Sukellus korpeen

Tämän maiseman hyvästelimme aamulla. Tuunaansaaren leirintäalueella oli paljon porukkaa. Iloitsin lomalaisten kanssa lämpimästä, hyttysettömästä säästä. Vaikka matkailijoita oli paljon, kaikki oli rauhallista ja yö hiljainen. Aamu-uinnin jälkeen lähdimme matkaan 7.30

Aamulla tunsin iloa ja kiitollisuutta Miehestä, joka on valmis kävelyihin eikä pelkää haasteita, jos vain kunto antaa myöten. Kahden selkäleikkauksen ja polvien tähystyksen ja sydämen tahdistimen asennuksen jälkeen hän on kuntouttanut itsensä ja toteaa:”Nyt olen taas Caminokunnossa.

Punkaharjun järvimaisema jäivät taakse ja sukelsimme minulle tuntemattomiin

Päivän ikävyys: hyttyset. Niitä oli metsätaipaleilla niin paljon että välistä oikaisimme maantielle.
Päivän yllätys: kahvikupin kuva tien varressa. Sinne siis. Kyseessä oli Korkeatuvan B&B. Näillä poluilla kahvia tulee harvoin vastaan. Päivän eväät on suunniteltava etukäteen. Pysähdyimme aution talon rappusille ja aamupäivän välipala maistui.

 

Pihapiiristä bongasin pinkin elämänlangan. Se oli uusi tuttavuus.

Säätila: helle. Siihen on totuttu, mutta voimia se vie.

Reitti: Kulennoisesta haarautuu reitti kahteen vaihtoehtoon. Mies valitsi lyhyemmän toivoen selviävänsä vähemmillä hyttysillä. Pitempi oli merkitty, lyhyempi ei, mutta kartta ja Google maps ovat riittävät apuvälineet.

Muisto: minulla on muistikuva, että itä-Suomen kotiseuduilla on ollut paljon kedon kukkia verrattuna länsi-Suomeen.Sen totesin taas. Eikä kukkivia kukkia ole nimitetty maantien varrelta.

Kerimäki: uinti, ihana kahvila kirkon kupeessa, latte ja paras pulla. Pullaa mainostettiin lauseella:”Pulla päivässä pitää luut piilossa”. Siksi otin kaksi. Maailman suurimmassa kirkossa käynti ja eväät seuraaviksi päiviksi K-kaupasta.

Yllätyimme miten paljon matkailijoita oli liikkeellä. Kotimaan matkailu on. Löytynyt

 Ensimmäinen kirkko, johon pääsimme sisään. Täällä olen ollut vuosia sitte jouluaamun kirkossa. Laskin että kirkossa paloi yli 400 kynttilä.

Päivän highlight: sen alku oli jo reilu viikko sitten, kun tiedustelin Pyhät Polut sivuilta löytyneestä puhelinnumerosta  majoitusmahdollisuuksista  polun varrelta. Puhelun jälkeen tuli viesti: ”haluaisitteko yöpyä meillä. Yksi huone on vapaa. Illallinen, sauna ja aamiainen löytyy.”. Arvaatko  mitä vastasimme. Ilolla tulemme.

Tämän päivän  Albergan sisäänkäynti. Olemme mykistyneet savolaisesta vieraanvaraisuudesta. Marita on Pyhien Polkujen hallituksessa ja miehensä Samin kanssa he näkevät paljon vaivaa ryhmävaellusten ja polkujen kunnon eteen. Marita vastaa mielellään  Pyhiä Polkuja koskeviin tiedusteluihin (0503458743) .Koimme olevamme etuoikeutettuja, kun saimme olla heidän vieraanaan.

Päivän yllätys: kanttarelleja tien varrella. Elämäni isoin saalis. Kantarellit karttavat minua.

Suomen kauneimmat maisemat

Tästä lähdimme tänä aamuna. Jo eilen illalla huomasin että Caminomieli on löytynyt: odotin jo seuraavaa aamua ja liikkeellelähtöä.

Olimme Putikossa noin 8.30 ja tuntui ihanalta astella sunnuntai aamussa kohti Punkaharjua.
Hyttyset: ei koko päivänä.
Paarmat:ei
Säätila: 21-24 C.
Liikenne: kuljimme vanhoja maanteitä. Tosin itse Punkaharjulla kulki paljon autoja. Saatoimme valita myös rinnakkaispolkuja.

Junarata kulki osittain vieressä.

Levähdyspaikat: missä on Punkaharjun levähdyspaikkojen penkit ja pöydät. Vai eikö Matkailu halua tukea omien eväiden syömistä. Näimme kaksi penkkiä.

Pysähtymiset: Punkasalmen Shellin kahviossa kävimme. Harjulla pidimme evästauon kivien päällä.
Lounaan söimme Harjun Portissa.
Päivän pettymys: Olin odottanut pysähdystä Inkerin talon vohvelikahviossa Kruunupuistossa, mutta voi; siellä oli yksityistilaisuus.
Kirkot: vielä ei ole ollut yhtään kirkkoa. Oronmyllyn kirkko on suljettu homeen vuoksi ja Punkaharjulla oli tänään Metsäkirkko illan suussa. Hiljentyminen ja Jumalan kohtaaminen on löydyttävä ilman rakennuksia.
Päivän ilo: nämä maisemat

Sanoisinko, kappale kauneinta Suomea.

Matkan pituus: 15 km. Kävelymittari näytti illan suussa 21 km. Kävelimme vielä Tuunaansaaressa, josta olimme varanneet vaatimattoman kahden sängyn mökin.
Uimisen: aamulla ja majapaikassa.
 Harjun  Portin kesäkauppa: älä jätä huomisen eräitten ostoa sinne. Muistuttaa enemmänkin kioskia. Onneksi meillä oli hiukan entistä evästä jäljellä. Mutta kuinka tulen toimeen ilman leivän päälle pantavaa avokadoa.

Mökistä avautuva maisema.

Nyt jo kuulen jonkun blogin lukijan kysymyksen: miksi vaellatte?

1. Camino kutsui huhtikuussa, mutta perui kutsunsa. Niin mutta miksi Camino ylipäätään kutsuu?

2. Olemme 71 ja 77. Liikunta ylläpitää terveyttämme. Arvostamme ruumistamme Pyhän Hengen temppelinä.

3. Kun on tavoite, vaikkapa seuraava Camino, se kannustaa kävelemään pitkin

 vuotta. Ajattelemme:”Nyt kun vielä pystymme.”

4. Vaeltaessa jokainen päivä on erilainen. Aamulla et tiedä mitä päivä tuo tullessaan. Jokaisen päivän maisemat ovat erilaisia. 

5. Erityisen mielekkyyden vaeltamiseen tuovat rukousaiheet, joita kannan mukanani ikäänkuin luottamustehtävänä. AI miksi rukoilla, kun Jumala tietää lastensa tarpeet. Isä haluaa olla vuorovaikutuksessa lastensa kanssa. Isä haluaa kuulla lastensa puhuvan. Isä haluaa kuulla lastensa sanoittavan tarpeitaan. Ihan niinkuin vanhemmat haluavat kuulla omilta lapsiltaan samoja asioita. 

6. Käveleminen on mukavaa. Minulla on usein riemullinen tunne: tätä minä osaan.

Tämän päivän highlight: muuntua vielä illalla hetkeksi sukulaiseksi.

PS. Kirjoitusvirheitten  metsästys kännykän ruudulta on välistä ylivoimaista. Olen pahoillani.

Jatkuu edellisestä koska kännykkävarkaan ei jaksa pyörittää isoja tiedostoja.
Säätila: + 23-26 C. Meille olisi riittänyt 10 astetta vähemmän. Onneksi reitti kulki metsässä ja varjoissa.
Highlights: kuuden kilometrin perästä tulimme Hannukselan talolle. Etsimme kompassia varmistaaksenne suuntaa. Wolfgang- isäntä tuli tervehtimään:” Tulkaa nyt istumaan J lepäämään. Tässä ryhmät pitävät taukoa”. Esteli , kun arvelin, että olemme häiriöksi. Sitten vakuutuin, että olimme tervetulleita. Maila-vaimo oli Caminolta kävellyt joten olimme  peregriino amicos. Maila keitti kahvit, Wolfgang esitteli huikean tinafiguurikokoelman. Suomen suurin, 6000 hahmoa. Wolfgangin isän tekemiä. Kaikki asut noudattavat pikkutarkasti eri aikakausiin vaatteita. Mykistävää!!!

Olimme vaikuttaneet myös isännän

kirjoittamasta runokirjasta. Kuinka voikaan äidinkieleltään saksalainen löytää suomeksi sellaisia sanoja kuvatakseen ihmismielen moninaisuutta. Ostimme kirjan Miehen innostamana.

Ja viimeinen ihmeellisyys Hannukselassa: raajarikko koivu, joka silti elää. Se on synnyttänyt elämänkanavat melkein lahon rungon jäännöksen lomaan. Mikä elämän voima.

Loppumatka meni muistellessa ja ihmetellessä kokemaamme ja kohtaamista. Puolitoista tuntia kestäneen tauon jälkeen jatkoimme kohti Soppeenmäen etappia. Nämä kaksi paikkaa on esitelty Pyhien Polkujen esitteessä.

Soppeenmäen kohdalla alkoi olla nälkä. Luvassa oli laavu, jota emme löytäneet. Maatalousskoneiden ” museon” pihapiiri oli hiljainen. Löysimme keinun, joka oli varjossa ja. Ilman hyttysiä. Ah, miten eväät maistuivat.

Loppumatka oli helppoa suunnistaa, kun opasteet olivat oikeassa paikassa. Askelmittari näytti 22 km kun olimme Putikossa.Helteessä askel on lyhyt, kartan mukaan matkaa on17 km. Uimaan ja jätskille Savisepän pajaan. Sen jälkeen muutuimme sukulaisiksi. Veljeni haki meidät heille iltaa viettämään, rantasaunaan ja tietysti syömään. Aavistimme että saisimme sekä mustikoita että lakkoja jossain muodossa. Niin tapahtui. Huomenna aamulla muutumme taas vaeltajiksi. Seppä ja Hannukselan väki sanoivat, että omatoimivaeltajia ei ole näkynyt. Eikä ryhmiäkään tänä kesänä. Siksi polku oli jossain ruohottunut.

Putikko, entinen lähiasema. Nimen synnystä muisti suomenkielen opettaja vitsailla:” Pusikossa asui mies, joka ei osannut sanoa S-kirjainta” Hän sanoi asuvansa Putikossa. Uskoisitko tuota!

Asumatonta taivalta salon poikki Putilkkoon

Eilisen iloinen huipennus oli Oron Myllytuvassa Ritva Kososen ja Helena Kaipion näyttely. Ritvan näyttelyyn menin noin 30 vuotta sitten Putikon asemalla sattumalta. Se teki minuun sellaisen vaikutuksen että sanoin, jos tuleviin kirjoihin tarvitaan kansia, Ritvan työt olisivat sopivia siihen. Hänestä tuli viiden kirjankannen tekijä.

Nämä kengät on yhden kirjan kannessa, niillä on päästy myös Ateneumiin. Ritvan taide on syvältä koskettavaa. Terapeuttista. Sielunhoidollista.

Aamu alkoi kukonlaulun aikaan. Puoli seitsemän hyvästelimme Oron.

Kuljimme asumatonta saloa ensin 6 km.

Hyttysiä: paljon. Miehellä on tervavoide, minä on välitä.
Opasteita: liian vähän alkutaipaleella. Kartan kanssa sai olla tarkkana, koska kaikissa tienhaaroissa ei ollut merkkiä. Soppeenmäeltä Putikkoon merkinnät olivat huvin laitettu. Kiitos siitä.
Tiet: monenlaisia: soratietä (oikoi), kärrytietä,polkua, umpeenkasvanutta polkua.

SP

Säätila:

Ensimmäinen päivä
(Kerrottakoon, että blogin lopussa puhelin kieltäytyi yhteistyöstä eikä jaksanut kiinnostua viimeisen kappaleen kirjoittamisesta. Se olisi sisältänyt päivän täydelliseksi tekevän asian. Kerron sen huomenna.)

Tästä se alkoi. Aamulla viiden jälkeen kävelimme Vaasan asemalle.
Pyhiinvaellus on hyvin henkilökohtainen asia. Siitä ei kirjoiteta blogeja. Se on sisäinen matka juuri siinä kohtaa kuin kulkija sillä hetkellä on. Siksi tästä ei tule pyhiinvaeltajan blogia. Kutsun itseäni vaeltajakani, pyhiinvaeltaja on liian iso sana, vaikka kuljenkin Pyhiä polkuja.

Tämä on informatiivinen blogi niille jotka haluavat tietää tästä reitistä ja vaeltamiseen tavasta. Toisaalta tämä on myös omaa tajunnanvirtaani, joka lähteevyörymään kun kuljen näissä maisemissa. Yllätyin itsekin miten paljon muistoja palautui mieleeni.

Kun juna 13.30 oli Parikkalassa, menimme asemakahvilaan. Odotin näkeväni jotain tuttua, olinhan tuossa rakennuksessa odottanut junaa lukuisat kerrat. ” Sinulla taitaa liittyä tähän paikkakuntaan enemmän hyviä muistoja kuin minulla lapsuuden kaupunkiin?”, Mies kysyi.” Hyvää ja huonoa”, sanoin.  ”Syrjäkylän arka isästään orpo tyttö vieraassa pitäjässä oppikoulussa. Siinä oli sisäisesti selviämisen haastetta”. Jälleen kyllä koin suurta kiitollisuutta, että sieltä syrjäkylillä minutlaitettiin oppikouluun.

Ensimmäisen päivän vaelluksen tavoite oli Oronmylly. Särkisalmen ABCllä söimme ja otimme eväät illaksi ja koko huomiseksi päiväksi. Tiedossa ei ole kauppoja eikä kahviloita.

Mikäs oli kulkiessa Simpelejärven rantaa

pyörä ja kävelyteitä. Suomen kesä yllätti. Hellettä on tiedossa viideksi päiväksi. Tänään mittari näytti 24 C. Onneksi olemme Espanjan Caminolla tottunut monenlaiseen säähän. Tosin en pidä kuumasta, mutta elämä ei aina anna mitä tilaan.

Särkisalmelta lähtiessä alkoivat muistot tulvia: tuossa oli kauppa, missä se nyt on? Tuolla Rajaniemessä oli rajavartiosto ja koulubussi koukkasi sen kautta. Tuossa on Kisapirtti, tämän seudun lavatanssipaikka. Siellä en käynyt koskaan kun siihen aikaan uskovat nuoret eivät käyneet tansseissa. Tuon lammen rannalla punaisessa mökissä asui isäni Yrjö-veli. Kun pyrin oppikouluun, ajoin kokeita edeltävänä iltana heille 20 km. Yövyin siellä ja aamulla pyöräilin Parikkalaan pääsykokeisiin 9 km. Oli se 11 vuotiaalta aika sitkeä teko. Busseja ei kulkenut, joten mitenkä muuten olisin päässyt kokeisiin.

Yrjö-sedän mökkiä ei enää ollut, joku oli rakentanut uuden punaisen mökin, mutta navetta oli paikallaan.Tuolla on Maamieskoulun rakennukset. Siellä olin keskikoulun lopetettuani pari kuukautta kesä talouskoulussa. Viikonloppuna tietenkin pyöräilin 20 km edestakaisin. Ja voi tätä saniaisten määrää. Pohjanmaalla tuo laji on harvassa. Lapsena tyttöleirillä kerättiin saniaisia teltan pohjan alle. Retkipatjoista ei ollut tietoakaan.

Saavuttuamme Oronmyllylle muistojen tulva jatkui. Säästän lukijoita siltä. Sen kerron, että monet leirit olen täällä ollut, milloin leiriläisten, milloin isosena. Paikka on yksi nuoruuteni hengellisen kasvun keidas.

Pisteenä

Pyhille Poluille

Koska Camino jäi huhtikuulta väliin, mietimme kuumeisesti, missä voisimme kävellä. Tiesimme, että kotimaassakin on pyhiinvaellusreittejä, mutta tätä ennen lähtöä on jarruttanut tieto, että Suomi on kallis maa eikä täällä ole Pyhien Polkujen reittien varrella samanlaista majoitus- ja kahvilaverkostoa kuin Espanjan Caminolla. Vähitellen kuitenkin Polut alkoivat kutsua.

Nyt tuttu reppu on pakattu ja mieli valmistautuu matkaan. Aamulla lähdemme junalla Parikkalaan ja siitä sitten kohti tuntematonta. Tosin emme suuntaa kohti tuntematonta, sillä Parikkala on koulupaikkakuntani ja alkumatkasta reitti kulkee maisemissa, jotka ovat lapsuudestani tuttuja.

Mieli on odottava, jalat ovat lähtövalmiina. Helteitä luvassa ja se ei ole iloinen yllätys, mutta siihenkin olemme tottuneet etelän Caminoilla.

Three veto Camino SAN Salvador ja päivä Oviedossa

Ensin yhteenveto  ja sitten kertomus

Camino SAN Salvador on kompakti 5-6 päivän reissu sellaisille, jotka kaipaavat haasteita. Reitillä on vähän väkeä. Albergoissa on tilaa ja samoissa kylissä on muutakin majoitusta. Kiipeämistä on paljon ja laskuja vielä enemmän. Osa on rasittavan jyrkkiä. Jos sinulla on huonot jalat, reitti ei ole sinulle. Tällä reitillä tarvitaan hyvä peruskunto ja kärsivällisyyttä.

Reitti on erityisen hyvin merkitty. Moneen kertaan olen varmaan sanonut, että maisemat ovat vuoristossa ainutkertaisia, undulate. Jo niiden takia kannattaa tulla. Itseasiassa huomasimme, että kun odotimme superrankkaa päivää, ei se ollutkaan sitä. Mutta kun ajattelimme että tästä on enää puolenkymmentä kilometriä, sellainen pätkä tuntuu rankalta.

Kuljettavana on kärrytietä, polkuja ja maanteitä, mutta vähän vain vilkasliikenteistä maanteitä. Kahviloihin ei voi luottaa. Vaikka oppaassa kerrottaisiin että kylässä on kahvila, ei sen aukioloajoista
ole tietoa. Todennäköisesti ne aukeavat iltapäivällä. Kauraryynipussit on hyvä aamupala. Ne on myös kevyitä kantaa ja valmistuvat mikrossa. Mikro oli joka paikassa. Kahviriippuvaidilla saa olla alkumatkasta oma kahvi mukana. Vasta La Pola de Lenan jälkeen alkoi olla kahviloita. Vuoristopäiviksi on oltava evästä tarpeeksi, mutta ei liikaa kannettavaa. Kaikissa albergoissa oli viltit, joten ilman makuupussia olisi pärjännyt.

Mäkien nousua ja laskua on hyvä harjoitella etukäteen, muuten saa reidet jumiin ja alastulot ovat entistä hankalampia. Reitin voi yhdistää ranskalaisen reitin alkupätkän jatkeeksi Leonista tai jatkaa Camino  Primitiivoa. Me otimme pätkän Via de la Plataa ja tulimme bussilla Astorgasta Leoniin.

Nukkuminen Caminolla on sitä ja tätä. Vaikka olen ollut väsynyt, uni jää lyhyehköksi. Tulkitsen, että täällä käyn ylikierroksilla. Kuitenkin olen jaksanut kohtuullisen hyvin.

Meillä oppaina oli puhelimessa Wise Pilgrim ja minulla E-kirjana Camino SAN Salvador, joka löytyy myös ilmaisena nettiversiona www. pilgrimagetraveler.com. Sama Ellie ja Rick ovat kirjoittaneet matkakertomuksia ja oppaita useista Caminosta. Sieltä ne löytyvät. Aikaisemmin kerroin nimen väärin. Internet ei toiminut luotettavasti, Miehen puhelimessa se kyllä toimi.

Vaikka Camino SAN Salvador on vanhapyhiinvaellusreitti, eivät kirkot ole olleet auki eikä missään ole tullut vastaan messua puhumattakaan peregriinojen messua. Jo ensimmäisellä Caminolla totesin että pyhiinvaellus on hyvin henkilökohtainen asia. Pyhiinvaelluksen yhteisöllisyys on harvinaista. Pyhiinvaeltajien yhteisöllisyyttä löytyy kyllä.

Päivä Oviedossa

Alberga la Peregrina osoittautui hyväksi paikaksi. Se on erittäin lähellä Katedraalia. Ruokapaikkoja on samalla kadulla runsaasti. Aamulla poistumiselle ei ole kiirettä. Vasta   11.30 on lähdettävä. Hinta oli 15€/henkilö.

Verkkaisen aamun jälkeen veimme reput viereisellä kadulla olevaan Gran Hotel Regenteen. Se näytti olevan neljän tähden hotelli 55€. Sekin on niin lähellä katedraalia, että kirkon tornit näkyvät. Välissä on vain Monasterio de S. Pelayo.

 Tässä näkymä ikkunastamme

Katedraaliin pääsimme ilman maksua SAN Salvador passia vastaan. Sieltä saimme ostaa neljällä eurolla Salvadoran.

.

Onpahan muistona tästä Caminosta. Tätä varten on oma credential eli passi, jonka hankimme Benediktiläis nunnien Albergasta. Kävimme audio-opastuksen kanssa kierroksen katedraalissa. Cámara Santa ( Jeesuksen hikiliina) on yksi sekä turisti että pyhiinvaelluskohde Oviedon katedraalissa. Tämän lähemmäksi en inhimillisesti pääse Jeesusta. Onneksi usko on suhde. Se vahvistui seisoessani Sube a la Cámara Santan äärellä.

Eipä sitä Caminoa jossa eteen ei tulisi joku Fiesta ja kulkueet. No nyt kokoontui säkkipillit ja rumpujen soittajat yhdelle Piazzalle. Hauskaahan niitä oli pysähtyä kuuntelemaan.

Tänään satoi ja paistoi. Yhden sadekuuron alta menin Inglesia de SAN Isidoron kirkkoon (Mies oli mennyt hotellille). Kirkko oli täynnä pyhäpuluista  väkeä. Tajusin että kyseessä oli konfirmaatiomessu. Vaikka olin huomattavan alipukeutunut sadeviittoineni, jäin iloisin mielin kirkkoon. Nautin erityisesti sitä, että välillä laulut laulettiin kitaran säestyksellä ja sanat tulivat valkokankaalle

Asturia on kovasti tietoinen identiteetistään. Tarjolla on paljon asturialaista spesiaali ruokia. Sellaisen lounaan söin. Asturialainen sidra (siideri)  on tämän seudun erikoisuus ja must. Tämä on omenan viljelysseutua. Ravintolan kivilattia on märkä koska sidra kaadetaan kumollaan  olevaan lasiin metrin korkeudelta. Lasiin kaadetaan kerralla pari senttiä pohjalle. Siksi tarjoilijat saavat juosta koko ajan pöydästä toiseen.  Eipä sidra ollut minun makuuni, mutta kovasti se näyttää olevan monien mieleen kun ihmiset istuvat Sideriassa kauan.

 Minulla oli hyvää aikaa tutustua  Museo de Bellas Artes Asturianaan. Se oli taidemuseo ja jos oikein ymmärsin, tekijät olivat asturialaisia. 1800-luvun taide on aina ollut minun mieleeni. Täällä se kuvasi sekä realistisella että välin romanttisella tavalla ihmisten arkista elämää, etenkin maalaiselämää ja Asturian maisemia. Olin epätietoinen voiko valokuvia ottaa. Olisi ollut monta taulua  mitkä olisin halunnut kuvina edelleen tutkittavaksi

Yhden patsaan kuvasin. Espanjassa on puhutteleva taito kuvata pronssipatsailla ihmisiä ja ihmisryhmiä. Tuon patsaan äärellä ajattelin vanhenevaa itseäni. Toivoisin kasvavani  tuota tyyneyttä ja hetkessä olevaa läsnäoloa kohti. Camino del Vita.