Eilen saimme kaksi opetusta ennen lähtöä. Olimme aikoneet jättää Alsan bussilippujen oston välille Malaga-Sevilla siksi kunnes olemme Malagassa ja tiedämme mihin bussiin ehdimme. Päätimme kuitenkin testata, saako lippuja netistä. Huomasimme, että suunnittelemaamme bussiin oli 2 paikkaa jäljellä. Siispä riskillä otimme ne ja tänään Malagassa totesimme, että eipä olisi bussiin päästy ilman etukäteislippuja.
Toine opetus liittyi varaamaamme Hostelliin täksi illaksi. Tarkoituksemme oli kävellä noin 8 km Sevillasta, jotta matka saadaan alkuun. Olimme varanneet Hostellin. Vahvistuksen olimme saaneet, mutta meiltä oli jäänyt huomaamatta Booking.comin kaksi sähköpostia, jolla varaus piti varmistaa omalla sähköpostiosoitteella. No onneksi huone oli jäljellä ja saatoimme huojentuneena lähteä.
Nyt lepäilemme helteisen päivän jälkeen Santiponessa. Lento Malagaan kesti 4.20, kentältä bussilla kaupunkiin ja Alsan bussilla Sevillaan 2.45. Siellä mielenkiintoinen tapaaminen iranilaisen Katin kanssa. Hänet ja isänsä olimme tavanneet 3 vuotta sitten Punkaharjulla Runebergin muistokiven luona. Katin isä, 80-vuotias armeijan upseeri on uskomattoman kiinnostunut Runebergista ja tuli kulkenaan Runebergin paikkoja Iranista asti. Kati puolestaan pakeni 19-vuotiaana Saksaan, protestoi islamia vastaan ja halusi vapauteen. Opiskeli lääkäriksi ja on nyt ollut Tanskassa 14 vuotta. Meille syntyi FB-tuttavuus ja kun kuulin että hän on Sevillassa 3 viikon kielikurssilla, päätimme tavata, jos suinkin mahdollista. Sinänsä ihmeellistä, että vieraan kaupungin isolla bussiasemalla satuimme vastakkain. KävelimmE Katedraalille (Euroopan suurin goottilainen) ja menimme kahville. Mukava tapaaminen.
Tänään oli kuulema ensimmäinen hellepäivä täällä ja sitä tämä totisesti oli - +28 näytti joku mittari.
Löysimme Katedraalin vierestä Telefonica-liikkeen ja saimme Ipadiin inretnet liittymän. Nyt siis tämä blogin kirjoittaminen onnistuu.
Tämän päivän eucaristio:
* Silmiemme eteen räjähtänyt vihreys
* Tutustuminen tapaksiin
* Hetkessä kuivunut pyykki
Kuvat ovat tänään vaiheessa. Ehkä huomenna olen viisaampi.
Vielä yksi havainto. Jo lentokoneesta katsoimme, että Malagaa lähestyttäessä pellot, laaksot ja vuorten rinteet näyttivät olevan oliivipuitten vallassa, Sama havainto jatkui kun tulimme bussilla. Tuli vaikutelma, että koko Andalusia on yhtä oliivilehtoa! Ehkä pääsen herkuttelemaan paikallisilla oliiveilla.
Monday, April 20, 2015
Saturday, April 18, 2015
Lähdössä
Tästä se alkaa - viidennen Caminon toteutusvaihe. Camino del Vita on toki meneillään koko ajan, niin opetti pater Abuelo.
Reput pakattu ja kengät rasvattu. Mieskin liittyi grammanviilaajiin kun vahingoittunut kylkiluu muistuttaa itsestään oikean käden liikkuessa. Tuo vaiva ei onneksi estänyt häntä lähtemästä. Tänä vuonna saamme siis lähteä jälleen kahden. Minun reppuni painaa alle kuusi ja hänen noin seitsemän ilman vettä ja mahdollisia päivän eväitä.
Tänään junalla Helsinkiin, aamulla Malagaan, siitä bussilla Sevillaan ja sieltä alkaa vaellus kolmen viikon ajaksi. Tavoitteena on Salamanca, sieltä olemme katsoneet yhteyden Madriin, josta lento takaisin äitienpäivän jälkeen.
Olen lukenut kirjaa "Tuhat lahjaa" siinä maanviljelin vaimo, kuuden lapsen äiti Ann öysi kivun, tyytymättömyyden, tyhjyyden ja työntäysien vuosien jälkeen elämänilon opetellessan avaamaan silmänsä ja näkemään jokaisessa päivässä kolme kiitollisuuden aihetta. Esikuvakseen hän sai Danielin, joka ulkoisesta ahdistuksesta huolimatta polvistui kolme kertaa päivässä ja kiitti Jumalaa.
Eucaristio - sitä opettelen tällä matkalla, opettelen näkemään ja kiittämään kolmesta asiasta päivässä.
*kevyt reppu ja kävelemään kutsuvat kengät
*liikkuvat ja toimivat jalat
* ystävien majatalo tänä iltana
Buen Camino itselleni ja kaikille Caminon kulkijoille tällä hetkellä. Buen Camino Camino del Vitan kulkijoille

Monday, May 19, 2014
Kotona
Vaikka olen ollut jo kolme yötä Suomessa ja niistä kaksi kotona, yhä yöllä olen Caminolla. Olin viisas kun aloin hitaasti laskeutua kotimaata kohti;keskiviikkoiltana Oviedossa, torstaina bussimatka Bilbaohon, perjantaina lento ja lauantaina junalla kotiin. Sielu ei siltikään meinaa ehtiä mukaan, niin voimakas kokemus caminon kulkeminen on.
Ihmettelen kukkien runsautta, monimuotoisuutta ja värikkyyttä. Tässäkin nuo pinjan näköiset ovat täynnä puhkeavia sinisiä kukkia.
Leijonat portinpielessä toivat mieleen miniän, joka rakastaa patsasleijonia ja linnut porttipylväissä muistuttivat vävystä, joka on johdatellut sukua lintujen maailmaan.
Mitä ajattelen Espanjasta? Masemat vaihtuvat sekä maalla että rannalla. Bussimatkalla en raaskinut edes nukkua, vaikka väsytti, sillä halusin vielä kokea kaikki vaikutelmat, mitä maisemat tarjoavat.
Ruoka maassa on halpaa. Kolmen ruokalajin ateria juomineen ja leipineen 8-12€. Tällä matkalla löysin pinchot. Aikaisemmin en uskaltanut niihin koskea kun ajatteelin niiden lojuneen lämpimällä tiskillä ties kuinka kauan. Siis pieni sämpylä tai vinoon leikattu patongin pala päällystettynä mitä erilaisemmilla aineksilla. Hinta 1-1.70 €. Muutamana viimeisenä aamuna otin aamuteen kanssa pinchon, jossa oli välillä kalkkunapihvi. Aikaisemmin olin turvautunut bocadilloon con gueso y tomato ( 15-20 cm patonkia).
Yöpyminenkin on halpaa ellei tavoittele viiden tähden hotellia. Kolme tähteä on hyvä tasoinen peregriinolle ja hinta voi olla 30-50 €/huone. Muut hinnat ovat kyllä samaa tasoa kuin Suomessa. Esim asuntojen hintoja ihmettelin, sillä ne saattavat olla paljon kalliinpia kuin täällä. Millä rahalla ne irtoavat!!!
Vessat ovat kahviloissa erittäin siistejä, kivilattiat, kaakeloidut seinät, riittävästi tilaa. Poikkeuksena se yksi surkea Pesuessa (reikä lattiassa). Taloja on ilo katsella, paljon kukkia ja ruukkuja pihoissa. Kasvimaita ja kukoistavia kasveja!
Kun maksat isolla rahalla, on hyvä olla tarkkana, miten saat takaisin. Kerran maksoin 50 € setelillä kahvin. "Tässä ei ole tarpeeksi", sanoin. Heti tyttö meni takaisin kassalle ja toi 5 € laskematta edes mitä puuttuu. Kerran pyysin aamiaisen eli teen ja pinchon. Listassa oli hinta 2.70, mutta laskussa 4.40, jolloin molemmat oli laskettu erikseen. En viitsinyt huomauttaa. Kahvilan pitäjä oli puku päällä oleva mustaihoinen mies, joka jutteli iloisesti ja musiikkina klassinen. Menköön miellyttävyyslisästä.
Maisemassa on myös paljon hyljättyjä rakennuksia. Joskus ajattelen, miten vaarallisia sortuneet rakennukset voivat olla. Näen sieluni silmillä J 6v seikkailemassa raunioilla ja houkuttelisi seikkailu varamaan J 8 v ja muita lapsia. Ehkä on liian vaivalloista purkaa kivirakennelmia, en tiedä.
Hylätty luostari kosketti. Siellä on ollut joskus paljon elämää, työtä, hengen elämää. Siellä on onllut kutsumus ja kilvoitus.... sitten elämä on hiipunut.
Caminolle ei voi jäädä. Camino del vita, korosti pater Abuelo. Haluan muistuttaa itseäni Guameksen kuvilla elämän caminon vaarasta; kiiruhtamisesta ja suorittamisesta ja ohi kulkemisesta
ja samalla muistutan elämän caminon motosta; pysähtymisestä, jakamisesta ja palvelemisesta
Caminon jäleen on monta tienhaaraa, monta valintaa; mihin suuntaan? Millä kriteereillä valitsen?
Caminolla kulkiessa en jaksa olla turisti. Bilbaohon päästyäni pitää kuitenkin ottaa pakolliset kuvat Guggenhaimista
ja Guggenhaimin koirasta, joka oli juuri istutettu tämän kesän kasveja täyteen niin että vesi vain tippui ympäristään. Kesällä varmaan uniikki ilmestys
Kun aamulla olin liikkeellä, seurasin kun isät ja äidit, mummit ja vaarit taluttivat lapsia kouluun ja päivähoitoon. Kaikilla koulupuvut. Ne olisivat tervetulleet Suomeenkin. Vaatekiistat kodeissa vähenisivät ainakin jonkun verran.
Ja lopuksi suvun jalkapalloilijoille ja tuleville jalkapalloilijoille ja kaikille jalkapallosta kiinnostuneille. Bilbaon jalkapallostadionia rakennetaan kuin Iisakin kirkkoa. Viime vuonna jo otin kuvia rakennustyömaalta. Yhä se on kesken.
Osa siitä on jo valmistumassa
Ja yksi puoli näytti jo valmiin näköiseltä
Kun katselin viimevuotista blogiani, huomaan kirjoittaneeni huomattavasti monipuolisemmin kuin tänä vuonna. kerroin havainnoista ja niiden synnyttämistä ajatuksista. Muistan kuinka vaeltaessani saatoin ajatella lauseita, joita kirjoittaisian. Tänä vuonna olivat kuvat. Kieli on köyhempää ja ilmaisu kapeampaa. Ajattelin kuvien kautta; tuosta kuva blogiin. Kumpi parempi? Ehkäpä joku lukija kertoisi kommentissaan tai muuten ajatuksensa asiasta.
Kun tulin kotiin, Mies tilasi Camino La Platan opaskirjan ja näytteli Seviljan reitin profiileja ja albergojen tiheyksiä!!!!!!!
Yhä edelleen vaellan siellä kylissä jatähyän vuorille
Joet ja sillat ilahduttivat silloin kun meri oli kaukana
Vaikka en ole meren rannalla elänyt, eikä edes järvi ole ollut kotikonnuilla - tai ehkä juuri siksi meri jaksoi aina ilahduttaa.Leijonat portinpielessä toivat mieleen miniän, joka rakastaa patsasleijonia ja linnut porttipylväissä muistuttivat vävystä, joka on johdatellut sukua lintujen maailmaan.
Mitä ajattelen Espanjasta? Masemat vaihtuvat sekä maalla että rannalla. Bussimatkalla en raaskinut edes nukkua, vaikka väsytti, sillä halusin vielä kokea kaikki vaikutelmat, mitä maisemat tarjoavat.
Ruoka maassa on halpaa. Kolmen ruokalajin ateria juomineen ja leipineen 8-12€. Tällä matkalla löysin pinchot. Aikaisemmin en uskaltanut niihin koskea kun ajatteelin niiden lojuneen lämpimällä tiskillä ties kuinka kauan. Siis pieni sämpylä tai vinoon leikattu patongin pala päällystettynä mitä erilaisemmilla aineksilla. Hinta 1-1.70 €. Muutamana viimeisenä aamuna otin aamuteen kanssa pinchon, jossa oli välillä kalkkunapihvi. Aikaisemmin olin turvautunut bocadilloon con gueso y tomato ( 15-20 cm patonkia).
Yöpyminenkin on halpaa ellei tavoittele viiden tähden hotellia. Kolme tähteä on hyvä tasoinen peregriinolle ja hinta voi olla 30-50 €/huone. Muut hinnat ovat kyllä samaa tasoa kuin Suomessa. Esim asuntojen hintoja ihmettelin, sillä ne saattavat olla paljon kalliinpia kuin täällä. Millä rahalla ne irtoavat!!!
Vessat ovat kahviloissa erittäin siistejä, kivilattiat, kaakeloidut seinät, riittävästi tilaa. Poikkeuksena se yksi surkea Pesuessa (reikä lattiassa). Taloja on ilo katsella, paljon kukkia ja ruukkuja pihoissa. Kasvimaita ja kukoistavia kasveja!
Kun maksat isolla rahalla, on hyvä olla tarkkana, miten saat takaisin. Kerran maksoin 50 € setelillä kahvin. "Tässä ei ole tarpeeksi", sanoin. Heti tyttö meni takaisin kassalle ja toi 5 € laskematta edes mitä puuttuu. Kerran pyysin aamiaisen eli teen ja pinchon. Listassa oli hinta 2.70, mutta laskussa 4.40, jolloin molemmat oli laskettu erikseen. En viitsinyt huomauttaa. Kahvilan pitäjä oli puku päällä oleva mustaihoinen mies, joka jutteli iloisesti ja musiikkina klassinen. Menköön miellyttävyyslisästä.
Maisemassa on myös paljon hyljättyjä rakennuksia. Joskus ajattelen, miten vaarallisia sortuneet rakennukset voivat olla. Näen sieluni silmillä J 6v seikkailemassa raunioilla ja houkuttelisi seikkailu varamaan J 8 v ja muita lapsia. Ehkä on liian vaivalloista purkaa kivirakennelmia, en tiedä.
Hylätty luostari kosketti. Siellä on ollut joskus paljon elämää, työtä, hengen elämää. Siellä on onllut kutsumus ja kilvoitus.... sitten elämä on hiipunut.
Caminolle ei voi jäädä. Camino del vita, korosti pater Abuelo. Haluan muistuttaa itseäni Guameksen kuvilla elämän caminon vaarasta; kiiruhtamisesta ja suorittamisesta ja ohi kulkemisesta
ja samalla muistutan elämän caminon motosta; pysähtymisestä, jakamisesta ja palvelemisesta
Caminon jäleen on monta tienhaaraa, monta valintaa; mihin suuntaan? Millä kriteereillä valitsen?
Caminolla kulkiessa en jaksa olla turisti. Bilbaohon päästyäni pitää kuitenkin ottaa pakolliset kuvat Guggenhaimista
ja Guggenhaimin koirasta, joka oli juuri istutettu tämän kesän kasveja täyteen niin että vesi vain tippui ympäristään. Kesällä varmaan uniikki ilmestys
Kun aamulla olin liikkeellä, seurasin kun isät ja äidit, mummit ja vaarit taluttivat lapsia kouluun ja päivähoitoon. Kaikilla koulupuvut. Ne olisivat tervetulleet Suomeenkin. Vaatekiistat kodeissa vähenisivät ainakin jonkun verran.
Ja lopuksi suvun jalkapalloilijoille ja tuleville jalkapalloilijoille ja kaikille jalkapallosta kiinnostuneille. Bilbaon jalkapallostadionia rakennetaan kuin Iisakin kirkkoa. Viime vuonna jo otin kuvia rakennustyömaalta. Yhä se on kesken.
Ja yksi puoli näytti jo valmiin näköiseltä
Kun katselin viimevuotista blogiani, huomaan kirjoittaneeni huomattavasti monipuolisemmin kuin tänä vuonna. kerroin havainnoista ja niiden synnyttämistä ajatuksista. Muistan kuinka vaeltaessani saatoin ajatella lauseita, joita kirjoittaisian. Tänä vuonna olivat kuvat. Kieli on köyhempää ja ilmaisu kapeampaa. Ajattelin kuvien kautta; tuosta kuva blogiin. Kumpi parempi? Ehkäpä joku lukija kertoisi kommentissaan tai muuten ajatuksensa asiasta.
Kun tulin kotiin, Mies tilasi Camino La Platan opaskirjan ja näytteli Seviljan reitin profiileja ja albergojen tiheyksiä!!!!!!!
Thursday, May 15, 2014
Bilbao
Oviedosta bussilla Bilbaohon. Yritin ensinAlbergaan, mutta sen yli 30 paikkaa oli finito. NeuvoivatGuggenhaimia vastapäätä olevan Botxo Gallery youth pensionaatin. Siis joen toisella puolella vastapäätä Guggenhaimia. 15 € yö, sängyt kolmessa kerroksessa. Onneksi pääsin alinmaiseen. Kello läheni puolta kuutta, ehkä sisi alberga oli täynnä.
Täällä on avoin Wi-fi, siksi kirjoittelen. Kaikkia haluamiani kuvia en saa liitettyä. Ehkä kotonakaikessa rauhassateen yhteenvedon ja laitan muutaman kuva.
Eilen illalla, Caminon viimeisenä iltana löysin sielunsiskon.Kysyin puolalaiselta lastenlääkärinaiselta, joka oli viereisellä petillä,miksi hän onCaminolla jo toistamiseen: " I am catholic. I want to be near the Lord, think and pray"
Täällä matkalla on saatu tienviittoja.

Matkalla Oviedoon

Joet ja sillat, meri ja vuoret; siinä ympäristö jota hengitän.
Tie eteenpäin ja taaksepäin.
Nämä kuvat olivat ihan must. Kasvoivat niin somasti puun juurien kainalossa.
Oviedon albergaa etsin taas olan takaa. Kun olin kulkenut merkitöntä taivalta ainakin kilometrin, kysyin kartan kanssa, missä olemme ja miten alberga löytyisi. Olinkin 400 m päässä siitä. Reppuja jonossa odottamassa kun hosteliero tulisi klo 17.
Monastry Santa Maria del Valdediosa
Tänään lähdin kartattomalle ja opaskirjattomalle taipaleelle Oviedoon. Internetissä oli kirjanmerkeissäni MUNDICAMINO sivusto (erinomainen), mutta sekinoli tavoittamattomissa kun Giga tuli käytettyä kahdessa viikossa.
Monasterio oli hyväkuntoinen, mutta siellä ei ollut enää yhtään munkkia. Meitä majoittui neljä; italialainen, saksalainen ja hollantilainen mies ja minä. Suihkun vesi oli kylmää, olimmehan camino primitivon alussa.

La Isla ja maanatai
Ribadeselassa aamupäiväkahvi, rantoja, kaunista ilmaa, mukava kävellä. Pakahduttavan onnen hetkwn koin kun sain S&D viestin, että ovat kotona ja kiittelivät matkasta. Olin onnellinen, että sain olla heidän kanssaan viikon ja jakaa jotain caminosta. Viikko on jo aikamoinen aika yötä päivää yhdessä, tosin kolme kertaa saimme privaattihuoneet.
Kiviaidat jaksavat pysähdyttää. Mitä ne kertoisivat ihmisistä ja ihmisen työstä, jos osaisivat puhua. Olisipaaika makeaa viljellä kasvimaata tuollaisen kiviaidan suojassa.
Ja päivän rantakuva
Nyt alkoi olla aika hyvästellä matkan varrella tutuksi tulleita saksalaisia ja kroarialainen pariakunta. Suuntaan kävelyni pois rantareitiltä ja suunnistan Camino del Primitivon alkuun Oviedoon. Gijon on valtavan iso kaupunki ja haluan välttääsen.
Maanataiyön vietinLa Islan albergassa. Seon hiukan syrjässä caminosta, mutta sangen mukava ja valoisa paikka. Paikalla 20 yöpyjää. Illalla yhdeksän maissa tuli viereiselle petille kanadalainen mies. Ilahtuneena englannin kielestä kysyin mistä asti hän on tullut kun hän vaikutti pitkään kävelleeltä. Hän sanoi, että se wi ole caminokysymys ensimmäiseksi. Tiedustelin, mitä ovat caminokysymykset, jotka sopivat tähän hetkeen." Kuinkavoit? Oletkoväsynyt? Oletko janoinen, haluatko ruokaa?" Aina voi oppia.
Nyt on ollut aika katsella kukkia. Pasunakukkaa yritettään kasvattaa epätoivoisesti Suomessasin. Se on puutarhurin ylpeys, jos saa sen onnistu maan.
Kallankukka pitää ostaa kaupasta hautajaisiin, täällä sitä on seinustoilla ja kosteikoissa.
Kirkon ovet ovat pysyneet kiinni, yhden oven rautaristikon läpi saatoin kuvata. Se oli pieni kappeli.

Subscribe to:
Posts (Atom)