Maan korvessa kulkevi

Tuhdin Samin ja Maritan kanssa jaetun aamiaisen jälkeen Marita saatteli meidät Kerimäen harjua pitkin Pyhille Poluille. Alkoi korpivaellus. Se tarkoittaa, että asutusta oli vähän ja saimme kulkea salo- ja korpimaisemia. Jälleen kerran ihailimme sitä talkooporukkaa, joka on tehnyt Pyhät Polut reitistön. Mikä työ suunnittelussa, metsäteiden ja kyläteiden verkon löytämisessä, maanomistajilta luvan kysymisessä, merkkipaalujen pystytyksessä ja huoltamisessa. Siihen päälle vielä yhdistyksen kotisivut, jotka ovat hyvät ja paljon infoa sisältävät. Kiitos jokaiselle uurastajalle.

Tämän päivän reitti kulki enimmäkseen metsä-ja kärryteitä. Ne ovat sangen miellyttäviä paitsi että tiheässä metsissä hyttyset kiusaavat sankoin joukoin. Maantiet olivat kylämaanteitä ja niitten varrella saattoi nähdä suloisia linja-auton odotuskatoksia.

Tämän- ja huomisen matkat ovat erityisen haasteellisia kun 

kauppoja ei ole matkan varrella. Kerimäellä on suunniteltava, mitä aikoo parina päivänä syödä. Olimme tehneet ostoksenne luottaen että seuraavassa majapaikassa Makkosen aitassa löytyisi myös iltapala ja aamiainen ”Eiköhän tuota jotain järjestyne”, oli isäntä lupaillut. Nyt saimme tiedon, että pääsisimme lähemmäs Polkua vapaaseen mökkiin. Nyt piti tarkkaan suunnitella, miten eväät riittäisivät.

Evlästauon ovat yksi vaelluksen kohokohta olipa syötävää vähän tai paljon.

Taukoja pidimme kaksi. Paikaksi on etsittävä avara paikka hyttysten takia.

Matkalla tapasimme kaksi marjastajaa. ” Päevee”, sanoin osoittaakseni että ostoon puhuu paikallista kieltä. Mustikoita on paljon ja metsämansikoita enemmän kuin koskaan olen nähnyt. Repun kanssa herkuttelu on valitettavasti hankalaa.

Kerimäen toiseksi korkeammalla kohdalla oli talo ja vanha emäntä pihalla. Pyysin veden täydennystä kun pari litraa oli jo 24 C ilmassa kulunut. Toivoin, että Jeesuksen lupaus, että kylmän veden janoisille antaja ei jää palkkaa vaille.

Porttikosken laavulla poikkesimme, mutta hyttyset estivät pidemmän pysähtymisen. WC löytyi ja sekin ilahdutti. 

Lintupöntön voi asentaa myös näin.

Nyt oli merkinnät laitettu täydellisen hyvin. Oksistossa oli vesottu ja näimme jopa muutaman ”kilometritolpanki”. Tuo kilometrimäärä viitannee Enonkoskea. 

Ah, löysimme ensimmäiset mehevät vadelmat. Harmiksemme emme ole löytäneet lakkoja lehtiä enempää, vaikka FBssa vilisee täysien lakkasankkojen kuvia.

Kahden maissa olimme perillä Vuorijärven lomamökeillä ja mittarissa oli 28 km. Kyllä uinti maistui ja vaaka-asento mökin parvella.

Huominen päivä jännittää: viimeinen päivä. Luvassa helteiden jälkeen kolmen pisaran sadepäivä. Haaveemme oli kävellä Enonkosken luostarille, mutta toteutuminen näyttää huonolta. No, huominen näyttää mistä löydämme itsemme.

Jalat: minun jalkani voivat hyvin vaelluskengissä ja kahden sukkalerroksen sisällä; alla ohut coolmax ja toisena ohut aloevera langasta neulomani villasukat. Aamuin ja illoin rasvaan jalat ja raskauksien olen alkanut jo kuukausi sitten. Miehen jalkaterä on toisessa jalassa leventynyt ja Caminolla uskollisesti palvellut vaelluskenkä painaa jalansyrjää. Hän on insinöörimäisesti tehnyt kokeiluja tilanteen parantamiseksi: pohjallinen pois, pohjallinen takaisin, päällyssukka pois, sukka takaisin, uusi sukka, pohjallisista leikattu pala pois ja niin edelleen.” Kyllä tämän kanssa pärjään”, hän toteaa.

.

Sukellus korpeen

Tämän maiseman hyvästelimme aamulla. Tuunaansaaren leirintäalueella oli paljon porukkaa. Iloitsin lomalaisten kanssa lämpimästä, hyttysettömästä säästä. Vaikka matkailijoita oli paljon, kaikki oli rauhallista ja yö hiljainen. Aamu-uinnin jälkeen lähdimme matkaan 7.30

Aamulla tunsin iloa ja kiitollisuutta Miehestä, joka on valmis kävelyihin eikä pelkää haasteita, jos vain kunto antaa myöten. Kahden selkäleikkauksen ja polvien tähystyksen ja sydämen tahdistimen asennuksen jälkeen hän on kuntouttanut itsensä ja toteaa:”Nyt olen taas Caminokunnossa.

Punkaharjun järvimaisema jäivät taakse ja sukelsimme minulle tuntemattomiin

Päivän ikävyys: hyttyset. Niitä oli metsätaipaleilla niin paljon että välistä oikaisimme maantielle.
Päivän yllätys: kahvikupin kuva tien varressa. Sinne siis. Kyseessä oli Korkeatuvan B&B. Näillä poluilla kahvia tulee harvoin vastaan. Päivän eväät on suunniteltava etukäteen. Pysähdyimme aution talon rappusille ja aamupäivän välipala maistui.

 

Pihapiiristä bongasin pinkin elämänlangan. Se oli uusi tuttavuus.

Säätila: helle. Siihen on totuttu, mutta voimia se vie.

Reitti: Kulennoisesta haarautuu reitti kahteen vaihtoehtoon. Mies valitsi lyhyemmän toivoen selviävänsä vähemmillä hyttysillä. Pitempi oli merkitty, lyhyempi ei, mutta kartta ja Google maps ovat riittävät apuvälineet.

Muisto: minulla on muistikuva, että itä-Suomen kotiseuduilla on ollut paljon kedon kukkia verrattuna länsi-Suomeen.Sen totesin taas. Eikä kukkivia kukkia ole nimitetty maantien varrelta.

Kerimäki: uinti, ihana kahvila kirkon kupeessa, latte ja paras pulla. Pullaa mainostettiin lauseella:”Pulla päivässä pitää luut piilossa”. Siksi otin kaksi. Maailman suurimmassa kirkossa käynti ja eväät seuraaviksi päiviksi K-kaupasta.

Yllätyimme miten paljon matkailijoita oli liikkeellä. Kotimaan matkailu on. Löytynyt

 Ensimmäinen kirkko, johon pääsimme sisään. Täällä olen ollut vuosia sitte jouluaamun kirkossa. Laskin että kirkossa paloi yli 400 kynttilä.

Päivän highlight: sen alku oli jo reilu viikko sitten, kun tiedustelin Pyhät Polut sivuilta löytyneestä puhelinnumerosta  majoitusmahdollisuuksista  polun varrelta. Puhelun jälkeen tuli viesti: ”haluaisitteko yöpyä meillä. Yksi huone on vapaa. Illallinen, sauna ja aamiainen löytyy.”. Arvaatko  mitä vastasimme. Ilolla tulemme.

Tämän päivän  Albergan sisäänkäynti. Olemme mykistyneet savolaisesta vieraanvaraisuudesta. Marita on Pyhien Polkujen hallituksessa ja miehensä Samin kanssa he näkevät paljon vaivaa ryhmävaellusten ja polkujen kunnon eteen. Marita vastaa mielellään  Pyhiä Polkuja koskeviin tiedusteluihin (0503458743) .Koimme olevamme etuoikeutettuja, kun saimme olla heidän vieraanaan.

Päivän yllätys: kanttarelleja tien varrella. Elämäni isoin saalis. Kantarellit karttavat minua.

Suomen kauneimmat maisemat

Tästä lähdimme tänä aamuna. Jo eilen illalla huomasin että Caminomieli on löytynyt: odotin jo seuraavaa aamua ja liikkeellelähtöä.

Olimme Putikossa noin 8.30 ja tuntui ihanalta astella sunnuntai aamussa kohti Punkaharjua.
Hyttyset: ei koko päivänä.
Paarmat:ei
Säätila: 21-24 C.
Liikenne: kuljimme vanhoja maanteitä. Tosin itse Punkaharjulla kulki paljon autoja. Saatoimme valita myös rinnakkaispolkuja.

Junarata kulki osittain vieressä.

Levähdyspaikat: missä on Punkaharjun levähdyspaikkojen penkit ja pöydät. Vai eikö Matkailu halua tukea omien eväiden syömistä. Näimme kaksi penkkiä.

Pysähtymiset: Punkasalmen Shellin kahviossa kävimme. Harjulla pidimme evästauon kivien päällä.
Lounaan söimme Harjun Portissa.
Päivän pettymys: Olin odottanut pysähdystä Inkerin talon vohvelikahviossa Kruunupuistossa, mutta voi; siellä oli yksityistilaisuus.
Kirkot: vielä ei ole ollut yhtään kirkkoa. Oronmyllyn kirkko on suljettu homeen vuoksi ja Punkaharjulla oli tänään Metsäkirkko illan suussa. Hiljentyminen ja Jumalan kohtaaminen on löydyttävä ilman rakennuksia.
Päivän ilo: nämä maisemat

Sanoisinko, kappale kauneinta Suomea.

Matkan pituus: 15 km. Kävelymittari näytti illan suussa 21 km. Kävelimme vielä Tuunaansaaressa, josta olimme varanneet vaatimattoman kahden sängyn mökin.
Uimisen: aamulla ja majapaikassa.
 Harjun  Portin kesäkauppa: älä jätä huomisen eräitten ostoa sinne. Muistuttaa enemmänkin kioskia. Onneksi meillä oli hiukan entistä evästä jäljellä. Mutta kuinka tulen toimeen ilman leivän päälle pantavaa avokadoa.

Mökistä avautuva maisema.

Nyt jo kuulen jonkun blogin lukijan kysymyksen: miksi vaellatte?

1. Camino kutsui huhtikuussa, mutta perui kutsunsa. Niin mutta miksi Camino ylipäätään kutsuu?

2. Olemme 71 ja 77. Liikunta ylläpitää terveyttämme. Arvostamme ruumistamme Pyhän Hengen temppelinä.

3. Kun on tavoite, vaikkapa seuraava Camino, se kannustaa kävelemään pitkin

 vuotta. Ajattelemme:”Nyt kun vielä pystymme.”

4. Vaeltaessa jokainen päivä on erilainen. Aamulla et tiedä mitä päivä tuo tullessaan. Jokaisen päivän maisemat ovat erilaisia. 

5. Erityisen mielekkyyden vaeltamiseen tuovat rukousaiheet, joita kannan mukanani ikäänkuin luottamustehtävänä. AI miksi rukoilla, kun Jumala tietää lastensa tarpeet. Isä haluaa olla vuorovaikutuksessa lastensa kanssa. Isä haluaa kuulla lastensa puhuvan. Isä haluaa kuulla lastensa sanoittavan tarpeitaan. Ihan niinkuin vanhemmat haluavat kuulla omilta lapsiltaan samoja asioita. 

6. Käveleminen on mukavaa. Minulla on usein riemullinen tunne: tätä minä osaan.

Tämän päivän highlight: muuntua vielä illalla hetkeksi sukulaiseksi.

PS. Kirjoitusvirheitten  metsästys kännykän ruudulta on välistä ylivoimaista. Olen pahoillani.

Jatkuu edellisestä koska kännykkävarkaan ei jaksa pyörittää isoja tiedostoja.
Säätila: + 23-26 C. Meille olisi riittänyt 10 astetta vähemmän. Onneksi reitti kulki metsässä ja varjoissa.
Highlights: kuuden kilometrin perästä tulimme Hannukselan talolle. Etsimme kompassia varmistaaksenne suuntaa. Wolfgang- isäntä tuli tervehtimään:” Tulkaa nyt istumaan J lepäämään. Tässä ryhmät pitävät taukoa”. Esteli , kun arvelin, että olemme häiriöksi. Sitten vakuutuin, että olimme tervetulleita. Maila-vaimo oli Caminolta kävellyt joten olimme  peregriino amicos. Maila keitti kahvit, Wolfgang esitteli huikean tinafiguurikokoelman. Suomen suurin, 6000 hahmoa. Wolfgangin isän tekemiä. Kaikki asut noudattavat pikkutarkasti eri aikakausiin vaatteita. Mykistävää!!!

Olimme vaikuttaneet myös isännän

kirjoittamasta runokirjasta. Kuinka voikaan äidinkieleltään saksalainen löytää suomeksi sellaisia sanoja kuvatakseen ihmismielen moninaisuutta. Ostimme kirjan Miehen innostamana.

Ja viimeinen ihmeellisyys Hannukselassa: raajarikko koivu, joka silti elää. Se on synnyttänyt elämänkanavat melkein lahon rungon jäännöksen lomaan. Mikä elämän voima.

Loppumatka meni muistellessa ja ihmetellessä kokemaamme ja kohtaamista. Puolitoista tuntia kestäneen tauon jälkeen jatkoimme kohti Soppeenmäen etappia. Nämä kaksi paikkaa on esitelty Pyhien Polkujen esitteessä.

Soppeenmäen kohdalla alkoi olla nälkä. Luvassa oli laavu, jota emme löytäneet. Maatalousskoneiden ” museon” pihapiiri oli hiljainen. Löysimme keinun, joka oli varjossa ja. Ilman hyttysiä. Ah, miten eväät maistuivat.

Loppumatka oli helppoa suunnistaa, kun opasteet olivat oikeassa paikassa. Askelmittari näytti 22 km kun olimme Putikossa.Helteessä askel on lyhyt, kartan mukaan matkaa on17 km. Uimaan ja jätskille Savisepän pajaan. Sen jälkeen muutuimme sukulaisiksi. Veljeni haki meidät heille iltaa viettämään, rantasaunaan ja tietysti syömään. Aavistimme että saisimme sekä mustikoita että lakkoja jossain muodossa. Niin tapahtui. Huomenna aamulla muutumme taas vaeltajiksi. Seppä ja Hannukselan väki sanoivat, että omatoimivaeltajia ei ole näkynyt. Eikä ryhmiäkään tänä kesänä. Siksi polku oli jossain ruohottunut.

Putikko, entinen lähiasema. Nimen synnystä muisti suomenkielen opettaja vitsailla:” Pusikossa asui mies, joka ei osannut sanoa S-kirjainta” Hän sanoi asuvansa Putikossa. Uskoisitko tuota!

Asumatonta taivalta salon poikki Putilkkoon

Eilisen iloinen huipennus oli Oron Myllytuvassa Ritva Kososen ja Helena Kaipion näyttely. Ritvan näyttelyyn menin noin 30 vuotta sitten Putikon asemalla sattumalta. Se teki minuun sellaisen vaikutuksen että sanoin, jos tuleviin kirjoihin tarvitaan kansia, Ritvan työt olisivat sopivia siihen. Hänestä tuli viiden kirjankannen tekijä.

Nämä kengät on yhden kirjan kannessa, niillä on päästy myös Ateneumiin. Ritvan taide on syvältä koskettavaa. Terapeuttista. Sielunhoidollista.

Aamu alkoi kukonlaulun aikaan. Puoli seitsemän hyvästelimme Oron.

Kuljimme asumatonta saloa ensin 6 km.

Hyttysiä: paljon. Miehellä on tervavoide, minä on välitä.
Opasteita: liian vähän alkutaipaleella. Kartan kanssa sai olla tarkkana, koska kaikissa tienhaaroissa ei ollut merkkiä. Soppeenmäeltä Putikkoon merkinnät olivat huvin laitettu. Kiitos siitä.
Tiet: monenlaisia: soratietä (oikoi), kärrytietä,polkua, umpeenkasvanutta polkua.

SP

Säätila:

Ensimmäinen päivä
(Kerrottakoon, että blogin lopussa puhelin kieltäytyi yhteistyöstä eikä jaksanut kiinnostua viimeisen kappaleen kirjoittamisesta. Se olisi sisältänyt päivän täydelliseksi tekevän asian. Kerron sen huomenna.)

Tästä se alkoi. Aamulla viiden jälkeen kävelimme Vaasan asemalle.
Pyhiinvaellus on hyvin henkilökohtainen asia. Siitä ei kirjoiteta blogeja. Se on sisäinen matka juuri siinä kohtaa kuin kulkija sillä hetkellä on. Siksi tästä ei tule pyhiinvaeltajan blogia. Kutsun itseäni vaeltajakani, pyhiinvaeltaja on liian iso sana, vaikka kuljenkin Pyhiä polkuja.

Tämä on informatiivinen blogi niille jotka haluavat tietää tästä reitistä ja vaeltamiseen tavasta. Toisaalta tämä on myös omaa tajunnanvirtaani, joka lähteevyörymään kun kuljen näissä maisemissa. Yllätyin itsekin miten paljon muistoja palautui mieleeni.

Kun juna 13.30 oli Parikkalassa, menimme asemakahvilaan. Odotin näkeväni jotain tuttua, olinhan tuossa rakennuksessa odottanut junaa lukuisat kerrat. ” Sinulla taitaa liittyä tähän paikkakuntaan enemmän hyviä muistoja kuin minulla lapsuuden kaupunkiin?”, Mies kysyi.” Hyvää ja huonoa”, sanoin.  ”Syrjäkylän arka isästään orpo tyttö vieraassa pitäjässä oppikoulussa. Siinä oli sisäisesti selviämisen haastetta”. Jälleen kyllä koin suurta kiitollisuutta, että sieltä syrjäkylillä minutlaitettiin oppikouluun.

Ensimmäisen päivän vaelluksen tavoite oli Oronmylly. Särkisalmen ABCllä söimme ja otimme eväät illaksi ja koko huomiseksi päiväksi. Tiedossa ei ole kauppoja eikä kahviloita.

Mikäs oli kulkiessa Simpelejärven rantaa

pyörä ja kävelyteitä. Suomen kesä yllätti. Hellettä on tiedossa viideksi päiväksi. Tänään mittari näytti 24 C. Onneksi olemme Espanjan Caminolla tottunut monenlaiseen säähän. Tosin en pidä kuumasta, mutta elämä ei aina anna mitä tilaan.

Särkisalmelta lähtiessä alkoivat muistot tulvia: tuossa oli kauppa, missä se nyt on? Tuolla Rajaniemessä oli rajavartiosto ja koulubussi koukkasi sen kautta. Tuossa on Kisapirtti, tämän seudun lavatanssipaikka. Siellä en käynyt koskaan kun siihen aikaan uskovat nuoret eivät käyneet tansseissa. Tuon lammen rannalla punaisessa mökissä asui isäni Yrjö-veli. Kun pyrin oppikouluun, ajoin kokeita edeltävänä iltana heille 20 km. Yövyin siellä ja aamulla pyöräilin Parikkalaan pääsykokeisiin 9 km. Oli se 11 vuotiaalta aika sitkeä teko. Busseja ei kulkenut, joten mitenkä muuten olisin päässyt kokeisiin.

Yrjö-sedän mökkiä ei enää ollut, joku oli rakentanut uuden punaisen mökin, mutta navetta oli paikallaan.Tuolla on Maamieskoulun rakennukset. Siellä olin keskikoulun lopetettuani pari kuukautta kesä talouskoulussa. Viikonloppuna tietenkin pyöräilin 20 km edestakaisin. Ja voi tätä saniaisten määrää. Pohjanmaalla tuo laji on harvassa. Lapsena tyttöleirillä kerättiin saniaisia teltan pohjan alle. Retkipatjoista ei ollut tietoakaan.

Saavuttuamme Oronmyllylle muistojen tulva jatkui. Säästän lukijoita siltä. Sen kerron, että monet leirit olen täällä ollut, milloin leiriläisten, milloin isosena. Paikka on yksi nuoruuteni hengellisen kasvun keidas.

Pisteenä

Pyhille Poluille

Koska Camino jäi huhtikuulta väliin, mietimme kuumeisesti, missä voisimme kävellä. Tiesimme, että kotimaassakin on pyhiinvaellusreittejä, mutta tätä ennen lähtöä on jarruttanut tieto, että Suomi on kallis maa eikä täällä ole Pyhien Polkujen reittien varrella samanlaista majoitus- ja kahvilaverkostoa kuin Espanjan Caminolla. Vähitellen kuitenkin Polut alkoivat kutsua.

Nyt tuttu reppu on pakattu ja mieli valmistautuu matkaan. Aamulla lähdemme junalla Parikkalaan ja siitä sitten kohti tuntematonta. Tosin emme suuntaa kohti tuntematonta, sillä Parikkala on koulupaikkakuntani ja alkumatkasta reitti kulkee maisemissa, jotka ovat lapsuudestani tuttuja.

Mieli on odottava, jalat ovat lähtövalmiina. Helteitä luvassa ja se ei ole iloinen yllätys, mutta siihenkin olemme tottuneet etelän Caminoilla.