehtinyt nähdä unen että koko väki nukkui ja lennolta myöhästyminen uhkasi. Heräsin helpottuneena. Amsterdamin kautta Madridiin. Terminaali 2sta kenttäbussilla Terminaali 4ään, koska sieltä lähti Alsan bussi Oviedoon.
Ennen bussimatkaa pieni tankkaus ja espanjalaisten makujen mieliin palauttaminen. Miehen herkku on tortilla patata.
Madridin säätila muistutti heinäkuun helteistä. Tässä kohdassa on sanottava, että onneksi huomiseksi on Oviedossa luvattu sadetta ja 19 astetta. Ensimmäisen kävelypäivän suunnitelmissa on 12 km.
Nyt harjoittelen taas Alsan bussissa, miten blogia kirjoitetaan iPhoneen ja miten kuvat liitetään. Onnitui.
Buen camino itsellemme ja kaikille tien kulkijoille.
Thursday, August 23, 2018
Camino Primitivo lähestyy
Ennen matkaa on varmistettava, että muistilokeroista löytyy taito kirjoittaa iPhonella blogia ja liittää kuvia. Tämä on siis testi siitä. Tosin aina mietin, kirjoitanko vai en.. Ajattelin, jos joku pyytää niin sitten Yes. En kirjoita itseäni varten. Haluan jakaa, jos joku muu haluaa jakaa kanssani. Yksi on kysynyt, kirjoitanko.
AI miksikö jälleen Caminolle, vastahan viime syksynä ja keväänä olin. Ehkä vastaus on: Nyt kun vielä. Minä olin 69 ja mies 75. Ehkä ei kauan enää.
Tällä kertaa testaamme vieläkö meistä on haastavalla vuoristoreitille. Itse testaan selviääkö ilman makuupussia ja tuulitakkia. Huomioonottaen kaikki Caminoa, takkia olen tarvinnut äärimmäisen vähän. Nyt reppu painaa 5 kg ilman vett ja päivän eväitä. Niin ja nyt lähdemme ilman opaskirjaa. Netissä on Wise Pilgrim sovellus, yksi e-kirja ja pari perusteellista blogia Primitivolta.
Ruotsalainen pappi Hans-Erik Lindström on määritellyt pyhiinvaelluksen 7 avainsanaa: yksinkertaisuus, hiljaisuus, hitaus, huolettomuus, jakaminen, vapaus ja hengellisyys. Niitä lähden etsimään.
Matka alkaa ti 28.8 Helsingistä Madridin kautta Oviedoon.
Buen camino itsellemme kaksikolle muille vaeltajille.
Monday, April 23, 2018
Puoleksi Turistina Santiagossa
Tästä kuvakulmasta en ole saanut kuvattua katedraalia. Kävimme aamupäiväkävelyllä isossa puistossa katedraalin länsi puolella. Sen jälkeen muut ikärouvat alkoivat suvenier-shops kierroksen ja se päättyi vasta illalla klo 9 kirkon kiertämiseen.
Messu sykähdyttää aina. Täysi kirkko. Tänne kaikki tulevat. Pyhitettyyn paikkaan. Rukouksen paikkaan. Lämmittävää on kohdata Caminolla tavattuja ihmisiä. Jotkut muutamankin kerran tavatut peregriinot saattavat olla erityisen ilahtuneita jälleennäkemisestä. Se on yksi Caminon herkistä asioista.
Yllätykseksemme botafumeiro heilui messun jälkeen vaikkei ollut perjantai. Kymmenen miestä tarvitaan töihin, siksi ylimääräisistä botafumeironäytöksistä on jonkun maksettava.
Tuo ei anna mitään kuvaa katedraalista eikä botafumeirosta, mutta onpahan muisto lähtöasemista.
Koko matkan olin hehkuttanut Santiagon pinchoja. Niiden pariin pääsimme messun jälkeen. Minä en sentään syönyt noita kaikkia yksin.
Kuinka voi olla että en ole jakanut yhtään kuvaa salasana da mictasta. Siinä viimeisen illan alkuruoka.
Pääsin perille tämänkertaiseen päämäärään. Katedraalissa minulle on muodostunut erityisen merkittäväksi hiljaisen rukouksen kappeli. Koskettavaa ajatella, että sinne ovat tuhannet ja tuhannet polvistuneet taakkojen ja kiitoksen kanssa vuodesta toiseen.
Yhteenveto varusteista: makuupussia en tarvinnut, silkkipussia kyllä. Sadevaatteita en tarvinnut. Tuulitakkia en pitänyt kertaakaan päällä. Merinovillakerraston käyttö jäi yhteen kertaan. Kaikki nuo ottaisin silti mukaan seuraavallakin kerralla. Meille sattui erinomaiset ilmat.
Ryhmässä vaeltaminen on erilaista kuin yksin tai kaksin. Ikärouvien ryhmä on ollut verraton. Helppo. Tyytyväinen. Iloisen ihmettelevä. Jaksava. Sisukas. Jaamme yhteisen uskon ja luottamuksen Jumalaan. Voimme rukoilla yhdessä. Se tuo erityistä merkitystä matkallemme.
Nyt siss Camino jatkuu - Camino del Vita. Ehkä jälleen herään vielä monena yönä albergassa.
Sunday, April 22, 2018
Santiago määränpää
Milladoiron alberga petti meidät pahan kerran. Olimme aikoneet yöpyä 6 km ennen Santiagoa. Mainoksia oli pitkin
matkaa Padronin jälkeen. Millaidorossa ei yhtään. Neuvottelimme; kysymmekö vai kävelemme Santiagoon. Päädyimme kävelyyn kun kello oli vasta yksi. Santiagossa olisi mukavampi hengailla kuin esikaupunkialueella. Siis matkaan.Ko uusi, iso alberga on hyvä vaihtoehto huonolla ilmalla ja jos voimat ovat loppuneet.
Mutta aletaan päivä alusta. Saimme herätä musiikkiin. Meille oli esitetty toivomus, että emme nousisi ennen 7. Se ihana Hallelujaa aloitti päivän. Mikä aloitus.
Illalla olimme aterioineet yhdessä. Jälkiruuaksi oli edellisten peregriinojen ostamaa ja konvention kauppaan leivottua kakkua. Me ostimme seuraaville. Hyvästi Henrdon, erityinen paikka. Hospitalierot luovat ilmapiirin ja tervetuloa-hengen. Kerroin sen heille lähtiessä.
Sinisadetta kasvoi monen aidan raossa ja päällä. Ikärouvat kyselivät missä olisi suvisatu niminen kukka. Pisteet sille, joka ymmärtää ikärouvien kysymyksen.
Leikatut puut ovat jotenkin liikuttavia, Niissä on lupaus kasvusta, mutta kukaan ei etukäteen tiedä, millaista kasvu tulee olemaan.
Päivän kivisillat. Molemmat lähellä Santiagoa. Ehkä viimeiset tällä matkalla. Ihailen ihmisen käden työtä ja kestävyyttä.
Tänään tapasimme totisen El Angelina del Camino. Heitä on ollut ennenkin, juuri kun olemme kääntyneet väärään suuntaan. Tämän päivän enkeli oli lenkillä oleva nainen. Hän osasi kertoa englanniksi että olemme kääntyneet väärään suuntaan. Hän kulki kanssamme oikeaan tienhaaraan. Sitten hän ilmaantui yhtäkkiä pienen kirkon luona ja kertoi, että hänellä on kirkon avain, jos haluamme käydä sisällä. Tietysti halusimme. Istuimme ihanassa, viileässä kirkossa. Hän alkoi laulaa kauniilla äänellään latinaksi. Siihen voimme yhtyä kun sanat olivat yksinkertaiset ja melodia helppo. Sitten me lauloimme ”Tule kanssani Herra Jeesus” ja lopuksi yhdessä Laudate omnes Centes. Kiitimme. Sanoimme molemmat kulkevamme samaan taivaaseen ja elävämme Jumalan armosta. Ihana kohtaaminen.
Saavuimme Santiagoon helteisen vaelluksen jälkeen vaille neljä. Olin varannut La Salen Hotellista, jossa on myös Alberga, neljän hengen huoneen. Olen ollut siellä kerran aikaisemmin, siksi tiesin sen siistiksi, rauhalliseksi paikaksi. Etäisyys katedraalista 800m ja hinta 19.50/henki.
Credencialin hakemista ei tarvinnut jonottaa. Katedraaliin tutustuimme ja olimme 19.30 messun alkuosan. Kuulimme että 4 suomalaista oli saapunut Santiagoon. Ketä lienevät? Oli myös hauska tavata yllättäen Anita ja Seija, joiden camino Portuguesen postauksia olen seurannut.
Nyt kaksi yötä samassa paikassa ja huomenna on yhteenvedon aika.
Saturday, April 21, 2018
Herbonin konventio
Kilpaileva blogi (phakkola.wordpress.com) on tältä päivältä julkaistu jo aikaa sitten. Minä odotin kaikki päivän tapahtumat samaan kertomukseen.
Ikärouvien pyynnöstä lähdimme klo 7.00. Saimme kokea päivän vaikenemisen hämärästä kirkkaaksi päiväksi. Saivat kokea myös Albergan aamutunnelman kun katulampun valossa etsitään tavaroita ja keittiössä pakataan.
Päivän kivisilta oli Ponte Romano Calkas de Reissä. Koko päivän saimme vaeltaa kauniissa, tosin ei yhtä hiostavassa ilmassa kuin eilen. Jälleen kauniita metsäteitä, viinitarhoja, sopivia nousuja ja laskuja.
Jottei lukija erehtyisi luulemaan, että Caminomme on pelkkää myötämäkeen, on talletettava yksi ylämäkikuva.
Tänään on lauantai. Ihmiset ahertavat kasvimailla. Monet kasvit ovat jo isoja; herne, peruna, salatti yms. Kyllähän tuosta kasvaa purjoa pitkäksi aikaa.
Tämä kukkaloisto ja värien kylläisyys on tajutonta. Nimiä emme kaikille tiedä, mutta joitain on talletettava.
Olin haaveillut Herbonin luostarista. Se on 2,7 km Caminosta sivussa. Luostarit Caminolla ovat aina viehättäneet. Niissä on oma tunnelmansa. Niissä on rukoiltu paljon. Niissä on luettu Sanaa. Niissä on haluttu palvella Jumalaa.
Tuttuun tapaan rinkat pantiin riviin Albergan oven eteen odottamaan aukeamista. Vastaaanotto oli lämmin ja ystävällinen. Kuudelta saimme opastetun kierroksen . Opin että kyseessä ei ole luostari, koska jo sana viittaa sisäänpäin kääntymistä. Kyseessä on fransiskaanimunkkien konventio. Kaikki munkit ovat lähetyssaarnaajia. Konventiossa he kävivät lähetyskoulun. Sitten heidät lähetettiin palvelemaan. He elivat köyhinä sillä köyhä voi parhaiten elää kärsivien lähimmäisten rinnalla. Fransiskaanit veivät kristinuskon etelä-Amerikkaan. Monet kaupungit ovat saaneet nimen lähetyssaarnaajia mukaan.
Kahdeksalta oli messu, sen jälkeen yhteinen herkullinen ateria. Niin ja messun jälkeen oli peregriinojen siunaaminen. Saimme myös Credentialin, jossa luki siunaus monella kielellä.
Edellisen päivän peregriinot olivat lahjoittaneet meille luostarin kaupasta ostetun kakun. Niin mekin teemme. Yhteinen tiskaus ja päivä alkaa olla valmis. Kuin pisteeksi I:n päälle kosteiksi jääneet vaatteet otettiin kuivausrummun käsittelyyn.
Olipa siinä päivää. Jäljellä 25 km Santiagoon.
Friday, April 20, 2018
Briallos ja pitkä päivä
Ukkonen pauhaa ulkona, mutta ei sada ainakaan vielä. Päivä on ollut suorastaan helteinen. Taivalsimme 30 km. Nyt kaikki loput Albergat ovat minulle uusia. Vältämme kaupungit.
Mitä päivä tuo tullessaan on jokapäiväinen kysymys. Mikä maisema aukeaa? Mitä mutkan takana? Siinä yksi Caminon viehätys. Jokainen päivä on ennalta arvaamaton. Vaikka olen kulkenut kahdesti tätä reittiä, mieleeni palautuu vain harva paikka.
Ponte Sampaio sentään oli tuttu. Tosin kahvila ORomana tuotti pettymyksen; olimme siinä kahdeksan maissa. Olin haaveillut aamiaisesta siinä, mutta paikka oli kiinni. Sitä paremmalta maistui aamiainen Sta Martassa ennen Ponteferdaa. Olen valmistanut matkalaisia siihen, että aamiaista ei tarjoilla kiinteässä aikataulussa.
Ponteverdan kivisilta on matkan neljäs.
Joku kysyi, miten matka ikärouvien ryhmänä sujuu, siis verrattuna siihen että kuljen Miehen kanssa. En osaa verrata, mutta mukavaa meillä on. Välillä olemme hiljaa, välillä kerromme tarinoita elämästämme.Kuntomme on jokseenkin sama. Iloitsen siitä että matkakumppanit kulkevat silmät ja korvat auki ja osaavat ihmettelemisen ja nauttimisen taidon. Tänään lähdimme aamuhämärissä. Päivä valkeni varttitunnissa. Haluaisivat lähteä huomenna hämärissä, että näemme päivännousun. Tänään albergassa alkoi hissutteleva elämä puoli seitsemän maissa.
Tänään emme näe auringonlaskua rannalle kun se peittyi pilveen ja nyt sataa. Rantaa ei näy tähän Brialloksen albergaan, vaikka tätä rantapaikaksi sanotaankin.
Thursday, April 19, 2018
Arcade on uusi tuttavuus.
Bussi toi Vigoon (1.55€). Ettei elinen aamiaisen viipyminen toistuisi, söimme heti Vigon linja-autoasemalla. Saivat ikärouvat tutustua todellisiin bocadilloihin.
Taitaa kilpailijankin blogissa olla joka päivä joku ruokakuva. Se kertoo, miten keskeistä nautintoa on syöminen.
Redondelaa lähestyttäessä sillan kuvaaminen on must. Paula tähtää taidekuvatasolle. Lahtea voi ihailla ja maisemasta nauttia vaikkapa tällä parhaat päivät nähneellä penkillä. Aurinko suosi meitä. Lämpö kipusi kyllä reilusti yli 20C, mutta saimme kulkea paljon varjossa. Mitähän tuon mutkan tai nyppylän takana on? Ja se kolmas kivisilta: nyt se oli Recondelassa rautatiesiltana. Nyt alkaa tienviittakiviin tulla kilometrit. Koko ajanhan ne vähenevät ennenkuin tuskin alkavat. Nyt Caminolla on paljon vaeltajia. Onhan Central camino Portuguese yhtynyt tähän. Redondelaan jää iso osa. Tämä Arcade on 7 km Redondelan jälkeen. Täällä on yksityisissä albergoissa 50 paikkaa. Näyttää täyttyvän tämä meidän 20 paikkainen, hyvin suositeltava Alberga Lameirinas. Hotellipuolen ravintola on vieressä, joten tänäänkin on toivossa ruokaa.
Subscribe to:
Posts (Atom)
