Ensimmäinen päivä
(Kerrottakoon, että blogin lopussa puhelin kieltäytyi yhteistyöstä eikä jaksanut kiinnostua viimeisen kappaleen kirjoittamisesta. Se olisi sisältänyt päivän täydelliseksi tekevän asian. Kerron sen huomenna.)

Tästä se alkoi. Aamulla viiden jälkeen kävelimme Vaasan asemalle.
Pyhiinvaellus on hyvin henkilökohtainen asia. Siitä ei kirjoiteta blogeja. Se on sisäinen matka juuri siinä kohtaa kuin kulkija sillä hetkellä on. Siksi tästä ei tule pyhiinvaeltajan blogia. Kutsun itseäni vaeltajakani, pyhiinvaeltaja on liian iso sana, vaikka kuljenkin Pyhiä polkuja.

Tämä on informatiivinen blogi niille jotka haluavat tietää tästä reitistä ja vaeltamiseen tavasta. Toisaalta tämä on myös omaa tajunnanvirtaani, joka lähteevyörymään kun kuljen näissä maisemissa. Yllätyin itsekin miten paljon muistoja palautui mieleeni.

Kun juna 13.30 oli Parikkalassa, menimme asemakahvilaan. Odotin näkeväni jotain tuttua, olinhan tuossa rakennuksessa odottanut junaa lukuisat kerrat. ” Sinulla taitaa liittyä tähän paikkakuntaan enemmän hyviä muistoja kuin minulla lapsuuden kaupunkiin?”, Mies kysyi.” Hyvää ja huonoa”, sanoin.  ”Syrjäkylän arka isästään orpo tyttö vieraassa pitäjässä oppikoulussa. Siinä oli sisäisesti selviämisen haastetta”. Jälleen kyllä koin suurta kiitollisuutta, että sieltä syrjäkylillä minutlaitettiin oppikouluun.

Ensimmäisen päivän vaelluksen tavoite oli Oronmylly. Särkisalmen ABCllä söimme ja otimme eväät illaksi ja koko huomiseksi päiväksi. Tiedossa ei ole kauppoja eikä kahviloita.

Mikäs oli kulkiessa Simpelejärven rantaa

pyörä ja kävelyteitä. Suomen kesä yllätti. Hellettä on tiedossa viideksi päiväksi. Tänään mittari näytti 24 C. Onneksi olemme Espanjan Caminolla tottunut monenlaiseen säähän. Tosin en pidä kuumasta, mutta elämä ei aina anna mitä tilaan.

Särkisalmelta lähtiessä alkoivat muistot tulvia: tuossa oli kauppa, missä se nyt on? Tuolla Rajaniemessä oli rajavartiosto ja koulubussi koukkasi sen kautta. Tuossa on Kisapirtti, tämän seudun lavatanssipaikka. Siellä en käynyt koskaan kun siihen aikaan uskovat nuoret eivät käyneet tansseissa. Tuon lammen rannalla punaisessa mökissä asui isäni Yrjö-veli. Kun pyrin oppikouluun, ajoin kokeita edeltävänä iltana heille 20 km. Yövyin siellä ja aamulla pyöräilin Parikkalaan pääsykokeisiin 9 km. Oli se 11 vuotiaalta aika sitkeä teko. Busseja ei kulkenut, joten mitenkä muuten olisin päässyt kokeisiin.

Yrjö-sedän mökkiä ei enää ollut, joku oli rakentanut uuden punaisen mökin, mutta navetta oli paikallaan.Tuolla on Maamieskoulun rakennukset. Siellä olin keskikoulun lopetettuani pari kuukautta kesä talouskoulussa. Viikonloppuna tietenkin pyöräilin 20 km edestakaisin. Ja voi tätä saniaisten määrää. Pohjanmaalla tuo laji on harvassa. Lapsena tyttöleirillä kerättiin saniaisia teltan pohjan alle. Retkipatjoista ei ollut tietoakaan.

Saavuttuamme Oronmyllylle muistojen tulva jatkui. Säästän lukijoita siltä. Sen kerron, että monet leirit olen täällä ollut, milloin leiriläisten, milloin isosena. Paikka on yksi nuoruuteni hengellisen kasvun keidas.

Pisteenä