San Vinsente de la Barquera ja hyisen kylmä aurinkoinen ilma sisällä ja ulkona. Tämä albergue on ihan peruspaikka, joten lämmitykset eivät toimi, mutta lämmintä vettä sentään saatiin. Miehen jalka ilmoittelee, että vielä se ei ole entisensä joulukuun pohjeluun murtuman jälkeen. Määritelmä: ei pahempi kuin eilen. Näillä kävellään!!

 Tie kutsuu joka aamu. Lähdemme ilman aamupalaa ja odottelemme, milloin ensimmäinen kuppila putkahtaa esiin. Tänään 10 km perästä.

 Tästä Combresesin kirkosta on joka matkalla jäänyt ottamatta kuva, kun se on yleensä kaikissa opaskirjoissa. Tällä seudulla kirkkojen erikoisuutena ovat olleet suipot tornit, mikä ei suinkaan ole ollut muualla tavallista. Ja tuo värikin yllättää. Pikkutytöt pitäisivät pinkistä kirkosta.

 Joku kertoi, että sitruuna antaa satoa ympäri vuoden. Ohitimme ison sitruunatarhan.

 Tällä kaivolla ja vieressä olevalla pyykkipaikalla olemme ottaneet kuvan joka kerta. Päivällä oli lämmin, tuuli alkoi vasta iltapäivällä.

 Tämän päivän meri. Condulan uusi opaskirja kulki uusia rannikkoreittejä, joten rannat siinsivät etäällä vähän väliä. Tänään oli kylmä pohjoistuuli, mitä en muista aikaisemmilta Caminoilta. Nytkin albergassa kaikki vaatteet päällä tuulitakkia lukuunottamatta. Ehkä otan senkin kun lähdemme ulos syömään.

Kirkot ovat yleensä kiinni. Tämä Comillaksen jäleen tuleva kirkko on ollut aina poikkeus.

Tämän päivän pyhiinvaellus tuli sanattomaksi tekevän yllättävästi. FBsta näin että tuttu Etiopian lähetystyöntekijä  löydettiin kuolleena kotoaan. Hän pääsi vaeltamaan kaikkein pyhimpään odottamatta ja äkkiä. Uutinen pysäytti monella tapaa. Jokainen hetki voi olla viimeinen. Olenko valmis astumaan pyhiin? Jumaö0lan ihmisen kotiin lähtö tuo pyhän kosketuksen käden ulottuville. Sinne olemme matkalla. Kenen vuoro on lähteä seuraavana?

Jumala, ympäröi lohdutuksellasi läheiset ja koko sureva seurakunta. Anna pyhän koskettaa.

Santillana del Mar 27.4.2017
Kunnallinen alberga Jesus Otero

Ah, caminolla on aikaa ajatella.  Muistelen edelleen eilistä iltaa ja ennen illallista ollutta yhteistä kokoontumista. Nestor (Abuelo ) sanoi että se mitä omistat (any proporty) ei ole sinun, ei sinun ansiotasi, että sinulla se on, vaan monet ovat tehneet työtä (efort) että sinulla se on tänään. Miten oikeassa hän on. Hän halusi näyttää isovanhempiensa kuvat muistutuksena, että Guames tänään on seurausta heidän elämänyöstään, vaikka tämä paikka on palvellut pyhiinvaeltajia vasta 18 vuotta.

Solidaarisuuden perusta on tuo mainittu ajatus. Nimittäin Nestorin elämäntyö on ollut solidaarisuuden viljelyä. Kun hän oli ensimmäisessä papin paikassaan Pico vuoristossa kaukaisessa, eristyksessä olevassa kylässä, hän tutustui uuteen kulttuuriin, jonka arvoina oli solidaarisuus ja henkinen vahvuus (mental strenght). Kolmen vuoden työjakson jälkeen hän lähti kulkemaan ympäri maailmaa ja käymään elämän yliopistoa (university of life)  ja tutkimaan noita kahta arvoa, miten ne näkyvät ja miten niitä voi viljellä.

Tässä on elämän yliopisto, jolla hän matkusti ympäri maailmaa. Hän ilmaisi käyneensä myös Suomessa. Kun kuuli, että olimme Vaasasta, hän kyseli sen kauniin valoisan puukirkon nimeä, joka on lähellä Vaasaa. Mustasaaren kirkkohan se on. Ja niin kaunis, että se on ollut komen lapsemme vihkikirkko.

 Ruokailuhuoneen seinältä löytyi myös eksoottinen kuva Suomesta. Me emme osaisi ajatella tukkilautasta, että se on turistinähtävyys. Lähelle näkee joskus huonosti. Joku ulkopuolinen voi avata silmät ja auttaa ihmettelemään.

Nestor alleviivasi kohtaamisia, vuorovaikutusta, erilaisten ihmisten kohtaamista, eri kielien, eri ajattelutapojen. Hän toivoo caminon olevan sellainen paikka. Kieltämättä yhteiset ateriat illalla, missä niitä sattuu olemaan ovat yksi caminon high light.

Guamesissa voidaan tarjota ateriayhteyttä suurellekin joukolle. Pyhiinvaellukset alkoivat  noin 18 vuotta sitten ja silloin Guameksessa kävi alle 10 vaeltajaa. Viime vuonna lukumäärä on 10 000... Olisi mielenkiintoista tietää, mitä kukin ottaa mukaansa.

 Eilinen oli luxus päivä kun tapasimme saksalaisia, jotka puhuvat englantia ja USAlaisia... Tämän päivän albergassa saamme olla kielitaidottomia suomalaisia kun huoneessamme on italialaisia ja ranskalaisia. Ateriayhteys; se on minulle ollut aina tärkeä ja se yhdistää kaikkia kulttuureita enkä soisi sen katoavan pikaruoka-aikakauden ja kiireen myötä.

Kirjoitin Albergan vieraskirjaan sivun kaikesta siitä, mitä siellä käynnit ovat minussa saaneet liikkeelle. Katsoin vanhoja blogeja ja huomaan että olen aikaisemminkin seisonut samojen kuvien äärellä ja tallentanut ne blogiin. Miksi oppiminen on niin hidasta heräämisestä toimintaan? Tosin olen ottanut jo ensimmäiset askeleet doing-ihmisestä beeing suuntaan. Tavoitteeni ei kyllä ole beeing, ehkä seeing and hearing paremminkin.

Tämän päivän meri. Saimme valtaa noin 8 km tuossa rantapenkereellä ja myöhemmin hiekkarannalla (playa). Tänään me ja monet muutkin jouduimme olemaan meren armoilla. Meidän oli määrä mennä veneellä/laivalla Sotosta Santanderiin (1/2h) mutta meri oli niin alhaalla, että laskuveden aikaan juuri tänä päivänä laiva ei päässyt rantaan vaan 2 km kauemmas. Mukavaa sadevaellusta.

Eipä siinä hymy hyytynyt vaan iloisina odotimme laivaa ja jatkoimme Santanderista junalla Barrenaan ja taas satoi. Siitä 7 km kävely ja tämä viehättävä kivinen turistikaupunki odottaa pinchojen metsästäjiä.

Pyhä on käännettynä Jumalalle erotettu. Minä laajennan käsitettä tutkiessani pyhiinvaellusta koskemaan kaikkea sellaista mitä Jumala on saanut aikaan, sellaista, missä on ollut mukana Jumalan kosketus, hänen salattu luomistyönsä, mihin ihminen ei olisi viisaudessaan pystynyt. Siis kaikessa arkisuudessaan siinä on jotain transsendendalista.

Tämän päivän pyhiin vaellus on kohtaamisissa. Siis niissä kohtaamisissa, joissa peregriinot tapaavat. Tunnistamme toisemme repusta. Silloin tervehdimme iloisesti ja koemme häivähdyksen samaan joukkoon kuulumisesta. Siinä  hetkessä on tuokioksi vaellettu pyhiin. Kokemus vahvistuu, jos seuraavana päivänä kohtaamme samat ihmiset.

26.4.2017 Guames, paikka, joka on monelle Norten kävijälle yksi high-light alberga. aikka jossa odotetaan  vesilasin kanssa ja jossa kylmänä päivänä saa asettua takkatulen ääreen. Yhteisöllinen paikka. Tämä on kolmas kerta täällä. Jokainen kerta on pysähtymisen paikka, ikäänkuin rauhaan laskeutumisen hetki.

 Jokainen paikka on siististi hoidettu ja luovasti suunniteltu.

 Tässä meidän huoneemme sisäänkäynti. Valoisa huone ja mikä luxus; lämmitys päällä.

Lämmitys on tarpeen, sillä tänään oli se sadepäivä, mitä jo eilen ennustettiin. Matkalla muistelimme entisiä caminon sadepäiviä. Ihmeen paljon muistimme yksityiskohtia, enemmän kuin aurinkoisista päivistä. Tosin camino-sade tuli tutuksi Camino Portugisillä, jolloin satoi 19/24.  Sadehan ei yleensä kestä koko päivää ja ilma on lämmin paitsi tännään oli ehkä noin 13 C.

 Tänään saimme vielä maisemareittejä Santonian ja Nojan välillä. Tosin jouduimme rykäisemään tiukan nousun, saadaksemme avaran merimaiseman ja päästäksemme hiekkarannalle. Tämän tasoisia nousuja ja laskuja ei ole onneksi monta tällä reitillä.

 Guamesiin  menimme Cordula Risen kirjassa näkyvää uutta, lyhempää etelän reittiä. Sitä ei oltu kuitenkaan merkitty, joten kännykkään ladattu Norten tiedosto karttoineen kertoi, missä olimme ja mihin suuntaan oli mentävä. Tie oli päällystetty kylätie, jota reunustivat monen kilometrin matkan lehmukset.

Guamesissa on ekumeninen kappeli, johon perulainen (?) taiteilija on kuvannut koskettavasti caminoa. Joka kerta olen pysähtynyt näiden kahden taulun ääreen. Caminoa/elämää kiiruhtavat määrätietoiset ihmiset. Ehkä suorittajat

 jotka omassa määrätietoisuudessaan kiiruhtavat sinne mihin ovat päättäneet mennä. Näkemättä ja kuulematta lähellä olevan elämän haasteita. Joku onneksi pysähtyy.
Nämä taulut eivät jätä rauhaan. Ne haastavat minua enemmän pysähymään. Ehkä caminolla voin kiiruhtaa sinne minne olemme suunnitelleet, mutta elämä haastaa herkistämään aistit, kuulemaan ja näkemään. Tarttumaan.

 Tapasin pater Abuelo Peuton viime kerralla.  Joku kysyi menemmekö Santiagoon. "Emme mene"  Siihen Abuelo sanoi, että ei caminossa ole pääasia Santiago vaan camino del Vita. Camino voi näyttää suuntaa, mutta elämä on tärkeintäelämässä.

Tämän päivän pyhiinvaellus on Abuelo Peuton elämäntyön ihmettely. Hänellä, pienen maalaiskylän papilla oli näky  yhteisöstä, jossa ihmiset eri puolilta maailmaa voivat kohdata, paikka jossa rakennettaisiin ymmärrystä ja rauhaa. Tuosta siemenestä kasvoi pyhiinvaeltajien kohtaamispaikka. Rauha ja kansojen ymmärrys alkaa ruohonjuuritason kohtaamisista. Näky (unelma) on vasta alku, lopultakin vasta toteutuksella on merkitys. Abuelo toteutti näkynsä tästä paikasta oman lapsuudenkotinsa ympäristöön. Hän on tehnyt paljon yhteyden rakentamisen työtä ja laupeuden työtä. Mm. keittiössä täällä ovat työskennelleet Santonian vankilan vangit. Siis tämän päivän pyhän kosketus on Abuelon näky ja määrätietoinen työ näyn toteuttamiseksi. Se on pysäyttänyt ja siunannut monia.

Santonia ja La Bilbaina alberga torin varrella

Aamu valkeni pilvisenä, mikä oli hyvä eilisen helteen jälkeen. Kuumentunut ihokin tykkäsi vapaapäivästä.

 Ensimmäinen merinäkymä matkalla Isralesiin.

 Matkalla oli selvittävä näistä otuksista, joita oli iso lauma. Löysimme hyvän aamiaispaikan kun Isrelesin albergan kohdalla seurasimme baari- mainosta. Tosin ko pieni baari ei ollut auki, mutta kohta tuli hotelli/ravintola/cafeteria eteen ja neljällä eurolla sai vaikka mitä.

 Lyhensimme päivän matkaa kulkemalla noin 7 km maantietä. Liendonn jälkeen erkani uusi camino reitti, jonka 2016 uusittu Cordula Raben saksankielinen camino-opaskirja kertoi. Se oli jälleen todellinen maisemareitti.

 Merta oikealla ja vuoria vasemmalla ja välillä lammaslaumoja, jotka vähät välittivät meistä. Olimme Laredossa puolen päivän aikaan ja kun luvattua sadetta ei vielä kuulunut, lounaan jälkeen suuntasimme Santoniaan.

 Ah te espanjalaiset. Kasvimaanne ovat hyvässä alussa ja meillä satelee räntää Suomessa.

 Pyhiinvaeltajien ryhmässä herätettiin joskus kysymys, mitä pyhiinvaellus on. Tosiasiassa caminoja vaeltaaa parisataa tuhatta ihmistä vuosittain mitä erilaisimmista syistä. Ajattelin jälleen tänä vuonna tutkia, mitä sanasta pyhiinvaellus nyt aukenee. Tänään havaintoni pysähtyivät Jumalan luomaan monenlaiseen kauneuteen. Se voi olla kukka muurin ja kadun yhmäkohdassa tai aaltojen tyrskyt kalliota vasten,, tai ihmisen kyky nauttia tai resonoida musiikkiin tai löytää tanssin liike. Kaikki tämä on inhimillisen proosallisuuden reunojen ulkopuolella ja kertoo runsaskätisesti jakavasta Luojasta. Kaikkea tuota katsellessa ja ajatellessa ikäänkuin saisi kurkistaa  pyhiin.

Santoniaan päästään kahden euron laivakyydillä. Kun olimme asettuneet taloksi, alkoi sataa.

.
Avoimena uudelle caminolle. Castro Urdialis ja Caminon alku 24.4.2017

 Tätä hetkeä olemme odottaneet; Camino ja meri yhtä aikaa. Näin siitä huolimatta, että Camino Forumilla käydään pitkää keskustelua, miksi Camino del Nortea ei kannata valita.

 Pääsimme matkaan 14.30 tultuamme junalla Muskitziin. Sitä ennen hankittiin data-kortit ja toinen välttämättömuus; cafe con leche con pinchos  pohjois Espanjassa kun ollaan, se kun on pinchojen paratiisi.

 Muita vaeltajiakin näkyi, ohitimme 7, vaikka oli jo iltapäivä pitkällä. Tätä merta jaksaa katsella ja kuunnella. Minun yksi syyni rakastaa Camino del Nortea on se, että usein on meri vasemmalla ja vuoret oikealla ja niille ei tarvitse kiivetä.

 Tutut merkit ohjasivat perille asti. Yllätys yllätys, alberga oli täynnä, mutta pihalla oli telttoja , saimme oman privaattiyksiön, jossa oli patjat latttialla. Ulkona on ainakin vielä lämmintä, sillä päivä oli aurinkoinen ja kuuma.

Caminolla tapahtuu ihmeitä. Kerroin viime vuonna, että mies, jonka tapasimme ensimmäisenä aloittaessamme Salamancasta, oli henkilö, jonka yllättäen tapasimme Madridissa pois lähtiessämme. Samanlainen tarina oli edellisenä vuonna. Nyt sen sijaan italialainen mies, joka oli Santagossa porukassa, jonka kanssa juhlistimme perille pääsyä  ja joka oli ollut samassa matkassa pitkään, on nyt telttanaapurimme. Wau mikä iloinen jälleennäkeminen

22.4.2017  Kotona

Yrityksen ja erehdyksen kanssa yritämme saada Iphonen ja Samsungin tabletin yhteistyöhön.

Nyt näytti onnistuvan kun kuvat siirtyvät Google-kansioon ja sieltä ne siirretään albumiin ja tämä kone tunnistaa Google albumit. Oh, hoh, jos vielä huomenna muistaisin tämän.
Reppu painoi 5,5 ja Miehen reppu 7,5. Molemmat ilman vettä (+1,5 kg).
Huomenna junaan ja Pirkko-serkun luo yöksi ja ma aamuna klo 6.00 lähtisi lento. Munchenissa vaihto ja seuraava lasku Bilbaossa.
Mieli odottava ja kiitollinen siitä, että selkä tervehtyi.Mitä odotan? Kävelemisen iloa, uusia maisemia, kevään puhkeamista, ihmisten kohtaamista, hiljaisuutta, keskustelua Jumalan kanssa ja kuulemista. Haluan edelleen tutkia, mitä on pyhiin vaeltaminen.

Reppua pakataan. Tavaroita punnitaan. Etsitään ratkaisua miten IPhonesta saadaan kuvat Samsungin tabletille tai puhelimella kirjoitettuun blogiin liitettyä kuvat. Mummon ymmärryksen yli käyvä asia. Tämä on testi onnistuuko blogin kirjoitus puhelimella. Tosin yhden sormen käyttö kirjoittajana tuo rampin ennen pitkään.

Lähtö Vantaalle sunnuntaina ja maanantai aamuna lento Bilbaohon. Siitä alkaa Camino tai ehkä se  on jo alkanut.