Nyt ei kenenkaan tarvitse kadehtia, etta taalla vain auringossa kavelemme unikkoniittyjen ja oçliivilehtojen halki. Koko paivan on satanut. Aaamupaivalla jopa niin rankasti, etta eilen kehumamme sadevarustus petti meidat. Puseroni oli marka. Onneksi se oli silkkia ja kuivui jossain pilven raossa. Iltapaivalla oli vahemman sadetta ja selvisimme Coimbran vanhaan suurkaupunkiin (160 000) kolmen maissa. Huone halvasta pensionaatista, mutta lammin suihku, ah miten ihanaa. Eilisessa Rabacalin paikassa nimittain suihkusta tuli vain kylmaa vetta.
Miksi nailta matkoilta kirjoitetaan paljon syomisesta, majapaikasta, saasta ja jalkojen voinnista. Siksipa hyvinkin, etta taalla ihmisen perustarpeet ovat minimissa. Tuossa ne ovat. Kun nuo ovat kunnossa, sitten voi katsella maisemia, vaipua ajatuksiin, kuunnella sisintaan.
Tanaan keskustelimme elaman unelmista. Kesan unelmista ja siita edelleen. Mies sanoi, etta unelma sanoi, etta unelmasana on vieras; toive sopii paremmin.
Paivan kukka; kehakukka.
Paivan tuoksu; luulen etta se on appelsiininpuiden kukkien tuoksu. Vahvempi kuin jasmiini, mutta niin hyva.
Paivan PYHIIN vaeltaminen loytyi mukanani seuraavasta Urho MUroman; Aamun ensimmainen. Siina vakuutettiin, etta Jeesus rukoilee jatkuvasti omiensa puolesta. Vau. Aika suurenmoinen ajatus. Ne rukoukset on ainakin sanoitettu oikein.
Matkalukemisena vanhaa taattua tavaraa edellisen lisaksi Wilkoksin Kallis hunajan pisara ja Markus evangeliet (sattui loytymaan ohut kappale).
Olemme hyvillamme siita, etta nyt on kolme sadepaivaa eletty, eikohan kohta huhtikuun sadepaivat ole jo lopussa, sitten on tiedossa parempaa. Onneksi on lammin. Ja maanviljelijat iloitsevat maissipelloillaan.
Ja lopuksdi pahoittelut kirjoitusvirheista. Nama koneet ovat nahneet parhaat paivansa ja internetin kayttoaika on rajattu. Jono takana. Tsau.
No comments:
Post a Comment