Kouluaikana en oppinut Kantabrian vuoriston nimea kun silloin en viela osannut ottaa muistisanaksi Kantasta. Vasemmalla puolellamme siintaa tuo vuoristo lumihuippuineen, oikealla meri ajoittain.
Eilen pidimme monta kahvi ja hedelmataukoa. Ei siksi, etta taalla on halpa kahvi ( kahvi+kaakao+lautasellinen pikkuleipia+pieni kolmioleipa 4 E) vaan siksi, etta miehen polvi on kipea. Kaksi paivaa han sinnitteli kipealla polvella. Eilen illalla han sanoi, etta talla polvella ei kavella(rukoilijat huom!). Jos han sanoo noin, silloin on tosi kysymyksessa. Kaksi Buranaa (2x400) ei hellittanyt kipua).Mies jatkoi aamulla junalla Lanekseen ja mina kavelin. Camino jatkuu junaillen.
Edelleen kaunis paiva. Huomiseksi ja ylihuomiseksi luvataan sadetta. Mita silloin, siita ei ole aavistustakaan.
Nousemme ja laskemme paivittain noin 700 m. Tosin olemme kayneet vain noin 200 m korkeudessa. Sieltakin nakee kauas. Nousuissa minua auttaa kihelmoiva ajatus siita, mita nousun jalkeen avautuu. Usein avautuu uusi nousu, mutta joskus huikea maisema laaksoon tai vuoristoon tai merelle. Nousun vaivoissa voi katsoa taakse ja muistuttaa itsea, mista on tullut. Naina paivina on riittanyt kuumuutta. Tosin metsatiet tuovat varjoa ja eukanlyptysmetsat lisaksi oman Camino-tuoksunsa.
Kaksi paivaa ilman eksymista. Merkkeja on tarkattava. Vaikka edessa oleva helpompi tie houkuttaisi, Caminon merkki on etsittava ja suostuttava kapeaan tai nousevaan tiehen. Edes edellakukijoiden valintoihin ei aina ole luottamista. Hekin voivat menna harhaan.
Matkaa on tehty viikko. Jos haluat seurata reittiamme, etsi internetista Camino del Norte. Siella on monia reittikarttoja ja kuviakin.
Paivan aani: kaki kukkuu. Ehka matkalla Suomeen
Paivan kukka; omenapuut ja kirsikkapuut
Paivan elain; sisiliskot, joita vilisee tien vieruksilla
Paivan high light; saapuminen allbergaan, joka on rakennettu entiseen asemarakennukseen
Paivan vaeltajat: kaksi hollantilasta sisarusta, toinen jalkavaivainen (bussilla) toinen
Thursday, April 25, 2013
Tuesday, April 23, 2013
Vaeltajat Comillaksessa
Tassa istuimme ja sanoimme aaneen: "Olemme onnekkaita". Tietysti vaellus ei aina ole onnekasta, jalat vasyvat ja kivistavat ja albergaa ei loydy sielta, missa kuvittelimme sen olevan. Kuitenkin mieli on pysynyt hyvana ja toteamme, etta vapaaehtoista seikkailuahan tama on.
Internetin aaressa kavaisin yhtena paivana Suomen uutisissa. Kiireesti pois. En halua tayttaa ajatuksiani ulkopuolisilla asioilla. Jopa FB:kiin katsominen sai minut lopettamaan sen alkuunsa. Kerrottakoon, etta rakastan FB:ia, mutta tunne oli sama kuin uutisissa; nyt olemme vain taalla. Reagoimme vaikutelmiin, mita on ymparilla; aaniin, nakohavaintoihin, tuoksuihin. Niista puhumme. Huvimme on kehitella tarinoita kummallisista asioista tai asioista, joita ihmettelemme"Mikahan tuonkin tarkoitus?". Loydamme monta mahdollista versiota ja olemme jo oppineet jattamaan selitykset auki. Voi se olla niin tai voi se olla nainkin. Eipa tule riitaa vaan ilmaan jaa monia mahdollisuuksia. Ajatuksissa virtaa muistoja, ihmisia. Ei mitaan isoja asioita, pienta ajatuksen liiketta vain, mutta niin rauhoittavaa.
Opaskirjat kuluvat kasissamme. Onneksi kummallakin on omansa. Kumpikin saa huolehia reitista. Miehella englannin kielinen ja minulla eri kirja saksaksi. Ja silti onnistumme menemaan harhaan joka paiva. Tanaan jopa eri kylaan kuin oli tarkoitus. Tama pohjoisen reitti ei ole niin hyvin merkitty kuin aikaisemmat Caminomme.
maisemat ovat edelleen vaihdellen merta ja maaseutua. Tosin talla reitilla on enemman paallystettyja teita ja maanteiden reunoja kuin aikaisemmilla reiteilla. Merimaisema korvaa kuitenkin sen.
Paivajarjestyksemme: Aamu alkaa valjeta noin 6.45, silloin alkaa pakkaaminen. Noin 7.30 matkaan. 5-10 km jalkeen loytyy toivottavasti bocadilloa, teeta ja kaakaota tarjoava baari. Parin tunnin kuluttua hedelmatauko tai cafe con leche ja toivottavasti edes jonkunlainen tarte tai pulla. Iltapaivalla hedelmia. klo 16-17 olemme maaranpaassa ja loytaneet albergan. Suihku, pyykki, ehka lepo. Sitten etsimaan internettia tai postimerkkeja, katselemaan ymparille tai huomisia hedelmia ostamaan, jos kauppaa ei ole tiedossa matkan varrella. Sitten syodaan kun joku paikka suostuu ruokaa tekemaan. Tavallisesti vasta kahdeksan jalkeen, mutta pienemmilla paikoilla baarit tekevat mita sattuu varastosta loytymaan jo aikaisemmin. Tanaan odotamme kahdeksaan kun tama merenrantakaupunki Comillas nauttaa olevan oikein ravintoloita pullollaan.
Olemme tanaan kulkeneet monen pienen keskiaikaisen kaupungin lapi. Kivisia taloja, kapeita katuja. Santiliano del Marissa sanottiin viela 20 vuotta sitten talojen alakerroissa olleen karjaa, mutta nyt ne ovat tayttyneet turistikaupoista. Aikamoisen vaikuttava vanha kaupunki.
Paivan opetus: Kuuntelin aamulla opetusta, jossa kerrottiin amerikkalaisesta miljonaarista, jonka piti pitaa puhe New Yorkin slummin koulussa. Han kysyi rehtorilta, miten oppilaat menestyvat ja kuuli vastauksen etta vain muutama prosentti saa kaytya koulun loppuun ja todistuksen. Silloin miljonaari sanoi pueessaan: "Kaykaa ahkerasti koulua. Mina maksan teille collegen taman koulun jalkeen". 90 % oppilasta sai paastotodistuksen. Joku nuorista sanoi: "Tama on ensimmainen kerta elamassani, kun minulla on toivoa tulevaisuudessa, siksi haluan opiskella ahkerasti". Toivo on sielun ankkuri.
Paivan kukka: kukkaniitty paivankakkaroita, niittyleinikkeja, pellavia, kaunokkeja yms, kuin Suomen luonnonniityt. Voikukat ovat jo lakastuneet
Paivan aani: lehman kello
Paivan ilo: kaksi avointa kirkkoa, niiten kutsuva hiljaisuus.
Paivan ihmetys: miten onnistummekin eksymaan joka paiva
Internetin aaressa kavaisin yhtena paivana Suomen uutisissa. Kiireesti pois. En halua tayttaa ajatuksiani ulkopuolisilla asioilla. Jopa FB:kiin katsominen sai minut lopettamaan sen alkuunsa. Kerrottakoon, etta rakastan FB:ia, mutta tunne oli sama kuin uutisissa; nyt olemme vain taalla. Reagoimme vaikutelmiin, mita on ymparilla; aaniin, nakohavaintoihin, tuoksuihin. Niista puhumme. Huvimme on kehitella tarinoita kummallisista asioista tai asioista, joita ihmettelemme"Mikahan tuonkin tarkoitus?". Loydamme monta mahdollista versiota ja olemme jo oppineet jattamaan selitykset auki. Voi se olla niin tai voi se olla nainkin. Eipa tule riitaa vaan ilmaan jaa monia mahdollisuuksia. Ajatuksissa virtaa muistoja, ihmisia. Ei mitaan isoja asioita, pienta ajatuksen liiketta vain, mutta niin rauhoittavaa.
maisemat ovat edelleen vaihdellen merta ja maaseutua. Tosin talla reitilla on enemman paallystettyja teita ja maanteiden reunoja kuin aikaisemmilla reiteilla. Merimaisema korvaa kuitenkin sen.
Paivajarjestyksemme: Aamu alkaa valjeta noin 6.45, silloin alkaa pakkaaminen. Noin 7.30 matkaan. 5-10 km jalkeen loytyy toivottavasti bocadilloa, teeta ja kaakaota tarjoava baari. Parin tunnin kuluttua hedelmatauko tai cafe con leche ja toivottavasti edes jonkunlainen tarte tai pulla. Iltapaivalla hedelmia. klo 16-17 olemme maaranpaassa ja loytaneet albergan. Suihku, pyykki, ehka lepo. Sitten etsimaan internettia tai postimerkkeja, katselemaan ymparille tai huomisia hedelmia ostamaan, jos kauppaa ei ole tiedossa matkan varrella. Sitten syodaan kun joku paikka suostuu ruokaa tekemaan. Tavallisesti vasta kahdeksan jalkeen, mutta pienemmilla paikoilla baarit tekevat mita sattuu varastosta loytymaan jo aikaisemmin. Tanaan odotamme kahdeksaan kun tama merenrantakaupunki Comillas nauttaa olevan oikein ravintoloita pullollaan.
Olemme tanaan kulkeneet monen pienen keskiaikaisen kaupungin lapi. Kivisia taloja, kapeita katuja. Santiliano del Marissa sanottiin viela 20 vuotta sitten talojen alakerroissa olleen karjaa, mutta nyt ne ovat tayttyneet turistikaupoista. Aikamoisen vaikuttava vanha kaupunki.
Paivan opetus: Kuuntelin aamulla opetusta, jossa kerrottiin amerikkalaisesta miljonaarista, jonka piti pitaa puhe New Yorkin slummin koulussa. Han kysyi rehtorilta, miten oppilaat menestyvat ja kuuli vastauksen etta vain muutama prosentti saa kaytya koulun loppuun ja todistuksen. Silloin miljonaari sanoi pueessaan: "Kaykaa ahkerasti koulua. Mina maksan teille collegen taman koulun jalkeen". 90 % oppilasta sai paastotodistuksen. Joku nuorista sanoi: "Tama on ensimmainen kerta elamassani, kun minulla on toivoa tulevaisuudessa, siksi haluan opiskella ahkerasti". Toivo on sielun ankkuri.
Paivan kukka: kukkaniitty paivankakkaroita, niittyleinikkeja, pellavia, kaunokkeja yms, kuin Suomen luonnonniityt. Voikukat ovat jo lakastuneet
Paivan aani: lehman kello
Paivan ilo: kaksi avointa kirkkoa, niiten kutsuva hiljaisuus.
Paivan ihmetys: miten onnistummekin eksymaan joka paiva
Monday, April 22, 2013
Camino jatkuu
Viiden paivan vaellus takana. Olemme Santanderissa ja ihmettlemme miten hyvassa saassa olemme saaneet vaeltaa. Todennakoisyyksien mukaan loput paivat pitaisi olla sadetta, jos verrataan viime vuoteen.
Miksiko kirjoitan blogia, miksi en ole vain omalla caminollani ilman kontaktia ulkomaailmaan. Ensimmaisen caminon blogin kirjoittaminen alkoi ajatuksesta kertoa kuulumiset perhevaelle ja samalla niille, jotka olivat matkastamme kiinnostuneita. Sittemmin olen kokenut mukavaksi pistaytya kirjastossa tai Internet Cafessa sellaisissa paikoissa joissa se on mahdollista. Se on yksi paivan/viikon juttu. Muutenkin esim. MB-soitin on hyva ystava aamulla kun muut nukkuvat eika uni tule eika viela ole aika herata. Sielta kuulluista opetuksista olen saanut paivaan ajattelun evasta.
Nyt olemme tavanneet jo muita vaeltajia. Castro Urdialeksessa meita oli 6. Huhut kertoivat, etta albergan hospitaliero on nice and charming ja sita han oli. Han oli gambialainen poika, joka huolehti hyvinvoinnistamme ja oli kiinnostunut matkalaisista.
"We are lucky" huokasi saksalainen Isabella kun kiipesimme sunnuntai aamuna merenrannasta rinteelle auringon paisteessa, aaltojen laulaessa, kiireettomyydessa ja levossa.
Olen ihmetellyt miten vahan taman caminon varrella on kaytossa olevia kirkkoja. Monia rapsituneita kirkkoja, joitten seinissa kasvavat pensaat, pihalla pitka ruoho ja ovet ovat kiinni. Pienissa kylissa ei ole niitkaan. Kerran olemme kuulleet kirkonkellojen soivan (toisin kuin Portugalissa joskus jopa joka puoles tunti). Sunnuntaina paasimme Nojan kirkkoon sisalle. Messu oli mesossa ja ihmiset nousivat lausumaan uskontunnustusta. Se oli vahva kokemus yhteisesta maailmanlaajasta uskosta.
Opaskirjat kertovat, etta Guameksen Alberga on MUST. Niin olikin. Siella otettiin jokainen henkilokohtaisesti vastaan. Illalla oli tunnin info paikasta ja sen missiosta, sen jalkeen yhteinen ateria. Meille kerrottiin, etta alberga ei ole Alberga del Santiago vaan elaman alberga, eli paikka jossa pysahdyttaan elamaa varten. Pyhiinvaelluksen paamaara ei ole Santiago vaan elaman ja oman elamantehtavan oppiminen. Paikan perustaja on pappi, jka on sitoutunut vapautuksen teologiaan ja on toiminut paljon sorrettujen ja vaarin kohdeltujen puolesta (jopa vankilaan asti). Guameksen alberga muistuttaa pyhiinvaeltajia omaa elamaa isommasta tehtavasta ja vastuusta. Jain miettimaan. kappelin seinalla oli perulaisen taiteilijan Maximo Cerezon maalaukset pyhiinvaeltjien teh´tavasta, tai erilaisista vaeltajista (Cerezon maalaamaia risteja myytiin yhtena vuonna yhteisvastuun hyvaksi). Oli niita, jotka etsivat caminon nuolia ja tahtasivat Santiagoon ja oli niita, jotka pitivat silmat auki ja pysahtyivat kun joku tarvitsi apua. Albergassa on jatkuvasti muutama vankilasta vapautumsivaiheessa oleva vanki tekemassa toita ja totuttelemassa sosiaaliseen elamaan. Paikka teki vaikutuksen.
Paivan aani: aasin mylvahdykset, jotka toivat mieleen Afrikan yon ja nukkumisen avoimella verannalla
Paivan haju; levitettavan lannan tuoksut
Paivan ihmetys muutaman paivan takaa: liukuportaan Castro Urdialeksen rannasta ylos kaupunkiin
Paivan kukka:ruusu
Paivan uutinen; painokoneet jauhavat uusimman kirjani kimpussa talla viikolla (Sovintoon elaman kanssa)
Miksiko kirjoitan blogia, miksi en ole vain omalla caminollani ilman kontaktia ulkomaailmaan. Ensimmaisen caminon blogin kirjoittaminen alkoi ajatuksesta kertoa kuulumiset perhevaelle ja samalla niille, jotka olivat matkastamme kiinnostuneita. Sittemmin olen kokenut mukavaksi pistaytya kirjastossa tai Internet Cafessa sellaisissa paikoissa joissa se on mahdollista. Se on yksi paivan/viikon juttu. Muutenkin esim. MB-soitin on hyva ystava aamulla kun muut nukkuvat eika uni tule eika viela ole aika herata. Sielta kuulluista opetuksista olen saanut paivaan ajattelun evasta.
Nyt olemme tavanneet jo muita vaeltajia. Castro Urdialeksessa meita oli 6. Huhut kertoivat, etta albergan hospitaliero on nice and charming ja sita han oli. Han oli gambialainen poika, joka huolehti hyvinvoinnistamme ja oli kiinnostunut matkalaisista.
"We are lucky" huokasi saksalainen Isabella kun kiipesimme sunnuntai aamuna merenrannasta rinteelle auringon paisteessa, aaltojen laulaessa, kiireettomyydessa ja levossa.
Olen ihmetellyt miten vahan taman caminon varrella on kaytossa olevia kirkkoja. Monia rapsituneita kirkkoja, joitten seinissa kasvavat pensaat, pihalla pitka ruoho ja ovet ovat kiinni. Pienissa kylissa ei ole niitkaan. Kerran olemme kuulleet kirkonkellojen soivan (toisin kuin Portugalissa joskus jopa joka puoles tunti). Sunnuntaina paasimme Nojan kirkkoon sisalle. Messu oli mesossa ja ihmiset nousivat lausumaan uskontunnustusta. Se oli vahva kokemus yhteisesta maailmanlaajasta uskosta.
Opaskirjat kertovat, etta Guameksen Alberga on MUST. Niin olikin. Siella otettiin jokainen henkilokohtaisesti vastaan. Illalla oli tunnin info paikasta ja sen missiosta, sen jalkeen yhteinen ateria. Meille kerrottiin, etta alberga ei ole Alberga del Santiago vaan elaman alberga, eli paikka jossa pysahdyttaan elamaa varten. Pyhiinvaelluksen paamaara ei ole Santiago vaan elaman ja oman elamantehtavan oppiminen. Paikan perustaja on pappi, jka on sitoutunut vapautuksen teologiaan ja on toiminut paljon sorrettujen ja vaarin kohdeltujen puolesta (jopa vankilaan asti). Guameksen alberga muistuttaa pyhiinvaeltajia omaa elamaa isommasta tehtavasta ja vastuusta. Jain miettimaan. kappelin seinalla oli perulaisen taiteilijan Maximo Cerezon maalaukset pyhiinvaeltjien teh´tavasta, tai erilaisista vaeltajista (Cerezon maalaamaia risteja myytiin yhtena vuonna yhteisvastuun hyvaksi). Oli niita, jotka etsivat caminon nuolia ja tahtasivat Santiagoon ja oli niita, jotka pitivat silmat auki ja pysahtyivat kun joku tarvitsi apua. Albergassa on jatkuvasti muutama vankilasta vapautumsivaiheessa oleva vanki tekemassa toita ja totuttelemassa sosiaaliseen elamaan. Paikka teki vaikutuksen.
Paivan aani: aasin mylvahdykset, jotka toivat mieleen Afrikan yon ja nukkumisen avoimella verannalla
Paivan haju; levitettavan lannan tuoksut
Paivan ihmetys muutaman paivan takaa: liukuportaan Castro Urdialeksen rannasta ylos kaupunkiin
Paivan kukka:ruusu
Paivan uutinen; painokoneet jauhavat uusimman kirjani kimpussa talla viikolla (Sovintoon elaman kanssa)
Friday, April 19, 2013
Laskeudumme Caminolle
Laskeutuminen Caminolle alkoi siita kun ymparillamme oli vain outoja kielia. Lentokentilla, busseissa, kaduilla. Meilla oli oma maailmamme. Kukaan ei hairinnyt, vaikka ymparilla oli elamaa. Camino on oma matka. Osin yhteinen, osin yksityinen.
Eilen aloimme Bilbaosta kavelun. Alku oli paras mahdollinen, silla kuljimme kaupungin teollisuusalueen ja takapihojen kautta majapaikkaamme Portugalenteen. Paras mahdollinen siksi, etta siita voi vain maisemat parantua. Aloimme karusta arjesta.
Taksi paivaksi oli luvattu kolme pisaraa sadetta. Huono ennuste alkuun, vaikka toki olemme tottuneet sateeseen. Yolla kuulostelin ikkunaa pieksavaa sadetta. Vetta tuli. No aamulla oli pilvipouta ja iloisena lahdimme matkaan. Tuttua askellusta ja kuitenkin jalleen uutta. Pisaraakaan emme saaneet sadetta, aurinkoa sentaan jo iltapaivalla. Taydellinen paiva siksikin, etta meri avautui jo alkumatkasta. Vaahtopaat aallot, meren kohina, jokseenkin lammin tuuli. Ensimmainen café con leche La Areenassa meren rannalla. Ehka joku ystavamme oli rukoillut meille taksi paivaksi hyvaa saata. Kiitos siita.
Eukanlyptusmetsien tuoksu heráttaa muistot aikaisemmista Caminoista. Olemme juuri heranneessa ´kesassa. "Taas niityt vihannoivat", oli ensimmainen ajatus kun laskeuduimme Espanjan maaperalle. Puut eivat ole viela taydessa lehdessa, kukkia paljon niinkuin meilla voikukka-aikaan. Tassa siis maisema, missa kuljemme. Paamaaramme oli Castro Urdiales ja sinne paasimme hvyissa ajoin iltapaivalla. Albergassa oli ihmeeksemme 3 muuta matkalaista. Sama tie yhdistaa.
Tanaan saimme ensimmaisen "God Bless"-toivotuksen. Eras juoksija pysahtyi juttelemaan ja lahtiessa toivotti siunausta. Kiitos. Toivottelemme vastaantulijoille "Hola" tai "Buenos días" ja saamme iloisia vastauksia. Toki moni tervehtii meita ensin. Jostain luin, etta turistin ja pyhiinvaeltajan ero on siina, etta turista vaatii ja ottaa, pyhiinvaeltaja kiittaa ja antaa. Voimme antaa edes tervehdyksen tai kiitoksen.
Paivan elain:kukko
Paivan kukka:niittyleinikki
Paivan high light: ensimmaista kertaa avautuva meri
Eilen aloimme Bilbaosta kavelun. Alku oli paras mahdollinen, silla kuljimme kaupungin teollisuusalueen ja takapihojen kautta majapaikkaamme Portugalenteen. Paras mahdollinen siksi, etta siita voi vain maisemat parantua. Aloimme karusta arjesta.
Taksi paivaksi oli luvattu kolme pisaraa sadetta. Huono ennuste alkuun, vaikka toki olemme tottuneet sateeseen. Yolla kuulostelin ikkunaa pieksavaa sadetta. Vetta tuli. No aamulla oli pilvipouta ja iloisena lahdimme matkaan. Tuttua askellusta ja kuitenkin jalleen uutta. Pisaraakaan emme saaneet sadetta, aurinkoa sentaan jo iltapaivalla. Taydellinen paiva siksikin, etta meri avautui jo alkumatkasta. Vaahtopaat aallot, meren kohina, jokseenkin lammin tuuli. Ensimmainen café con leche La Areenassa meren rannalla. Ehka joku ystavamme oli rukoillut meille taksi paivaksi hyvaa saata. Kiitos siita.
Eukanlyptusmetsien tuoksu heráttaa muistot aikaisemmista Caminoista. Olemme juuri heranneessa ´kesassa. "Taas niityt vihannoivat", oli ensimmainen ajatus kun laskeuduimme Espanjan maaperalle. Puut eivat ole viela taydessa lehdessa, kukkia paljon niinkuin meilla voikukka-aikaan. Tassa siis maisema, missa kuljemme. Paamaaramme oli Castro Urdiales ja sinne paasimme hvyissa ajoin iltapaivalla. Albergassa oli ihmeeksemme 3 muuta matkalaista. Sama tie yhdistaa.
Tanaan saimme ensimmaisen "God Bless"-toivotuksen. Eras juoksija pysahtyi juttelemaan ja lahtiessa toivotti siunausta. Kiitos. Toivottelemme vastaantulijoille "Hola" tai "Buenos días" ja saamme iloisia vastauksia. Toki moni tervehtii meita ensin. Jostain luin, etta turistin ja pyhiinvaeltajan ero on siina, etta turista vaatii ja ottaa, pyhiinvaeltaja kiittaa ja antaa. Voimme antaa edes tervehdyksen tai kiitoksen.
Paivan elain:kukko
Paivan kukka:niittyleinikki
Paivan high light: ensimmaista kertaa avautuva meri
Tuesday, April 16, 2013
Lähdössä jälleen
Miksi lähdemme? Miksi lähdemme kolmannen kerran? Molemmat odotamme lähtöä yhtä suurella innolla. Se on jo sinänsä ilo, että Camino on meidän yhteinen juttumme. Yhteinen suunnittelu, yhteinen kuvittelu, yhteinen kulkeminen. Ja kuitenkin kummankin oma Camino.
Melkein neljä viikkoa edessä eikä mikään päivä ole ennalta ennustettavissa. Viime vuonna totuimme sateeseen. Nytkin lähtöpäiväksi Bilbaossa on ennustettu kolme pisaraa. Ehkä odotamme seuraavaan päivään.
Reput on pakattu. Omani painaa 6 kg ja miehen 9 kg. Lento Helsingistä Frankfurtin kautta Bilbaohon torstaina. Nyt ohjelmassa Camino del Norte. Emme tavoittele Santiago de Compostelaa, vaan kävelemme sinne, mihin aika ja voimat riittävät.
Fyysinen valmistautuminen omalla kohdalla on sisältänyt reilut 700 km hiihtoa, pyöräilyä töihin 2x5km ja nyt pääsiäisen jälkeen kävelyä noin 100 km. Muutama 15 -20 km kävely. Kengät ovat tutut vanhat. Uudet villasukat neulottu.
Tällä kertaa matkallani on erityinen tehtävä. Viime vuonna kuulostelin, mitä on PYHIINvaeltaminen. Sinun haltuusi Jumala jätämme itsemme, toinen toisemme ja kaikki rakkamme.
Miksi lähdemme? Miksi lähdemme kolmannen kerran? Molemmat odotamme lähtöä yhtä suurella innolla. Se on jo sinänsä ilo, että Camino on meidän yhteinen juttumme. Yhteinen suunnittelu, yhteinen kuvittelu, yhteinen kulkeminen. Ja kuitenkin kummankin oma Camino.
Melkein neljä viikkoa edessä eikä mikään päivä ole ennalta ennustettavissa. Viime vuonna totuimme sateeseen. Nytkin lähtöpäiväksi Bilbaossa on ennustettu kolme pisaraa. Ehkä odotamme seuraavaan päivään.
Reput on pakattu. Omani painaa 6 kg ja miehen 9 kg. Lento Helsingistä Frankfurtin kautta Bilbaohon torstaina. Nyt ohjelmassa Camino del Norte. Emme tavoittele Santiago de Compostelaa, vaan kävelemme sinne, mihin aika ja voimat riittävät.
Fyysinen valmistautuminen omalla kohdalla on sisältänyt reilut 700 km hiihtoa, pyöräilyä töihin 2x5km ja nyt pääsiäisen jälkeen kävelyä noin 100 km. Muutama 15 -20 km kävely. Kengät ovat tutut vanhat. Uudet villasukat neulottu.
Tällä kertaa matkallani on erityinen tehtävä. Viime vuonna kuulostelin, mitä on PYHIINvaeltaminen. Sinun haltuusi Jumala jätämme itsemme, toinen toisemme ja kaikki rakkamme.
Monday, May 14, 2012
KotiSuomessa
Olipa outoa herätä maanantaiaamuna kylmässä kotiSuomessa. Olisin olettanut, että täällä on hiukan keväisempää. Eipä haittaa, saammmepa nähdä vielä kevään puhkeavan.
Onnellisina, iloisina ja kaikin puolin tyytyväisinä palasimme kotiin. Matka antoi sitä mitä odotimme . Tai oikeastaan olimme avoimena vastaanottamaan, mitä tulee eteen. PYHIIN vaeltamisen sisältöä en selvittänyt vielä kokonaan. Hitaassa vauhdissa ehtii nähdä pyhän vilauksia.
Miehen kanssa oli hyvä tehdä tämä matka. Vauhtimme ja kuntomme on samaa luokkaa. Toki hän pystyisi kulkemaan enemmän, mutta hän sanooa, että näyttämisen aika on ohi ja on hyvä tyytyä vähempään. Meillä oli paljon yhteistä huumoriA. osaamme elää vaatimattomasti emmekä vaadi olosuhteilta paljoa ja silti olemme tyytyväisiä. Etsimme yhdessä valoisia näkökulmia: "On se sentään hyvä...." Meillä oli rattoisaa yhdessä. kaksin oli parempi kuin yksin.
Kartan ääressä saimme aikaan erimielisyyksiä. Minun suuntavaistoni on erittäin huono ja pelkällä intuitiolla menisin ties minne. Kuitenkin hahmotan kartan aika äkkiä, mutta silti olen epävarma. Matkalla oli aikaa harkita sanoja. Yritin opetella Dr. Philin neuvoa: "Mieti, rakentaako tämä puhe." Aina kannattaa opetella, vaikka oppiminen olisi hidasta..
Lauantai aamuna matkasimme reilut puoli tuntia metrolla ja sitten kävelimme meren rantaa Merkadoon ja siitä Metrolla keskustaan ja lentokentälle Residencialiin, jotta olisimme aamulla kentällä klo 6.00 lähtevässä koneessa. Päivä Frankfurtin kentällä. Tuli sekin paikka käveltyä moneen suuntaan kun metsästimme Finnairin tiskiä ja boarding passia välille Hki-Vaasa, kun vaihtoaikaa on vähän. Kaikki sujui hyvin ja kotona odotti kolme tytärtä, kolme vävyä ja kolme lastenlasta. Ja äitienpäiväkukat ja kortit.
PYHIINvaellus jatkuu kotimaisemissa. Siihen ei tarvita edes kävelyä; avoimet silmät, kuulevat korvat ja herkistynyt mieli.
Onnellisina, iloisina ja kaikin puolin tyytyväisinä palasimme kotiin. Matka antoi sitä mitä odotimme . Tai oikeastaan olimme avoimena vastaanottamaan, mitä tulee eteen. PYHIIN vaeltamisen sisältöä en selvittänyt vielä kokonaan. Hitaassa vauhdissa ehtii nähdä pyhän vilauksia.
Miehen kanssa oli hyvä tehdä tämä matka. Vauhtimme ja kuntomme on samaa luokkaa. Toki hän pystyisi kulkemaan enemmän, mutta hän sanooa, että näyttämisen aika on ohi ja on hyvä tyytyä vähempään. Meillä oli paljon yhteistä huumoriA. osaamme elää vaatimattomasti emmekä vaadi olosuhteilta paljoa ja silti olemme tyytyväisiä. Etsimme yhdessä valoisia näkökulmia: "On se sentään hyvä...." Meillä oli rattoisaa yhdessä. kaksin oli parempi kuin yksin.
Kartan ääressä saimme aikaan erimielisyyksiä. Minun suuntavaistoni on erittäin huono ja pelkällä intuitiolla menisin ties minne. Kuitenkin hahmotan kartan aika äkkiä, mutta silti olen epävarma. Matkalla oli aikaa harkita sanoja. Yritin opetella Dr. Philin neuvoa: "Mieti, rakentaako tämä puhe." Aina kannattaa opetella, vaikka oppiminen olisi hidasta..
Lauantai aamuna matkasimme reilut puoli tuntia metrolla ja sitten kävelimme meren rantaa Merkadoon ja siitä Metrolla keskustaan ja lentokentälle Residencialiin, jotta olisimme aamulla kentällä klo 6.00 lähtevässä koneessa. Päivä Frankfurtin kentällä. Tuli sekin paikka käveltyä moneen suuntaan kun metsästimme Finnairin tiskiä ja boarding passia välille Hki-Vaasa, kun vaihtoaikaa on vähän. Kaikki sujui hyvin ja kotona odotti kolme tytärtä, kolme vävyä ja kolme lastenlasta. Ja äitienpäiväkukat ja kortit.
PYHIINvaellus jatkuu kotimaisemissa. Siihen ei tarvita edes kävelyä; avoimet silmät, kuulevat korvat ja herkistynyt mieli.
Friday, May 11, 2012
Porto
Eilen illalla toteutui yksi unelmani taman matkan suhteen. Toivoin voivani istua jonain iltana ulkona vaikka katukahvilassa ja olisi niin lammin kuin etelan kesaisessa pimenevassa illassa voi olla. Eilen istuin sen kadun varrella, josta tuli pyhiinvaeltajien ryhmia Fatimaan. Isoja ja pienia ryhmia. Laulaen, hiljaa, rukoillen, lippuja kantaen, kukkia ja isoa Marian patsasta kantaen. Yksikin ryhma oli varmaan tuhat henkea. Silloin tavoitin jotain siita Jeesus-marssin tunnelmasta, kun vuonna 2000 kesakuun alussa koko Suomen Jeesus-marssi oli Tampereella.
Kun ryhma on paassyt Santuarion alueelle, he poysahtyvat, halailevat toisiaan, itkevat, nauravat. Vaellusosuus on takana. Toiset ovat vaeltaneet viikon, toiset ryhmat lyhyemman aikaa.
Tana aamuna kavin viela juhlan infosta kyselemasssa, mita tarkoittaa kun ryhmat/yksilot kulkevat noin puolen kilometrin vaelluksen Sanktuarin halki hitaasti, toiset polvillaan. "Kukin tekee mika on itselle tarkeaa, toiset rukoilevat, toiset.... se on kunkin henkilokohtainen matka" Polvillaan kulkijat ovat tehneet jonkun lupauksen. He kulkevat polvillaan kiitollisuudesta. Jotain hyvaa on tapahtunut. Joskus lupaus liittyy kaupankayntiin: "Jos saan/ onnistun/tulen terveeksi, kuljen Fatiman rukoustein polvillani" Jotkut kulkevat sen monta kertaa. Aikaa yhteen kertaan menee noin puoli tuntia. Usein polvikavelijalla on saattaja vieressa.
Missaan maailmassa ei ole taman viikonlopun aikana niin paljon jalkavaivaisia kuin Fatimassa. Suorastaan tunnen myotatuntoa linkkaajia ja konkkaajia kohtaan. Useat lahtevat huonoissa kengissa, jopa grokseissa ja tottumattomalle hyvissakin kengissa jo yhden paivan 20 km voi olla kohtalokas. Huomasin terveyssiteille uusiokayton. Monien sandaalien pohjalla ikaankuin pohjallisena oli pehmea vaippa. Monia talutettiiin jopa kahden puolen, kun voimat tai jalat olivat lopussa.
Eilen illalla 21.30 oli kansainvalinen Rosario. Nyt oli jo tuhatmaarin ihmisa Sanktuariossa. Heilla oli kynttilat ja niihin levisi tuli alttarilta. Vaikuttava naky. Tietyissa kohdin ihmiset nosativat kynttilan ylos. Nousin ylemmas kirkon portaille, jotta nain koko ihmisjoukon. Tilaisuudessa lueteltiin mista ryhmia oli paivan aikana tullut ja luettiin eri maiden tervehdyksia. Rosario on viuela epaselva. Se on eraanlainen rukous. Aikanaan 1916 lapsille ilmestynyt enkeli kehotti lapsia rukoilemaan Rosariota joka paiva ja paljon. Rosario-rukoushetkia on kirkoissa tiettyna aikoina. Siina on esilukija ja yhteen aaneen luettua osuutta. Kysyin infosta myos tuosta Rosariosta ja ostin pienen kirjasen englanniksi "My Rosario"
Sanktuariossa on myos museoituna pala oikeaa Berliinin muuria. Fatimassa "Our Lady" oli aikanaan ennustanut, etta kommunismi kaatuu ja Berliinin muurin murtuminen nahtiin ensimmaisena merkkina siita. Myos Paavia vastaan tehdyt murhayritykset mm. 1981 liittyivat Paavin kommunismin vastaisuuteen.
Nyt on aika jattaa Fatima ja Fatiman tarina. Olen siita viela pyoralla paastani. Tietysti taman viikonlopun juhla on tietylla tavalla Marian juhla, siksi neitsyt Maria oli niin paljon esilla lauluissa ja rukouksissa. Se on minulle vieras korostus. Sanottakoon viela, etta paimenlapset eivat koskaan sanoneet heille ilmestynytta valoissa henkiloa Mariaksi, mutta katolinen kirkko on nimennyt sen Mariaksi.
Tana aamuna olimme saksankielisessa messussa. Siina oli jo jotain tuttua. Lauluissa tavoittaa kylla tuttuja lauluja "Helig, helig, helig..." mahtava yhteinen laulu. Monien ryhmien kuulin laulavan joitain meillekin tuttuja ylistyslauluja.
Sitten bussiin ja Portoon. Menimme samaan Residencialiin, kahden tahden hotelliksi kutsuttuun. Hengailin kaupungilla, kirkoissa ja puistoissa ja kahviloissa. Sanoin hyvasteja maitokahville ja pastelaarian herkuille. Niista pitaa taas tehda lakko kun tulen Suomeen.
Huomenna Metrolla Vila de Conden pohjoispuolella olevaan kaupunkiin ja merenrantaa Mercadon metropysakille, josta lahdimme Portosta Caminolle viikkoja sitten. Teemme matkan nyt toisin perin. Merenrantakavely on hpoukuttelevaa nain Camino-retken lopuksi.
Tanaan tapasimme Fatimassa tanskalaisen psykiatrin, jonka kanssa olimme olleet samassa Bombeiroksessa Santaremissa. Han totesi, etta vaikka han ei ole katolinen, han arvostaa sita hartautta ja omistautumista, milla ihmiset toteuttavat uskontoaan, esim. pyhiinvaelluksella Fatimaan. Hanan asiakkaillaan ei ole omistautumista mihinkaan asiaan. Heilla on ollut vain itsensa ja kaikkivoipaisuutensa ja nyt psyyken voimien pettaessa ei ole mitaan pohjaa, ei tulevaisuutta ei uskoa. Ihmiset odottavat, etta psykiatri tekee ihmeen ja parantaa, mutta han kieltaytyy siita. Han sanoo auttavansa paranemisessa, mutta pohja pitaa loytya muualata. Mielenkiintoiset keskustelut. Tuli Viktor Franklin ajatus mieleen: "Kun ihmisella on syy elaa, han jaksaa elaa" siis elaman tarkoitus. Taman aamun MB3 opetuksessa puhutiin, etta antaminen on elaman tarkoitus. Jeesuskin antoi itsensa. Aika vaikuttava nakoala.
VIHJE; jos ikina kuljet Caminoa Portugalin reitilla, kuje Fatiman kautta. Varaa aikaa ainakin puoli paivaa. Jos satutat itsesi touko-lokakuun 12-13 paivien tienoille, naet PYHIINVAELTAJIA toisessa merkityksessa kuin Caminon kulkijat keskimaarin ovat. Olen joutunut yha enemman miettimaan mita on PYHIIN vaeltaminen.
Kun ryhma on paassyt Santuarion alueelle, he poysahtyvat, halailevat toisiaan, itkevat, nauravat. Vaellusosuus on takana. Toiset ovat vaeltaneet viikon, toiset ryhmat lyhyemman aikaa.
Tana aamuna kavin viela juhlan infosta kyselemasssa, mita tarkoittaa kun ryhmat/yksilot kulkevat noin puolen kilometrin vaelluksen Sanktuarin halki hitaasti, toiset polvillaan. "Kukin tekee mika on itselle tarkeaa, toiset rukoilevat, toiset.... se on kunkin henkilokohtainen matka" Polvillaan kulkijat ovat tehneet jonkun lupauksen. He kulkevat polvillaan kiitollisuudesta. Jotain hyvaa on tapahtunut. Joskus lupaus liittyy kaupankayntiin: "Jos saan/ onnistun/tulen terveeksi, kuljen Fatiman rukoustein polvillani" Jotkut kulkevat sen monta kertaa. Aikaa yhteen kertaan menee noin puoli tuntia. Usein polvikavelijalla on saattaja vieressa.
Missaan maailmassa ei ole taman viikonlopun aikana niin paljon jalkavaivaisia kuin Fatimassa. Suorastaan tunnen myotatuntoa linkkaajia ja konkkaajia kohtaan. Useat lahtevat huonoissa kengissa, jopa grokseissa ja tottumattomalle hyvissakin kengissa jo yhden paivan 20 km voi olla kohtalokas. Huomasin terveyssiteille uusiokayton. Monien sandaalien pohjalla ikaankuin pohjallisena oli pehmea vaippa. Monia talutettiiin jopa kahden puolen, kun voimat tai jalat olivat lopussa.
Eilen illalla 21.30 oli kansainvalinen Rosario. Nyt oli jo tuhatmaarin ihmisa Sanktuariossa. Heilla oli kynttilat ja niihin levisi tuli alttarilta. Vaikuttava naky. Tietyissa kohdin ihmiset nosativat kynttilan ylos. Nousin ylemmas kirkon portaille, jotta nain koko ihmisjoukon. Tilaisuudessa lueteltiin mista ryhmia oli paivan aikana tullut ja luettiin eri maiden tervehdyksia. Rosario on viuela epaselva. Se on eraanlainen rukous. Aikanaan 1916 lapsille ilmestynyt enkeli kehotti lapsia rukoilemaan Rosariota joka paiva ja paljon. Rosario-rukoushetkia on kirkoissa tiettyna aikoina. Siina on esilukija ja yhteen aaneen luettua osuutta. Kysyin infosta myos tuosta Rosariosta ja ostin pienen kirjasen englanniksi "My Rosario"
Sanktuariossa on myos museoituna pala oikeaa Berliinin muuria. Fatimassa "Our Lady" oli aikanaan ennustanut, etta kommunismi kaatuu ja Berliinin muurin murtuminen nahtiin ensimmaisena merkkina siita. Myos Paavia vastaan tehdyt murhayritykset mm. 1981 liittyivat Paavin kommunismin vastaisuuteen.
Nyt on aika jattaa Fatima ja Fatiman tarina. Olen siita viela pyoralla paastani. Tietysti taman viikonlopun juhla on tietylla tavalla Marian juhla, siksi neitsyt Maria oli niin paljon esilla lauluissa ja rukouksissa. Se on minulle vieras korostus. Sanottakoon viela, etta paimenlapset eivat koskaan sanoneet heille ilmestynytta valoissa henkiloa Mariaksi, mutta katolinen kirkko on nimennyt sen Mariaksi.
Tana aamuna olimme saksankielisessa messussa. Siina oli jo jotain tuttua. Lauluissa tavoittaa kylla tuttuja lauluja "Helig, helig, helig..." mahtava yhteinen laulu. Monien ryhmien kuulin laulavan joitain meillekin tuttuja ylistyslauluja.
Sitten bussiin ja Portoon. Menimme samaan Residencialiin, kahden tahden hotelliksi kutsuttuun. Hengailin kaupungilla, kirkoissa ja puistoissa ja kahviloissa. Sanoin hyvasteja maitokahville ja pastelaarian herkuille. Niista pitaa taas tehda lakko kun tulen Suomeen.
Huomenna Metrolla Vila de Conden pohjoispuolella olevaan kaupunkiin ja merenrantaa Mercadon metropysakille, josta lahdimme Portosta Caminolle viikkoja sitten. Teemme matkan nyt toisin perin. Merenrantakavely on hpoukuttelevaa nain Camino-retken lopuksi.
Tanaan tapasimme Fatimassa tanskalaisen psykiatrin, jonka kanssa olimme olleet samassa Bombeiroksessa Santaremissa. Han totesi, etta vaikka han ei ole katolinen, han arvostaa sita hartautta ja omistautumista, milla ihmiset toteuttavat uskontoaan, esim. pyhiinvaelluksella Fatimaan. Hanan asiakkaillaan ei ole omistautumista mihinkaan asiaan. Heilla on ollut vain itsensa ja kaikkivoipaisuutensa ja nyt psyyken voimien pettaessa ei ole mitaan pohjaa, ei tulevaisuutta ei uskoa. Ihmiset odottavat, etta psykiatri tekee ihmeen ja parantaa, mutta han kieltaytyy siita. Han sanoo auttavansa paranemisessa, mutta pohja pitaa loytya muualata. Mielenkiintoiset keskustelut. Tuli Viktor Franklin ajatus mieleen: "Kun ihmisella on syy elaa, han jaksaa elaa" siis elaman tarkoitus. Taman aamun MB3 opetuksessa puhutiin, etta antaminen on elaman tarkoitus. Jeesuskin antoi itsensa. Aika vaikuttava nakoala.
VIHJE; jos ikina kuljet Caminoa Portugalin reitilla, kuje Fatiman kautta. Varaa aikaa ainakin puoli paivaa. Jos satutat itsesi touko-lokakuun 12-13 paivien tienoille, naet PYHIINVAELTAJIA toisessa merkityksessa kuin Caminon kulkijat keskimaarin ovat. Olen joutunut yha enemman miettimaan mita on PYHIIN vaeltaminen.
Subscribe to:
Posts (Atom)